Suorana labrasta 9/2018: Miika Vuori on sairaanhoitaja, josta tuli valtiotieteiden tohtori ja tällä viikolla hän kelaa Kelaa Twitterissä

Ma, 02/26/2018 - 10:12 By Jari Mäkinen

Suorana labrasta palaa myös hiihtolomalta ja niin tekee myös Miika Vuori. Hän on työssä Kelassa – missä tehdään myös tutkimusta. Millaista? Se selviää tämän viikon kuluessa.

Miika on ensimmäiseltä koulutukseltani sairaanhoitaja AMK ja hän työskenteli noin kymmenen vuoden ajan hoitotyön tehtävissä mm. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa lasten- ja nuorisopsykiatrian hoito-osastoilla.

"Jossain vaiheessa kiinnostuin sosiaalitieteistä", kertoo Miika ja toteaa vaatimattomasti, että tämä innostus johti siihen, että hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2011 (pääaineenaan sosiologia) ja edelleen valtiotieteiden tohtoriksi Turun yliopistosta vuonna 2015.

Nykyisin Miika on työssä Kelassa ja työpaikkana on Alvar Aallon suunnittelema ikoninen Kelan Päätalo.

"Työskentelen erikoistutkijana Kelan tutkimusryhmässä. Vastaan Kelan kehittämän monimuotoisen perhekuntoutuksen seurantatutkimuksesta. Perhekuntoutus on tarkoitettu lapsille, joilla on diagnosoitu esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ja heidän perheenjäsenilleen."

Pesti @suoranalabrasta -twiittaajana on myös hyvää harjoitusta Miikalle, sillä hän on ollut Twitterissä vasta nelisen kuukautta. 

"Tästä tulee jännää myös siksi, että tilanne on sikäli uusi ja hieman jännittävä, että keski-ikäisen syntyperältään itäsuomalaisen miehen suusta ei sanat helposti irtoa. No, nyt on oiva tilaisuus oppia uutta."

Miikka lupaa kuitenkin yrittää kertoa kuluvan viikon aikana paitsi omasta työstään, niin myös laajemmin Kelassa tehtävästä tutkimuksesta ja tutkimuksissa käytetyistä Kelan rekisteritiedoista.

Perinteiseen tapaan viestit tulevat tähän alle ja niitä voi tietysti lukea myös Twitterissä seuraamalla @suoranalabrasta -tiliä (tai tällä viikolla @Miika_Vuori -tiliä).

<iframe class="wakeletEmbed" width="100%" height="760" src="https://embed.wakelet.com/wakes/26804e74-3210-403a-8cfc-abb9ccd78779/li…" style="border: none"></iframe><!-- Please only call https://embed-assets.wakelet.com/wakelet-embed.js once per page --><script src="https://embed-assets.wakelet.com/wakelet-embed.js" charset="UTF-8"></script>