Tutkijat löysivät uudella tekniikalla aineita, joiden avulla keho säätelee kantasolujen toimintaa. Jahka asiaa tutkitaan lisää, löydön toivotaan vielä joskus auttavan esimerkiksi leukemian hoidossa.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt useita uusia kantasolujen toimintaan vaikuttavia molekyylejä. Työssä, joka julkaistiin arvostetussa Cell Stem Cell -tiedelehdessä, oli mukana myös suomalaistutkijoita Turusta.
Tutkimuksen pääpaino on kolmessa kantasoluihin vaikuttavassa aineessa, sekä niiden epäsuorassa löytökeinossa. Aineet tunnetaan jo entuudestaan, mutta uudella keinolla ne pystyttiin linkittämään kantasoluihin.
Turussa perehdyttiin siihen, kuinka erään tällaisen aineen puuttuminen oikein vaikuttaa elimistön toimintaan. Embigiini-nimisen reseptorin puutos aiheutti hiirillä kantasolujen voimakasta lisääntymistä. Embigiinin eritys siis rajoittaa kantasolujen jakaantumista. Koehiiriltä aineen valmistusmahdollisuus oli muuntogeenisesti poistettu.
Tutkijoiden mukaan myös toiset kaksi molekyyliä, angiogeniini ja interleukiini 18, toimivat hieman vastaavalla tavalla. Niitä erittyy normaaleista soluista kantasolujen lähellä, ja ne ohjaavat mitä kantasolut "haluavat" tehdä: niiden jakaantumista, erilaistumista tai lepotilassa olemista. Vastaavalla tavalla toimivia aineita on löydetty aiemminkin.
Kantasolujen toimintaa voidaan siis säädellä kyseisten aineiden avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aineilla terästettyä kantasolumönjää sivelemällä voitaisiin vaikkapa kasvattaa uusia raajoja katkenneiden tilalle. Hyötynäkökulmia kuitenkin on jo näköpiirissä, tai ainakin haaveissa.
Uudet tutkimustulokset voivat tulevaisuudessa tehostaa esimerkiksi kantasolusiirtoja. Tietämällä mistä naruista vedellä, eli minkä aineen eritystä kannattaa hillitä ja mitä tehostaa, kantasolujen aktivoituminen voidaan ehkä saada nopeammaksi ja tehokkaammaksi. Kantasolusiirtoja tehdään esimerkiksi leukemiapotilaille.
Kantasolut ovat vielä erikoistumattomia soluja, joista keho valmistaa tarpeen mukaan erilaisiin tehtäviin sopivia. Tutkimuksessa perehdyttiin luuytimen hematopoieettisiin kantasoluihin. Niistä syntyy ihmisellä päivittäin noin 100 miljardia uutta verisolua.
Tutkimuksessa katsottiin yksittäisiä soluja ja selvitettiin, millaisia RNA-pätkiä niistä löytyy. Mitä lähempänä kantasolua tutkittu solu oli, sitä enemmän niistä löytyi angiogeniiniä, interleukiini 18:a sekä embigiiniä. Tutkijoiden toiveena on, että saman tekniikan avulla voidaan löytää muitakin kantasolujen ulkopuolisia, mutta niihin selvästi vaikuttavia aineita.
Tämä juttu perustuu sekä tiedeartikkelin yhteenvetoon että Turun yliopiston tiedotteeseen. Jälkimmäisen voi lukea vaikkapa asiasta ensimmäisenä kertoneen Aamuset'n sivuilta.
Otsikkokuva (Nortwest Association for Biomedical Research / Flickr) ei liity tutkimukseen.
Espanjalainen tutkijaryhmä kertoo Naturen Scientific Reports -sarjassa julkaistussa tutkimuksessaan onnistuneensa muuttamaan ihmisen ihon soluja sukusoluiksi. Uusi menetelmä lupaa uuden menetelmän lapsettomuushoitoon, mutta herättää varmasti jälleen uudenlaisia eettisiä kysymyksiä.
Valencian yliopiston tutkijat lisäsivät kuutta sukusoluihin liittyvää geeniä (jotka tunnetaan koodinimillä PRDM1, PRDM14, LIN28A, DAZL, VASA ja SYCP3) ihosta irrotettujen solujen joukkoon, ja noin kuukauden kestäneen muutoksen jälkeen solut olivat muuttuneet enemmän tai vähemmän miehen sukusolujen kaltaisiksi.
Syntyneet solut eivät kuitenkaan – ainakaan toistaiseksi – ole kykeneviä hedelmöittämään munasolua ja vain 1% syntyneistä soluista oli käynyt läpi solunjakautumisen normaalisti. Sen sijaan solut sopivat jo tällaisinaan hyvin sukusolujen ja niiden toiminnan tutkimiseen.
Erilaiset uudet menetelmät sukusolujen käsittelyssä menevät tällä haavaa nopeasti eteenpäin, sillä juuri alkuvuodesta kiinalaisryhmä kertoi onnistuneensa hedelmöittämään hiirien munasoluja laboratoriossa tehdyillä sukusoluilla. Tuloksena oli terveitä hiiriä, jotka kehittyivät normaalisti.
Espanjalaisten tutkimus puolestaan pohjautuu japanilaisen Shinya Yamanakan ja brittiläisen John Gordonin vuonna 2012 Nobel-palkittuun tutkimukseen, jonka mukaan jo kehittyneitä "aikuisia" soluja voidaan muuttaa erilaisiksi kantasolujen kaltaisiksi kehittyviksi soluiksi, joita voidaan ohjata muuttumaan halutun laisiksi.
Ihosolut ovat osoittautuneet tässä varsin sopiviksi, ja muun muassa kaksi vuotta sitten kanadalaisryhmä onnistui muuttamaan niitä toimiviksi maksasoluiksi.
Tämä solun toiminnan muuttaminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia erilaisiin mullistaviin hoitoihin vastaisuudessa.
Espanjalaisten tutkijoiden työ koskettaa erityisesti lapsettomuudesta kärsiviä pareja, joilla on vaikeuksia tuottaa sukusoluja.
Sukusoluihin ja lisääntymishoitoihin liittyvä lainsäädäntö on kuitenkin hyvin erilaista eri maissa ja lakien tulkinnoissa on suuria eroja. Keinotekoisten sukusolujen tuleminen tähän lisäksi ei varmastikaan helpota tätä pitkälti uskonnon säestämää keskustelua.
Kuva: Wikipedia
Vaikka suuri osa soluistamme uusiutuu koko ajan, tulemme koko ajan vanhemmiksi ja kehomme ikääntyy. Uudet solut, jotka korvaavat vanhempia soluja, eivät ole enää yhtä hyviä ja organisoituja.
Jos keksisimme keinon, millä uudet solut voisivat olla yhtä tuoreita kuin alkuperäiset, olisi käsissämme nuoruuden eliksiiri.
Ihan tätä ei ole nytkään löydetty, mutta Jerome Mertens työryhmineen Massachusettsin teknillisen instituutin MIT:n biologiaan erikoistuneesta Salk-instituutista on kehittänyt tavan muuttaa tavallisia ihosoluja hermosoluviljelmiksi laboratorio-olosuhteissa.
Mertensin johtama ryhmän artikkeli tutkimuksesta on tuoreessa Cell Stem Cell -julkaisussa ja siitä kerrottiin mm. MIT:n tiedotteessa.
Aiemmin hieman vastaavaa on tehty kantasoluista, mutta tuloksena on ollut alkioiden hermosoluja vastaavia soluja. Nyt kyse on “aikuisen” ihmisen soluista, ja siten tässä voisi olla tapa millä solujen ikääntymistä voitaisiin ellei nyt kääntää nuortumiseksi, niin ainakin hillitä.
Kantasolujen avulla vastaus ikääntymiseen on ollut siis kellon kääntäminen nollaan, mutta nyt Mertens on onnistunut muuntamaan soluja toisenlaisiksi ilman, että niiden “ikä” on muuttunut. Tämä muuntotekniikka kehitettiin alun perin Stanfordin yliopistossa, mutta Mertensin ryhmä onnistui käyttämään sitä nyt ihon solujen muuntamiseen hermosoluiksi.
Tässä onkin oikeastaan tutkimuksen kiinnostavin puoli: vaikka ikäasia onkin raflaava, on solujen muuntaminen toisenlaiseksi, samanikäisiksi ja toimiviksi soluiksi tärkeämpää. Etenkin se, että tuoreita, terveitä hermosoluja voitaisiin tehdä vaikkapa ikääntymisen myötä tulevien sairauksien hoitoon.
Muun muassa ALS-potilaan ja Alzheimerin taudista kärsiville tästä tutkimuksesta saattaa poikia uutta toivoa.
Jotta tutkijat olisivat voineet olla varmoja siitä, että uudet solut vastasivat alkuperäisen “ikää”, he keräsivät ihosoluja 19 vapaaehtoiselta, joiden iät olivat lapsista 89-vuotiaiksi. Näistä näytteistä tehtyjä hermosoluja verrattiin näytteisiin, jotka saatiin ruumiinavausten yhteydessä samanikäisiltä kuolleilta ihmisiltä.
Tehdyt solut olivat vastaavanlaisia ja toimivat normaalisti: ne välittivät signaaleja yhtä hyvin kuin vastaavan ikäisten terveiden ihmisten solut.
Hermosolujen lisäksi tekniikkaa voidaan periaatteessa käyttää muidenkin solujen valmistamiseen, joten esimerkiksi sisäelimiin voidaan kenties piankin saada lisää soluja. Niinpä esimerkiksi munuais- ja maksasairauksia voidaan mahdollisesti hoitaa pian ihosta saatavia soluja viljelemällä laboratoriossa.
Suurin ongelma elektroniikan ja biologisten systeemien liittämisessä yhteen on se, että sähköjohdinta ja solua on vaikea yhdistää sähköisesti toisiinsa.
Sähköjohtoa ei voi kiinnittää hermosoluihin yhtä helposti kuin toisiin sähköjohtoihin, mutta menetelmät, joilla elektrodit voitaisiin yhdistää kätevästi ja luotettavasti toimiviin soluihin olisivat avain aivan uudenlaisiin bionisiin laitteisiin – kenties myös siihen, miten aivot ja tietokone saataisiin kiinni toisiinsa.
Vielä ei olla näin pitkällä, vaan ympäri maailmaa koetetaan ratkaista ongelmaa perustasolla. Yksi näistä tutkimuspaikoista on Tampere. Siellä muun muassa diplomi-insinööri Jani Pelto on tutkinut eilen tarkastetussa väitöstyössään solujen sähköä johtavaa pintaa.
Tarkalleen ottaen tutkimus koskee laajemmin johdepolymeerejä, jotka kaiken muun kivan ohella myös mahdollistavat biologisen ja elektronisen maailman sähköisen kytkennän.
Tutkimuksesta kertoo Tampereen teknillinen yliopisto tiedotteessaan.
Kantasoluja, joilla on kyky kehittyä hyvin erilaisiksi soluiksi, voidaan ohjata sähkövirran avulla erilaistumaan ja lisääntymään esimerkiksi luukudokseksi tai sydänlihassoluiksi. Otsikkokuvassa on petrilaseja, joissa kasvatetaan kantasoluja.
Siinä missä usein kantasoluja kehitetään halutunlaisiksi pitkällä ja hankalalla prosessilla (kuten otsikkokuvassa), voidaan nyt siis sähköllä stimuloimalla ohjata niitä erikoistumaan tietyllä tavalla. Tämä tehostaa solutuotantoa kantasolulaboratoriossa ja alentaa sen kustannuksia.
”Tehostetun soluviljelyvaiheen uskotaan lähitulevaisuudessa tuovan monia kudosteknologisia tuotteita lähemmäksi kliinisiä sovelluksia”, kertoo Pelto.
”Tällaisia ovat esimerkiksi potilaan omista soluista ja biomateriaaleista laboratoriossa tuotetut kudokset ja kudosrakenteet, kuten luu, nivelrusto, jänteet, tai tulevaisuudessa jopa kokonaiset toiminnalliset elimet.”
Tehostetussa soluviljelyssä stimuloidaan esimerkiksi elimistöön liukeneviin kuituverkkoihin istutettuja kantasoluja sähkövirralla. Näitä kuituverkkoja käytetään esimerkiksi siihen, että laboratoriossa voidaan tuottaa ihmisen kudoksia muistuttavia varaosia, joista verkon tukirakenteen avulla muodostuu ihmisen elimistössä toiminnallista uutta kudosta.
Huimassa tulevaisuudenkuvassa ihmiselle voidaan kasvattaa tukiverkon ja kantasolujen avulla esimerkiksi uusi maksa, joka ei hylji elimistöä siirtoelinten tapaan.
Kantasolujen sähköstimulointia voidaan käyttää myös elävän kudoksen uusiutumisen nopeuttamiseksi, vamman tai sairauden hoitamiseen metallielektrodeilta tuodulla sähkövirralla.
Pelto selvitti väitöstyössään sitä, minkä tyyppiset pinnoitteet soveltuvat parhaiten sekä elimistöön liukeneviin varaosiin että stimulointiin käytettyihin metallielektrodeihin.
”Kun kantasolujen erilaistumista ja lisääntymistä pyrittiin stimuloimaan soluviljelyssä sähkövirran avulla, solujen tarttumapintana toimivaa sähköä johtavaa pintaa voitiin hyödyntää sekä johtimena että elektrodina.”
Väitöstyön tulokset osoittavat, että biopolymeereillä seostetut johdepolymeerit tarjoavat hyvän tarttumapinnan erilaistuville soluille kudoksissa.
Tällä on tärkeä merkitys muun muassa metallisten ja polymeeristen implanttien ja näitä ympäröivien kudosten välisen kontaktipinnan syntymisessä. Esimerkiksi biohajoavan luuruuvin pintaan muodostuu pinnoitteen ansioista uutta lujaa luukudosta ja mekaanisesti kestävä liitos sen sijaan, että elimistö pyrkisi muodostaan heikomman arpi- tai sidekudoskapselin implantin pintaan.
Myöskin hermo- tai lihaskudoksen sähköinen stimulointi onnistuu paremmin ja turvallisemmin kun toiminnalliset kudokset tarttuvat suoraan sähkövirtaa syöttävän elektrodin pintaan.
Jokainen tietokoneiden ja aivojen yhdistämistä haaveileva saa tästä sydämentykytystä, koska tämä saattaa auttaa elektronisen ja biologisen maailman sähköisessä yhdistämisessä. Valitettavasti tätä saa vielä odottaa – tutkimustuloksista on ensi alkuun eniten iloa esimerkiksi luunmurtumien ja jännevammojen korjaamisessa käytetyissä kiinnittimissä.
Väitöstyössään Pelto tutki pintojen mikroskooppisia ja nanomittakaavan sähköisiä ominaisuuksia, topografiaa sekä elastisuutta atomivoimamikroskopialla (AFM). Lisäksi hän etsi pintaominaisuuksien yhteyttä ihmisen rasvasta eristettyjen kantasolujen kiinnittymiseen pinnoille.
”Erityisesti johdepolymeerin pintavarauksella, jota voidaan kontrolloida sähköisellä jännitteellä, on merkittävä vaikutus solujen kiinnittymiseen ja levittymiseen biomateriaalin pinnalla”, selittää Pelto.
Esimerkiksi rasvan kantasolut kiinnittyivät ja erilaistuivat johdepolymeereillä pinnoitetuilla kuitukankailla merkittävästi paremmin kuin pinnoittamattomilla kuitukankailla. Tämä mahdollistaa tehostetun soluviljelyvaiheen ja siksi paremman tuloksen lyhyemmässä hoitojatkossa.
Eläinkokeissa tutkitut pinnoitteet paransivat merkittävästi uuden luun muodostusta biohajoavan polymeeriluuruuvin ympärillä, eivätkä niiden hajoamis- tai eroosiotuotteet aiheuttaneet havaittavia haitallisia vaikutuksia koe-eläimissä. Tutkitut materiaalit ja tuotetut pinnoitteet sekä pinnoitusmenetelmät soveltuvat erityisen hyvin rasvan kantasoluihin pohjautuvaan luun kudosteknologiaan, sekä biohajoavien polymeeristen luuimplanttien pinnoitteiksi.
Ne ovat siksi lupaavia esimerkiksi luunmurtumien ja jännevammojen korjaamisessa käytetyissä kiinnittimissä.
Artikkeli perustuu TTY:n lähettämään tiedotteeseen. Tiedetuubi julkaisee tutkimuslaitosten ja yhtiöiden lähettämiä tiedotteita kuratoiden ja editoiden; nämä jutut erottaa journalistisesti toimitetusta sisällöstä punaisesta neliöstä jutun yhteydessä.
Kuvat: Flickr (cc-lisenssillä) ja toimituksen arkisto.
Keskushermoston vaurioituminen joko onnettomuudessa tai sairauden seurauksena voi johtaa pysyvään halvaantumiseen. Tutkijat ovat nyt kehittäneet menetelmän, joka – ainakin hiirellä – palauttaa lihaksen toimintakyvyn. Oleellisena elementtinä on valo.
Jo Luigi Galvanin 1700-luvulla tekemistä uraauurtavista kokeista lähtien on tiedetty, että sähköllä voidaan vaikuttaa lihasten toimintaan. Se on luonnollista, sillä hermoimpulssit ovat sähköisiä. Keinotekoisten impulssien synnyttäminen sähkön avulla ei kuitenkaan ole kovin toimiva keino lihasten toimintakyvyn palauttamisessa, sillä ne saavat lihakset supistumaan liian voimakkaasti ja saattavat aiheuttaa kipua, jos tuntohermot ovat vielä toiminnassa.
Sähköä "lempeämpi" impulssien aiheuttaja on valo. Science-tiedelehdessä 4. huhtikuuta julkaistussa brittitutkimuksessa kantasoluihin siirrettiin levästä geenejä, jotka saivat solut tuottamaan valoherkkää proteiinia ChR2 (channelrhodopsin-2). Sen jälkeen soluihin lisättiin viestimolekyylejä, jotka saivat ne kehittymään hermosoluiksi. Tuloksena oli valoherkkiä hermosoluja.
Solut siirrettiin hiiren lonkkahermoon, joka kuljettaa hermosignaaleja selkäytimestä takajalkojen lihaksiin. Kun siirre muutaman viikon kuluttua oli kytkeytynyt hermoon, siihen johdettiin valokuidulla sinistä, aallonpituudeltaan 470 nanometrin valoa. Lyhyillä valopulsseilla halvaantunut lihas saatiin aktivoitumaan ja jalka liikkumaan.
Tehdyistä kokeista on pitkä matka halvaantuneiden potilaiden toimintakyvyn palauttamiseen, mutta tulokset ovat merkittävä askel optogenetiikan alalla. Siitä toivotaan parannuskeinoa moniin keskushermoston vaurioihin ja sairauksiin. Tutkijaryhmän seuraavana tavoitteena on kehittää menetelmää siten, että sen avulla saadaan palautettua hengityksessä tarvittava lihastoiminta. Koe-eläiminä hiiristä siirrytään sikoihin.
Englanninkielinen video menetelmän toimintaperiaatteesta löytyy täältä.
Kantasolut ovat varsin erikoisia soluja, ja niitä on meissä kaikissa. Niitä on kudoksissamme ja elimissä pienissä määrin, ja niistä tekee erityisen se, että voivat muodostaa useita erilaisia solutyyppejä, eli ikään kuin muokkautua erikoistuneiksi soluiksi, kuten vaikkapa hermo- tai sydänlihassoluiksi. Kantasoluja käyttämällä soluvauriot ja niistä johtuvat sairaudet voidaan parantaa paikan päällä, siellä missä soluja on tuhoutunut.
Uudessa Tekesin isossa strategisessa tutkimusavauksessa paneudutaan juuri hermoihin ja sydänsoluihin: Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan yhteishankkeessa tavoitteena saada vaurioituneet elimet korjaamaan itse itsensä. Avuksi tarvitaan lääkkeitä, jotka kohdennetaan esimerkiksi sydämeen tai aivoihin vauhdittamaan kantasolujen erilaistumista tarvittaviksi uusiksi sydän- tai hermosoluiksi.
Kantasoluhoidot ovat eräs nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä lääketieteellisen tutkimuksen aloista, koska niillä on saatu aikaan erittäin kiinnostavia hoitotuloksia. Vielä vuosikymmen sitten esimerkiksi halvaantuneiden raajojen saaminen takaisin toimintaan oli lähes ihme, mutta nyt tässä on onnituttu – tosin vasta laboratoriossa.
Kaikkein lupaavimmat tulokset on saatu ns. embryonaalisilla kantasoluilla, eli alkiosta otetuilla kantasoluilla. Niillä on kyky erilaistua miksi tahansa eliön kudostyypiksi. Näiden käyttäminen on kuitenkin vaikeaa, koska alkioiden käyttäminen on hankalaa ja siihen liittyy suuria eettisiä kysymyksiä. Lisäksi solujen jakaantumisen hallitseminen on osoittautunut haastavaksi, koska tuloksena voi olla hoidon sijaan hallitsematonta solukasvua, kuten syöpä. Tällaisia embryonaalisia kantasoluja käyttäviä hoitoja ei ole tehty vielä ihmisille.
Sen sijaan esimerkiksi luuytimissä ja rasvakudoksessa olevat kantasolut ovat suhteellisen helposti käytettävissä ja niillä on tehty hoitoja Suomessakin vuodesta 2006 alkaen.
Myös nyt rahoitetussa hankkeessa käytetään niitä.
"Suurimpia haasteita on selvittää, mitkä ovat ne keskeiset kemikaalit, jotka vaikuttavat solujen erilaistumiseen", sanoo Aalto-yliopiston professori mikroteknologian professori Sami Franssila. "Työssä tarvitaan mikro- ja nanoteknologiaa, sillä yhdessä farmaseuttisen kemian laitoksen kanssa meidän on kehitettävä niin herkkä analyysimenetelmä, että sillä voidaan tutkia erittäin pieniä, jopa vain tuhannen molekyylin, ainemääriä. Herkkyyden lisäksi menetelmältä vaaditaan myös tarkkuutta vastapainoksi soluista otettujen näytteiden luonnolliselle biologiselle vaihtelulle".
Työtä on tehty jo kymmenen vuoden ajan. Mukana yhteistyössä ovat VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteinen mikro- ja nanoteknologian keskus Micronova, Viikissä toimiva Helsingin yliopiston farmaseuttisen kemian osasto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala. Yliopiston tutkijat analysoivat HUS:n tuottamat kantasolut Micronovan ryhmän toimittamien sirujen avulla.
Professorit Risto Kostiainen ja Tapio Kotiaho ovat kehittäneet Franssilan kanssa yhdessä menetelmän, jossa näytemolekyylit ionisoidaan energeettisellä UV-valolla tai suurella sähkökentällä. Menetelmä toimii hyvin myös poolittomien, eli varauksettomien, molekyylien kanssa, jotka jäävät usein muilta menetelmiltä huomaamatta. Yhteistyöstä on syntynyt jo kolme patenttia, kymmenen väitöskirjaa ja yli viisikymmentä tieteellistä julkaisua.
Onnistuminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.
"Kymmenen vuotta sitten se oli meille kaikille riski: piti jättää vanhat verkostot ja alkaa tehdä ihan uusia juttuja", toteaa Franssila Aalto-yliopiston tiedotteessa. Hän lisää, että heidän tutkimuksestaan ei suoraan tulla saamaan valmista lääkettä.
"Jos kaikki menee nappiin, pystymme osoittamaan menetelmän toimivuuden tunnetuilla kemikaaleilla, ideoimaan uusia omia molekyylejä ja mittaamaan muutoksia soluissa ennennäkemättömän herkästi", selittää Franssila. "Alkuvuosien sovellukset ovat todennäköisesti menetelmäkehitykseen liittyviä, hoidot tulevat vasta myöhemmin".
Lopullisena tavoitteena on kuitenkin oikeita, ihmisiin käytettäviä hoitoja – sekä taloudellista menestystä suomalaisille innovaatioille sekä niistä saataville patenteille tai spin-off -yrityksille. Tekesin rahoittama iso strateginen tutkimusavaus 3i - Innovative Induction Initiative pyrkiikin lopulta tuottamaan suun kautta otettavia lääkkeitä, joilla voisi lisätä sydämen ja aivojen kykyä tuottaa uusia soluja omista kantasoluista. Tätä hankekokonaisuutta koordinoi professori Heikki Ruskoaho Helsingin yliopistosta.
Projektista syntyy (ainakin toivottavasti) myös muualla lääketieteessä käytettäviä nanoteknologisia ratkaisuja lääkkeiden vaikutuksen täsmälliseen kohdentamiseen ja analyyttisia teknologioita pienten ainemäärien mittaamiseen solutasolla.
Teksti perustuu Aalto-yliopiston tiedotteeseen Nanoteknologia auttaa sydämen korjaamisessa.
