asteroidi

Bennu-asteroidin pintakivet sinkoutuvat oudosti avaruuteen

Pe, 12/06/2019 - 03:10 Jarmo Korteniemi
Kuva: Sinkoutuneiden kivien ratoja.

OSIRIS-REx -luotain on tutkinut Bennu-asteroidia kohta vuoden ajan. Yksi sen kiehtovimpia löytöjä on pikkukivien irtoaminen asteroidin pinnasta. Tutkijoiden mukaan syy lienee suurissa lämpötilaeroissa yö- ja päiväpuolen välillä.

OSIRIS-REx -luotain saapui vuoden 2018 lopulla asteroidi 101955 Bennun kiertoradalle. Pian sen jälkeen laitteen navigointikamerat havaitsivat, että lähiavaruudessa liikkuu lukuisia outoja kohteita.

Lentoratojen analyysi osoitti, että ne ovat kaikki peräisin Bennusta – palasia useista yksittäisistä paikoista. Irronneet palat olivat halkaisijaltaan tyypillisesti 1–10 -senttisiä. Niiden nopeudet vaihtelivat 5 sentistä jopa kolmeen metriin sekunnissa (10,5 km/t).

Suurienergisin havaittu palasten avaruuteen sinkoutumistapahtuma sattui 6.1.2019 asteroidin eteläisellä pallonpuoliskolla. Arvioiden mukaan tapaus vastasi noin 60 TNT-kilon räjäyttämistä. Tapahtuman seurauksena asteroidia ympäröivästä avaruudesta havaittiin ainakin noin 200 pikkukiveä. Osa putosi tuntien tai päivien jälkeen takaisin, osa pakeni planeettojenväliseen avaruuteen.

"Palasten irti sinkoutuminnen herätti mielenkiintomme. Viime kuukaudet olemme tutkineet tätä mysteeriä. Tämä on oiva mahdollisuus laajentaa näkemystämme siitä miten asteroidit toimivat", kuvailee Dante Lauretta, luotaimen päätutkija.

Tutkijat analysoivat etenkin kolmea merkittävintä tapausta. Niiden "laukaisupaikat" sijaitsevat eri puolilla Bennua, eivätkä vaikuta mitenkään ympäristöstään poikkeavilta. Paikalla ei myöskään näy tuoreita törmäysjälkiä. Kukin tapahtuma kuitenkin sattui myöhään paikallisen iltapäivän aikaan.

Ajankohta antaakin oivan vinkin mahdollisesta syyllisestä: lämpötilaerot yön ja päivän välillä.

Video palasten lentoradoista erään tapahtuman jälkeen.

Bennun vuorokausi – eli aika jona se pyörähtää kerran akselinsa ympäri – kestää 4,3 tuntia. Se on riittävän pitkä aika jotta pinnan lämpötila vaihtelee merkittävästi. Varjon kylmyydestä suoraan päivänpaisteeseen joutuva pinta-aines lämpölaajenee, mikä aiheuttanee kivissä ja lohkareissa suuria sisäisiä jännityksiä. Tutkijoiden mukaan kiviaineksen "laukaisu" avaruuteen saattaakin tapahtua jos jännitys johtaa suuren lohkareen halkeamiseen.

Prosessia saattaa tehostaa myös veden sublimoituminen.

Bennun pinta koostuu osaksi hienojakoisista verkkosilikaateista, joiden rakenteessa on myös vettä. Kun tuo aines kuumenee, vesi saattaa alkaa kiehumaan ja aiheuttaa paineen nousua pienissä rakosissa. Myös tämä prosessi voi johtaa spontaaneihin räjähdyksiin Bennun kivissä.

Kuva: Bennun pintaa. NASA/JPL/OSIRIS-REx
Kuva: Bennun pintaa. Yläoikealla oleva lohkare on n. 15 m korkea.

Tutkijoiden mukaan monet pienemmät "laukaisut" lienevät toissijaisia. Etenkin sellaisten tapausten, jotka sattuvat yöaikaan, uumoillaan johtuvan pinnalle takaisin putoavista heittelekivistä. Törmäykset sinkoavat lisää materiaa ylös.

Tutkijat eivät kuitenkaan voineet sulkea pois tavallisia mutta satunnaisia meteoroiditörmäyksiä. Moisia kappaleita sattuu Bennun kiertoradalle varmasti.

Bennu ei varmastikaan ole ainut asteroidi, jolla tällaista tapahtuu. Yleisyys kuitenkin riippuu siitä, mikä prosessi tarkalleen sinkoaa kiviä ylös.

Lämpötilamuutokset saattavat murentaa kiviä pienemmiksi murskeeksi, mikä helpottaisi satunnaisia meteoroiditörmäyksiä nostamaan pikkukiviä avaruuteen. Moinen prosessi toistuisi aivan kaikilla pienillä asteroideilla.

Jos kyse taas on lähinnä veden aiheuttamasta rakojen paineennoususta, pikkukiviä voi odottaa löytyvän ainoastaan niiden asteroidien ympäriltä, joiden mineraaleissa on merkittävästi vettä mukana.

OSIRIS-REx kartoittaa tällä hetkellä Bennun pintaa. Laitteen lopullinen tarkoitus on kuitenkin tuoda Maahan 60–2000 grammaa Bennun pintamateriaalia. Näytteenoton on määrä tapahtua ensi kesänä. Paluumatka alkaa maaliskuussa 2021 ja näytteiden on tarkoitus olla Maassa syyskuussa 2023.

Hyvällä tuurilla näytteeseen sattuu mukaan myös avaruuteen sinkoutuneita ja takaisin pinnalle pudonneita kiviä. Niiden tunnistaminen voi tosin olla hankalaa.

Bennu kiertää Aurinkoa elliptisellä radalla, joka hipoo sekä Maan että Marsin ratoja. Se on myös yksi niistä harvoista asteroideista, joille on määritetty aivan todellinen törmäysuhka.

Nykytietojen mukaan Bennu saattaa törmätä Maahan ensi vuosisadan loppupuolella (vuosina 2175–2199). Osuessaan Bennu synnyttäisi noin 4,5-kilometrisen kraatterin ja tuhoaisi kaiken kymmenien kilometrien säteeltä. Törmäysenergia vastaisi runsasta 1100 megatonnia TNT:tä.

Törmäysuhka on kuitenkin vain 1/2700, eli alle 0,04 prosenttia. On siis runsaan 99,96 prosentin todennäköisyys ettei se osu Maahan - ainakaan tuolla aikavälillä.

Bennu on nimetty muinaisen Egyptin myyttisen jumallinnun mukaan. Lintu kuvataan usein harmaahaikarana, ja edustaa Aurinkoa, luomista ja uudelleensyntymistä.

Lähteet: Lauretta ja kumpp.: "Episodes of particle ejection from the surface of the active asteroid (101955) Bennu" (Science 2019, maksumuurin takana); Jet Propulsion Laboratoryn tiedote

Asteroidi sai juuri komeettamaisen pyrstön

Ti, 01/08/2019 - 13:35 Jarmo Korteniemi
Kuva: Alan Hale / LCO / SAAO

Törmäystutkijan mukaan nimetty asteroidi on ilmeisesti kokenut vastikään törmäyksen.

3,7-kilometrinen asteroidi (6478) Gault on saanut yllättäen noin sadantuhannen kilometrin pituisen komeettamaisen pyrstön.

Ensimmäisenä pyrstö huomattiin ATLAS Sky Survey Programin avulla. Kuvat otti 5.1.2019 K.W. Smith Belfastin yliopistolta. Noin magnitudin 18 asteroidi tai sen pyrstö eivät näy paljaalla silmällä, mutta hyvällä kaukoputkella sen löytää Vesikäärmeen tähdistöstä.

Todennäköisin syy pyrstön syntyyn on jonkin pienemmän kappaleen törmäys Gaultiin. Pyrstön leviämisestä päätellään alustavasti, että törmäys olisi tapahtunut joskus marraskuussa.

Pyrstön syntymekanismi on vielä hieman epäselvä. Jos nimittäin kyse olisi pelkästä kiviheitteleestä ja -pölystä, asteroidin ympärille pitäisi mallien mukaan muodostua diffuusi kehä. Sellaisesta ei ole ainakaan vielä merkkejä.

Osa kuvia alustavasti vilkaisseista tutkijoista epäileekin, että pyrstö on suurelta osin vesihöyryä. Gaultilla olisi tämän idean mukaan runsaasti pinnanalaista jäätä, jota räjähdys olisi nyt höyrystänyt. Kovalla paineella purkautuva höyry pääsisi helposti pakenemaan Gaultin pienestä painovoimasta.

Gaultin 3,5-vuotinen rata on varsin elliptinen ja sen etäisyys Auringosta vaihtelee välillä 1,85 - 2,75 au. Gault kiertää Aurinkoa asteroidivyöhykkeen sisälaidalla. Kivestä ja raudasta koostuvat S-tyypin asteroidit ovat seudulle tyypillisimpiä, mutta poikkeuksiakin on. Osa asteroidivyöhykkeen kappaleista on entisiä komeettaytimiä.

Gault-asteroidin löysivät Carolyn ja Eugene Shoemaker vuonna 1988. He nimesivät sen kuulun asteroiditutkijan, Donald Gaultin mukaan. Vuonna 1999 kuollut Gault kirjoitti uransa aikana noin 80 vertaisarvioitua julkaisua, pääosin asteroiditörmäyksistä. Hän aloitti uransa Nasan kuututkimusprojektissa vuonna 1965.

Perinteisen määritelmän mukaan komeetoiksi kutsutaan erittäin elliptisillä radoilla kiertäviä jäisiä kappaleita, asteroideiksi taas kivisempiä kappaleita. Komeettojen alkuperä on jossain ulommassa aurinkokunnassa, asteroidien taas Jupiterin ja Marin ratojen välissä. Todellisuudessa komeetoilla ja asteroideilla ei kuitenkaan ole mitään selvää rajaa.

Päivitys klo 15.10: ensihavainnon tekijä korjattu. Ilmoitimme aiemmin, että pyrstö löydettiin 8.1. Kanada-Ranska-Havaiji -teleskoopilla.

Lähteet: Minor Solar System Objects -facebook-sivu, vendégcsillag-keresö-blogi (unkariksi)

Otsikkokuva: Alan Hale / Las Cumbres Observatory / South African Astronomical Observatory. Toinen kuva: Richard
Wainscoat / Canada-France-Hawaii Telescope

Bennu sai kiertolaisen – OSIRIS-REx hivuttautui superlähelle asteroidia uudenvuodenaattona

Ti, 01/01/2019 - 01:31 Jari Mäkinen
OSIRIS-REx ja Bennu. Kuva: Arizonan yliopisto

Samalla kun New Horizons -luotain lähestyi Ultima Thulea, asettui toinen Nasan avaruusluotain OSIRIS-REx kiertämään Bennu-asteroidia. Kyseessä on pienin taivaankappale, jonka ympärille on saatu kiertolainen.

Heti alkuun tosin täytyy todeta, että Bennun halkaisija on vain noin 492 metriä ja se on niin pieni, että kiertolainen sen ympärillä ei pysy radallaan ilman jatkuvaa pientä ohjaamista. Samaan tapaan kuin Rosetta-luotain kiersi noin seitsemän kilometriä halkaisijaltaan olevaa 67P/Churyumov-Gerasimenko -komeettaa jokunen vuosi sitten, kiertää OSIRIS-REx Bennuaan käytännössä jatkuvassa ohjauksessa; sen kulkua säädellään koko ajan siten, että se kiertää halutulla etäisyydellä tutkimuskohdettaan.

Syynä tähän on se, että näin pienen taivaankappaleen vetovoima on niin heikko, että jo pieni sysäys saisi kappaleen sinkoutumaan kauas avaruuteen sen pinnalta tai sen kiertoradalta. Bennun aiheuttama painovoima on vain noin viidesmiljoonasosa maapallon painovoimasta.

Joka tapauksessa Nasan OSIRIS-REx -luotain sytytti nyt 31. joulukuuta 2018 pienet rakettimoottorinsa kahdeksan sekuntia kestäneeseen polttoon ja muutti näin rataansa siten, että se alkoi kiertämään Bennua. Se pysyy ainakin helmikuun puoliväliin tällä radallaan, jolla se kiertää Bennun kerran noin 62 tunnin aikana.

Hieman soikean radan lähin kohta on 1,4 kilometrin ja kaukaisin kohta noin kahden kilometrin päässä Bennun keskipisteestä.

101955 Bennu, eli 1999 RQ36, on hiilipitoinen Apollo-ryhmään kuuluva pikkuplaneetta, jonka LINEAR-taivaankartoitushanke löysi syyskuussa 1999. Nimensä asteroidi sai egyptiläisen mytologian Bennu-linnulta, joka esiintyi tarinoissa yleensä Auringon, luomisen ja uudelleensyntymän yhteydessä. Virallisesti nimi on lyhenne sanoista "Origins, Spectral Interpretation, Resource Identification, Security, Regolith Explorer".

OSIRIS-REx on tutkinut jo jonkin aikaa kauempaa Bennua ja joulukuun 16. päivänä se teki jo lähiohituksen, jonka aikana se tuli vain noin seitsemän kilometrin etäisyydelle asteroidin pinnasta.

Tähän mennessä kuvista on voitu nähdä millainen Bennun pinta yleisesti ottaen on: se on epätasaista ja pienten kivien peittämää. Pinnalla on vain yksi suurempi yksityiskohta, etelänavan tuntumassa oleva noin 50-metrinen kivenmurikka.

OSIRIS-REx

OSIRIS-REx laukaistiin matkaan syyskuussa 2016 ja sen tarkoituksena on paitsi tutkia ja kuvata Bennua, niin myös tuoda siitä näyte Maahan.

Tarkoituksena on pinnan kartoittamisen ja Bennun massajakautuman määrittämisen jälkeen lähestyä pintaa siten, että luotaimen näytteenottotorvi voisi ottaa näytteen kesällä 2020.

Suunnitelman mukaan luotain lähtee sen jälkeen kohti Maata ja saapuu tänne näyte laskeutumiskapselin sisälle hermeettisesti pakattuna syyskuussa 2023.

Bennu on pienin koskaan läheltä tutkittu Aurinkokunnan pienkappale. Kuva näyttää kuinka suuria ovat suhteellisesti aiemmat tutkitut kohteet.

Viimeinkin tietoa asteroidilaskeutujasta: 200-prosenttinen menestys

Pe, 10/05/2018 - 11:46 Jari Mäkinen
Hayabusan ottama kuva MASCOTista laskeutumassa

Asteroidi Ruygun pinnalle aikaisin keskiviikkona Suomen aikaa tömähtänyt pieni MASCOT-laskeutuja on nähtävästi toiminut oikein hyvin ja odotettua pitempään. Laskeutumista edeltäneen tiiviin tiedottamisen jälkeen alkanut hiljaisuus antoi jo viitteitä epäonnistumisesta, mutta tänään Bremenissä meneillään olevassa avaruuskokouksessa pidettiin nyt aamulla tilaisuus, missä kerrottiin täysin toista. Viesti oli: "200-prosenttinen menestys".

Saksan ilmailu- ja avaruushallinto DLR:n planeettatutkimusinstituutin johtajaHeike Rauer tuli paikalle Bremenin kokoukseen suoraan MASCOT-laskeutujan Kölnin luona sijaitsevasta lennonjohdosta. Sieltä oltiin yhteydessä Japaniin, mistä oltiin puolestaan yhteydessä Hayabusa 2 -luotaimeen, joka puolestaan oli yhteydessä asteroidin pinnalla olleeseen MASCOTiin.

Rauer kertoi olevansa vielä ihan töpinöissä laskeutumisen jälkeen, sillä sen aikana tapahtui paljon.

Ensinnäkin laskeutuminen kesti odotettua vähemmän: aikaa Hayabusasta irtoamisen, pinnalle osumisen ja paikoilleen asettumisen välillä odotettiin kestävän kenties jopa pari tuntia, mutta siihen kului vain hieman alle 20 minuuttia. MASCOT tosin jäi paikoilleen pinnalle juuri väärään asentoon, ikään kuin ylösalaisin, eli sen antenni osoitti alaspäin kohti asteroidin pintaa ja tutkimuslaitteet ylöspäin.

Tähän oli varauduttu, sillä tilanteen tiedettiin olevan vähän sama kuin voileivän putoamisessa lattialle. Toivoisi, että se putoaisi voipuoli ylöspäin, mutta se kuitenkin putoaa voi alaspäin. Siksi MASCOT oli varustettu vempeleellä, joka pystyi ponnauttamaan laatikkomaisen laskeutujan ylöspäin ja kääntämään sen.

Toinen yllätys oli se, että yhteys laskeutujaan meni yllättäen poikki juuri ennen kuin MASCOT osui pintaan. Vajoamisensa aikana laskeutuja otti 20 kuvaa, mutta niistä vain 19 tuli perille. Sen jälkeen tietolinkki katkesi, mutta onneksi japanilaiset onnistuivat saamaan sen takaisin nopeasti.

Ensimmäinen tieto pinnalla olleesta MASCOTista oli hälyttävä: sen tutkimuslaitteet kuumenivat. Samalla itse laskeutuja ei kertonut mitään ylilämmöstä. Lennonjohdossa pääteltiin nopeasti, että tämä johtui siitä, että laskeutuja oli "ylösalaisin".

Niinpä ennalta tehty suunnitelma tehtävistä heitettiin roskiin, ja laskeutuja komennettiin pomppaamaan pinnalla, jotta se kääntyisi oikein päin. Näin kävikin, ja uudesta paikasta saatiin hyviä tutkimustuloksia.

"Kaikki mittalaitteet toimivat hyvin", kertoi Rauer, mutta ei näyttänyt vielä kuvia tai tietoja. Sen sijaan hän totesi iloisena, että "laskeutuja toimi pinnalla peräti noin 17 tuntia". Tänä aikana ennätettiin pomppia pari kertaa lisää, joten lopulta mittauksia saatiin kaikkiaan neljästä paikasta Ruygyn pinnalta.

"Laskeutumispaikkamme oli niin vaikea kuin kuvitella saattaa", Rauer totesi ja näytti kuvaa, missä Ruygun pinnalla tosiaan näkyi valtavasti kivenmurikoita. Siinä missä Hayabusa 1:n tutkima Itokawa oli suurelta osin tasainen, on Ryugu kivien peittämä.

Kuva tiedotustilaisuudesta

Aurelie Moussi, MASCOT-hankkeen vetäjä Ranskan avaruustutkimuskeskuksessa CNES:issä jatkoi kertomalla, että "edes villeimmissä kuvitelmissamme emme odottaneet näin paljon iloa tästä lennosta."

Olennaisimmat ranskalaisten osat laskeutujassa oli pintaa tutkinut infrapunakamera sekä akku, joka perustui Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujan akkuun.

"Odotimme akun toimivan kenties 12 tuntia, mutta siinä riitti virtaa peräti 17 tuntia. Se oli selvästikin todella hyvä."

Moussi oli myös iloinen siitä, että matka luotaimesta pinnalle kesti vain parisenkymmentä minuuttia kahden tunnin sijaan, sillä tämä aika voitiin käyttää tutkimuksiin.

"Lisäksi oli myös hienoa, että MASCOT oli hyvin yhteistyöhaluinen. Yhteys siihen toimi hyvin, paljon paremmin kuin odotimme.

Moussi mainitsi myös koko Hayabusan lentoa viime aikoina haitanneen yllättävän tekijän: taifuunit. Japania on piiskannut monta hirmumyrskyä, jotka ovat heilutelleet yhteydenpitoon käytettyjä antenneja niin paljon, että se on haitannut tietoliikennettä luotaimeen. Siitä huolimatta kaikki on mennyt hyvin.

Nyt vain odotamme konkreettisia MASCOT:in lähettämiä tietoja – ja tietysti lisää kuvia. Nyt koko laskeutumisesta on vain yksi, otsikossa oleva kuva, missä asteroidin röpelöisen pinnan lisäksi näkyy MASCOTin varjo yläoikealla.

MASCOT ei ole kovin suuri: vain noin 30 x 30 x 20 cm.

Huimia kuvia asteroidi Ruygun pinnalta – mutta tämä on vasta alkua

Su, 09/30/2018 - 16:40 Jari Mäkinen
Kuvia Ruygun pinnalta

Japanilainen Hayabusa 2 -luotain on parhaillaan Ruygu-asteroidin luona ja se sinkosi 21. syyskuuta asteroidin pinnalle kaksi pientä laskutujaa. Molemmat ovat toimineet hyvin ja lähettäneet hienoja kuvia, mutta samalla kannattaa jo katsoa ensi keskiviikkoon: silloin luotain pullauttaa asteroidille suuremman laskeutujan, monimutkainen MASCOT-tutkimuslaitteen.

Japanilainen avaruusluotain Hayabusa 2 lähetettiin matkaan joulukuun 3. päivänä vuonna 2014 ja se saapui tutkimuskohteensa, asteroidi 162173 Ryugun luokse 27. kesäkuuta 2018 – siis viime kesänä.

Suunnitelman mukaan se tutkii asteroidiaan ensi vuoden joulukuuhun saakka, ottaa siitä näytteitä ja palaa nämä näytteet mukanaan Maahan. Laskeutuminen tapahtuu joulukuussa 2020, jos kaikki sujuu hyvin.

Siinä missä luotaimen edeltäjä, vuoden 2005 asteroidi Itokawaa tutkinut Hayabusa (tai Hayabusa 1) koki suuria vastoinkäymisiä, on tällä kerralla lento sujunut erittäin hyvin. Edeltäjään verrattuna itse luotainkin on hieman parempi, ja sen mukana on peräti neljä pientä laskeutujaa, jotka tutkivat asteroidia pinnalla.

Alkuperäisen Hayabusan mukana oli MINERVA -niminen (MIcro-Nano Experimental Robot Vehicle for the Asteroid) pieni ja kevyt (massa 591g ja koko noin 10 x 12 cm) laskeutuja, joka kuitenkaan ei lähettänyt lainkaan tietoja, koska sen irrottaminen luotaimesta meni mönkään.

Nyt mukana lennolla on kolme MINERVA:n seuraajaa, joista kaksi vapautettiin asteroidin pinnalle 21. syyskuuta. Nämä yksinkertaisesti MINERVA-II Rover-1A
ja Rover-1B -nimillä tunnetut laitteet ovat hieman yli kilon massaisia ja kooltaan ne ovat noin 18 x 7 cm. Niissä on mukana vain kameroita ja lämpömittari, mutta nämäkin ovat tärkeitä: on todella kiinnostavaa saada tavallisia ja stereopintakuvia pinnalta, kuten myös tarkkoja lämpötilamittauksia.

Laitteet voivat hyppiä asteroidin pinnalla pienen epäkeskon painon avulla: sähkömoottori pyöräyttää massaa, joka täräyttää pikkulaskeutujaa sen verran, että se pomppaa ylös asteroidin pienessä painovoimakentässä ja siirtyy toiseen paikkaan pintaa kuvaamaan.

Jo nyt kumpikin on lähettänyt kivoja ja kiinnostavia kuvia. Alla esimerkiksi B-laskeutujan lähettämä pieni video.

Toinen samankaltainen laskeutuja lähetetään matkaan joskus ensi vuonna. Se on massaltaan hieman pienempi, mutta kooltaan suurempi. Tämä "Rover-2" -nimellä tunnettava laite on 15 x 16 cm kooltaan ja saa ensimmäisten laskeutujapomppijoiden tapaan virtaa aurinkopaneeleista. Tässä kakkosessa on mukana myös LED-lamppuja, joiden avulla se saa kuvia myös yöaikaan.

Kiinnostavin laskeutujista on kuitenkin MASCOT, liki kymmenkiloinen eurooppalaistekoinen laite, joka kantaa mukanaan kameralaitteiston lisäksi infrapunaspektrometrin, magnetometrin ja radiometrin, joilla toivottavasti saadaan tähän saakka parhaimmat ja tarkimmat tiedot asteroidin pinnalta.

Kerroimme tarkemmin MASCOTista jo pari vuotta sitten ja päivitämme tietoja vielä tällä viikolla ennen keskiviikkoa, jolloin laite on tarkoitus pudottaa Ruygun pinnalle.

Samaan aikaan itse luotain tekee myös havaintoja asteroidin läheltä. Alla on kuvia, jotka Hayabusa 2 otti 21. syyskuuta ollessaan vain 64 metrin päässä asteroidin pinnasta. Tarkkuus on vain noin metrin luokkaa, parhaimmillaan vieläkin vähemmän.



Asteroidien alkuperä: vain muutama isompi kappale

Su, 07/29/2018 - 18:28 Jarmo Korteniemi
Kuva: Don Davis

Suurin osa asteroideista ja meteoriiteista on peräisin vain kourallisesta muinoin hajonneita kappaleita, osoittaa tuore tutkimus. Löytö voi auttaa tunnistamaan uhkaavien asteroidien luonteen pelkän radan ja koon perusteella.

Aurinkokunnasta on tähän mennessä löydetty ja nimetty vajaa miljoona erilaista kappaletta. Suuri osa niistä on Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä kiertäviä asteroideja.

Lähes 150 000 asteroidia kuuluu "perheisiin", jonka jäsenillä on samankaltaiset radat ja (pinta)koostumus. Perheitä tunnetaan runsaat 120 kappaletta, ja niissä on jäseniä aina muutamasta lähes pariinkymmeneentuhanteen. Kunkin perheen alkuperänä on ollut yksi suurempi "esiäitinä" toiminut ja sittemmin hajonnut emokappale. Osa perheistä on vain muutamia miljoonia vuosia vanhoja.

Asteroidivyöhykkeellä kiertää kuitenkin vieläkin enemmän "perheettömiä" asteroideja, joiden alkuperä on askarruttanut tutkijoita pitkään. On ollut epäselvää, ovatko ne todella syntyneet yksinään, vai ovatko ne osia suuremmista perheistä. Kaoottinen törmäysten ja vuorovaikutusten sarja on häivyttänyt niiden historian hyvin.

Tuore tutkimus osoittaa, että "perheettömät" asteroidit eivät todennäköisesti olekaan orpoja, vaan niistä vähintään 85 % kuuluu viiteen jo tunnettuun perheeseen (Flora-, Vesta-, Nysa-, Polana- ja Eulalia-ryhmät). Loppujen alkuperä taas lienee muutamassa "haamuperheessä", joista ei ole enää selviä merkkejä. Tutkimus julkaistiin vastikään Nature Astronomy -lehdessä.

Tutkijat päätyivät tulokseen tarkastelemalla asteroidien ominaisuuksia uudella tavalla. He perehtyivät asteroidivyöhykkeen sisäosissa (2,1 - 2,5 astronomisen yksikön päässä Auringosta) kiertävien noin 200 000 asteroidin kokoihin ja ratoihin. Osoittautui, että mitä suurempi asteroidi on, sitä elliptisempi sen kiertorata on, ja sitä pienempi kallistus sen radalla on planeettojen ratatasoon verrattuna. Sama pätee myös asteroidiperheisiin - joista jokaisen voi myös tunnistaa näiden ominaisuuksien perusteella. Tutkimuksessa pystyttiin myös toteamaan jo alueelta tunnettujen 20 perheen keskinäiset sukulaisuudet.

Tutkijoiden mukaan ylivoimaisesti suurin osa "perheettömiltä" vaikuttavista asteroideista siis onkin vain maailmalle ajautuneita tai ajettuja "tuhlaajapoikia". Aiemmin niiden alkuperää ei ole tunnistettu, koska kaoottisesti pakkaa sekoittaneet törmäykset ja uudet hajoamiset ovat hajaannuttaneet perheiden jäseniä niin mittavasti.

Z. .Knezevic & A. Milani, 2005
96944 asteroidin radan eksentrisyys (eP) vs. inklinaatio (iP). Asteroidiperheet erottuvat tihentyminä. (Z. Knezevic & A. Milani, 2005)

Ainakin sisemmän asteroidivyöhykkeen alkuperä vaikuttaa siis olevan vain kourallisessa Aurinkokunnan alkuaikoina kokoon kyhäytyneessä suurehkossa "esiäidissä". Niiden hajotessa perheet lähtivät levittäytymään ja täyttämään seutua.

"En yllättyisi, vaikka lopulta pystyisimme jäljittämään kaikkien asteroidien alkuperät vain hyvin pieneen emokappaleiden joukkoon", kertoo tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, emeritusprofessori Stanley Dermott Floridan yliopistosta:

Jos tulkinta osoittautuu oikeaksi, vaikutukset ovat suuret.

Tällöin olisi yhä ilmeisempää, että asteroidit tai oikeammin niiden emokappaleet syntyivät suurina ja protoplanetaarisen kiekon romahtaessa. Useat viimeaikaiset tutkimukset ovat vihjanneet juuri tähän suuntaan, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole ollut.

Samalla varmistuisi, että maahan pudonneet meteoriitit - asteroidien palaset - tulevat alunperin näistä suuremmista emokappaleista, ja moninaiset meteoriittiryhmät voitaisin ehkä lopulta yhdistää. Kenties meteoriittien jaottelu uudistuu jossain vaiheessa kuvaamaan emokappaletta, aluetta emokappaleen sisällä josta meteoriitti on peräisin, sekä kehitysvaihetta jossa kyseinen palanen on irronnut tuolta alueelta emostaan.

Löytö vaikuttanee myös tulevilta asteroiditörmäyksiltä suojautumiseen. Törmäävän asteroidin radan selvittyä pystyttäisiin päättelemään sen todennäköinen koostumus. Näin voitaisiin valita sopivin lähestymistapa törmäysuhan minimoimiseksi. Tiivis rauta-asteroidi kun vaatii erilaiset toimenpiteet kuin vaikkapa harvempi, lähinnä kivimurskasta koostuva kappale.

"Jos joku näistä joskus tulee kohti Maata ja haluamme poikkeuttaa sen rataa, meidän täytyy tietää mistä se on tehty", kuvailee Dermott.

Stanley Dermott tunnetaan myös empiirisen Dermottin lain keksijänä. Se osoittaa jättiläisplaneettojen suurten kuiden noudattavan tiettyä kaavaa. Se muistuttaa hyvin paljon planeettojen etäisyyksiä kuvaavaa Titus-Boden lakia.

Vaikka juuri julkaistu tutkimus vaikuttaakin luotettavalta, asia vaatii lisäselvityksiä. Asteroidiperheen jäsenet vaikuttavat olevan (ainakin pinnaltaan) keskenään jokseenkin samanlaista homogeenista ja differentioitumatonta materiaalia. Voivatko nykyisin niin moninaiset meteoriittityypit sittenkään olla peräisin vain muutamasta kappaleesta? Entäpä mistä emokappaleet aluperin hajoittaneet kappaleet tulivat - Aurinkokunnan ulko-osista, tai kenties jopa kauempaa?

Lähteet: Dermott ja kumpp.: "The common origin of family and non-family asteroids" (Nature Astronomy, 2018, maksumuurin takana); Novaković: "Tracing escapees from collisional families" (Nature Astronomy, 2018, maksumuurin takana); Floridan yliopiston tiedote; Morbidelli ja kumpp.: The Dynamical Evolution of the Asteroid Belt" (arXiv, 2015); Nesvorny, Broz & Carruba: Identification and Dynamical Properties of Asteroid Families (arXiv, 2016).

Otsikkokuva: Don Davis

Kiinassa suunnitellaan pienen asteroidin tömäyttämistä maahan

Ke, 07/25/2018 - 04:32 Jarmo Korteniemi
Kuva: Kevin Gill / Flickr

Ryhmä kiinalaisia tutkijoita pohtii vakavasti millä tavalla pieni Maan läheltä kulkeva asteroidi voitaisiin pyydystää ja tuoda maanpinnalle asti. Näin mahdollinen uhka voitaisiin muuttaa arvokkaaksi resurssien lähteeksi.

Kuvittele pieni asteroidi, joka pyydystetään jättimäiseen säkkiin ja siirretään törmäyskurssille Maan kanssa. Ennen törmäystä asteroidin eteen avautuu lämpökilpi, joka hidastaa sen vauhtia Maan ilmakehässä. Näin se ohjataan tömähtämään turvallisesti asumattomalle seudulle. Kun kivi on saatu maahan, sen tieteellinen ja taloudellinen hyötykäyttö voi alkaa.

Juuri tällaista toimenpidettä Kiinassa suunnitellaan.

Kiinan tiedeakatemian Kansallisen avaruustiedekeskuksen professori Li Mingtao ryhmineen esitti idean kilpailussa, jossa etsittiin suunnitelmia innovatiivisista tulevaisuuden teknologioista. Nuorten tutkijoiden innostamiseksi tarkoitettu kisa pidettiin Etelä-Kiinan Shenzenissä. Siihen otti osaa yhteensä 60 projektia.

Motivaatio idealla on tieteen edistäminen, uuden tekniikan luominen sekä asteroidilouhinnan yksinkertaistaminen. Asteroideissa voi olla paljon taloudellisesti hyödynnettäviä aineita. Asteroidin saaminen jokseenkin kokonaisena maanpinnalle olisi myös tieteellisesti arvokasta. Nykyään ainoa keino tutkia asteroidinäytteiden tarkkaa koostumusta on odottaa satunnaisten palasten putoavan maahan meteoriitteina.

Analysoidakseen suunnitelman toteutuskelpoisuutta tutkijaryhmä kohdensi tutkimuksensa noin 6,4-metriseen Maan lähialueilla liikkuvaan asteroidiin. Sen koostumusta tai rakennetta ei vielä tunneta, joten massakin on epäselvä. Karkeasti arvioiden kyse olisi kuitenkin sadoista tuhansista (tai rautaisen kappaleen tapauksessa jopa miljoonasta) kilosta. Tutkijoiden mukaan se olisi kuitenkin siirrettävissä Maahan.

"Tämä kuulostaa scifiltä, mutta uskon että projekti voitaisiin toteuttaa", Li kaavailee. "Toisin kuin asteroideille laskeutuvat ja näytteitä hakevat luotaimet, meidän tavoitteemme on noutaa koko satoja tuhansia kiloja painava asteroidi ja tuoda se Maahan. Tämä muuttaisi mahdolliset törmäysuhan aiheuttajat käytännöllisiksi resurssilähteiksi. Analyysimme osoittaa, että tällaisen pienen asteroidin liikuttelu olisi ainakin teoriassa mahdollista."

Projekti on vasta alkutekijöissään, eikä varmuutta toteutuksesta vielä ole. Analyysin mukaan paras aika laukaista "asteroidin kaappaaja" olisi vuonna 2029. Tuolloin asteroidi saataisiin Maahan noin viidessä vuodessa.

Ajatus on kutkuttava, vaikka mukana onkin monta muttaa ja epävarmuutta. Homman onnistuminen vaatii paljon teknologista kehitystyötä.

Tutkijoiden ensimmäinen haaste on löytää sopiva noudettava kohde. Pieniä asteroideja on vaikea havaita, sillä ne huomataan usein vasta niiden vilahtaessa hyvin läheltä Maata. Siksi Li suunnitteleekin jo Qian Xuesen avaruusteknologian laboratorion teknisen tiimin kanssa useiden satelliittien ryhmää, joka sijoitettaisiin Venuksen radan tuntumaan. Sen avulla voitaisiin havaita ja tutkia hyvin pieniä, noin kymmenmetrisiä Maan lähiasteroideja.

Tutkijoiden mukaan merkittävin ongelma tulee kuitenkin vasta lennon lopussa: kuinka hallita asteroidia ilmajarrutuksen aikana? Kappaleen tulovauhti on noin 12,5 kilometriä sekunnissa, mutta se olisi saatava hidastumaan noin 0,14 kilometriin sekunnissa ennen turvallista maakosketusta.

Muitakin avoimia kysymyksiä on. Alla on nostettu tapetille muutama esimerkki aiheista, joista lähdeuutisessa ei kerrottu mitään. Herää kysymys ovatko tutkijat keskittyneet vain suuriin linjoihin vai onko ongelmakohtia todella pohdittu?

(1) Asteroidit pyörivät, joskus kaoottisestikin. Pyörimistä täytyy vähintäänkin hillitä, jotta kivi saadaan ohjattua uudelle radalle ja törmäyskurssille Maan kanssa. Kaavaillun kuljetussäkin pienikin pyöriminen voisi rikkoa varsin nopeasti.

(2) Kohdeasteroidin rakennetta ei tunneta. Jos kyse on vaikkapa löyhästi kasassa pysyvästä lohkarerykelmästä, ongelma moninkertaistuu, sillä lohkareiden keskinäinen törmäily voi repiä kuljetussysteemin helposti riekaleiksi.

(3) Lasti tätyy pystyä vakauttamaan. On hyvin vaikea kuvitella mitään säkki- tai säiliömateriaa, joka kestäisi satojen tuhansien kilojen massan heittelehtimisen. Tämä tulee vastaan viimeistään ilmajarrutuksen aikana, mutta kenties jo aiemmin pyörimisen pysäyttämisessä tai siirtoradalle kuljetuksessa.

(4) Kohdeasteroidin massaa ei tunneta. Polttoaineen määrä, kuljetussäkin lujuusvaatimukset, sekä lämpökilpikin täytyy käytännössä ylimitoittaa. Kaikki tämä lisää kustannuksia tarpeettomasti.

(5) Ilmakehään tultaessa tulokulman täytyy osua nappiin. Muutoin asteroidi kimpoaa tai palaa oitis lämpökilvestä huolimatta. Huiman lähestymisnopeuden, jättimäisen massan ja massan hitauden vuoksi siirto oikealle radalle ei ole triviaali tehtävä.

(6) Turvallisen laskeutumispaikan määritys vaatii äärimmäistä tarkkuutta. Kuten edellä, suuri massa voi vaikeuttaa tarkkoja ratakorjauksia.

(7) Asteroideissa on halkeamia ja sisäisiä heikkousvyöhykkeitä. Nämä voivat aktivoitua ilmajarrutuksen aikana, mikä johtaisi helposti kappaleen räjähtämiseen ilmakehässä, jopa lämpökilvestäkin huolimatta.

(8) Kohdeasteroidin koostumusta ei tunneta. Ilman kairausta ja tarkkaa laboratorioanalyysiä on mahdotonta sanoa mitä aineita asteroidi todella sisältää. Asteroidin noutaminen olisi näin ollen lähes täydellinen sika säkissä -tilanne.

Se hyvä puoli projektissa kuitenkin on, että puhutaan pienistä kappaleista. Kymmenmetriset asteroidit eivät aiheuta pinnalla suurta uhkaa vaikka jotain menisikin pieleen.

Kirjoittaja on planeettatutkija.

Lähde: XinhuaNet via CGTN (China Global Television Network)

Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr

Japanilaisluotain saapuu asteroidille – Ryugu on kuin kummallinen kuutio

To, 06/21/2018 - 18:03 Jari Mäkinen

Tämän vuoden asteroiditutkimusfiesta on alkamassa. Japanilainen Hayabusa 2 on juuri nyt saapumassa Ryugu-nimisen asteroidin luokse ja on lähettänyt siitä ensimmäisiä, hyvin jännittäviä kuvia. Tämän jälkeen amerikkalainen OSIRIS-REx saapuu Bennu-asteroidin luokse joulukuussa.

Hayabusa 2 laukaistiin matkaan joulukuun 3. päivänä vuonna 2014 ja sen noin kolme ja puoli vuotta kestänyt matka Ryugu-asteroidin luokse alkaa olla ohitse.

Ruygun tiedettiin jo etukäteen olevan noin 900 metriä halkaisijaltaan, mutta nyt sitä lähestyvä luotain on lähettänyt siitä myös kuvia. Kuvissa asteroidi näyttää kovin kulmikkaalta: se on kuin kuutio, joka pyörii hitaasti, kerran noin 7,6 tunnissa akselinsa ympäri.

Nyt keskiviikkona luotaimen etäisyys asteroidista oli vain noin 80 kilometriä ja se saavuttanee virallisen perille saapumisen rajapyykin, 20 kilometriä, 27 kesäkuuta.

Lähestyminen tapahtuu hitaasti, koska luotaimen ja asteroidin välinen etäisyys on hieman epävarma. Siksi tätä ennen Ryugua lähestyessään Hayabusa 2 on tehnyt siksakkia, jotta se voisi määrittää takana olevien tähtien avulla tarkasti etäisyyttään – ja samalla sen ohjaamisesta on saatu kokemusta. Matkalennossa lennonjohdolla oli helppoa, sillä luotain oikeastaan vain posotti eteenpäin ionimoottorit (kuvainnollisesti) putputtaen.

Ryugun vetovoima on noin 60 000 kertaa heikompi kuin maapallon, joten Hayabusa 2 ei voi asettua kiertämään sitä. Sen sijaan luotainta voidaan ohjata asteroidin ympärillä hieman samaan tapaan kuin Euroopan avaruusjärjestö ohjasi Rosetta-luotaintaan komeetan ympärillä. Asteroidi tosin on helpompi paikka siinä mielessä, että se ei suihki kaasua ja hitusia samassa määrin ympärilleen.

Heinäkuussa luotaimella aiotaan lähestyä Ryugua jopa noin viiden kilometrin päähän, jolloin sen pinnasta saadaan parempia kuvia. Elokuussa mennään vieläkin lähemmäksi, noin kilometrin etäisyydelle.

Tähän mennessä kuvista on saatu selville jo pääpiirteitä Ryugun olemuksesta. Se on kulmikas ja sen pinnalla on paljon yksityiskohtia, kuten noin 150 metriä pitkä kivimuodostelma. Sen "päiväntasaajalla" on pieniä kohoamia ja lisäksi pinnalta on havaittu kraatterimaisia painautumia.

Myöhemmin tänä vuonna luotain hivuttautuu jopa ihan asteroidin kylkeen kiinni ja koettaa napata siitä näytteen. Se tapahtuu tötteröllä, joka työnnetään kiinni pintaan luotaimen kyljestä. Hayabusa 2:n edeltäjä Hayabusa 1 koetti tätä vuonna 2005 ja onnistui vain osittain, koska luotaimella oli monia teknisiä ongelmia. Hayabusa 2 on ykkösen paranneltu versio ja ainakin tähän saakka se on toiminut hyvin.

Hayabusa 2:n näytteenottolaite

Näyte otetaan tällaisella noin metrin pituisella tötteröllä. Luotaimesta singotaan asteroidin pintaan pieni kuparista tehty ammus, jolloin pieniä palasia pinnalta sinkoaa pinnasta ja ne johtuvat – toivottavasti – luotaimessa olevaan näytekapseliin. Näytettä koetettaneen ottaa syys-lokakuussa.


Hayabusa 2:ssa on mukana luonnollisesti kameroita ja muita tutkimuslaitteita, joilla asteroidin pintaa kuvataan ja mitataan. Lisäksi sillä on neljä pientä laskeutujaa, jotka singotaan Ryugun pinnalle. Näistä yksi on saksalais-ranskalainen: 22-kiloinen MASCOT on pieni laboratorio, joka tutkii pinnan koostumusta. Se on käytännössä samanlainen kuin oli mukana Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujassa.

Nykyisen suunnitelman mukaan MASCOT irrotetaan luotaimesta lokakuun alussa. Laskeutuminen asteroidin pinnalle on varsin yksinkertaista, sillä pienessä painovoimassa se vain vajoaa alas irrotuksen jälkeen. MASCOT tosin saattaa pompata takaisin ylös ja tehdä useampiakin pomppauksia ennen asettumistaan paikalle.

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, Hayabusa 2 jättää hyvästit Ryugulle vuoden 2019 lopussa ja suuntaa noin gramman massainen näytelasti mukanaan kohti Maata. Näytekapseli putoaa Australian aavikolle samaan tapaan kuin Hayabusa 1:llä, ja tämä tapahtuu toivottavasti joulukuussa 2020.

MASCOTin mallikappale.

Tässä on jo toinen tähtienvälinen asteroidivierailija – ja tämän Aurinkokunta kaappasi itselleen

Ma, 05/21/2018 - 16:25 Jari Mäkinen
2015 BZ509. Kuva: C. Veillet / Large binocular telescope observatory

Muistatko vielä Oumuamuan, viime vuoden lopussa otsikoissa olleen tähtienvälisen vierailija-asteroidin? Nyt tähtitieteilijät ovat löytäneet toinen Aurinkokunnan ulkopuolelta tulleen vierailijan, mutta tämä ei ole menossa läpi. Se kiertää Aurinkoa omalaatuisella radallaan.

Oli aika selvää, että Oumuamua ei jää ainoaksi löydetyksi interstellaariseksi vierailijaksi; kun kaukaa tulleita kappaleita osataan nyt katsoa tarkemmin, niitä varmasti löytyy enemmänkin.

2015 BZ509 on sellainen, tosin se on nähtävästi ollut Aurinkokunnassa jo parin miljardin vuoden ajan.

Tähtitieteilijät löysivät tämän hyvin lähellä Jupiterin rataa Aurinkoa kiertävän asteroidin jo marraskuussa 2014. Se herätti heti huomiota, koska se kiertää Aurinkoa päinvastaiseen suuntaan kuin kaikki muut Aurinkokunnan planeetat, asteroidit, komeetat ja muut kappaleet.

Tai siis melkein kaikki muut: aiemminkin on havaittu muutamia tällaisia "väärään suuntaan" kiertäviä kappaleita, mutta ne ovat erittäin todennäköisesti joutuneet kummalliselle radalleen jouduttuaan esimerkiksi liian lähelle Jupiteria. Jättiläisplaneetta on vempauttanut ohittajansa ihan toisenlaiselle radalle, ja uusi rata on hurjimmillaan ollut alkuperäiseen verrattuna päinvastaiseen suuntaan kulkeva.

2015 BZ509 ei kuitenkaan ole sellainen. Tänään julkaistuissa tutkimuksessaan tähtitieteilijät Fathi Namouni ja Helena Morais kertovat tehneensä miljoona simulaatiota asteroidin radasta hieman erilaisin lähtöarvoin, ja niiden mukaan on erittäin todennäköistä, että kappale on tullut tänne Aurinkokunnan ulkopuolelta, mutta jäänyt nalkkiin.

Se on saattanut olla täällä jopa ihan Aurinkokunnan alkuajoista alkaen, eli se olisi osunut näille kulmille Linnunrataa noin 4500 miljoonaa vuotta sitten.

Koska planeetat olivat tuolloin vasta kehittymässä, ei Jupiter ole varmaankaan ollut osallisena kappaleen kaappaamisessa. Sen sijaan 2015 BZ509 on kenties ollut hitaassa liikkeessä tähtienvälisessä avaruudessa ja Aurinko olisi alkanut vetää sitä vähitellen sen lähestyessä enemmän puoleensa.

Lopulta se olisi jäänyt Aurinkoa kiertämään. 

2015 BZ509:n rata. Lähde: Wikipedia

2015 BZ509 kiertää Auringon 11,65 vuodessa, mikä on hyvin lähellä Jupiterin kiertoaikaa 11,86 vuotta, paitsi että suunta on päinvastainen ja asteroidin rata on hieman soikeampi.

Ranskantaitoisille asteroidista on hyvä tarina Ranskan kansallisen tutkimuskeskuksen CNRS:n nettisivuilla (Fathi Namouni on CNRS:n tutkija Nizzassa sijaitsevassa Rivieran observatoriossa).

Avaruuskivi lentää läheltä huomenna

Ma, 05/14/2018 - 23:43 Jari Mäkinen
2010 WC9 kuvattuna vuonna 2010. Kuva: Northolt Branch Observatories

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa ison liikennelentokoneen kokoinen asteroidi tulee hyvin lähelle maapalloa: etäisyyttä klo 01.05 yöllä on vain puolet Maan ja Kuun välisestä keskimääräisestä välimatkasta. Vaikka se tulee lähelle, ei siitä ole meille mitään haittaa – päinvastoin.

Kyseessä on asteroidi 2010 WC9, ja kuten nimi antaa ymmärtää, se löydettiin jo vuonna 2010.

Tarkalleen ottaen amerikkalainen taivasta koko ajan tarkkaileva Catalina Sky Survey äkkäsi sen taivaalta 30. marraskuuta 2010 ja siitä tehtiin havaintoja vajaan viikon ajan tuolloin. 2010 WC9 oli hyvin heikkovaloinen (magnitudi vain 21,8), joten se hävisi näkyvistä jo joulukuun 2010 alussa, mutta onneksi sen rata ehdittiin laskettua likimääräisesti.

Laskelmien mukaan se tuli uudelleen Maan lähelle nyt 14. toukokuuta 2018 tienoilla. Asteroidi tulikin näkyviin uudelleen viime viikolla, 8. toukokuuta, ja uudet havainnot auttoivat määrittämään sen radan varsin tarkasti.

 

Kun 2010 WC9 on lähimmillään Maata 15. ja 16. toukokuuta välisenä yönä klo 01.05 Suomen aikaa, on sen etäisyys meistä 203 000 kilometriä. Tämä hieman yli viisi kertaa kauempana kuin geostationaariset satelliitit ja likimain puolet Kuun etäisyydestä. 

Läheltä meitä vilistää kohtalaisen usein kappaleita, sillä näin läheltä tai lähempää kulkee tänä vuonna (nyt tiedossa olevien kappaleiden mukaan) 16 muutakin asteroidia. Ne ovat kuitenkin viime kuussa ohi lentänyttä 2018 GE3 -asteroidia lukuun ottamatta varsin pieniä, halkaisijaltaan muutamasta metristä pariinkymmeneen metriin. 

2010 WC9 on 2018 GE3:n tapaan arviolta satametrinen, noin 42 – 136 metriä. Todennäköisimmin se on juuri siitä puolivälistä, noin 70 metriä. 

Suuri haarukka arviossa johtuu siitä, että kappaleesta ei ole muuta tietoa kuin sen kirkkaus ja kun sen sekä etäisyyden perusteella arvioidaan kappaleen kokoa, on määräävä tekijä kappaleen pinnan kirkkaus. Tästä on olemassa erilaisia arvioita, jotka vaikuttavat siis suoraan arvioon kappaleen koosta.

Taivaanmekaniikan avulla sen sijaan on helppo laskea kappaleen nopeus: se viilettää ohilennon aikaan 46 1809 kilometrin tuntinopeudella. Lähimmillään ollessaan se on Etelämantereen päällä ja näkyy parhaiten eteläisestä Afrikasta ja Etelä-Amerikasta katsottuna.

Sen kirkkaus on parhaimmillaan noin +10 magnitudia, eli vaikka paljain silmin sitä ei voi nähdä, on se "helppo" kohde kaukoputkille. Sana helppo on sitaateissa siksi, että 2010 WC9 liikkuu hyvin nopeasti taivaalla; se viilettää Riikinkukon tähdistössä nopeimmillaan 0,22° minuutissa. Tämä tarkoittaa noin täydenkuun halkaisijan mittaista matkaa parissa minuutissa.

2010 WC9 kiertää Auringon noin 1,12 vuodessa (409 vrk) ja on radallaan lähimmillään Aurinkoa vain 0,78 Maan ja Auringon etäisyyden päässä siitä. Kauemmillaan matkaa Aurinkoon on 1,39 AU (siis Maan ja Auringon välinen matka, eli noin 150 miljoonaa kilometriä). Soikea rata on siis jotakuinkin hieman yli Venuksen radan ja vähän alle Marsin radan välissä.

Vaikka asteroidi tulee nyt näin lähelle, ei siitä ole näillä näkymin pienintäkään haittaa meille ainakaan 300 seuraavaan vuoteen. Ja vaikka tämä törmäisi Maahan, ei tuloksena olisi kuin paikallista tuhoa.

Lähiohitus on itse asiassa kiinnostava, koska jälleen kerran kohtalaisen kokoista asteroidia voidaan tutkia tarkasti Maan päällä ja kiertoradalla olevilla havaintolaitteilla. 

*

Otsikkokuvassa on 2010 WC9 kuvattuna vuoden 2010 ohilennon aikana. Kuva: Northolt Branch Observatories.