paikat

Lontoon tiedemuseo – kahdeksan kerrosta tiedettä ja tekniikkaa

Su, 03/02/2014 - 19:24 Markus Hotakainen

Lontoossa Exhibition Roadin varrella on seissyt jo liki vuosisadan ajan jyhkeä rakennus, jonka sisuksissa pitää majaansa alkujaan vuonna 1857 perustettu Science Museum. Verovaroin ylläpidettyjen Britannian museoiden tapaan pääsymaksua ei ole, mutta sisääntuloaulassa olevissa kylteissä toivotaan muutaman punnan lahjoitusta. Se kannattaa antaa, sillä museo on lievästi sanottuna mahtava.

”JoulukalenteriTiedemuseoon ei kannata mennä kiireen kanssa. Pintapuolinenkin tutustuminen massiivisiin kokoelmiin vie tuntikausia ja perusteellinen läpikäynti vaatii useita käyntejä. Alakerrassa kävijät ottaa vastaan valtavien höyrykoneiden armeija. Ne ovat keskeinen osa sitä keksintöjen sarjaa, joka teollisen vallankumouksen kautta on tuonut meidät nykypäivän moderniin maailmaan.

Alakerrassa ovat myös avaruusosasto sekä ”menopelihalli”, jossa on lentokoneita katossa, autoja pitkin seiniä, veneitä valmiina kiitävään lähtöön – vain vesi puuttuu – ja Apollo 10 -komentomoduuli. Näillä osastoilla ei ole kovin paljon ”hands on” -tyyppisiä kohteita, joissa itse voisi omin käsin tehdä asioita, mutta muutama kuitenkin. Apollo-kuumoduulin vieressä oleva ”kokeilepa itse kiertää mutteri pulttiin paksut avaruuspuvun hansikkaat käsissä” -simulaattori on ilmeisen suosittu, sillä etusormet ovat kuluneet hanskoista puhki.

Kulkuneuvoja esittelevässä hallissa on myös monenlaista muuta vempeleistöä. Oikeastaan kiinnostavimpia ovat koko seinän peittävissä vitriineissä olevat arkipäivän esineet. Koosteet on järjestetty aikakausittain, mutta muuten esineet ovat sikin sokin – aivan kuten keskivertokodin tavarat todellisessa elämässäkin.

Jo ensimmäisten osastojen jälkeen on valmis turvautumaan museokahvilan tarjontaan, joka antaa voimia suunnata ylempiin kerroksiin. Museon voi yrittää käydä läpi järjestelmällisesti, mutta paraskin yritys menee helposti kiville: kiinnostavaa nähtävää on niin paljon ja joka puolella, että hyvin pian kokonaisuudesta alkaa poimia helmiä kuin rusinoita pullasta.

Yksi iso tila oli omistettu lentosimulaattoreille. Kävijät voivat omakohtaisesti kokea lentämisen riemua sinne tänne kieppuvissa simulaattoreissa. Niiden ulkopuolella on isot näytöt, joista saattaa seurata virtuaalisen lentokoneen ohjaamosta avautuvaa kuvitteellista näkymää. Kokemusta täydentää 3D-teatterissa pyörivä Red Arrows -taitolentoryhmän ilma-akrobatiaa esittelevä elokuva (vaikka museoon ei ole pääsymaksua, elokuviin täytyy ostaa lippu).

Ylivoimaisesti esteettisin on 1700-luvun tiedettä ja erityisesti tekniikkaa esittelevä osasto. Lasivitriineissä on toinen toistaan taidokkaammin toteutettuja mittalaitteita, optisia instrumentteja ja erilaisten kojeiden pienoismalleja. Jälleen kerran voi vain ihmetellä, kuinka paljon asioita tiedettiin ja osattiin jo vuosisatoja sitten. Ja kuinka paljon aikaa ja vaivaa saatettiin uhrata ”turhaan” työhön, esineiden ylenpalttiseen koristeluun.

Museo on aina museo, joten suuri osa eri osastojen esineistöstä on lasivitriinien tai -seinien sisällä. Jos sormet alkavat syyhytä oikein tosissaan, voi hakeutua ”laukaisualustalle”. Kolmoskerroksen Launchpad on tiedekeskus Heurekan tyyppinen osasto, jonka yli 50 kohteessa voi tehdä itse erilaisia kokeita eri tieteen ja tekniikan aloilta. Neuvoja saa ”selittäjiltä” (Explainers), jotka auliisti opastavat laitteiden käytössä ja pitävät myös erilaisia esityksiä, joissa tutustutaan kiinnostaviin asioihin ja ilmiöihin.

Huh! Tässä vaiheessa alkavat jalat painaa jo aika tavalla. Jos on aikeissa viettää museossa koko päivän, kannattaa välillä istahtaa alas ja katsastaa IMAX-teatterin tarjonta. Tällä hetkellä museossa pyörivät 3D-elokuvat pingviineistä, merten elämästä, Hubble-avaruusteleskoopista ja kolmen kärpäsen salamatkasta Kuuhun Apollo 11 -aluksen mukana.

Jos päivän kallistuessa kohti iltaa alkaa tuntua epätoivoisesti siltä, että jotain on vielä näkemättä, on taatusti oikeassa. Museon kokoelmissa on yli 300 000 esinettä, joten osa jää vääjäämättä väliin. Ja vaikka kaiken onnistuisi näkemäänkin, osan ehtii jo unohtaa ennen kuin museosta lähtee pois. Kaiken lisäksi näyttelyitä uusitaan jatkuvasti. Marraskuussa avautuu osasto, joka esittelee CERNin LHC-kiihdyttimen toimintaa ja sillä tehtävää tutkimustyötä. Viimeistään silloin on tultava uudestaan.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Ilmailu- ja avaruushullun paratiisi

Pe, 10/18/2013 - 23:52 Jari Mäkinen
X-15 ennätyskone Washingtonin museossa

Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo on kiistatta maailman paras alan museo, ja niinpä jokaisen ilmailuhullun ja avaruusfriikin pakkoliike Washington DC:n tienoilla on poiketa Valkoisen Talon naapuriin, National Air and Space Museumiin, sekä sen lisärakennukseen kaupungin ulkopuolella Dullesin lentoaseman naapurissa.

Tiedossa on paitsi ajankulua useammaksikin päiväksi, niin myös monia ainutlaatuisia laitteita ihmisen lentohistorian varrelta.

Museon kokoelmissa on pitkälti yli 35000 erilaista laitetta ja esinettä, joista tosin näytteillä on vain murto-osa, noin 2500. Vaikka museo ei ole fyysiseltä kooltaan yhtä suuri kuin vaikkapa Le Bourget'n ilmailumuseo Pariisin liepeillä Ranskassa, on se ainutlaatuisempi, sillä jo sisääntuloaulassa yleisö törmää historian ensimmäiseen yliäänikoneeseen, Apollo 11:n komentomoduliin sekä SpaceShip1:een, ensimmäiseen yksityisesti tehtyyn avaruuslentokoneeseen.

Eikä siinä ole vasta kuin alkupalat, sillä kaksikerroksisen, kuin valtavista rakennuspalikoista ja lasiseinistä tehdyn museon näyttely esittelee koko lentämisen historian ja kirjon ilmalaivoista avaruussukkulaan. Museossa käy noin yhdeksän miljoonaa kävijää vuodessa.

Yhdysvaltain kansallisen lentohistoriamuseon juuret ovat vuodessa 1946, jolloin presidentti Harry Truman allekirjoitti kongressin määräyksen siitä, että maan ilmailuhistoria täytyy saada talteen. Erilaisia laitteita ja esineitä oli levällään ympäri maata, ja oli olemassa riski, että ne tuhoutuvat. Osa museon kokoelmista on kuitenkin peräisin ulkomailta ja hyvinkin kaukaa historiasta: yhä edelleen museon vanhimmat esineet ovat kiinalaiset leijat, jotka olivat vuonna 1876 näyttelyssä Philadelphiassa ja Smithsonian-instituutin sihteeri Spencer Fullerton Baird vakuutti kiinalaiset siitä, ettei niitä kannattanut viedä takaisin Kiinaan suureiden kustannusten vuoksi.

Kokoelma päätettiin sijoittaa pääkaupunki Washingtoniin ja nimen omaan osaksi Smithsonianin laajaa museokokoelmaa. Avaruusajan alettua ilmailu laajennettiin myös avaruuteen, museolle tehtiin oma rakennuksensa ja avaruus otettiin mukaan myös sen nimeen.

Kaksikerroksinen paratiisi

Ellei toimistoja ja hallintatiloja oteta lukuun, on museossa kaksi kerrosta – tosin varsin korkeita. Ensimmäisessä kerroksessa on kolme suurta toisenkin kerroksen läpi aina rakennuksen kattoon saakka ylettyvää salia, joista keskimmäinen toimii sisääntuloaulana; aulaan on sijoitettu tärkeitä amerikkalaisia lentämisen merkkipaaluja ja ajankohtaisuuksia.

Kahdesta muusta salista toisessa on näytteillä liikenneilmailun tärkeitä koneita, kuten Ford Trimotor ja DC-3, kun taas toinen sali keskittyy avaruuslaitteiden esittelyyn. Siellä on mm. Apollo-Sojuz aluskaksikko, Skylab -avaruusasema ja kantorakettien malleja sekä muuta avaruustavaraa. Aivan sen vieressä on Apollo-lennoilta käyttämättä jäänyt kuuhunlaskeutumismoduuli.

Muilta osin kaksi kerrosta on jaettu sitten pieniin osastoihin, joissa esitellään ilmailun ja avaruustekniikan eri osa-alueita. Ensimmäisessä kerroksessa on esim. helikoptereita, suihkukoneen historiaa, koelentäjien työn esittelyä, Maan havainnointia ja vakoilukoneita, kuualuksia, rakettimoottoreita, ilmailun pioneereja ja vaihtuvia näyttelyitä.

Toisen kerroksen tärkeimmät teemat ovat molempien maailmansotien lentokoneet, Apollo-lennot, elektroniikka lentokoneissa, planeettojen tutkimus, Wright-veljesten tutkimukset sekä lentokoneet, tutkimuslennot ja ilmailuaiheinen taide. Joka puolelle on ripusteltu erilaisia oikeankokoisia ja pienoismalleja, kuvia ja muuta mielenkiintoista. Varsinaisten näyttelyesineiden lisäksi museossa on planetaario ja IMAX-elokuvateatteri, sekä tietysti monta erilaista ravintolaa, hyvin varusteltuja matkamuistomyymälöitä sekä komea museokauppa.

Tarkkaan ottaen erilaisia näyttelyosastoja on 21.

Sukkula Discovery

Lisää herkkuja hankalan matkan päässä

Museon kokoelmat ovat sen verran mittavat, että kookkaimmat lentolaitteet on esillä Dullesin lentoaseman luokse vuonna 2003 avatussa suuressa näyttelykeskuksessa, joka on nimetty Steven F. Udvar-Hazy -keskukseksi rakentamisen mahdollistaneen rahoittajan mukaan.

Siellä on noin 200 lentokonetta ja lähes saman verran suurikokoisia avaruuslaitteita esillä kolmessa hangaarissa. Näistä yksi on omistettu avaruuslaitteille, ja sen keskellä on lähes kosketeltavissa avaruussukkula Discovery ympärillään huikea määrä avaruushistoriaa.

Muissa halleissa on erillä mm. Concorde, Boeing 707:n prototyyppi, ensimmäinen atomipommittaja Enola Gay ja SR-71 Blackbird -yliäänikone.

Keskuksessa voi myös seurata lentokoneiden entisöintiä. Lentokoneiden kunnostaminen on kuten vanhojen autojen restaurointia, ja työtä tekevätammattilaiset ovat paremminkin taiteilijoita kuin mekaanikkoja. Jos on tarpeen, niin he purkavat koneen palasiksi pienintä ruuvia ja mutteria myöten, minkä jälkeen osat puhdistetaan ja kiillotetaan tai maalataan. Lopuksi kone laitetaan taas kokoon.

Museo herättää pahennusta

National Air and Space Museum on herättänyt aina välillä keskustelua näyttelyillään erityisesti sodista, aseista ja rakettitekniikasta, jotka kaikki liittyvät läheisesti avaruuteen ja ilmailuun.

Näyttelyissä nimittäin näytetään hyvin selvästi myös mitalin toinen puoli, eli kuinka mielikuvamme ensimmäisen maailmansodan lentäjistä ovat peräisin totuuden sijaan romantisoivista elokuvista, ja kuinka esimerkiksi V-2 -ohjuksia rakennettiin juutalaisten orjatyönä synkissä luolissa. Varsinkin V-2 -näyttely on herättänyt inhoa, koska Yhdysvaltain oma rakettitekniikka on peräisin pitkälti Natsi-Saksalta, minkä vuoksi asiaa on koristeltu kovastikin amerikkalaisissa historiankirjoissa.

Myös Hiroshimaan maailmanhistorian ensimmäisen ydinaseen pudottanut Enola Gay oli kovan kritiikin kohteena: saako niin suurta kärsimystä ja tuhoa aiheuttanut kone olla esillä? Senkin suhteen museo noudattaa periaatettaan, jonka mukaan he tunnustavat avoimesti sen, että tekniikka on sidoksissa käyttäjiinsä, ja siksi lentokonetta ja avaruustekniikkaa käytetään niin hyvään kuin pahaankin.

Miten museot löytää?

Smithsonian-instituutin osana oleva Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo sijaitsee siis kahdessa paikassa: päärakennus on Washington DC:n keskustassa National Mall -puiston luona Independence Avenuen varrella 4. ja 7. katujen välissä ja museon uusi lisärakennus Steven F. Udvar-Hazy Center on Dullesin lentoaseman luona kaupungin ulkopuolella.

Päärakennukseen löytäminen Washingtonissa ei ole vaikeaa, mutta uudisrakennukseen ei eksy noin vain. Sinne pääsee mm. bussilla 5A L'Enfant Plazan Metrorail-asemalta Dullesin lentoasemalle, mistä VRTA:n bussiyhteys vie suoraan museolle. Aikaa matkaa kuluu 1,5 tuntia ja lähtöjä on noin tunnin välein. Lentoasemalle voi mennä myös taksilla tai kimppataksilla, mikä tekee matkasta hieman nopeamman. Kätevintä on kuitenkin vuokrata auto (päivän vuokraus maksaa edullisimmillaan noin 50 dollaria): museo on Dullesin lentoaseman vieressä toisella puolella kenttää terminaalista katsottuna, virallisesti Virginian puolella, missä moottoritieltä 28 on hyvä viitoitus museoon.

Käynti Steven F. Udvar-Hazy -keskuksessa saattaa tuntua hankalalta, mutta sinne kannattaa ehdottomasti mennä käymään. Missään muualla ei pääse näkemään esimerkiksi oikeaa avaruussukkulaa niin läheltä ja autenttisesti!

Lisätietoja saa museon nettisivuilta: airandspace.si.edu

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Duddo Five Stones

Su, 09/01/2013 - 21:19 Markus Hotakainen

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi tämän artikkelin Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriSkotlannin reissun viimeinen etappi oli itse asiassa kymmenisen kilometriä Englannin puolella, missä on myös lukuisia kivikehiä. Duddon ”Viisi kiveä” ovat keskellä viljapeltoja lähellä Etalia, aivan Duddon pikkukylän kupeessa.

Paikka löytyy helposti, sillä tienvarressa on hyvät opasteet ja kivikehälle johtava polku lähtee kyltillä varustetulta portilta. Varsinaista parkkipaikkaa ei ole, mutta tienpenkat ovat tasaiset ja leveät – ja niillä oli pysäköitynä muitakin autoja.

Visiittiin kannattaa kuitenkin varata aikaa – ja kesähelteellä juomavettä – sillä reitti kulkee kolmen laajan peltoaukean laitaa eikä todellakaan etene viivasuoraan kohti kukkulalla 4 000 vuotta odottaneita kivipaasia.

Reilun puolen tunnin rivakan kävelyn jälkeen paikka palkitsee vaivannäön. Viimeisen pellon reunassa on kivikehästä kertova taulu ja sen ääreltä lähtee polun viimeinen osuus, jota pitkin kavutaan lähitienoon korkeimmalla kohdalle. Näkymät ovat joka suuntaan upeat!

Duddon kivikehä ei ole kovin suuri, sillä sen läpimitta on vain noin yhdeksän metriä, mutta se on sitäkin vaikuttavampi. Kivistä korkein on 2,3-metrinen ja muutkin yli puolitoistametrisiä. Ne ovat muodoltaan erikoisia, ylhäältä leveämpiä kuin alhaalta, mikä ainakin osittain johtuu vuosituhantisten säiden kulutuksesta.

Vielä vuonna 1811 tehtyjen muistiinpanojen mukaan kiviä oli kuusi (aiemmin niitä on ollut ehkä kaikkiaan seitsemän), mutta 1800-luvun puoliväliin mennessä kaksi kivistä oli kaatunut ja toinen niistä oli särkynyt samassa rytäkässä palasiksi.

Vuonna 1890 kehän keskellä tehtiin arkeologisia kaivauksia, jotka paljastivat kanttiinsa parimetrisen kaivannon. Sen kohdalta löytyi hiiltä ja luunpalasia, mikä viittaa polttohautaukseen. Samassa yhteydessä monumentin kehältä löydettiin kaksi kuoppaa, joista toiseen ehjänä säilynyt kaatunut kivi pystytettiin noin sata vuotta sitten.

Duddon monumenttia kutsutaan myös ”Laulaviksi kiviksi”. Paikallisen tarinan mukaan sateiden syville urille pieksemien kivien lomitse puhaltava tuuli saa toisinaan aikaan laulua muistuttavaa ulinaa tai ujellusta. Uskomus muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Egyptissä lähellä Luxoria sijaitseviin Memnonin kolosseihin liittyvää legendaa.

Faarao Amenhotep III:ta esittävät patsaat vaurioituivat 2040 vuotta sitten tapahtuneessa maanjäristyksessä. Sen jälkeen ne alkoivat “laulaa” aamuisin nousevan auringon ensi säteiden osuessa niihin. Laululle tuli kuitenkin loppu vuonna 199, kun Rooman keisari Septimius Severus tarmokkuudessaan kunnostutti patsaat.

Duddon kivien laululle ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä käymättä oli vielä 1296 kivikehää...

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Midmar Kirk

Pe, 08/23/2013 - 11:47 Markus Hotakainen

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten tämän jutun Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriParikymmentä kilometriä Aberdeenin rannikkokaupungista länteen, lähellä Echtin pikkukylää, on erikoinen kivikehä. Ympyrän muotoon pystytetyt kivet eivät ole sen ihmeellisempiä kuin muissakaan muinaisissa monumenteissa, mutta kehä on keskellä kirkkomaata. Puusto peittää näkymän horisonttiin ja siten myös Kuun nousu- ja laskusuuntiin, joiden mukaan kivikehä ammoin suunnattiin.

Kivikehä oli toki paikalla jo tuhansia vuosia ennen kristillisiä rakennelmia: se pystytettiin yli 4000 vuotta sitten ja kirkko rakennettiin sen viereen vuonna 1787. Historioitsijat ovat pohtineet, miksi kirkon paikaksi valittiin juuri tämä. Joidenkin arvailujen mukaan entisaikain kirkonmiehet halusivat valinnallaan osoittaa, että kristinusko vie voiton vanhoista pakanallisista uskomuksista.

Midmar Kirkin kivikehässä ”makaavaa” kiveä vierustavat pystykivet ovat poikkeuksellisen korkeita, noin 2,5-metrisiä, ja teräväkärkisiä, mikä luo varsin ”demonisen” vaikutelman. Ehkä se on aikoinaan antanut kirkon rakentajille lisäpontta osoittaa kristillisen uskon mahtia.

Mitä ilmeisimmin 17-metrinen kehä ei ole aivan alkuperäisessä kuosissaan. Yleensä kivien koko pienenee siirryttäessä pitkin kehää poispäin vaaka-asennossa olevasta ”recumbent”-kivestä, mutta Midmar Kirkissä säännönmukaisuus rikkoutuu.

Todennäköisesti ainakin yhtä, ehkä useampaakin kiveä on siirretty, kun kirkkopihaa vuonna 1914 laajennettiin ja kivikehän ympäristöä siivottiin. Samalla ”siivottiin” kehän yhteyteen myöhemmin tehty hautakumpu: se tuhottiin kokonaan.

Kivimuurin ympäröimä kirkkopiha alkaa maantien vierestä, mutta kivikehän kyltti on jäänyt osittain piiloon puiden siimekseen. Muurin vierustalle kääntyy pikkutie, jonka päässä – käytännössä kirkon takana – on tilaa autolle. Kun on onnistunut pääsemään kirkolle saakka, kivikehä on helppo löytää, sillä se on aivan kirkon nurkalla.

Tyystin poikkeuksellinen Midmar Kirk ei ole, sillä esimerkiksi Rudston ja Knowlton Henge ovat yhtä lailla myöhempien kristillisten rakennelmien läheisyydessä. Ne eivät kuitenkaan ole kivikehiä: Rudston on keskellä hautausmaata oleva liki kahdeksan metriä korkea monoliitti ja Knowlton Henge hautakumpu ja sitä ympäröivä maavalli. Kirkko on rakennettu keskelle kumparetta.

Kivien kertomaa, osa 2: Esslie the Greater

Pe, 08/16/2013 - 14:21 Markus Hotakainen

Muutaman sadan metrin päässä Nine Stanesin kivikehästä länsiluoteeseen sijaitsee Esslie the Greater eli Esslien suurempi kivikehä. Se on tyypiltään samanlainen ”recumbent stone circle” kuin Nine Stanes, joten myös Esslietä on muinoin käytetty Kuun vaiheiden tarkkailuun.

Vaikka kahden kehän välimatka on lyhyt, paikoilta avautuvat näkymät ovat nykyisin aivan toisenlaiset. Siinä missä Nine Stanes on keskellä tiheää kuusimetsää olevalla aukiolla, Esslien ympäristö on avaraa peltomaisemaa. Yhteistä on se, että kummankin kohdalla maasto on viettävää: yleensä kivikehät rakennettiin juuri tällaisiin loiviin rinteisiin.

Läpimitaltaan 18-metrisen kehän keskeltä on löytynyt jäänteitä haudoista ja sen sisäosat ovat hieman koholla muodostaen matalan kummun. Vuonna 1873 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa paikalta löydettiin ”tummia läiskiä”, mikä viittaa polttohautaukseen.

Esslien kivikehää on kokonaisuutena paras katsella pienen matkan päästä. Se on pienellä kumpareella, joten ihan läheltä näkee vain muutaman kiven kerrallaan ja keskeltä katsottuna osa kivistä jää aikojen saatossa kasautuneen maa-aineksen peittoon.

Kehän merkityksellisin eli “recumbent” (makaava) kivi ja sen vieruskivet ovat alkuperäisillä paikoillaan, joilla ne osoittivat suunnan kohti Kuun eteläistä nousua. Koska kivikehän ympäristö on edelleen aukeaa maastoa, voi omin silmin käydä katsastamassa, miten hyvin kivikehän suunnat taivaanilmiöihin nähden pitävät vuosituhansien jälkeen kutinsa.

Vajaa kilometrin päässä käytännössä samalla peltoaukealla on Esslie the Lesser eli Esslien pienempi kivikehä. Avaran maiseman ansiosta se jopa näkyy suuremmalta kehältä. ”Vähäisempi” Esslie on nimensä mukaisesti pienempi ja vehreimpään vuodenaikaan sen hieman pienemmät kivet jäävät osittain kasvillisuuden peittoon.

Yhdessä Nine Stanesin kanssa Esslien kivikehät muodostavat jokseenkin tasakylkisen kolmion. Muodostelman merkitystä – jos sellainen ylipäätään on – ei kuitenkaan tunneta.

Esslie the Greater näkyy hyvin peltoaukean laitaa kulkevalle tielle, joten se on helppo löytää, vaikka paikalla ei olekaan minkäänlaista merkkiä tai kylttiä. Varsinaista parkkipaikkaa kapean tien varressa ei ole ja tiellä liikkuu isoja traktoreita, joten autoa ei kannata jättää ojanpenkalle. Paikalle pääsee kuitenkin vaivatta kävellen Nine Stanesin kivikehältä, missä on paremmin tilaa autolle.

Skotlannin kummalliset kivet kertovat: Nine Stanes

La, 08/10/2013 - 21:09 Markus Hotakainen

Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin tämän jutun Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.

”JoulukalenteriKeskellä kymmeniä vuosia sitten istutettua kuusimetsää, loivassa etelärinteessä avautuvalla ruohoaukiolla, kohoaa yhdeksän kiveä. Tai tarkemmin sanoen seitsemän, sillä kookkain kivistä, kehän etelälaidalla oleva yli 16-tonninen ”recumbent stone” eli “makaava kivi” on kumollaan kahden muun kiven välissä, ja toinen niistäkin on jossain vaiheessa kaatunut.

Nine Stanes on niin sanottu ”recumbent stone circle”, jollaisia rakennettiin Skotlannin koillisosiin 4500-3500 vuotta sitten Kuun vaiheiden tarkkailua ja vuodenaikojen vaihtelun seuraamista varten. Tiettyinä ajankohtina Kuu näkyi täsmälleen “makaavan” kiven yläpuolella, sen kertomaa molemmin puolin pystyssä olevien “flanker”-kivien välissä. Kehässä oli alkujaan kaikkiaan 11 kiveä, mutta yksi on vuosituhansien saatossa kadonnut ja toinen murentunut liki olemattomiin.

Nine Stanesin eli Mullochin kivikehä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Dee-joen varrella olevasta Banchoryn kaupungista. Tie vie melkein perille. Peltoja ja metsiä halkovasta, yhä pienemmäksi käyvästä tiestä erkanee portin sulkema kärrypolku, jonka varressa kivikehä uhmaa aikaa. Portin pielessä on tilaa vain parille autolle, mutta paikalla ei ollut ihmeempää tungosta ainakaan heinäkuisena aarkipäivänä: muita ei näkynyt.

Kivikehä on helppo löytää, vaikka tien varressa ei olekaan minkäänlaista merkkiä ikivanhasta monumentista. Aukion reunalla sen sijaan on puiseen tolppaan nitojalla kiinnitetty laminoitu paperilappu, jossa pyydetään olemaan vahingoittamatta kiviä sytyttämällä tulta, sillä ”muutkin ihmiset ovat kunnioittaneet paikkaa 3 500 vuoden ajan”. Toivomus ei ole aiheeton, sillä keskellä kivikehää on usein nähty jäänteitä nuotioista, jotka vahingoittavat kiviä.

Halkaisijaltaan parikymmenmetrinen kivikehä ei ole aivan pyöreä vaan hieman soikea, mikä tutkijoiden mukaan viittaa siihen, että se on pystytetty muinaisen ajanjakson loppupuolella. Joka tapauksessa se on ollut paikallaan pitkälti yli kolme vuosituhatta. Satoja vuosia kivien pystyttämisen jälkeen sen keskelle sijoitettiin hautakumpu, jolla on nykyisin korkeutta vain kolmisenkymmentä senttiä.

Kummun kohdalta löytyi vuonna 1904 tehdyissä kaivauksissa 2,5 metriä syvä kivien reunustama kuoppa, joka oli täynnä palaneita luita. Polttohautaus oli silloin ilmeisen yleistä. Samoissa kaivauksissa hautakummun ja kehän muodostavien suurten kivien välistä löytyi pienempiä kiviä, jotka muodostivat kolme samankeskistä rinkulaa.

Kilometrin säteellä on useita muitakin kivikehiä, joista osa on muinoin näkynyt Nine Stanesin kehästä, kun alue oli vielä avointa maastoa. Yksi niistä on Esslie The Greater, josta lisää seuraavassa osassa.

Euroopan avaruusmuseot

Ke, 06/26/2013 - 09:06 Jari Mäkinen
Space Expo

Euroopassa ei ole yhtä suureellista avaruushistoriaa esiteltäväksi kuin on Atlantin toisella puolella, mutta myös täällä on muutamia kiinnostavia avaruusmuseoita.

Suomea läheisin sijaitsee Hollannissa, Noorwijkissä, Euroopan avaruusjärjestön ESTEC-avaruustekniikkakeskuksen luona. Space Expo on aivan ESTECin vieressä ja sen tarkoitus oli alun perin toimia ESTECin vierailijakeskuksena. Niin se tekee edelleenkin, tosin nyt enemmän omin voimin, tosin sen perusnäyttely perustuu ESTECissä kehittyihin ja testattuihin satelliitteihin sekä luotaimiin. Space Expossa on myös avaruusaseman laboratoriomodulin täysikokoinen kopio, Apollo-kuuhunlaskeutumisaluksen mallikappale sekä Sojuz-kapselin simulaattori, jolla voi kokea laukaisun avaruuteen.

Space Expo perustettiin Euroopan suurimman avaruuskeskuksen ESTECin (European Space Research and Technology Centre) vierailijakeskukseksi. ESTECissä on paljon eri avaruusohjelmien hallintoa, mutta siellä myös kehitetään avaruustekniikkaa ja testataan satelliitteja. Niinpä siellä on suuria laboratorioita ja Euroopan kookkain avaruussimulaattori - suuri tyhjökammio, missä matkitaan avaruuden olosuhteita – sekä täristimiä ja akustisia huoneita, joilla jäljitellään laukaisun rasituksia. Parasta Space Expossa ovat luonnollisesti kiertokäynnit ESTECin puolelle. Jos aikaa riittää, kannattaa käydä myös Leidenin monissa tiedeaiheisissa museoissa!

Museo sijaitsee aivan Euroopan avaruustutkimus- ja tekniikkakeskus ESTECin vieressä Noordwijkissä, noin 40 km lounaaseen Amsterdamista. Paikalle pääsee kätevimmin ottamalla junan Leidenin rautatieasemalle ja sieltä bussilla numero 30 ESTECiin. Space Expon pysäkki on aivan rakennuksen edessä, avaruustekniikkakeskuksen pysäkistä edellinen. Matka Amsterdamista Leideniin kestää noin 40 minuuttia ja bussimatka noin 20 minuuttia. 

Suuri osa junista kulkee myös Schipholin lentoaseman kautta, joten sieltä ennättää käydä Space Expossa vaikka jatkolentoa odotellessa.

Autolla paikalle pääsee parhaiten poikkeamalla A4-moottoritieltä A44-tielle ja kääntymällä sieltä Leidenin luona Katwijkin tai Noordwijkin suuntaan. Niitä yhdistävältä N206-tieltä on hyvä opastus ESTECiin.

Space Expo on avoinna joka päivä (paitsi maanantaisin) klo 10:00 – 5:00.

www.space-expo.nl

Vanhan mantereen suurin avaruusmuseo on Toulousessa, Etelä-Ranskassa, oleva Cité de l’Espace. Mir-avaruusaseman täysikokoinen mallikappale, Ariane 5:n luonnollista kokoa oleva kopio, suuri määrä malleja ja koekappaleita avaruuslaitteista sekä planetaario, IMAX-teatteri ja interaktiiviset näyttelyt tekevät museosta maailmanluokan avaruusturismikohteen.

Toulouse on Euroopan suurin ilmailu- ja avaruusteollisuuden sekä -tutkimuksen keskittymä, joten se on looginen paikka suurelle avaruustiedemuseolle. Museorakennuksia ympäröivässä puistossa on Mir-avaruusaseman täysikokoinen kopio, Sojuz-alus, luonnollisen kokoinen Ariane 5 -kantoraketti sekä satelliittimalleja.

Toulouseen pääsee esimerkiksi junalla ja lentäen Pariisista monta kertaa päivässä. Kaupungin kaakkoispuolella, juuri kehätien sisäpuolella sijaitseva "Avaruuskaupunki", Cité de l'Espace on avoinna päivittäin (paitsi maanantaisin) klo 9:30 - 17:00. Lisäksi joinain päivinä paikka on avoinna pitempään ja toisinaan myös maanantaisin; erikoispäivät kannattaa katsoa nettisivulta.

www.cite-espace.com

Buran Speyerin museossa

Speyerin tekniikkamuseo Heidelbergissä, Frankfurtin eteläpuolella, on onnistunut keräämään suuren määrän avaruuslaitteita, ja näyttelyn sekä esillä olevien kappaleiden koon suhteen Speyer on suurin Euroopan avaruusmuseoista.

Saksa on ollut voimakkaasti mukana Spacelab-avaruuslaboratorion ja nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan Columbus-laboratorion kehittämisessä, joten näitä hankkeita esitellään perusteellisesti ja esillä on runsaasti niiden mallikappaleita ja alkuperäisiä koekappaleita. Entisen Itä-Saksan myötä tulleet Neuvostoliiton avaruusohjelman laitteet tekevät siitä erityisen kiinnostavan – näyttelyssä on mm.oikea Buran-avaruussukkula.

speyer.technik-museum.de

Myös muutamissa suurkaupunkien tiede- ja tekniikkamuseoissa on hyvät avaruusosastot. Etenkin Lontoon Science Museum, Münchenin Deutches Museum ja Pariisin La Villettte ovat kiinnostavia. Belgiassa on myös jännittävä, mutta pieni ja hieman hankalasti saavutettava avaruusmuseo Euro Space Center. Se sijaitsee Belgiasta Luxemburgiin vievän E411-moottoritien varrella Transinne-kylän luona.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Pekingin tiede- ja tekniikkamuseo

To, 06/13/2013 - 16:28 Jari Mäkinen
Pekingin tiede- ja tekniikkamuseo

Jos matkasi suuntautuu Pekingiin, kannattaa Kiinan muurin, Taivaallisen rauhan aukion ja Taivaan temppelin lisäksi uhrata ainakin puoli päivää Kiinalaisen tieteen ja tekniikan museolle. Siellä on nähtävissä muun muassa Shenzhou 3:n maahanpaluukapseli ja paljon muuta avaruuslentoihin liittyvää materiaalia.

Museo sijaitsee Pekingin kolmannen kehätien pohjoispuolella kartalla katsottuna jokseenkin kehän keskivaiheilla. Vuonna 1988 avatussa museossa on pysyvän Kiinan tiedettä ja tekniikkaa esittelevän näyttelyn lisäksi paljon opetuksellisia näyttelyosastoja, vaihtuvia näyttelyitä sekä IMAX-teatteri. Kiinalaisethan ovat olleet aikanaan edelläkävijöitä monella alalla ja heitä on kiittäminen ruudista, tarkoista tähtitaivaan tapahtumien havainnoista, kompassista, paperista, painamisesta sekä pronssin sulattamisesta ja valamisesta - muutamia tärkeimpiä mainitakseni.

Kunniakasta historiaa on seurannut hiljaisempi vaihe, kunnes nyt Kiina on taas vauhdissa. Ja sen näkee museossa esiteltävien laitteiden lisäksi yleisössä: paikalle tulee bussilasteittain koululaisia, jotka perusfysiikan lisäksi opettelevat mikropiirien tekemistä ja - kyllä - lentoa avaruuteen.

Museon osoite: 1, Beisanhuan Zhonglu, Peking. 100006

Paikalle pääsee busseilla 300, 302, 367, 380, 387, 406, 407, 422, 702, 718, 725, 730, 731, 734, 735, 801, 825, 830, 831, 834, 835 ja 967, mutta kiinaa taitamattomien kannattaa ajaa taksilla (pyydä kirjoittamaan museon nimi ja osoite hotellissa paperille). Taksikyyti Pekingissä on suomalaisittain erittäin edullista.

Avoinna: 9:00 - 16: 30 (Maanantaisin suljettu, mutta avoinna kansallisina juhlapäivinä)

Lisätietoa netissä: www.cstm.org.cn

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Kipua virtuaalisesti Mount Everestille

Ke, 05/29/2013 - 13:02 Jari Mäkinen
Kuvaruutukaappaus Glacier Worksin nettisivulta

Tänä vuonna 520 henkilöä on käynyt Mount Everestillä ja heistä noin 150 piipahti maailman katolla yhtenä ainoana päivänä, 19. toukokuuta. Ensimmäisen kerran sinne päästiin tänään 60 vuotta sitten.

Toukokuu on paras aika kivuta 8,848 kilometriä korkealle vuorelle, sillä sääolosuhteet ovat silloin parhaimmat. Sen tiesivät myös nepalilaiset sherpat sekä lukuisat "läntiset" vuoristokiipeilijät, seikkailijat ja tutkijat, jotka olivat koittaneet kivuta Kiinan ja Nepalin rajalla sijaitsevalle vuorenhuipulle 1900-luvun alusta alkaen.

Ensimmäisen kerran sinne nousemista ehdotti Iso-Britannian alppiseuran puheenjohtaja Clinton Thomas Dent vuonna 1885 kirjassaan Above the Snow Line, mutta ensimmäisen vakavan yrityksen tekivät britit George Mallory ja Guy Bullock vuonna 1921. He nousivat pohjoista rinnettä myöten 7005 metrin korkeuteen, missä he totesivat, ettei heillä ole tarpeeksi varusteita korkeammalle yrittämiseen.

Vuonna 1953 useampikin seurue oli vuoren rinteellä, aikomuksenaan valloittaa viimein ylhäällä siintänyt huippu. Tom Bourdillon ja Charles Evans pääsivät vain noin sadan metrin päähän 26. toukokuuta, mutta he kärsivät hapenpuutteesta ja palasivat takasin.

Heidän pohjustamaansa polkua pitkin oli seuraavien helpompi yrittää uudelleen ja niin kahta päivää myöhemmin uusiseelantilainen Edmund Hillary ja intialainen, Nepalin vuorilla asunut sherpa Tenzing Norgay lähtivät matkaan. He pääsivät viimein perille Everestin huipulle ja ottivat viimeiset askeleensa ylös maapallon korkeimmalle paikalle (kuten silloin ajateltiin) täsmälleen klo 11:30 paikallista aikaa, toukokuun 29. päivänä 1953. He ottivat muutaman valokuvan ja jättivät paikalle ensimmäiset ihmisen jätökset: karamellejä ja pienen ristin.

Nyt 60 vuotta myöhemmin Eversitin huippu on täynnä paitsi sinne muistoksi jätettyjä esineitä, niin myös suoranaista roskaa, ja siellä käy niin paljon turisteja, että tänä vuonna pullonkaulana olevalle, juuri huipun alla olevalle noin 12-metriselle kielekkeelle harkittiin jo asennettavaksi metalliset portaat. Ongelmana on se, että paikassa pääsee kulkemaan vain yhteen suuntaan, ja etekin ylös menevillä on niin kova kiire, että he eivät tule ajatelleeksi, että palaaminen alas on kipuamista tärkeämpää. Suurin osa Everestin onnettomuuksista ja kuolemantapauksista tapahtuu vuorelta laskeuduttaessa.

Vaikka kiipeäminen on nyt helpompaa kuin aikaisemmin, ei se silti ole lasten leikkiä. Ilma on ohutta, sää saattaa muuttua nopeasti ja olosuhteet ovat normaalistikin kylmät sekä haastavat. Aurinko porottaa voimakkaasti, koska suurin osa säteilyä vaimentavasta ilmakehän ilmasta on alapuolella. Normaalisti hyväkuntoistenkin lihakset ovat kipeinä, osin vuoristosairauden, osin fyysisen rasituksen vuoksi.

Mount Everest perusleiri 1:ltä katsottuna

Mikäli noin 50 000 euron hintainen matka Mount Everestille tuntuu liian haastavalta tai kalliilta, niin nyt vuosipäivän kunniaksi on julkaistu erinomainen nettisivu, joka kertoo Everestille nousemisesta. "Everest: Rivers of Ice" -sivuston on tehnyt David Breashears, itsekin vuoristokiipeilijä, ja hänen yhtiönsä GlacierWorks, ja sen avulla voi tutustua Everestiin, sen ympäristöön ja sinne nousemiseen karttojen, videoiden ja monenlaisen muun materiaalin avulla. Suuret panoraamat ovat upeita ja visualisoinnit hienoja.

Sivusto on tehty yhteistyössä Microsoftin kanssa ja se toimii parhaiten Internet Explorer -selaimella, mutta sitä voi käyttää myös kaikilla muilla selaimilla. Alla on sivuston esittelyvideo YouTubesta:

USAn kaksi komeaa avaruustiedekeskusta (ja bonukset)

Ma, 04/29/2013 - 19:17 Jari Mäkinen
Kennedy Space Center

Turisti ei pääse lähellekään NASAn avaruuskeskuksia omin nokkinensa, mutta monen keskuksen vieressä on puoleensavetävä vierailijakeskus suurine parkkipaikkoineen. Niistä järjestetään kyllä kiertokäyntejä keskuksenkin puolelle, jolloin kävijät voidaan viedä hallitusti vain oikeisiin paikkoihin valvovien silmien alla.

Näiden kaupallisten tiedekeskusten ja avaruuspuistojen piirteitä yhdistävien paikkojen nimet on lisäksi valittu yleensä siten, että ne muistuttavat läheisesti NASAn kyseisessä paikassa olevaa keskusta, mutta ovat hieman erilaisia.

Näistä kaksi on aivan omassa luokassaan: Johnsonin avaruuslentokeskuksen Space Center Houston Teksasissa, Houstonin eteläpuolella, sekä Kennedy Space Center Floridassa. 

Floridan avaruusteemapuisto

Kennedyn avaruuskeskus Atlantin rannalla liki viivasuoran tien päässä Orlandosta on Yhdysvaltain avaruushistorian kenties tärkein paikka: maan ensimmäiset avaruusraketit sekä miehitetyt avaruusalukset Mercuryt ja Geminit laukaistiin Cape Canaveralin rakettitukikohdasta ja sen viereen rakennettiin Kennedyn avaruuskeskus Apollo-ohjelmaa varten. Myöhemmin sukkulat laukaistiin kaikki myös sieltä matkaan.

Alue on matalakasvuista ja soista ranta-aluetta, missä varsinaisen mantereen ulkopuolella kulkee pieni maakaistale. Kun etelästä Miamin suunnasta ajaa ylös ja valitsee sisämaassa kulkevan moottoritien sijaan pienemmän tien aivan rannassa, näkee hyvin kuinka rantakaistaleen ja sisämaan väliin levittäytyy vähitellen hieman laajempi vesialue, jonka ylitse siellä täällä kulkee silta.

Lopulta sisävesi levenee kilometrien levyiseksi ja siihen ilmestyy kokonainen maapala: Merritt Island, missä sijaitsee Kennedyn avaruuskeskus, eli Cape Kennedy. Samalla kohdalla itse ranta kurottaa ulommas Atlantiin, ja kun 1940-luvun lopulla Yhdysvaltain armeija etsi sopivaa paikkaa uusien ohjusten laukaisuun, niin valinta osui siihen. Se puolestaan on Cape Canaveral.

Virallisesti alue on luonnonpuistoa, missä linnut ja alueen alkuperäisasukkaat alligaattorit voivat liikkua vapaasti. Myös vierailijakeskus on luonnonsuojelualueella, joten asfalttiparkkipaikan ulkopuolella kannattaa katsoa ympärilleen, kun avaa auton oven. Kuten monissa varoituskylteissä sanotaan, ei alligaattorien kanssa kannata leikkiä!

Monen monta erilaista rakettia rivissä

Kun Apollo-ohjelma eli huippuaikojaan 1960-luvun lopussa ja suuret ihmispaljoudet kerääntyivät katsomaan rakettien laukaisuita avaruuskeskukseen, päätettiin paikalle perustaa erityinen vierailijakeskus. Se avattiin vuonna 1967 ja on ollut siitä alkaen eräs Floridan suosituimmista matkailukohteista. Viime aikoina siellä on käynyt noin 1,5 miljoonaa kävijää vuodessa. 

Se, että Floridasta on laukaisu raketteja avaruuteen, näkyy selvästi myös vierailijakeskuksessa, sillä sen näyttävin osa on rakettipuisto. Siellä seisovat ensimmäiset amerikkalaisastronautit taivaalle lähettäneet Mercury ja Atlas, sekä koko joukko uudempia kantoraketteja. Niille tekee seuraa täysikokoinen, laukaisuvalmis avaruussukkula näköismallina ja myös aivan oikea, käytöstä poistettu avaruussukkula Atlantis. Kävijät voivat kävellä myös Apollo-aikaista laukaisualustan hissistä aluksen luokse vienyttä siltaa pitkin ja kuvitella miltä on tuntunut astella yli sadan metrin korkeudessa pieneen alukseen, joka nousee pian raketin nokassa kohti Kuuta.

Cape Canaveralista laukaistaan nykyisellään usein satelliitteja ja luotaimia avaruuteen, joten kun paikalle suunnittelee matkaa, kannattaa se ajoittaa laukaisun aikaan. Monasti aivan laukaisun aikaan vierailijakeskus on sujlettu turvasyistä.

Ellei paikalle osu oikean laukaisun aikaan, voi sellaisen kokea simulaattorissa. IMAX-teatteri tarjoaa avaruusmaisemia ja “tavallinen” elokuvateatteri näyttää huikeita huippuhetkiä amerikkalaisten avaruushistoriasta: Apollo-aikaa ja mahtipontisia käyrätorvifanfaareita riittää.

Bussit vievät myös itse avaruuskeskuksen puolelle, mikä on käynnin ainutlaatuisin osa. Kiertokäynti kulkee ikonisten Apollo- ja sukkulalaukaisualustojen, raketteja alustoille kuljettaneiden telaketjuilla liikkuneiden kuljettimien ja jättisuuren rakettien kokoonpanohallin kautta Saturnus 5 -kantoraketin luokse. Näiden kaikkein näkeminen omin silmin paikan päällä on elämys, mitä amerikkalainen sokerikuorrutuskaan ei voi laimentaa.

Paikalla saa kulumaan helposti yhden päivän, ja sen voi päättää vierailemalla keskuksen kaupassa, joka väittää olevansa maailman suurin avaruusaiheisten tavaroiden myymälä. Puodissa on tarjolla yli 40 000 enemmän tai vähemmän kiinnostavaa tavaraa, jotka ovat ostettavissa myös kaupan nettisivuilla.

Ilmavoimien raketti- ja ohjusmuseo

Cape Canaveralin puolella, puolen tunnin ajon päässä Kennedyn avaruuskeskuksesta ja Titusvillestä, on Yhdysvaltain ilmavoimien oma pieni avaruusmuseo. Varsinainen museo sijaitsi alun perin tukikohdan sisällä rakennuksissa ja bunkkereissa, mistä ensimmäisiä avaruusraketteja ohjattiin, mutta tiukentuneiden turvamääräysten vuoksi museo jouduttiin sulkemaan yleisöltä. Nyt suuri osa museon esineitä on siirretty tukikohdan portin luokse näyttelyyn, mikä on hyvin perinteinen ja yksinkertainen, mutta hyvin autenttinen ja alkuperäinen. Museon henkilökunta on pääosin rakettien parissa työskennelleitä eläkeläisiä, joten heidän kertomuksensa ovat tärkeä osa museokäyntiä.

Bunkkereihin ja historiallisiin paikkoihin pääsee myös vierailemaan pari kertaa viikossa järjestettävillä kiertokäynneillä. Samalla on hyvä vakoilla mitä tämän hetken kuumin avaruusyhtiö Space X on tekemässä, sillä kiertokäynti vie läheltä heidän laukaisualustaansa ja yhtiön rakennus on museon vieressä.

Astronauttien kunniahalli

Kennedy Space Center, siis "virallinen" vierailijakeskus, pitää sisällään näyttelyn, jonka nimi on Astronaut Hall of Fame (c). Tässä pieni c on hyvin tärkeä, sillä alkuperäinen Mercury-astronauttien itsensä perustama Hall of Fame sijaitsee Titusvillessä, noin vartin ajomatkan päässä Kennedyn avaruuskeskuksesta.

Se perustettiin vuonna 1990 ja suuri joukko astronautteja lahjoitti sinne omia henkilökohtaisia tavaroitaan näytteille. Pieni museo jäi kuitenkin virallisen vierailijakeskuksen varjoon ja ajautui taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 2002. Vierailijakeskusta pyörittävä yhtiö Delaware North Park Services osti museon esineet itselleen mielenkiintoisen juridisen näytelmän päätteeksi (osa näyttelyesineistä oli periaatteessa edelleen astronauttien omaisuutta, osa enemmän tai vähemmän virallisesti museolle luovutettuja), minkä jälkeen Astronaut Hall of Fame (c) siirrettiin osaksi vierailijakeskusta. 

Alkuperäinen Hall of Fame sekä suuri joukko astronautteja suivaantuivat omaisuutensa kaappaamisesta ja he päättivät jatkaa omaa näyttelyään uudella konseptilla. Museo avattiin uudelleen loppuvuonna 2002 ja on ehdottomasti käynnin arvoinen. Tämä alkuperäinen ja epävirallinen Hall of Fame puhuu astronauttien suulla ja on henkilökohtaisempi kuin vierailijakeskuksen näyttely.

Saturnus 5 -kuuraketti Houstonissa

Houston, meillä ei ole ongelmia!

Kun sukkulat päätettiin lähettää eläkkeelle ja Nasa valitsi tarjousten perusteella paikat, minne käytöstä poistetut sukkulat annettiin näytteille asetettavaksi, oli kenties suurin pettyjä Houstonin avaruuskeskuksen vierailijakeskus Space Center Houston.

Nähtävästi Teksasissa oletettiin paikan olevan niin itsestään selvä sijoituspaikka, ettei sukkulan eteen olisi tarvinnut tehdä mitään erityistä: tyypillisesti museot tarjoutuivat rakentamaan lisärakennukset tai laajentamaan vanhoja tilojaan ja tekemään jotain erityistä, jotta erityinen avaruuslentokone saisi arvoisansa loppusijoituspaikan.

Toisaalta on loogista, että Houston ei nytkään näe oikeaa sukkulaa, sillä vaikka astronautit koulutetaan Teksasissa, he eivät nouse sieltä avaruuteen. Houstonin avaruuskeskuksessa on simulaattoreita, mallikappaleita, suunnitelmia, kouluttajia ja insinöörejä, jotka suunnittelevat avaruusaluksia, mutta raketit ja alukset ovat muualla. Ainoa poikkeus on Saturnus 5 -raketti, mikä on laitettu hienosti näytteille vierailijakeskuksen ja avaruuskeskuksen välissä olevalle alueelle.

Saturnus 5 ja sen vieressä olevat pienemmät raketit olivat pitkään taivasalla, eikä Houstonissa ollut juuri muuta avaruudellista katsottavaa vuoteen 1992 saakka, kun vierailijakeskus perustettiin. Keskimäärin 800 000 ihmistä vierailee siellä vuosittain.

Teksasin tapaan vierailijakeskus on kookas ja se muistuttaa vähän ostoskeskusta, missä suurelta katetulta keskusaukiolta pääsee sivuilla oleviin tiloihin. IMAX-teatteri, videoita, ravintoloita, kauppoja, lasten puuhapiste, suuri sukkulan nokka ja sen sisällä oleva simulaattori sekä erinomaisesti tehty avaruuslaitteita sisältävä näyttely, missä on mm. alkuperäinen Skylab-avaruusaseman täysikokoinen malli (minne pääsee sisään), Apollo 17 -lennon komentomoduuli, muiden avaruusalusten malleja ja kuukivilaboratorio. Astronauttien Kuusta tuomat näytteet on edelleen tallessa Houstonin avaruuskeskuksessa ja vierailijakeskuksessa pääsee myös koskettamaan kuukiveä.

Yksi keskusaukiolta vievä ovipari johtaa pieniin juniin, joilla pääsee käymään avaruuskeskuksen puolella. Siellä kiinnostavin kohde on avaruuslentojen lennonjohto: niin historialliseksi muistomerkiksi muutettu Apollo-aikainen lennonjohto kuin nyt käytössä oleva avaruusaseman lennonjohto. Välissä on nyt toimettomana oleva sukkulalentojen lennonjohto. 

Vierailijakeskus tarjoaa erikoishintaan myös erikoiskiertokäyntiä. “Level 9 tour” vie käymään myös avaruuskeskuksen suuressa rakennuksessa numero 9, missä ovat sukkuloiden ja avaruusaseman täysikokoiset mallikappaleet, sen aikana syödään avaruuskeskuksen ruokalassa (missä astronautitkin lounastavat) ja kävijät pääsevät myös käymään Apollojen lennonjohtohuoneessa sisällä. Lisäksi kiertokäynti näyttää hieman kauempana avaruuskeskuksesta olevan suuren vesialtaan, missä harjoitellaan avaruuskävelyitä.

Missä, milloin ja miten?

Kennedy Space Center sijaitsee Kennedyn avaruuskeskuksen alueella, noin kymmenen kilometriä ennen keskuksen portein suljettua ydinaluetta. Keskus avautuu joka päivä klo 9.00 ja sulkee ovensa vuodenajasta riippuen noin klo 18. Paikka on suljettu vain joulupäivänä ja satunnaisesti normaalia herkempiä tai salaisempia satelliitteja laukaistaessa.

Orlandosta paikalle pääsee tiellä 528 (State Road) itään, missä on hyvä opastus avaruuskeskukseen lähes Orlandosta alkaen. Jos saavut osavaltioiden välistä tietä 95 (joka kulkee Floridan halki etelä-pohjoissuunnassa), aja ulos liittymästä 212 pohjoiseen tai 215 etelään. Keskuksen nettisivut ovat osoitteessa www.KennedySpaceCenter.com.

Ilmavoimien avaruusmuseo sijaitsee Cape Canaveralissa ilmavoimien tukikohdan sisäänkäynnin luona ja sinne ajaessa voi tuntua siltä, että on menossa luvatta sotilasalueelle; varsinainen portti tulee eteen vasta myöhemmin ja museo on juuri ennen porttia näytteillä olevan siivellisen ohjuksen kohdalla oikealla. Tie tukikohtaa kulkee Cape Canaveralin risteilyterminaalien ohitse. 

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 9-14, lauantaina 9-17 ja sunnuntaina 12-16. Sieltä järjestetään kiertokäyntejä sotilasalueella oleviin historiallisiin kohteisiin, lisätietoja ja aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen nettisivulta; osa kiertokäynneistä alkaa myös avaruuskeskuksen vierailijakeskuksesta. Museon nettisivut ovat osoitteessa www.afspacemuseum.org.

Space Center Houston sijaitsee sopivasti osoitteessa 1601 NASA Parkway, mikä on noin 30 kilometriä Houstonin keskikaupungin eteläpuolella Clear Laken luona. Autolla paikalle pääsee hyvin yksinkertaisesti ajamalla Houstonista etelään Galvestonia kohti kulkevaa päätietä 45 (Interstate) ja ajamalla liittymästä 24 pois. Ajoramppi vie oikealle, mutta eteen tulevaa NASA Parkwaytä (entinen NASA Road 1) tulee ajaa vasemmalle; noin viiden kilometrin jälkeen avaruuskeskusta ei voi olla huomaamatta tien vasemmalla puolella.

Avoinna klo 10-17 arkisin ja 10-18 viikonloppuisin, paitsi joulupäivänä ja lokakuun 8. päivänä.

Ostamalla lipun etukäteen keskuksen nettisivujen kautta saa viiden dollarin alennuksen. Mikäli aikomuksena on vierailla muissakin Houstonin alueen museoissa, taidegallerioissa, akvaariossa tai eläintarhassa, kannattaa ostaa Houston City Pass, millä pääsee avaruuskeskukseenkin. 

“Level 9 tour” maksaa satakunta dollaria, se sisältää lounaan Nasan kanttiinissa ja sille pitää ilmoittautua ennakkoon nettisivuilla tai soittamalla numeroon 281-283-4755.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita