Amazoniasta löytyi tieteelle uusi jättilehtinen norsunkorvakasvi

Kuva jättilehtisestä puusta (Melo ja kumpp., 2019)

Brasilialaistutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä outoja puita, joilla on ihmistä suuremmat lehdet. Uuteen lajiin kuuluvat puut saattavat olla vaarassa kadota luonnosta.

Tutkijat huomasivat ensimmäisen oudon suurilehtisen puun jo 37 vuotta sitten, mutta sen varmistettiin edustavan omaa lajiaan vasta nyt. Tiedeartikkeli aiheesta julkaistiin syksyllä Acta Amazonica -sarjassa.

Puun soikeat lehdet ovat mitoiltaan 60–250 cm x 50–140 cm. Isokin ihminen voisi siis hyvin piilotella yhden ainoan lehden takana. Piilosille meno olisi tosin työlästä, sillä ainoat lehdet sijaitsevat ryppäänä 10–15 metriä pitkän oksattoman rungon huipulla.

Puut kuuluvat jo aiemmin tunnettuun kasvisukuun, jonka virallinen nimi on lehtien muodon vuoksi "norsunkorvakasvit". Uuden jättilehtisen kasvin tapauksessa nimi on erityisen osuva: Savanninorsun korvalehti on pituudeltaan 180240 cm ja leveydeltään 110130 cm.

Sivujuonne: "Norsunkorviksi" kutsutaan huonekasvien harhaanjohtavien myyntinimien ja käännöserheiden vuoksi myös muutamia muita kasveja, kuten kilpipiileaa (Pilea peperomioides, ruotsiksi ”elefantöra”) sekä taarokasveja (Colocasia-suku, englanniksi ”elephant-ear”). Suomeksi ainoa virallinen norsunkorva on kuitenkin Coccoloba uvifera.

Uudella puulajilla ei suomenkielistä nimeä vielä ole, vaan se tunnetaan tylsästi tieteellisellä nimellään Coccoloba gigantifolia. ”Coccoloba” viittaa kasvisuvulle tyypilliseen mehevään marjaterttuun, lajinimi ”gigantifolia” taas tarkoittaa jättilehtistä.

C. gigantifolia-puita on löydetty vasta noin 20 kappaletta. Ne kasvavat keskellä Amazonin sademetsää kahdella alueella, jotka ovat 600 kilometrin päässä toisistaan. Vielä ei kuitenkaan voida täysin varmuudella sanoa, kuinka harvalukuinen laji tarkalleen on. Toisin kuin suomalaismetsissä, Amazoniassa toistensa lomassa saattaa kasvaa jopa useita satoja eri puulajeja. Yksittäisen lajin puihin törmääminen saattaa siis joskus olla sattuman kauppaa. Tästä kertoo jo uuden puulajin löytöhistoriakin.

Ensimmäinen C. gigantifolia löytyi jo vuonna 1982 ja lisää havaittiin vuosina 1985, 1989, 1993 ja 1995. Nuo puut olivat kuitenkin kukattomia ja hedelmättömiä, joten lisätutkimuksiin ei ryhdytty. Vasta vuonna 2005 löydettiin ensimmäinen kukkiva ja hedelmiä vastikään tuottanut puu. Sen siemeniä tuotiin idätettäväksi ja kasvatettavaksi Manauksessa sijaitsevaan Amazonian tutkimusinstituutti INPA:an. Nyt, kun kasvatettujen puiden ikä on yli kymmenen vuotta, voitiin vihdoin varmuudella sanoa että kyse on uudesta lajista.

Tutkijoiden mukaan puu on luokiteltava saman tien uhanalaiseksi. Puiden leviäminen ja lisääntyminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa, oletetun harvalukuisuuden sekä populaatioiden välisen pitkän matkan vuoksi. Tuon lisäksi seutua muokataan rajusti ihmisen toimesta. Metsistä raivataan alati tilaa soijaviljelmille ja laidunalueille, läheiset joet on padottu monesta kohdasta, ja joenvartta kulkevan päätien käyttöä aiotaan lähitulevaisuudessa lisätä rankasti.

Vieläkin suurilehtisempiä kasveja on

Suomalaiset kasvit jäävät lehtineen mennen tullen C. gigantifolian varjoon. Meikäläisittäin ”suuria”, 20-senttisiä lehtiä voi löytää esimerkiksi vaahteralta, haavalta, leskenlehdeltä ja lumpeelta. Ukon- ja karhunputket sekä takiaiset taas tekevät jopa 60 cm pitkiä lehtiä. Vieraslajikasvien, kuten etelänruttojuuren, raparperin ja jättitataren lehdet voivat olla tuotakin suurempia. Suomessa ylivoimaisen voiton vienee kuitenkin haittakasvi jättiputki, jonka äkäisen liuskoittuneet lehdet saattavat yltää yli metrisiksi.

Maailman mittapuussa C. gigantifolia ei kuitenkaan ole se aivan kaikkein suurilehtisin kasvi.

Yhtenäisistä lehdistä pinta-alaltaan suurimpia lienevät joko jättigunneran raparperimäiset lehdet, tai amatsoninjättilumpeen kelluvat pyöreät lehdet. Kummatkin saattavat olla läpimitaltaan kolmen metrin luokkaa. Pisimpiä taas ovat erään raffiapalmulajin 25-metriset lehdet, jotka tosin ovat jakautuneet sadoiksi erillisiksi lehdyköiksi. Joillain muilla palmuilla taas on 5–8 -metrisiä, mutta yhtenäisiä lehtiä.

Lähde: Melo ja kumpp.: "A new species of Coccoloba P. Browne (Polygonaceae) from the Brazilian Amazon with exceptionally large leaves". Acta Amazonica 49(4): 324-329.

Aloituskuvassa esimerkkejä luonnonvaraisten C. gigantifolia -puiden lehdistä. Aloituskuvan oikeanpuoleinen lehti on mitoiltaan 2,15 m x 1,38 m, eli hieman maksimikokoa pienempi. (Melo ja kumpp., 2019)

Turkulaistutkimus: Amazonin sademetsässä ennen tuntemattomia rajalinjoja

Kuva: lapidim / Flickr

Turun yliopiston tutkijat löysivät yli tuhat kilometriä pitkän rajalinjan. Aiemmin tuntematon raja jakaa sademetsäalueen eliömaantieteellisiin osiin. Maastossa eron huomaa, jos vain tietää mitä katsoa.

Juuri julkaistu turkulaistutkimus luo järjestystä Amazonian kaoottiseen eliömaantieteeseen.

Vallalla oleva käsitys on, että Amazonin sademetsäalueen ainoita rajoja ovat leveät joet, jotka hillitsevät kasvien ja eläinten leviämistä. Muutoin koko seudun on luultu olevan lajistoltaan varsin yhtenäinen, vaikka tosiasiassa eläin- ja kasvilajien esiintymisalueista tiedetään kuitenkin vain vähän. Kun lajikirjo on hämmentävän suuri ja laajat tulvat hämärtävät rajoja, voi kokonaisuus ensi silmäyksellä näyttää tasaisen kaoottiselta.

Rajalinja on selvä, kun sitä osaa etsiä. Se kulkee etelä-pohjoissuunnassa läpi Amazonian runsaan 1000 kilometrin matkan. Se leikkaa useita suuria jokia ja vaikuttaa kasvustoon niitäkin enemmän. Rajalinja huomattiin alun perin satelliittikuvista (alla vasemmalla), mutta vasta nyt tutkijat pääsivät kunnolla perehtymään sen aiheuttamiin vaikutuksiin maastossa.

Väärävärikuva raja-alueesta (vas., Higgins et al. 2011) ja Amazonasin kartta (oik.). Maastotutkimusalueet on merkitty keltaisella, rajat punaisella.

Tutkimusta johtanut Hanna Tuomisto kertoo, että metsä todella äkkiseltään näyttää samanlaiselta löydetyn rajalinjan molemmin puolin. Vasta lajistokartoitus kertoo tilanteen oikean laidan. Kansainvälinen tutkijaryhmä vietti alueella kolme kuukautta tutkien jokien rantoja ja keräten kasvi- ja maaperänäytteitä.

Päivisin tutkijat kolusivat maastossa, ja nukkuivat öisin jokilaivassa. Samalla laiva siirrettiin uuteen paikkaan, uusien näytteidenkeruupaikkojen viereen. Kaiken kaikkiaan näin kuljettiin yli 500 kilometrin matka, puoliksi rajalinjan kummallakin puolella.

Asia alkoi valjeta maastossa. Suurin osa lajeista joko esiintyi tarkasti vain yhdellä puolen rajalinjaa, tai oli siellä ainakin paljon yleisempi. Tutkittavana oli saniaisten, palmujen, inkiväärikasvien sekä huonekasveinakin käytettyjen medinillakasvien levinneisyys.

Syy maaperässä

Maaperänäytteistä selvisi kasvualustan olevan erilainen rajalinjan eri puolilla. Amazonasin rajalinja on siis geologinen, ja juontaa juurensa eri-ikäisiin sedimentteihin. Sademetsä lepää paksujen sedimenttipatjojen päällä. Voimakkaan eroosion vuoksi nuorimmat kerrokset ovat osaksi hävinneet ja vanhemmat kerrokset tulevat näkyviin.

Kyse on siis hieman vastaavasta tilanteesta kuin Suomen harvoilla kalkkialueilla. Niillä on useimmiten omanlaisensa lajisto.

Amazonasin kasvilajien levinneisyyteen vaikuttaa näytteiden perusteella eritoten kalsium- ja magnesium-ionien läsnäolo, tai niiden puuttuminen.

Erilainen maaperä edesauttaa erilaisten kasvien sopeutumista alueelle. Se myös edistää lajiutumista: jotkut yksilöt pärjäävät erilaisella maaperällä kuin mihin laji on tottunut. Ne jatkavat siellä eloaan, toisten jäädessä toiselle puolelle. Aikaa myöten kasvit sopeutuvat erilaisiin kasvuolosuhteisiin, ja eriytyvät lajeiksi.

Vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat löysivät vastaavan rajalinjan lännempää Perun puolelta. Silloinkin maaperän kasvualusta rajoitti kasvien leviämistä. Samalla tutkijat huomasivat satelliittikuvista myös nyt tutkitun rajan, ja päättivät perehtyä siihen tarkemmin. Ja hyvä niin.

Amazonin sademetsän pohjalta löytyy varmasti muitakin vastaavia eroja. Seuraava tavoite tutkijoilla onkin etsiä niitä lisää, ja tutkia, missä niitä on ja kuinka ne vaikuttavat kasvillisuuteen.

Amazonin sademetsä eli Amazonia on planeettamme laajin yhtenäinen sademetsäalue. Sen pinta-ala vastaa 70 prosenttia Euroopasta tai kahtakymmentäkahta Suomea.

Juttu perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen sekä kahteen tutkimusartikkeliin Journal of Biogeography -julkaisusarjassa (2011, 2016).

Päivitys klo 22.30: Lisätty maininta Suomen kalkkimaista.

Otsikkokuva: Aamu-usvaa ​Juruá-joella (lapidim / Flickr)