Juuri nyt on meneillään kohtalaisen voimakas geomagneettinen myrsky. Sen odotetaan kestävän ainakin tämän yön – kenties pitempäänkin.
Otsikkokuvassa on Yhdysvaltain avaruussäätä havainnoivan keskuksen tilannekuva siitä, miltä magneettista pohjoisnapaa ympäröivä revontuliovaali näyttää nyt. Ja se näyttää hyvältä, kun ajatellaan revontulten näkymistä.
Sää tosin suurimmassa osassa Suomea on parhaillaan kovin pilvinen, mutta jos pilvet väistyvät, kannattaa niiden taakse vilkuilla.
Ainakin pohjoisessa ja myös keskisessä Suomessa varsin todennäköisesti kaunis taivaallinen näytelmä meneillään. Varsin todennäköisesti myös Etelä-Suomi on yön aikana revontulivyöhykkeen alla.
Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste kertoi aikaisemmin tänään, että jo viime yönä havaittiin sunnuntaisen koronan massapurkauksen saapuminen Maahan.
"Aurinkotuulen tiheys nousi merkittävästi vaikka nopeuden muutos jäikin pieneksi", kertoo avaruussääraportti. "Pieni globaali geomagneettinen myrsky (Kp 5) on alkanut aurinkotuulen magneettikentän käännyttyä voimakkaan eteläiseksi klo yhdeksän aikaan."
Ennuste povasi jo tälle yölle kohonnutta revontulten mahdollisuutta, ja se nähtävästi piti hyvin paikkansa. Tilanne jatkunee koko loppuviikon, koska nopeaa aurinkotuulta odotetaan myös perjantaista eteenpäin.
Suomesta on tullut yllättäen pieni avaruusmaa: pitkän odottelun jälkeen lähdössä ja suunnitteilla on jo kaikkiaan viisi satelliittia. Koko viisikkoa esiteltiin viime viikonloppuna Kansainvälisen avaruusviikon tapahtumassa Helsingin observatoriossa, ja nyt Iceye ilmoitti kyydin varmistuneen ensimmäiselle satelliitilleen.
Jos kaikki käy hyvin, pääsee Iceyen ensimmäinen satelliitti matkaan ensi keväänä. Epävarmuutena tässä on kuitenkin se, että kantoraketti on SpaceX:n Falcon 9 – siis sama, jonka suuren suosion ja kahden lennot keskeyttäneen onnettomuuden vuoksi myös Aalto-1:n laukaisu on jo yli vuoden myöhässä.
Aalto-1, Suomen ensimmäinen satelliitti, oli tarkoitus laukaista matkaan jo viime vuoden lopulla, mutta kesällä 2016 tapahtunut Falcon 9:n onnettomuus sysäsi laukaisun hamaan tulevaisuuteen. Sitten muut, tärkeämmät hyötykuormat ja Vandenbergin laukaisukeskuksessa tehdyt rakennustyöt ovat viivyttäneet lentoa, ja nyt syyskuussa tapahtunut Falcon 9:n räjähdys ovat jatkuvasti lykänneet laukaisua. Satelliitti on toimitettu laukaisuvälittäjälle Hollantiin ja sitä on välillä käyty jo katsomassa siellä.
Satelliitti odottaa rauhallisemmin lentoa kuin sen tekijät, sillä lykkääntynyt laukaisu lisää koko ajan lennon kustannuksia ja siirtää sen tieteellistä käyttöä myöhemmäksi.
Jos SpaceX saa hieman toiveikkaan aikataulunsa mukaan Falcon 9:n lentoon jälleen marraskuussa, saattaisi Aalto-1:tä kuljettava raketti päästä matkaan ensi vuoden alussa.
Vähän aikaa näytti jo siltä, että Aalto-1:n seuraaja, hieman pienempi Aalto-2 pääsisi avaruuteen ensimmäisenä, mutta senkin lento on myöhässä. Satelliitti on tarkoitus kuljettaa Cygnus-rahtialuksella Kansainväliselle avaruusasemalle, mistä se vapautettaisiin kiertoradalle. Tällä haavaa Orbital ATK- yhtiön Antares -kantoraketilla tehtävä lento on suunnitteilla ensi joulukuuksi, mutta se tulee todennäköisesti siirtymään ensi vuoden puolelle.
"Nyt voimme vain odottaa ja jännittää, kumpi pääsee ensinnä avaruuteen", totesi hankkeista Aalto-yliopistossa vastaava apulaisprofessori Jaan Praks.
Ensi keväänä on laukaisuvuorossa myös Reaktor Hello World -satelliitti, joka on puolestaan Suomen ensimmäinen kaupallisen yhtiön tekemä satelliitti. Ohjelmistokehitystä ja digitaalista design-työtä tarjoava Reaktor katsoo myös tulevaisuuteen, missä se voisi pitää yllä omaa tietoliikennesatelliittiverkostoaan. Tämä kuulostaa edelleen hieman hassulta, mutta on täysin realistinen tavoite.
"Meillä on useita asiakkaita, jotka haluaisivat meiltä ostamilleen palveluille ylläpitoa joka puolella maailmaa siten, että emme olisi riippuvaisia muista tietoverkoista", kertoi Reaktorin satelliittikehityksestä vastaava Juha-Matti Liukkonen viikonlopun tapahtumassa. "Olemme siis kehittämässä itsellemme avaruustekniikkaa aivan vakavissamme."
Hello World laukaistaan matkaan intialaisella kantoraketilla näillä näkymin ensi keväänä.
Suomalaissatelliitit kuvakoosteessa: vasemmalla Aalto-1 ja siitä ylhäältä myötäpäivään Aalto-2, Iceye, Suomi 100 -satelliitti ja Reaktori Hello World
Viides satelliitti, Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tehtävä, mutta tieteellisestikin kiinnostava Suomi 100 -satelliitti laukaistaan ensi vuoden lopulla. Itse satelliittia valmistetaan vuoden aikana ja sitä voi aikanaan seurata lähes reaaliajassa.
Uudenlaista tutkatekniikkaa kehittävä Iceye Oy on kenties huimin uusista suomalaista avaruusyhtiöistä, sillä sen laitteet eivät ole enää pieniä cubesat-luokkaan kuuluvia parikiloisia palikoita, vaan "kunnollisia" satelliitteja.
Satelliitit ovat massaltaan hieman alle 100 kg, ja niitä on tarkoitus lähettää ensi keväästä alkaen avaruuteen kokonainen parvi; aluksi kuusi, lopulta kenties 50. Ideana on se, että silloin pienellä tutkasatelliitilla voitaisiin havaita mitä tahansa paikkaa maapallon pinnalla parhaimmillaan jopa noin puolen tunnin viiveellä. Nykyisin saattaa mennä parikin päivää, ennen kuin havaintoja saadaan tietystä paikasta.
"Olemme testanneet tutkaamme liikesuihkukoneilla tehdyillä lennoilla ja itse satelliitin rakentaminen on käynnissä", totesi viikonloppuna Pekka Laurila, Iceyen toinen perustajista. "On todella jännää, kun pitkän kehitystyön jälkeen olemme nyt ottamassa askeleen avaruuteen!"
Ensi alkuun Iceyen tähtäimessä on jäätilanteen seuranta, mutta etenkin kun satelliitteja on enemmän taivaalla, on rajana vain mielikuvitus. Pilvien läpi öin ja päivin havaintoja tekevä tutkasatelliittiparvi voi havaita kätevästi mm. meriä ja vesialueita, asutusta ja vaikkapa kartoittaa metsiä. Myös onnettomuus- ja luonnonkatastrofitilanteissa nopeasti saatavilla tutkakuvilla on käyttöä.
Myöhemmässä vaiheessa ns. synteettisen apertuurin tutkan lisäksi satelliiteissa voisi olla myös minikokoinen monispektrikamera, joka laajentaisi havaintojen käyttöskaalaa.
Euroopassa vastaavaa suunnittelevia kilpailijoita ei ole, mutta Yhdysvalloissa esimerkiksi Planet Labs suunnittelee laukaisevansa 200 satelliittia taivaalle hieman vastaavanlaisia havaintoja tekemään. Suomalaisilla on etunaan kuitenkin omakehitetty, uudenlainen ja parempi tutkatekniikka.
Mutta olennaisinta Aalto-1:n ja Iceyen kannalta on nyt saada Falcon 9 jälleen lentämään – ja että uusia pahoja myöhästymisiä ei tule.
Laitteen nimi on RASSOR, eli Regolith Advanced Surface Systems Operations Robot, ja se on eräänlainen automaattinen kaivuri.
Sen tehtävänä on kaivaa Marsin pinnan alta kiviainesta, josta voitaisiin ottaa talteen tarvittavia raaka-aineita, kuten esimerkiksi jäätä. Koska jää on vettä, saadaan siitä elektrolyysin avulla suhteellisen helposti happea ja vetyä. Ja luonnollisesti vesi sinällään on tärkeää, jos Marsissa on ihmisiä, jotka koettavat kasvattaa siellä kasveja ruoakseen.
RASSORia on testailtu ja kehitetty jo jonkin aikaa, mutta nyt syyskuussa sitä testattiin yhdessä polttoainetta paikan päällä Marsissa tekevän laitteiston kanssa. Marco Polo -niminen laitteisto eriyttää Marsin pinta-aineesta (tai maanpäällisessä kokeessa sen koostumusta jäljittelevästä aineesta) vettä ja happea.
Testeissä RASSOR pystyy keräämään kerralla 18 kiloa hiekkaa ja soraa, ja se on suunniteltu toimimaan 16 tuntia vuorokaudessa. Se liikkuu nopeasti ja pystyy kuljettamaan ainetta erittyjälaitteistoon pitkienkin matkojen päästä.
Kauhakuormaajarooveria ei suinkaan olla lähettämässä tällaisenaan Marsiin, vaan kyseessä on perustutkimus sitä aikaa varten, kun Marsissa aloitettaisiin oikeasti veden tiristäminen pinta-aineesta ja sen tuloksena olevaa vettä ja happea tarvittaisiin ihmisille.
Tämä tekniikka on ensiarvoisen tärkeää tulevien miehitettyjen Mars-lentojen kannalta, ja etenkin jos Marsiin ollaan perustamassa kokonaista siirtokuntaa.
Taannoisessa Elon Muskin esittelemässä suunnitelmassa tämä Marsin pinnalla tehtävä toiminta olikin jäänyt varsin pienelle huomiolle, kun hän keskittyi suunnitelmassaan lähinnä ihmisten kuljettamiseen Marsiin.
Joku tarkka lukija saattaa muistaa, että Musk – kuten monet muutkin Mars-lennoista haaveileva – oli ehdottanut rakettien polttoaineeksi metaania, koska sitä on laajalti saatavissa Marsissa. Pinnan alta sitä ei sellaisenaan pysty kaivamaan, mutta Marsin kaasukehässä on jonkin verran metaania. Sitäkin enemmän kaasukehässä on kuitenkin hiilidioksidia, josta yhdessä vedyn kanssa saa varsin yksinkertaisella kemiallisella reaktiolla (Sabatier-reaktiolla) metaania.
Alla on vielä IEEE Spectrumin tekemä RASSORin edellisen version esittely.
Yhdysvaltain enemmän tai vähemmän salainen minisukkula X-37B on ollut jo 500 vuorokautta uusimmalla lennollaan. Kyseesä on jo neljäs tällaisen sukkulan lento, ja se on kenties rikkomassa edellisen lennon pituusennätystä.
Jo aikaisemmin Yhdysvaltain ilmavoimien hallinnoima X-37B -minisukkula on tehnyt lentojaan kaikessa hiljaisuudessa, mutta tämä lento on ollut vieläkin näkymättömämpi. Rataansa muutellutta sukkulaa on ollut hankala havaita Maan pinnalta, ja samoin viranomaiset ovat hyvin vaitonaisia siitä, mitä alus avaruudessa tekee ja kuinka kauan tämä lento kestää.
Nykyinen OTV-4 -koodinimellä (Orbital Test Vehicle-4) tunnettu lento alkoi toukokuun 20. päivänä vuonna 2015 ja on epävarmaa, milloin lento palaa takaisin Maahan – ja minne se palaa.
Huhujen mukaan tämä alus tulisi laskeutumaan Kaliforniassa sijaitsevan Vandenbergin lentotukikohdan sijaan Kennedyn avaruuskeskukseen, Floridaan. Tätä arvelua tukee se, että pitkän kiitoradan luona oleva entinen avaruussukkuloiden käsittelyhalli on nähtävästi muutettu ilmavoimien käyttöön. Ei ole vaikeaa arvata, että kyseessä olisivat X-37B -alukset.
X-37B -minisukkuloita on tehty ainakin kaksi kappaletta, sillä tähän saakka lentoja on tehty kahden aluksen voimin.
Ensimmäinen alus nousi koelennolleen 22. huhtikuuta 2010 ja palasi takaisin Maahan 3. joulukuuta samana vuonna. Toisen aluksen tekemä toinen koelento alkoi 5. maaliskuuta 2011 ja päättyi 468 vuorokauden kuluttua kesäkuun 16. päivänä vuonna 2012. Ja kolmas lento, jonka teki jälleen ensimmäisellä lennolla käytetty alus, oli avaruudessa 675 vuorokautta joulukuusta 2012 lokakuuhun 2014.
X-37B -alukset on tehnyt ilmailu-, avaruus- ja puolustustekniikkayhtiö Boeing ja ne laukaistaan avaruuteen kantoraketin nokassa, mutta ne palaavat takaisin maapallon pinnalle tavalliselle kiitoradalle liitokoneen tapaan samaan tyyliin kuin avaruussukkulat aikanaan – paitsi että alukset ovat automaattisia. X-37B on 8,8 metriä pitkä ja 2,9 metriä korkea. Sen lyhyenpönäköiden siipien kärkiväli on 4,6 metriä. Laukaisun aikaan sen massa on noin viisi tonnia.
Avaruudessa se saa sähköä aurinkopaneelista, joka pullahtaa esiin sen pienestä rahtiruumasta.
Ruumassa on tällä lennolla huhujen mukaan lisäksi erilaisia sotilaallisteknisiä koelaitteita, joiden toimintaa avaruudessa testataan näin pitkällä lennolla. Tällaisia ovat todennäköisesti erilaiset kuvannus- ja tiedustelulaitteet, joita alus on omiaan käyttämään. Koska se voi muuttaa kätevästi rataansa avaruudessa, kykenee se käymään nähtävästi kiertoradalla olevien kappaleiden luona niitä tutkailemassa sekä havaitsemaan Maan pinnalta haluttuja paikkoja varsin tarkasti.
Minisukkulan eräs käyttöidea onkin juuri nopealla aikataululla tehtävät vakoilutoimet: uudelleenkäytettävä sukkula voidaan singota pikaisesti matkaan halutulle radalle tai avaruudessa oleva sellainen voi muuttaa rataansa varsin nopeasti sopivaksi.
Tässä auttaa tällä kerralla testattavana oleva uudenlainen rakettimoottori, Aerojet Rocketdyne -yhtiön tekemä XR-5A -moottori, jonka toiminta perustuu ns. Hallin ilmiöön. Kyseessä on xenon-kaasua käyttävä ionimoottori, siis sähköinen rakettimoottori, jonka työntövoima on varsin pieni, mutta sen polttoainetaloudellisuus on erinomainen.
Mutta alus tuskin testaa vain rakettimoottoria avaruudessa; sotilaat ovat varmasti keksineet sille jo monta jännittävää sovellusta. Valitettavasti kyseessä on mielenkiintoisin ja monikäyttöisin avaruuden sotilaallisen hyödyntämisen mahdollistava avaruusalus. Tekniikalla tosin on varmasti siviilikäyttöäkin joskus myöhemmin.
Blue Origin -yhtiö suoritti viime keskiviikkona tärkeän kokeen avaruusturistien lennättämiseen tarkoitetulla New Shepard -raketillaan. Raketti nostaa normaalilennossa nokassaan olevan nelitonnisen, kuusipaikkaisen kapselin noin 40 kilometrin korkeuteen, mistä kapseli kohoaa yli sadan kilometrin korkeuteen ja laskeutuu sieltä alas pehmeästi laskuvarjojen varassa.
Tätä normaalilentoa on testattu miehittämättömillä lennoilla onnistuneesti jo neljä kertaa aikaisemmin.
Kapseli on suunniteltu siten, että mikäli raketille tapahtuu lennon aikana jotain kummallista, kapseli voi irtaantua missä lennon vaiheessa tahansa ja nousta omalla rakettimoottorillaan turvallisen etäisyyden päähän raketista.
Tätä testattiin nyt keskiviikkona erityisellä koelennolla, jossa kapseli irtaantui raketista 45 sekunnin lennon jälkeen lähes viiden kilometrin korkeudessa. Mukana ei ollut matkustajia.
Kaikki sujui hyvin, paitsi että kapseli vaapotti lennossa hieman suunniteltua enemmän. Se ei haitannut menoa, mutta olisi tehnyt kyydistä varsin epämukavaa – joskin joka tapauksessa keskeytetty lento olisi kaikkea muuta kuin rauhallinen. Kapseli putosi suunnitellusti maahan laskuvarjojen hidastamana noin neljän minuutin lennon jälkeen jotakuinkin kävelyvauhtia, eli 5 km/h.
Itse raketti laskeutui seitsemän ja puoli minuuttia kestäneen lennon jälkeen. Vaikka kapselin pelastuslaitteistoa käytetään oikeastaan vain silloin kun rakettiin tulee vika, ei tällä koelennolla raketissa ollut mitään häikkää vaan se nousi lentoon ja laskeutui normaalisti.
Testi tehtiin Blue Origin -yhtiön koelentopaikalla yhtiön perustajan, Amazonin omistajan Jeff Bezosin Teksasissa sijaitsevalla tilalla.
Blue Origin testasi pelastuslaitteistoa ilman rakettia jo vuonna 2012, ja aikoo jatkaa koelentojaan tästä eteenpäin siten, että lentoja tehdään ensi vuoden alusta alkaen lopullisen kapselin kaltaisella koealuksella. Nyt kyseessä on vielä prototyyppi. Jos kaikki sujuu hyvin, pääsevät ensimmäiset maksavat matkustajat kyytiin vuoden 2018 alussa.
Saa nähdä, ennättääkö Virgin Galactic vai Blue Origin aloittamaan ensinnä kaupalliset avaruusturistilennot.
Kenties Suomen tähtitieteen legendaarisin paikka, Turun luona Piikkiössä oleva Tuorlan observatorio on aikomus sulkea ja sen toiminnot on tarkoitus siirtää Turkuun. Kyseessä on toistaiseksi ehdotus, mutta järkevä sellainen: tähtitieteen teko on muuttunut kovin observatorion rakentamisen jälkeen ja tutkimuslaitoksen kehittäminen nykyisellään tulisi kalliiksi.
Turun yliopiston Fysiikan ja tähtitieteen osaston johtaja, professori Petriina Paturi sanoo, että huhuissa jo jonkin aikaa kiertänyt suunnitelma on olemassa ja hankkeen kommentointiaika päättyi nyt keskiviikkona.
"Meillä oli Tuorlassa keskustelutilaisuus koko henkilökunnan kanssa pari viikkoa sitten, ja jätän lähiaikoina raportin saamistani kommenteista rehtorille", kertoo Paturi.
"Muutto tapahtuisi noin vuonna 2020, joskin osa henkilökunnasta on jo kysellyt mahdollisuutta muuttaa jo ensi vuonna".
Tämä heijastaakin tunnelmaa yleisesti. Yrjö Väisälän perustama ja etenkin pikkuplaneettatutkimuksella sekä optiikan tekemisellä kuuluisaksi nousseen Tuorlan observatorion hiipuminen olisi sääli, mutta järkevää: käytännössä tähtitieteelliset havainnot tehdään nykyisin ulkomailla, koska Suomessa sääolot eivät ole erityisen hyvät. Keskimäärin hyviä havaintoöitä on noin 30 vuodessa. Tuorlan suurinta kaukoputkea, metrin halkaisijaltaan olevalla peilillä varustettua putkea, on käytetty tieteelliseen julkaisuun päätyneiden havaintojen tekoon viimeksi noin viisi vuotta sitten.
"Tieteelliset syyt Tuorlassa pysymiseen ovat aika vähissä."
Yliopisto on rakentamassa parhaillaan La Palman saarelle Kanarialle uutta etäohjattavaa kaukoputkea. Nykytekniikalla havainnot voi tehdä mistä vain etänä – tai automaattisesti.
Tutkimustoiminnan siirto vahvistaisi myös tieteellistä synergiaa muun fysiikan ja muiden tieteenalojen kanssa ja muun muassa tietojen- ja kuvankäsittelyssä on jo nyt runsaasti yleistyötä muiden fyysikoiden, tietojenkäsittelytieteilijöiden ja lääketieteellisen kuvantamisen tutkijoiden kanssa. Fyysinen sijainti näiden tutkijoiden luona olisi hyvä asia.
"Se, että tähtitieteilijät olisivat yliopistolla, auttaisi myös opiskelijoita. Aloittavista opiskelijoista noin kolmasosa sanoo haluavansa tähtitieteilijöiksi, mutta lopulta valmistuu vain muutama vuodessa. Jos saisimme tähtitieteen opetusohjelmasta vähemmän tutkijalinjaisen ja enemmän muita tieteenaloja painottavan, voisimme saada parhaita opiskelijoita myös tähtitieteeseen enemmän. Opiskelijoille ei ole selvää, että tutkinnon aikana opitaan asioita, joita voi myydä akateemisen maailman ulkopuolelle (muun muassa big data). Lisäksi opiskelijat myös kokevat tähtitieteilijät etäisiksi, kun heitä ei täällä Turussa näe kuin luentojen yhteydessä."
Vaikka tutkijat siirtyisivätkin Tuorlasta Turun yliopiston kampusalueelle kaupunkiin, pysyvät tähtitornit ja kallion sisälle louhittu luolasto paikallaan. Tornit ovat museoviraston suojelemia, ja esimerkiksi metrin putkella testataan Turussa rakennettavia rakennettavia polarimetrejä ja pidetään harjoitustöitä.
Perinteisen tähtitornin toimintojen siirtäminen on herättänyt kovasti tunteita aiemmin mm. Helsingissä ja Tukholmassa, mutta lopulta lähes kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Onkin hyvin todennäköistä, että viiden vuoden sisällä Tuorla on hiljentynyt ja kenties sille keksitään uusia toimintamuotoja.
Jutun kuva on vaihdettu julkaisun jälkeen tuoreempaan. Kuva kirjoittajan.
Viinintekijät ja meteoriittien keräilijät ovat lyöttäytyneet Ranskassa yhteen ja saaneet aikaan uniikin tuotteen: Valkoviinin, jossa on hitunen asuinplaneettaamme vanhempaa tavaraa.
Sitä on tehty yksi ainoa tynnyrillinen. Viiniä, johon on muhimisen ajaksi pudotettu pari kiloa meteoriitin palasia. Ainutlaatuista viiniä on nyt mahdollista tilata kotiinsa, ja mukana saa palasen itse kiveäkin. Joukkorahoituskampanja⇒ on käynnissä lokakuun 2016 ajan.
Viini on valmistettu Arboisin vanhimmassa viinikellarissa Ranskan Juravuorilla. Viinissä käytetty rypäle on "Grain de Pierre" -chardonnayta. Suomeksi lajike tarkoittaa jotakuinkin oivasti "hiekanjyvästä".
Meteoriitti taas on poimittu jostain Lounais-Afrikasta. Seutu on erittäin hyvä meteoriittien löytöalue.
Kivi on kondriittimeteoriitti, löytöpaikkansa mukaan koodinimeltään Northwest Africa 10290 (NWA 10290). Sen syntyajaksi on määritetty yli 4,56 miljardia vuotta. Se on siis hieman vanhempi kuin oma maapallomme.
Kivessä on kymmenisen prosenttia rautaa. Loput ovat monimutkaisempia mineraaleja, kuten oliviinia ja pyrokseeneja. Ne ovat meikäläisittäin erittäin tyypillisiä magma- ja metamorfisissa kivissä. Lisäksi mukana on hyvin pieni määrä wollastoniittia - samaa ainetta, jota louhitaan Lappeenrannasta keramiikan tarpeisiin.
Tiiviistä kivestä on tuskin liuennut viiniin paljoakaan, eivätkä aineet edes olisi vaarallisempia kuin mitkään normaalissa kivessäkään olevat. Ainoa haitalliseksi tiedetty aine on wollastoniitti. Se on neulamainen mineraali, joka saattaa hengitysteihin joutuessaan aiheuttaa ongelmia hieman samaan tapaan - mutta paljon lievemmin kuin - asbesti. Viiniä ei siis kannata vetäistä kovin syvälle väärään kurkkuun. Ruuansulatusjärjestelmässä vastaavat vauriot eivät kuitenkaan liene millään tavalla mahdollisia.
Meteoriittien keräilijä ja kauppias Fabien Kuntz osti runsaan puolentoista kilon meteoriittimöhkäleen Erfoudin kaupungista Marokosta toukokuussa 2015. Samana vuonna se lumpsautettiin chardonnay-tynnyriin. Nyt vastikään viinin maku on saatu testattua ja laatu varmistettua. Juoma pullotetaan lokakuun 2016 aikana.
Juoman valmistuskustannuksille haetaan nyt joukkorahoitusta. Suomeen voi tilata kaksi pulloa sekä itse meteoriittia aitoustodistuksineen hintaan 86,50 euroa. Yhden viinipullon hinnaksi tulee 20 euroa. 25 euroa kuluu meteoriittiin ja loput juokseviin kuluihin, eli postitukseen, välityspalkkioon sekä markkinointiin.
Sen verran ainutlaatuinen tuote, ettei tuo ole ollenkaan huono diili.
Lisätietoa: meteoriitti (⇒Meteoritical Society) ja joukkorahoituskampanja (⇒Ulule.com).
Kaikki viisi suunnitteilla olevaa tai jo laukaisua odottavaa suomalaista satelliittia esittäytyvät ensi lauantaina Helsingin observatoriolla Kansainvälisen avaruusviikon kunniaksi. Niiden yhteinen nimittäjä on kaukokartoitus, avaruusviikon tämänvuotinen teema.
Tällä viikolla juhlitaan Kansainvälistä avaruusviikkoa joka puolella maapalloa, ja Suomessa viikko huipentuu lauantaina 8.10. Helsingin observatoriolla pidettävään avoimien ovien päivään.
Paikalla ovat kaikki Suomessa suunnitellut ja tekeillä olevat satelliitit, joita yllättäen on jo koko joukko. Koskaan aikaisemmin Aalto-1 ja Aalto-2 (Aalto-yliopisto), Hello World (Reaktor Ventures Oy), Iceye (Iceye Oy) ja Suomi 100 -satelliitti (Suomi 100 -satelliittitiimi) eivät ole olleet yhdessä yleisön ihmeteltävinä.
Observatoriolla kerrotaan myös kaukokartoituksesta, eli maapallon havaitsemisesta kaukaa. Tämä on vuoden 2016 avaruusviikon teema. Tarkoituksena onkin kertoa omasta kotiplaneetastamme sekä siitä, kuinka monipuolisesti satelliiteilla voi tutkia Maan pinnalla ja ilmakehässä olevia ilmiöitä. Näillä tiedoilla on nykyisin valtavasti käytännön sovelluksia, joita emme yleensä edes huomaa.
Paikalla on asiantuntijoita, jotka kertovat ja näyttävät miten kaukokartoitustiedosta saadaan arkista elämää helpottavia tuotteita.
Tutkijat tuovat mukanaan myös nelikoptereita eli droneja, joilla tehdään nykyisin paljon kaukokartoitusta samaan tapaan kuin satelliiteilla. Esillä on myös muuta kaukokartoituksessa käytettyä tekniikkaa. Lisäksi paikalla on rakettilaboratorio lapsille (ja muille innostuneille) – tee ja laukaise oma paineilmarakettisi! Pihaohjelma järjestetään kuitenkin säävarauksella.
Vaikka huomio keskittyykin maapallon havaitsemiseen, ei muuta avaruutta ole jätetty huomiotta: Observatorion näyttely on avoinna ja planetaariossa järjestetään näytöksiä.
Ovet ovat Observatoriolla avoinna klo 12-17, mutta kaukokartoittajat ja satelliitit ovat paikalla klo 14-16.
Sisäänpääsy on ilmainen.
Tapahtuman järjestävät Helsingin observatorio, Ursa, Tiedetuubi, World Space Week ja kaukokartoitusalan kansalliset toimijat Suomessa.
Maailman avaruusviikko on kansainvälinen tapahtuma, joka juhlistaa tieteen ja teknologian tuomaa hyötyä ihmiskunnalle. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous julisti vuonna 1999, että avaruusviikkoa vietetään joka vuosi 4.-10. lokakuuta. Päivät valittiin ensimmäisen satelliitin, Sputnik-1:n ensilennon mukaan (4.10.1957) sekä kansainvälisen YK:n avaruuden rauhanomaista käyttöä koskevan sopimuksen allekirjoittamisen mukaan (10.10.1967).
Avaruusviikon tapahtumat ympäri Suomea: https://www.ursa.fi/index.php?id=8493
Rosetta törmäsi komeettaansa ... tai anteeksi: Rosetta inaktivoitiin viime perjantaina, kun se lensi päin komeettaydintään. Lento päätettiin lopettaa tarkoituksella ja kunniallisesti, ennen kuin luotain olisi hiipunut lähiaikoina, kun komeetta etääntyy Auringosta. Samalla tämä oli erinomainen tilaisuus tehdä havaintoja, joita ei muuten olisi saatu kenties lainkaan.
Tällä videolla lennon avainhenkilöt kertovat Tiedetuubille antamissa haastatteluissa mitä perjantaina tapahtui ja mitkä olivat lennon kohokohdat.
Palaamme toisissa artikkeleissa Rosettan perintöön vielä lähiaikoina.
ESAn sympaattinen Rosetta-piirrossarja jatkuu. Tässä sen viimeinen osa.
Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved