NASAn Juno-luotain lensi eilen illalla Maan ohitse ja kävi lähimmillään vain hieman yli 550 kilometrin päässä maapallon pinnasta. Ohilennon tarkoituksena oli lisätä luotaimen vauhtia ja muuttaa sen rataa siten, että se pystyy lentämään Jupiteriin. Eilisen ohilennon jälkeen se saapu sinne 4. heinäkuuta 2014.

Kaikkein lähimmillään luotain oli kello 22:21 Suomen aikaa keskiviikkoiltana, jolloin se viiletti Intian valtameren yläpuolella, hyvin läheltä Etelä-Afrikkaa. Sieltä teoreettisesti luotaimen olisi voinut nähdä jopa paljain silmin.

Aivan lähimmän ohituksen aikana mikään maa-asemista ei voinut olla yhteydessä matalalla ja nopeasti viilettäneeseen luotaimeen. Ensinnä lähiohituksen jäkeen sen radiosignaalin sai kuuluviin Euroopan avaruusjärjestön Perthissä, Australiassa, oleva antenni. Silloin huomattiin, että kaikki ei ollutkaan sujunut täsmälleen suunnitelman mukaan.

Vaikka ratageometrisesti ohilento ei olisi voinut sujua paremmin, itse luotain äksyili sen aikana. Luotain oli ohjelmoitu muun muassa nappaamaan kuvia Maasta ja ottamaan vastaan radioamatöörien sille lähettämiä tervehdyksiä, mutta on mahdollista, että luotain onkin lakannut kesken kaiken ottamasta vastaan ja kuvaamasta. Lisäksi kenties osa jo tallennetuista tiedoista on tuhoutunut.

Kyse ei kuitenkaan ole vakavasta häiriöstä – ainakaan toivottavasti. Pitkän hiljaiselon jälkeen nähtävästi jokin tiiviissä toimintasarjassa sai luotaimen sekaisin, jolloin se meni niin sanottuun turvatilaan. Turvatilan tarkoituksena on suojata luotainta ja sen laitteita odottamattoman vian tai häiriön tapahtuessa. Siinä luotain sammuttaa ylimääräiset systeeminsä, kääntyy osoittamaan kohti Aurinkoa (jotta aurinkopaneelit saavat varmasti valoa), suuntaa antennin kohti Maata ja odottaa lisäohjeita lennonjohdosta.

Todennäköisesti Maan varjoon joutuminen sai luotaimen hätääntymään; kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten elokuussa 2011 tapahtuneen laukaisun, kun luotain oli varjossa, eivätkä sen aurinkopaneelit tuottaneet sähköä. Juno on suunniteltu toki kestämään hyvin varjossa toimimisen, sillä Jupiterissa aikanaan se tulee planeettaa kiertäessään olemaan radalla, joka vie sen aina välillä varjoon Jupiterin taakse.

Juno ei sammunut missään vaiheessa, eikä sen toiminnassa ole nyttemmin havaittu mitään yksiselitteistä vikaa. Turvatilassa ollessaankin se pysyi olemaan yhteydessä Maahan, tosin hitaammalla tiedonsiirtonopeudella. Turvatilaan kuuluu se, että luotain käyttää automaattisesti hitaampaa ja luotettavampaa nopeutta tietolinkissään.

Virhetila tullaan varmasti tutkimaan tarkasti läpi seuraavien kuukausien aikana, mutta mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että Junolla olisi ongelmia. Kuulemme varmasti lisätietoja hyvinkin pian.

Tänään klo 22:21 suhahtaa maapallon ohitse vieras planeettainvälisestä avaruudesta: NASAn Jupiteriin matkaava Juno-luotain käy nappaamassa kotiplaneetaltaan hieman lisää vauhtia ja jatkaa sen jälkeen lentoaan kohti jättiläisplaneettaa. Lähimmillään Juno on vain 559 kilometrin päässä Maan pinnasta, jolloin sen saattaa juuri ja juuri pystyä näkemään paljain silmin esimerkiksi Etelä-Afrikasta.

Mitään pelkoa luotaimen Maahan osumisesta ei ole, sillä se on turvallisesti ja tarkasti oikealla radallaan, ja nyt luonnonlait pitävät huolta siitä, että ohilento sujuu hyvin. NASAn pakkolomat eivät myöskään haittaa menoa, sillä kaikki luotaimen ohilennon aikana tehtävät toiminnat on ohjelmoitu sen tietokoneisiin jo hyvissä ajoin ennen kuin pakkolomista oli tietoakaan. Joka tapauksessa lennonjohto on myös paikalla valvomassa, että mitään yllättävää ei tapahdu.

Juno laukaistiin matkaan 5. elokuuta 2011, siis jo noin kaksi vuotta sitten, jolloin sen lähtönopeus ei riittänyt nousemiseen Aurinkokunnassa Jupiteriin saakka. Se oli tehty tarkoituksella hieman liian painavaksi, koska siten mukaan saatiin enemmän tutkimuslaitteita – lennon suunnittelijoilla oli nimittäin taskussaan valttikortti. Luotaimen rata vei sen ensin Marsin radan ulkopuolelle, mutta se kääntyikin sieltä takaisin alaspäin ja suuntasi Aurinkoa kiertävällä radalla paikkaan, missä se ohittaa tänään maapallon.

Käyttämällä tämänpäiväistä ohilentoa ns. painovoimalinkoamiseen on luotaimen nopeus ohilennon jälkeen hieman suurempi ja siten nyt se voi jatkaa kohti Jupiteria. Sinne se saapuu 4. heinäkuuta 2016, jolloin se asettuu kiertämään jättiläisplaneettaa ja alkaa tutkia sitä sekä sen kuita monilla instrumenteillaan.

Eräs Junon tutkimuslaitteista on ns. aaltoinstrumentti, mikä on noin 10 metrin aaltopituudella radioaaltoja kuunteleva vastaanotin. Ohilennon kunniaksi tutkijat laittavat laitteensa päälle kuuntelemaan Maata, ja he kehottavat kaikkia radioamatöörejä lähettämään viestejään Junolle morsekoodilla.

"Moikkaa Junoa" on maailmanlaajuinen kampanja, ja tarkempia tietoja siitä ja ohjeita lähetysten tekemiseen on kampanjan nettisivulla "Say 'Hi' to Juno" (www.jpl.nasa.gov/hijuno); sivu on monista NASAn sivustoista poiketen näkyvissä pakkolomista huolimatta.

Lähimmillään Maata luotain on siis tänään illalla klo 22:21:25 Suomen aikaa, jolloin sen etäisyys Maan pinnasta on 559 km ja nopeus Maan suhteen 10 389 km/s ja Auringon suhteen 14 903 km/s.

Alla on kartta Junon radasta Maan suhteen sekä ajankohdat, jolloin se on Maan varjossa. Suomesta sitä ei edes kannata koittaa nähdä paljain silmin taivaalta, sillä se on liian heikko, eteläisen pallonpuolen päällä ja kulkee tavallisiin satelliitteihin verrattuna hyvin nopeasti. Jos hyvin käy, saattaa tosin sen aurinkopaneeleista tuikahtavan Auringon välähdyksen nähdä. Kellonajat alla ovat tuntia Suomesta jäljessä (Keski-Euroopan aikaa).

Kun Maa noin 4,5 miljardia vuotta sitten syntyi, sillä ei alkuun ollut omaa kiertolaista. Yksinäisyyttä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, mutta lähimmän avaruusnaapurimme synty oli vähällä tuhota nuoren Maan.

1960-luvulla käynnistyneen Apollo-kuulento-ohjelman yhtenä tieteellisenä tavoitteena oli selvittää, miten Kuu on syntynyt. Vakavasti otettavia teorioita oli tuolloin kolme.

Yhden teorian mukaan Kuu olisi syntynyt jossain muualla Aurinkokunnassa. Harhaillessaan planeettojen joukossa se olisi joutunut Maan vetovoiman sieppaamaksi ja asettunut sitä kiertävälle radalle.

Toisen teorian mukaan Kuu olisi syntynyt alkujaankin Maan kiertolaiseksi, samaan aikaan ja samalla seudulla kuin kotiplaneettamme.

Kolmannen teorian mukaan nuori Maa olisi pyörinyt niin vinhasti, että keskipakoisvoima viskasi osan siitä avaruuteen. Tästä heitteleestä syntyi sitten Kuu. Muistona muinaisesta mullistuksesta olisi Tyyni valtameri, jonka kohdalta Kuun muodostanut aine olisi irronnut.

Apollo-astronautit toivat Maahan lähes 400 kiloa kiviä, joiden toivottiin antavan tietoa Kuun menneisyydestä. Kävi ilmi, että yksikään teorioista ei ollut oikea – tai väärä. Mitään teoriaa ei pystytty osoittamaan paikkapitäväksi mutta ei myöskään täysin kumoamaan.

1970-luvun puolivälissä William Hartmann ja Donald Davis kehittelivät uuden teorian. Sen mukaan Kuu on syntynyt suuren kosmisen törmäyksen seurauksena. Vastasyntyneessä Aurinkokunnassa risteili erikokoisia kappaleita paljon enemmän kuin nykyisin. Planeetat olivat vasta muotoutumassa ja pienempiä kiertolaisia törmäili niihin kaiken aikaa.

Noin 100 miljoonaa vuotta Aurinkokunnan synnyn jälkeen Maahan osui liki Mars-planeetan kokoinen kappale. Törmäys sulatti ja höyrysti pienemmän kappaleen kokonaan ja Maastakin suuren osan.

Samalla avaruuteen sinkoutui suuri määrä sulaa ja rikkoutunutta kiveä. Osa siitä satoi murskaavana kuurona takaisin murjotun Maan pinnalle, osa katosi kauas avaruuteen, mutta osa jäi Maata kiertävälle radalle muodostaen renkaan, samankaltaisen kuin Saturnuksella on ympärillään.

Nuorta Maata ympäröivä rengas ei ollut pitkäikäinen. Siinä kiertävät kivenkappaleet törmäilivät toisiinsa ja kasautuivat isommiksi murikoiksi, joista sitten muotoutui Kuu. Kasautuminen tapahtui nopeasti, todennäköisesti muutamassa viikossa.

Teorian tuoreimman muunnelman mukaan Maahan törmännyt kappale ei olisikaan tuhoutunut törmäyksessä. Se olisi osunut Maahan hyvin viistossa kulmassa, singonnut Maasta ainetta avaruuteen, mutta jatkanut sitten matkaa vain osittain vaurioituneena. Avaruuteen päätynyt aine olisi sitten tiivistynyt Kuuksi. Uusi versio selittäisi myös Maan ja Kuun kivien samankaltaisen koostumuksen.