La, 03/16/2013 - 19:25 By admin

Vuonna 1987 valmistunut jäänmurtaja Kontio oli vuotta aikaisemmin valmistuneen sisaraluksensa Otson kanssa ensimmäisiä uuden sukupolven jäänmurtajista, joiden rungon tehokkaampi, kaksipotkuriseen toimintaan perustuva muotoilu ja kevyt miehitysratkaisu alensivat aluksen käyttökuluja merkittävästi aiempiin aluksiin verrattuna.

Sinivalkoiset Otso ja Kontio ovat tavallisesti ensimmäiset Katajanokalta Perämerelle lähtevät murtajat. Alku- ja lopputalvesta ne toimivat Torniossa asti, vetäytyen etelämmäksi jäätilanteen kehittyessä. Silloin vanhemmat jäänmurtajat Urho tai Sisu ottavat Perämeren hoitaakseen.

Otson ja Kontion 20-henkinen miehistö työskentelee päällikköä lukuun ottamatta kahdessa vahdissa. Laivoja operoi Valtion omistama Arctia Shipping.

Marcus Bengtssonin ottamassa kuvassa Kontio on avustamassa rahtilaivaa.