Inuittien ällö selviytymiskeino sai nolon tuomion tutkijoiden syynissä

Testattu veitsi leikkaamassa siannahkaa (Eren ja kumpp., J. Arch. Sci. Rep., kuva S8)
Tutkijat testasivat inuiittien outoa selviytymiskeinoa, jossa jäätyvästä ulosteesta voisi legendan mukaan muovata leikkaavan veitsen. Tulosten mukaan moinen terä ei kuitenkaan ole käyttökelpoinen.

Menneistä ajoista voi hankkia tietoa esimerkiksi kaivamalla esiin muinaisjäännöksiä ja joskus myös keräämällä muistitietoa. Toisinaan käytännönläheisimpiä asioita voidaan myös kokeilla. Näin saadaan tietoa vaikkapa rakennustekniikoista, maanviljelystä tai työkalujen valmistuksesta. Tällaista tutkimusta kutsutaan kokeelliseksi arkeologiaksi.

Ohiossa Kentin osavaltionyliopiston arkeologit törmäsivät legendaan, jonka mukaan Grönlannissa olisi hätätilanteissa käytetty jäätyneestä ihmisulosteesta väsättyjä työkaluja. Väitteitä tuollaisten käytöstä on esitetty ja kerrottu vuosikausia ihan tosissaan. Tutkijat päättivät perehtyä varsin oudolta – ja ällöltäkin – kuulostavien välineiden käytäntöön.

Legendat

Grönlantiin ennen toista maailmansotaa suuntautuneista retkistään kuulu tanskalainen tutkimusmatkailija Peter Freuchen kertoo omaelämänkerrassaan eräästä tukalasta tilanteesta. Nukuttuaan yön lumikuopassa hän heräsi yllättäen täysin lumeen hautautuneena. Pakokeinot eivät tuntuneet tuottavan tulosta, joten Freuchen ulosti ja muovasi saadusta massasta käsillään terävän työkalun. Jahka tuo ad hoc -kakkataltta oli kunnolla jäätynyt, hän hakkasi sillä itselleen reitin ulos vapauteen. Idean työkaluun hän sai muistettuaan aiemmin näkemänsä koiran läjän, joka oli jäätynyt kivikovaksi.

Toinen tapaus sattui inuiittitarinan mukaan eräälle vanhukselle 1950-luvulla. Baffininsaarella asuva Olayuk Narqitarvik kertoi haastattelussa isoisästään, joka halusi asua jäälakeudella eikä suostunut muuttamaan kylään.

"Perhe vastusti vanhuksen suunnitelmaa ja takavarikoi tämän tarvekalut [estääkseen tätä lähtemästä]. Myöhemmin talvimyrskyn aikaan vanhus astui iglusta pihalle tarpeilleen. Hän muovaili ulosteestaan veitsen, jonka jäädytti ja lopuksi vielä teroitti hieromalla terään sylkeä sormillaan. Valmiilla veitsellä mies tappoi koiran, jonka rintakehästä hän teki itselleen jalakset. Nahasta hän väsäsi valjaat toiselle koiralle. Sitten hän katosi pimeyteen.

Kuulostaako epäilyttävältä? Kumpaakaan tarinaa ei ole voitu todentaa, ja voi olla että ne ovat joko liioiteltuja tai "kaunisteltuja" versioita totuudesta, tai kenties vain tarua. Olivat ne tosia tai eivät, etenkin inuiitti-paapan innovatiivisuudesta kertovat usein sekä inuiitit että kansatieteilijät. Tarina kun on oiva anekdootti alkuperäiskansan kekseliäisyydestä ja selviytymiskeinoista.

Nyt tehty käytännön testi kuitenkin osoittaa, ettei tarinassa ehkä olekaan perää. Tutkimus on juuri ilmestynyt Journal of Archaeological Science: Reports -julkaisusarjassa.

Outo mutta yksinkertainen tutkimus

Tutkijoista kaksi toimi aineistontuottajina (tai näytteenantajina). Ennen testiä heistä toinen popsi ravintoa, joka jäljitteli inuiittien perinteistä lihapainotteista ruokavaliota. Toisen ruoka taas oli hiilihydraattipitoisempaa nykyaikaista sapuskaa - mm. riisiä, spagettia, linssejä ja hampurilaisia.

Kummankin tuottamat jätteet kerättiin ja muotoiltiin veitsen mallisiksi. Aihioita jäädytettiin pitämällä niitä pitkään -20 -asteisessa pakastimessa. Juuri ennen itse testiä ne teroitettiin ja jäähdytettiin kuivajäässä pikaisesti vielä -50 asteeseen.

Sitten kokeiltiin purevatko terät nahkaan. Esimerkki otsikkokuvassa.

Yhdelläkään tehdyllä veitsellä ei saatu nahkaan reikiä tai viiltoja. Itse asiassa terät jättivät jälkeensä vain viiruja, koska alkoivat leikkaamisen sijaan sulaa paineen lisääntyessä. Veitsi puri ainoastaan nahan alaiseen rasvaan, ja siihenkin todella huonosti.

Testin kontrolloidut olosuhteet toki poikkesivat selvästi tarinan inuiitti-paapan tilanteesta. Terät teroitettiin metalliviilalla eikä syljellä. Veitset viilennettiin jopa grönlantilaisittain epätavallisen kovassa pakkasessa (-50°C), testauslämpötila taas oli reippaasti plussan puolella (+10°C). Leikattava kohde ei ollut vielä lämmin koiranraato, vaan sianruhosta valmiiksi irroitettu, karvaton ja viileä (+4°C) nahka. Eroista huolimatta tutkijat ovat luottavaisia ettei kakkaveistä voi saada toimivaksi taitavimmissakaan käsissä.

Tulokset ovat samansuuntaisia kuin toisessa tutkimuksessa, jossa testattiin puhdasta jäätä. Siitä voitiin kiven tapaan lohkoa työkaluja, mutta näin aikaansaatu terä ei sekään leikannut juuri mitään. Jo käsittelijän käden lämpö alkoi sulattaa työkalua – käytettiin sitten suojahanskoja tai ei.

Kakkaveitsitutkimuksen loppupäätelmä on kollegoille suunnattu huomautus: vaikka alkuperäisasukkaiden neuvokkuus onkin moneen kertaan ja monin tavoin todistettua, moista tietotaitoa ei tulisi pönkittää testaamattomialla väitteillä. Oli kyse sitten hätätilanteeseen improvisoiduista veitsistä tai jostain aivan muusta. Moinen kun ei ole tieteellistä tai loogista.

Lisää asiaa kakasta

Ihmisuloste herättää usein vastenmielisiä tunteita, eikä vähiten tauteja aiheuttavien bakteeriensa vuoksi. Kakkaamme ei tule kuitenkaan kannata väheksyä, sillä sitä on käytetty hyödyksi läpi historian, pääasiassa lannoitteena ja polttoaineena. Lisäksi jo 1950-luvulta lähtien lääketieteessä on käytetty ulosteensiirtoja esimerkiksi vaikean ripulin hoidossa. Toimenpiteellä palautetaan paksusuolen bakteerikanta nopeasti ja tehokkaasti normaaliksi.

Eksoottisimmissa tutkimuksissa on myös esitetty, että uloste olisi hyvä raaka-aine monikäyttöisten polymeerien valmistuksessa. Kakka saattaa siis osoittautua korvaamattomaksi käyttöaineeksi vaikkapa Marsin pinnalle asettuville astronauteille - muutenkin kuin perunoiden lannoitteena.

Lähteet: Eren ja kumpp.: "Experimental replication shows knives manufactured from frozen human feces do not work" (Journal of Archaeological Science: Reports, 2019)

Puukko, joka muutti maailman

Alkuperäinen Svetisin armeijan linkkari


Tänään päivänsankari on pieni, mutta suuri käyttötekninen innovaatio: Sveitsin armeijan linkkari. Karl Elsener sai sille patentin 12. kesäkuuta vuonna 1897, joka tosin ei tuolloin ollut sunnuntai, vaan perjantai.


Päivän kuvaPunaisia, Sveitsin lipun valkoista ristiä mukailevalla pienellä logolla varustettuja linkkareita myyvä Victorinox kertoo mainonnassaan olevansa alkuperäinen Sveitsin armeijan linkkareita tehnyt yhtiö, mutta väite ei pidä paikkaansa. Ensimmäinen yhtiö oli saksalainen Wester AG ja historian kuluessa linkkareita on valmistanut myös sveitsiläinen Wenger.

Kuuluisan linkkarin tarina alkaa nimittäin 1880-luvun lopusta, jolloin Sveitsin armeija halusi sotilailleen monikäyttöpuukon.

Sen piti alkuperäisen määritelmän mukaan olla paitsi kokoontaittuva kenttäpuukko, niin myös soveltua kiväärin purkamiseen ja kokoamiseen, sillä piti voida avata säilyketölkkejä ja lisäksi siinä piti olla ruuvimeisseli. Koska sotilaat halusivat tilata niitä saman tien 15 000 kappaletta, ei mikään sveitsiläisyhtiö kyennyt toimittamaan tilausta, joten tilaus meni Saksaan.

Alkuperäinen Malli 1890 esiteltiin tammikuussa 1891, ja silloin siihen oli lisätty vielä yksinkertainen piikki, joka toimi poranteränäkin. Armeija sai linkkarinsa lokakuussa 1891, jolloin myös sveitsiläinen kirurgisia instrumentteja tehnyt Karl Elsener pohdiskeli miten linkkaria voisi tehdä paremmaksi – ja ennen kaikkea kuinka hän voisi saada seuraavan tilauksen yhtiölleen.

Hän keksi jousi- ja lukitusmekanismin, jonka avulla linkkarista tuli käyttökelpoisempi ja turvallisempi käyttää. Lisäksi hän onnistui saamaan linkkarin kokoa olennaisesti kasvattamatta siihen toisen, pienemmän veitsiterän, korkkiruuvin ja puiset, tukevat reunat, jotka tekivät linkkarin käyttämisestä mukavampaa.

Sen sijaan, että hän olisi saanut linkkarilleen heti tilauksia armeijalta, hän haki sille patenttia nimellä "Upseeri- ja urheiluveitsi" ja sai paperit käteensä siis tänään 119 vuotta sitten.

Elsener perusti näitä linkkareita tuottamaan erillisen yhtiön, joka sai nimensä hänen vastikään kuolleelta äidiltään. Kun Victoria-nimeen yhdistettiin ruostumattoman teräksen kutsumanimi "inox", oli tuloksena Victorinox.

Yhtiö saikin parin vuoden päästä tilauksen armeijalta, mutta samoihin aikoihin Sveitsin ranskankielisellä puolella Paul Boéchat alkoi myös tehdä samankaltaisia linkkareita.

Alueellisen tasapuolisuuden nimissä Sveitsin armeija jakoi tilauksensa vuodesta 1908 alkaen saksankielisellä puolella olevan Victorinoxin ja Boéchat'n Wenger-yhtiön välillä tasan, ja näin jatkuikin aina vuoteen 2005, jolloin Victorinox osti Wengerin.

Siihen saakka yhtiöt käyttivät hyvin samanlaisia mainoslauseita: kumpienkin sisältö oli sama, "alkuperäinen Sveitsin armeijan veitsi", mutta Wenger käytti alkuperäiselle sanaa "genuine" ja Victorinox sanaa "original" – saksaksi "Echtes Schweizer Offiziersmesser" ja "Original Schweizer Offiziersmesser".

Nykyisin käytössä oleva veitsi on vuoden 2008 malli, jonka kuva on alla. Vastaavanlaisia puukkoja on käytössä myös mm. Saksan ja Ranskan asevoimilla. Victorinox-yhtiö on puolestaan tehnyt linkkaristaan mitä erilaisimpia versioita USB-tikkumallista aina jättimäiseen Swisschamp XXLT -malliin. 

Luonnollisesti linkkari on saanut nyttemmin runsaasti enemmän tai vähemmän suoria kilpailijoita eri puolilta maailmaa. Kenties kuuluisin vastaava monitoimityökalulinkkari on amerikkalainen Leatherman. Sen idea tulee suoraan sveitsiläislinkkarista, sillä Timothy Leatherman matkusteli Euroopassa vuonna 1975, jolloin hän joutui korjaamaan mm. vuotavia hotellien putkia linkkarilla – ja päätti kehittää oman, paremman vastaavan.

Kuvat: Wikipedia