Auringon tornadot eivät olekaan tornadoja

La, 04/07/2018 - 11:51 By Markus Hotakainen

Keskustähtemme pinnalta kohoaa avaruuteen suuria plasmakielekkeitä, jotka näyttävät kieppuvan hurjalla nopeudella. Paitsi että ne eivät kiepu.

Auringon "tornadojen" eli tornadoprotuberanssien luonne on uuden tutkimuksen perusteella tulkittu väärin. Syynä on se, että ilmiöitä on voitu tarkastella vain kaksiulotteisesti.

Tornadoja on havaittu Auringossa jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja niistä on saatu entistä tarkempaa tietoa esimerkiksi SDO-luotaimen (Solar Dynamics Observatory) avulla. Sen ultraviolettialueen datasta kootuissa videoissa näkyy selvästi tornadojen liike.

Ei kuitenkaan riittävän selvästi. Ilmeisesti jättimäiset tornadot, joilla voi olla mittaa useita kertoja Maan halkaisijan verran, eivät vastoin aiempaa käsitystä pyöri ollenkaan.

Nicolas Labrossen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on tarkastellut spektroskopian avulla plasman lämpötilan ja tiheyden lisäksi doppler-ilmiötä, joka kertoo sen liikkeestä ja nopeudesta suhteessa meihin. Tuloksena on kolmiulotteinen kuva protuberanssien rakenteesta ja sen taustalla olevasta magneettikentästä.

"Huomasimme, että huolimatta kuvissa näkyvästä protuberanssien ja tornadojen ulkomuodosta magneettikenttä ei ole pystysuora, vaan plasma liikkuu pääasiassa vaakasuunnassa magneettikentän voimaviivojen myötäisesti", Labrosse selittää.

Kuvissa näkyy silti tornadoja muistuttavia muodostelmia, sillä niiden näkösäteen suuntainen rakenne projisoituu kuvitteelliselle tasolle. Tutkimusryhmään kuuluva Arturo López Ariste vertaa ilmiötä lentokoneen vanan näkymiseen.

"Kone lentää vaakasuoraan tietyllä korkeudella, mutta me näemme vanan kulkevan päämme päältä kohti taivaanrantaa. Lentokone ei silti ole syöksymässä maahan."

Auringossa ja Maassa esiintyvien tornadojen välillä ei ole muuta yhteistä kuin ulkonäkö. Maanpäälliset tornadot syntyvät voimakkaista tuulista ja liikkuvat suurella nopeudella, mutta Auringossa ne muodostuvat magneettikentän hallitsemasta plasmasta. Ne ovat "kiinnittyneet" Auringon näkyvään pintaan ja pysyvät siksi paikallaan.

"Todellisuus saattaa kerrankin olla yksinkertaisempi kuin miltä se näyttää", arvelee tutkimukseen osallistunut Brigitte Schmieder.

"Auringon tornadot kuulostavat uhkaavilta, mutta normaalisti niillä ei ole mitään vaikutusta meihin. Jos tornadoon liittyy voimakas purkaus, se voi kuitenkin aiheuttaa avaruussäässä ilmiöitä, jotka saattavat vaurioittaa voimalinjoja, satelliitteja ja viestiyhteyksiä Maassa."

Tutkimuksesta kerrottiin 6. huhtikuuta Liverpoolissa pidetyssä EWASS-kokouksessa (European Week of Astronomy and Space Science).

Kuva: NASA/SDO/GSFC

Video: Näin tornado syntyy

Yhdysvaltain keskiosien laajoilla tasangoilla on usein huimia pyörremyrskyjä, tornadoja, jotka saavat aikaan paljon tuhoa ja joita myrskybongarit tulevat katsomaan kautta maailman.

Keskimäärin maahan asti ylettyviä tornadoja havaitaan vuodessa noin 1200 ja viime aikoina ilmastonmuutoksen myötä ne ovat tulleet yleisemmiksi sekä voimakkaammiksi.

Vuonna 2011 oli Oklahomassa oli muutamia erityisen voimakkaita pyörremyrskyjä, jotka ovat nyt heränneet uudelleen henkiin tietokoneiden simulaatioissa.

Wisconsin–Madisonin yliopiston Sääsatelliittitutkimuskeskuksen (Meteorological Satellite Studies, CIMSS) tutkija Leigh Orf on onnistunut jäljittelemään hyvin luonnollisesti supertietokoneilla todella tapahtuneen tornadon syntyä ja kehitystä, ja tulos on paitsi kiinnostava, niin myös visuaalisesti upea.

Tutkimuksella on myös löyhä yhteys Suomeen: Wisconsin–Madisonin sääosaston suuri nimi oli vuosikymmenien ajan 1950-luvun lopulta alkaen Verner Suomi, toisen polven amerikansuomalainen, joka keksi käyttää ensimmäisenä satelliiteja sääilmiöiden havaitsemiseen. Hänen mukaansa on nimetty Nasan NPP Suomi -satelliitti.

Tarkemmin Verner Suomesta voi lukea Suomi 100 -satelliitin sivuilta.

Harvinainen tuplatornado Saksassa

Ma, 06/06/2016 - 11:19 By Jari Mäkinen
Kaksi tornadoa Saksassa


Päivän kuva on otettu eilen Saksan Schleswig-Holsteinissa ja siinä näkyy peräti kaksi vierekkäin etenevää tornadoa.


Viime päivinä – oikeastaan koko viime viime viikon ajan – ovat sääolot keskisessä Euroopassa olleet varsin omalaatuiset: rankkasateita, tulvia, voimakkaita myrskyjä ja tuulia, jotka varsin monissa paikoissa kiertyivät pyörteiksi. Pyörremyrskyjä ja kunnollisia tornadoita havaittiin monissa paikoissa Ranskan ja Saksan pohjoisosissa, Hollannissa ja Belgiassa, sekä myös etelämpänä, sillä muun muassa Venetsiassa oli viikonlopun aikana useita tornadoita.

Omituinen kevät takana

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 3-5 astetta tavanomaista korkeampi. Poikkeama oli maan länsiosaa lukuun ottamatta poikkeuksellisen suuri, eli se toistuu keskimäärin kerran 30 vuodessa. Lisäksi noin 20 havaintoasemalla rikottiin toukokuun kaikkien aikojen keskilämpötilaennätys. Maan länsiosassa toukokuu oli harvinaisen lämmin, eli se toistuu keskimäärin kerran 10 vuodessa.

Samalla esimerkiksi Ranskassa on kevät ollut pilvinen, kylmä ja sateinen. Météo Francen mukaan osassa maata maalis-toukokuussa lämpötilat olivat yli asteen verran keskimääräistä matalampia, auringonpaistetta ollut noin 20% vähemmän ja sademäärä oli suurempi kuin 50 vuoteen. Esimerkiksi Orléansissa satoi toukokuun 30. päivänä yli 63,4 mm vuorokaudessa, ja kun koko keskisen Ranskan seudulla sadetta tuli muutenkin ennätyksellisen paljon, ei ole ihmekään että vettä mereen sielä kuljettavat joet ovat tulvineet voimakkaasti.

Suuri osa Saksasta on ollut toukokuussa Suomeakin hellineen kesäsään alla, mutta tilanne muuttui viime viikolla, kun Ranskan päälle Atlantilta puskeneet matalan alueet työntyivät sisämaahan ja Saksaan saakka. Saksan kansallinen sääpalelu Wetterdienst kertoo seikkaperäisesti matalapaineiden matkasta ja siitä, kuinka sateet olivat paikoitellen jopa trooppisia. Siis ei vain kuvainnollisesti. Muun muassa Baden-Württembergissä maan eteläosassa satoi paikoitellen enemmän tunnissa kuin yleensä koko kuukauden aikana.

Kuva: Bea Asmussen

Päivän kuva 27.4.2013: Kaunis spiraalimainen sääilmiö

La, 04/27/2013 - 12:43 By admin

Yhdysvalloissa on parhaillaan omalaatuinen säätilanne, kun Kanadasta on valumassa etelään voimakas matalapaine. Kuvassa on tilanteen mallinnus ensi viikonlopulle - siis ei vielä ennuste, vaan hahmotelma mahdollisesta tilanteesta. Siinä spiraalimainen matalapaine makaa lähes koko itäisen Yhdysvaltain päällä ja saattaa tuoda kylmää sekä lunta USA:n koilliskulmaan ja Kanadan itäreunalle. On myös mahdollista, että keskilännessä saadaan jälleen varautua tornadoihin.

Kuva: www.theweatherspace.com