Ancylusjärvi

Ikivanhan järven rannalla

Ke, 03/30/2016 - 07:02 Markus Hotakainen
Töppösen luolikko

Töppösen luolikko on yli 750 hehtaarin laajuinen kivikko Halsualla Keski-Pohjanmaalla. Ruohomättäiden ja kitukasvuisten mäntyjen täplittämä alue on näyttänyt suunnilleen samalta jo tuhansien vuosien ajan.

Päivän kuvaJääkauden jälkeen Suomi oli suurelta osin veden peitossa. Pari kilometriä paksun jäätikön painaman maan kohotessa vedet vähitellen väistyivät ja nykyiseksi Itämereksi kehittynyt vesialue oli väliin järvi, väliin meri. 

Noin 11 000 vuotta sitten Yoldiameri muuttui Ancylusjärveksi, joka lainehti melkein kahdentuhannen vuoden ajan. Vedenpinta nousi jonkin aikaa jokseenkin samaan tahtiin kuin maa kohosi, joten rantaviiva pysyi pitkään samoilla seuduilla. 

Ankara aallokko kulutti rantakivikoita niin voimallisesti, että se vei kivien välistä kaiken hiekan ja mullan mennessään. Kivikko on puhdistunut niin perusteellisesti, että laajoilla alueilla lohkareiden välissä ei kasva vieläkään kuin puita siellä täällä ja paikoin pienempiä kasveja.

Päivän kuva 1.5.2013: Töppösen luolikot

Ke, 05/01/2013 - 09:59 Markus Hotakainen

Jääkauden jälkeen Suomi oli suurelta osin veden peitossa. Jäätikön painaman maan kohotessa vedet vähitellen väistyivät ja nykyiseksi Itämereksi kehittyneen vesialueen olemus vaihteli merestä järveksi ja takaisin. Noin 11 000 vuotta sitten Yoldiameri muuttui Ancylusjärveksi, joka lainehti melkein kahdentuhannen vuoden ajan. Maankohoaminen ja vedenpinnan nousu olivat jonkin aikaa jokseenkin yhtä nopeaa, joten rantaviiva pysyi pitkään samoilla seuduilla. Paikoin ankara aallokko kulutti rantakivikoita niin voimallisesti, että se vei kivien välistä kaiken hiekan ja mullan mennessään. Keski-Pohjanmaalla Halsualla on tuolloin syntynyt noin 750 hehtaarin laajuinen muinaisranta, Töppösen luolikot. Vesi on aikoinaan puhdistanut rantakivikon niin perusteellisesti, että kivien välissä ei kasva vieläkään kuin harvakseltaan puita siellä täällä ja paikoin joitakin pienempiä kasveja.