ISON

Miltä näyttää komeetta röntgenkuvassa?

Ma, 04/18/2016 - 20:32 Markus Hotakainen

​Ihan perinteisestä röntgenkuvasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä tässä tapauksessa komeettaa – tai jos tarkkoja ollaan, kahta komeettaa – ei läpivalaistu.

Röntgenkuvat otettiin Chandra-avaruusteleskoopilla, joka on tutkinut avaruuden röntgenkohteita jo vuodesta 1999. Vuonna 2013 se suuntasi suurenergisen katseensa kahteen komeettaan.

C/2012 S1 eli ISON ja C/2011 S4 eli PanSTARRS kulkivat tuolloin suhteellisen läheltä Maata, vaikka etäisyyttä olikin ISONin tapauksessa yli 140 miljoonaa ja PanSTARRSin kohdalla reilut 200 miljoonaa kilometriä. Kumpikin komeetta oli tulossa Oortin pilvestä, joka on kaukana Pluton radan takana sijaitseva "komeettavarasto".

Kuviin on yhdistetty näkyvän valon alueella otetut kuvat itse komeetoista sekä taustataivaasta ja Chandran nappaamat otokset röntgenalueella. Optisella alueella ISON on väriltään selvästi vihreä, sillä sen ytimestä suihkusi myrkyllistä syaania. PanSTARRS on puolestaan kellertävä suuren pölymäärän takia.

Röntgenkuvissa komeetat näyttävät hyvin erilaisilta. Syynä on sekä erot aurinkotuulessa että komeettoja ympäröivissä kaasukehissä. ISON-komeetalla oli havaintojen perusteella ympärillään tiheä kaasupilvi, joka erottuu röntgenalueella kaarevana alueena. PanSTARRSin röntgensäteily on utumaisempaa, mikä kertoo – komeetan optisen alueen värin ohella – runsaasta pölyn määrästä.

Komeettojen röntgensäteily syntyy, kun aurinkotuulen "raskaat" alkuaineet kuten hiili- ja happiatomit törmäävät komeetasta irronneisiin atomeihin. Kolarissa atomit vaihtavat elektroneja, ja kun elektronit siirtyvät alemmille energiatasoille, ne lähettävät röntgensäteilyä.

Chandralla tehtyjen röntgenhavaintojen perusteella pystyttiin tekemään arvioita aurinkotuulen raskaampien atomien runsauksista ja ne sopivat hyvin yhteen muilla havaintolaitteilla aiemmin tehtyjen määritysten kanssa. 

Uusista kuvista kerrottiin Chandran uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal -tiedelehdessä.

Kuvat: NASA/CXC/University of CT/B. Snios et al [röntgen]; DSS, Damian Peach [näkyvä valo]

 

 

Aurinko melkein juuri nyt

Su, 07/26/2015 - 12:48 Markus Hotakainen
Aurinko SOHO-luotaimen kuvaamana

Päivän kuva

Siltä varalta, että pilvipeite pysyttelee koko sunnuntain Suomen yläpuolella, päivän kuvana on Aurinko. Keväästä 1996 Aurinko tutkinut SOHO-luotain (Solar and Heliospheric Observatory) tarkkailee päivätähteä herkeämättä ja yllä oleva kuva on otettu tänä aamuna.

SOHO on Euroopan avaruusjärjestö ESAn ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASAn yhteinen hanke. Luotain on Maan ja Auringon välissä niin sanotussa Lagrange 1 -pisteessä, missä se pysyy sekä Maan että Auringon suhteen paikallaan – tai melkein: todellisuudessa SOHO kiertää L1-pistettä. 

Luotaimessa on kaikkiaan 12 mittalaitetta, joilla se pystyy tutkimaan Auringon ulkokerroksia ja niissä esiintyviä ilmiöitä sekä Auringon vaikutusta Maan lähiavaruuden olosuhteisiin. Hiukkasia tutkiva ERNE (Energetic and Relativistic Nuclei and Electron experiment) on toteutettu Turun yliopistossa ja aurinkotuulta mittaava SWAN (Solar Wind Anisotropies) Ilmatieteen laitoksella.

Auringon tarkkailun ohella SOHO on kunnostautunut komeettojen bongaamisessa. Luotain on löytänyt lähes 3 000 komeettaa ja tehnyt havaintoja lukemattomista muista pyrstötähdistä. Esimerkiksi komeetta ISONia, joka ohitti Auringon hyvin läheltä marraskuussa 2013, pystyttiin seuraamaan yötä päivää SOHOn avulla. Maasta käsin lähiohitusta oli mahdoton havaita.

Kuva: SOHO/ESA/NASA

Kysymyksiä ja vastauksia ISONista

La, 11/30/2013 - 17:06 Jari Mäkinen
ISON lauantaina 30.11. iltapäivällä

Komeettana vielä viime viikolla tunnettu ISON on tällä hetkellä nähtävästi enemmänkin kasa soraa ja pölyä, jonka ympärillä on avaruuteen vähitellen leviävää kaasua. Auringon säteilyllään ja painovoimallaan palasiksi möyhentämä ISON etääntyy vauhdikkaasti Auringosta ja sen rippeet seuraavat tarkalleen alkuperin laskettua rataa, paitsi että yhden komeettaytimen sijaan radalla kiitää ylöspäin Auringosta katsottuna diffuusi täplä, jolta voi vielä erottaa kaksi pyrstöä.

Onko ISON vielä komeetta?

Kysymykseen voi vastata toisella kysymyksellä: mikä on komeetan ja asteroidin ero?

Jos asteroidi on enemmän kiinteä kivimäinen kappale ja komeetassa on mukana myös jäätä ja pölyä, mistä sille muodostuu pyrstö, niin siinä tapauksessa ISON oli jotain siltä väliltä ja nyt enemmänkin asteroidi.

Nähtävästi siinä ei ole jäljellä enää paljoakaan pyrstönmuodostusainetta, joten nyt näkyvä kaksoispyrstömäinen usva hiipuu vähitellen ja komeetta himmenee näkymättömiin (ainakin harrastajalaitteilta). Komeetta on siis muuttumassa tai jo muuttunut asteroidiksi – tai kasaksi kiviä, jotka vähitellen leviävät laajemmalle alueelle samaan tapaan kuin kourallinen santaa ilmaan heitettäessä muuttuu pian santasateeksi.

ISONia kuvataan ja mitataan parhaillaan sekä lähiaikoina hyvin innokkaasti, koska se on erinomaisen kiinnostava tapaus. Jo nyt ISON-havainnot muodostavat erään parhaimmista ja aukottomimmista komeetasta tehdyistä havaintotietokannoista. Emme ole koskaan päässeet seuraamaan vastaavaa näin hyvin ja läheltä.

Tietojen – tuhansien ja tuhansien kuvien sekä mittausten – analysointi vie vuosia. Toistaiseksi kaikki on käynyt hyvin nopeasti: komeetta tuli, hajosi silmiemme edessä ja etääntyy nyt aivan erilaisena kuin alaspäin Aurinkokunnassa syöksyessään. Emme ole ennättäneet muuta kuin keräämään tietoja ja tukitsemaan niitä pikaisesti liki reaaliajassa.

Tällä haavaa ex-komeetta ISON on vielä liian lähellä Aurinkoa, jotta sitä voitaisiin havaita suurilla kaukoputkilla, joten emme vielä tiedä millainen sen ydin on. Vasta joulukuun puolivälissä saadaan tarkempia kuvia komeetasta tai sen rippeistä.

Näkyykö ISON vielä paljain silmin?

Tuoreimpien SOHO-aurinkoteleskoopin LASCO-instrumentin havaintojen mukaan ISONin kirkkaus on noin 5 magnitudia, mikä tarkoittaa sitä, että ainakaan tällaisenaan se ei olisi näkyvissä paljain silmin.

ISONista ei siis voi odottaa enää upeaa näkyä.

Kaukoputkella ja kiikareilla sen saanee kyllä näkyviin, mutta ilman valokuvaamista näky ei liene kovinkaan hääppöinen. Tosin ISON on ollut tähän saakka yllätyksiä täynnä, joten kenties sillä on varastossaan vielä yksi yllätys ja himmenemisen sijaan se alkaisikin kirkastua ... mutta tuskin.

Oikealla on LASCOn kuvista tehty animaatio, mikä näyttää hyvin komeetan vääjäämättömän himmenemisen.

Jos ISON on nyt kasa kiviä, voisiko siitä olla vaaraa maapallolle?

Ei. ISONin jäänteet jatkavat eteenpäin komeetan radalla, sillä vaikka yhden kappaleen sijaan kyseessä olisi koko joukko pienempiä kappaleita, pysyvät ne samalla radalla Auringon ympärillä.

Näistä ei koidu Maalle mitään haittaa, vaan ne kiitävät poispäin Aurinkokunnan ulko-osia kohden. Ensi vuoden alussa maapallo kulkee ISONin radan läpi ja osa sen jälkeen jättämästä kaasusta ja pölystä varmasti törmää Maahan, mutta ne saavat aikaan vain muutamia ylimääräisiä tähdenlentoja taivaalle.

Maa kulkee aina silloin tällöin komeettojen ratojen läpi ja silloin näemme taivaalla tähdenlentoparven, kun tavallista enemmän pieniä hitusia törmää ilmakehään ja palaa siinä. Tapahtumat ovat niin huomaamattomia, että vain tähtiharrastajat ovat niistä illoissaan.

Kannattaako ISOA enää seurata?

Ehdottomasti! Vaikka siitä ei tule upeaa komeettaa taivaalle ja se vaikuttaa pannukakulta, on tapaus erittäin kiinnostava. Tiedetuubi jatkaa siksi ISONin seuraamista, mutta koska uutisia tulee tämän jälkeen hieman harvemmin, emme päivitä tilannetta enää niin usein kuin lähipäivinä.

ISON stereona

Viime aikoina hienoimmat kuvat (kuten otsikkokuvamme) ovat tulleet ESAn ja NASAn yhteisestä SOHO-aurinkotutkimussatelliitista, mutta yllä olevat kuvasarjat on otettu NASAn STEREO-luotaimilla ja niiden Cor-2 -koronagrafeilla. Vasemmalla on ISONin ohilento STEREO-A -satelliitin ja oikealla STEREO-B satelliitin näkökulmasta. Kuvat: NRL/NASA

Huom: Animaatiot ovat suuria ja niiden lataantuminen saattaa kestää parikin minuuttia!

ISON etääntyy Auringosta

La, 11/30/2013 - 03:24 Markus Hotakainen

...ja samalla sen kirkkaus pienenee. Oheisessa Tiedetuubin kokoamassa kuvasarjassa näkyy komeetan kehittyminen seitsemän tunnin aikana. SOHO-luotaimen LASCO/C3-instrumentti on ottanut ensimmäisen kuvan (vasemmanpuoleisin) 29.11. kello 18.30 (Suomen aikaa) ja viimeinen ruutu on kuvattu 30.11. kello 1.30.

Komeetta liikkuu selvästi tähtien suhteen – kuten odottaa sopiikin – ja samalla se näyttää himmenevän. Pyrstöt pysyvät jokseenkin ennallaan, mutta valkoisena valoläikkänä näkyvä komeetan pää hiipuu hitaasti. 

Ahkerimmin tietoja päivittävä Sky&Telescope-lehden sivusto kertoo komeettaekspertti John Bortlen vertaavan ISONia vuonna 1962 näkyneeseen toiseen auringonhipojaan, komeetta Seki-Linesiin. ISONin tavoin se katosi juuri perihelin eli Auringon lähimmän ohituksen aikaan, vaikka siitä odotettiin selvästi kaikkia planeettoja kirkkaampaa kohdetta. 

ISONin kaksiosainen, viuhkaa muistuttava pyrstö on ulkomuodoltaan samantapainen kuin "jälleensyntyneen" Seki-Linesin pyrstö periheliohituksen jälkeen, jolloin sen todettiin koostuvan hyvin erikokoisista pölyhiukkasista. Bortlen mukaan ISONille saattaa vielä kehittyä kohtuullisesti erottuva pyrstö, mutta hänen omien sanojensa mukaan kyseessä on toistaiseksi iso "jos".  

Sorakasa avaruudessa?

Pe, 11/29/2013 - 22:02 Markus Hotakainen

ISON ei kadonnut kokonaan periheliohituksen aikana, mutta se ei tarkoita, etteikö komeetan ydin olisi silti voinut hajota kokonaan. Vaikka Auringon pintaa hiponeesta komeetasta ei olisi jäänyt jäljelle kuin pölypilvi, se jatkaisi matkaansa samalla radalla, jota komeetta olisi ehjänä säilyessäänkin seurannut – juuri niin kuin tuoreiden kuvien perusteella näyttää tapahtuvan.

Tällä hetkellä Auringon takaa näkyviin kiertynyt komeetta näyttää erehdyttävästi – niin, komeetalta, mutta mitä kirkkaana täplänä näkyvän kohteen kohdalla tarkkaan ottaen on, pysyy edelleen arvoituksena.

Juuri nyt ISONiin liittyy paljon kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastausta. Onko pölypilvi niin tiheä, että se pysyy kasassa riittävän pitkään, jotta se ehtii tulla näkyviin aamu- tai iltahämärissä? Tai jos pölypilven keskellä on isompia ytimen kappaleita, kuinka paljon ja millaiseen tahtiin ne syöksevät avaruuteen lisää pölyä?

Lähipäivinä ISON – tai sen jäänne – nousee taivaalla kaiken aikaa korkeammalle samalla kun sen etäisyys Auringosta kasvaa. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että se näkyisi taivaalla kovin kummoisesti, mutta ISON on yllättänyt tutkijat jo moneen kertaan, joten kukaan tuskin uskaltaa sanoa varmuudella, mitä on odotettavissa. 

Schrödingerin komeetta

Pe, 11/29/2013 - 10:30 Markus Hotakainen

Hiukkasfysiikan kuuluisaan ajatuskokeeseen viittaavan lempinimen on antanut Karl Battams, joka toteaa NASAn ISON-sivuilla, että "luettepa tässä blogipostauksessa mitä tahansa, voitte vapaasti olettaa sen olevan täysin pielessä ja totuuden olevan jotain aivan päinvastaista kuin väitän".

Lausunto kuvaa hyvin tutkijoiden hämmennystä, kun ISONin jäänteet ilmestyivät Auringon takaa eilisiltaisen (Suomen aikaa) periheliohituksen jälkeen. Komeetan kohtalosta on erilaisia teorioita. 

Mahdollisesti "komeetta", joka nyt näkyy SOHO-luotaimen kuvissa, on pelkästään ISONin pyrstö, jonka pöly hajaantuu hitaasti avaruuteen. Ydin on voinut myös hajota pienemmiksi kappaleiksi, jotka syytävät edelleen pölyä – samaan tapaan kuin komeetta Shoemaker-Levy 9 parikymmentä vuotta sitten. Tai sitten komeetalla on taskussaan vielä jokin muu yllätys, jota tutkijat eivät osaa odottaakaan. 

Merkittävän kokoista ydintä ISONilla ei kuitenkaan enää ole, koska kuvissa ei erotu voimakasta keskittymää, joka viittaisi sellaisen olemassaoloon, kerrotaan Sky&Telescope-lehden komeettasivuilla Lowell-observatorion Matthew Knightin todenneen. 

 

Tagit

ISON leikki kohtalollaan, ydin saattoi selvitä

Pe, 11/29/2013 - 09:15 Jari Mäkinen
Auringon vaikutukset lähellä

Kuten nyt tiedetään, ISON ei selvinnyt kokonaisena likiliippauksestaan Auringon ohitse – mutta se ei sinällään ollut yllätys.

Toki toivoimme, että se olisi pullahtanut näkyviin Auringon takaa upeana komeettana, joka olisi komistuttanut joulukuun taivasta, mutta kovin monet aiemmat aurinkohipojat ovat osoittaneet, että ohilento oli kohtalon kanssa leikkimistä. Emme tietäneet millainen ISONin ydin oli, mutta nyt tiedämme hieman enemmän.

Tuoreimmat tiedot (perjantaina aamulla) kertovat, että komeetan ydin, tai osia siitä, olisi saattanut selvitä ohituksesta, mutta Auringon polte olisi kuorinut siitä kaiken höyrystyvän pois päältä. ISONista ei tule suurta komeettaa taivalle, mutta se tosiaan saattaa osoittautua erittäin kiinnostavaksi!

Olosuhteet Auringon lähellä

Lähimpänä Aurinkoa ollessaan ISONin ja kuuman tähden pinnan välinen etäisyys oli noin 1 200 000 km. Nopeutta ISONilla oli silloin huimat 1 351 848,96 km/h (375 kilometriä sekunnissa).

Aurinko kuumensi sitä voimakkaasti, mutta niin se oli tehnyt jo aiemmin: mitä lähemmäksi ISON tuli Aurinkoa, sitä enemmän Aurinko korvensi sitä. Siitä olivat merkkinä paitsi komea pyrstö, niin myös monet vaihtelut komeetan ytimessä ennen Auringon lähelle saapumista.

Ydin todennäköisesti oli alkanut jo hajota osiin, jolloin lähellä Aurinkoa kuumuus käytännössä höyrysti sen. Otsikkokuvanamme on kaavio olosuhteista Auringon luona. Asteikkona on etäisyys Auringon pinnasta Auringon säteinä ja ISONin lähietäisyys on sininen katkoviiva keskellä.

Ensimmäinen palkki kertoo sen, miten nestemäinen kappale ja kiinteä kappale käyttäytyvät Auringon lähellä. Kyseessä on ns. Rochen raja, joka ilmaisee sen, että täysin kiinteä kappale hajoaa osiksi palkin alaosan etäisyydellä ja täysin nestemäinen (jäätä sisältänyt) kappale höyrystyy palkin yläosassa.

Jos kappale on kiinteän ja nestemäisen sekoitusta, se on jossain välissä. ISON oli nähtävästi juuri siinä välissä. Höyrystyminen ilmoittaa kuinka voimakkaasti Auringon säteily kuumentaa kappaletta ja sulamispalkki viittaa siihen, missä alle 1 mikronin kokoiset mikrometeoroidit höyrystyvät Auringon lähellä. Näkyvyys ilmaisee ennen ohilentoa tehdyn arvion siitä miten hyvin komeetasta irtoavien pikkukappaleiden ja pölyn oletettiin näkyvän ultraviolettivalossa.

Olennaisimmat ja yksiselitteisimmät ovat palkeista ensimmäinen ja toinen: ISON oli enemmän vetinen ja Aurinko poltti sitä kuumasti. Ja voi siis olla, että sen kivinen ydin on nyt kiitämässä poispäin Auringosta radallaan, mutta emme vielä ole nähneet sitä kunnolla. Kun pyrstö on poissa, pyrstötähteä on vaikea nähdä.

Jo Merkurius on kova paikka

Auringon kova polte on ongelma jo aurinkokunnan sisimmän planeetan Merkuriuksen luona ja sinne lentäviä luotaimia on jouduttu varustamaan erityisesti Auringon lämmitystä vastaan. Auringosta tuleva lämpövuo on Merkuriuksen etäisyydellä yli kymmenen kertaa suurempi kuin Maan etäisyydellä. Sen vuoksi Merkuriusta kiertävän luotaimen Auringon puoleinen kylki kärventyy noin 360 asteen kuumuudessa.

Eikä varjopuolella ole välttämättä paljoa viileämpää, sillä Merkuriuksen pinta hohtaa lämpöään avaruuteen myös voimakkaasti. Auringon säteilemä energia neliömetrille on noin 15 kilowattia. Lämpöhallinta onkin ollut eräs suurimmista ongelmista BepiColombo-nimisen luotaimen tekemisessä. Kyseessä on Euroopan avauusjärjestön vuonna 2015 laukaistava luotain Merkuriukseen ja sen kanssa tekee työtä mm. suomalainen Harri Laakso.

“Bepin tekeminen osoittautui työn kuluessa paljon vaativammaksi kuin alun perin oletettiin. Merkurius on hyvin vaativa ympäristö, emmekä ole koskaan aikaisemmin Euroopassa tehneet sellaiset vaatimukset täyttävää avaruuslaitetta.”

“Bepi tulee kiertämään Merkuriusta radalla, joka vie sen hyvin lähelle planeetan pintaa, ja silloin planeetan pinnasta hohkaa alukseen yksi kolmasosa Auringon lämpövuosta lisää", kertoo Laakso.

"Lisähaitta on se, että nämä kaksi lämpövuota tulevat eri suunnista; luotain halutaan pitää koko ajan sellaisessa asennossa, että sen tutkimuslaitteet osoittavat suoraan alaspäin kohti Merkuriuksen pintaa, jolloin lopulta vain yksi luotaimen kuudesta ulkopinnasta voidaan pitää koko ajan varjon puolella. Sinne asennetaan lämmönsäteilin, mihin lämpöä johdetaan erityisillä lämpöputkilla kaikkialta aluksen sisältä, jolloin lopulta voimme pitää mittalaitteet, elektroniikan ja luotaimen sisuskalut jotakuinkin huoneenlämmössä, maksimissaan 40°C:n lämpötilassa. Tämän suunnittelu on ollut haastavaa.”

“Vielä olennaisempi viivytys tuli aurinkopaneeleista. Aioimme käyttää aluksi luotaimessa uudenlaisia yhdistepuolijohdeaurinkokennoja, mutta niiden lämmönkestävyys osoittautui luvattua huonommaksi. Emme voineetkaan käyttää niitä, joten jouduimme suunnittelemaan aurinkopaneelit uusiksi ja se vaikutti moneen muuhunkin asiaan.”

Siinä missä luotaimen runko voidaan suojata hyvin erilaisilla keraamisilla materiaaleilla tai muunlaisilla eristeillä, on aurinkopaneelien tehtävänä osoittaa Aurinkoon. Silloin ne kuumenevat, ja vaikka voimakkaan Auringon paisteen ansiosta paneelit voivat olla pienet ja käytännössä niiden pinta voi olla suurelta osin peilimäinen, silti ne joutuvat suuren lämpörasituksen kohteeksi.

Voimakas Auringon säteily myös heikentää nopeasti paneelien hyötysuhdetta, joten paneelien pitää olla hieman suuremmat kuin teoreettisesti niiden tulisi olla. BepiColombossa käytetään nyt perinteisiä Galliumarsenidi-kennoja, jotka on erikoispinnoittamisen lisäksi käännetty vinoon V-asentoon, eli ne eivät osoita suoraan kohti Aurinkoa.

Paneeleita ja muita BepiColombossa käytettäviä tekniikoita on testattu erilaisissa koepenkeissä koko projektin ajan, mutta vuoden 2011 lopussa ESTECissä alkanut testikampanja oli ensimmäinen, missä koko luotain lopullisessa muodossaan altistettiin todellisille avaruuden olosuhteille. Siksi ESTECin suuri avaruussimulaattori piti virittää uudelleen vastaamaan Merkuriuksen olosuhteita: simulaattorin “Aurinko” muutettiin tehokkaammaksi, jolloin tyhjökammion seinien jäähdytystä piti puolestaan tehostaa. Sekin vaati omat temppunsa...

Vaikka rahaa on palanut ja aikaa on mennyt suunniteltua enemmän, on tästä kaikesta hyötyä vastaisuudessa. ESA on suunnittelemassa luotainta, joka menisi tutkimaan Aurinkoa hyvin läheltä, ja silloin BepiColombon testatut tekniikat ja niiden kanssa kerätyt kokemukset tulevat tarpeeseen.

Luotain Auringon lähelle

ESA ja NASA ovat suunnitelleet jo pitkään yhdessä ja erikseen myös luotaimia, jotka lentäisivät mahdollisesti vain kolmen Auringon säteen päähän Auringosta ja tekisivät siellä mittauksia.

Lopulta vuoden 2012 alussa projekti nytkähti eteenpäin ja Solar Orbiter -niminen ESAn tekemä luotain on tarkoitus laukaista tammikuussa 2017 Nasan rahoittamalla raketilla matkalle kohti Aurinkoa. Luotaimen tehtävänä on mitata heliosfääriä ja aurinkotuulta sekä luonnollisesti kuvata Aurinkoa hyvin läheltä, paljon Merkuriuksen rataa lähempää.

Suunnitelman mukaan luotain uskaltautuu vain 30 Auringon halkaisijan päähän siitä, noin 0,28 AU:n etäisyydelle.

Seitsenvuotiseksi kaavaillun lennon päätteeksi se todennäköisesti ohjataan vieläkin lähemmäksi ja syöstään lopulta Aurinkoon. Se siis pysyttelisi aluksi "turvallisen" matkan päässä, mutta kokisi lopulta ISONin kohtalon: Aurinko höyrystäisi sen.

Tällaisen luotaimen tekeminen on hyvin vaikeaa, sillä lämpötila Auringon lähellä on korkea, yhteydenpito alukseen vaikeaa ja valoa aurinkopanee- leille jopa liikaa. Suunnitelmissa aluksen alla onkin paksu lämpösuoja ja aurinkopaneelit ovat käytännössä peilipintaisia. BepiColombon kanssa kohdatut hankaluudet koituvat nyt hyödyksi, sillä samaa tekniikkaa voidaan käyttää vielä parannettuna aurinkoluotaimessa.

Piirustuspöydällä muotoutuu vieläkin hurjempia aurinkoluotaimia, tosin tässä vaiheessa vasta ideatasolla. Eräs suunnitelma muistuttaa Tähtien sodasta tutun Darth Vaderin kypärää, sillä luotaimen tulee kestää erittäin korkeaa lämpötilaa ja sen on oltava muutenkin erinomaisen tukevaa tekoa.

Luotain tekisi itsemurhalennon Aurinkoon eli se olisi kuin Solar Orbiter, mutta lähestyisi ensin Aurinkoa vain noin neljän säteen etäisyydelle ja siitä sen annettaisiin sitten laskeutua yhä lähemmäs aurinkokuntamme keskustan tulisyöveriä. Sen viimeiset tiedot tulisivat olemaan erityisen kiinnostavia – ne vastaisivat tilannetta, missä ISON oli eilen illalla.

Huhuu ISON, missä olet?

Pe, 11/29/2013 - 00:19 Toimitus

ISON ei selvinnyt kokonaisena, kauniina komeettana Auringon lähiohituksestaan – se on nyt hyvin selvää.

Yllä oleva STEREO-satelliitin ottama kuva näyttää paikkaa, missä ISONin olisi pitänyt olla, mutta kohdassa ei näy mitään. Ei edes hitusia.

Mitä vuosisadan komeetalle siis on tapahtunut?

Se on todennäköisesti kadonnut, siis oletettavasti kaasuuntunut ja rikkoontunut hyvin pieniksi palasiksi Auringon voimakkaassa paahteessa ja painovoiman puserruksessa. Itse asiassa jo ennen kaikkein lähimpänä Aurinkoa olemistaan.

"Oletamme, että se on hajonnut osiin ja kaasuuntunut ennen periheliä", sanoo Solar Dynamics Observatory -aurinkotutkimussatelliitin projektipäällikkö Dean Pesnell.

"Emme nähneet ISONia lainkaan SDO:n kuvissa".

Myös ESAn SOHO-luotaimen tutkijat vahvistavat, että heidän havainnoissaan ISON on hiipunut hyvin vaatimattomaksi. Siitä hyvin todennäköisesti on jäljellä pieniä rippeitä, mutta ne eivät muodosta ainakaan toistaiseksi näyttävää pyrstöä.

Näin ollen ISONista ei tule joulukuun taivaan koristusta, ei liioin täydenkuun kirkkaudella päivätaivaallakin loistavaa vuosisadan pyrstötähteä. SOHO-luotaimen tuoreissa kuvissa komeetan kirkkain kohta on venähtänyt pitkulaiseksi vanaksi. Se muistuttaa jonkin verran keväällä 1993 löytynyttä komeettaa Shoemaker-Levy 9 (mustavalkoisessa pikkukuvassa pian löytymisensä jälkeen).

Shoemaker-Levy 9 osoittautui sittemmin parinkymmenen pirstaleen muodostamaksi "helminauhakomeetaksi", joka iskeytyi heinäkuussa 1994 Jupiterin kaasukehään. 


Vaikka kuulostaa tylsältä, saattaa ISON olla tämän jälkeenkin eräs kiinnostavimmista viimeaikaisista komeetoista, sillä tutkijoita ihmetyttää jo se, miten komeetta on saattanut höyrystyä näin totaalisesti.

Sitä ja sen mahdollisia jäänteitä tullaan seuraamaan lähiaikoina hyvin tiiviisti, sillä se saattaa opettaa paljon uutta Aurinkokuntamme pienkappaleista.

Komeettojen ja asteroidien välinen raja on kaikkea muuta kuin selvä, sillä nähtävästi olennaisin niitä erottava tekijä on jään ja veden määrä: asteroidit ovat kivisempiä ja komeetat jäisempiä, ja monet kappaleet ovat siinä välillä. Osa komeettaytimistä on hyvinkin jääpitoisia – niin sanottuja likaisia lumipalloja – ja hyvin lähelle Aurinkoa tullessaan ne saattavat yksinkertaisesti höyrystyä planeettainväliseen avaruuteen.

Samalla ISON, vaikka se saattaa tuntua nyt pannukakulta, on erinomainen esinäytös ensi vuodelle, kun Rosetta-komeettaluotain asettuu kiertämään Churyumov-Gerasimenko -pyrstötähteä, seuraa sitä sen matkalla kohti Aurinkoa ja lähettää komeetan ytimen pinnalle laskeutujan.

Vuodesta 2014 on joka tapauksessa tulossa suuri komeettavuosi!

Piirros ESAn Rosetta-luotaimesta ja sen Philae-nimisestä laskeutujasta lähestymässä kohdekomeettaansa ensi vuonna.

Komeetan haamu

To, 11/28/2013 - 23:22 Markus Hotakainen

SOHO-luotaimen LASCO/C2-kamera sai kuvattua komeetan noin tunti sen periheliohituksen jälkeen. Kuvassa kajastaa vielä alaviistoon oikealle miljoonien kilometrien päähän kurkottava pyrstö, mutta Auringon vasemmalla puolella ei näy komeetan päästä juuri jälkeäkään, vain kalpea aavistus hiipuvasta pölyvanasta. Komeetta sivuutti keskustähtemme ainoastaan 1,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä, mikä oli sille ilmeisesti liian likeinen ohitus. Ydin mitä ilmeisimmin höyrystyi ja hajosi, kuten tällaisille auringonhipojille usein käy.

ISON lienee ex-komeetta

To, 11/28/2013 - 21:07 Markus Hotakainen

Parhaillaan käynnissä olevassa NASA Hangout: Comet ISON LIVE -nettilähetyksessä Karl Battams totesi olevansa hyvin epäileväinen ISON-komeetan selviämisen suhteen.

SOHO-luotaimen LASCO/C2-kameran kuvissa, joissa komeetta näkyy vielä kokonaan ennen katoamistaan Aurinkoa peittävän maskin taakse, sen pää kapenee lähes olemattomiin toisin kuin aikaisemmissa otoksissa, joissa se näytti valotäplältä. SDO-aurinkosatelliitin (Solar Dynamics Observatory) kuvissa komeetta ei näy, mutta se ei tutkijoiden mukaan välttämättä tarkoita, että se olisi jo hävinnyt olemattomiin.

Satelliitin kameroita ei ole suunniteltu komeettojen kuvaamiseen, vaan Auringon kirkkaan pinnan ilmiöiden tarkkailuun.

 

Tagit