arkeoastronomia

Stonehenge uusin silmin

Ke, 02/03/2016 - 12:02 Jari Mäkinen
Ensimmäinen ilmakuva Stonegengestä


Iso-Britannian kuninkaallisten pioneerien ilmapallojaoston luutnantti Philip Sharpe otti tänään päivän kuvana olevan kuvan syyskuussa 1906. Se on ensimmäinen kuuluisasta Stonehengen esihistoriallisesta monumentista.


Päivän kuvaEnglannissa, Wiltshiressa, sijaitseva Stonehenge on megaliiteista koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä, jonka varhaisimmat osat rahennettiin noin 5000 vuotta sitten ja se oli käytössä nykytiedon mukaan noin 1 500 vuoden ajan.

Rakentajista kukaan ei luonnollisestikaan voinut nousta ilmaan ja katsoa luomustaan korkealta, joten voi vain ihmetellä, kuinka tarkasti monumentin muodostavat kehät ja kivet on saatu aikaan.

Wikipedian mukaan Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää, kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista kehistä on hevosenkengän muotoinen. Korkeimpien kivipaasien päälle on nostettu vaakapaasia, ja korkeimmat ryhmät ovat lähes kahdeksanmetrisiä. Suurimmat kivet painavat noin 50 tonnia, ja kaukaisimmat on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista. Moni alkuperäisistä kivistä on jo kadonnut tai kaatunut. Kivikehien ympärillä on halkaisijaltaan 115-metrinen kaivanto, jonka molemmin puolin on maavallit. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella on yksittäisiä paasia.

Stonehengen tarkoituksesta ei ole varmuutta. Se on saattanut olla aurinko- ja kuukalenteri, temppeli, hautapaikka tai kokoontumispaikka. Monumentin koillispuolen sisäänkäynti on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun.

Stonehengeä restauroitiin ensimmäisen kerran vuonna 1901, jolloin kaatumisvaarassa olleita kiviä vahvistettiin ja osaan niistä suoristettiin.

1900-luvun alussa myös lentäminen sekä valokuvaus ottivat suuria askeleita eteenpäin, ja monia paikkoja kuvattiin ensimmäisen kerran ilmasta. Suurin osa "kunnollisista" kuvista otettiin aluksi ilmapalloista, koska ne pysyivät tarpeeksi paikallaan pitkien valotusaikojen ajan. Aivan aluksi ei muuta ollut tarjollakaan, koska lentokoneet saatiinkäyttöön Euroopassa vasta vuonna 1907.

Kuninkaallisen armeijan pioneerien ilmapallojaos aloitti lentämisen vetypalloilla vuonna 1878 ja kuvaamista yritettiin ensimmäisen kerran vuonna 1881. Eräs tärkeimmistä ilmapallotukikohdista oli Bulfordin leiri Salisburyn tasangolla hyvin lähellä Stonehengeä, joten monumentti oli varsin looginen kohde kuvaamiselle – vaikka sen kuvaaminen sinällään ei ollut tärkeyslistalla ensimmäisenä. 

Ensimmäisen kerran tarkoituksellisesti ilmakuvausta käytettiin arkeologian tukena Roomassa kesällä 1899, jolloin Forumin raunioalue kuvattiin ilmapallosta.

(Juttua on päivitetty ke 3.2. illalla: kuninkaalliset insinöörit on korjattu kuninkaallisiksi pioneereiksi)

Muinaisen Egyptin onnellisuustähden salaisuus selvisi suomalaisvoimin

Pe, 12/18/2015 - 22:05 Jari Mäkinen

Ammoiset egyptiläiset tarkkailivat myös taivasta ja heillä oli kalentereita. He tiesivät, että vuodessa on 365 vuorokautta ja osasivat ennustaa Niilin tulva-aikoja tähtien sijaintien mukaan.

Pyramidit suunnattiin tarkasti pohjantähteen ja tähtitiede oli olennainen osa elämää. 

Egyptiläiset tähtitieteilijät seurasivat erityisesti kirkkaimpien planeettojen, Auringon ja Kuun kulkua taivaalla, sekä kirjasivat ylös omalaatuisia tapahtumia, konjunktioita ja pimennyksiä.

Otsikkokuvassa on kuvitusta "Nutin kirjasta", taivaanjumala Nutin mukaan nimetystä kirjoituksesta, missä kuvattiin hyvinkin tarkasti tähtitieteellisiä tapahtumia (voimakkaasti mytologialla maustaen). Kuvassa Nut kurottaa halki taivaankannen, ja ilman jumala Shu kannattaa häntä apunaan Maan jumala Geb.

Silloisista muistiinpanoista on löytynyt merkkejä myös havainnoista, jotka vaativat varsin tarkkaa taivaan tuntemista sekä hyvin tehtyjä havaintoja kohteista, jotka olivat juuri ja juuri paljain silmin nähtävissä. Yksi tällainen kohde oli muuttuva tähti Algol, joskin juuri se on varsin selvästi näkyvissä taivaalla; se on Perseuksen tähtikuvion toiseksi kirkkain tähti taikavarvun muotoisen tähtikuvion oikeanpuoleisen haaran alaosassa.

Algolin (β Per) kirkkauden vaihtelu on tunnettu jo pitkään. Tähden nimi tulee arabiankielisestä sanasta "al-ghūl", eli "piruntähti" juuri tämän kirkkausvaihtelun mukaan. Tähden jakso on tarkalleen kaksi vuorokautta, 20 tuntia ja 49 minuuttia, ja sen selvästi havaittavat pimennykset kestävät kymmenisen tuntia.  

Nyt tiedämme, että Algolin kirkkausvaihtelun saa aikaan se, että kaksi tähteä kiertää toisiaan, jolloin ne pimentävät välillä toisiaan. 

Egyptiläisten havaintoja Algolista on muun muassa Kairon Papyrusmuseossa olevassa papyruksessa nimeltä Kairo 86637. Se on kalenteri, ja samalla vanhin säilynyt historiallinen dokumentti Algolin kirkkausvaihteluista. 

Helsingin yliopiston tutkijat Lauri Jetsu ja Sebastian Porceddu ovat tutkineet tätä papyrusta ja heidän tilastollinen analyysinsä kalenterin ennustuksiin liitetyistä mytologisista teksteistä julkaistiin 17. joulukuuta PLOS ONE -julkaisussa.

Se varmistaa, että havainnot Algolista ja sen periodin määrittäminen tapahtuivat paljon aiemmin kuin on tähän mennessä uskottu, noin 1244-1163 eKr. Tämä on kolmisen tuhatta vuotta aiemmin kuin on oletettu tähän mennessä tieteen historiankirjoissa.

Tutkimuksessa osoitettiin, että Algolin 2,85 päivän ja Kuun 29,6 päivän periodit vaikuttivat kalenterissa kuvattujen jumalolentojen toimiin: tähtitaivaan ilmiöt siis oletettiin jumalallisiksi ja kirjattiin tarkasti ylös.

Algolia kutsuttiin Horukseksi, joka oli ilmentymä jumalolennosta ja kuninkaasta. Sen käyttäytymisen perusteella kalenteriin oli merkitty hyviä tai huonoja ennusteita vuoden jokaiselle päivälle.

"Tähän asti on vain arveltu, että Kairon papyruksen mytologiset tekstit kuvaisivat tähtitieteellisiä ilmiöitä", sanoo filosofian kandidaatti Sebastian Porceddu.

"Olemme nyt yksikäsitteisesti varmistaneet, että teksteistä löytyy jumalolentoina pidettyjen Algolin ja Kuun säännöllisten muutosten kuvailuja".

Nyt julkaistun uuden tutkimuksen myötä varmistui myös Helsingin tutkimusryhmän kaksi vuonna 2013 esittämää ”modernin” astrofysiikan tulosta: Kyseessä on ensimmäinen koskaan tehty suora havainto Algolin periodin kasvusta, ja siitä voidaan johtaa tarkka arvio massavirtauksen voimakkuudesta järjestelmän kahden tähden välillä.

Näin siis ammoiset egyptiläiset havainnot auttavat modernia tähtitieteellistä tutkimusta antamalla tarkan lukuarvon yli kolmentuhannen vuoden takaa.

"Väitimme vuosi pari sitten, että muinaiset egyptiläiset uskonnolliset tekstit sisältävät astrofysikaalista tietoa Algolista", kertoo dosentti Lauri Jetsu

"Ei ollut mikään yllätys, että väitettämme silloin epäiltiin. Epäilisin minäkin vakavasti, jos joku vaikkapa nyt väittäisi, että Raamatussa on tietoa siitä, onko Marsissa vettä."

Tutkimuksessa selvisi myös se, että muinaisten egyptiläisten mielestä Algolin ja Kuun kirkkaimmat vaiheet olivat erityisen onnellista aikaa.

Koska joulun aikaan paistaa taivaalla täysikuu, kannattaa onnellisuutta tulevien pyhien aikaan etsiessä välttää (jos haluaa noudattaa tätä muinaisegyptiläistä viisautta) näitä hetkiä, jolloin Algolin kirkkaus putoaa nopeasti himmeimmilleen:

21-12-2015 02:26
23-12-2015 23:15
26-12-2015 20:04
29-12-2015 16:53

Myöhempiä aikoja voi katsoa mm. tältä Krakovan yliopiston Algol-sivulta. Samalla kannattaa muistaa, että ajoilla ja kirkkauksilla ei ole mitään yhteyttä oikeasti onnellisuuteen...mutta tähden kirkkauden putoamisen näkeminen omin silmin voi tehdä sinällään onnelliseksi.

Tutkimus Shifting Milestones of Natural Sciences: The Ancient Egyptian Discovery of Algol's Period Confirmed, L. Jetsu and S. Porceddu julkaistiin PLOS ONE-lehdessä 17.12.2015: http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0144140

Tämän jutun pohjana on ollut Helsingin yliopiston tiedote.


Algol (β Perseus) on Perseuksen tähtikuviossa oikealla "alhaalla". Lisää Perseuksesta on tässä Tiedetuubin artikkelissa.

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Duddo Five Stones

Su, 09/01/2013 - 21:19 Markus Hotakainen
Duddo

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi tämän artikkelin Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriSkotlannin reissun viimeinen etappi oli itse asiassa kymmenisen kilometriä Englannin puolella, missä on myös lukuisia kivikehiä. Duddon ”Viisi kiveä” ovat keskellä viljapeltoja lähellä Etalia, aivan Duddon pikkukylän kupeessa.

Paikka löytyy helposti, sillä tienvarressa on hyvät opasteet ja kivikehälle johtava polku lähtee kyltillä varustetulta portilta. Varsinaista parkkipaikkaa ei ole, mutta tienpenkat ovat tasaiset ja leveät – ja niillä oli pysäköitynä muitakin autoja.

Visiittiin kannattaa kuitenkin varata aikaa – ja kesähelteellä juomavettä – sillä reitti kulkee kolmen laajan peltoaukean laitaa eikä todellakaan etene viivasuoraan kohti kukkulalla 4 000 vuotta odottaneita kivipaasia.

Duddo

Reilun puolen tunnin rivakan kävelyn jälkeen paikka palkitsee vaivannäön. Viimeisen pellon reunassa on kivikehästä kertova taulu ja sen ääreltä lähtee polun viimeinen osuus, jota pitkin kavutaan lähitienoon korkeimmalla kohdalle. Näkymät ovat joka suuntaan upeat!

Duddon kivikehä ei ole kovin suuri, sillä sen läpimitta on vain noin yhdeksän metriä, mutta se on sitäkin vaikuttavampi. Kivistä korkein on 2,3-metrinen ja muutkin yli puolitoistametrisiä. Ne ovat muodoltaan erikoisia, ylhäältä leveämpiä kuin alhaalta, mikä ainakin osittain johtuu vuosituhantisten säiden kulutuksesta.

Vielä vuonna 1811 tehtyjen muistiinpanojen mukaan kiviä oli kuusi (aiemmin niitä on ollut ehkä kaikkiaan seitsemän), mutta 1800-luvun puoliväliin mennessä kaksi kivistä oli kaatunut ja toinen niistä oli särkynyt samassa rytäkässä palasiksi.

Vuonna 1890 kehän keskellä tehtiin arkeologisia kaivauksia, jotka paljastivat kanttiinsa parimetrisen kaivannon. Sen kohdalta löytyi hiiltä ja luunpalasia, mikä viittaa polttohautaukseen. Samassa yhteydessä monumentin kehältä löydettiin kaksi kuoppaa, joista toiseen ehjänä säilynyt kaatunut kivi pystytettiin noin sata vuotta sitten.

Duddo

Duddon monumenttia kutsutaan myös ”Laulaviksi kiviksi”. Paikallisen tarinan mukaan sateiden syville urille pieksemien kivien lomitse puhaltava tuuli saa toisinaan aikaan laulua muistuttavaa ulinaa tai ujellusta. Uskomus muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Egyptissä lähellä Luxoria sijaitseviin Memnonin kolosseihin liittyvää legendaa.

Faarao Amenhotep III:ta esittävät patsaat vaurioituivat 2040 vuotta sitten tapahtuneessa maanjäristyksessä. Sen jälkeen ne alkoivat “laulaa” aamuisin nousevan auringon ensi säteiden osuessa niihin. Laululle tuli kuitenkin loppu vuonna 199, kun Rooman keisari Septimius Severus tarmokkuudessaan kunnostutti patsaat.

Duddon kivien laululle ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä käymättä oli vielä 1296 kivikehää...

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Midmar Kirk

Pe, 08/23/2013 - 11:47 Markus Hotakainen

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten tämän jutun Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriParikymmentä kilometriä Aberdeenin rannikkokaupungista länteen, lähellä Echtin pikkukylää, on erikoinen kivikehä. Ympyrän muotoon pystytetyt kivet eivät ole sen ihmeellisempiä kuin muissakaan muinaisissa monumenteissa, mutta kehä on keskellä kirkkomaata. Puusto peittää näkymän horisonttiin ja siten myös Kuun nousu- ja laskusuuntiin, joiden mukaan kivikehä ammoin suunnattiin.

Kivikehä oli toki paikalla jo tuhansia vuosia ennen kristillisiä rakennelmia: se pystytettiin yli 4000 vuotta sitten ja kirkko rakennettiin sen viereen vuonna 1787. Historioitsijat ovat pohtineet, miksi kirkon paikaksi valittiin juuri tämä. Joidenkin arvailujen mukaan entisaikain kirkonmiehet halusivat valinnallaan osoittaa, että kristinusko vie voiton vanhoista pakanallisista uskomuksista.

Midmar Kirkin kivikehässä ”makaavaa” kiveä vierustavat pystykivet ovat poikkeuksellisen korkeita, noin 2,5-metrisiä, ja teräväkärkisiä, mikä luo varsin ”demonisen” vaikutelman. Ehkä se on aikoinaan antanut kirkon rakentajille lisäpontta osoittaa kristillisen uskon mahtia.

Mitä ilmeisimmin 17-metrinen kehä ei ole aivan alkuperäisessä kuosissaan. Yleensä kivien koko pienenee siirryttäessä pitkin kehää poispäin vaaka-asennossa olevasta ”recumbent”-kivestä, mutta Midmar Kirkissä säännönmukaisuus rikkoutuu.

Todennäköisesti ainakin yhtä, ehkä useampaakin kiveä on siirretty, kun kirkkopihaa vuonna 1914 laajennettiin ja kivikehän ympäristöä siivottiin. Samalla ”siivottiin” kehän yhteyteen myöhemmin tehty hautakumpu: se tuhottiin kokonaan.

Kivimuurin ympäröimä kirkkopiha alkaa maantien vierestä, mutta kivikehän kyltti on jäänyt osittain piiloon puiden siimekseen. Muurin vierustalle kääntyy pikkutie, jonka päässä – käytännössä kirkon takana – on tilaa autolle. Kun on onnistunut pääsemään kirkolle saakka, kivikehä on helppo löytää, sillä se on aivan kirkon nurkalla.

Tyystin poikkeuksellinen Midmar Kirk ei ole, sillä esimerkiksi Rudston ja Knowlton Henge ovat yhtä lailla myöhempien kristillisten rakennelmien läheisyydessä. Ne eivät kuitenkaan ole kivikehiä: Rudston on keskellä hautausmaata oleva liki kahdeksan metriä korkea monoliitti ja Knowlton Henge hautakumpu ja sitä ympäröivä maavalli. Kirkko on rakennettu keskelle kumparetta.

Kivien kertomaa, osa 2: Esslie the Greater

Pe, 08/16/2013 - 14:21 Markus Hotakainen

Muutaman sadan metrin päässä Nine Stanesin kivikehästä länsiluoteeseen sijaitsee Esslie the Greater eli Esslien suurempi kivikehä. Se on tyypiltään samanlainen ”recumbent stone circle” kuin Nine Stanes, joten myös Esslietä on muinoin käytetty Kuun vaiheiden tarkkailuun.

Vaikka kahden kehän välimatka on lyhyt, paikoilta avautuvat näkymät ovat nykyisin aivan toisenlaiset. Siinä missä Nine Stanes on keskellä tiheää kuusimetsää olevalla aukiolla, Esslien ympäristö on avaraa peltomaisemaa. Yhteistä on se, että kummankin kohdalla maasto on viettävää: yleensä kivikehät rakennettiin juuri tällaisiin loiviin rinteisiin.

Läpimitaltaan 18-metrisen kehän keskeltä on löytynyt jäänteitä haudoista ja sen sisäosat ovat hieman koholla muodostaen matalan kummun. Vuonna 1873 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa paikalta löydettiin ”tummia läiskiä”, mikä viittaa polttohautaukseen.

Esslien kivikehää on kokonaisuutena paras katsella pienen matkan päästä. Se on pienellä kumpareella, joten ihan läheltä näkee vain muutaman kiven kerrallaan ja keskeltä katsottuna osa kivistä jää aikojen saatossa kasautuneen maa-aineksen peittoon.

Kehän merkityksellisin eli “recumbent” (makaava) kivi ja sen vieruskivet ovat alkuperäisillä paikoillaan, joilla ne osoittivat suunnan kohti Kuun eteläistä nousua. Koska kivikehän ympäristö on edelleen aukeaa maastoa, voi omin silmin käydä katsastamassa, miten hyvin kivikehän suunnat taivaanilmiöihin nähden pitävät vuosituhansien jälkeen kutinsa.

Vajaa kilometrin päässä käytännössä samalla peltoaukealla on Esslie the Lesser eli Esslien pienempi kivikehä. Avaran maiseman ansiosta se jopa näkyy suuremmalta kehältä. ”Vähäisempi” Esslie on nimensä mukaisesti pienempi ja vehreimpään vuodenaikaan sen hieman pienemmät kivet jäävät osittain kasvillisuuden peittoon.

Yhdessä Nine Stanesin kanssa Esslien kivikehät muodostavat jokseenkin tasakylkisen kolmion. Muodostelman merkitystä – jos sellainen ylipäätään on – ei kuitenkaan tunneta.

Esslie the Greater näkyy hyvin peltoaukean laitaa kulkevalle tielle, joten se on helppo löytää, vaikka paikalla ei olekaan minkäänlaista merkkiä tai kylttiä. Varsinaista parkkipaikkaa kapean tien varressa ei ole ja tiellä liikkuu isoja traktoreita, joten autoa ei kannata jättää ojanpenkalle. Paikalle pääsee kuitenkin vaivatta kävellen Nine Stanesin kivikehältä, missä on paremmin tilaa autolle.

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Nine Stanes

La, 08/10/2013 - 21:09 Markus Hotakainen

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin tämän jutun Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriKeskellä kymmeniä vuosia sitten istutettua kuusimetsää, loivassa etelärinteessä avautuvalla ruohoaukiolla, kohoaa yhdeksän kiveä. Tai tarkemmin sanoen seitsemän, sillä kookkain kivistä, kehän etelälaidalla oleva yli 16-tonninen ”recumbent stone” eli “makaava kivi” on kumollaan kahden muun kiven välissä, ja toinen niistäkin on jossain vaiheessa kaatunut.

Nine Stanes on niin sanottu ”recumbent stone circle”, jollaisia rakennettiin Skotlannin koillisosiin 4500-3500 vuotta sitten Kuun vaiheiden tarkkailua ja vuodenaikojen vaihtelun seuraamista varten. Tiettyinä ajankohtina Kuu näkyi täsmälleen “makaavan” kiven yläpuolella, sen kertomaa molemmin puolin pystyssä olevien “flanker”-kivien välissä. Kehässä oli alkujaan kaikkiaan 11 kiveä, mutta yksi on vuosituhansien saatossa kadonnut ja toinen murentunut liki olemattomiin.

Nine Stanesin eli Mullochin kivikehä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Dee-joen varrella olevasta Banchoryn kaupungista. Tie vie melkein perille. Peltoja ja metsiä halkovasta, yhä pienemmäksi käyvästä tiestä erkanee portin sulkema kärrypolku, jonka varressa kivikehä uhmaa aikaa. Portin pielessä on tilaa vain parille autolle, mutta paikalla ei ollut ihmeempää tungosta ainakaan heinäkuisena aarkipäivänä: muita ei näkynyt.

Kivikehä on helppo löytää, vaikka tien varressa ei olekaan minkäänlaista merkkiä ikivanhasta monumentista. Aukion reunalla sen sijaan on puiseen tolppaan nitojalla kiinnitetty laminoitu paperilappu, jossa pyydetään olemaan vahingoittamatta kiviä sytyttämällä tulta, sillä ”muutkin ihmiset ovat kunnioittaneet paikkaa 3 500 vuoden ajan”. Toivomus ei ole aiheeton, sillä keskellä kivikehää on usein nähty jäänteitä nuotioista, jotka vahingoittavat kiviä.

Halkaisijaltaan parikymmenmetrinen kivikehä ei ole aivan pyöreä vaan hieman soikea, mikä tutkijoiden mukaan viittaa siihen, että se on pystytetty muinaisen ajanjakson loppupuolella. Joka tapauksessa se on ollut paikallaan pitkälti yli kolme vuosituhatta. Satoja vuosia kivien pystyttämisen jälkeen sen keskelle sijoitettiin hautakumpu, jolla on nykyisin korkeutta vain kolmisenkymmentä senttiä.

Kummun kohdalta löytyi vuonna 1904 tehdyissä kaivauksissa 2,5 metriä syvä kivien reunustama kuoppa, joka oli täynnä palaneita luita. Polttohautaus oli silloin ilmeisen yleistä. Samoissa kaivauksissa hautakummun ja kehän muodostavien suurten kivien välistä löytyi pienempiä kiviä, jotka muodostivat kolme samankeskistä rinkulaa.

Kilometrin säteellä on useita muitakin kivikehiä, joista osa on muinoin näkynyt Nine Stanesin kehästä, kun alue oli vielä avointa maastoa. Yksi niistä on Esslie The Greater, josta lisää seuraavassa osassa.