Rovion Vesterbacka ehdottaa Hyperloopia Helsingin ja Tallinnan välille

Su, 06/05/2016 - 19:35 By Jari Mäkinen


Rovio-yhtiön Peter Vesterbacka puhui eilen AEC Hackathon 3.2 Helsinki -tapahtumassa kutsuttuna alustajana, ja hän heitti puheessaan ehdotuksen Hyperloop-junasta Suomen ja Viron välille. Monista muista henkilöistä poiketen Angry Birdin takana oleva herralla on mahdollisuuksia puskea hankkeitaan tehokkaasti eteenpäin, joten puhelle kannattaa lotkauttaa korvaa.


Kiinnostavinta ehdottomasti puheessa oli hänen varaukseton tukensa tunnelihankkeelle, joka yhdistäisi Helsingin ja Tallinnan. Vesterbacka oli aiemmin viime viikolla Tallinnassa Latitude59 -startup-tapahtumassa, missä hän jo kertoi tunneliajatuksistaan.

Idea tunnelista Suomenlahden ali ei luonnollisestikaan ole uusi, ja viime aikoina se on nostettu jälleen hyvinkin usein esille. Sen avulla Helsingistä ja Tallinnasta saataisiin muodostettua kaksoiskaupunki ja junalla pääsisi Suomesta nopeasti Baltian kautta keskiseen Eurooppaan. 

Vesterbackan mukaan kuitenkin hanke jynnää paikallaan, ja hän kertoi, että Tallinnassa on "päätettiin" laittaa hanke vireille ja rakentaa tunneli. Tavoite on kunnianhimoinen: tunneli tulisi avata vuonna 2020.

Hintaa sille tulee Vesterbackan mukaan noin 15 miljardia euroa ja hänen mukaansa tällä saisi yhden tunnelin sijaan kolme: kaksi perinteisille junille ja yksi tunneli Hyperloop-kapseleille. Matka Helsingistä Tallinnaan (ja päinvastoin) olisi junallakin vain 20 minuuttia, hyperloopilla viitisen minuuttia.

Tunneliyhteys Suomen ja Viron välillä auttaisi Vesterbackan mukaan muodostamaan uuden keskuksen koko Euraasian mantereelle, ja toisi niin Viron kuin Suomenkin taloudelle suuren potkun eteenpäin.

Tälle sopii toivoa paljon myötätuulta ja toivon mukaan myös viralliset tahot Suomesta ja Virosta aina Euroopan unioniin innostuvat tästä hankkeesta!

Alla on tallenne lauantaisesta Vesterbackan puheesta, missä tunnelihanketta käsittelevä osa alkaa kohdasta 17:56.

Kaspianmeren merihirviön perillinen on tulossa matkustajaliikenteeseen Suomenlahdelle

To, 02/18/2016 - 16:49 By Jari Mäkinen



Virolainen Postmees-lehti kirjoittaa hankkeesta, jonka mukaan Sea Wolf Express -yhtiö olisi hankkimassa venäläiseltä RDC Aqualines -yhtiöltä 15 kappaletta niin sanottuja maaefektialuksia Tallinnan ja Helsingin väliseen liikenteeseen.


Alus on eräänlainen lentokoneen ja laivan välimuoto. Siinä on laivamainen runko ja tukevatekoiset, lyhyet siivet, jotka nostavat aluksen hieman meren pinnan yläpuolelle. Kone siis lentää, mutta ei nouse varsinaisesti ilmaan, vaan käyttää hyväkseen maaefektiä, juuri lähellä pintaa lennettäessä olevaa ilmiötä, missä siiven noste lisääntyy ja ilmanvastus vähenee.

Lentokoneet käyttävät tätä hyväkseen ja historiassa on suunniteltu useitakin aluksia, jotka olisivat käyttäneet tätä maaefektiä hyväkseen juuri tähän tapaan meren pinnan päällä lentämiseen.

Kuuluisin näistä on Neuvostoliitossa 1960-luvulla tehty "Kaspianmeren hirviö", kahdeksalla suihkumoottorilla varustettu satametrinen kone, joka olisi kyennyt kuljettamaan yli 500-tonnisen lastin laivan tapaan, mutta lentokoneen nopeudella.

Neuvostoliitossa ja Venäjällä on kehitetty senkin jälkeen eri kokoisia ja näköisiä maaefektialuksia, joita kutsutaan ekranoplaaneiksi. Rutiiniliikenteeseen ne eivät ole kuitenkaan toistaiseksi päässeet.

Uusin yrittäjä on Nižni Novgorodissa majaansa pitävä RDC Aqualines, jonka uusi alus on vasta suunnitteilla, mutta nähtävästi toteutumassa. Virolaisten tekemä tilaus lienee ensimmäinen yhtiön saama kauppa alukselleen ja siten merkittävä päänavaus ulkomaisille markkinoille.

Liikenteeseen alus tuskin tukee vielä ensi kesäksi, sillä vaikka alus luokitellaan lentokoneen sijaan laivaksi, täytyy sitä testata tavallista paattia paremmin ja tarkemmin.

Historiassa maaefektialuksilla on ollut ikävä taipumus pyörähtää yllättäen ympäri, mikä selittänee osaltaan aluksen suurikokoisen ja tehokkaan näköiset vakaajat perässä.

Postmeehen artikkelin mukaan virolaisyhtiön Tanel Jõeäär toteaakin, että tavoitteena on aloittaa liikenne aluksilla Helsingin ja Tallinnan välillä ensi syksynä, mutta alusten saamiseen voi mennä kaksikin vuotta. 

Aluksiin on tulossa 12 matkustajapaikkaa ja niillä matka Suomenlahden yli kestäisi puoli tuntia.

Kauppahinta on 750 000 euroa, mistä Sea Wolf Express on maksanut jo RDC Aqualinesille 200 000 euroa ennakkoa.

Lippujen hinnat tulevat varmasti olemaan tavallisia pikalaivalippuja korkeampia, koska aluksilla tavoitellaan ennen kaikkea liikematkustajia ja muita, jotka edelleen kaipaavat helikopteriyhteyttä kaupunkien välille.

"Hinnat ovat kuitenkin lentolippuja edullisempia", lupaa Jõeäär jutussa.

Tiedetuubi käy varmasti ottamassa tyypit tästä omituisesta aluksesta heti kun se on mahdollista!

Vuonna 1966 ensilentonsa tehnyt Ekranoplan oli "hieman" suurempi kuin nyt suunnitteilla oleva liikematkustajaversio. Kuvassa oleva prototyyppi tuhoutui vuonna 1980.

Päivitys 25.1.2018:

Hanke etenee kaikkea muuta kuin yllättäen hieman suunniteltua hitaammin, mutta nähtävästi se on edelleen hengissä. Suunnitteilla olevan aluksen mallikappale teki koeajoja (vai koelentoja?) syksyllä 2016 ja viime vuonna yhtiö sai Venäjän valtion tuotekehityspalkinnon.¨