biotekniikka

Tuula Jyske toimii erikoistutkijana ja tiimiesimiehenä Luonnonvarakeskuksessa.

Hänen pääasiallinen työnsä pyörii tällä haavaa Suomen Akatemian rahoittamassa kärkihankkeessa "Puubiomassan arvoyhdisteet uusiksi tuotteiksi: innovatiiviset menetelmät yhdisteiden käyttöominaisuuksien parantamiseksi".

"Hankkeen nimi on InnoTrea ja sen tavoitteena on lisätä metsätähteiden ja metsäteollisuuden sivuvirtojen ekologisesti ja taloudellisesti kestävää käyttöä bioaktiivisten yhdisteiden raaka-ainelähteenä, kohti korkean jalostusarvon uusia tuotteita", selittää Tuula.

"Projektissa innovoidaan ja testataan erilaisia menetelmiä, joilla voidaan parantaa puubiomassasta saatavien arvoyhdisteiden ominaisuuksia paremmin tuotteisiin ja tuotekehittelyyn sopiviksi. Tutkimuksen hyödyntäminen tapahtuu tiiviissä yhteistyössä Lapin alueen yritysverkoston kanssa."

Koulutukseltaan Tuula on ympäristö- ja puutieteilijä, ja hänen tutkimusaiheitansa ovat laajemmin puubiomassan rakenteelliset ja kemialliset ominaisuudet, niiden muodostuminen osana puiden kasvuprosesseja, ja biomassojen potentiaali erilaisissa lopputuotteissa.

Viime vuodet hän on tutkinut havupuiden, lähinnä kuusen, kuorta, ja sieltä saatavia bioaktiivisia yhdisteitä, uuteaineita. 

Tviiteissä siis mennään varmaankin metsään – ainakin aineen suhteen!

Alla Tuulan viestit tältä viikolta, ja tavalliseen tapaan ne muuttuvat viikon päätyttyä Storify-tarinaksi.

Moni meistä on varmaankin katsellut joskus kasvien juuria. Suurilla puilla ne ovat käsivarrenkin paksuisia juurakoita, mutta yleisillä sisätiloissa olevilla kasveilla ne ovat sellaista omituista puuhkaa – pieniä, sykkeröisiä tuuheroita, jotka koristekasvejakin ruukusta toiseen siirtäessä ripottelevat multaa ikävästi joka puolelle.

Lontoon taideyliopiston professori Carole Collet on katsellut todennäköisesti myös juuria, mutta koska kestävän tulevaisuuden (mikä on hänen alansa) lisäksi hän on ollut kiinnostunut tekstiilitaiteesta, hänelle juurista tuli mieleen nähtävästi käsityöt.

Nyplääminen, jossa puisiin nypylöihin kiinnitettyjä lankoja solmitaan ja palmikoidaan yhteen. Tai virkkaaminen, eli langan kutominen virkkuuneuloilla kauniiksi mattomaiseksi muodostelmaksi. Collet tosin keksi käyttää langan lisäksi materiaalinaan juuria, eli hän käytti ohuita juuria lankamaisena materiaalina ja jatkoi työtään langoilla.

Tuloksena on kauniita teoksia, osittain jopa eläviä kasveja, joilla on taiteelliset lankajatkeet juurinaan. 

Colletille teokset ovat kuitenkin enemmän, sillä hän haluaa näyttää niillä tilannetta parin vuosikymmenen päästä, joskus 2050-luvulla, kun todennäköisesti kasvien avulla tuotetaan ruokaa ja kangasta, sekä myös monia muita arkielämän materiaaleja. Esimerkiksi materiaalitieteilijät hahmottelevat komposiittimateriaalien seuraavaa sukupolvea, missä esimerkiksi laitteiden osia voidaan kasvattaa oikeaan muotoon. Suurin osa raaka-aineistamme ovat biopohjaisia (mistä itse asiassa eilinen roska-artikkelimmekin kertoi hyvin).

Otsikkokuvassamme on kaksi Colletin teosta sarjasta “Biolace” (2010-2012), mihin kuuluu kaikkiaan neljä virkkaamalla tai nypläämällä modifioitua kasvia. Mansikka, basilika, tomaatti ja Pinaatti, joista oli muokkaamalla saatu teokset Musta Mansikka, Basilika no.5, Tomaattifaktori 60 ja KultaNanoPinaatti (Strawberry Noir, Basil n 5, Tomato Factor 60 ja GoldNano Spinach).

Collet haluaa kysyä teoksillaan kuinka pitkälle elävien kasvien muokkaaminen saa mennä ja mitä tapahtuu, kun muokatut kasvit tulevat tavallisiksi? Entä haluaisitko syödä vitamiinirikasta mustaa mansikkaa samasta kasvista, mikä tuottaa myös kauniita mustia vaatteita?

Tämä nimittäin on todennäköisesti mahdollista varsin pian, kun kasvit kehitetään monikäyttöisiksi biotehtaiksi, jotka voivat tuottaa meille ruokaa ja raaka-aineita samalla kun ne syövät ilmassa olevaa hiilidioksidia sen sijaan että tehtaat syytäisivät sitä taivaalle.

Kestävä kehitys ei ole koskaan näyttänyt ja maistunut näin hyvältä!