Pe, 09/05/2014 - 11:09 By Jari Mäkinen
Kuvamanipulaatio ohilennosta

Päivitys maanantaina 8. syyskuuta: asteroidi ohitti Maan suunnitellusti, mutta lauantaina illalla (sunnuntaina Euroopan aikaa) uutistoimistojen mukaan Nicaraguan pääpaukungin Managuan lentoaseman luokse metsään putosi kohtalaisen kookas meteori. Sen seurauksena maastosta löytyi 12 metriä leveä ja noin viisi metriä syvä kraateri. Paikallisten tutkijoiden mukaan törmäys kuultiin voimakkaana pamauksena, mutta siitä ei ole näköhavaintoja. Törmäyspaikkaa tutkitaan parhaillaan. On mahdollista, että kyseessä on asteroidi 2014 RC:sta joskus irronnut pieni kappale, joka on ollut sen kanssa lähes samalla kiertoradalla Auringon ympärillä ja osui siten Maahan asteroidin mennessä laskelmien mukaan ohitse, mutta se vaikuttaa epätodennäköiseltä (lue lisää Tähdet ja avaruus -lehdestä).

Muistanette helmikuun 15. päivän vuonna 2013, kun Venäjällä Tšeljabinskin kaupungin päällä näkyi valtava tulipallo?

Silloin noin 17 metriä halkaisijaltaan ollut asteroidi törmäsi Maan ilmakehään, näkyi laajalti selkeällä aamutaivaalla ja sai räjähtäessään aikaan paineaallon. Se rikkoi ikkunoita, säikäytti alueen ihmisiä ja sai myös aikaan noin 1200 henkilön loukkaantumisen.

Nyt sunnuntai-iltana samankaltainen asteroidi ohittaa Maan hyvin läheltä. Lähimmillään tämä nimen 2014 RC saanut kappale käy 40 000 kilometrin päässä, eli sen etäisyys Maasta on vain noin kymmenesosa Maan ja Kuun välimatkasta. Se siis kulkee vain hieman tietoliikenne- ja sääsatelliittien käyttämästä geostationaaristen satelliittien radan ulkopuolelta.

Tämä pieni asteroidi löydettiin 31. elokuuta Pan-STARRS-1-teleskoopilla ja sen kooksi arvioidaan kirkkauden perusteella noin 20 metriä. Kooltaan kappale on siis Eduskuntatalon luokkaa.

Ohilennosta ei ole mitään vaaraa, ja avaruuskivi suhahtaa vain ohitsemme. Monet Maan ohi kiitävät vastaavanlaiset ja -kokoiset kappaleet jäävät myös havaitsematta – tällaisia tapahtuu pari kertaa vuodessa.

NASAn tiedotteen mukaan asteroidin kirkkaus on noin 11,5 magnitudia, kun se on lähimmillään. Sen siis pystyy juuri ja juuri havaitsemaan myös kookkaalla harrastajien käyttämättä kaukoputkella, mutta esimerkiksi kiikarein sitä ei voi havaita.

Suomalaisille tosin lähimmän ohituksen ajankohta on erittäin huono, sillä olemme juuri "väärällä" puolella maapalloa.

Otsikkokuva on kuvamanipulaatio; alla kaavio ohilennosta.