Tämä juttu on tehty yhteistyössä Logitechin kanssa yksinkertaisesti siitä syystä, että satuin käymään viime vuoden joulukuussa Lausannessa, Sveitsissä, olevan EPFL-yliopiston (École Polytechnique Fédérale de Lausanne) Bolo -museossa. 

Logitech on kotoisin tästä Lausannen esikaupunkialueella olevasta teknillisestä korkeakoulusta, ja vähemmän yllättäen museossa oli esillä myös laitteita, jotka johtivat lopulta Logitechin perustamiseen. Kuten Souris 1 eli "Hiiri 1" vuodelta 1974.

Se ei ollut ensimmäinen hiiri, mutta se oli ensimmäinen optinen hiiri.

En tiennyt, että Logitech oli ja on sveitsiläinen, ja että sen taustalla on uraa uurtava akateeminen tutkimus EPFL:ssä. Siksi asiaa piti tutkia tarkemmin ja jopa niin tarkasti, että päädyin yhteistyöhön Logitechin kanssa tämän jutun tiimoilta.

Hiiren häntä osoittaa Piilaksoon

Kaliforniassa, San Franciscon eteläpuolella Santa Claran laaksossa ja sen tietämillä on legendaarinen Piilaakso. Se syntyi pitkälti Palo Altossa sijaitsevan Stanfordin yliopiston ja siellä muhineiden ideoiden ansiosta. Yliopiston professorit innostivat nuoria tutkijoita perustamaan yhtiöitä ja käyttämään hyväkseen muun muassa Yhdysvaltain puolustushallinnon elektroniikkaan ja radiotekniikkaan tekemiä suuria panostuksia. 

Mikrosirut keksittiin siellä, kuten internetin edeltäjä Arpanetkin. Mikrosirujen jälkeen tulivat tietokoneet ja mikropiirit. Lempinimensä laakso sai puolijohteiden materiaalista, piistä.

Piilaaksossa tutkittiin myös tapoja käyttää tietokoneita paremmin ja inhimillisemmin. Tässä edelläkävijänä oli Stanfordin yliopiston tutkimusinstituutti, Stanford Research Institute, ja etenkin sen tutkija Douglas Engelbart. Hän ideoi ja teki yhdessä Bill Englishin kanssa aivan ensimmäisen hiiren, pienen puulaatikon, jonka alaosassa oli kaksi pyörää ja päällä yksi punainen nappi.

Sen avulla tietokoneen käyttäjä pystyi kätevästi osoittamaan kuvaruudulla kohtaa ja klikkaamaan siinä. Tämä oli olennaista paitsi kehitteillä olleiden graafisten käyttöliittymien kannalta, niin myös kaikissa sovelluksissa, missä piti osoittaa jotain.

Virallisesti laitteen nimi on "X-Y Position Indicator for a Display System” eli X-Y -suunnissa toimiva sijainti-indikaattori näyttölaitteita varten. Se on hyvin kotitekoisen näköinen, koska se oli ajan hengen mukaan kyhätty kasaan yksinkertaisista osista ja kenties Engelbart on veistänyt itse puukuoren sopivaan muotoonsa. 

Vaikka laite syntyi jo vuonna 1964, se esiteltiin julkisesti vasta 1968 kuuluisassa "Mother of All Demos" -tilaisuudessa. Engelbart vyörytti silloin vuosittaisten tietokonekonfrenssin osanottajien ihmeteltäväksi hiiren lisäksi muun muassa pianomaisen pikkunäppäimistön, videopuhelut, hypertekstin ja tekstinkäsittelyn. Demot olivat aikanaan ällistyttävän futuristisia, mutta ovat nyt jalostuneet intohimoja varsin vähän herättäväksi arkitekniikkaksi.

Mutta hiiri. Engelbartin työryhmässä sijainti-indikaattoria alettiin pian kutsua sympaattisesti hiireksi, koska oikean hiiren kokoisesta laitteesta lähti tietokoneeseen johto, joka oli kuin hiiren häntä. Nimi tuli ja pysyi.

Ensihiiri on nyt esillä Piilaakson Mountain Viewissä sijaitsevassa tietokonehistorian museossa, Computer History Museumissa. Siellä on esillä myös ensimmäisiä tietokoneita, jotka käyttivät hiiriä. 1960-luvun lopussa ne eivät olleet kuitenkaan vielä kaupallisia tuotteita, vaan niitä käytettiin lähinnä graafisia käyttöliittymiä sekä muita tietokoneenkäyttöä helpottavia tekniikoita tutkittaessa.

Rollkugel

Muu maailma seurasi luonnollisesti Piilaakson tapahtumia, ja erilaisia syöttölaitteita ideoitiin myös muualla. Saksassa Telefunken-yhtiön insinööri Rainer Mallebrein kehitti vuonna 1968 ensimmäisen pallohiiren, missä laitteen alaosassa oli pyörivä pallo, jonka liikkeitä mitattiin. Telefunkenin laitteen pallo oli huimat neljä senttiä halkaisijaltaan. Laitteen nimi olikin ”Rollkugel” eli rullaava kuula.

Se kehitettiin osana projektia, missä tehtiin uudenlaisia lennonjohtosysteemien laitteita. Hiiren avulla lennonjohtaja pystyi osoittamaan kätevästi kohteita tutkaruudulla. Se otettiin tuotantoon lisälaitteeksi Telefunkenin TR 440 -päätyöasemalle sekä SIG 100 -vektorigrafiikkaterminaalille. Näin Rollkugel oli ensimmäinen kaupallisesti saatavalla ollut hiirityyppinen laite, tosin niitä valmistettiin vain 46 kappaletta.

Sen suurin merkitys olikin vaikutus tulevaisuuden hiiriin, sillä kun aiemmissa hiirissä oli yleensä kaksi kiekkoa, yksi pituus- ja toinen pystysuunnassa, niin pian ne korvattiin kuulilla, jotka rullasivat pöydän päällä hiiren sisällä.

Ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen rullahiiri oli Engelbartin ryhmän hiiren paranneltu versio vuonna 1972, mutta tärkeämpi oli seuraavana vuonna Xerox PARC -tutkimuskeskuksen esittelemän Xerox Alto -tietokoneen kolminäppäiminen pallohiiri. 

Xerox Alto oli juuri se mullistava graafisella käyttöliittymällä ja hiirellä varustettu kokeellinen tietokone, jonka Steve Jobs näki ja otti esikuvakseen Apple Lisa -tietokoneen tekemisessä. Ja Lisa teki hiirestä olennaisen osan nykyaikaista tietokonetta vuonna 1983.

Hiiri numero 1

Vuonna 1974 Lausannen teknisen yliopiston professori Jean-Daniel Nicoud esitteli työryhmänsä ensimmäisen hiiren nimeltä Souris 1 eli ”Hiiri 1”. Se ei ollut vielä pallohiiri, vaan liikkeitä mitattiin kahdella hiiren sisällä olevalla pyörällä, mutta uutuutena näiden pyörien liikkeitä havaittiin potentiometrien sijaan optisesti. Se oli tarkempaa ja hiiri oli kevyempi.

Souris 1 oli ensimmäinen optinen hiiri, mutta eri tapaan kuin nykyiset optiset hiiret, joka havaitsevat liikkumistaan katsomalla alaspäin pintaa, missä ne liikkuvat.

Nicoud oli vieraillut Stanfordissa ja nähnyt siellä hiiriä. Kun EPFL:ssä kehitettiin tuolloin Smacky-nimistä tietokonetta, siihenkin haluttiin tehdä hiiri – ja se tehtiin. Ja niin tehtiin myös jatkokehitysversioita, kunnes tarina koukkaa jälleen 1970-luvun lopussa Stanfordiin.

Lausannelainen sähkötekniikan opiskelija Daniel Borel oli siellä tutustumassa ennen kaikkea graafisten käyttöliittymien ohjelmistoihin, mutta innostui pian hiiritekniikan kehittämisestä. Hän huomasi, että tarvetta oli selvästikin edulliselle, hyvälaatuiselle kaikkiin tietokoneisiin sopivalle hiirelle, ja niin syntyi ajatus niiden tuottamisesta kaupallisesti. 

Borel sai mukaansa Pierluigi Zappacostan ja Olivetti-tietokoneyhtiössä työskennelleen Giacomo Marinin, jotka perustivat vuonna 1981 yhdessä Logitech-nimen saaneen yhtiön. Taustalla vaikutti myös EPFL:n tutkija André Guignard, joka oli aikanaan mukana Souris 1:n kehittämisessä ja vaikutti osaltaan sen tekemiseen Jean-Daniel Nicoudin kanssa.  

Nimi ”Logitech” oli yhdistelmä ranskan kielen sanasta ”logiciel” (ohjelmisto) ja ”tech” eli tekniikka. Borel, Zappacosta ja Marini halusivat luoda tekniikkaa, jonka avulla ohjelmistojen käyttö käy kätevämmin.

Samana vuonna amerikkalainen Xerox esitteli ensimmäisen kunnollisen kaupallisesti saatavissa olleen hiiren osana Xerox 8010 Star -systeemiään, mutta se oli edelleen kallis. 

Logitechin ajatus oli juuri päinvastainen: edullisia, laadukkaita hiiriä. Ensimmäinen sellainen oli vuonna 1982 esitelty P4, jonka taustalla oli Souris 1:n jälkeen tapahtunut kehitys ja yksinkertaistaminen siten, että tuote olisi kaupallisesti järkevä. 

P4 tunnettiin aluksi nimellä Dépraz Digimouse, ja vaikka se ei vielä ollut kaupalllinen menestys, se nosti Logitechin tietokonealan tietoisuuteen. Yllä olevassa kuvassa se on yhdessä Smacky 8 -tietokoneen kanssa.

Kahta vuotta myöhemmin, siis vuonna 1984, tietokonejätti Hewlett-Packard tilasikin Logitechiltä hiiriä tietokoneidensa mukana toimitettavaksi, ja seuraavana vuonna Logitech toi markkinoille maailman ensimmäisen vähittäismyyntiin tulleen lisävarustehiiren, C7:n (alla). 

Logitech C7 vuodelta 1985.

Logitech valloittaa maailman

C7:n suosion myötä Logitech kasvoi ja päätyi pian perustamaan konttorin Piilaaksoon – minnekä muuallekaan! – ja tuotantolaitokset Taiwaniin ja Irlantiin. Yhtiö meni Sveitsissä pörssiin vuonna 1988 ja toi myös samana vuonna markkinoille ensimmäisen tuotteensa, joka ei ollut hiiri. Se oli kädessäpidettävä skanneri. 

Vuonna 1991 Logitech esitteli maailman ensimmäisen kuluttajien saatavilla olleen langattoman hiiren, minkä jälkeen vuonna 1996 juhlittiin: yhtiö oli tuottanut yli 100 miljoonaa hiirtä. Niitä oli joka puolella ympäri maailman!

2000-luvulle tultaessa Logitech jatkoi hiirien kehittämistä ja valmistamista, mutta myös laajeni muille tietotekniikan alueille, etenkin skannereihin, mutta myös näppäimistöihin, webcameihin, peliohjaimiin ja äänilaitteisiin. Oman tuotekehityksen lisäksi vaurastunut yhtiö osti pienempiä kilpailijoitaan. Logitechin markkinaosuus hiirissä oli 70%.

Logitechin 3D-hiiri (1990, ylhäällä vasemmalla) käytti ultraääniä sijaintinsa määrittämiseen. Vieressään oleva hiiri oli ensimmäinen langaton hiiri (1984). Se käytti infrapunavaloa yhteydenpitoon tietokoneen kanssa. Magellan (1993, ylhäällä oikealla) tehtiin yhdessä Saksan ilmailu- ja avaruusjärjestön kanssa. Trackman Marble (1995, vasemmalla alhaalla) käänsi pallon yläpuolelle ja sitä pyöritettiin peukalolla. Trackman Portable  (1993) oli samanlainen, mutta helpmmin kuljetettava. Se oli myös eräs ensimmäisistä hiiristä, jonka näppäimiä pystyi personoimaan Mouseware-ohjelmalla.

Puolen miljardin hiiren raja rikkoutui vuonna 2003, jolloin valikoimassa oli jo nykyaikainen laseriin perustuva hiiri.

Yrityskauppojen ja oman tuotekehityksen ansiosta Logitech on nyt edennyt varsin kauas ensimmäisestä hiirestään, P4:stä vuonna 1982: se on erilaisten tietokoneiden ja kannettavien laitteiden lisälaitteiden markkinajohtaja, sillä on 7300 työntekijää ja 3,7 miljardin euron liikevaihto, sekä myyntiä lähes kaikissa maailman maissa. Ja taustalla vipeltää EPFL:n tutkijoiden hassu ajatus tehdä maailman paras hiiri.

MX Master 4

Tuorein Logitechin hiiri esiteltiin nyt lokakuun alussa: MX Master 4 on suoranainen hiirien mestarinäyte, jota käyttäessä ei voi olla ajattematta valovuosien loikkaa viiden viiden vuosikymmenen takaisesta Souris 1:stä. Sain käyttööni hiiren syyskuun puolivälissä ja olen testaillut sitä sen jälkeen.

Logitechin tyyliin MX Master 4 on ergonomisesti muotoiltu ja se täyttää mukavasti päällä lepäävän käden sisäosan. Keskisormen ja etusormen alla olevat kytkimet ovat sopivan napakoita ja niiden keskellä olevassa metallisessa rullassa on sopivasti massaa.

Peukalolle on edellisten MX Masterien tapaan paljon tekemistä: pitkittäissuunnassa on myös rulla, metallinen, kolme kytkintä ja suuri kytkin alla. Ja siinä on tämän hiiren erikoisuus, sillä se antaa haptisen vastineen. Kun sitä painaa, hiiri vastaa lievästi tärähtämällä.

Suuri paukalokytkin tuo näkyviin pyöreän valikon (Action Ring Logitechin sanoin) kuvaruudulle. Valikossa on kahdeksan kohtaa, ja hiirellä on kätevää siirtää kursoria valikon eri kohtiin. Valikon kohdat vaihtuvat käytössä olevan ohjelman mukaisesti, ja niitä voi luonnollisesti säätää itse Logi Options+ -ohjelmalla. 

Erityisen kätevä MX Master 4 ja sen haptinen valikko on kuvien ja videoiden editoinnissa, jolloin monia toimintoja voi hallita suoraan hiirestä.

Hiireen saa myös sovelluksia, joilla sen käyttöä voi edelleen tehostaa.

Olin oikeastaan luopunut jo hiiren käytöstä, koska pääasillisin työkoneeni on kannettava ja Applen trackpad on erittäin hyvä ja kätevä. MX Master 4 on kuitenkin saanut minut käyttämään uudelleen hiirtä juuri editoidessa, ja Logitech markkinoihin hiirtä juuri luoville aloille ja koodareille – heille (meille!) tästä on todella apua ja iloa.

Creator Rush Challenge

Logitechillä on juuri siksi käynnissä myös opiskelijoille tarkoitettu todella kiinnostava kilpailu: Logi Creator Rush. Palkintona on luonnollisesti Logitechin tuotteita, mutta myös matka Lausanneen, Logitechin tuotekehityskeskukseen. Käynti Lausannessa jo sinällään on kiinnostavaa, saati sitten Logitechin luona!

Kilpailussa on neljä kategoriaa. Osallistua voi 3D-suunnitteluun, koodaamiseen, graafiseen suunnitteluun ja tilasuunnitteluun. 

Osallistuminen on helppoa, sillä voit yksinkertaisesti postata kuvasi tai videosi Instagramissa, liittää siihen hashtagin #LogiCreatorRush #Logitech ja tägin @LogiCreatorRush, kertoa käyttämistäsi ohjelmista ja/tai työkaluista, sekä lataamalla logicreatorrush.com -sivulle pdf:n, missä on samoja tietoja sekä kuvaus työstäsi.

Kaikki tiedot on sivulla logicreatorrush.com.

Fuusioenergiaa tutkitaan parhaillaan innokkaasti ympäri maailman erilaisissa hankkeissa. On pieniä ja ketteriä, ja on suuria ja monimutkaisia – kuten ITER eli International Thermonuclear Experimental Reactor, Kansainvälinen ydinlämpöön perustuva kokeellinen reaktori.

Varsinaista sähkövirtaa tuottavaa reaktoria tästä ei tule, vaan koelaitos, jonka tärkein tehtävä on kehittää fuusioenergian vaatimaa tekniikkaa ja opetella hallitsemaan suuren mittakaavan fuusioreaktiota.

Ja fuusioenergia, kun se saadaan viimein käyttöön, ratkaisee ihmiskunnan energiaongelmat. Jos käytössämme olisi aurinkoenergiaa ja fuusiovoimaa, voisimme tuottaa energiaa puhtaasi ja kätevästi enemmän kuin ihmiskunta koskaan tulee tarvitsemaan.

ITERiä ollaan tekemässä Ranskan eteläosissa Cadarachen luona, ja vaikka aikataulua on rukattu moneen otteeseen löysemmäksi ja valmistuminen on siirtynyt tulevaisuuteen, etenee hanke hitaasti, mutta varmasti.

Viimeisin todiste tästä saatiin eilen keskiviikkona 6. elokuuta, kun laitoksen suuret superkylmässä toimivat tyhjiöpumput hyrähtivät käyntiin ja onnistuivat saamaan aikaan lähes täydellisen tyhjiön (10⁻⁷ Pa) ja olemaan lämpötilaltaan hyvin, hyvin lähellä absoluuttista nollapistettä vain viiden kelvinin lämpötilassa.

Pumput auttavat saamaan heliumia talteen superkylmän hiilen avulla. Tämä oli iso askel eteenpäin paitsi ITER-hankkeelle, niin myös fuusiotekniikalle yleisesti.

Myös laitoksen ytimen, suuren tokamakin osien asentaminen reaktorihalliin on menossa. Laitoksen sydän alkaa näyttää jo lopulliselta!

ITERiä rakennetaan kuin laivan pienoismallia pulloon: osia tuodaan sisään yksitellen tarkassa järjestyksessä ja lopulta reaktorihallissa on paitsi itse tokamak, niin myös sen ympärillä olevat magneetit, putket, suojat ja kaikki muu tarvittava.

Tokamak on donitsin muotoinen painekammio, jonka sisällä on plasmaksi muuttunutta kuumaa vetyä. Sitä pidetään paikoillaan voimakkaiden magneettien avulla.

Tokamakista tulee lopulta lähes 20 metriä halkaisijaltaan ja 11 metriä korkea, massaa sillä on kaikkien tukirakennelmien kanssa yli 5000 tonnia.

Polttoaineina ITERissä on vedyn kaksi isotooppia, deuterium ja tritium, joita syötetään tokamakin sisälle noin 16 minuutin toimintaa varten kerrallaan. Se on kaksi grammaa ainetta. Suuret magneetit pitävät plasmaksi muuttunutta kaasua paikallaan ja tuon noin 16 minuutin aikana muuttuu arviolta prosentti polttoaineesta muuttuisi energiaksi.

Tehoa vapautuu toivon mukaan 500 MW. Koska sen reaktion aikaansaaminen ja ylläpito vaatii noin 50 MW:n tehon, tuottaa ITER ennätyksellisen paljon energiaa: kymmenen kertaa sen mitä reaktio vaatii.

Kyse on siis hyvin pienestä määrästä vetyä, mutta suuresta määrästä energiaa. Laitos onkin kooltaan kuin pieni kaupunki, kuten alla oleva, viime vuonna julkaistu video näyttää.

Aforisminkaikuinen autovalmistaja, Build Your Dreams (BYD) tunnetaan Suomessa erityisesti sähköautoista. Heidän Suomen mallistonsa laajeni hiljattain myös lataushybridillä, mallinimeltään Seal U DM-i.  

Hintaansa nähden Seal U DM-i tarjoaa paljon ominaisuuksia ja tekniikkaa, joiden uskoisi tekevän autosta kiinnostavan vaihtoehdon töpselihybridimarkkinoilla. Malliston hinta alkaa 39 500 eurosta, joka on tähän kokoluokkaan houkutteleva hintalappu. Lisähintaa saa halutessaan sisustan ja maalipinnan erikoisvärityksillä, jotka nostavat hintaa maksimissaan 1636,47 euroa. Kymppitonnien lisävarusteita ei siis ole odotettavissa.  

Suurin ongelma BYD:llä lienee olevan, että se on Suomen henkilöautomarkkinoilla vielä uusi tulokas ja kiinalaisvalmistajia kohtaan on epäluuloja. Tämä muistuttaa hieman samanlaiselta tilanteelta, mitä aikoinaan oli korealaisia valmistajia kohtaan.  

Seal U ilman DM-i päätettä on täysin sähköllä toimiva laite, kun taas DM-i -päätteinen malli saa virtaa myös polttomoottorista, joka on valmistajan oma 1,5-litrainen Xiaoyun bensaturbo. 

Maahantuojan mukaan polttomoottori toimii 18,3 kWh akustolle generaattorina eikä suoraan anna renkaille vetovoimaa. Samalla logiikalla toimivat myös muun muassa myös vanhemmat Opel Amperat ja Mitsubishi Outlanderit. 

Kyse on ehkä enemmänkin siis sähköautosta, jossa on bensalla toimiva virtalähde. 

Ettei kaikki olisi liian selkeää niin huomioksi nostettakoon, että valmistajan mallistosta löytyy myös Seal, joka on täysin eri auto, kuin Seal U tai Seal U DM-i. Tässä nimisotkussa ei ole paljoakaan logiikkaa, mutta eipä nimi autoa pahenna.  

Ulkoa ja sisältä DM-i ei juurikaan eroa täysin sähköisestä Seal U:sta. Ajossa tosin huomaa eron. Siinä missä Seal U:n löllön pehmeä alusta muistutti vesisängyllä ajamisesta niin DM-i on paljon tasapainoisempi, eikä velloa ihan yhtälailla. Pehmeä tämä edelleen kuitenkin on. Seal U tuntuu siltä, että kyseessä lataushybridiksi suunniteltu auto, eikä niinkään sähköautoksi.

DM tulee englannin kielen sanoista dual mode. Perässä oleva i viittaa intelligenceen, eli pohjalaisittain sanottuna ”järkevyyteen”.

Hätävilkkua  

Viikon koeajon aikana DM-i:n raivostuttavin puoli oli se, että auto käytti yhteensä 9 kertaa hätävilkkuja päällä ilman selkeää syytä. Vilkutukset olivat parin sekunnin mittaisia, eikä tapauksissa ollut ainakaan huomattavissa yhdistävää tekijää.

Ongelma on luultavasti auton käyttöjärjestelmässä ja ratkennee seuraavassa päivityksessä. Tällaisen ongelman esiintyminen on kuitenkin hieman erikoista, sillä maahantuoja oli päivittänyt autoon uusimman järjestelmän. Liekö päivitystä testattu ennen sen julkaisemista?

Keskikonsolin käyttöjärjestelmä on yksinkertainen ja loogisesti jäsennelty. Pientä tahmeutta tosin ilmeni välillä. Esimerkiksi puhelimesta Apple CarPlayn kautta toistettavaa musiikkia varten joutui pariin kertaan jopa käynnistämään auton uusiksi. Normaalisti tämän täytyisi toimia saumattomasti, eikä vaatia käyttäjältä ylimääräisiä toimia, pois lukien kännykän ja auton ensimmäisen parituksen.


Matka taittuu

BYD:llä osataan tarjota autoille laadukas tuntuma ja hyvän varustelu hintaan nähden. Insinöörien lisätyölle olisi kuitenkin tarvetta muutamassa kohdassa.  Pehmeän alustan lisäksi auton mielipiteitä jakava ominaisuus on sen ohjaustuntuma.

DM-i:n ohjaus tuntuu yliavustetulta ja tunnottomalta, jonka olen pistänyt huomiolle muissakin valmistajan malleissa. Joillekin tämä voi toimia, mutta itse kaipaan enemmän tuntumaa tiehen. Tunnottomuuden vuoksi tulee tunne, että ajaisi tietokoneella eikä autolla. Ohjaustehostin tuntuu myös vahvistuvan portaittain nopeuden kasvaessa.

Ohjaustuntumaa voi periaatteessa säätää eri ajotiloilla, joita on lumesta sporttiin. Näillä ei käytännössä ole muuta eroa kuin kaasuvaste. Rekuperaatio-ominaisuuksia on kaksi: perus (standard) ja korkea (high). Ajossa näiden välillä ei tuntunut juurikaan eroa, mutta kulutuslukemia katsoessa huomasi, että jotain tapahtuu.  Akun latauksen huvetessa huomaa, että Xiaoyun-bensaturbo hurahtaa käyntiin, mutta käyntiääni on erittäin hiljainen. Kaasua polkaistaessa ja moottorin nostaessa samaan tahtiin kierroksia tulee tunne, että kierrokset menisivät suoraan renkaille. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.

Keskikonsolista saa näkyviin kulutuskäppyröitä niin bensiinille, kuin sähkölle. Mikäli akussa on hyvin varausta niin bensan kulutus näyttää pitkälti nollaa, mutta varauksen ehtyessä alkaa myös bensankulutuskäyrä elämään. Koeajon kumulatiivinen kulutus, molempien järjestelmien toimiessa yhtäaikaisesti, bensiinille oli 5,2 l/100 km ja sähkölle 5,9 kWh/100 km.


Valmistaja ilmoittaa, että etuvetoisella Boost-varustelulla DM-i:llä pääsisi täydellä tankilla ja -akulla jopa 1 080 kilometriä, sähkön osuus tässä on 80 kilometriä. Nelivetoisessa Design-varustelussa yhdistetty toimintamatka on 870 kilometriä, josta sähkön osuus 70 kilometriä. Nelivedosta joutuu maksamaan 8 000 euroa enemmän.

Akun latausteho oli koeajossa korkeimmillaan 16 kilowatin tienoilla. Valmistajan mukaan lataus tapahtuu parhaillaan 18 kW teholla (DC). AC-latausteho on 11 kW. Latausnopeus laskee noin 10 kilowattiin varauksen ylityttyä 80 %. Valmistajan mukaan pikalaturilla latausta saa 30–80 % 35 minuutissa.  

Tuulilasinäyttö vaikuttaa olevan karvalakkimalli, eikä se näytä navigoinnin tietoja. Nopeus, nopeusrajoitus ja vakionopeudensäädin tosin tarjoavat riittävästi tietoa. Varsinaisen mittariston näyttöön kaipaisi taustavalaistusta. Aurinkoisella säällä sopivassa kulmassa valon tullessa näytölle ei saa mitään selvää, että mitä näytöllä tapahtuu.

Turun yliopiston tiedote kertoo, että OLED-näyttöjen kirkkautta voidaan merkittävästi parantaa valon ja aineen vuorovaikutuksen paremmalla ymmärtämisellä.

OLED-teknologia, eli orgaanisia valoa säteileviä diodeja käyttävä tekniikka on yleistynyt valonlähteenä erilaisissa korkealaatuisissa näyttölaitteissa, kuten älypuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa, televisioissa tai älykelloissa.

Fluoresoivat OLEDit ovat mullistaneet näyttölaitteiden teknologiaa joustavuutensa, keveytensä ja ympäristöystävällisyytensä ansiosta. 

Teknologian heikkoutena on kuitenkin alhainen hyötysuhde: fluoresoivissa OLEDeissa vain 25 prosenttia sähköenergiasta muuntuu tehokkaasti ja nopeasti valoksi. OLED-näyttöjen kirkkaus on yleensä myös muita valaistusteknologioita heikompi.

Turun yliopiston ja yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston tutkijat ovat nyt ehdottaneet ennakoivaa mallia tämän ongelman ratkaisemiseksi.

OLEDit ovat elektronisia komponentteja, jotka valmistetaan orgaanisista hiilipohjaisista yhdisteistä ja jotka tuottavat valoa, kun niihin johdetaan sähkövirtaa. Toisin kuin perinteisissä LCD-näytöissä, OLED-näytöissä jokainen pikseli säteilee itse valoa ilman erillistä taustavalaistusta.

Kun OLEDeissa käytetyt orgaaniset valoa säteilevät molekyylit asetetaan kahden puoliläpäisevän peilin väliin, ne voivat alkaa vuorovaikuttaa valon kanssa. Tämä vuorovaikutus voi luoda uudenlaisia hybriditiloja, eli uusia hiukkasia, joita kutsutaan polaritoneiksi.

Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että oikeanlaisella säätelyllä voidaan löytää ihanteellinen piste, jossa pimeät tilat, 75 % kaikista tiloista, alkavatkin muuttua kirkkaiksi polaritoneiksi. Tämä voisi parantaa näyttöjen kirkkautta ja energiatehokkuutta huomattavasti.

"Vaikka yleinen ajatus polaritonien hyödyntämisestä OLED-teknologiassa ei ole täysin uusi, ennustava teoria suorituskyvyn vaihtelusta on puuttunut", kertoo apulaisprofessori Konstantinos Daskalakis Turun yliopistosta.

"Tässä työssä tarkastelimme tarkkaan, missä polaritoni saavuttaa ihanteellisen pisteensä eri skenaarioissa. Havaitsimme, että polaritonien vaikutus riippuu kytkettyjen molekyylien lukumäärästä. Mitä vähemmän molekyylejä, sitä suurempi vaikutus on."

"Esimerkkimolekyyleillä ja vain yhdellä kytketyllä molekyylillä hyötysuhde parani merkittävästi", jatkaa tutkijatohtori Olli Siltanen. 

"Parhaimmillaan polaritonit kiihdyttivät pimeiden tilojen konversiota jopa 10 miljoonaa kertaa nopeammaksi." 

Kun ilmiötä tutkittiin samanaikaisesti suurella määrällä molekyylejä, polaritoninen vaikutus oli vähäinen. Siksi nykyisten OLED-laitteiden valontuottotehokkuutta ei voida parantaa yksinkertaisesti varustamalla ne peileillä.

Tutkimuksessa saatu teoreettinen tieto on lupaava, mutta sen soveltaminen käytäntöön vaatii vielä jatkokehitystä.

"Seuraava haaste on kehittää teknologiaa, joka mahdollistaisi yksittäisten molekyylien vahvan kytkennän, tai luoda uusia molekyylejä, jotka on räätälöity polaritoneja hyödyntäviin OLEDeihin", selittää Daskalakis.

"Molemmat lähestymistavat vaativat merkittäviä teknisiä ratkaisuja, mutta onnistuessaan ne voisivat parantaa OLED-näyttöjen hyötysuhdetta ja kirkkautta huomattavasti."

OLED-laitteiden laajamittaisempaa käyttöönottoa ovat hidastaneet niiden alhainen energiatehokkuus ja rajallinen kirkkaus, etenkin verrattuna perinteisiin LED-laitteisiin. Tämä tutkimus voi kuitenkin tarjota perustan uuden sukupolven OLED-laitteille, jotka ovat entistä tehokkaampia ja pystyvät saavuttamaan aiemmin mahdottomana pidetyn suorituskyvyn.

Tulokset on julkaistu Advanced Optical Materials -lehdessä.

*

Juttu on Turun yliopiston tiedote lähes sellaisenaan, Tiedetuubin toimituksen tarkastamana.

Joulukuussa 2024 thyssenkrupp Marine Systems AG voitti Alfred Wegener -instituutin julkisen tarjouskilpailun uuden Polarsternin rakentamisesta. Alus rakennetaan tkMS:n  telakalla Wismarissa ja tulee pitämään kotisatamanaan Bremerhavenia.

Valmistuttuaan uudesta Polarsternistä tulee maailman suurin ja edistyksellisin jäänmurtaja, joka toimii myös tutkimus- ja arktisten alueiden logistiikka-aluksena. Aluksessa on laaja valikoima tutkimus- ja logistiikkalaitteita, sisäänrakennetut laboratoriot sekä propulsiojärjestelmä, joka käyttää vihreitä polttoaineita yhdessä suuren akkujärjestelmän kanssa. Lisäksi alus pystyy murtamaan 1,8 metriä paksua jäätä. Uuden aluksen on määrä korvata nykyinen Polarstern vuonna 2030.

Polarstern on monille suomalaistutkijoillekin tuttu alus, joka on kiertänyt napa-alueita pohjoisessa ja etelässä 1980-luvun alusta alkaen.

Suomalaisen suunnittelu- ja konsultointiyritys Elomaticin saksalainen tytäryhtiö, Elomatic Maritime Technologies GmbH osallistuu uuden aluksen tekemiseen tarjoamalla thyssenkrupp Marine Systemsille perus- ja valmistussuunnittelua sekä telakkakonsultoinnin aluksen rakennusvaiheen aikana. 

Uusi Polarstern-hanke sopii saumattomasti yrityksen asiantuntemukseen uraauurtavien arktisten tutkimusalusten suunnittelussa ja rakentamisessa. Elomatic Maritime Technologies Wismarissa sai alkunsa vuonna 2022, kun telakkayhtiö MV Werftenin johtoryhmän jäsenet päättivät liittyä Elomaticiin. Yksi tavoitteista oli säilyttää keskeinen laivasuunnitteluosaaminen kotikaupungissaan Wismarissa.

Elomatic on toiminut vuodesta 2022 lähtien myös pääsuunnittelukumppanina Kanadan rannikkovartioston Polar-jäänmurtajahankkeessa, joka on tällä hetkellä valmistussuunnitteluvaiheessa Vancouverissa.

*

Juttu perustuu Elomaticin tiedotteeseen.

Hiilidioksidin talteenotto ilmasta luvaava tapa paitsi tuottaa hiilidioksidia monenlaiseen käyttöön, niin myös vähentää ilmassa olevan hiilidioksidin määrää. Hiilidioksidin muuttaminen kemiallisella prosessilla polttoaineeksi on sekin kiinnostava tapa tehdä synteettistä polttoainetta ja vähentää esimerkiksi lentämisen hiilidioksidijalanjälkeä.

Temppu vaatii paljon energiaa, ja laajamittaisesta toiminnasta ollaan vielä hyvin kaukana. Tämän teknologian varaan ei siis kannata vielä laittaa muuta kuin toiveita tulevaisuuden teollisen mittakaavan toiminnasta.

Tampereella on otettu kuitenkin kiinnostava askel kohti hiilidioksidilla tuotetun lentopolttioaineen kaupallista valmistamista.

Kaksi suomalaisyhtiötä, lappeenrantalainen Soletair Power ja tamperelainen Liquid Sun ovat käynnistäneen yhteishankkeen, jolla tutkitaan synteettisen lentopolttoaineen (eSAF) valmistamista rakennusten ilmanvaihtojärjestelmistä talteen otetulla hiilidioksidilla.

Yhteistyö alkoi marraskuussa 2024, kun Soletair Power toimitti ilmasta talteenotettua hiilidioksidia (CO₂) Liquid Sunille tutkimus- ja kehitystyöhön.

Liquid Sun hyödyntää ja testaa toimitettua hiilidioksidia teollisessa eSAF-demonstraatiossaan Tampereella. Yhtiö käyttää ns. matalalämpöelektrolyysiteknologiaa, joka on energiatehokkaampaa kuin perinteiset elektrolyysitekniikat. Suurin ero vanhaan ovat katalyytit, jotka alentavat reaktion aktivoitumisenergiaa ja parantavat tehokkuutta. Tyypillisiä katalyyttejä ovat platina ja muut jalometallit. Niiden haittapuolia ovat korkea hinta ja kestävyys. 

”Tämä on meille todellinen virstanpylväs", iloitsee Liquid Sunin toimitusjohtaja Pasi Keinänen yhtiön lähettämässä tiedotteessa. 

"Tietääkseni kyseessä on yksi ensimmäisistä kokeiluista Suomessa – ja mahdollisesti koko Pohjoismaissa – jossa ilmakehästä talteenotettua CO₂:ta hyödynnetään eSAF-raaka-aineen kehitystyössä. Kehittämämme teknologia ei ainoastaan vauhdita e-polttoaineiden kaupallisen mittakaavan tuotantoa, vaan luo Suomelle mahdollisuuden nousta maailman johtavien e-polttoainetuottajien joukkoon."

Soletair Power on puolestaan erikoistunut Direct Air Capture (DAC) -teknologiaan, joka mahdollistaa hiilidioksidin talteenoton suoraan ilmasta esimerkiksi rakennusten ilmanvaihtojärjestelmien kautta. 

”Hiilidioksidin talteenotto on vasta ensimmäinen askel – sen hyödyntäminen on aivan yhtä tärkeää. Liquid Sunin kanssa tehtävä yhteistyö osoittaa iloksemme toteen sen, miten Soletair Powerin DAC-teknologia voi edistää kestävän lentopolttoaineen tuotantoa”, kertoo Soletair Powerin toimitusjohtaja Petri Laakso samaisessa tiedotteessa.

Vaikka matkaa kestävien polttoaineiden laajamittaiseen tuotantoon on vielä paljon,  osoittaa Soletair Powerin ja Liquid Sunin hanke sen, että ilmasta talteenotetun hiilidioksihin hyödyntäminen tässä on mahdollista. 

Ja että suomalaisyhtiöt ovat vahvasti mukana teknologian kehittämisessä.

*

Artikkeli perustuu suurelta osin tiedotteeseen ja kuvat ovat osa sen mukana tullutta materiaalia.

Jos internet ja matkapuhelimet olivat suuria mullistuksia 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, niin tekoäly ja sen hyödyntäminen elämän eri alueilla ovat vähintään yhtä suuri mullistus lähiaikoina. 

Koska tekoälyllä on suuria vaikutuksia yhteiskuntiimme ja elämään joka puolella, päätti suureellisista aloitteistaan tunnettu Ranskan presidentti Emmanuel Macron järjestää suuren tekoälyä käsittelevän kokousten sarjan Pariisissa. IA Action Summit pidettiin nyt helmikuun 10. ja 11. päivinä.

Suuri määrä alan asiantuntijoita ja vaikuttajia kerääntyi keskustelemaan tekoälystä eri näkökulmista. 

Kirjoittaja oli mukana seuraamassa tapahtumaa ja keskittyi enemmänkin tekoälyn käyttöön sotilassovelluksissa, koska siellä tapahtuu suurta kehitystä ja sotilastekniikka on valitettavasti nykyisin erittäin ajankohtaista. Tähän palataan erillisessä jutussa lähipäivinä.

Tässä jutussa sen sijaan aiheena on uusi ranskalainen kielimalli Le Chat.

Luotettava kielimalli?

Tekoälyä ovat monenlaiset järjestelmät ja ohjelmistot, jotka pystyvät suorittamaan tehtäviä, jotka normaalisti vaatisivat ihmisen älykkyyttä. Esimerkiksi oppiminen, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, kielen ymmärtäminen, kuvien tunnistaminen ja monimutkaiset analyysit ovat tällaisia.

Osa sovelluksista on rajattuja tehtäviä suorittavia algoritmeja, osa taas julkisuudessa paljon olleita kielimalleja, joiden kanssa voi keskustella. Ne pystyvät yhdistämään suuresta tietomäärästä vastauksia monenlaisiin kysymyksiin ja reagoivat käyttäjän kysymyksiin myös lähes tunteellisestikin.

Tällaisia ovat mm. GPT, DeepMind, Gemini, Grok ja DeepSeek.

Kielimallit eivät ole aivan samanlaisia, johtuen niiden "kouluttamisesta", niiden käytössä olevasta tiedosta ja tietoisesti kielimalliin ohjelmoiduista painotuksista. Esimerkiksi kiinalainen DeepSeek selvästi sensuroi Kiinan kannalta ikäviä asioita ja yhdysvaltalaisilla kielimalleilla on omia painotuksiaan – sekä ennen kaikkea nykyisessä tilanteessa poliittista painolastia.

Tähän saakka Eurooppa on ollut jälkijunassa, etenkin yleisesti käytettävien kielimallien kehityksessä. 

Eräitä johtavista ovat suomalainen Silo AI ja saksalainen Aleph Alpha, jotka ovat yhteistyössä ranskalaisen Mistral AI:n kanssa. 

Näiden tietotaitoa lieneekin mukana vast'ikään esitellyssä Le Chat -kielimallissa, joka on yleisön normaalisti käytettävissä ChatGBT:n ja Grokin tapaan.

Le Chat on sanaleikki, missä yhdistyvät ranskan sana "kissa" ja keskustelu (chat). 

Le Chat onkin kiinnostava, koska se on eurooppalainen ja sitä voi käyttää myös suomeksi. Yllä on sen vastaus suomenkieliseen kysymykseen, ja vastaus kertoo myös Le Chatin suurimman heikkouden: se ei toistaiseksi louhi tietoa netistä, eikä ole selvillä aivan ajankohtaisimmista tapahtumista.

Sen sijaan yleisiä asioita ja ennen loppuvuotta 2023 olleita tapahtumia se tuntee erinomaisesti.

Erityistä Le Chatissa on sen nopeus; sen käyttämisen jälkeen Grok ja ChatGPT tuntuvat todellakin hitailta. Le Chat onkin suunniteltu tehokkaaksi, energiatehokkaaksi ja skaalautuvaksi.

Sitä kannattaa testata! Kuten muissakin kielimalleissa, tarjolla on ilmaisen version lisäksi tehokkaampi ja vastausmäärältään rajoittamaton Pro-versio.

Mistral AI:n perustivat Metan ja Googlen tekoälykehittäjinä kokemusta keränneet Arthur Mensch, Guillaume Lample ja Timothee Lacroix huhtikuussa 2023. Yhtiö käyttää - ainakin toistaiseksi - avointa lähdekoodia, vaikka tätä on arvosteltu sen haavoittuvuudesta.

Kesäkuussa 2024 Mistral AI keräsi rahoitusta 600 miljoonan euron edestä ja nyt sen arvoksi lasketaan noin 5,8 miljardia euroa. Se onkin Euroopan arvokkain tekoäly-startup.

Yhtiö on läheisessä yhteistyössä mm. Microsoftin ja Dassault Systèmesin kanssa. Mistralin kielimallia käytetään mm. Microsoftin Azure AI -alustalla ja Microsoft on hankkinut pienen osuuden yhtiöstä. Dassault Systèmes, ranskalainen ilmailu- ja avaruusalalla toimivan Dassaultin sisaryhtiö on keskittynyt teollisuudessa käytettäviin ohjelmistoihin, kuten CATIA CAD-ohjelmistoon, ja yhdistää Mistralin kielimalleja mm. virtuaalisiin kaksoisratkaisuihin ja pilvi-infrastruktuuriin.

Ei ihme, että Pariisin IA Summitissa Mistral AI nousi selvästi esiin ranskalaisena ja eurooppalaisena vaihtoehtona amerikkalaisille ja kiinalaisille tekoäly-yrityksille.

Huomio kääntyi politiikkaan

Mukana kokouksessa oli myös presidenttejä, pääministereitä ja muita valtiojohtajia. Myös Suomen pääministeri Petteri Orpo kutsuttiin mukaan. Hän sai myös kunnian puhua valtionpäiden tapaamisen päätösseremoniassa.

Orpo osallistui kokouksen yhteydessä myös presidentti Macronin kutsusta EU-johtajien työillalliselle sekä valtioiden- ja hallitusten johtajien illalliselle. Mukana oli noin 25 valtionjohtajaa eri puolilta maailmaa, muun muassa Yhdysvaltain uusi varapresidentti James Vance.

Maailmanpolitiikan myllerryksistä johtuen heidän välillään puhuttiinkin enemmän muusta kuin tekoälystä. 

AI Action Summitin päätteeksi hyväksyttiin julistus, jossa myös Suomi on mukana. Julistus linjaa maakoalition yhteistyötä muun muassa ilmasto- ja ympäristökestävän tekoälyn edistämiseksi.