Uusi-Seelanti

Valtava aalto havaittu Etelämerellä

Pe, 05/11/2018 - 11:46 Toimitus
Kartta, joka näyttää poijun sijainnin

Toukokuun 8. päivänä Uuden-Seelannin ilmatieteen laitoksen asentama yksinäinen mittauspoiju Etelämerellä sai todella kyytiä: siihen iski 23,8 metriä korkea aalto.

Merenkävijät kertovat aina tarinoita yksittäisistä, valtavista aalloista ja sellaisia on saatu muutamia jopa kuvattuakin.

Mutta näin suurta aaltoa ei ole toistaiseksi tullut eteen eteläisellä pallonpuolella. Tiistaina 8. toukokuuta Etelämerellä noin 600 kilometriä Uudesta-Seelannista etelään keskellä aavaa valtamerta oleva mittauspoiju rekisteröi suurimman koskaan mitatun aallonkorkeuden.

23,8 metriä on seitsenkerroksisen talon korkeus, ja jos sellainen olisi iskenyt laivaan, niin se olisi ollut varmasti pulassa.

Kaikkein suurimmat aallot on kuitenkin mitattu Pohjois-Atlantilla. Brittien merentutkimusalus rekisteröi helmikuussa 2000 Skotlannin länsipuolella useita 18,5 metriä korkeita aaltoja ja yksittäisiä, joiden korkeus oli jopa 29,1 metriä.

Todennäköisesti suuria aaltoja on enemmänkin ja kenties suurempiakin, mutta niistä on vaikea saada tietoa. Mittauspoijuja on varsin harvassa ja valtameret ovat suuria. 

Pientä vinkkiä asiasta on saatu satelliittihavaintojen avulla. Vuonna 2004 tutkijat kävivät läpi Envisat-satelliitin ko,men viikon aikana ottamia tutkakuvia maailman meriltä ja löysivät kymmenen yli 25-metristä aaltoa.

Nyt jättiaallon Etelämerellä havainnut poiju oli varsin uusi, sillä se asennettiin paikalleen vasta viime maaliskuussa.

Poijua laitetaan paikalleen
Kuva: MetOceanNZ

 

Poiju mittaa vain 20 minuuttia kolmen tunnin välein, joten suuria aaltoja on todennäköisesti tuolloin enemmänkin. Kenties jopa suurempiakin.

Alkuviikosta alueella oli hyvin voimakas, nopeasti kehittyvä matalapaine, joka puskee liikkuessaan alla meren pinnalla samaan suuntaan kulkevia aaltoja ikään kuin mukanaan. Matalapaine lisää niiden vauhtia ja voimaa, jolloin ne saattavat kehittyä näinkin suuriksi. 

Aallot jatkavat eteenpäin meren pinnalla, vaikka matalapaine heikkeneekin. Todennäköisesti tämäkin ennätysaalto rantautuu Pohjois-Amerikkaan voin viikon päästä.

Edellinen eteläisen pallonpuolen rekisteröity aallonkorkeusennätys on vuodelta 2012, jolloin australialainen poiju Tasmanian eteläpuolella kirjasi luvun 22,03 metriä.

Historiallinen kuva jättiaallosta
Kauppa-alus kohtaa jättiaallon vuoden 1940 tienoilla Atlantilla. Kuva: NOAA

 

Epävirallisesti suurin tiedossa oleva aalto havaittiin vuonna 1826, kun ranskalainen tutkimusmatkailija Jules Dumont d'Urville kertoo havainneensa 33 metriä korkeita aaltoja Intian valtamerellä. Häntä arvosteltiin jälkikäteen, sillä kukaan ei uskonut niin suuria aaltoja olevan olemassa – jopa tunnettu tutkija François Arago laski, että aalto ei voi olla suurempi kuin 9,1 metriä.

No, hän oli väärässä ja voi olla, että Dumont d'Urville oli oikeassa; jättiaaltoja on olemassa ja kunhan tämä uusiseelantilaispoijukin pääsee tekemään mittauksiaan pitemmän aikaa, voidaan sielläkin havaita yli 30-metrisiä jättiläisiä.

Aivan uusi avaruusraketti valmistautuu koelentoon – laukaisupaikka on Uudessa-Seelannissa

La, 05/20/2017 - 09:02 Jari Mäkinen
Rocket Lab -yhtiön Electron-raketin testi

Uusi avaruusaika on tuonut jo monia uusia yrittäjiä, ja osa näistä uusista yrittäjistä on nyt kiinnostavassa vaiheessa: siirtymässä puheista tekoihin. Eräs kiinnostavimmista on kalifornialainen Rocket Lab, joka aikoo tehdä kenties jo nyt sunnuntaina ensilennon Electron -nimisellä kantoraketillaan.

Rocket Lab on kehittänyt pientä kantorakettiaan jo neljän vuoden ajan. Olennainen osa rakettia on yhtiön itse suunnittelema ja valmistama rakettimoottori, joka on nimetty elektronin löytäjän Ernest Rutherfordin mukaan Rutherfordiksi.

Ensimmäistä koelentoa on valmisteltu aktiivisesti jo parin viikon ajan, ja raketilla on tehty simuloituja laukaisuja. Otsikkokuva on yhdestä sellaisesta.

Tositoimiin tämä "It's a Test" -nimen mielikuvitusrikkaasti saanut raketti pääsee aikaisintaan puoleltaöin ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun yhtiön kymmenen päivän mittaiseksi määrittelemä laukaisuikkuna aukeaa. 

Kyseessä on ensimmäinen kolmesta koelaukaisusta, joiden jälkeen raketilla aletaan tehdä rutiinilentoja avaruuteen – olettaen tietysti, että koelennot sujuvat hyvin.

Yhtiö laukaisee rakettinsa Uudesta-Seelannista, saarivaltion itärannikolla sijaitsevasta Mahian niemimaalta. Sieltä raketit voidaan laukaista turvallisesti meren päälle moneen suuntaan.

Tavoitteena 

Electron on kevyt raketti, jonka tarkoituksena on lähettää yhä suositummaksi tulevia pieniä satelliitteja avaruuteen. Sen kuorman massa voi olla suurimmillaan noin 220 kilogrammaa, joten raketti voi kuljettaa matalalle kiertoradalle kerralla joko pienen parven nanosatelliitteja tai yhden tai pari suurempaa minisatelliittia. 

Karkeasti luokitellen nanosatelliitit ovat Aalto-1:n kaltaisia cubesateja, joiden massa on kilosta kymmeneen, mikrosatelliitit ovat kymmenestä kilogrammasta sataan ja minisatelliitit ovat sadasta kilogrammasta muutamaan sataan. Lisäksi mukaan ovat tulossa pikosatelliitit, jotka ovat alle kilon massaltaan olevia todella pienikokoisia satelliitteja.

Näille kaikille on paljon markkinoita, ja tällä haavaa kysyntä ylittää laukaisutarjonnan, koska esimerkiksi cubesatien tekeminen on tullut varsin helpoksi ja edulliseksi. Lisäksi pikkusatelliiteilla pystytään nykyisin tekemään monia sellaisia tutkimuksia, mihin aikaisemmin tarvittiin suuri ja kallis satelliitti.

Rocket Labs on yksinkertaistanut laukaisumyyntinsä jopa niin pitkälle, että kuka tahansa voi ostaa laukaisun heidän nettisivujensa kautta. Käytännössä ostamista seuraa kuitenkin vielä monta muuta vaihetta, ennen kuin satelliitti voidaan kuljettaa laukaisupaikalle ja lähettää kiertoradalle.

Electron on tehty edulliseksi, yksinkertaiseksi ja helposti laukaistavaksi. Yhtiön tavoitteena onkin suhauttaa niitä avaruuteen noin kerran viikossa, ellei jopa useammin. 

 

Yhden laukaisun hinta on noin 4,9 miljoonaa dollaria, siis nykykurssilla noin 4,3 miljoonaa euroa. Yhden cubesatin lähettäminen maksaa alkaen 77 000 dollaria, siis noin 67 000 euroa.

Kaksivaiheinen kantoraketti on 17 metriä korkea ja 1,2 metriä halkaisijaltaan. Se pystyy laukaisemaan satelliitteja aina noin 500 kilometriä korkealla olevalle kiertoradalle.

Video: Kevyt rekiretki Etelämantereella

Tässä on kaunis rekiretkivideo joulupäivän iloksi!

Uusiseelantilaistutkijat ovat menossa perustamaan sukellustukikohtaa valaiden havaitsemista varten Granite Harbour -nimiselle lahdelle Rossinmeren luona. Paikka on mantereen sillä puolella, joka on lähes suoraan "alhaalla" Australiasta ja Uudesta-Seelannista katsottuna; se kuuluun Uuden-Seelannin vaatimaan alueeseen Antarktikasta.

Valastutkijat ovat videolla matkalla ruotsalaistekoisilla Hägglund -telakuorma-autoilla, jotka vetävät kuormakelkkoja perässään. Retkuetta avustaa myös puskutraktori, koska toisinaan eteen sattuu jää- ja lumivalleja, jotka pitää murtaa auki raa'alla voimalla.

Lisätietoja tästä valastutkimuksesta on whaletime.org -sivustolla ja kauniita kuvia Granite Harbourin komeista graniittivuorista on täällä: https://www.youtube.com/watch?v=rSTnnu5cSIA

Uuden-Seelannin etelämannertutkimukseen voi tutustua puoletsaan Antarctica New Zealandin sivuilla.

 

Avaruusmatka maan alla

Ti, 04/16/2013 - 10:10 Markus Hotakainen
Waitomon luolan kattoa (Kuva: anthonylibrarian / flickr)

Uusi-Seelanti on nuori maa. Sen kallioperän syntyessä dinosaurukset olivat ottamassa viimeisiä, tuhoon tuomittuja askeliaan maapallolla. Ensimmäiset ihmiset, maorien esi-isät, asettuivat saarille vasta runsaat tuhat vuotta sitten. He antoivat uudelle kotiseudulleen nimeksi Aotearoa, Pitkän valkoisen pilven maa.

30 miljoonaa vuotta sitten Pohjoissaaren länsilaidalla sijaitseva Waitomo oli vielä merenpohjaa. Kun alue maankuoren mullistuksissa nousi kuiville, sitä peittivät kuolleiden eliöiden kalkkikuorista kasautuneet paksut kerrostumat. Kun vesi etsi tiensä huokoisten kalkkikivikallioiden lävitse, kovertui niihin laaja ja monikerroksinen luolasto.

Waitomon luoliin pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella. Kiemurteleva reitti kulkee puisia portaita pitkin kerroksesta toiseen ja pujottelee toisiaan kohti kurkottavien stalagtiittien ja stalagmiittien lomitse. Katosta pisaroi vettä, jonka liuottamat mineraalit kerrostuvat hitaasti yhä vankemmiksi tippukivimetsiköiksi.

Suurin ihme on syvällä luolaston pohjakerroksessa, maanalaisella joella. Oppaan ohjastamaan veneeseen noustaan pieneltä laiturilta, joka työntyy tummanpuhuvan, hitaasti virtaavan veden ylle. Veneessä ei ole moottoria, ei airoja, ei edes melaa. Opas lähtee kiskomaan sitä eteenpäin vaijerista, joka on pingotettu luolan seinämään. Ratkaisu tuntuu kummalliselta.

Verkkainen meno on tasaista. Oppaan selostus vie kuulijan maan, maorien ja maanalaisen luolaston historiaan. Sitten veneen vauhti hidastuu entisestään ja opas vaikenee. Vene lipuu äänettömästi eteenpäin mustaa, tyyntä vedenpintaa pitkin. Vähäistä valoa antavat harvat lamput jäävät tunnelin mutkan taakse ja silmät yrittävät tottua pilkkopimeään.

Pimeys ei kuitenkaan ole täydellistä. Vähitellen mustuuden keskeltä alkaa erottua sinivihreitä valopisteitä: yksi, kaksi, kymmenen… Sadoittain, tuhansittain, miljoonittain. Luolaston seinämät ja katto ovat täynnä loistavia kiiltomatoja! Niitä on kaikkialla ja niitä on paljon.

Arachnocampa luminosa. Sääskeä muistuttavan siivekkään hyönteisen toukka-aste elää vain kosteassa ja pimeässä. Loisteellaan kiiltomadot houkuttelevat saaliseläimiä, jotka takertuvat niiden virittämiin tahmeisiin lankoihin.

Silmät ponnistelevat antaakseen käsityksen siitä, kuinka etäällä kiiltomadot ovat. Lähimmät ovat veneen pohjalle pudonneita, kaukaisimmat ovat… kaukana. Oman kätensä näkee vain mustana silhuettina himmeää hehkua vasten. Vähitellen tilan luonne alkaa hahmottua, kun kiiltomadot piirtävät hohteellaan valtavan holvimaisen luolan ääriviivat. Joki on laajentunut järveksi.

Samalla selviää, miksi veneessä ei ole liikkumiseen tarkoitettuja apuvälineitä. Kun opas vetää venettä vaijerista varovasti eteenpäin, vedenpinta pysyy rikkumattomana. Luolan katossa ja seinissä kimmeltävät kiiltomadot heijastuvat peilityynestä vedenpinnasta.

Kiiltomatoja vai NGC3201?

Kaikkialla ympärillä näkyy vain pieniä valopisteitä, kuin tähtiä taivaalla. Niitä on paitsi yllä, myös kuvajaisina alla: niitä on joka puolella. Jos ihminen – tai meistä polveutuva tulevaisuuden olento – joskus todella valloittaa avaruuden ja matkaa Linnunradan laitamilla häämöttävän pallomaisen tähtijoukon läpi, tulevien tutkimusretkeilijöiden silmien eteen avautuvan näkymän täytyy olla juuri tällainen!

Täydellinen hiljaisuus, täydellinen pimeys – ympärillä vain miljoonien valopisteiden tuike. Sanat eivät tee oikeutta kokemukselle eikä kameran optiikka riitä sitä ikuistamaan. Onneksi, sillä mikään tallenne ei pystyisi välittämään maanalaisen avaruusmatkan antamaa unohtumatonta elämystä.

Lisätietoa Waitomon kiiltomatoluolasta löytyy täältä

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita