Kuten syntymää lähes aina, edelsi tätäkin tapausta aika paljon valmistelua. Taustalla oli tarve saada Yhdysvaltain eri tutkimuslaitoksissa olevat tietokoneet – joita ei ollut tuolloin paljon – vaihtamaan tietoja keskenään. Yhdessä paikassa oleva tutkija voisi siis käyttää toisaalla fyysisesti olevaa konetta tietoverkon kautta.

Yhteydet olivat hitaita ja huonoja, ja ne katkeilivat, joten UCLA:ssa ollut tutkija Leonard Kleinrock ehdotti käytettäväksi tiedonsiirrossa paketteja. Yhden ison tiedoston siirtämisen sijaan tiedosto pilkotaan paketeiksi, jotka laitetaan verkon kautta menemään päämääräänsä, missä ne kasataan jälleen yhteen. Näin paketit voivat mennä eri piuhoja pitkin ja saapua jopa hieman eri ajassa perille, koska paketit oli merkitty siten, että ne pystyttiin harsimaan yhteen alkuperäiseksi tiedostoksi.

Tekniikka sain nimen TCP/IP, eli Transmission Control Protocol/Internet Protocol. Kleinrock testasi sitä luonnollisesti ensin laboratoriossaan, eli huoneessa, missä yllä oleva video on kuvattu. Ja sitten, 29.10.1969 protokollaa testattiin etäyhteydellä Stanfordin yliopiston kanssa. Se onnistui – melkein. Kun UCLA:sta koetettiin kirjautua sisään Stanfordin systeemiin, eli kirjoittaa "LOGIN", menivät vain kirjaimet L ja O perille, ennen kuin yhteys meni poikki. Maailman ensimmäinen viesti internetissä on siis kaksikirjaiminen sanan osa: "LO".

Tekniikka osoittautui toimivaksi ja sitä alettiin käyttää verkossa, joka oli nimeltään ARPANET. ARPA oli Yhdysvaltain puolustushallinnon tutkimuslaitos, joka rahoitti Kleinrockin työtä, ja se oli luonnollisesti kiinnostunut tekniikan sotilaskäytöstä. Ensisijaisesti verkolla haluttiin saada harvalukuiset tietokoneet mahdollisimman hyvin ARPA:n tutkijoiden käyttöön, mutta ylimääräisenä bonuksena tuli se, että verkko oli hyvin häiriönkestävä. Jos siis osa verkosta tuhoutui ja oli jostain syystä vain pois käytöstä, voitiin paketit siirtää kätevästi jotain toista kautta. Eli verkko oli hyvin luotettava ja sopi hyvin sotilaillekin.

ARPANET laajeni, muuttui vähitellen akateemisen tutkimusmaailman yleisverkoksi, kurottautui Yhdysvaltain ulkopuolelle ja lopulta se avautui myös ns. suurelle yleisölle sillä seurauksella, että nyt sinäkin voit lukea tätä ja katsoa videota netin kautta.

Olennaisessa osassa internetin yleistymisessä oli WWW, eli World Wide Web, joka kehitettiin Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä tutkijoiden apuvälineeksi: webin ja sen HTML-kielen avulla oli tarkoitus auttaa tutkimusraporttien ja muiden tieteellisten tekstien ristiinlinkkausta, eli niiden käyttämistä hypertekstinä. Klikkaamalla avainsanaa sai nopeasti auki toisen dokumentin, missä käsiteltiin samaa asiaa.

Aikanaan 1990-luvun alussa hyperteksti oli uutta ja ihmeellistä, mutta nyt sekin on arkipäivää ja kehittynyt paljon eteenpäin siitä, mitä se oli aikanaan.

Mutta WWW ja internet ovat siis eri asioita, ja kun kyse on netin keksinnästä, niin silloin katseet täytyy suunnata Kaliforniaan (tai yllä olevaan videoon).

Kiitokset kuvausmahdollisuudesta UCLA:lle ja järjestelyistä Eerik Mantereelle!