Revontulihälytys! Nyt kannattaa katsella taivaalle.

Pe, 04/20/2018 - 23:15 By Jari Mäkinen

Avaruussäätilanne on juuri nyt hyvin epävakaa ja taivaalla on mahdollisuus nähdä revontulia tänään ja huomenna. Taivas on jo hyvin valoisa, mutta jos tulet äityvät oikein voimakkaiksi, ne puskevat kyllä näkyviin keväiseltä taivaaltakin.

Auringosta planeettainväliseen avaruuteen purskahtanut varattujen hiukkasten pilvi iskeytyi Maan magnetosfääriin viime yönä Suomen aikaa.

Se sai aikaan varsin voimakkaan G2-luokan geomagneettisen myrskyn ja upeita revontulia Pohjois-Amerikan taivaalle – mukana oli myös hyvin harvinaisia, suuria energioita vaativia sähkönsinisiä revontulia.

Aurinkotuuli alkoi voimistua kello 03 Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä. Erityisesti aurinkotuulen magneettikenttä kasvoi perjantaiaamun aikana voimakkaaksi.

Syynä tähän on Auringon koronan aukosta (ks. kuva alla) lähtenyt nopeampi aurinkotuulen virtaus, joka on puristanut kokoon edellään olevaa hitaampaa aurinkotuulta ja sen magneettikenttää.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste kertoo, että aurinkotuulen voimistuminen alkoi sen verran myöhään aamuyöllä, ettei se ehtinyt enää aiheuttaa Suomessa merkittävää avaruussäätä.

Sen sijaan Suomessakin mittalaitteilla voitiin havaita magneettisen myrskyn nouseminen.

Koska Suomessa oli keskipäivä, magneettiset häiriöt jäivät meillä vähän pienemmiksi (Nurmijärven paikallinen K-indeksi 5). Jos tämä magneettinen myrsky olisi sattunut keskiyöllä Suomen aikaa, koko maassa olisi todennäköisesti nähty revontulia.

Aurinkotuulen magneettikenttä on alkanut jo hiljalleen heikentyä, mutta aurinkotuulen nopeus on kasvanut odotettua suuremmaksi (kirjoitushetkellä noin 570 km/s).

Tämän perusteella lauantain vastaisena yönä on kohtalainen todennäköisyys uudelle magneettiselle myrskylle. Se jäänee maailmanlaajuisesti mitattuna perjantaipäivän myrskyä heikommaksi, mutta jos se sattuu ilta- tai keskiyöllä Suomen aikaa, on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia suuressa osassa maata (pilvisyyden salliessa).

Sen vuoksi Ilmatieteen laitos korotti revontulten todennäköisyyden lauantain vastaisen yön osalta kohtalaiseksi.

Samaa ennustaa Yhdysvalloissa avaruussäätä mittaava ja ennustava NOAA. Heidän ennusteensa mukaan koko Suomi voisi olla käytännössä jo nyt yön aikana revontuliovaalin alla.

Kannattaa siis katsella taivaalle. Tätä kirjoitettaessa jo Pohjois-Suomen mittatiedot kertovat revontulten olevan taivaalla. 

Ja ennuste siis lupaa parempaa mahdollisuutta huomiselle, joten taivaalle tähyämistä kannattaa jatkaa huomennakin (jos sää vain suinkin sallii).

Revontulihälytys: revontulia näkyvissä nyt lähes koko Suomessa

Su, 03/18/2018 - 23:58 By Jari Mäkinen

Ympäri Suomen tulee parhaillaan havaintoja revontulista – missä vain pilvet eivät peitä taivasta. Jos taivas vähänkin siis näkyy, kannattaa nyt hakeutua ulos taivaan tulia katsomaan!

HUOM: Uutinen julkaistiin sunnuntaina 19.3.2018 illalla. Ilmatieteen laitoksen avaruussääpalvelun 19.3. julkaistun tiedotteen mukaan nopea aurinkotuuli jatkuu ja revontulien todennäköisyys hieman koholla myös alkuviikosta.

*

Silminnäkijähavaintojen lisäksi mittalaitteiden tekemät havainnot sekä ennusteet kertovat selvästi, että revontuliaktiivisuus on nyt koholla ja aktiivinen alue peittää käytännössä koko Suomen eteläosia myöten.

NOAA:n revontuliovaaliennuste, joka on otsikkokuvassa, näyttää asian selvästi, kuten myös Ilmatieteen laitoksen avaruussääsivulla olevat mittaukset.

Avaruussääsivun ennuste sinällään ei siis ole osunut oikeaan, sillä G1-luokan myrsky on nyt meneillään.

Jo vajaan viikon ajan koholla ollut revontuliaktiivisuus johtuu Auringossa olevasta ns. korona-aukosta, mistä aurinkotuuli pääsee puhaltamaan lähes suoraan kohti maapalloa. Lisäksi Maan magneettikenttä on ollut tilassa, joka on auttanut varattujen hiukkasten pääsyä ilmakehän yläosiin.

Aukko on siirtymässä syrjään, joten tilanne on vähitellen rauhoittumassa.

Jos ulkona on pilvistä tai liikaa valosaastetta, niin nyt tunnelmaan voi päästä myös alla olevalla, 14.3. Ruotsin Abiskossa kuvatun videon avulla.

Otsikkokuva: NOAA / Video: Oliver Wright

Revontulihälytys: upea näytelmä meneillään juuri nyt

To, 10/13/2016 - 22:39 By Jari Mäkinen

Juuri nyt on meneillään kohtalaisen voimakas geomagneettinen myrsky. Sen odotetaan kestävän ainakin tämän yön – kenties pitempäänkin.

Otsikkokuvassa on Yhdysvaltain avaruussäätä havainnoivan keskuksen tilannekuva siitä, miltä magneettista pohjoisnapaa ympäröivä revontuliovaali näyttää nyt. Ja se näyttää hyvältä, kun ajatellaan revontulten näkymistä.

Sää tosin suurimmassa osassa Suomea on parhaillaan kovin pilvinen, mutta jos pilvet väistyvät, kannattaa niiden taakse vilkuilla.

Ainakin pohjoisessa ja myös keskisessä Suomessa varsin todennäköisesti kaunis taivaallinen näytelmä meneillään. Varsin todennäköisesti myös Etelä-Suomi on yön aikana revontulivyöhykkeen alla.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste kertoi aikaisemmin tänään, että jo viime yönä havaittiin sunnuntaisen koronan massapurkauksen saapuminen Maahan.

"Aurinkotuulen tiheys nousi merkittävästi vaikka nopeuden muutos jäikin pieneksi", kertoo avaruussääraportti. "Pieni globaali geomagneettinen myrsky (Kp 5) on alkanut aurinkotuulen magneettikentän käännyttyä voimakkaan eteläiseksi klo yhdeksän aikaan."

Ennuste povasi jo tälle yölle kohonnutta revontulten mahdollisuutta, ja se nähtävästi piti hyvin paikkansa. Tilanne jatkunee koko loppuviikon, koska nopeaa aurinkotuulta odotetaan myös perjantaista eteenpäin. 

Revontulihälytys: kenties näkyvissä keväisiä taivaan valoja!

Ma, 05/09/2016 - 23:24 By Jari Mäkinen
Revontuliennuste


Käynnissä on jo toista päivää varsin voimakas revontulimyrsky ja parhaillaan on eteläisenkin Suomen päällä kohtalaista aktiivisuutta. Keväisen vaalea yö haittaa revontulten näkymistä, mutta juuri nyt kannattaa mennä ulos ja tähytä taivaalle: siellä saattaa näkyä jotain, vaikka todennäköisesti paras hetki tänä iltana alkaa olla jo ohitse.


Ilmatieteen laitoksen revontuliennusteen mukaan revontulien näkymisen todennäköisyys on Lappiakin etelämpänä tänään ja huomenna kohtalaisen suuri. 

Ennuste kertoo, että sunnuntaina aamuyöllä alkoi geomagneettinen myrsky, joka saavutti voimakkaimmillaan tason G3 (voimakas) sekä varhain sunnuntaiaamuna että uudestaan sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Revontulia havaittiin maanantain vastaisena yönä laajalti eteläisessä Suomessa. Pohjois-Suomessa yöt ovat jo liian valoisia revontulten näkemiseen.

Viikonlopun geomagneettisen myrskyn aiheutti koronan aukosta tuleva nopea aurinkotuulen virtaus. Aurinkotuulen nopeus nousi sunnuntain aikana lähes 700 kilometriin sekunnissa, ja on yhä samoissa lukemissa. 

Myrskyn alkua sunnuntaiaamuna voimisti se, että nopea virtaus työnsi edellään puristuneen aurinkotuulen vyöhykettä, jossa magneettikentän voimakkuus oli kolminkertainen tavanomaiseen nähden ja suunta pääosin eteläinen.

Nopea aurinkotuuli jatkunee vielä ensi yön ja alkanee hiipua huomisen kuluessa. Ainakin ensi yönä on siis vielä odotettavissa runsasta geomagneettista aktiivisuutta, joskaan ei ehkä aivan yhtä voimakasta kuin viime yönä, koska aurinkotuulen tiheys ja magneettikentän voimakkuus ovat jo heikentyneet. Revontuliakin voi vielä näkyä Etelä-Suomessa, joskin yön valoisuus heikentää niiden näyttävyyttä ja rajoittaa mahdollisen havaintoajan keskiyön tunteihin.

Auringossa ei ole merkittäviä aktiivisia alueita, joten purkauksia ei ole odotettavissa. Ionosfäärihäiriöiden mahdollisuus johtuu geomagneettisesta aktiivisuudesta.

Ja lienee turha mainita, että Merkuriuksen ylikululla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa...

Revontulihälytys: aktiivisuutta juuri nyt taivaalla!

Ma, 03/07/2016 - 00:12 By Jari Mäkinen


Mittarit ovat parhaillaan punaisella, kun nähtävästi varsin voimakas revontulimyrsky on parhaillaan käynnissä. Valitettavasti vain sää on pilvinen koko maassa, joten taivaallista ilotulitusta ei pääse ihastelemaan.


Auringossa ei ole parhaillaan olennaisia, suuria auringonpilkkuja, vaan sen pinnalla on vain viisi pienehköä pilkkuryhmää, joista sinällään ei ole myrskyn aiheuttajaksi.

Myöskään suuria korona-aukkoja ei ole, mutta yksi pieni aukko saa aikaan normaalia suurempaa puhallusta tähän suuntaan. Auringosta puhaltava hiukkastuuli onkin keskimääräistä voimakkaampaa ja nopeampaa, ja siten olosuhteet ovat otollisia yllätysmyrskylle.

Luokkaan G1 ennustettu aktiivisuus kohosi sunnuntai-illan kuluessa tasolle G2, kun maapallo osui paremmin aurinkotuulen tujakampaan keskittymään. Sen ns. magneettinen polariteetti on myös negatiivinen, mikä saa aikaan revontulia.

Aktiivisuusennuste on varsin hyvä myös lähipäiville: eteläisen Suomen korkeudella mahdollisuus aktiivisuuteen on 40 % lähimmän 24 tunnin aikana ja 30 % 48 tunnin aikana, joskin hyvin voimakkaalle revontulimyrskylle on varsin pieni, vain 1 %.

Pohjoisempana tilanne on toinen, sillä voimakkaan myrskyn todennäköisyys on 24 tunnin aikana 50 % ja 24-48 tunnin aikana 40 %.

Kuten otsikkokuvassa oleva, hetki sitten tehty simulaatio revontuliovaalista näyttää, on aktiivisuutta ollutkin koko Suomen alueella ja sitä lienee odotettavissa lisää tänä yönä.

Seuraamme tilannetta, mutta sitä voi seurata itsekin mm. Ilmatieteen laitoksen Auroras Now -palvelusta. IL:n uusi avaruussääennuste saataneen jälleen huomenna virka-aikaan.

Ursan Taivaanvahdissa on jo pilviraoista otettuja kuvia tämäniltaisesta revontulimyrskystä.

Revontulia! Mutta pilvien takana...

Ti, 02/16/2016 - 22:15 By Markus Hotakainen

Parhaillaan jopa eteläisen Suomen taivaalla loimottaa revontulia, mutta pikaisesti paikalle ehättäneet pilvet peittävät ne tehokkaasti näkyvistä.

Hetki sitten pohjoisen suunnalla näkyi vihertävää kajoa, joten pohjantulet ovat kirkkaampia kuin kuvassa näkyvä syksyinen vaisu leiskunta. 

Spaceweather.com-sivuston ennustekuvassa näkyy, miten revontuliovaalin lupaavimmat alueet Suomen kohdalla ovat Lapin yläpuolella, mutta liepeet ulottuvat miltei Suomenlahdelle saakka.

Illan ja yön mittaan kannattaa – jos sattuu olemaan hereillä – vilkuilla aika ajoin taivaalle, josko pilvet olisivat kaikonneet. Hyvällä tuurilla pääsee ihastelemaan ainakin kohtuullisen kirkasta revontulinäytelmää.

Kuvat: Markus Hotakainen ja Spaceweather.com