Beringin salmi

Huima suunnitelma: silta Siperiasta Alaskaan

Ma, 08/03/2015 - 12:22 Jari Mäkinen
Hahmotelma sillasta

Harvoin tulemme ajatelleeksi, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat rajanaapureita ja että niiden mantereiden välillä on vain noin 85 kilometriä.

Beringinsalmen kohdalla aikanaan Alaska ja Siperia olivat yhtä maata, ja noin 20 000 vuotta sitten jäätyneen salmen yli pääsi todennäköisesti kulkemaan vapaasti mantereelta toiselle.

Nyt tanskalaisen tutkimusmatkailija Vitus Beringin mukaan nimetty salmi erottaa Amerikan ja Aasian, mutta yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynen valtameren. Salmen keskellä sijaitsevat Diomedesaaret, joiden välistä kulkee paitsi Venäjän ja Yhdysvaltain raja, niin myös kansainvälinen päivämääräraja. 

Siinä missä Kylmän sodan aikaan tämä pohjoinen maankolkka oli erittäin hyytävä, on viimeisten vuosikymmenten aikana haaveiltu mantereiden yhdistämisestä sillalla tai tunnelilla. Olisihan se kätevää, jos Suomestakin voisi ajaa autolla Amerikkaan; automatka Skotlannista Amerikan eteläkärkeen Kanaalitunnelin, Siperian ja Amerikan koko mantereen läpi olisi varmasti eeppisin kuviteltavissa oleva road trip!

Käytännössä eniten hyötyä yhteydestä olisi luonnollisesti rahtiliikenteessä. Sillä voisi olla myös odottamattoman suuria poliittisia ja sosiologisia vaikutuksia, kun kaksi maailman suurvaltaa olisivatkin kiinteästi yhteydessä toisiinsa. 

Venäläis-amerikkalainen yhteys kiinalaisrahalla?

Venäjä on ollut viime aikoina aktiivisin yhteyden ehdottaja, ja viimeisin puolestapuhuja on Venäjän rautatieyhtiön johtaja Vladimir Jakunin, joka ehdottaa jättimäistä rautatiehanketta nimeltä TEPR, eli Trans-Eurasian Belt Development.

Se olisi yli 20 000 kilometriä pitkä rata, joka palvelisi Siperian ja Alaskan kaasu- ja öljyteollisuuden lisäksi rahtiliikennettä. Ja turisteja: siksi rata kulkisi monien näyttävien maisemien kautta. Reitin varrella olisivat New Yorkista alkaen ensin Yhdysvaltain klassikkomaisemat Alleghenyn kansallispuisto Pennsylvaniassa, Cedar Pointin huvipuisto Ohiossa, Michigan-järvi, Chicago, Minneapolis ja Dakotan metsät, sitten Kanadan Saskatchewan, Calgary, Banffin kansallispuisto, Edmonton, Kalliovuorten pohjoisosat ja Yukon. Sitten Alaska, Beringinsalmi itse ja sen jälkeen aava Siperia ennen saapumista Moskovaan – ja sitten matka Euroopan läpi. 

Junamatka kestäisi kolmesta päivästä viikkoon riippuen kuinka nopeasti matkaa tehtäisiin. 

Sillan ylitse autot ja rekat kuljetettaisiin junavaunuilla Kanaalitunnelin tapaan. Tosin aikaisemmissa siltasuunnitelmissa on ollut myös ajatuksia siitä, että sillan sisällä suojassa tuulelta ja tuiskulta olisi junarata, ja sen päällä olisi vain hyvällä säällä (kesällä) auki oleva maantiesilta. 

Nyt kaavailuissa sillan päällä voisi kävellä ja pyöräillä. Itse sillasta tulisi myös nähtävyys ja siellä olisi ravintoloita sekä hotelleja, joissa voisi viettää lomaa paikassa, missä olisi yötön yö kesällä ja kaamos ja kylmyys talvella. Joka tapauksessa maantieteellispoliittisesti lomapaikalla olisi erittäin ainutlaatuinen sijainti.

Jakunin ehdottaa kiinalaisten ottamista mukaan hankkeeseen, koska siellä on rahaa näin kalliin ja hullun hankkeen tekemiseen. Rahaa palaisi kymmeniä miljardeja euroja, ja vaikka hanke laskelmien mukaan maksaisi itsensä takaisin, menisi siihen pitkän aikaa.

Hahmotelma sillasta

Suuri tekninen haaste

Poliittisten syiden lisäksi hankkeella on teknisiä hankaluuksia. Kenties suurin yksittäinen tekijä on sää: jättisilta olisi jotakuinkin Rovaniemen korkeudella juuri pohjoisen napapiirin eteläpuolella, mutta sillä ei olisi etunaan Suomen Lapin miellyttävää Golf-virran tuomaa leutoa säätä. 

Päinvastoin: keskilämpötila talvella on -20°C, eikä -50°C ole mitenkään tavaton lämpötila. Tuulet ovat voimakkaita ja salmessa on jäätä kahdeksan kuukautta vuodesta. Jään paksuus on keskimäärin puolitoista metriä ja salmen jäävirrat keväisin ovat voimakkaita – siltapilarien tulisi kestää siksi suuria voimia. Ja  tuulien vuoksi sillan pitäisi olla aerodynaamisesti muotoiltu.

Alueella on myös runsaasti maanjäristyksiä, sillä juuri Beringinsalmen kohdalla eteläpuolella kulkee Tyynenmeren tulirengas, eli 90% maailman maanjäristyksistä synnyttävä Tyynen valtameren kiertävä tektoninen vyöhyke, missä on 75 % maailman aktiivista ja nukkuvista tulivuorista. 

Salmi on myös kaukana. Lähimmät pienet kylät ovat satojen kilometrien päässä, ja yhteyden rakentaminen vaatisi itse sillan tekemisen lisäksi tuhansien kilometrien tie- ja raiderakennusta. 

Mutta yhtä kaikki: toteutuessaan silta löisi laudalta kaikki aiemmat insinöörihankkeet ja on siksi eriomaisen jännittävä!

Islantilaisissa on intiaaniverta

To, 01/23/2014 - 12:34 Jarmo Korteniemi
Maalaus: Leifr Eiriksson löytää Pohjois-Amerikan. (Christian Krohg, 1893)

"Kolumbus löysi Amerikan", opetetaan yhä kouluissa. Niin hän löysikin - länsieurooppalaisille valloittajille. Mutta ei ihmiskunnalle.

Ensinnäkin, alueella eleli valmiiksi ihmisiä. Tunnemme heidät intiaaneina.

Toiseksi, viikingit olivat käyneet siellä jo lähes 500 vuotta aiemmin. Tästä on sekä arkeologisia että geneettisiä todisteita.

Mitokondrio-DNA:ta vertaillut tutkimus on osoittanut, että ainakin 11 nykyisin elävällä islantilaisella (neljästä eri sukulinjasta) on sama kantaäiti. Hän oli amerikkalainen intiaani ajalta ennen Kolumbusta.

Kun eurooppalaiset löysivät Amerikan

Islantilaisten historiallisissa kertomuksissa eli saagoissa Amerikan löytö kuvataan varsin tarkasti. Ikävä kyllä eri saagojen väliltä löytyy jonkin verran ristiriitoja. Yleiskuva on kuitenkin selkeä.

Ensimmäinen Pohjois-Amerikan nähnyt eurooppalainen lieni norjalainen kauppias Bjarni Herjólfsson.

Bjarnin kerrotaan matkanneen laivallaan Norjasta Islantiin isänsä luo. Perillä hänelle selvisi, että isä oli muuttanut Grönlantiin paremman elämän toivossa. Bjarni lähti oitis perään, mutta eksyi myrskyn vuoksi kurssista. Tämä tapahtui luultavasti joskus vuosien 985 ja 990 välillä.

Pitkän harhailun jälkeen Bjarni miehistöineen näki viimein lännessä maata. Seutu oli kuitenkin täysin toisenlaista kuin millaiseksi Grönlannin rannikko oli kuvailtu. Jäätiköiden sijasta täällä oli metsäisiä maita, vuoria ja matalia kukkuloita. Bjarni käänsi laivansa takaisin koilliseen eikä laskeutunut maihin - uusien alueiden tutkiminen kun ei häntä kiinnostanut. Lopulta hän saapui Grönlantiin ja kertoi näkemästään. Tarinat oudoista läntisistä maista alkoivat kiertää viikinkien keskuudessa.

Leifr Eiríksson oli muutamia vuosia myöhemmin myös matkaamassa Norjasta kohti Grönlantia. Bjarnin lailla hänkin eksyi kurssista, ja saapui oudoille metsäisille rannoille. Hän muisti Bjarnin kertomukset. Käännyttyään kohti Grönlantia hän pelasti matkalta kaksi haaksirikkoutunutta. Nämä lienivätkin ensimmäisiä tiedettyjä eurooppalaisia Pohjois-Amerikassa - tosin tahtomattaan. Leifr toi Grönlantiin näytille mukanaan outojen puiden oksia. Ne toimivat todisteina niistä uusista maista, joista oli tähän mennessä kerrottu vain tarinoita.

Pian, noin vuonna 1000, Leifr osti Bjarnin laivan ja lähti tämän matkakuvauksen ja omien kokemustensa perusteella takaisin kohti länttä. Hän kulki ainakin Baffininsaaren ja Labradorin kautta Vinlandiin. Vietettyään talven siellä hän palasi Grönlantiin, mukanaan lasteittain viinirypäleitä ja puutavaraa. Paluumatkalla hän pelasti lisää haaksirikkoutuneita, ja sai tästä lisänimen "Onnekas". Ilmeisesti useampikin viikinkiretkue oli eksynyt liian pitkälle Grönlantia kohti matkatessaan.

Vinland on usein tulkittu nykyiseksi Newfoundlandin saareksi Labradorin edustalla. Sen pohjoispäästä löytyy ainoa tunnettu viikinkien asutuspaikka Pohjois-Amerikasta, nykynimeltään L'Anse aux Meadows. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka kauas etelään Amerikan rannikkoa viikingit seilasivat. Vinland voi myös tarkoittaa mantereen Uutta Englantia.

Seuraavien muutamien kymmenien vuosien kuluessa viikingit koettivat asuttaa Vinlandia, ehkä muutamien satojen ihmisten voimin. Intiaanit kuitenkin ajoivat uudisasukkaat tiehensä tehokkaasti. Asutushalu lopahti tykkänään.

Kaupankäynti alkuperäisväestön kanssa kuitenkin ilmeisesti jatkui. Samoin puutavaran hankkiminen läntisistä metsistä. Muutamat arkeologiset löydöt ja historialliset tekstit vihjaavat, että viikingit saattoivat jatkaa kauppamatkojaan Viinimaahan jopa 100-400 vuoden ajan.

Esiäidin tarina

Mitokondrio-DNA:n perusteella voidaan määrittää vain äidin sukulinja. Isältä tulevien siittiöiden mitokondriot palavat loppuun kisatessaan munasolun hedelmöittämisestä. Miehen mitokondriot eivät siis periydy.

Mitokondrioiden perimässä tapahtuvat mutaatiot ovat varsin pysyviä. Äidillä tapahtunut satunnainen mtDNA-mutaatio siis periytyy sekä pojille että tytöille, mutta vain tytöt jatkavat sen levittämistä. Tutkimalla ihmisryhmän mtDNA:n eri muotojen levinneisyyttä voidaan siis rakentaa selkeä äitilinjan sukupuu.

Perimätutkimuksissa on havaittu, että Aasiassa tapahtui mtDNA:n mutaatio noin 60000 vuotta sitten. Sen kaikki jälkeläiset asuvat joko Siperiassa tai Amerikassa. Ja lisäksi ainakin 11 ihmistä Islannissa.

Sukututkimuksen perusteella tätä erikoista mtDNA:ta kantavilla islantilaisilla ei ole ollut yhteistä esiäitiä ainakaan 1700-luvun jälkeen. Todennäköisin ajankohta on paljon kauempana, noin 1000-luvulla.

Vaikka asia ei olekaan täysin varma, sitä pidetään varsin todennäköisenä. Viikingit Vinlandista toivat mukanaan useita intiaaninaisia vaimoiksi tai orjiksi. Ainakin yksi tuoduista naisista sai lapsia viikinkimiehen kanssa, ja ainakin yksi näistä lapsista oli tyttö. Tälle tytölle syntyi ainakin yksi tyttö, ja tälle... sukulinja jatkuu yhä.

Johtuiko intiaanien vihamielisyys uudisasukkaita kohtaan siis naistenryöstöistä? Sitä emme varmaan saa koskaan tietää.

Suuntaa-antava kartta ihmisten liikkeistä ja äitilinjan polveutumisesta mtDNAn perusteella.

Ketkä sitten löysivät "Uuden mantereen" ensimmäisenä?

Viikingit kävivät Amerikassa 500 vuotta ennen länsimaisia löytöretkiä. Myös muiden kansojen on ehdotettu ehtineen sinne meritse ennen Kolumbusta. Näille väitteille ei kuitenkaan ole löytynyt tieteellistä tukea. Kiinalaisten, arabien tai polynesialaisten Ameriikan reissuja ennen 1500-lukua ei ole tiedossa.

Pohjois-Amerikka on ollut asuttuna varmasti jo ainakin 10000, todennäköisesti ainakin 13500 vuotta. Tuolloin Pohjois- ja Keski-Amerikassa liikkui metsästäjä-keräilijöitä, jotka edustivat ns. Clovis-kulttuuria.

Clovisin ihmisten alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Perinteisen selitysmallin mukaan heidän esi-isänsä vaelsivat Aasiasta Beringin maasillan kautta Alaskaan jääkauden maksimin tienoilla. Merenpinta oli nimittäin laskenut samalla kun jäätiköt kasvoivat. Muuttoliike alkoi ainakin 14000 vuotta sitten. Jään vetäydyttyä kansat jatkoivat eteenpäin uusille alueille.

Toisen teorian mukaan ainakin osa Amerikan asuttajista tuli Atlantin yli. Perusteena on käytetty kiisteltyä geneettistä yhteyttä muutamien nykyisten intiaaniheimojen ja baskien välillä, sekä näiden tarve-esineiden samankaltaisuutta Pyreneitten niemimaan vastaavien kanssa.

Mikäli jotkut intiaanien esi-isät tulivat Euroopasta, he taittoivat matkansa jäätä pitkin. Voi kuitenkin olla, ettei minkäänlaista pintayhteyttä Atlantin yli sittenkään ollut, ja geneettinen yhteys onkin myöhempää perua.

Myös palljon vanhempia jälkiä Uuden mantereen ihmisasutuksesta löytyy. Etelä-Amerikan länsirannikolla on muutamia paikkoja, joissa on asuttu ainakin 1000 vuotta ennen Clovisia. Hurjimmat (mutta myös tieteellisesti hatarimmat) väitteet sijoittavat ne yli 30000 vuoden ikäisiksi.

Japanin rannikolta pääsi meriteitse Etelä-Amerikkaan helposti. Jopa pienillä veneillä olisi voinut suhteellisen turvallisesti hyppiä Kuriileilta Kamtsatkan kautta Aleuteille, ohittaa Kanadan rannikon jäätiköt, ja seilata aina Peruun ja Chileen asti. Idean todistaminen on kuitenkin vaikeaa: silloiset rannat ovat nykyään satakunta metriä merenpinnan alla.

Oli vanhimman muuttoaallon ikä ja reitti mikä tahansa, näiden kulttuurien jatkumisesta ei juuri ole merkkejä. Kyse oli todennäköisesti epäonnistuneesta kolonisaatiosta. Suurin osa Amerikan alkuperäiskansoista tuli Aasiasta Beringin sillan yli.