tähtitaivas

Taruja tähtitaivaalla: Joutsen

Su, 08/25/2013 - 19:11 Markus Hotakainen
xxx

Kesän valoisten öiden jälkeen tähtitaivas näyttää kokeneenkin tähtientarkkailijan silmissä kuin uudestisyntyneeltä. Ja osittain se on tottakin. Kevään viimeisinä pimeinä iltoina tähtitaivas oli aivan eri asennossa kuin nyt elokuun lopussa.

Etelän suunnalla huomio kiinnittyy – jos on ulkosalla riittävän myöhään ja tulee katsahtaneeksi taivaalle – kolmen tähden muodostamaan suureen kuvioon, jolle on annettu ilmeinen nimi Suuri kesäkolmio. Se ei ole tähdistö, sillä kaikki kulmatähdet kuuluvat eri tähdistöihin. Kirkkain tähdistä on Vega, joka on Lyyran tähdistössä, siitä vasemmalla eli itään on Deneb, Joutsenen tähdistön kirkkain tähti, ja alakulmassa on Kotkan tähdistön Altair.

Joutsenen tähdistö on siitä poikkeuksellinen, että se todella muistuttaa esikuvaansa: Deneb on kansallislintumme taivaallisen vastineen pyrstössä – tähden nimi tarkoittaa sananmukaisesti pyrstöä – ja toiseksi kirkkain tähti, sinikeltainen kaksoistähti β Cygni eli Albireo sen etelään osoittavassa nokassa. Vaikka Joutsen on keskellä Linnunradan eli oman spiraalinmuotoisen kotigalaksimme valovyötä, sen ristikuvio on helppo hahmottaa.

Joutsenen tähdistö on monissa kulttuureissa mielletty linnuksi, mikä ei ole kovin yllättävää sen ulkomuodon vuoksi. Se on ollut niin kotka, kana kuin kyyhkynenkin, mutta selkeimmin se muistuttaa juuri Joutsenta pitkine kauloineen, leveine siipineen ja lyhyine pyrstöineen.

Nimen osuvuutta lisää sen sijainti keskellä Linnunrataa suuntaamassa lentonsa syksyn tullen kohti etelää, jolloin Linnunratakin kulkee iltaisin taivaanlaelta lähes kohtisuoraan eteläiseen horisonttiin. Monissa muissa kielissä vertauskuva jää puolitiehen, sillä Linnunrata on esimerkiksi englanniksi ja saksaksi Maitotie (Milky Way, Milchstrasse) ja ruotsiksi Talvikatu (Vintergatan).

Joutsenen tähdistöstä alkaa Linnunradan Suuri repeämä, joka jatkuu Ketun ja Nuolen tähdistöjen läpi Kotkaan ja Käärmeeseen saakka. Sillä kohtaa tähtienväliset pölypilvet peittävät kauempana olevat tähdet taakseen, ja Linnunradan valovyö näyttää jakautuvan kahtia. Näitä seutuja kannattaa katsella mahdollisimman pimeältä paikalta, muuten Linnunradan yksityiskohdat eivät erotu kunnolla.

Selkeän kuvion lisäksi Joutsenen tähdistössä erottuu ideaaliolosuhteissa paljain silmin kaasusumu NGC 7000 eli Pohjois-Amerikka-sumu. Se on suunnaton tähtienvälinen vetykaasupilvi, joka on aivan tähdistön kirkkaimman tähden, Denebin, vieressä. Jos taivaalla on hiukankin utua tai ohutta pilveä, tai jos havaintopaikka ei ole täysin pimeä, sumua on turha taivaalta etsiä. Huippukelillä ja pilkkopimeällä paikalla kirkkaan Denebin vieressä kuitenkin kajastaa himmeä utuläiskä.

Paljain silmin ei kuitenkaan pysty erottamaan valokuvissa hahmottuvaa selkeää muotoa, josta sumu on saanut nimensä. Kiikaristakaan ei ole ihmeemmin apua, sillä sumu on hyvin laaja ja katoaa pienelläkin suurennuksella helposti kokonaan näkyvistä. Kaukoputkella se ei erotu oikeastaan ollenkaan, mutta pitkillä valotusajoilla sen saa ikuistettua filmille – tai nykyisin digikameran ccd-kennolle ja edelleen tietokoneen muistiin.

Kiikarilla voi sen sijaan ihastella avointa tähtijoukkoa M39, joka on Joutsenen pyrstön takana, kuin suuren linnun taakseen jättämänä. Siinä on vain parikymmentä tähteä, ja nekin hukkuvat helposti Linnunradan muiden tähtien muodostamaan paljouteen, ellei ole tarkkana.

Albireo on kaksoistähti, joka on yksi taivaan kauneimmista. Kaksoistähden kirkkaampi tähti on väriltään oranssi ja himmeämpi sininen. Värit erottuvat jo kiikarilla ja pienellä kaukoputkella, mutta isommalla kaukoputkella värisävyt voimistuvat, ja oranssi tähti näyttää jopa kullanhohtoiselta.

Onko ISON vuosisadan komein pyrstötähti?

Su, 04/28/2013 - 14:19 Toimitus
ISOn Hubblen havaitsemana 10.4.2013

Komeetta ISON lähestyy parhaillaan sisempää aurinkokuntaa ja on radallaan lähimpänä Aurinkoa 28. marraskuuta. Siitä tulee komea ja kirkas komeetta - jopa niin upea, että se saattaa näkyä päivälläkin!

Valkovenäläinen Vitali Nevski ja venäläinen Artyom Novishonok löysivät 21. syyskuuta viime vuonna taivaalta pienen tuhrun Kislovodskin luona sijaitsevalla 0,4-metrisellä teleskoopilla.

Pian varmistui, että tuhru oli uusi komeetta, ja se löydettiin myös muutamista aikaisemmin otetuista kuvista, jolloin se tosin oli jäänyt tunnistamatta. Komeettansa Nevski ja Novishonok nimesivät ISONiksi, koska heidän käyttämänsä kaukoputki on osa venäläisvetoista kansainvälistä observatorioiden yhteishanketta International Scientific Optical Network ja sen automaattinen taivasta tarkkaileva teleskooppi auttoi löydössä.

Täsmällisesti kirjoitettuna komeetan koko nimi on C/2012 S1 (ISON).

Lähimmillään Aurinkoa ISON on 28. marraskuuta 2013, jolloin se on vain 1,2 miljoonan kilometrin etäisyydellä Auringosta. Etäisyys on vain sadasosa Maan ja Auringon välisestä matkasta. Monet ISONin kaltaisista, hyvin läheltä Aurinkoa kulkevista komeetoista lopulta hajoavat Auringon voimakkaassa painovoimaotteessa, ja näin saattaa käydä myös ISONille. Jos se selviää lähiohituksesta, tulee siitä kaikkien arvioiden mukaan hyvin kirkas ja se tulee hallitsemaan yötaivasta koko loppuvuoden ajan. 

Komeettaa tarkkaillaan parhaillaan aktiivisesti, koska se on jo herännyt henkiin. Oheinen kuva on otettu Hubble-avaruusteleskoopilla 10. huhtikuuta, jolloin se oli 621 miljoonan kilometrin päässä Auringosta, hieman Jupiterin kiertoradan sisäpuolella.

Jo nyt Auringon lämpö ja valo saavat sen pinnan lämpiämään sen verran, että siitä suihkuaa avaruuteen kaasua ja pieniä hitusia. Nämä muodostavat komeetan näyttävän pyrstön, ja ISON on siten alkanut jo muodostaa pyrstöään. Havaintojen mukaan ISONin ydin on noin viisi kilometriä halkaisijaltaan ja se on komeettaydinten tapaan kuin jäinen, hiekkainen lumipallo.

ISON ei ole mitenkään erityisen suuri komeetta, mutta se on huomattavasti aktiivisempi kuin useimmat muut komeetat tällä etäisyydellä. Sen ytimen ympärillä oleva kaasupilvi eli koma on halkaisijaltaan noin 5 000 kilometriä ja pyrstöllä on pituutta noin 92 000 kilometriä.

Elokuussa 2013

ISON on jo sen verran lähellä ja kirkas, että sen voi löytää taivaalta harrastajakaukoputkella ja syyskuussa kenties myös kiikareilla. Kun siis taivas pimenee Suomessa kesän jälkeen, alkaa ISON kirkastua vähitellen.

Lokakuussa 2013

komeetta näkyy jo paljain silmin. Se sijaitsee taivaalla Leijonan tähtikuviossa ja liikkuu vähitellen kohti Neitsyen tähtikuviota. Matkallaan se ohittaa Mars-planeetan.

Marraskuussa 2013

ISON kirkastuu edelleen, mutta samalla se liikkuu lähemmäksi Aurinkoa, jolloin se ei ole luonnollisestikaan hyvin näkyvissä. Kuun alussa se on kuitenkin vielä näkyvissä ja kulkee mm. kirkkaan Spica-tähden ja Saturnuksen ohitse. ISON on näkyvissä tuolloin aamutaivaalla.

28. marraskuuta 2013

komeetta on lähimpänä Aurinkoa. Näinä aikoina Aurinko kuumentaa sitä voimakkaasti, ja voi olla, että ISON murentuu palasiksi tai suuria osia siitä höyrystyy räjähdysmäisesti. Näin saattaa käydä jo ennen kuin komeetta on ratansa Aurinkoa lähimmässä pisteessä eli perihelissä. Mikäli ISON selviää ohituksesta yhtenä kookkaana kappaleena, se tulee näkyviin Auringosta etääntyessään erittäin kirkkaana. Jos se hajoaa vain muutamaan isoon palaseen, tulevat ne myös näkymään kirkkaina. On hyvin todennäköistä, että ISONista tulee joka tapauksessa erittäin kirkas näky loppuvuoden taivaalla. Ollessaan lähimmillään Aurinkoa komeetan pinnan lämpötila nousee jopa 2 700 celsiusasteen tienoille, mikä on korkeampi kuin raudan sulamispiste. ISON on myös lähempänä kuin niin sanottu Rochen raja eli Auringon vetovoimakenttä vaikuttaa ytimeen niin voimakkaasti, että sen oma vetovoima ei riitä välttämättä pitämään sitä koossa. Koossa pysyminen riippuu ytimen koostumuksesta, siinä olevista mahdollisista halkeamista ja muista lujuutta heikentävistä alueista, sekä siitä, kuinka voimakkaasti kaasuuntuva vesi puskee ulos avaruuteen.

Joulukuu 2013

on paras aika ISONin ihailemiseen, ellei mitään todella odottamatonta tapahdu ohituksen aikana. Komeetan ytimen ja sitä ympäröivän koman kirkkaus saattaa olla täydenkuun luokkaa, joten se näkyy todennäköisesti myös päivällä - eli kyseessä on erittäin harvinainen taivaallinen ilmiö! ISON näkyy joulukuussa sekä aamu- että iltataivaalla, eikä sitä voi olla huomaamatta tähtien joukosta, koska sen pitkä pyrstö kurottaa yli laajan alueen taivaalla. Se näkyy kaikkialta maapallolta, mutta parhaiten pohjoiselta pallonpuoliskolta.

Tammikuussa 2014

ISON on hyvin todennäköisesti vielä paljain silmin näkyvissä, mutta se himmenee koko ajan. Tammikuun alussa, 8.1.2014, komeetta on vain kahden asteen päässä Pohjantähdestä eli se näkyy kauniisti korkealla talvisella taivaalla - jos se vain selviää kamikazelennostaan Auringon ohitse, eikä mitään yllättävää tapahdu. Siis jos... Komeetat ovat aina olleet yllätyksellisiä, ja varmasti ISONilla on myös yllätyksiä varastossa. Se on joka tapauksessa vuoden 2013 tähtitaivaan valtias ja syy siihen, miksi tähtiharrastajat katsovat jo kohti syksyä sekä kesän jälkeen pimeneviä öitä. 

Kuva: NASA, ESA, J.-Y. Li (Planetary Science Institute), and the Hubble Comet ISON Imaging Science Team