Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Ensimmäisellä Mars-mönkijällä oli huonoa tuuria
Markus Hotakainen
27.11.2015

PROP-M-Mars-kulkija

Päivän kuva

Tällä hetkellä punaisen planeetan pinnalla vaeltaa kaksi NASAn kulkijaa, Opportunity ja Curiosity. Ensimmäiset Mars-mönkijät lähetettiin matkaan kuitenkin jo 1970-luvun alussa. 

Neuvostoliitto laukaisi toukokuussa 1971 reilun viikon välein Mars 2 ja Mars 3 -luotaimet. Kumpikin rakentui kiertorata- ja laskeutumisaluksesta, jonka mukana oli pieni PROP-M-kulkija.

Mars 2 saapui perille tasan 44 vuotta sitten, pari viikkoa myöhemmin kuin Yhdysvaltain menestyksekäs Mariner 9. Luotain toimi moitteettomasti ja asettui suunnitelmien mukaisesti planeettaa kiertävälle radalle.

Pahaksi onneksi Marsissa riehui juuri silloin voimakas pölymyrsky eikä pinnasta näkynyt vilaustakaan. Mariner 9 ohjelmoitiin Maasta käsin uudelleen odottamaan pölyn hälvenemistä, mutta neuvostoluotaimen ohjelmistot oli ladattu ennen lähtöä eikä niitä voitu muuttaa. 

Mars 2 ja vajaata viikkoa myöhemmin perille saapunut Mars 3 kuvasivat pelkkiä planeettaa peittäviä pölypilviä ja lähettivät tuhoon tuomitut laskeutumisalukset suoraan myrskyn silmään.

Neuvostoajalle tyypilliseen tapaan mönkijäpioneereista vaiettiin visusti, sillä kumpikaan niistä ei toiminut – tai sitä ei oikeastaan tiedetä, sillä mönkijät eivät saaneet edes tilaisuutta näyttää kykyjään.

Kuva: VNIITransmash

Samasta aiheesta

Maailman upein dinosaurusmuseo
Maanjäristyksiä Zürichissä
Kuuluisa sohva, eli kallonkutistajan luona Wienissä
Alma on aivan sumussa – todellisuus näyttää aivan toiselta kuin kauniit kuvat
Kemiallinen joulukalenteri 26/24: Mikrobien juhlaa (bonusluukku)

Suosituimmat tänään

Auringonpimennysmatka Egyptiin 2027
Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved