Kun Nasan New Horizons -luotain lensi Pluton ohitse kesällä 2015, se otti huikean määrän kuvia kohteestaan. Entinen Aurinkokuntamme kaukaisin planeetta, nykyisin kääpiöplaneettojen prototyyppi paljastui omituiseksi jäämaailmaksi, joka on täynnä omituisia yksityiskohtia.
Paljon Plutosta osattiin odottaakin, mutta kukaan ei osannut ennakoida tällaista maailmaa.
Olemme kirjoittaneet paljon Pluton pinnasta ja sen sen kummallisuuksista kesästä 2015 alkaen, ja uusia jänniä asioita löytyy yhä edelleen luotaimen lähettämistä tiedoista.
Niistä on myös koostettu tämä video, missä ikään kuin laskeudutaan Pluton pinnalle. Alussa näkyy myös Pluton kuu Kharon, minkä jälkeen kuvitteellinen laskeutumisaluksemme suuntaa kohti Sputnik-tasankoa, Sputnik Planitiaa.
Video on koostettu yli sadasta eri kuvasta, jotka on otettu niin värillisinä kuin mustavalkoisinakin. Mustavalkokuvat on väritetty ja värikuvat säädetty siten, että ne vastaavat Plutoa sellaisena, kuin ihmissilmä ne näkisi.
Tosin tämä on vain teoreettinen ajatus, sillä Plutossa on hyvin vähän valoa. Aurinko on kuin vain hyvin kirkas tähti taivaalla, ja se valaisee Pluton maisemaa vähemmän kuin täysikuu yötä täällä Maan pinnalla. Näin ollen ihmisen silmä ei näkisi siellä normaalisti, vaan samaan tapaan kuin värejä hämärässä.
Mutta yhtä kaikki, tämä matkan Pluton pinnalle on upea!
Lue lisää Pluton pinnanmuodoista ja New Horizons -lennosta alla olevissa jutuissa.
Video: NASA/JHUAPL/SwRI
Nasa julkisti juuri uudet kaksi avaruuslentoansa: pitkällisen harkinnan jälkeen kohteikseen avaruusjärjestö ottaa kuusi ns. troijalaista asteroidia sekä massiivisen, metallipitoisen pikkuplaneetan 16 Psyche. Luotaimet laukaistaan näillä näkymin vuonna 2021 ja 2023.
Kyseessä on Nasan ns. Dicovery-ohjelman tuoreimmista luotaimista. Tämä ohjelma juontaa juurensa vuoteen 1992, jolloin Nasa otti motokseen “nopeammin, paremmin ja edullisemmin”. Motto ei oikein toiminut suuremmissa luotaimissa, mutta nämä pienemmät erikoisluotaimet ovat onnistuneet hyvin.
Luotaimia on tehty tähän mennessä kaikkiaan 12 ja niillä on tutkittu monenlaisia Aurinkokunnan kohteita Kuusta asteroidien ja komeettojen kautta Marsiin.
Määritelmän mukaan Discovery-sarjan lentojen hinta tulee olla alle 450 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria laukaisu mukaan luettuna. Alkuperäisen määritelmän mukaan niiden tuli toimia ainakin kolmen vuoden ajan, joskin monet ovat ylittäneet tämän määräajan ja nyt valitut lennot kestävät päälle vuosikymmenen.
Juuri hetki sitten julkistetut kaksi lentoa on valittu 28 erilaisen ehdotuksen joukosta ja valintaa on tehty kolmen vuoden ajan. Syyskuussa 2015 Nasa julkisti viisi kandidaattia, joita on sen jälkeen viilattu paremmiksi ja nyt näistä tehtiin lopullinen valinta.
Yhden sijaan Nasa valitsi kaksi varsin samankaltaista, mutta samalla toisiaan täydentävää lentoa.
Psyche on luotain, jonka tehtävänä on tutkia tarkasti asteroidia, joka on antanut lennolle nimensä. 16Psyche on halkaisijaltaan noin 210 km oleva pikkuplaneetta, joka koostuu lähes kokonaan metalleista. Arvioiden mukaan sen metallipitoisuus on 90 %.
Sen tutkiminen auttaa ymmärtämään paitsi planeettojen syntyä, koska se on todennäköisesti samankaltainen kuin kiviplaneettojen ytimet, ja lisäksi sen avulla voidaan saada oppia siitä, miten asteroidien metalleja voitaisiin saada hyötykäyttöön.
Psyche-luotain aiotaan laukaista avaruuteen lokakuussa 2023 ja se päässee perille vuonna 2030. Matkallaan se tekee Maan ohilennon vuonna 2024 ja Marsin vuonna 2025
Toinen valittu lento on nimeltään Lucy. Se lähtee puolestaan tutkimaan niin sanottuja troijalaisia asteroideja, Jupiterin radalla planeetan edellä ja sen jälkeen olevia pikkuplaneettoja.
Lucy voidaan tehdä suhteellisen halvalla, koska sen havaintolaitteina käytetään Pluto-luotain New Horizonsin ja Bunnu-asteroidia kohti lentävän OSIRIS-REX -luotaimen varalaitteita.
Lucyn kohteiksi on alustavasti suunniteltu mm. asteroideja 3548 Eurybates, 21900 Orus, 11351 Leucus ja 617 Patroclus sekä sitä kiertäviä Menoetiusia ja 52246 Donaldjohansonia.
Luotain on tarkoitus lähettää matkaan lokakuussa 2021 ja sen lento kestänee vuoteen 2033 saakka.
Kolme muuta loppukisassa ollutta luotaintiimiä joutuvat nyt nielemään tappion karvaan kalkin. Näitä olivat pieniä asteroideja tutkimaan suunniteltu infrapunateleskooppi NEOCam (Near Earth Object Camera) sekä kaksi Venukseen suunnattua lentoa: DAVINCI olisi laskeutunut Venuksen paksun kaasukehän läpi ja tutkinut sitä ainakin 63 minuutin ajan, ja VERITAS olisi kartoittanut tutkallaan Venusta aikaisempaa paljon paremmin ja tarkemmin.
New Horizons -luotaimen keräämät ainutlaatuiset tiedot Plutosta ovat viimein turvassa. Ainakin luultavasti. Takana on viisitoista kuukautta kestänyt piinaava urakka.
New Horizons -luotain suoritti sensaatiomaisen Pluton ohilentonsa heinäkuun 2015 puolivälissä. Sen jälkeen luotain on keskittynyt lähettämään keräämäänsä aineistoa Maahan.
Luotaimen laitteet keräsivät ohilennon aikana yhteensä huimat 50 gigatavua. Niiden siirto tutkijoiden käyttöön kesti noin 450 vuorokautta.
Välittömästi ohilennon jälkeen New Horizons heitti Maahan vain muutamat, kaikkein tärkeimmiksi oletetut kuvat ja mittaustulokset. Näin turvattiin selusta, jos yhteys luotaimeen olisi yllättäen menetetty.
Lopun, eli koko jättimäisen tietopaketin siirtourakka alkoi syyskuussa 2015. Projekti saatiin päätökseen tiistaina 25.10.2016.
Tuskaisen kauan kestänyt tiedonsiirto johtuu laitteen hitaasta yhteydestä, joka on vain 1-4 kilotavua sekunnissa. Keskimäärin vuorokaudessa kyettiin siis siirtämään noin 173 megatavua. Datalinkin hitaus luotaimen rajallisesta energiamäärästä. Koko luotaimen käyttöteho voi enimmilläänkin olla vain 200 wattia, ja pitkä etäisyys heikentää signaalia huomattavasti. Viestin matka Maahan kestää yli viisi tuntia.
Yhtä kaukaa ja paljon kauempaakin tietoa keränneillä Voyager-luotaimilla on paljon New Horizonsia voimakkaammat lähettimet. 30 vuotta vanhemmat laitteet ovat kuitenkin keränneet paljon New Horizonsia vähemmän tietoa, ja niiden tallennuskapasiteetti on lisäksi paljon pienempi.
Nyt kun aineisto on turvassa, on vuorossa kattava tarkistus. On varmistuttava siitä, että saadut tiedot ovat myös luettavissa. Tarvittaessa New Horizonsia käsketään lähettämään joitain tietoja uudelleen.
Vasta kun on varmaa että kaikki on kunnossa, voidaan luotaimen tallennustila tyhjentää. Tämä on tarpeen, jotta New Horizons voi suoriutua seuraavasta tehtävästään. Seuraavan kohteen, 2014 MU69:n, ohilento tapahtuu vasta runsaan kahden vuoden kuluttua.
Otsikkokuva: NASA / JHUAPL / SwRI
Vaikka New Horizons ohitti Pluton yli puoli vuotta sitten, sen tekemät havainnot tuottavat edelleen yllätyksiä.
Kaukaisella kääpiöplaneetalla on oletettua enemmän vesijäätä. Luotaimen LEISA-instrumentilla (Ralph/Linear Etalon Imaging Spectral Array) tehty infrapunakartoitus osoittaa, että vesijäätä on runsaasti ja laajoilla alueilla.
Instrumentti rekisteröi Pluton infrapunaspektrin vartin välein, kun luotain oli runsaan 100 000 kilometrin etäisyydellä. Yksittäiset mittaukset on nyt yhdistetty kartaksi, joka kertoo veden määrän koko pallonpuoliskolla, jota luotain ohilennon aikana pystyi tarkastelemaan.
Vesijää muodostaa Pluton ”peruskallion”, jonka päällä olevien muiden jäisten yhdisteiden esiintymisessä tapahtuu vuodenaikojen mukaisia vaihteluita. Vasen kartta kuvaa spektrihavaintoihin perustuvaa puhtaan vesijään määrää, mutta mittauksia on sotkenut etenkin metaanijää: se peittää vesijään spektrijäljet alleen.
Oikeanpuoleisessa kartassa pohjana on mallinnus, jossa on otettu huomioon myös muiden jäiden osuus. Silloin niiden vaikutus voidaan eliminoida ja tuloksena on vesijään todellinen runsaus. Ja se osoittautui huomattavasti aiemmin arveltua suuremmaksi.
Joillakin alueilla vesijäätä ei näy tarkemmankaan kartoituksen perusteella. Esimerkiksi Pluton "sydämen" eli Sputnik Planumin kohdalla sitä ei näyttäisi esiintyvän käytännössä lainkaan. Tutkijoiden mukaan syynä on se, että syvällä olevan vesijään päällä on paksu kerros metaani-, typpi- ja hiilimonoksidijäätä.
Vesijään kartoituksesta kerrottiin New Horizons -luotaimen kotisivulla.
Kuva: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute
Viime heinäkuun puolivälissä Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain lähettää ohilentonsa aikana ottamia kuviaan ja tietojaan tasaiseen tahtiin. Lennonjohto sekä sen tutkijat julkaisevat niitä yhtä tasaiseen tahtiin kerran viikossa.
Nyt vuorossa olivat parhaimmat ja tarkimmat lähikuvat kääpiöplaneetan pinnasta. Tätä yksityiskohtaisempia kuvia ei enää ole tulossa.
Näissä kuvissa Pluton pinnalta erottuu alle sata metriä kooltaan olevia yksityiskohtia. Tarkkuus on 77 – 85 metriä pikseliltä.
Kuvat ovat upeita ja parempia kuin uskallettiin odottaa, mutta samalla niin Pluto, Kharon kuin pieni luotainkin ovat jo tuottaneet niin upeita tuloksia, että odotustaso oli jo valmiiksi korkealla. Se, että kuvat olivat mahtavia, oli siksi vähän kuin itsestäänselvyys.
Myös se, mitä pinnalla näkyy, ei enää jaksa yllättää, vaikka kuvat ovat teknisesti ja tieteellisesti niin upeita, että superlatiivit loppuvat kesken: jos näitä kuvia olisi näyttänyt keväällä planeettatutkijoille, he olisivat varmasti pitäneet niitä huijauksina!
Mitään todella uutta kuvissa ei ole, paitsi että nyt Pluton pinnan monimuotoisuus ja sen kraatterit, vuoristot ja jäätiköt näkyvät vain paljon tarkemmin. Niiden avulla pystytään selittämään paremmin mitä Plutossa oikein on tapahtunut ja tapahtumassa.
Upein nyt julkaistuista kuvista on alla kooste, joka näyttää 80 kilometriä leveän kaistaleen Pluton pintaa noin 800 kilometrin pituudelta Sputnik-tasangolta.
New Horizons otti tämän kuvamosaiikin kuvat LORRI-teleskoopillaan noin 17 000 kilometrin etäisyydeltä Pluton pinnasta 14. heinäkuuta noin klo 14:36 Suomen aikaa, kun luotain oli jotakuinkin 15 minuutin päässä ratansa Plutoa lähintä kohtaa.
Kuvan täysikokoinen versio on täällä:
www.nasa.gov/sites/default/files/thumbnails/image/nh-craters-mountains-glaciers.jpg
Pluton Kharon-kuun pinnalla oleva epävirallisen Organa-nimen saanut kraatteri kiinnitti tutkijoiden huomion, kun infrapuna-alueella tehdyt havainnot osoittivat sen kohdalla esiintyvän säteilyn absorptiota 2,2 mikronin aallonpituudella. Syynä on jäätynyt ammoniakki, jota on kraatterissa ja sen ympäristössä paljon enemmän kuin muualla Kharonin pinnalla.
New Horizons teki havainnot, joista otsikkokuva on koostettu, heinäkuun 14. päivänä ollessaan 81 000 kilometrin etäisyydellä Kharonista. Näkyvän valon kuvassa erotuskyky on noin kilometri pikseliä kohti, infrapuna-alueella noin viisi kilometriä per pikseli. Ammoniakki on merkitty kuvaan vihreällä.
Ammoniakkia todettiin esiintyvän Kharonissa jo vuonna 2000, mutta Organa-kraatterin esiintymä on poikkeuksellinen. Esimerkiksi läheisessä Skywalker-kraatterissa ei ole havaittavissa mitään vastaavaa.
"Miksi nämä kaksi saman näköistä ja kokoista, lähellä toisiaan olevaa kraatteria ovat koostumukseltaan niin erilaisia", pohtii Will Grundy, yksi luotainlennon tutkijoista.
"Meillä on vaihtoehtoisia ajatuksia Organan ammoniakista. Kraatteri on nuorempi kuin naapurinsa tai sen synnyttänyt törmäys osui pinnanalaisen ammoniakkijääesiintymän kohdalle. Organan muodostanut kappale on myös voinut tuoda ammoniakin mukanaan."
Naapurikraatterit ovat suunnilleen viiden kilometrin läpimittaisia ja muistuttavat muutenkin toisiaan. Kummallakin on ympärillään törmäyksessä singonneen aineen muodostamia vaaleita säteitä. Selkein ero on Organan tummempi sisus, mutta ammoniakkia on myös ympäristössä, ei ainoastaan kraatterin sisällä.
"Löytö on fantastinen", uhkuu intoa Bill McKinnon, joka kuuluu niin ikään New Horizons -luotaimen tutkijaryhmään.
"Vahva ammoniakki on tehokas jäänestoaine hyisissä maailmoissa, ja jos se on tosiaan peräisin Charonin sisuksista, se auttaisi selittämään Kharonin pinnanmuodot kryovulkanismilla: syvyyksistä on purkautunut kylmää, ammoniakista ja vedestä koostuvaa magmaa."
Havainnoista kerrottiin New Horizons -luotaimen kotisivuilla.
Kuva: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute
Perinteeksi muodostuneeseen tapaan NASA on julkaissut tuoreita Pluto-kuvia tänään torstaina.
Vastineeksi aiemmin julkaistuille lähikuville oli tänään vuorossa kokokuva kääpiöplaneetasta sekä otsikkokuvana oleva uusi jäähyväiskuva. Tämä kaunis juuri ennen Pluton varjoon menoa otettu kuva näyttää kapean sirpin kaikkine yksityiskohtineen sekä kääpiöplaneetan ympärillä olevan Auringon hohteen. Tämä oli näkymä luotaimesta noin 15 minuuttia ennen kuin se oli lähimpänä Plutoa 14. kesäkuuta. Etäisyyttä Plutoon oli noin 18 000 km.
Kuva on hyvin samantyyppinen kuin syyskuussa jo julkaistu komea kuva, mutta tästä on saatu vielä näyttävämpi yksinkertaisesti kuvankäsittelyn avulla. Pluton kaasukehän usva näkyy hyvin. Sirpissä näkyvät myös Sputniktasangon yli kolme kilometriä korkeat vuoret sekä tasangon alapuolella oleva epätasainen, jäätikköihin rajoittuva alue.
Kuvan suurikokoinen versio on NASAn sivuilla. Siinä näkyvät hyvin myös yksityiskohdat, jotka erottuvat noin 700 metrin kokoisina.
Toisessa tänään julkaistussa kuvassa näkyy Pluto koko komeudessaan. Siinä on näkyvissä erinomaisesti aiemmin hieman heikommin havaittu Pluton "sydämen" itäinen osa, mikä aiempien kuvien tapaan on varsin yllättävä: tasaisen vaalean jäätikön reunan sijaan siellä on rikkonainen alue, missä jää ja tumma, mahdollisesti jäätön pinta ovat sekaisin.
Voisi siis sanoa, että sydämen itäinen osa on varsin rikkoutunut.
Kuva otettiin heinäkuun 13. päivänä noin 1,7 miljoonan kilometrin etäisyydeltä luotaimen LORRI-kameralla. Siinä näkyy 8,3 kilometriä kooltaan olevia yksityiskohtia, eli se ei ole lainkaan niin tarkka kuin edellisten viikkojen kuvat. Se näyttää kuitenkin laajasti Pluton koko luotaimenpuoleisen osan, joten sen avulla voidaan tehdä hyvin karttoja, joihin tarkempia lähikuvia on hyvä lisä.
Näkyvissä kuvassa ovat hyvin Krun Maculaksi alustavasti nimetty alue, joka on tumma, Pluton alaosassa näkyvä seutu. Pluton sydämestä, eli Tombaughin alueesta näkyy sen itäinen ja koillinen osa. Pluton pohjoisnapa on on kuvassa aika täsmälleen ylhäällä.
Kuva: NASA/JHUAPL/SwRI
Ennakkoon jo kohua herättänyt paljastus Plutosta ei ollut mikään varsinainen yllätys, mutta kiinnostava vahvistus oletuksille: Plutossa on vesijäätä.
Plutoa heinäkuussa ohilennolla tutkineen New Horizons -luotaimen päätutkija Alan Stern oli hehkuttanut paljastusta ennalta suureksi ja merkittäväksi, ja kiinnostavinta tässä onkin kenties se, miten Nasa koetti jo eilisestä alkaen vaimentaa noussutta hälyä. Stern on varmasti innoissaan, mutta yhtä lailla hän on innostunut saamaan lennolleen lisää rahoitusta.
Vesijään olemassaoloa on arveltu jo siitä alkaen, kun kuvat Pluton jäätiköiden, jäävirtausten, kanjonien ja vuoristojen peittämästä pinnasta tulivat.
Luotaimen Ralph -spektrometrin, värikameran ja infrapunaspektrometrin kuvia yhdistelemällä merkit vesijäästä ovat varsin selvät ja ne on merkitty otsikkokuvana olevaan kuvaan sinisellä. Vesijää on Pluton pinnalla kovaa kuin kallio, ja sitä varmasti on enemmänkin kuin kuvissa nyt näkyy – tämä lienee "vain" pinnalle pilkottavaa jäätä.
Muualla muut jäätyypit, etenkin metaani- ja typpijää peittänee vesijään, ja tutkijaryhmä koettaa nyt ymmärtää miksi vesijäätä näkyy siellä missä sitä näkyy ja miksi muualla sitä ei ole havaittavissa.
Kuva alla näyttää missäpäin Plutoa jää on havaittu. Tarkka kuva on noin 450 km leveä.
Jännittävää kuvassa on myös se, että samoilta seuduilta on havaittu punertavaa ainetta. Se on todennäköisesti toliinia, samanlaista Auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta metaanista tai etaanista muodostuvaa orgaanista väriainetta, mitä on havaittu myös Titanissa. Saturnuksen Titan-kuun punerrus johtuneen juuri samasta aineesta. Mikä on sen ja vesijään yhteys, on nyt yksi jännimmistä kysymyksistä.
Tänään julkistettiin myös näyttävä kuva Plutosta kuvattuna suoraan sen varjosta.
Kuvassa näkyy kääpiöplaneetan kaasukehä, joka näyttää siniseltä, koska kaasukehän harmaasta ja punertavasta aineesta siroava valo tekee siitä sinisen. Kyseessä on päinvastainen ilmiö kuin kuunpimennyksen aikaan Kuun punaisessa värissä.
Sinerryksen voimakas sinisyys kertoo siitä, että korkealla kaasukehässä on todennäköisesti pieniä hiukkasia. Ne voivat olla samoja punertavia toliineita, jota on pinnallakin.
Kenties Plutossa on Titanin tapaan varsin paljon typestä ja hiilivedyistä kaasukehän yläosissa muodostuneita monimutkaisia molekyylejä, jotka kerääntyvät pieniksi hiukkasiksi kaasukehässä. Ne vajoavat alaspäin ja putoavat lopulta myös pinnalle esimerkiksi typen kanssa sen tiivistyessä lämpötilan laskiessa. Näin toliineja on taivaalla ja pinnalla.
Koska Pluto on niin kaukana, prosessi lienee vain heikompi ja hitaampi kuin esimerkiksi Titanissa, joka on silmiinpistävän tiilenpunainen.
Kuvat: NASA/JHUAPL/SwRIA
Päivitys torstaina klo 15:15
New Horisons -luotaimen twitter-tilillä kerrottiin, ettei mitään ISOA uutista ole tulossa tänään. Voi olla, että NASAn tiedotus on ohjeistanut luotaintiimiä ja sen tiedejohtajaa olemaan hieman rauhallisemmin. Näillä näkymin torstain kuvajulkistus on silti tulossa.
------
New Horizons -luotaimen tiedejohtaja Alan Stern lipsautti todennäköisesti tahallaan puheessaan Albertan yliopistossa Kanadassa, että tänään torstaina NASA olisi julkaisemassa uutta, todella kiinnostavaa tietoa Plutosta.
"NASA ei salli minun kertoa asiasta enempää siitä mitä julkistamme nyt torstaina, mutta se on jotain uskomatonta", kerrotaan Sternin sanoneen.
Se, että NASA – ja erityisesti mediahenkinen Stern – kertovat tulevista julkistuksista etukäteen, ei ole mitään uutta. Samoin se, että lopulta uutinen ei olekaan varsinaisesti uutinen, on muodostumassa valitettavan tavalliseksi.
Vaikka Stern on innokkaasti puhumassa lentonsa rahoituksen jatkamisesta ja koohkaa Plutosta tällä hetkellä joka puolella, on tosiasia kuitenkin se, että Pluto on osoittautunut upean omituiseksi maailmaksi ja vain alle 10% heinäkuisen ohilennon aikana otetuista kuvista ja tiedoista on vasta saatu Maahan.
Niitä saadaan koko ajan, ja NASA sekä New Horizons -tutkijaryhmä ovat julkistaneet niitä kerran viikossa näin torstaisin. Kuvat ovat olleet järjestäen henkeäsalpaavia ja upeita. Lisäksi tieteellisesti ne ovat olleet erittäin kiinnostavia, joskin moniin löytöihin ei ole vielä selityksiä.
Kuten Stern myös on usein todennut, on Pluto kaikkea muuta kuin jäinen, kuollut ja kylmä taivaankappale. Sillä on ilmakehä, sääilmiöitä ja ilmasto, se on geologisesti aktiivinen, ja sen pinnalla on meneillään ilmiöitä, jotka selvästi ovat tapahtumassa juuri nyt. Plutossa on vuoria, kanjoneita ja kraattereita.
Se on todella kiinnostava maailma, ja on selvää, että uusista kuvista löydetään koko ajan uusia asioita – ja kenties nyt jotain todella jännittävää.
Siis enemmän kuin vain medialle tarkoitettua ylisanahelinää.
Esimerkiksi nesteen virtaaminen pinnalla tai pinnanalaisen meren olemassaolo voisi olla tällainen uutinen. Nestemäistä vettä ei Plutossa voi olla, mutta nestemäinen typpi tai mahdollisesti jokin hiilivety voisi olla siellä nesteenä. Tuoreen näköisiä merkkejä nesteen virtaamisesta on ollut jo nyt saaduissa kuvissa.
Tänään illalla se kuullaan!
Nasan viikoittainen New Horizons -luotaimen ottamien kuvien julkaisutahti pitää, ja eilen vuorossa oli koko joukko hämmästyttäviä yksityiskohtia Pluton pinnalta. Kuvissa näkyy käärmeen nahalta näyttäviä muodostelmia ja todella kummallisia "saaria" jäälakeuksien keskellä.
Kuvissa näkyy aikaisempien lähikuvien tapaan merkkejä monimutkaisista geologisista prosesseista, joissa on metaanijäätä, vesijäätä ja typpeä eri muodoissaan. Vesijää käyttäytyy todennäköisesti kuin kallio maapallolla ja nestemäinen typpi on kuin meikäläinen vesi: sitä on toisinaan nesteenä, toisinaan jäänä, ja kumpikin saa aikaan eroosiota vesijäämuodostelmiin.
Lisäksi Pluton kaasukehä aiheuttaa omat ilmiönsä. Kaasukehästä härmistyy tai tiivistyy typpeä pinnalle, pinnan päällä nähdään usvaa ja todennäköisesti Plutossa on myös tuulia, jotka muovaavat maisemaa dyyneiksi ja saavat aikaan eroosiota. Pluto on samaan aikaan painajainen ja todeksi tullut päiväuni planeettageologeille sekä kaasukehätutkijoille. Alla on muutamia jännittävimpiä uusia kuvia.
Otsikkokuvana tässä jutussa on kuitenkin kokokuva Plutosta New Horizons -luotaimen värikamera MVIC:in kuvaamana. Tämä jättikokoinen kuva Plutosta (huom. alkuperäinen, linkin takana oleva kuva on kooltaan yli 85 MB) on yksi ja ainoa kameran ottama kuva, jota on käsitelty. Kuvaa on suurennettu ja sen eri värikanavia on käsitelty ja tarkennettu kutakin erikseen, jolloin tuloksena on noin 8000 pikseliä kanttiinsa oleva supertarkka kuva kääpiöplaneetasta. Kuvassa erottuu parhaimmillaan 1,3 km kooltaan olevia yksityiskohtia.
Tätä parempaa ja suurempaa kuvaa ollaan parhaillaan koostamassa useammista kuvista, joista kukin on tätä tarkempi. Ohilennon aikana luotain oli niin lähellä Plutoa, että se ei mahtunut kokonaisena kameran kuvakenttään.
Kuvaa katsoessa kannattaa muistaa, että värejä on liioiteltu – paljain silmin katsottuna Pluto olisi hieman pliisumpi näky.
Yllä oleva kuva on yksityiskohta Sputniktasangolta, missä jäälakeuden keskellä on omituisia saarimaisia muodostelmia. Pursuaako jotain pinnan alta jäälle, vai ympäröikö jää muodostelmaa kuten talvella jäätynyt järven pinta saaren?
Yhtä lailla omituista on havaitun metaanin (metaanijään) jakautuminen: kirkkailla tasankoalueilla ja kraatterien reunustoilla sitä on enemmän, kun taas tummemmilla alueilla sekä kraatterien keskustoissa sitä on vähemmän. Sputniktasangolla on metaania, kun taas Cthulhuksi kutsutulla alueella (joka näyttää tummalta valaalta ja sijaitsee kuuluisan Pluton sydämen länsipuolella) ei ole juuri lainkaan metaania.
Vaalea väri ja metaani siis kuuluvat yhteen, mutta sitä ei osata sanoa johtuuko vaaleus siitä vai kerääntyykö metaani vain paremmin näille jäisille, vaaleille pinnoille.
Yllä oleva kuva esittää Tartarus Dorsaksi nimetyllä alueella olevia vuoria, jotka New Horizons kuvasi niiden ollessa kauniisti lähellä yön ja päivän rajaa. Siksi kuvassa näkyy varjoja, jotka korostavat korkeuseroja ja tekevät kuvasta dramaattisen näköisen.
Tosin huima se olisi ilmankin varjoja: monimutkaisia pinnanmuotoja, siniharmaita harjanteita ja punertavaa ainetta niiden välissä.
Kuva on halkaisijaltaan noin 530 kilometriä ja sen yksityiskohdat ovat kooltaan noin 1,3 km.
Kaikki kuvat: NASA/JHUAPL/SWRI
