etana

Tappajaetanoiden ja muidenkin maanilviäisten "kuka kukin on"

Ti, 09/15/2015 - 07:22 Jarmo Korteniemi

Useita kirjoittajia:
Suomen kotilot ja etanat

Maastamme on löydetty lähes sata etana- tai kotilolajia. Kaikkein pienimmät eivät aikuisinakaan ole kuin millin tai parin luokkaa, mutta jättiläismäisimpien ukkoetanoiden kerrotaan venyvän jopa pariinkymmensenttisiksi. Miten nuo kaikki lajit eroavat toisistaan? Missä ne elävät? Mitä ne syövät? Ovatko ne haitallisia?

Suomen kotilot ja etanat on alaotsikkonsa mukaisesti kelpo opas näiden yllättävän kiehtovien eläinten maailmaan. Kyse on erittäin selkeästi kirjoitetusta ja harvinaisen kauniista tiedekirjasta, joka avaa epätavallisen oven maamme luontoon.

Kirjassa kerrotaan maanilviäisten esiintymisestä, käyttäytymisestä ja erikoisuuksista. Oppaan avulla voi paitsi tunnistaa lajit, myös alkaa harrastamaan otusten seuraamista. Kirja myös tutustuttaa maallikon nilviäistutkimukseen.

Lajimääritystä varten tehdyt kaaviot ovat helppoja seurata ja toimivat muutaman kenttätestin mukaan hyvin käytännössä. Lajien tuntomerkkejä ja elintapoja on myös jännittävä plärätä, vaikkei itse otuksiin ikinä törmäisikään. Erityisen kiintoisaa on huomata, kuinka nilviäisten silmiinpistävin ominaisuus – väritys – ei usein ole läheskään yhtä tärkeä tunnistuskeino kuin tarkemmat yksityiskohdat. Täytyy pistää merkille onko kotilon kuori oikea- vai vasenkierteinen, millainen suuaukko kuoressa on, onko etanalla harjaa, missä eläimen hengitysaukko on, ja niin edelleen.

Kirja myös korjaa myyttejä. Oletko ehkä ollut tähän saakka siinä uskossa, että kaikki yli seitsensenttiset etanat ovat demonisia (tai ainakin surullisenkuuluisia) espanjansiruetanoita? No eivät kyllä ole. Tuo haitallinen vieraslaji on vain yksi lukuisista maassamme esiintyvistä siruetanoista, eikä se sitäpaitsi ole median hehkutuksesta huolimatta mikään "tappajaetana". Suomesta kyllä löytyy ihan oikeitakin petonilviäisiä. Ne vain sattuvat olemaan pienempiä, ja vieläpä kauniin koboltinsinisiä.

Kirja on kaksiosainen. Ensimmäiset 75 sivua kertovat tietokirjamaisesti nilviäisten maailmasta ja niihin tutustumisesta. Loppuosa on kattava opas, joka keskittyy lajien eroihin, yksittäisten lajien kuvauksiin, yksityiskohtiin ja erityispiirteisiin. Teksti on helppolukuista, ja sitä tukevat ällistyttävän havainnolliset kuvat. Aivan lopusta löytyy vielä sanasto, parin sivullista kirjallisuuslähteitä, sekä lajihakemisto useilla eri kielillä.

Sadetakin taskuun sujautettavaksi maasto-oppaaksi kirja toki on hieman suurikokoinen, mutta liikkuu vaivatta mukana vaikkapa repussa. Kaikeksi onneksi siinä käsitellään otuksia, jotka eivät ehdi paljoa liikkua – vaikka kirjan joutuisi hakemaan kotoakin.

Suomen kotilot ja etanat ei ainakaan maallikon näkökulmasta juuri puutteita sisällä, mutta niitäkin toki löytyy kun hieman miettii. Ainakaan ensimmäisellä lukukerralla silmiin ei osunut mainintaa siitä, mahtaako maanilviäistemme joukossa olla yhtään myrkyllistä lajia. Mitkä eläimet käyttävät niitä ravinnokseen? Ja nilviäisten hyötykäytöstäkin olisi voinut olla muutama rivi. Olisi nimittäin kiinnostavaa tietää, mitkä lajeistamme sopivat ihmisruuaksi, ja voisiko jotain lajia kenties käyttää vaikkapa suurpiirteisenä maapohjan laadun mittarina. Auki jää sekin, kuinka tärkeitä nilviäiset ylipäätään ovat metsiemme ekosysteemeille. Tämä viimeinen tosin lienee monimutkainen asia, jota varmasti tutkitaan koko ajan.

Oppaan tekijät ovat ammattitutkijoita tai pitkän linjan harrastajia. Kirja julkaistiin vuonna 2014 ja kasattiin Luonnontieteellisellä keskusmuseolla, muunmuassa Ympäristöministeriön, WWF:n ja PUTTE-ohjelman (Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma) rahoittamana.

Kiinnostavatko kaikenmoiset maassamönkijät ihan muuten vain, tai oletko joskus miettinyt mikähän tuokin limainen sienirohmu oikein luulee olevansa? Oli suhteesi nilviäisiin sitten mikä vain, tässä on sinulle oiva kirja. Se voi myös toimia siedätyksenä sellaisille, jotka yökkäävät oitis limaisen etanan nähtyään.

Kirjan tiedot:

Nimi: Suomen kotilot ja etanat - opas maanilviäisten maailmaan
Kirjoittajat: Anne Koivunen, Pekka Malinen, Hannu Ormio, Juhani Terhivuo, Ilmari Valovirta
Julkaisu: 2014, Hyönteistarvikeliike Tibiale Oy, Helsinki (⇒ lisätietoa kirjasta)
373 sivua (75 s. yleistietoa, 250 s. lajikuvauksia, 35 s. lajien vertailua, hakemistoja)
ISBN 978-952-67544-6-8

Kuvat: Hyönteistarvikeliike Tibiale

Oletko nähnyt tätä etanaa? Jos olet, ota yhteys Turkuun.

Ma, 07/06/2015 - 15:53 Toimitus
Espanjansiruetana

Erityisen haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua espanjansiruetanaa on viime aikoina tavattu runsaasti Turun alueella. Jotta sen levinnäisyydestä saataisiin ajantasaista tietoa, toivovat tutkijat yleisöltä ilmoituksia havainnoista.

​Espanjansiruetana on kuoriutuessaan noin senttimetrin pituinen ja kasvaa 7–14 senttimetrin pituiseksi. Suomen yksilöt ovat olleet väritykseltään oranssinpunaruskeita ja kuviottomia.

Selvitystä tekevät ​Turun kaupungin ympäristöhoito ja Turun yliopiston Biologian laitos. Turun yliopiston eläinmuseo auttaa tarvittaessa lajinmäärityksessä.

Yleisöä pyydetään ilmoittamaan lajia koskevista havainnoistaan tällä nettisivulla.

"Kuluvan kesän aikana espanjansiruetanaa on löytynyt myös Ruissalosta kasvitieteellisen puutarhan kompostialueelta", kertoo Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Simo Laine. "Puutarha on aloittanut torjuntatoimet lajia vastaan"

Espanjansiruetanaa tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran Ahvenanmaalla 1990-luvun alussa. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt voimakkaasti mantereella. Turun alueella espanjansiruetanaa on löytynyt useista paikoista.

"Espanjansiruetanoiden esiintymistä Turussa ei tunneta vielä kunnolla", jatkaa Liisa Vainio Turun kaupungin ympäristönsuojelusta.

"Tavoitteena on, että tunnetut esiintymät saataisiin tuhotuksi mahdollisimman nopeasti. Espanjansiruetanat leviävät uusiin paikkoihin esimerkiksi maamassojen, puutarhajätteen ja taimien multapaakkujen mukana."

Espanjansiruetana on usein helppo tunnistaa oranssinpunaisesta yleisvärityksestä. Suurimmat yksilöt voivat kasvaa jopa 14 senttimetriä pitkiksi. Laji on Suomessa nopeasti levittäytyvä ja erityisen haitallinen vieraslaji, jolle kelpaavat ravinnoksi esimerkiksi puutarhakasvit ja kuolleet eläimet.

Kun espanjansiruetanan kohtaa, se pitäisi aina hävittää. Etanan voi tappaa katkaisemalla tai tiputtamalla kiehuvaan veteen. Hävittäminen tulee tehdä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Kuolleet etanat on syytä laittaa pussissa suljettuun jäteastiaan tai haudata maahan, jotta ne eivät jää ravinnoksi lajitovereille.

UkkoetanaHarmiton ukkoetana on myös kookas ja yleisväritykseltään tumma, joten sitä ei pidä sekoittaa espanjansiruetanaan.

Etanat vertailussaVasemmalla espanjansiruetanan vaalea alapinta, oikealla harmittoman ukkoetanan tumma-reunainen alapinta.

Teksti on Turun yliopiston tiedotuksen kirjoittama. Tiedetuubi julkaisee tutkimuslaitosten ja yhtiöiden lähettämiä tiedotteita kuratoiden ja editoiden; nämä jutut erottaa journalistisesti toimitetusta sisällöstä punaisesta neliöstä jutun yhteydessä.