Tiedetöppäysjoulukalenteri: 4. Lysenko & vernalisaatio

Stavropolin kaupunkiin pystytettiin vuonna 1952 veistos, missä ovat Stalin ja Lysenko ihastelemassa vehnää. Veistos tuhottiin vuonna 1961, mutta se elää edelleen tässä Stavropolin hallintoalueen arkistossa olevassa kuvassa. Otsikkokuvassa ovat myös Lysenko (vasemmalla) ja Stalin (oikealla); kuvassa Lysenko pitää puhetta Kremlissä.

Lysenko oli voimissaan Stalinin valtakauden ajan, ja yllättäen hänen loistelias uransa jatkui myös Nikita Hruštšovin aikana. 

Hruštšov oli esimerkiksi todella innostunut Lysenkon ideasta käyttää kanoja sokerijuurikkaita turmelevien kärsäkkäiden tuhoamiseen. Kun asiantuntijat epäilivät asiaa, tuli Hruštšov väliin ja totesi hänen olevan ensiluokkainen tiedemies. 

Vasta 1960-luvun alussa Lysenkon ympärilleen ja koko neuvostomaahan rakentama tieteellinen kupla alkoi sihistä tyhjäksi. Ensin kolme tunnettua fyysikkoa, Jakov Zeldovitš, Vitali Ginzburg ja Pjotr Kapitsa syyttivät Lysenkoa valetieteellisyydestä ja tieteellisten vastustajiensa tuhoamisesta. Sitten myös ydinfyysikko Andrei Saharov hyökkäsi Lysenkoa vastaan ja sanoi yksinkertaisesti, että Lysenkon teorioiden takana oli vain Stalinin henkilöpalvonta, ja että  Lysenko oli aiheuttanut neuvostotieteelle valtavasti vahinkoa.

Käännekohdaksi tuli vuosi 1964, kun Lysenko viimein  erotettiin tiedeakatemian johdosta ja asetettiin arestiin koetilalle lähelle Moskovaa. 

Kun Hruštšov oli erotettu lokakuussa 1964, ei Lysenkolla ollut enää suojelijaa. Pian tiedeakatemian puheenjohtaja ilmoittikin, ettei Lysenkoa enää suojeltu arvostelulta, Lysenkon kotiin lähetettiin asiantuntijakomitea, ja keväällä 1965 julkaistiin häntä koskeva raportti, ja se oli rajua tekstiä: Lysenkon maine tuhottiin ja hänen tutkimuksensa todettiin yksiselitteisesti olleen puppua.

Lysenko kuoli Moskovassa vuonna 1976, mutta hänen vaikutuksensa näkyy edelleen itänaapurissamme, sillä Neuvostoliitossa jäätiin jälkeen etenkin geenitekniikassa – ja yhä edelleen politiikka sotkeutuu (sielläkin) tieteentekoon.

Eräs surullisimmista Lysenkon ajan tutkijakohtaloista on Nikolai Vavilov. Hän oli erinomainen ja lahjakas tutkija, kasvitieteilijä ja geneetikko, joka erikoistui kasvien immunologiaan ja viljelykasvien geneettisten ominaisuuksien tutkimiseen ja niiden jalostamiseen. 


Vavilov oli Lysenkon aikalainen, ja geneetikkona (sekä pätevänä tutkijana) Lysenkon kannalta vaarallinen. Siksi Vavilov vangittiin vuonna 1940 ja tuomittiin kuolemaan isänmaanpetturuudesta ja tuholaistoiminnasta. Tuomio lievennettiin 20 vuoden vankeudeksi, mutta Vavilov kuoli jo kolmen vuoden kuluttua tuomiostaan aliravitsemukseen vankilassa. Yllä on hänen vankilakuvansa Vavilov-museossa Moskovassa.

PS. Jotkut huomauttavat, että vernalisaatio ei ollutkaan ihan täyttä soopaa. Viimeaikainen tutkimus epigenetiikassa on osoittaunut, että hankitut ominaisuudet voivatkin vaikuttaa jossain määrin perimään. Vaikutus on kuitenkin paljon pienempi kuin Lysenko lupasi, ja lisäksi Lysenkon perustelut vernalisaatiolle eivät kestä tietellistä valoa laisinkaan.

Tiedetöppäysjoulukalenteri

Tiedetuubin joulukalenteri vuonna 2019 esittelee tieteellisiä töppäyksiä sekä erehdyksiä: tietoisia huijauksia, puhtaita vahinkoja ja myös varsin onnekkaiksi osoittautuneita epäonnistumisia. Ne auttavat myös ymmärtämään miten tiede toimii – ja että tutkijatkin ovat ihmisiä.

Kaikki avautuneet luukut ovat täällä.