uhanalaiset lajit

Amazoniasta löytyi tieteelle uusi jättilehtinen norsunkorvakasvi

To, 11/14/2019 - 18:44 By Jarmo Korteniemi
Kuva jättilehtisestä puusta (Melo ja kumpp., 2019)

Brasilialaistutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä outoja puita, joilla on ihmistä suuremmat lehdet. Uuteen lajiin kuuluvat puut saattavat olla vaarassa kadota luonnosta.

Tutkijat huomasivat ensimmäisen oudon suurilehtisen puun jo 37 vuotta sitten, mutta sen varmistettiin edustavan omaa lajiaan vasta nyt. Tiedeartikkeli aiheesta julkaistiin syksyllä Acta Amazonica -sarjassa.

Puun soikeat lehdet ovat mitoiltaan 60–250 cm x 50–140 cm. Isokin ihminen voisi siis hyvin piilotella yhden ainoan lehden takana. Piilosille meno olisi tosin työlästä, sillä ainoat lehdet sijaitsevat ryppäänä 10–15 metriä pitkän oksattoman rungon huipulla.

Puut kuuluvat jo aiemmin tunnettuun kasvisukuun, jonka virallinen nimi on lehtien muodon vuoksi "norsunkorvakasvit". Uuden jättilehtisen kasvin tapauksessa nimi on erityisen osuva: Savanninorsun korvalehti on pituudeltaan 180240 cm ja leveydeltään 110130 cm.

Sivujuonne: "Norsunkorviksi" kutsutaan huonekasvien harhaanjohtavien myyntinimien ja käännöserheiden vuoksi myös muutamia muita kasveja, kuten kilpipiileaa (Pilea peperomioides, ruotsiksi ”elefantöra”) sekä taarokasveja (Colocasia-suku, englanniksi ”elephant-ear”). Suomeksi ainoa virallinen norsunkorva on kuitenkin Coccoloba uvifera.

Uudella puulajilla ei suomenkielistä nimeä vielä ole, vaan se tunnetaan tylsästi tieteellisellä nimellään Coccoloba gigantifolia. ”Coccoloba” viittaa kasvisuvulle tyypilliseen mehevään marjaterttuun, lajinimi ”gigantifolia” taas tarkoittaa jättilehtistä.

C. gigantifolia-puita on löydetty vasta noin 20 kappaletta. Ne kasvavat keskellä Amazonin sademetsää kahdella alueella, jotka ovat 600 kilometrin päässä toisistaan. Vielä ei kuitenkaan voida täysin varmuudella sanoa, kuinka harvalukuinen laji tarkalleen on. Toisin kuin suomalaismetsissä, Amazoniassa toistensa lomassa saattaa kasvaa jopa useita satoja eri puulajeja. Yksittäisen lajin puihin törmääminen saattaa siis joskus olla sattuman kauppaa. Tästä kertoo jo uuden puulajin löytöhistoriakin.

Ensimmäinen C. gigantifolia löytyi jo vuonna 1982 ja lisää havaittiin vuosina 1985, 1989, 1993 ja 1995. Nuo puut olivat kuitenkin kukattomia ja hedelmättömiä, joten lisätutkimuksiin ei ryhdytty. Vasta vuonna 2005 löydettiin ensimmäinen kukkiva ja hedelmiä vastikään tuottanut puu. Sen siemeniä tuotiin idätettäväksi ja kasvatettavaksi Manauksessa sijaitsevaan Amazonian tutkimusinstituutti INPA:an. Nyt, kun kasvatettujen puiden ikä on yli kymmenen vuotta, voitiin vihdoin varmuudella sanoa että kyse on uudesta lajista.

Tutkijoiden mukaan puu on luokiteltava saman tien uhanalaiseksi. Puiden leviäminen ja lisääntyminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa, oletetun harvalukuisuuden sekä populaatioiden välisen pitkän matkan vuoksi. Tuon lisäksi seutua muokataan rajusti ihmisen toimesta. Metsistä raivataan alati tilaa soijaviljelmille ja laidunalueille, läheiset joet on padottu monesta kohdasta, ja joenvartta kulkevan päätien käyttöä aiotaan lähitulevaisuudessa lisätä rankasti.

Vieläkin suurilehtisempiä kasveja on

Suomalaiset kasvit jäävät lehtineen mennen tullen C. gigantifolian varjoon. Meikäläisittäin ”suuria”, 20-senttisiä lehtiä voi löytää esimerkiksi vaahteralta, haavalta, leskenlehdeltä ja lumpeelta. Ukon- ja karhunputket sekä takiaiset taas tekevät jopa 60 cm pitkiä lehtiä. Vieraslajikasvien, kuten etelänruttojuuren, raparperin ja jättitataren lehdet voivat olla tuotakin suurempia. Suomessa ylivoimaisen voiton vienee kuitenkin haittakasvi jättiputki, jonka äkäisen liuskoittuneet lehdet saattavat yltää yli metrisiksi.

Maailman mittapuussa C. gigantifolia ei kuitenkaan ole se aivan kaikkein suurilehtisin kasvi.

Yhtenäisistä lehdistä pinta-alaltaan suurimpia lienevät joko jättigunneran raparperimäiset lehdet, tai amatsoninjättilumpeen kelluvat pyöreät lehdet. Kummatkin saattavat olla läpimitaltaan kolmen metrin luokkaa. Pisimpiä taas ovat erään raffiapalmulajin 25-metriset lehdet, jotka tosin ovat jakautuneet sadoiksi erillisiksi lehdyköiksi. Joillain muilla palmuilla taas on 5–8 -metrisiä, mutta yhtenäisiä lehtiä.

Lähde: Melo ja kumpp.: "A new species of Coccoloba P. Browne (Polygonaceae) from the Brazilian Amazon with exceptionally large leaves". Acta Amazonica 49(4): 324-329.

Aloituskuvassa esimerkkejä luonnonvaraisten C. gigantifolia -puiden lehdistä. Aloituskuvan oikeanpuoleinen lehti on mitoiltaan 2,15 m x 1,38 m, eli hieman maksimikokoa pienempi. (Melo ja kumpp., 2019)

Yllättävä löytö - kirahveja onkin useita lajeja

Su, 09/11/2016 - 15:24 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Nigel Swales / Flickr

Uusi tutkimus pistää kirahvit ja ehkä niiden suojelunkin uuteen uskoon. Eläinten huomattiin jakautuneen neljään lajiin jo kauan sitten.

Geneettinen tutkimus vihjaa kirahvien jakautuneen neljään lajiin. Löytö julkaistiin Current Biology -tiedelehdessä.

Tutkimuksessa perehdyttiin DNA-pätkien jakautumiseen 105 kirahvilla sekä 190 eläimen mitokondrio-DNA:han, joka periytyy vain emolta. Aineisto saatiin ihonäytteistä.

Tutkimuksessa mukana ollut Axel Janke vertaa kirahvilajien välisiä eroja vastaavaksi kuin ruskea- ja jääkarhuilla. Karhulajit tosin eriytyivät lajeiksi varsin äskettäin, vain 150 000 vuotta sitten. Kirahvit taas kasvoivat erilleen jo 1 - 2 miljoonaa vuotta sitten. Kirahvien ulkomuodossa ei kuitenkaan ole tapahtunut yhtä suuria muutoksia kuin karhuilla - oletettavasti koska niillä uusien lajien elinympäristö ei merkittävästi poikennut "alkuperäisestä".

Lajeilla ei ole vielä virallisia suomenkielisiä nimiä. Vapaat suomennokset tutkijoiden ehdotuksista ovat kuitenkin etelänkirahvi, masaikirahvi, verkkokirahvi sekä pohjoisenkirahvi. Alla suurpiirteinen kartta niiden esiintymisalueista.

Etelänkirahvin (pun), verkkokirahvin (harm), masaikirahvin (sin) sekä pohjoisenkirahvin (vihr) levinneisyysalueet. Alalajit eri sävyillä.

Löydetyt kirahvilajit eivät pääse juurikaan lisääntymään keskenään maantieteellisten etäisyyksien ja esteiden vuoksi. Asia on tiedetty aiemminkin, ja eläimet onkin jaettu värityksensä perusteella eri alueilla eläviin alalajeihin. Nyt kuitenkin todistettiin, että lajiutuminen on jo pitkällä.

Kirahvien lukumäärä on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana lähes puoleen, lähinnä elinympäristön katoamisen ja metsästyksen vuoksi. Yhteensä eläimiä elää vapaana alle 80 000 yksilöä, mutta sekä pohjoisen- että verkkokirahvien määrät ovat jo alle 10 000.

Jokainen kirahvilaji ansaitsee periaatteessa suojelun. Nyt eläintarhoissa voidaankin ehkä paremmin tunnistaa yksilöt, joiden pariutumista voidaan suosia. Myös eläinten siirtoja voidaan suunnitella tarkemmin.

Käytännön suojelumuutokset voivat kuitenkin osoittautua vaikeiksi. Koska läheiset kirahvilajit voivat tehdä keskenään jälkeläisiä, pelkkä lajien suojelu voi huonontaa hybridien asemaa. Samasta syystä afrikannorsuja käsitellään usein yhä yhtenä lajina, vaikka jo vuosia sitten huomattiin, että kyse onkin kahdesta. Suuret savanninorsut ja harvinaisemmat pienet metsänorsut erosivat omiksi lajeikseen jo 2 - 7 miljoonaa vuotta sitten. Ja biisoneitakin suojellaan, vaikka merkittävä osa eläimistä onkin "saastunut" kesyn naudan perimällä.

Jos kaikkia kirahveja halutaan suojella, ongelmaksi voivat nousta liian tiukat suojelun kriteerit ja hybridien asema varantuu. Tärkeämpää voi olla koko lajikompleksin ja niiden elinympäristön suojelu.

Aiheesta kertoi Nature uutisissaan. Suomessa aiheesta kertoi ensimmäisenä Tiedetuubi.

Otsikkokuva: Nigel Swales / Flickr

Päivän kuva 29.9.2013: Olen kissa, tappaja.

Su, 09/29/2013 - 00:13 By admin

Kissa, eli kotikissa, Felis catus, petoeläinten lahkon kissaeläinten heimoon kuuluva kesy nisäkäslaji, joka syntyi kesyyntymällä todennäköisesti heti silloin, kun ihminen alkoi viljellä maata: kissa ja ihminen hyötyivät toisistaan.

Vaikka edelleen kaupunkiympäristössäkin kissa vaikuttaa tyytyväiseltä kotieläimeltä, ne kiertelevät itsenäisesti ulkoillessaan varsin laajalti. Radiopantalähettimin tehdyssä tutkimuksessa kissan elinalueen keskikoko on noin 1,1 neliökilometriä, eli vapaa kotikissa kuljeskelee kauas pihan ulkopuolelle. Samalla kuitenkin kissa toimii kuten sen luonto vaatii, eli se saalistaa lintuja, hiiriä ja kaikenlaisia pieniä eläimiä. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan kissat tappavat maassa noin seitsemän miljoonaa lintua vuodessa, ja Englannissa luku on arvioitu 27 miljoonaan. Suomessakin epäillään kissojen tappavan useita miljoonia lintuja, vaikka täsmällistä tutkimusta ei ole tehty.

Normaalisti petojen määrä vaihtelee saaliin määrän ja tautien mukaan, mutta kotikissojen kanta pysyy varsin vakiona, koska ihmisnen tarjoaa ruokaa ja hoitaa kissojen sairauksia. Niiden ns. saalistuspaine pysyy siten vakaana, vaikka luontaisesti petojen määrä vaihtelisi.

Tämän vuoksi esimerkiksi Australiassa ja monilla valtamerten saarilla kissat ovat merkittävä uhka alueiden kotoperäisille lajeille, ja siksi kissa on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut, että kissat ovat olleet aiheuttajana tai osasyynä ainakin 33 lintu-, nisäkäs- tai matelijalajin sukupuutossa. Kissojen menemisiä ja tulemisia kannattaa siksi tarkkailla ja siihen voi puuttua, jos kiltti kotikissa paljastuu innokkaaksi tappajaksi!

Kissat elävät tavallisesti 14–20-vuotiaiksi, mutta hyvin hoidettuna ja asianmukaisesti ruokittuna yli 20 vuoden ikä ei ole poikkeuksellinen. Vanhimmaksi elänyt kissa oli kuollessaan 38-vuotias ja 3 päivän ikäinen. Tällä hetkellä vanhimman kotikissan uskotaan olevan 39-vuotias.