To, 03/15/2018 - 09:15 By Jari Mäkinen
Revontulet Tromsøn all-sky -kamerassa. Kuva: NIPR

Eilen illalla näkyi pitkästä aikaa revontulia myös eteläisessä Suomessa. Otolliset olosuhteet niiden näkymiseen jatkuvat vielä vähän aikaa, joten vaikka todennäköisyys komeisiin taivaan tuliin on tänään pienenpi kuin eilen, kannatta taivasta tähytä myös tänään illalla ja yöllä – etenkin kun säätila täällä Maan päällä näyttää olevan suotuisa.

Ilmatieteen laitoksen mainio Avaruussääpalvelu povasi jo eilen revontulia ja niin kävikin: illalla vihertävät, kauniisti elävät revontulet olivat taivaalla jopa eteläisessä Suomessa, mutta pohjoisessa näytös oli luonnollisesti parempi.

Otsikkokuvassa on esimerkkinä Japanin kansallisen napatutkimuslaitoksen Tromsøssa olevan revontulikameran kuva, joka näyttää koko taivaan peittäneitä revontulia. Paikan päällä katsottuna ne olivat varmasti sykähdyttävän kauniit, kuten tämä kooste viime yöstä näyttää.

Aurinko on parhaillaan noin 11-vuotisen aktiivisuussyklinsä rauhallisessa vaiheessa, minkä vuoksi sen pinnalta roihahtelee varsin harvoin sellaisia purkauksia, jotka saisivat aikaan vipinää täällä maapallon seutuvilla. 

Mutta aina silloin tällöin näin käy. Nyt Auringossa on niin sanottu korona-aukko, nimensä mukaisesti Aurinkoa ympäröivässä kaasukehässä oleva reikä, jonka kautta suihkuaa ulos avaruuteen kaasua. Tämä on ihan tavallista, joskin nyt tämän aurinkotuulen nopeus on suurehko ja se osuu juuri meidän suuntaamme avaruudessa.

Siksi maapalloa suojaavaan magneettikenttään osuessaan se saa aikaan geomagneettisen häiriön, pientä myrskyä avaruussäässä, jolloin napa-alueiden ympärillä olevat rengasmaiset revontulialueet pääsevät aktivoitumaan normaalia enemmän ja levittäytyvät myös etelämpään. Ja etelänavan ympäristössä pohjoisempaan.

Avaruussäätä tarkkaillaan ja ennustetaan koko ajan, koska sillä voi olla vaikutuksia satelliittien toimintaan ja joskus jopa täällä Maan pinnalla.

Tämä eilinen myrsky oli vain pieni, luokkaa G1, ja vastaavan laatuinen taivasnäytelmä saattaa olla tiedossa vielä tänäänkin, vaikkakin todennäköisyys on hieman pienempi. Joka tapauksessa nopean aurinkotuulen hiukkasvirtauksen vaikutus jatkunee kolmesta viiteen päivää hiljalleen heiketen.

Aurinko SDO:n kuvaamana 15. maaliskuuta 2018
Aurinko eilen SDO-satelliitin kuvaamana.
Korona-aukko näkyy siinä hyvin – osoittamassa suoraan kohti meitä. Kuva: NASA /SDO