Dawn kuvaa Cerestä entistä tarkemmin

Cereksen vuori

Toistaiseksi yksityiskohtaisimmat kuvat Ceres-kääpiöplaneetasta on julkaistu vastikään. 19. elokuuta otetussa otsikkokuvassa on kartiomainen vuori, joka sijaitsee Cereksen eteläisellä pallonpuoliskolla. 

Vuorella on korkeutta noin kuusi kilometriä ja sen rinteillä on vaaleita raitoja. Ne eivät ilmeisesti ole ainakaan valumajälkiä, sillä vuoren juurelle ei ole kasautunut juurikaan irtonaista ainesta.

"Luotaimen kuvat ovat nyt kolme kertaa tarkempi< kuin aikaisemmalla kartoitusradalla, joten saamme nähdäksemme uusia, jännittäviä yksityiskohtia", iloitsee Marc Rayman, Dawn-luotainprojektin pääinsinööri.

Nykyisellä radallaan Dawn on 1 470 kilometriä etäisyydellä Cereksestä. Luotain kuvaa kääpiöplaneetan koko pinnan 11 vuorokaudessa, missä ajassa se tekee 14 kierrosta. Syys–lokakuun aikana Ceres tulee kartoitettua kokonaan kuuteen kertaan.

Samalla Dawn-luotain tekee näkyvän valon ja infrapuna-alueella toimivalla spektrometrillä havaintoja, joiden avulla tutkijat pystyvät selvittämään pinnan mineraalikoostumuksen. 

Cereksen painovoimakentästä tehtyjen mittausten avulla suunnitellaan luotaimen matka seuraavalle, kaikkein alimmalle kiertoradalle. Lokakuun lopulla Dawn alkaa taas vähitellen lähestyä Cerestä, kunnes radalla on korkeutta enää 375 kilometriä.

 

Toisessa, niin ikään elokuun 19. päivänä otetussa kuvassa on osa Urvara-nimisestä kraatterista, jonka läpimitta on 163 kilometriä. Urvara on Cereksen kolmanneksi suurin kraatteri. Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vuorijono, joka on keskellä kraatteria. Nimensä kraatteri on saanut intialaiselta ja iranilaiselta kasvien ja peltojen jumalhahmolta. 

 

Dawn kuvasi 18. elokuuta Gaue-kraatteria, jolla on läpimittaa 84 kilometriä. Kraatterilla ei ole keskusvuorta vaan päinvastoin: sen keskus on painunut kuopalle. Gaue on saksalainen jumalatar, jolla annettiin uhrilahjoja rukiinkorjuun aikaan.

Kuvien erotuskyky on 140 metriä pikseliä kohti ja kukin niistä kattaa alle prosentin Cereksen pinnasta.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

Tagit