saalistus

Tutkijat ovat aiemmin selvitelleet muuttohaukan saalistustaitoja lintuihin kiinnitetyillä kameroilla ja gps-seurantalaitteilla. Arvoitukseksi on kuitenkin jäänyt, miksi haukka käyttää riskaabelia ja vaativaa strategiaa syöksymällä hyvin korkealta saaliinsa kimppuun.

Robin Millsin johtama tutkijaryhmä kehitti muuttohaukan ja kottaraisen lentoratoja mallintavan simulaation, jossa otetaan huomioon lintujen aerodynamiikka, lentoasennot, siipien iskut, saaliin havaitseminen ja haukan reagointi kottaraisen liikkeisiin.

Ryhmä ajoi simulaation miljoonia kertoja vaihdellen hieman haukan saalistustapaa. Mallinnus osoitti, että haukan suuri nopeus syöksyssä saa aikaan suuria aerodynaamisia voimia, joiden turvin se pystyy tekemään äkkinäisiä liikkeitä ja muuttamaan lentosuuntaa hetkessä.

Suuri kansainvälinen biologiryhmä teki mielenkiintoisen kokeen: He sijoittivat suuren määrän keinotekoisia saaliita ympäri planeettaa ja selvittivät kuinka suuri osa niistä joutui petojen suihin.

Suomalaisen Tomas Roslinin vetämän 40-henkisen tutkijaryhmän tulokset julkaistaan perjantaina arvostetussa tiedelehti Sciencessä. Roslin toimii nykyisin hyönteisekologian professorina Uppsalan yliopistoissa. Tutkimuksessa oli mukana useita tutkijoita sekä Turun että Helsingin yliopistoista.

Houkutussaaliit olivat kirkkaan vihreitä keinotekoisia "toukkia". Ne oli tehty savesta, ja niitä sijoitettiin 31 paikalle kuudella mantereella. Koealueet olivat sekä eri leveysasteilla että eri korkeuksilla. Yhteensä toukkasaaliita jätettiin näytille 2900 kappaletta.

Kameleontin asearsenaaliin kuuluu väriä vaihtava iho, vastakkaiset varpaat, joilla se saa kiipeillessään lujan otteen oksista sekä toisistaan riippumatta liikkuvat silmät, jotka tarjoavat 360 asteen näkökentän. 

Keskeisin saalistusväline on kuitenkin kieli, jolla saattaa olla pituutta tuplasti kameleontin oman pituuden verran. Eläin kykenee sinkauttamaan sen kohti saaliseläintä kiihtyvyydellä, joka voi olla yli 2 000 m/s² – siis yli 200-kertainen Maan vetovoiman kiihtyvyyteen verrattuna. Kielenkärki kiihtyy "nollasta sataan" noin sadasosasekunnissa.

Tutkijat ovat nyt selvittäneet mekaanisin kokein ja tietokonemallinnuksen avulla, että kameleontin kielenkärjestä erittyvän liman viskositeetti on peräti 400 kertaa suurempi kuin ihmissyljen. 

Se on kuin sitkasta, tehokkaasti tarraavaa liimaa, johon avuton saaliseläin jää jumiin. Kun kielenkärki vielä leviää iskun hetkellä tylpäksi ”nuijaksi”, kameleontin suosimille hyönteisille ei jää juurikaan mahdollisuuksia. 

Tutkimuksesta uutisoitiin EurekAlert-tiedesivustolla ja se on julkaistu Nature Physics -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Aurelie Maillard/UMONS

Trooppisissa vesissä Indonesian rannikolta Australian itäpuolelle asustaa muutaman sentin mittainen simpukka, jolla on ihan oma valoshow. Tieteellisellä nimellä Ctenoides ales tunnettu nilviäinen on ainoa simpukkalaji, jonka on todettu käyttävän valoa viestintään. 

Alkuun tutkijat luulivat, että akvaarioharrastajien hyvin tuntemassa ilmiössä on kyse bioluminesenssista eli biologisesta valontuotannosta: simpukka saisi siis itse aikaan vilkuttelemansa valon. Viime vuonna kuitenkin selvisi, että valoilmiö perustuu heijastukseen.

Simpukoiden vaipan ulkoreunassa on voimakkaasti heijastavaa kudosta, jonka eliö pystyy vuorotellen paljastamaan ja peittämään hyvin nopeaan tahtiin. Valo on siis peräisin ulkoisesta lähteestä – yleensä Auringosta, mutta myös esimerkiksi sukeltajien lampuista – mutta kun se heijastuu vaipan kudoksessa olevista pienistä piipallosista, se näyttää simpukan omalta aikaansaannokselta.

Valon vilkuttelua pidettiin ensin simpukoiden keskinäisenä "viestintänä", jolla ne houkuttelisivat vastakkaista sukupuolta. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Vaikka "diskosimpukoilla" on 40 silmää, joista osa näkyy pieninä oransseina soikioina allaolevassa kuvassa, ne eivät itse erota lajitovereidensa valomerkkejä. Nyt näyttääkin siltä, että kyse on puolustusmekanismista.