Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Clovis jäämässä kakkoseksi
Toimitus
15.03.2013

Länsimaisen historiankirjoituksen mukaan Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492, mutta kuten tunnettua, manner oli asutettu jo kauan ennen genovalaisen merenkulkijan rantautumista uuteen maailmaan – jota hän kaiken lisäksi piti kuolemaansa saakka Intiana.

Viikingit seilasivat Atlantin yli tuhat vuotta sitten ja jo paljon aiemmin, jääkauden loppuvaiheissa, Aasiasta vaelsi väkeä Pohjois-Amerikkaan nykyisen Beringin salmen kohdalla olleen maakannaksen kautta.

Ensimmäisinä amerikkalaisina pidettiin pitkään mammutteja metsästäneitä intiaaneja, jotka levittäytyvät mantereelle noin 13 000 vuotta sitten. Edelleen on kuitenkin epävarmaa, mistä suunnasta nämä Clovis-kulttuurin edustajat mantereelle saapuivat. Nyt heiltä ollaan viemässä ensimmäisten asuttajien manttelia – jos kohta ykkössija on kyseenalaistettu aiemminkin.

Brasiliasta on löytynyt liki 10 000 vuotta Clovis-kulttuurin jäljiltä löytyneitä keihäänkärkiä ja muita teräaseita vanhempia työkaluja. Geokronologi Christelle Lahayen ja arkeologi Eric Boëdan johtama ryhmä on tutkinut Toca da Tira Peiassa sijaitsevaa kalliosuojaa ja löytänyt toistasataa kiviesinettä, jotka ovat todennäköisesti tai ainakin mahdollisesti ihmisen tekemiä.

Ongelman - ja epäilyjä - aiheuttaa se, että paikalta ei ole löytynyt palanutta puuta tai muuta orgaanista ainetta, josta löytöjen ikä voitaisiin määrittää radiohiilimenetelmällä. Nyt arvio on jouduttu tekemään sillä perusteella, kuinka pitkään esineet ovat olleet hautautuneena maahan.

Esineitä on löytynyt useista kerroksista. Lahaye ja Boëda ovat tutkineet muutoksia, joita säteily on aiheuttanut eri kerroksissa esiintyvissä kvartsirakeissa ja saaneet sillä perusteella ajallisen arvion. Ylin kerros on ollut auringonvalossa viimeksi noin 4 000 vuotta sitten ja alin kerros noin 22 000 vuotta sitten.

Menetelmä on kuitenkin epävarma. Lisäksi joidenkin tutkijoiden mukaan työstetyiltä näyttävät kivet voivat olla peräisin jyrkkää kalliorinnettä alas vyöryneistä lohkareista. Osa Lahayen ja Boëdan kollegoista on kuitenkin vankasti sitä mieltä, että Clovis-intiaanit eivät olleet ensimmäisiä amerikkalaisia.

Samasta aiheesta

Melliferopolis Fest - urbaaneja uurastajia
Tieteentekijöiden kuka kukin on - retrohenkinen taistelupeli
Villisikoja Suomessa jo kivikaudella
Hyytiälän metsähöyryt kiinnostavat
Fysiikan ja kemian Nobel-palkinnot 2014

Suosituimmat tänään

Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
10 vuotta sitten: ESAn Mars Trace Gas Orbiter asettui kiertämään Marsia ja tällainen laite se on
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Lumière-veljekset keksivät elokuvan – perheen kotitalo on museona Lyonissa, Ranskassa

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved