Jupiter

Nasan Jupiteria kiertävä Juno uusissa vaikeuksissa

Ke, 10/19/2016 - 23:47 Jari Mäkinen

Aktiivisen avaruuspäivän toinen ikävä uutinen tulee Jupiterista: venttiiliviasta kärsinyt, planeetan lähiohituksen tänään tehnyt Juno-luotain asettui juuri ennen tutkimustoiminnan alkamista varotilaan ja koko ohilento menetettiin tieteellisessä mielessä. Lennonjohto on saanut luotaimen kuitenkin nyt hallintaansa ja lento voi jatkua.

Juno siirtyi varotilaan keskiviikkoaamuna Suomen aikaan klo 8.47, kun luotaimen tietokone päätti jostain syystä uudelleenkäynnistää itsensä. Tämä tapahtui noin 13 tuntia ennen hetkeä, jolloin luotain olisi ollut lähimpänä Jupiteria.

Luotain toimi kuten on suunniteltu, eli käynnistyi ja asettui varotilaan, ja pysyi siinä aika siihen saakka, kunnes lennonjohto pääsi tarkastamaan luotaimen tilan ja siirtämään sen lopulta normaalitilaan.

Luotain on yhteydessä lennonjohtoon jälleen suurtehoantenninsa välityksellä ja lennonjohto koettaa selvittää mistä tilanne johtui.

Koska ohilento tapahtui nyt varotilassa, eivät tutkimuslaitteet olleet päällä, joten kuvia ja mittaustietoja ei saatu.

Seuraava ohilento tapahtuu nykyisellä radalla joulukuun 11. päivänä, jolloin ainakin ennen tämänpäiväistä tapahtumaa oli tarkoitus tehdä ratamuutos, jolla luotaimen kiertoaika muutettaisiin 53,4 päivästä 14 päivään. Tämän jälkeen luotain voisi tehdä tutkimusta käytännössä koko ajan sen sijaan, että nyt tilaisuuksia on vain 53 päivän välein – lukuun ottamatta muutamia mittauksia, joita halutaan tehdä kauempana Jupiterista.

Nasa kertoo, että tuon seuraavan ohilennon aikana tutkimuslaitteet pidetään päällä, mutta ei varmista, onko ratamuutos edelleen tarkoitus tehdä silloin.

Tagit

Nasan Jupiter-luotain Junolla ongelmia

La, 10/15/2016 - 10:01 Jari Mäkinen
Juno Jupiterin pohjoisnavan päällä (taiteilijan näkemys)

Juno-luotain on jälleen lähestymässä Jupiteria hyvin soikealla radallaan planeetan ympärillä. Lähimmillään luotain on 19. lokakuuta, siis ensi keskiviikkona, jolloin tarkoituksena oli käyttää luotaimen rakettimoottoria radan muuttamiseen vähemmän soikeaksi. Nyt tästä manöveeristä on päätetty luopua Junossa mahdollisesti olevan vian vuoksi.

Ongelmana on Junon polttoainetankkien paineistusjärjestelmän venttiilit, jotka eivät ole toimineet odotetulla tavalla. Koska lennonjohto haluaa nyt tutkia tarkemmin venttiilien toimintaa, on ensi keskiviikon ratamuutos päätetty siirtää tuonnemmaksi. 

Paineistuksessa käytetään heliumkaasua, jota on luotaimessa paineistettuna tankeissa. Luotaimesta saatu telemetriatieto kertoo, että tankkien venttiilit eivät avautuneet tehdyssä kokeessa muutamassa sekunnissa, kuten niiden pitäisi, vaan avautumiseen meni useita minuutteja. Rakettimoottorin tarkan toiminnan kannalta on tärkeää, että polttoainejärjestelmä paineistetaan juuri oikeaan aikaan, joten venttiilien tarkka toiminta on tärkeää.

Juno kiertää nyt Jupiteria hyvin soikealla radalla, jolla sen kiertoaika planeetan ympäri on 53,4 vuorokautta. Juno on ensi keskiviikkona tämän radan Jupiteria lähimmässä kohdassa, ja sen aikana oli aikomus käyttää luotaimen rakettimoottoria 22 minuutin ajan ratanopeuden hidastamiseen.

Kun hidastus tehdään radan planeettaa lähimmässä kohdassa, se tuo radan kaukaisinta pistettä alemmaksi ja lyhentää kiertoaikaa, tässä tapauksessa 14 vuorokauteen.

Tällä radalla Juno olisi voinut aloittaa jatkuvan Jupiterin havaitsemisen. Nykyisellä radallaan kunnollisia havaintoja voidaan tehdä vain lähellä Jupiteria – paitsi muutamia mittauksia, jotka kertovat millainen on avaruus kauempana planeetasta.

Keskiviikon ohilento aiotaan tosin nyt käyttää tutkimuksen tekemiseen, eli luotaimen kaikki kamerat ja mittalaitteet ovat silloin päällä ja suunnattuna Jupiteriin. Tuloksena on todennäköisesti siten uusia, kiinnostavia kuvia Jupiterista ja sen pilvipinnasta.

Ratamuutoksen aikaan luotain olisi keskittynyt vain siihen, eikä tutkimuslaitteita olisi pidetty päällä. Näin tutkijoille tämä on kiinnostava ylimääräinen bonus, sillä lopullisella tutkimusradallaan luotain ei tule enää näin lähelle planeettaa.

Edellisestä ohilennosta elokuun 27. päivänä oli tuloksena erittäin kiinnostavia kuvia ja tietoja. Uuden ohilennon lentosuunnitelmaa harsitaankin kokoon nyt tuon edellisen lähiohituksen kokemusten perusteella.

Seuraavan kerran Juno on lähellä Jupiteria joulukuun 11. päivänä, ja toivottavasti ratamuutos voidaan tehdä silloin. 

Tagit

Tämä oli Nasan "yllätys": Europa suihkuaa avaruuteen

Ma, 09/26/2016 - 23:08 Jari Mäkinen

Nasa piti runsaasti ennakkoon mainostamansa tiedotustilaisuuden Jupiterin Europa-kuun "yllättävistä" löydöistä nyt maanantaina illalla, mutta tilaisuudessa ei kerrottu mitään varsinaisesti uutta. Siitä huolimatta Hubble-avaruusteleskoopilla saadut tulokset ovat erinomaisen kiinnostavia!

Europan, Jupiterin kiinnostavan kuun jäisen pinnan alla on todennäköisesti koko kuun kattava laaja meri, josta on jo aiemmin havaittu teoreettisen laskelmien lisäksi erilaisia epäsuoria merkkejä: railoja jäässä, jopa jään romahduskohtiin muodostuneita eräänlaisia järviä ja kuun pinnalta ulos avaruuteen purkautuvia suihkuja.

Nyt oli kyse jälkimmäisistä. 

Vaikka kyse ei ole ensimmäisistä sellaisten havainnoista, ovat nämä Hubblen avaruusteleskoopilla saadut suorat havainnot Europan kaasukuihkuista ovat todella kiinnostavia.

Europa on eräs harvoista paikoista Aurinkokunnassa, missä voi periaatteessa olla elämää. Sen jäänalaisessa nestemäisen veden meressä olosuhteet ovat teoreettisesti sellaisia, että elämä tulisi siellä toimeen. Siksipä tutkijat haaveilevat erilaisista tavoista laskeutua Europan pinnalle, kairata se jääpintaan reikä ja laskea sen alapuolelle tutkimuslaitteita.

Jään alta purkautuvat suihkut tarjoavat toisen, joskin epäsuoran tavan tutkia maailmaa jään alla.

Vaikka suihkuista on jo aiemmin merkkejä ja nyt Hubblella saadut havainnot ovat hyvin selviä, ei niiden olemassaolo ole täysin varmaa. Näyttää kuitenkin hyvin todennäköiseltä, että Europasta purkautuu vettä jopa noin 200 kilometrin korkeuteen kuun pinnan päälle. Vesi on ensin nesteenä, mutta se härmistyy nopeasti avaruuden kylmyydessä ja tyhjössä.

Suihkuista pinnalle satanut vaalea jää on yksi selitys pinnalta havaituille eri värisille alueille.

Hubblen havainnot
Hubblella ultraviolettivalon alueella tehdyt havainnot (yllä) ovat hieman tylsemmän näköisiä kuin Nasan tänään julkistamat grafiikat. Avaruusteteleskoopin tiedeinstituutin (Space Telescope Science Institute, STScI) tutkijan William Sparksin johtaman tähtitieteilijäryhmän tarkoituksena oli tutkia Europan pinnan päällä näkyviä ilmiöitä silloin kun kuu kulkee Jupiterin ja Maan välistä. Tällöin mahdollisessa hyvin ohuessa kaasukehässä olevat kerrokset tai suihkut näkyvät ikään kuin taustavalaistuina.
 
Tiimi havaitsi kaikkiaan 15 kuukauden aikana kymmenen tällaista ylikulkua, ja näistä kolmessa havaittiin pinnasta nousevia suihkuja. Samanlaisia havaittiin jo vuonna 2012 ja nyt ne näyttivät tulevan samoilta seuduilta ja olevan samankaltaisia. Siinä missä aikaisemmin havainnot olivat epäsuoria spektroskooppisia havaintoja, ovat nyt tehdyt havainnot suoria – suihkut on siis nähty nyt toiminnassa.

Europa on tässä mielessä samankaltainen kuin Saturnuksen Enceladus-kuu, josta on havaittu myös kaasusuihkuja.

Se, miten kaasu tunkeutuu jään läpi, on vielä arvoitus. Tutkijat ovat heittäneet ilmaan kaksi mahdollisuutta: joko suoria, geysirien kaltaisia purkausaukkoja, tai ns. kaoottisen jään alueita, eli eräänlaisia järviä pinnalla, joiden kohdalta suihkuaminen tapahtuu. 

Kerroimme näistä järvistä ennakkojutussamme viime viikolla.

Sparksin ja hänen työryhmänsä artikkeli Europan kaasusuihkuista julkaistaan Nasan tiedotteen mukaan 29. syyskuuta Astrophysical Journal -lehdessä.

Video: Tällaisia ovat Europa-kuun järvet, joista Nasa tiedottaa löytyneen jotain kummallista

Nasa lähetti eilen mielenkiintoisen ennakkotiedotteen 26. päivänä pidettävästä lehdistötilaisuudesta, jossa tullaan kuuleman mukaan kertomaan jännittävistä uusista löydöistä Jupiterin Europa-kuussa. Havainnot on tehty Hubblen avaruusteleskoopilla, joten tämä tilaisuus ei liity Jupiteria vastikään kiertämään saapuneeseen Juno-luotaimeen ja sen tekemiin havaintoihin.

Tilaisuuden sisällöstä ei ole kerrottu sen enempää, mutta sen sijaan tilaisuuden osanottajalistan mukaan eräs puhujista on Britney Schmidt, apulaisprofessori Atlanssa olevasta Georgian teknillisestä instituutista. Hän on tutkinut Europaa pitkään ja on mukana mm. tutkimusryhmässä, joka julkaisi marraskuussa 2011 Nature-lehdessä artikkelin Europan pinnalta havaituista järvistä.

Tuolloin Texasin yliopisto (missä Schmidt oli tuolloin työssä) julkaisi myös kiinnostavan videon, joka kertoo mistä oikein on kyse. Europan jäisen pinnan alla on todennäköisesti valtava meri, ja siitä pulpahtelee nestettä joskus pinnalle.

Myös Nasa julkaisi tuolloin asiaa perusteellisesti selittäneen videon:

Pian "paljastettavat uudet havainnot" Europasta ovat siis todennäköisesti väliaikaisia järviä Europan jääpinnan päällä, mutta varmuus tähän saadaan vasta 26. syyskuuta.

Tämä tiedote jatkaanee siis Nasan linjaa julkaista havaintoja uudelleen ja uudelleen ikään kuin täysin uusina. Kun asiasta julkaistaan tiedotteen lisäksi myös mystinen tiedote etukäteen, saadaan asialle vieläkin enemmän julkisuutta. Mutta toisaalta: mikä ettei – Europa on äärimmäisen kiinnostava tutkimuskohde ja sitä kannattaisi tutkia yhä tarkemmin.

Toivottavasti Nasa jaksaa myös mainita, että Junon jälkeen seuraava Jupiteriin lähetettävä luotain on eurooppalainen JUICE, ja sen pääkohteena tulevat olevaan Jupiterin jääkuut. Siitä tulee myös lennon mehuisa nimi, JUpiter ICy moon Explorer.

Juno syytää hunajaa tutkijoille: maistiaiset Jupiterista ovat häkellyttäviä!

La, 09/03/2016 - 14:49 Jari Mäkinen
Junon etelänapaa infrapunakuvassa

Juno-luotain teki ensimmäisen lähitutkimussessionsa Jupiterissa viime lauantaina elokuun 27. päivänä ja kuluneen viikon aikana se on lähettänyt kuviaan Maahan. Nämä kuvat ovat upeita, kiinnostavia ja jopa järisyttäviä.

Jupiterista on saatu aikaisemminkin kuvia, jotka ovat komeita ja kiinnostavia, mutta jo nämä ensimmäiset Junon ottamat kuvat ovat todella hienoja. 

Luotain teki ohilentonsa viikko sitten siten, että luotain lähestyi suurella nopeudella Jupiteria pohjoisen puolelta, tuli lähimmillään vain hieman alle 4200 kilometrin päähän planeetan pilvikerroksesta ja jatkoi etelän suuntaan sekä siitä jälleen kauemmaksi planeetasta.

Ohilennon aikana luotaimen kaikki tutkimuslaitteet olivat päällä, koska kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Jupiter paremmin kuin koskaan. Tällä radalla pystyttiin tekemään myös ensimmäistä kertaa näin hyviä havaintoja planeetan pohjoisnavan seuduista.

Ohilennon kuuden kiivaimman tunnin aikana Juno keräsi tietoa kuuden megatavun verran. Kuvien lisäksi tiedoissa on paljon mittauksia, mutta komeimpia ovat luonnollisesti lähikuvat Jupiterin pilvikerroksesta. Niissä näkyy erinomaisesti Jupiterissa koko ajan olevia useita pieniä, erilaisia myrskykeskuksia ja niiden ympärillä olevia alueita.

Jupiterilla ei ole kiinteää pintaa, vaan se on ns. kaasujättiläinen: sillä on siis noin tuhat kilometriä paksu kaasukehä, joka tiivistyy syvemmälle mentäessä. 

Kaasukehä koostuu pääasiassa vedystä ja heliumista, mutta mukana on myös  metaania, vesihöyryä, ammoniakkia ja silikaatteja sekä pieniä määriä mm. hiiltä, etaania, vetysulfidia, neonia, happea, fosfiinia ja rikkiä. 

Jupiterin pinnalla olevat eri värit tulevat näistä eri aineista,    eroista lämpötiloissa sekä virtauksista pilvikerroksissa; yhden paksun kerroksen sijaan pilviä on selvästi eri kerroksissa, jotka yhdessä saavat aikaan alla olevissa Junon kuvissa näkyviä yksityiskohtia Jupiterin “pinnassa”.

Jupiterin pilvikerros on selvästi jakautunut raitoihin, jotka ovat selvästi eri värisiä. 

Jo aiemmin on selvinnyt, että vaaleat raidat ovat nousevan virtauksen alueita ja tummien raitojen kohdalla virtaukset laskevat alaspäin. Vaaleat alueet ovat korkeammalla ja siten viileämpiä: 70 kilometrin syvyydessä pilvien pintakerroksen alapuolella lämpötila on noin 30°C, kun taas pilvien huipulla jotakuinkin −130°C.

Merkillistä Junon Jupiterin pohjoisnavan seudulta ottamissa kuvissa on se, ettei niissä ole näkyvissä samanlaisia raitoja kuin muualla.

“Pohjoisnapa on selvästi sinisempi kuin muut osat planeetasta ja siellä on paljon erilaisia myrskyjä”, kertoo Scott Bolton, Juno-lennon päätutkija.

“On vaikea uskoa, että nämä kuvat ovat oikeasti Jupiterista! Niissä on merkkejä pilvien alempiin kerroksiin heittämistä varjoista, mikä tarkoittaa sitä, että nuo pilvet ovat korkeammalla kuin muut ympäristön kerrokset.”

Voi olla, että kyseessä ovat kiteisestä ammoniakista muodostuvat pilvet, joita on aiemminkin havaittu Jupiterin kaasukehässä korkealla muiden pilvien yläpuolella.

Tässä on esillä vain muutamia kuvia, mutta jos voisimme nähdä kaikki Junon ottamat kuvat, niin jo niissä olisi selvästi havaittavissa erittäin todennäköisesti muutoksia, sillä tuuli puhaltaa Jupiterissa jopa 600 kilometrin tuntinopeudella. Myös raitojen leveydessä, värissä ja olemuksessa tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Infrapunaa ja aaveääniä

Otsikkokuvassa on hyvä esimerkki siitä mihin Juno kykenee: siinä näkyy infrapunakuva planeetan etelänavasta. Se on siis lämpökuva, ja kyseessä oleva rinkulamainen ilmiö on yksinkertaisesti Jupiterin etelänapaa kiertävä revontuliovaali.

Näitä eteläisiä revontulia ei ole nähty koskaan aikaisemmin, ja jo nämä ensimmäiset kuvat auttavat ymmärtämään alueen monimutkaista rakennetta sekä sen dynamiikkaa. Ja kun kuvia tulee myöhemmin paljon lisää, voi Jupiter opettaa toivottavasti ymmärtämään paremmin Maan ympärillä olevan avaruuden hiukkasilmiöitä.

Mitä hiukkasilmiöihin tulee, niin alla oleva video kertoo hyvin miltä Jupiterin revontulet kuulostavat. Oikeasti niitä ei luonnollisestikaan voi kuulla, mutta Junon plasma-aaltoinstrumentin aallonpituusalueella  7 – 140 kHz tekemät mittaukset voidaan muuttaa kuultavaan muotoon, jolloin niitä voi kuunnella. Jupiterin "äänet", eli planeetan ympärillä olevien varattujen hiukkasten leikki, on tunnettu jo 1950-luvulta alkaen, mutta koskaan aikaisemmin niitä ei ole voitu tutkia näin hyvin.

Tagit

Video: Oletko kuullut ruotsalaisesta Voyager 3 -luotaimesta Jupiteriin?

Siis: oletko kuullut Voyager 3 -luotaimesta?

Emme mekään, koska kyseessä ei ole oikea luotain, vaan jännä ruotsalaishanke, joka on tuottanut tässä olevan komean videon. 

Sen innoittajana ovat olleet Nasan Voyager -luotaimet, ja ennen kaikkea Voyager 1, joka Jupiterin ohi lentäessään vuonna 1979 otti siitä runsaasti kuvia ja niistä mm. koostettiin kaunis kuvasarja Jupiterin pyörimisestä.

Tämä kuvasarja on ollut ruotsalaisten mielessä, kun he päättivät koettaa tehdä saman – tosin maanpäällisin harrastajakaukoputkin. Jupiterin ohi näin eväin ei luonnollisestikaan voi lentää, mutta kuten videolla selitetään, käsittelemällä kuvia oikealla tavalla voidaan kaukoputkien läpi otetuista kuvista tehdä samankaltainen video.

Siis nykyisin harrastajat voivat tehdä saman kuin Nasa 1970-luvun lopussa. Niin kuin vähän sinnepäin ... tulos on joka tapauksessa komea ja Ruotsiin päin kannattaa nostaa hattua!

Jupiterluotain Juno aloitti työnsä terhakkaasti – ensimmäinen kuva julki

Su, 08/28/2016 - 11:20 Jari Mäkinen

Kaikki sujui hyvin: Juno toimi suunnitellusti, teki runsaasti havaintoja, otti kuvia ja talletti ne muistiinsa vähitellen Maahan lähetettäväksi. Luotain lähetti kuitenkin jo nyt yhden maistiaisen – ja se on lupaava!

Nasan Juno-luotain on päässyt siis nyt kunnolla toimeen, kun se teki eilen iltapäivällä Suomen aikaa ensimmäisen Jupiterin ohilennon nykyisellä hyvin soikealla kiertoradallaan planeetan ympärillä. Luotain oli lähimmillään Jupiteria vain noin 4200 kilometrin päässä planeettaa verhoavasta pilvikerroksesta. 

Tietojen ja kuvien lähettäminen luotaimesta Maahan kestää muutamia päiviä, ja niitä tullaan julkistamaan vähitellen. Ensimmäisten kuvien joukossa ovat näkyvän valon alueella toimivan "tavallisen" JunoCam -kameran ottamat kuvat, joiden pitäisi olla tähän asti tarkimpia koskaan Jupiterin pilvistä sekä kaasukehästä otettuja kuvia, ja niissä näkyy ensimmäistä kertaa myös Jupiterin pohjois- ja etelänapoja.

Juno kiertää Jupiteria parhaillaan hyvin soikealla kiertoradalla, jonka kaukaisin piste planeetasta on noin kahdeksan miljoonan kilometrin päässä ja läheisin 4150 kilometrin päässä sen "pinnasta". Jupiter on kaasujättiläinen, jolla ei ole kiinteää pintaa, vaan sen näkyvä pinta on planeettaa verhoava paksu pilvikerros. Rata kiertää Jupiteria lähes napojen kautta siten, että Juno ohittaa Jupiterin pohjoisen puolelta kohti etelää.

Yksi kierros tällä radalla kestää noin 53 Maan vuorokautta, joten seuraavan kerran Juno on ratansa kaukaisimmassa pisteessä (apojovessa) syyskuun 23. päivänä, ja jälleen lähellä Jupiteria (perijovessa) lokakuun 19. päivänä. 

Silloin se ei kuitenkaan tee havaintoja, vaan keskittyy muuttamaan kiertorataansa. Sen kaikki tutkimuslaitteet sammutetaan ennen ohitusta, ja juuri oikeaan aikaan Junon moottori käynnistetään 22 minuutin ajaksi.

Kyseessä on hieman saman kaltainen poltto kuin 4. heinäkuuta, kun Juno asettui kiertämään Jupiteria, mutta nyt tarkoituksena on muuttaa hyvin soikea kiertorata vähemmän soikeaksi. 

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, on uuden radan kiertoaika noin 14 päivää (tarkalleen 13 Maan vuorokautta, 23 tuntia ja 42 minuuttia).

Tällä radalla seuraava Jupiterin lähiohitus tapahtuu marraskuun toisena päivänä, ja tuolloin Juno tekee jälleen mittauksia sekä ottaa kuvia. Eli eilisen jälkeen seuraava kiinnostava päivä Junon lennossa tutkimusmielessä on vasta marraskuun alussa, joskin lennon kannalta lokakuun ratakorjauspoltto on myös hyvin tärkeä.

Lentosuunnitelman mukaan Juno tulee tekemään 35 tällaista lähiohitusta vielä ennen kuin sen työrupeama päättyy helmikuussa 2018. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan luotain on tarkoitus ohjata syöksymään Jupiteriin 20. helmikuuta 2018, mutta tiimi on ehdottanut jo lennon jatkamista hieman pitempään – jos luotain on tuolloin edelleen kunnossa, olisi sääli päättää sen lento vain parin vuoden jälkeen.

Otsikkokuvassa Jupiterin pohjoisnapa on tulossa juuri näkyviin, kun Juno lähestyi Jupiteria. Kuva otettiin eilen luotaimen ollessa vielä 703 000 kilometrin etäisyydellä planeetasta.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/SwRI/MSSS

Tagit

Jupiter Galileon silmin – parhaat kuvat kaasujättiläisestä ennen Junoa

La, 08/27/2016 - 13:50 Jari Mäkinen
Jupiter Galileon silmin

Juno ottanee tänään lauantaina 27. elokuuta tähän saakka tarkimmat ja parhaimmat kuvat Jupiterista. Tätä ennen upeimmat otokset jättiläisplaneetasta otti Galileo-luotain, jonka kuvista on alle koottu parhaimpia esimerkkejä.

Galileo tarkkaili Jupiteria kaikkiaan 14 vuoden aja planeetan ympärillä sitä kiertäen usealla erilaisella kiertoradalla. Se kuvasi niin Jupiteria kuin sen kuitakin, sekä luonnollisesti mittasi myös avaruutta sen ympärillä.

Nykynäkökulmasta Galileon laitteet olivat varsin yksinkertaisia ja vaatimattomia, minkä lisäksi tietojen lähettämistä Maahan haittasi se, että Galileon suurtehoantenni ei ollut avautunut kunnolla. Lennonjohto onnistui lähettämään tietoja yllättvän hyvin hitaammallakin tietolinkillä siten, että kuvat tallennettiin nauhuriin ja sieltä tietoja välitettiin Maahan vähitellen.

Kenties kaikkein mielenkiintoisinta oli Jupiterin ja sen kaasukehän sekä pilvipinnan seuraaminen.

Luotain otti runsaasti kuvia paitsi kuuluisasta suuresta punaisesta pilkusta, mutta myös jännittävistä pienemmistä, valkoisista pilkuista. Alla olevat vaaleat pyörremyrskyt punaisen pilkun luona havaittiin ensimmäisen kerran 1930-luvulla, ja Galileon kuvien avulla voitiin määrittää niille koko: vasemmanpuoleisin oli 9000 km halkaisijaltaan, eli lähes maapallon kokoinen (halkaisija 12750 km).

Pyörteiden paikat muuttuivat koko ajan, ja niiden välissä oli koko ajan havaittavissa paksuja cumuluspilvien kaltaisia pilvikerroksia. Kuva on kooste useammasta kuvasta, jotka luotain otti helmikuussa 1997.

Usvaa kaasukehässä

Galileo otti nämä kuvat Jupiterin pilvistä kesäkuussa ja marraskuussa 1996; kiinnostavaa niissä on ennen kaikkea kaasukehässä oleva usva ja se, kuinka pilvet ovat selvästi eri korkeuksilla. Kumpikin kuvista on väärävärikuva, eli ne on otettu ja käsitelty siten, että usva ja pilvien ilmiöt näkyvät paremmin. Punainen väri ilmaisee korkealla olevaa usvaa, jota on enemmän lähempänä Jupiterin napa-alueita (vasemmanpuoleinen kuva) ja vähemmän lähempänä päiväntasaajaa (oikeanpuoleinen kuva).

Todennäköisesti lähempänä napoja magneettikenttä ohjaa enemmän varattuja hiukkasia osumaan kaasukehään, jolloin ne saavat aikaan usvaa. Päiväntasaajan luona sen sijaan usva – joka on on heikompaa ja noin 50 km matalammalla – syntynee valokemiallisista reaktioista.

Revontulia

Jupiterin pohjoisnavan luota pimeältä puolelta otettu kuva paljastaa pienen sinertävän kuvakäsittelyn jälkeen Jupiterin revontulia. Ne syntyvät samaan tapaan kuin Maassakin, eli magneettikenttä ohjaa varattuja hiukkasia törmäyskurssille kaasukehän kanssa, mutta Jupiterin tapauksessa on epäselvää mistä hiukkaset ovat peräisin. Aurinkotuulen sijaan ne saattavat olla planeetan ympärillä "varastossa" olevia hiukkasia.

Revontulia on myös Jupiterin päiväpuolella, mutta siellä niiden havaitseminen on hyvin vaikeaa, koska planeetan pilvipinta on paljon ohutta revontulivyötä kirkkaampi.

Kuva otettiin marraskuussa 1997, kun Galileo oli 1,3 miljoonan kilometrin päässä planeetasta.

Punainen pilkku mustavalkokuvina

Kaikki tietävät, että Jupiterin punainen pilkku on punainen, mutta miltä se näyttää eri aallonpituusalueilla kuvattuna? Tältä. Ylhäällä vasemmalla infrapunavalossa (aallonpituus 757 nm), violetissa (415 nm) yläoikealla sekä kahdella muulla infrapunaisen aallonpituudella (732 nm alavasemmalla) ja (886 nm alaoikealla), joita Jupiterin kaasukehän sisältämä metaani imee itseensä. Näin kuvissa nähdään ikään kuin pilviä eri korkeuksilla. Erityisen jännä on alhaalla oikealla oleva kuva, missä näkyy muuta pilvikerrosta korkeammalla olevia pilviä.

Kuvat otettiin kesäkuussa 1996 ja yksi pikseli on niissä kooltaan noin 30 km.

Kuinka korkealla pilvet ovat?

Nämä Galileon infrapunaspektrometrin ottamat kuvat kertovat laajemmin pilvien korkeuksista. Kuvat otettiin syyskuussa 1996, kun luotain oli silloisella soikealla radallaan varsin kaukana planeetasta, noin 2,1 miljoonan kilometrin päässä.

Ylhäällä vasemmalla ja oikealla olevat kuvat näyttävät pilvikerrosta aina syvyyteen, missä kaasun paine on noin kolme Maan ilmakehän painetta.

Keskellä olevassa kuvassa näkyvät korkealla olevat pilvet ja usva. Niinpä korkealle ulottuva punaisen pilkun pyörre näkyy oikein hyvin. Alhaalla vasemmalla näkyy hyvin matalammalla olevia pilviä, ja keskellä alhaalla näkyy hohde, joka tulee lämpimästä alemmasta kaasukehästä.

Alhaalla oikealla oleva väärävärikuva kertoo lämpötilasta ja pilvenkorkeudesta: punainen merkitsee lämmintä, missä ohut pilvikerros päästä alhaalta tulevaa lämpöä lävitseen, ja vihreä puolestaan ilmaisee korkealla olevia viileämpiä troposfääripilviä. Sininen on on stratosfäärin pilvikerros ja kellertävä väri johtunee pienhiukkasista.

Jupiterin pilvipeitteen pinnassa on vaaleita vyöhykkeitä ja tummia vöitä, joista vaaleat vyöhykkeet ovat matalapaineen alueita ja tummat vyöt korkeapaineen alueita. Vaaleat vyöhykkeet ovat korkeammalla olevia viileämpiä pilviä, joiden kohdalla tapahtuu kaasun virtausta ylöspäin. 

Pilvikerros kolmiulotteisesti

Galileon kuvien avulla on tehty myös mallinnoksia siitä, miltä pilvien sisällä voisi näyttää. Tässä hahmotelma päiväntasaajan seuduilta kohtalaisen lämpimältä alueelta, samanlaiselta, minne Galileon kaasukehäluotain putosi 7. joulukuuta 1995.

Siellä oli todennäköisesti ohut, valoa hyvin heijastava yläpilvikerros, jonka alapuolella oli pieni pilvetön alue, ja sitten alempi, tiheä, lämmin pilvikerros, jossa mallinnuksien mukaan voisi olla kuvassa olevan kaltaisia pilvirakenteita.

Pilvet koostuvat todennäköisesti useista eri aineista, mutta Galileon kaasukehäluotain havaitsi ympärillään vain ammoniakista koostuneita pilviä.

Salamointia

Kuten Maassa, myös Jupiterissa on ukkosmyrskyjä. Ne ovat vain paljon suurempia ja voimakkaampia, koska planeetta on isompi ja sen ilmiöt rajumpia. 

Galileo kuvasi Jupiteria salamointia havaitakseen pilviä viiden tunnin ajan ja saikin poimittua useita välähdyksiä. suurin näistä on noin 500 km halkaisijaltaan. Kyseessä on salaman sijaan sen välähdyksen aikaansaama valaistu alue pilvissä; myös maapallolla ukkoset saavat aikaan lentokoneesta tai avaruudesta alaspäin katsottaessa aikaan tällaisia valoalueita pilvissä.

Jupiterin salamat eivät olleet mikään yllätys, sillä jo Voyager-luotaimet havaitsivat 1970-luvun lopussa ohilennoillaan sellaisia.

Pilvien lämpötilakartta

Vasemmanpuoleinen kuva ei ole kovin tarkka, mutta se on eräs parhaimmista ja tarkimmista Jupiterista saaduista lämpökartoista. Oikealla on samaan aikaan Hubblen avaruusteleskoopilla otettu kuva samasta alueesta. 

Lämpötilaerot saavat aikaan Jupiterissakin kaasukehän tuulia ja sen pilvipinnan nauhamainen rakenne johtuu myös lämpötilaerojen synnyttämistä tuulialueista.

Kuvassa kirkkaat alueet ovat lämpimämpiä ja näkyvän valon alueella yleensä tummempia. Niissä kaasu virtaa pääasiassa alaspäin ja kaasun seassa ei ole juurikaan pienhiukkasia. "Pieni punainen pilkku" pohjoisessa (ylhäällä) on selvästi ympäristöään viileämpi.

Io

Galileon ottamat kuvat Jupiterin kuusta Iosta ovat edelleen tarkimpia siitä otettuja. Luotain ohjattiin välillä radalle, jolla se lensi varsin läheltä suurimpia kuita, ja siten se pystyi tekemään niistä hyviä havaintoja. Juno keskittyy enemmän itse Jupiteriin, mutta se tulee myös kuvaamaan kuita – ja saamaan todennäköisesti tätäkin parempia tuloksia.

Yllä on tarkimmat Galileon ottamat kuvat, joissa pikselin koko on parhaimmillaan kolme kilometriä.

Io on pizzalta hieman näyttävä vulkaanisesti aktiivinen kuu, jonka pinnalla näkyy selvästi rikkiyhdisteiden värjäämiä alueita, kuun sisältä tulleita roiskeita ja tulivuoria. 

Keskellä olevissa kuvissa näkyy sivukuvassa käynnissä oleva kaasupurkaus, jonka korkeus oli noin 140 kilometriä, sekä lähikuva Prometheus -nimen saaneesta tulivuoresta. Siitä purkautuu 75-kilometriä korkea kaasusuihku, ja sen purkausaukko sekä sen ympärillä olevat kerrostumat näkyvät myös hyvin. 

Voyagerit havaitsivat jo Ion vulkaanisen toiminnan ja nyt arvioidaan, että Iossa on kaikkiaan yli 400 tulivuorta. Se on ehdottomasti vulkaanisesti aktiivisin kappale aurinkokunnassamme; syynä sen aktiivisuuteen on Jupiterin ja sen muiden suurten kuiden vuorovesivoimat.

Prometheus – Ion suuri tulivuori

Kreikkalaisen tulen jumalan Prometheuksen mukaan nimetty tulivuori on ollut yhtäjaksoisesti aktiivinen ainakin 1970-luvun lopulta alkaen, jolloin se havaittiin Voyagerien ohilennoilla ensimmäisen kerran. Se sijaitsee Ion Jupiterista katsoen takapuolella, ja koostuu 28 kilometriä halkaisijaltaan olevasta purkausaukosta sekä noin 100 kilometriä leveästä laavakerääntymästä. Sen värit tulevat purkauskaasussa olevista rikistä ja rikkidioksidista. Tummat alueet ovat tuoretta laavaa.

Galileo otti nämä kuvat kolmannen Ion lähiohituksen aikaan helmikuussa 2000.

Europa

Galileon ottamat hyvät kuvat Europa-kuusta yhdistettynä. Se teki ensimmäisen Europan ohilennon kesällä 1996, jolloin kuu paljastui jo hyvin omalaatuiseksi...

Marraskuussa 1999 Galileo kartoitti Europan railojen täyttämää jääpintaa infrapunaspektrometrillaan, jolloin pinnassa voidaan nähdä eri tyyppisiä alueita.

Sininen väri osoittaa puhtainta jääpintaa, kun taas punainen ilmaisee alueita, joilla on runsaasti muutakin ainetta kuin jäätä. Tämä ja vastaavat kuvat osoittivat selvästi, että jäässä on tuoreita jälkiä, railoja ja halkeamia, jotka paikoitellen ovat ilmestyneet vanhemman pinta-aineen päälle. Kuu on selvästi siis edelleen toiminnassa.

Tummien alueiden koostumuksesta ei ole täyttä varmuutta, mutta niissä lienee rikkihappoa ja suoloja.

Ganymedes

Ganymedeen pinnalla on myös paljon yksityiskohtia, kuten Enki Catena -niminen kraatteriketju. Sen 13 perättäistä iskukohtaa ovat syntyneet todennäköisesti siten, että Jupiter on vetänyt puoleensa komeettaa, joka on hajonnut osiin, ja sen osat ovat törmänneet sarjatuleva kuun pintaan. 

Galileo otti oikealla olevan kauniin kuvan Ganymedeestä vuoden 1997 huhtikuussa 272 82 kilometrin päästä.

Kallisto

Kallisto on neljäs Jupiterin suuri kuu, josta tässä on toukokuussa 2001 otettu kokokuva (ainoa täysikokoinen värikuva!) ja pienempi infrapunaspektrografilla otettu kuva kuun pinnasta.

Siinä missä Europa ja Ganymedes ovat hyvin jäisiä kappaleita, ei Kallistossa jäätä ole juuri lainkaan. Eri ikäisiä ja kokoisia kraattereita sen sijaan on paljon; jääpintaisissa kuissa kraattereita ei ole nähtävissä, koska jää on peittänyt törmäysjäljet.

Miltä kuut näyttävät sisältä?

Galileo ei tietenkään ole voinut nähdä kuiden sisälle, mutta sen keräämien tietojen perusteella on voitu päätellä kuiden sisärakennetta. Tässä koosteessa Ganymedes on vasemmalla alhaalla, Kallisto oikealla alhaalla, Io ylävasemmalla ja Europa oikealla ylhäällä. Kuut ovat oikeassa kokosuhteessa toisiinsa: Ganymedes on 2634 km säteeltään, Kallisto 2403 km, Io 1821 km ja Europa 1565 km. Oma Kuumme on 1738 kilometrin säteellään siis Kalliston ja Europan välissä.

Kiinnostavinta kuvissa on se, että Ganymedes ja Europa voivat kätkeä 10-20 kilometriä paksun jääpintansa alle nestemäistä vettä sisältävän kerroksen, koko kuun peittävän suolaisen veden valtameren, jonka syvyys on jopa yli sata kilometriä.

Jupiterillakin on renkaat

Kyllä, myös Jupiter on rengasplaneetta, kuten tämä harvinainen kuva osoittaa: marraskuussa 1996 luotain oli täsmälleen planeetan varjon keskellä, siis juuri vastakkaisella puolella kuin Aurinko, jolloin se nappasi tämän kuvan Jupiterista. Ohuiden renkaiden lisäksi kuvassa näkyy rengas, joka syntyy valon taittuessa ja sirotessa kaasukehästä ja sen yläosissa olevista pienenpienistä hiukkasista.

Jupiterin rengassysteemi koostuu selvästi kolmesta osasta, ja kuten Saturnuksessa, myös Jupiterin kuut pitävät renkaita kasassa. Jupiterin renkaat tosin ovat paljon, paljon heikommat kuin Saturnuksen: itse asiassa sen kunnolliseen näkemiseen vaadittiin useita, eri tavalla valotettuja kuvia. Etenkin uloimpia, heikkoja osia kuvatessa kuvien piti olla ylivalotettuja.

Renkaat koostuvat pääasiassa Adrasteia- ja Metis -kuista irtoavasta pölystä ja ovat hyvin tummat.

Kuvassa mainittu "Rj" on Jupiterin säde ja alaosassa olevaa sinistä täplää voi pitää mittatikkuna: se on maapallon koko suhteessa renkaisiin ja Jupiteriin.

Pienet kuut

Galileo ennätti kuvaamaan myös Jupiterin pienempiä kuita, joista tässä ovat Thebe (vas), Amalthea ja Metis (oik). Kaikkiaan Jupiterilta on löydetty 66 kuuta, joista suurin osa on vieläkin pienempiä, planeettaa kiertäviä murikoita.

Kuut ovat näissä kuvissa oikeassa kokosuhteessa toisiinsa, ja niiden pinnalla on selvästi suuria törmäysjälkiä ja se ovat muodoltaan siistin pallomaisen sijaan epämuotoisia möhkäleitä. Todennäköisesti suuri osa näistä on asteroideja tai komeettoja, jotka Jupiter on napannut ympärilleen.

Kun komeetta törmäsi Jupiteriin...

Kun Galileo oli vasta lähestymässä Jupiteria, se pääsi todistamaan aitiopaikalta yhtä avaruustutkimuksen jännittävimmistä näytelmistä: useaan palaseen hajonneen komeetta Shoemaker-Levy 9:n törmäystä Jupiteriin kesäkuun 22. päivänä vuonna 1994. Luotain oli tuolloin 238 miljoonan kilometrin päässä.

Valitettavasti suurimmat törmääjät osuivat Jupiteriin sen yöpuolelle, joten mikään teleskooppi tai havaintolaite ei pystynyt näkemään kaikkia iskun yksityiskohtia. Näissä Galileon ottamissa kuvissa näkyy komeetan W-kirjaimella tunnetun osan valtava törmäys Jupiteriin: kuvissa näkyy kappaleen törmäyksen aikaansaama välähdys, suuri räjähdys, joka hiipui muutamassa tunnissa.

Galileo havaitsi myös Maata: tässä Etelämanner

Kaiken muun ohella Galileo on ensimmäinen luotain, joka teki painovoimalinkousmanöveerin Maan luona ja kuvasi samalla kotiplaneettaamme samalla tavalla kuin luotaimet ovat jo tutkineet muita planeettoja. 

Luotaimen lentorata oli sellainen, että se pystyi havaitsemaan parhaiten Etelä-Amerikkaa, Afrikkaa, Australiaa ja ... Etelämannerta. Yllä olevan kuvakulma onkin erittäin erikoinen, koska mikään Maata kiertävä satelliitti ei ole voinut kuvata Etelämannerta tästä kuvakulmasta näin korkealta. 

Ohilennon aikana saatujen kuvien avulla pystyttiin kalibroimaan Galileon kameroita. Lisäksi Galileo teki samanlaisen ohilennon Venuksen luona.

Sukkula vei Galileon avaruuteen

Galileo oli hyvin erikoinen luotain myös siksi, että se vietiin avaruuteen avaruussukkulalla.

Kuvassa luotain on Atlantiksen rahtiruumassa lokakuun 18. päivänä vuonna 1989, jolloin se vapautettiin omille teilleen. Laukaisu viivästyi vuosilla sukkula Challengerin onnettomuuden vuoksi, ja suoran lentoradan sijaan Galileo joutui tekemään pitkän lennon Aurinkokunnan sisäosissa sekä painovoimalinkouksia Maan ja Venuksen luona, koska onnettomuuden jälkeen tehdyt uudet turvaohjeet kielsivät suunnitellun, voimakkaan rakettimoottorin käyttämisen. Galileo joutui tyytymään turvallisempaan, mutta pienempitehoiseen rakettimoottoriin, joka kiihdytti luotaimen Maan kiertoradalta planeettainväliseen lentoon.

Challengerin onnettomuuden jälkeen myös sukkulan käytöstä planeettaluotaimien lähettämiseen päätettiin luopua. Galileo oli kuitenkin suunniteltu sukkulalla laukaistavaksi, ja sen laittaminen tavallisen kantoraketin kyytiin olisi ollut hyvin vaikeaa.

Alla on vielä viimeinen Galileosta otettu kuva. Siinä luotain on irrallaan sukkulasta ja etääntyy siitä. Hetken päästä kuvan ottamisen jälkeen rakettimoottori käynnistyi ja sinkosi Galileon "kunnolla" matkaan.

Viimeinen kuva Galileosta

Varaudu: Juno kohtaa Jupiterin huomenna

Pe, 08/26/2016 - 10:34 Jari Mäkinen

Nyt se alkaa! Juno-luotain on ensimmäisen kerran tutkimuksellisesti tositoimissa huomenna, kun se lentää radallaan läheltä Jupiteria.

Juno-luotain saapui kiertämään jättiläisplaneetta Jupiteria heinäkuun 4. päivänä, mutta silloin se ei ennättänyt tekemään havaintoja: se vempautti riskaabelisti itsensä pitkän planeettainvälisen lennon jälkeen soikealle kiertoradalle Jupiterin ympärillä ja sen tutkimuslaitteita alettiin vasta tämän jälkeen käynnistellä vähitellen.

Yksi kierros radalla kestää 53,5 Maan vuorokautta.

Kaikki laitteet on nyt toiminnassa ja valmiina huomenna tapahtuvaan ensimmäiseen spurttiin. Luotain on nykyisen, hyvin soikean kiertoratansa Jupiteria lähimmässä kohdassa huomenna lauantaina klo 15:51 Suomen aikaa (12:51 UTC), jolloin sen etäisyys Jupiteria ympäröivästä pilvikerroksesta on vain noin 4200 kilometriä.

Mikään luotain koskaan aikaisemmin ei ole ollut näin lähellä Jupiteria, ellei huomioon oteta tehtävänsä lopuksi planeettaan tarkoituksella syöksymään ohjattua Galileo-luotainta ja sen mukana lentänyttä pientä kaasukehäsondia. Galileo oli Junon edeltäjä, ja se kiersi Jupiteria 14 vuoden ajan joulukuusta 1995 syyskuuhun 2003.

Ohilennon aikana Juno kiitää huimalla 208 000 kilometrin tuntinopeudella, joten se tulee tekemään mittauksia ja ottamaan kuvia nopeasti ja tehokkaasti. Maahan niitä lähetetään vasta myöhemmin, mutta maistiaisia odotetaan jo viikonloppuna.

Myöhemmin Junon rataa muutetaan vähemmän soikeaksi, jolloin ohilennot tapahtuvat hieman hitaammin, mutta niitä ei tule olemaan montaa: koko suunnitellun lentonsa aikana Juno tulee tekemään tämän jälkeen vain 35 ohilentoa lisää, mutta se tulee varsinaisen tutkimusohjelmansa alettua tutkimaan Jupiteria koko ajan.

Nyt luotain keskittää pääasiallisen havaintotoimintansa vain ohilennon aikaan.

Odotettavissa on siis kiinnostavia tietoja kaikilta kahdeksalta tutkimuslaitteelta ja komeita kuvia. Kuvissa on niin lähikuvia kuin laajakulmakuvia, jotka tulevat näyttämään Jupiterin ja sen pilvipeiton paremmin kuin olemme nähneet aikaisemmin. Ainakin toivottavasti – lento on vaaroja täynnä, ja niistä suurin on Jupiteria ympäröivä voimakas säteily.

Otsikkokuvassa on Jupiter Junon Junocam-kameran kuvaamana 23. elokuuta. Etäisyys Jupiteriin oli tuolloin vielä 4,4 miljoonaa kilometriä.

Galileo-luotaimen 339 kg massaltaan ollut kaasukehäsondi syöksyi Jupiteriin 7. joulukuuta 1995. Se lähetti tietoja lähes tunnin ajan (57,6 minuuttia) pudotessaan yhä syvemmälle kaasukehässä. Junon huomenna (toivottavasti) ottamat lähikuvat kaasukehän yläosista ovat hieno lisä sondin lähettämiin tietoihin!
Tagit

Juno lähestyy uudelleen Jupiteria – valmiina ensimmäiseen kuvarumbaan

Ti, 08/02/2016 - 08:37 Jari Mäkinen

Juno-luotain saapui kiertämään Jupiteria 4. heinäkuuta, jolloin se asettui hyvin soikealle kiertoradalle Jupiterin ympärillä. Luotain oli tuon radan kauimmassa kohdassa 31. heinäkuuta ja on jälleen tulossa lähemmäksi Jupiteria. Elokuun 27. päivänä Juno suhahtaa vain 4200 kilometerin korkeudelta jättiläisplaneetan ohi.

Kun heinäkuun 4. päivänä Juno käytti rakettimoottoriaan 35 minuutin ajan ja jarrutti siten nopeuttaan planeettainvälisestä viiletyksestä ratanopeuteen Jupiterin ympärillä, olisi asettuminen suoraan lopulliselle kiertoradalle Jupiterin ympärillä ollut todella vaikeaa. Siksi ensimmäinen rata Jupiterin ympärillä on pitkulainen soikio, jolta Juno vempauttaa itsensä varsinaiseen Jupiterin tutkimiseen sopivalle radalle vasta lokakuussa.

Tämän ensimmäisen radan korkein kohta (niin sanottu perijove, kaukaisin kohta Jupiterista) on 8,1 miljoonaa kilometriä Jupiterista, ja Juno saavutti ensimmäisen kerran tämän kohdan radalla nyt heinäkuun viimeisenä päivänä. Niinpä juuri nyt luotain lähestyy taas Jupiteria ja saavuttaa radan lähimmän pisteen 27. elokuuta.

Tuolloin luotain myös tekee ensimmäiset kunnolliset havaintonsa Jupiterista. 

 

Jupiteriin saapumisen aikaan kaikki tutkimuslaitteet oli kytketty turvallisuussyistä pois päältä, koska Jupiterin voimakas magneettikenttä olisi voinut vaurioittaa niitä ja luotaimen haluttiin keskittyvän täysin ratamuutokseen.

Sen jälkeen kamerat ja muut tutkimuslaitteet on laitettu jälleen päälle, ja elokuun 27. päivänä tapahtuvan lähiohituksen aikaan ne kaikki toimivat täydellä teholla. Silloin onkin luvassa huikeita, ennätyksellisen läheltä otettuja kuvia ja mittaustietoja.

Junon etäisyys tuolloin on vain 4200 kilometriä Jupiterin pilvikerroksesta.

Luotain tekee vielä toisen samanlaisen lähiohituksen lokakuun 19. päivänä, mutta silloin se ei tee juurikaan havaintoja, vaan muuttaa rataansa lopulliseksi 22 minuuttia kestävällä rakettimoottorin poltolla. Muutaman ratakorjauksen jälkeen Juno on tuolla lopullisella radallaan 16. marraskuuta, minkä jälkeen sen edessä on 20 kuukautta (37 kierrosta) kestävä hektinen työrupeama ennen kuin 20. helmikuuta 2018 luotainta aletaan hivuttaa syöksymään alas Jupiteriin.

Tagit