SGO

Lappi tähtää Suomen avaruusalan kruunuksi

To, 01/11/2018 - 15:20 Toimitus

Ilmatieteen laitos ja Oulun yliopisto ovat sopineet avaruustoiminnan lisäämisestä ja yhteistyön tiivistämisestä Sodankylän avaruuskampuksella, jossa sijaitsevat Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus ja Oulun yliopiston erillislaitos Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO).

Sodankylän kaakkoispuolella lentokentän vieressä sijaitsee Tähtelä, ja siellä on paljon avaruudellista.

Siellä on otsikkokuvassakin oleva suuri EISCAT-revontulitutkan antenni, satelliittien lähettämien tietojen vastaanottoasemia, erilaisia mittalaitteita ja kaukoputkia, sekä tusinan verran rakennuksia.

Satunnainen kävijä huomaa vasta päärakennuksen, Polarian, edessä olevia kylttejä lukiessaan, että paikalla ovat nykyisin Oulun yliopiston alainen erillislaitos Sodankylän geofysiikan observatorio sekä Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus.

Nämä kaksi tahoa ovat toki toimineet läheisessä yhteistyössä aiemminkin, mutta nyt Ilmatieteen laitos ja Oulun yliopisto ovat sopineet avaruustoiminnan lisäämisestä ja yhteistyön tiivistämisestä: syntymässä on Sodankylän Avaruuskampus.

Käytännön toimenpiteenä yhteistyön tiivistämiseksi Ilmatieteen laitos ja Oulun yliopisto ovat sopineet uuden yhteisprofessuurin rahoittamisesta Sodankylän avaruuskampukselle vuoden 2018 aikana.

Uuden professorin asiantuntemuksella vahvistetaan geoavaruusympäristön ja ilmakehän vuorovaikutusten tutkimusta Suomessa. Professuurilla edistetään Sodankylän avaruuskampuksen mittaus- ja palveluinfrastruktuurin kehitystä ja modernien menetelmien hyödyntämistä esimerkiksi hahmontunnistus- ja inversiotekniikoiden käytössä sää-, ilmakehätutkimus- ja avaruussääsovelluksiin.

Professuuri avataan avoimeen kansainväliseen hakuun ja täytetään viiden vuoden määräajaksi tai pysyvästi päätoimisena sijoituspaikkana Sodankylän avaruuskampus.

Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja Esa Turunen kertoo avaruussääilmiöiden, kuten revontulten, vaikutuksen ilmakehän kemiaan olevan yksi Sodankylän avaruuskampuksen keskeinen yhteinen tutkimuskohde.

”Tiedämme, että parittoman typen ja vedyn määrät lisääntyvät esimerkiksi sykkivien revontulten yhteydessä ja että tämä aiheuttaa katalyyttistä otsonikatoa keski-ilmakehässä joko suorana vaikutuksena 70-80 kilometrin korkeudessa tai välillisesti ilmamassojen kulkeutumisen kautta.”

Näiden prosessien globaalia merkitystä tutkitaan laajoilla tietokonemallinnuksilla, satelliittiaineistojen analyysillä ja omilla mittauksilla, joista uusimpana avaruuskampuksen laitokset ovat yhdessä pystyttämässä mesosfäärin otsonin määrän mittausta koko Suomen kattavalla havaintoverkolla.

Yhteinen havaintoverkko on myös satelliittitomografiamittaus, jolla koko Suomen alueelta saadaan kolmiulotteinen kuva yläilmakehän vapaista sähkövarauksista ja siten esimerkiksi revontulten aiheuttamista häiriöistä radioliikenteeseen ja satelliittipaikannukseen.

Ilmatieteen laitoksen avaruus- ja kaukokartoituskeskuksen johtaja Jouni Pulliainen painottaa Arktisen avaruuskeskuksen satelliittimaa-aseman kehittämisen olevan olennainen osa Suomen avaruusstrategiaa. Ilmatieteen laitoksen avaruustoiminta keskittyy kaukokartoitus- ja sääsatelliittien hyödyntämiseen sekä avaruussään, Maan ja muidenkin planeettojen kaasukehäprosessien tutkimukseen.

Monipuolista havaintotoimintaa avaruuskampuksella

Satelliittien vastaanoton lisäksi Sodankylän maa-asema kykenee myös komentamaan satelliitteja.

Satelliittiasemalla on käytössään kaksi 7-metristä paraboloidiantennia, joista toisessa on vastaanottimen lisäksi myös lähetin, yksi 2,4-metrinen vastaanottoantenni sekä superlaskentakeskus satelliittiaineistojen analyysiä varten. Tärkeä osa toimintaa on satelliittimittausten validointi ja kalibrointi omilla maanpinnalta sekä palloluotauksilla troposfäärissä ja stratosfäärissä tehtävillä havainnoilla.

Sodankylän avaruuskampuksella tuotettavia aineistoja hyödynnetään navigointiin Itämeren merijääalueilla, ilmakehän tilan seurantaan esimerkiksi tulivuorten purkautuessa, pohjoisen pallonpuoliskon ilmastotutkimukseen, tulvatarkkailuun keväisin sekä avaruussääpalvelujen tuottamiseen aurinkomyrskyjen aikaan.

Sodankylän satelliittidatakeskus tarjoaa satelliittiaineistoja, tuotteita ja infrastruktuuria myös yritystoimijoiden käyttöön Public-Private-Partnership -pohjalta.

Sodankylän geofysiikan observatorio tekee kansallisena tehtävänä geofysikaalisia mittauksia Suomen pituuspiirillä Jäämeren alueelta pohjoisen Fennoskandian, koko Suomen ja Afrikan kautta Etelämantereelle.

Havaintotoiminta kattaa monipuolisesti maan magneettikentän, ionosfäärin, revontulien, kosmisen säteilyn ja myös seismisen aktiivisuuden mittaukset.

Yli sata vuotta sitten perustetun observatorioalueen päärakennus, Polaria.

Oulun yliopisto panostaa observatorioon

Observatorion geoavaruusympäristön ja ilmakehän vuorovaikutusten tutkimus on osa yhdestä Oulun yliopiston valitsemasta strategisesta tutkimuksen keihäänkärjestä, Maan ja lähiavaruussysteemin sekä ympäristön tutkimus.

Yliopisto panostaa tämän tutkimuksen tukemiseen rahallisesti sekä infrastruktuuria kehittämällä että luomalla uusia tutkimustyöpaikkoja Sodankylään.

Kilpisjärvellä toimiva observatorion KAIRA-asema, Suomen suurin radioteleskooppi, yläilmakehää jatkuvasti kuvantava radioantennikenttä, on rakennettu pääosin yliopiston rahoituksella.

Sodankylän Tähtelässä avaruuskampuksen maisemaa hallitsee kansainvälisen tutkajärjestön EISCAT-sirontatutkavastaanottimen 32-metrinen lautasantenni. EISCAT-järjestö on juuri aloittanut uuden, maailman edistyksellisimmän yläilmakehän ja lähiavaruuden tutkimukseen tarkoitetun sirontatutkan EISCAT_3D rakentamisen, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Siihen kuuluvat lähetinvastaanotin Norjassa ja vastaanottimet Suomessa ja Ruotsissa. Observatorio koordinoi Suomen Karesuvantoon suunnitellun 10 000 yksittäisen antennin vastaanotinaseman rakentamista.

*

Jutun pohjana on Oulun yliopiston tiedote.

Sodankylän geofysiikan observatorio 100v.

Sodankylän geofysiikan observatorio vietti syyskuun lopussa 100-vuotisjuhliaan ja Tiedetuubi kävi paikalla paitsi juhlimassa, niin myös tutkimassa mitä Sodankylässä oikein tehdään ja mitä sadan vuoden aikana on tapahtunut.

SGO:n Jyrki Manninen selitti historian niin seikkaperäisesti, että koko kertomus ei mahtunut videoon. Koko vivahteikas ja yksityiskohtia pursuava tarina on täällä.

Kirjoitimme myös niin juhlista kuin observatoriostakin päivän kuvassa 22.9.2013 ja SGOn uusimmasta hankkeesta, KAIRA-radioteleskoopista, sen vihkiäisten aikaan 7. kesäkuuta 2013.

Videossa on käytetty myös NASA:n ja ESAn arkistomateriaalia.

Avainsanat

Päivän kuva 22.9.2013: Onnea Sodankylän geofysiikan observatorio!

Su, 09/22/2013 - 01:50 Toimitus

Sodankylän geofysiikan observatorio vietti viime perjantaina satavuotisjuhliaan erityisellä seminaarilla, Esko Valtaojan yleisöluennolla ja kutsuvierasjuhlallisuuksilla. Päivän kuva ei ole kuitenkaan viime perjantailta, eikä 100 vuoden takaa, vaan 1970-luvun puolivälistä, kun Sodankylän kehittymisessä kohti kansainvälistä tutkimusasemaa otettiin suuri askel: EISCAT-revontulitutkajärjestö perustettiin ja yksi sen maa-asemista sijoitettiin Sodankylään.

Sodankylän geofysiikan observatorio, eli tuttavallisesti SGO, on nykyisin Oulun yliopiston erillislaitos, joka työllistää Sodankylässä ja Oulussa noin 40 henkilöä. Näistä suurin osa työskentelee Sodankylän Tähtelässä, jonne Suomalainen Tiedeakatemia perusti observatorion jo sata vuotta sitten.

Tähtelän alueella toimii yhdessä observatorion kanssa Ilmatieteen laitoksen Lapin Ilmatieteellinen tutkimuslaitos, joka jakaa SGO:n kanssa muun muassa komean päärakennuksen sekä monet huoltotilat.

Tilapäinen mittausasema 1882-1884

Ensimmäinen polaarivuosi järjestettiin vuosina 1882 – 1883. Se oli ensimmäinen kansainvälisesti koordinoitu polaarialueiden tutkimusta edistävä hanke. Suomeen perustettiin Sodankylän tilapäinen tutkimusasema ja aloitettiin mm. revontuli- ja magneettikentän tutkimukset. Asema sai vuoden jatkoajan hyvien tulostensa vuoksi. Asema oli alun perin tarkoitus perustaa Kittilään, minne pääsi kätevästi vesitse Rovaniemeltä, mutta sikäläisten asukkaiden tiedeyhteisöä kohtaan tunteman epäilyksen vuoksi tutkijajoukko siirtyi kauemmaksi, Sodankylään.

Asema sijaitsi Pappilanniemen alueella Jeesiöjoen ylittävän sillan vieressä. Sodankyläläiset eivät oikein tienneet, mitä mittausasemalla tehtiin, joten sitä varten pidettiin kyläkokous. Kokous päätteli asemalla tutkittavan tähtiä ja tästä syystä aseman työntekijöitä alettiin kutsua tähtiherroiksi. Tämä nimi siirtyi myöhemmin nykyisen observatorioalueen nimeksi – Tähtelä on paikka, jossa tähtiherrat työskentelevät.

Geofysiikan observatorio perustetaan

Liki 30 vuotta myöhemmin aloittanut Suomalainen Tiedeakatemia päätti perustaa pysyvän aseman maapallon magneettikentän mittaamista varten. Sitä varten vuonna 1912 nuori maisteri Jaakko Keränen lähetettiin Sodankylään etsimään sopiva paikka mittausasemalle. Sellainen löytyikin Kitisen itärannalta Halssinkankaalta, jonne poromiehet yrittivät estää Keräsen pääsyn. Keränen oli kuitenkin päättänyt tutkia alueen, joten hän ui mittalaitteiden kanssa syyskuisena yönä Kitisen yli nykyisen Tähtelän kohdalta, teki mittauksia ja palasi ennen aamun valkenemista Sodankylään. Analysoidut tulokset osoittivat kiistatta, että Halssinkangas oli paras paikka magneettiselle asemalle Sodankylässä.

Suomen Senaatin määrättyä 400 ha maa-alueen magneettisen aseman käyttöön alkoi geofysiikan observatorion rakentaminen kesällä 1913. Observatorion perustamisen vuosipäivää vietetään perinteisesti syyskuussa ja siten satavuotisjuhlallisuudetkin osuvat syyskuuhun. Ensimmäiset viralliset magneettikentän mittaukset alkoivat 1.1.1914 ja ne ovat jatkuneet Lapin sodan aiheuttamaa puolen vuoden katkosta lukuun ottamatta tähän päivään.

Myös meteorologisia mittauksia ja säähavaintoja tehtiin observatoriossa sen perustamisesta saakka. Vasta vuonna 1949 ne siirrettiin perustettavalle ilmatieteen observatoriolle.

Revontulten havaitseminen oli myös olennainen osa aseman observatorion toimintaa; jo 1920-luvulla observatoriolla oli käytössään revontulien kuvaamiseen soveltuva kamera, joka tuotti noin A4-kokoisia valokuvia lasilevyille.

Toinen maailmansota tuhosi observatorion

Revontulikuvia kertyi arkistoon parin vuosikymmenen aikana yli 2000 kpl. 1930-luvulla observatorion silloinen johtaja Eyvind Suckdorff teki mullistavan löydön magneettikentän mittaamisessa. Hän löysi magneettiset helmiäispulsaatiot, jotka värähtelevät noin kerran sekunnissa. Täsmälleen saman ilmiön oli löytänyt myös norjalainen Leiv Harang ja sattumalta molempien herrojen tutkimustulokset julkaistiin samassa kansainvälisessä tiedelehdessä peräkkäisinä artikkeleina.

Toinen maailmansota ei sinällään juuri vaikuttanut observatorioon ennen kuin aivan lopussa. Lapin sodan päätteeksi perääntyvät saksalaiset tuhosivat observatorion ja samalla tuhoutui mittaamattoman arvokas revontulikuvakokoelma. Onneksi magneettikentän rekisteröinnit oli talletettu valokuvauspapereille, jotka ehdittiin viedä erääseen maakellariin suojaan ennen kuin saksalaiset tulivat observatorioalueelle.

Kohti kansainvälistä tutkimusta

Muutama vuosi Lapin sodan jälkeen vuonna 1949 geofysiikan observatoriosta eriytettiin säähavaintoja tekevä osa omaksi ilmatieteelliseksi observatorioksi. Seuraavana vuonna observatorio sai uuden, oikein arkkitehdin suunnitteleman päärakennuksen. Ensimmäinen suomalainen naisarkkitehti Viivi Lönn sattui olemaan observatorionjohtaja Eyvind Sucksdorffin täti, joka auliisti hahmotteli tupakka-askin kanteen ensimmäisen luonnoksen päärakennuksesta. Siitä tuli edullinen ja toimiva yhdistetty toimisto- ja asuinrakennus.

Seismologiset mittaukset aloitettiin vuonna 1956. Lapissa tapahtuu edelleenkin vuosittain useita pieniä maanjäristyksiä, jotka rekisteröityvät herkillä laitteilla.

Vuosi 1957 oli kansainvälinen geofysiikan vuosi, jolloin ensimmäinen satelliitti, venäläinen Sputnik, lensi avaruudessa. Tästä alkoi huima avaruustutkimuksen kehitys, johon myös observatorio omalta osaltaan osallistui. Saksasta lahjoituksena saatu ionosfääritutka – ionosondi – asennettiin Tähtelään ja samalla rakennettiin ns. Ionosfääriasema, josta myöhemmin tuli EISCAT-tutka-asema.

Tähtitiede tulee observatorioon

Seuraava vuosikymmen vierähti uusien mittausten parissa. Aineistoa kertyi ja siitä tehtiin uusia tutkimuksia. Uutena mittalaitteena observatorioon tuli vuonna 1965 riometri, jolla mitataan ilmakehän aiheuttamaa radioaaltojen vaimenemista. Riometrejä hankittiin observatorioon useita ja ne sijoitettiin vuoteen 1970 mennessä Nurmijärven ja Utsjoen Kevon väliin ketjuksi, siis koko Suomen pituudelta.

Maan magneettikentän nopeita vaihteluita mitataan pulsaatiomagnetometrillä, jollainen observatorioon saatiin vuonna 1971. Vuosituhannen vaihteessa Oulun yliopiston operoima pulsaatiomagnetometriketju siirtyi observatorion hoidettavaksi.

Observatorion perustamisesta saakka Suomalainen Tiedeakatemia oli halunnut sijoittaa Sodankylään myös tähtitieteellisen aseman, mutta sellainen saatiin vasta vuonna 1973. Aseman hoitajaksi kutsuttiin tähtitieteilijä Johannes Kultima, joka tekikin ansiokkaasti napakorkeuksien mittauksia zeniittikaukoputkella aina epäviralliseen maailman ennätykseen saakka. Tällä tavalla saatiin mitattua maapallon pyörimisakselin prekessioliike, joka liikuttaa mm. napapiiriä – tosin hyvin hitaasti. Mittauksia jatkettiin aina 1980-luvulle saakka, jonka jälkeen niistä ovat huolehtineet satelliitit.

EISCAT-järjestö perustetaan

Eurooppalainen sirontatutkajärjestö perustettiin vuonna 1975. Alkuperäisiksi jäsenvaltioiksi tulivat Englanti, Saksa, Ranska, Norja, Ruotsi ja Suomi. Suomen suurin antenni rakennettiin Tähtelään vuonna 1980 ja ensimmäiset mittaukset tehtiin seuraavana vuonna. Alunperin kymmeneksi vuodeksi suunniteltu tutka ehti toimia 30 vuotta ennen lopettamistaan kännykkälinkkien ja digitelevision aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Tutkalla tehdyt mittaukset ovat tuottaneet huikean määrän tieteellisiä julkaisuja, joista suomalaiset ovat kirjoittaneen paljon suuremman määrän kuin omistusosuus edellyttäisi. Suomi ja Sodankylä ovat kehittäneen EISCAT-tutkaa ehkä enemmän kuin kukaan muu maailmassa.

Elokuussa 1997 Sodankylän geofysiikan observatorio liitettiin Oulun yliopistoon valtakunnallista erityistehtävää hoitavaksi erillislaitokseksi, mikä tarkoittaa sitä, että observatorio on suoraan yliopiston hallituksen alainen eikä kuulu mihinkään tiedekuntaan. Tämä hallinnollinen muutos on tuonut vakautta observatorion talouteen ja samalla laitos on kehittynyt vääjäämättä kohti maailman johtavimpia observatorioita.

Historiikki on Jyrki Mannisen, SGO:n geofyysikon ja kehittämisvastaavan kirjoittama teksti, joka on mm. observatorion nettisivuilla.

Tiedetuubi kertoo enemmän observatoriosta ensi viikon videossa.

KAIRA vihittiin käyttöön Kilpisjärvellä

Pe, 06/07/2013 - 10:55 Jari Mäkinen
KAIRA, ilmakuva

Suomen suurin radioteleskooppi otettiin käyttöön Kilpisjärvellä eilen torstaina 6.6.2013. Kyseessä on uudenlainen ns. LOFAR-teleskooppi, joka yhden ison antennin sijaan koostuu monista pienistä, sähköisesti suunnattavista antenneista.

Ilmasta katsottuna Kilpisjärvelle rakennettu KAIRA-radiovastaanotinasema ei siksi näytä yhtä upealta kuin esimerkiksi Sodankylässä oleva EISCAT-tutkan kumisten kääntyvä lautasantenni, mutta se on parempi, tehokkaampi ja edullisempi. KAIRA:ssa käytetään lukuisten yksittäisten lanka- ja paneeliantennien yhdistelmää ja radioastronomian tarpeisiin kehitettyä digitaalista signaalinkäsittelyä.

Kaikkiaan KAIRA-asemalla on yli 1500 yksittäistä radioantennia. Ilman liikkuvia osia, käyttämällä sähköistä signaalien vaiheistukseen perustuvaa ohjausta ryhmäantenni pystyy muuttamaan katselusuuntaansa sekunnin murto-osassa. Lisäksi digitaalinen signaalinkäsittely mahdollistaa samanaikaisesti useita katselusuuntia. Itse asiassa on mahdollista kuvata koko taivas suurella tarkkuudella millä tahansa hetkellä.

KAIRA voi toimia joko itsenäisesti passiivisena radiovastaanottimena tähtitieteellisissä mittauksissa tai tutkavastaanottimena sekä Tromssan EISCAT VHF -suurtehotutkalähettimelle että muille Fennoskandian VHF-lähettimille.

Vastaavia laitteistoja maailmassa on Keski-Euroopassa toimiva LOFAR-verkosto, johon kuuluu 44 asemaa eri maissa, sekä Yhdysvalloissa ja Australiassa. Useista radioteleskoopeista LOFARin ja KAIRAn erottaa se, että mittauksissa käytetään melko pitkäaaltoisia ns. HF- ja VHF-radioaaltoja, joiden aallonpituus on metreistä kymmeniin metreihin. Yleisempää radioteleskoopeissa on käyttää lyhytaaltoisempia radioaaltoja. Esimerkiksi Metsähovin radioteleskoopilla havaitaan senttimetri- ja millimetriluokan aallonpituuksia.

Myös maailman suurin radioteleskooppi, Etelä-Afrikkaan ja Australiaan tekeillä oleva SKA, Square Kilometre Array, perustuu LOFAR-tekniikkaan.

Merkittävä teknologiapanostus Lappiin

Nimi KAIRA tulee sanoista Kilpisjärvi Atmospheric Imaging Receiver Array ja se kertoo havaintolaitteen tärkeimmästä tehdävästä: sillä voidaan tutkia ja eräällä tapaa jopa kuvantaa ilmakehän eri kerroksia ja avaruutta lähiavaruudesta aina syvään avaruuteen saakka. Tärkeä tutkimuskohde tulevat olemaan Auringon toiminnan vaikutukset ilmakehässä.

KAIRAlla voidaan selvittää esimerkiksi revontulina näkyvien, Auringosta saapuvien sähköisten hiukkasten aiheuttamia kemiallisia muutoksia yläilmakehässä. KAIRAlla voidaan saada myös uutta tietoa avaruussäästä, johon Auringon toiminta vaikuttaa. ”Lähiavaruuden ja avaruussään merkitys ihmiskunnalle on kasvamassa. Uuden tiedon avulla voimme ymmärtää niitä paremmin ja esimerkiksi ennustaa avaruussäätä”, kertoo johtaja Esa Turunen Sodankylän geofysiikan observatoriosta.

Auringon avaruussäähän aiheuttamat vaihtelut voivat vioittaa ja tuhota lähiavaruudessa maata kiertäviä satelliitteja. ”Esimerkiksi GPS-paikantaminen lisääntyy jatkuvasti ja epäonnistuu, jos avaruussää aiheuttaa GPS-satelliittien signaaleihin odottamattomia häiriöitä. Avaruussäällä on muitakin haitallisia vaikutuksia ihmisen käyttämään teknologiaan”, jatkaa Turunen.

Tutkalla voidaan myös havaita mm. Maan ohi kulkevia asteroideja ja kartoittaa avaruusromua. Sodankylän geofysiikan observatoriossa (SGO) on 1900-luvun alusta lähtien tutkittu Maan ilmakehää ja lähiavaruutta. Suomella on kansainvälisesti johtava asema tietyillä radiotieteen aloilla. Observatoriossa on muun muassa kehitetty uraa uurtavia menetelmiä tutkia lähiavaruutta tutkamittauksilla.

Oulun yliopistoon kuuluva Sodankylän geofysiikan observatorio onkin KAIRAn perustaja. KAIRA liittyy myös Pohjois-Skandinaviassa toimivaan EISCAT-tutkajärjestelmään. Sen päälähetin on 80 kilometrin päässä Tromssassa Norjassa ja KAIRA toimii sen signaalien vastaanotinasemana. KAIRAn avulla kehitetään osaltaan suunnitteilla olevaa EISCAT_3D-järjestelmää. Se on toteutuessaan maailman edistyksellisin suurtehotutka yläilmakehän ja Maan lähiavaruuden tutkimukseen.

1. kesäkuuta 190 MHz:n taajuudella tehty havainto.

KAIRA on toistaiseksi suurin yksittäinen mittalaiteinvestointi SGO:n satavuotisessa historiassa. Oulun yliopisto on rahoittanut sitä 475 875 euron infrastruktuurirahoituksella ja SGO sijoittanut 418 625 euroa.

EU-tukena Lapin liiton koordinoima EAKR-rahoitus on ollut 320 000 euroa ja Sodankylän kunnan tuki on 50 000 euroa. Kaikkiaan kustannukset ovat olleet 1,263 miljoonaa euroa. ”Oulun yliopiston tavoitteena on olla vahva kansainvälinen tutkimuspainotteinen yliopisto. Sodankylän geofysiikan observatorio edustaa tutkimuksen kärkeä parhaimmillaan. Se tekee kansainvälisesti korkeatasoista perustutkimusta, jolle on nähtävissä suorat käytännön sovellukset”, sanoo Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen.

Rehtori Lajunen vihki KAIRAn käyttöön eilen, 6. kesäkuuta 2013 Kilpisjärvellä. KAIRAN tapahtumia voi seurata mm. KAIRA-blogissa.

Tämän tekstin pohjana on Oulun yliopiston tiedote.

Astronautti ja avaruussääseminaari Rovaniemellä 14.3.

Ma, 03/04/2013 - 15:15 Jari Mäkinen

Rovaniemellä, Arktikumissa pidetään 14. maaliskuuta Suomessa ainutlaatuinen esityssarja avaruussäästä, revontulitutkimuksesta ja aurinkomyrskyjen uhasta maapallolle. Euroopan avaruusjärjestön järjestämässä seminaarissa on alan huippunimiä sekä Nasan astronautti Don Pettit.

Auringon aktiivisuusmaksimi on tulossa, mutta kauniiden revontulien lisäksi se tuo myös aurinkomyrskyjen uhan. Viime aikoina Aurinko ei ole rökittänyt hiukkasillaan maapalloa yhtä voimakkaasti kuin historiassa - ja onneksi ei ole, koska nykyaikainen elämämme menisi täysin sekaisin hyvin voimakkaasta aurinkomyrskystä. Euroopan avaruusjärjestö ESA seuraa valppaasti avaruussäätä ja sen meille mahdollisesti aiheuttamaa uhkaa Space Situational Awareness -ohjelmassaan, minkä lisäksi Ilmatieteen laitos on eräs maailman johtavia avaruussään tutkijoita; Suomessa on kehitetty esimerkiksi parhaat menetelmät aurinkomyrskyjen ennustamiseen.

Arktikumissa ja Sodankylän geofysiikan observatoriossa maaliskuussa oleva kansainvälinen seminaari tuo Lappiin koko joukon avaruussään ja revontulten asiantuntijoita sekä NASAn astronautin Don Pettitin, joka on lentänyt kahdesti avaruusasemalla ja ottanut kenties upeimmat revontulikuvat avaruudesta. He kertovat asiasta myös yleisölle Arktikumissa 14.3. aamupäivällä pidettävässä, klo 9.30 alkavassa ilmaisessa tilaisuudessa, jonka jälkeen on mahdollisuus tavata lyhyesti astronauttia.

Tilaisuudessa kerrotaan myös erinomaisen kiinnostavasta Gaia-avaruuslennosta, millä on suoria yhteyksiä myös Suomeen.

Esiintyjät:

Nicolas Bobrinsky, ESA Space Situational Awareness -ohjelman johtaja
Juha-Pekka Luntama, ESA Space Situational Awareness -ohjelman avaruussääosaston johtaja
Minna Palmroth, Ilmatieteen laitos, tutkija
Timo Prusti, ESA, Gaia-lennon päätutkija
Don Pettit, NASA, astronautti

Kirjoittaja on yksi tilaisuuden järjestäjistä.