avaruusasema

Video: Kiinan avaruusasema satelliitin kuvaamana

Kiinalaisten taikonauttien 30-päiväinen lento Tiangong-2 -avaruusasemalle on jo edennyt paria päivää ylitse puolenvälin. Taikonutit Jing Haipeng ja Chen Dong lähtivät matkaan 17. lokakuuta ja suunnitelman mukaan he palaavat takaisin Maahan marraskuun 20. päivänä.

Lento on täynnä tieteellisiä ja teknisiä kokeita, mutta luonnollisesti olennaisessa osassa on myös tiedotus ja PR.

Tässä mielessä kiinnostava on asemalta vapaalentoon lähetetty pieni satelliitti nimeltä Banxing-2, joka on kokeellinen pikkusatelliitti, mutta sen tehtävä on periaatteessa vain ottaa kauniita kuvia 18 metriä pitkästä asemasta sen ulkopuolelta: satelliiteista ja avaruusaluksista ei ole paljoakaan avaruudessa otettuja kuvia, mutta nyt ainakin Tiangong-2:sta niitä on roppakaupalla.

Satelliitin massa on 47 kg ja se on kooltaan noin 40 cm kanttiinsa oleva kuutio. Sen mukana on 25 megapikselin kamera, joka ottaa kuvia niin näkyvän valon kuin infrapunasenkin alueella. Lisäksi mukana on laajakulmakamera, jonka ottama kuva on alla.

Banxing-2:n tarkoitus on etääntyä jopa 500 kilometrin päähän asemasta ja sen avulla paitsi otetaan kauniita kuvia (joiden tarkkuus parhaimmillaan on senttimetrin luokkaa), niin myös harjoitellaan muodostelmalentoa kahden avaruudessa liikkuvan kappaleen välillä. Tämä on tärkeää, kun kiinalaiset alkavat käyttää ensi vuonna automaattista rahtialusta, joka telakoituu itsekseen avaruusasemaan.

On helposti myös ajateltavissa, että satelliitti – tai sen myöhemmät versiot – voisivat käydä kuvaamassa muitakin avaruudessa olevia kohteita, kuten muiden maiden satelliitteja ja avaruusasemaa. Yhdysvalloilla on tiettävästi jo neljä tällaista muita satelliitteja vakoilevaa satelliittia ja Venäjällä kaksi, joten Kiina liittyisi tässäkin mielessä suurten avaruusvaltojen joukkoon.

Katso Kiinan Tiangong-2 -avaruusaseman laukaisu

Tämä on yllättävää: Kiina näytti Tiangong-2 -avaruusaseman laukaisun suorana ja kerti siitä "läntiseen" tapaan televisiossa.

Tiangong-2 on jo toinen kiinalainen avaruusasema, ja sen ennalta ilmoitettu laukaisuikkuna jatkuu tästä torstaista, syyskuun 15. päivästä viisi päivää eteenpäin.

Asema toimitettiin Jiuquaniin Pekingistä heinäkuun 7. päivänä ja se kuljetettiin eilen Jiuquanin avaruuskeskuksen laukaisualustalle 921.

Laukaisu tapahtuu Pitkä Marssi 2F/T2 -kantoraketilla. 

Asema itsessään on 14,5 metriä pitkä ja on massaltaan 8,5 tonnia. Se on suunniteltu siten, että kolmihenkinen miehistö voi toimia siellä kuukauden päivät kerrallaan.

Ensimmäisten asukkaiden odotetaan lähtevän matkaan lokakuussa Shenzhou 11 -avaruusaluksella.

Lähetys on katsottavissa suorana CCTV:n nettipalvelussa: op.cctvnews.cn/2015/live/ (ja jos kaikki toimii hyvin, niin myös yllä upotettuna).

Tällainen on uusi kiinalainen avaruusasema – laukaistaan matkaan kenties jo ylihuomenna

Ti, 09/13/2016 - 16:19 Jari Mäkinen

Kiina on laukaisemassa jo toisen avaruusasemansa avaruuteen nyt syyskuun puolivälissä. Ennalta ilmoitettu laukaisuikkuna avautuu torstaina, ja suunnitelman mukaan seuraava kiinalaisten miehitetty avaruuslento lähtee matkaan pian sen jälkeen.

Kiinan kunnianhimoinen avaruusohjelma menee eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Siinä seuraava askel on jo toisen kiinalaisen avaruusaseman, Tiangong-2:n laukaisu, ja tuoreiden tietojen mukaan tämä saattaa tapahtua jo nyt torstaina. Ennalta ilmoitettu laukaisuikkuna jatkuu 15. päivästä viisi päivää eteenpäin, mutta ainakaan toistaiseksi laukaisuradalla olevaa lentoliikennettä ei ole varoitettu tapahtumasta.

Laukaisu tapahtuu Jiuquanin avaruuskeskuksesta Pitkä Marssi 2F/T2 -kantoraketilla. 

Kiinalainen Visual Business -sivusto on julkaissut hienoja panoraamoja laukaista odottavasta raketista: tiangong.visualbusiness.cn/pano.

Tiangong-2 -avaruusasema toimitettiin Jiuquaniin Pekingistä heinäkuun 7. päivänä, minkä jälkeen sen laukaisua on valmisteltu. 14,5 metriä pitkä, 8,5 tonnia massaltaan oleva asema asennettiin viime kuussa kantoraketin nokkaan ja se on tarkoitus kuljettaa keskuksen laukaisualustalle 921 huomenna.

Erityistä tässä laukaisussa on se, että tällä kerralla kiinalaiset ovat kertoneet valmisteluista ja asemasta avoimemmin kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta avaruudessa hylättynä olevan, todennäköisesti rikkoutuneen edellisen avaruusaseman, Tiangong-1:n tilasta ei ole kerrottu mitään.

Taikonautit Tiangong-1:n sisällä vuonna 2013.
Taikonautit Tiangong-1:n sisällä vuonna 2013.

Uusi asema pystyy toimimaan yksinään, mutta sitä on tarkoitus kasvattaa tulevaisuudessa uusilla moduuleilla, jolloin lopulta tuloksena on taannoisen Mir-avaruusaseman kaltainen avaruusasema.

Aseman nyt laukaistava perusrunko on halkaisijaltaan 4,2 metriä ja sen massa on 20 tonnia. Se on suunniteltu siten, että kolmihenkinen miehistö voi toimia siellä kuukauden päivät kerrallaan. Asemaa ei siis ole suunniteltu toimimaan ainakaan toistaiseksi pysyvästi miehitettynä.

Seuraava Shenzhou-alus laukaistaneen matkaan pian avaruusaseman laukaisun jälkeen. Kyseessä on jo kuudes miehitetty kiinalainen avaruuslento ja kaikkiaan 11. Shenzhou-aluksen lento avaruudessa. Ensimmäiset neljä lentoa alukset tekivät automaattisesti, ja myös Shenzhou-8 -lento tehtiin ilman miehistöä. Se telakoitui itsestään Tiangong-1 -asemaan vuonna 2011 ja osoitti, että myös Kiina voi lähettää tarvikkeita avaruusasemalleen miehittämättömällä avaruusaluksella.

Tim ja Tim tulossa takaisin Maahan

La, 06/18/2016 - 10:22 Jari Mäkinen

Kuvan kuusikko on nyt enää kolmikko, sillä kolme avaruusasemalla olleista astronauteista on parhaillaan matkalla kotiin lähes puoli vuotta kestäneen avaruuslentonsa päätteeksi. Yksi heistä on "sisunautti" Tim Kopra.

Suomensukuinen astronautti on potretissa kaikkein vasemmanpuoleisin. Hänestä myötäpäivään katsottuna muut ovat Oleg Skriposka ja Aleksei Ovshinin, Jeff Williams, Juri Malenshenko ja viimein alimmaisena oleva Euroopan avaruusjärjestön brittiastronautti Tim Peake.

Kahden Timin kanssa palaava Malenshenko lähtivät Sojuz-aluksellaan Kansainväliseltä avaruusasemalta aamulla klo 7.52 Suomen aikaa ja suunnitelman mukaan laskeutuminen Kazakstanin arolle tapahtuu klo 12.14 Suomen aikaa.

My ride home: Soyuz TMA-19M looking as good as the day she was launched into orbit. #Soyuz #spacecraft

A photo posted by Tim Peake (@astro_timpeake) on

Sojuz on erittäin luotettava alus, joten paluun turvallisuudesta ja onnistumisesta ei kannata olla huolissaan. Sen sijaan usein aikaisemmin on huomattu, että paluu on kaikkea muuta kuin mukava ennen kaikkea pitkille ja kookkaille avaruuslentäjille. Avaruudessa ollessa ihminen "pitenee" kun painottomuudessa selkäranka ei painaudu kasaan, ja vaikka tämä pituuden lisäys otetaan huomioon esimerkiksi avaruusaluksen istuimien muotoa suunniteltaessa, voi kyyti olla silti epämukava. Tästä kenties äärimmäisin esimerkki on ollut ESAn italialaisastronautti Paolo Nespoli, iso mies, joka tunsi olevansa koko laskeutumisen ajan epämukavaan asentoon vääntyneenä ja hänen päänsä jyskytti pienen aluksen seinään joko rajun laskeutumisen ajan.

Sojuz ei ole sisätiloiltaan suurempi kuin pikkuauton etupenkit, mutta siihen on pakkautunut kolme ihmistä pulleissa avaruuspuvuissaan. Alus syöksyy avaruudesta ilmakehän yläosiin noin 25-kertaisella äänen nopeudella, jonka jälkeen nopeus hidastuu voimakkaasti ilmanvastuksen vuoksi. Kitkakuumennus hellii aluksen ulkopintaa huimalla noin 1500°C:n lämpötilalla. Kun ensimmäinen laskuvarjoista avautuu, tuntevat avaruuslentäjät kovan nykäisyn, mutta kun varsinainen päälaskuvarjo avautuu, on tunne kuin benji-hyppääjällä. 

Laskeutuminen Maan pinnalle parhaimmillaankin on kuin kaupunkinopeudella ajettu autokolari. Se tuntuu varsin huimalta rauhallisen laskuvarjon alla tapahtuneen leijumisen jälkeen.

Kaiken tämän jälkeen kolmikkoa odottaa painottomuuden jälkeen erittäin voimakkaalta tuntuva normaali painovoima. Että tervetuloa takaisin!

Yllä olevassa kuvassa avaruuslentäjät ovat Cygnus-rahtialuksen sisällä. Se kuljetti asemalle noin 3,5 tonnia ruokaa, varusteita, vaatteita ja tarvikkeita, joita etenkin tulevat miehistöt tarvitsevat.

Asemalle jäänyt kolmikko joutuu olemaan yksistään avaruudessa vain pari viikkoa, ennen kuin seuraava kolmikko lähtee matkaan. Anatoli IvanishinKate Rubins ja Takuya Onishi nousevat Sojuz-aluksellaan asemalle heinäkuun 7. päivänä. Seuraava eurooppalainen avaruudessa on ranskalainen Thomas Pesquet, jonka lento alkaa tämänhetkisen suunnitelman mukaan marraskuun 15. päivänä.

Mitä tulee vielä laskeutumiseen, niin alla on varsin seikkaperäinen sitä selittävä video:

Kiinalaisten avaruusasema vaikeuksissa

La, 06/11/2016 - 11:49 Jari Mäkinen
Tiangong 1


Kiinan avaruusasema Tiangong 1, joka on kiertänyt Maata syyskuusta 2011 alkaen, on nähtävästi vaikeuksissa ja saattaa pudota pian Maahan holtittomasti.


Tiangong 1 on ensimmäinen kiinalainen avaruusasema ja olennainen osa maan suunnitelmassa rakentaa suurempi avaruusasema Maata kiertävälle radalle. Sitä on seuraamassa ainakin kaksi muuta samankokoista – noin 7,3 tonnia massaltaan olevaa – moduulia lähivuosina, jotka oli tarkoitus liittää toisiinsa yhdeksi, suureksi asemaksi.

Kolme Shanzhou-avaruusaluksilla lentänyttä miehistöä on vieraillut Tiangong 1:ssä ja näistä viimeisin oli Shenzhou 10 jo kolme vuotta sitten. Nie Haisheng, Zhang Xiaoguang ja Wang Yapin lähtivät asemalle 11. kesäkuuta 2011 ja viipyivät siellä kesäkuun 26. päivään saakka. Heitä ennen Shenzhou 8 -miehistö oli asemalla heti tuoreeltaan vuonna 2011 ja Shenzhou 9 vuonna 2012. 

Kesän 2013 jälkeen asema on toiminut automaattisesti. Siinä on asennettuna koko joukko tutkimuslaitteita ja kameroita, joilla on muun muassa tehty havaintoja maan pinnasta ja meristä.

Yllättäen aikaisemmin tänä vuonna Kiinan tiedotusvälineet kertoivat Tiangong 1:n "tietojenkeruuvaiheen päättyneen" ja avaruusviranomaiset täsmensivät, että radioyhteys asemaan on katkennut. Nähtävästi tämän jälkeen asema ei ole ollut enää hallinnassa.

Nyt havaitsijat ympäri maailmaa ovat huomanneet Tiangong 1:n alkaneen pyöriä. Muun muassa Thomas Dormanin keräämien ja Space.com -sivuston julkaisemien havaintojen mukaan asema pysty enää pitämään aurinkopaneeleitaan suunnattuna Aurinkoon, joka saanee aikaan sen, että sillä ei ole tarpeeksi sähköä normaaliin toimintaan. Vaikka radioyhteys olisi siis ollut vielä olemassa, niin nyt se ei enää toimisi ainakaan jatkuvasti.

Onkin todennäköistä, että Kiina on menettänyt asemansa hallinnan, ja että se tulee putoamaan Maahan hallitsemattomasti. Se, milloin tämä tapahtuu, on vielä epävarmaa – etenkin kun aseman rataa nostettiin juuri joulukuussa korkeammalle, mistä putoaminen kestää kauemmin.

Ilmakehän rippeet vielä satojen kilometrien korkeudessa hidastavat siellä olevien kappaleiden ratanopeutta ja saavat ne putoamaan hitaasti alaspäin. Mitä alemmaksi ne tulevat, sitä nopeammin putoaminen tapahtuu, kunnes lopulta ne syöksyvät Maan ilmakehään. Pienimmät kappaleet tuhoutuvat siinä kokonaan, mutta Tiangongin kokoisesta asemasta tulee selviämään ilman kitkakuumennuksen jälkeen myös kappaleita pinnalle saakka.

Jos putoaminen tapahtuu asuttujen alueiden päällä, kappaleet voivat aiheuttaa vaaraa. Suurin osa maapallosta on kuitenkin merta ja harvaan asuttuja seutuja, joten todennäköisyys sille, että Tiangongin palanen putoaa päähän, on hyvin pieni. Suomessa riskiä ei edes ole, koska asema ei tule radallaan lainkaan Suomen päälle. 

Auringon aktiivisuus vaikuttaa ilmakehän yläosien tiheyteen, joten arviot putoamisen ajankohdasta ovat hyvin epätarkkoja. Tällä haavaa näyttää siltä, että näin tapahtuisi loppuvuodesta 2017 – ellei Kiina saa asemaa hallintaansa, mikä on edelleen mahdollista.

Uusi asema laukaisuvalmiina

Vaikka Tiangong 1:n kohtalo on epäselvä, on sen seuraaja, Tiangong 2, valmiina laukaistavaksi kiertoradalle syyskuussa. Todennäköisesti heti sen jälkeen lähtee matkaan seuraava kiinalaisten miehitetty avaruusalus, Shenzhou 11, joka telakoituu avaruusasemaan.

Miehitettyjen Shenzhou-alusten lisäksi kiinalaiset ovat laukaisemassa ensi vuonna miehittämättömän rahtialuksen avaruusasemalleen. Ensimmäinen Tianzhou-nimen saanut alus on tarkoitus lähettää matkaan maan uudella Pitkä Marssi 7 -kantoraketilla.

Seuraavana vuonna on laukaisuvuorossa Tianhe 1 -niminen avaruusasema, joka toimisi keskuskappaleena varsinaiselle suuremmalle, lisäosista koottavalle avaruusasemalle. Sen massa olisi kokonaisuudessaan noin 60 tonnia, eli se olisi kooltaan ja muodoltaan vähän kuin ammoinen venäläinen Mir-avaruusasema. Kiinalaislähteiden mukaan asema voisi olla valmis vuonna 2022.

Nähtävästi Tiangong-asemat on nyt kiinalaissuunnitelmissa korvattu tällä uudella Tianhe-asemalla, joka muistuttanee yllä olevaa Tiangong 3 -nimellä vielä kolme vuotta sitten tunnettua asemaa.

Video: astronautit menivät puhallettavan moduulin sisälle

Avaruusasemaan keväällä liitetty uudenlainen, "puhallettava" moduuli pullautettin täyteen kokoonsa toukokuun lopussa ja eilen aamulla avaruuslentäjät avasivat luukun sen sisälle.

 

Tämä BEAM-niminen uusi moduuli, Bigelow Expandable Activity Module, saapui Kansainväliselle avaruusasemalle Dragon-rahtialuksen kyydissä huhtikuun 10. päivänä ja se asennettiin paikalleen aseman Tranquility-liitosmoduulissa olevaan telakointiporttiin 16. huhtikuuta. 

Se oli siellä paikallaan odottamassa toimintaa yli kuukauden ajan, kunnes toukokuun 26. päivänä sitä alettiin täyttää.

BEAMin idea on yksinkertainen: se on kuin kasaan pakattu, joustavasta materiaalista tehty avaruusaseman moduuli, joka pullahtaa täyteen kokoonsa, kun sen sisälle pumpataan ilmaa. 26. toukokuuta tämä täyttäminen alkoi, hyvin rauhallisesti, joskin se jouduttiin keskeyttämään varsin pian, kun moduulin sisällä havaittiin odotettua suurempi paine samalla kun se ei alkanutkaan pullistua aivan halutulla tavalla.

Kuten yleensä avaruustoimissa, ei riskejä haluta ottaa, ja siksi pienenkin yllättävän tilanteen sattuessa istutaan alas ja mietitään. Nyt pohdinnan tuloksena oli toteamus, että todennäköisesti BEAMin joustava, mutta samalla tukeva, monesta eri kerroksesta tehty materiaali oli jähmettynyt sen noin 10 kuukauden aikana, kun se oli odottanut pääsyään avaruuteen. 

Täyttämistä jatkettiin 28. toukokuuta, jolloin yli seitsemän tunnin aikana moduulin sisälle päästettiin kaikkiaan 25 kertaa ilmaa. Hieman jähmeän alun jälkeen BEAM alkoi täyttyä normaalisti ja laajeni pulleammaksi ja noin 170 cm pitemmäksi. Jostain syystä lopullinen pituus oli 2,5 cm vähemmän kuin sen arvioiden mukaan piti olla, mutta tämä ei ole mikään ongelma.

Moduulin ja avaruusaseman välinen paine tasattiin ja nyt eilen siis luukku moduulin ja aseman välillä avattiin. NASAn astronautti Jeff Williams ja venäläinen kosmonautti Oleg Skriposka kurkkivat ensin suojalaseihin ja hengityssuojaan sonnustautuneina moduulin sisälle ja ottivat sieltä ilmanäytteen. Sen jälkeen he katselivat moduulin sisällä ympärilleen sekä lukivat siellä olevien mittalaitteiden lukemat. He katsoivat erityisesti oliko moduulin sisäpinnassa tiivistynyttä vettä, mutta sitä ei onneksi löytynyt. Muutoinkin kaikki BEAMin sisällä näytti hyvältä.

BEAM ei tule varsinaiseen käyttöön, vaan sitä vain testataan. Siksi luukku sinne suljettiin tämän kurkistuksen jälkeen, mutta tällä viikolla astronautit käyvät sisällä muutamia kertoja seuraamassa miten moduuli oikein jaksaa. Lisäksi sieltä saadaan koko ajan mittaustietoja. 

Tarkoituksena on pitää BEAM kiinnitettynä avaruusasemaan ainakin kahden vuoden ajan, minä aikana sitä ja etenkin sen pintamateriaalin kestävyyttä tarkkaillaan. Jos kaikki sujuu hyvin, voidaan tulevaisuudessa avaruuslennoilla käyttää tällaisia laukaisun aikaan tilaa säästäviä ratkaisuita – ja kenties BEAM voidaan ottaa myös avaruusaseman varastoksi.

Avatkaa suu ja sanokaa "aaa", vaikka olettekin avaruudessa

La, 05/14/2016 - 11:59 Jari Mäkinen
Hammastarkastus avaruudessa

Päivän kuvassa tehdään hammastarkastusta kesäkuussa 1973. Tutkittavana on Charles "Pete" Conrad, tutkijana lääkäri Joseph Kerwin ja tutkimuspaikkana Skylab-avaruusasema, joka laukaistiin avaruuteen tänään vuonna 1973. Painottomuudessa tarkastus oli helppoa, koska lääkäri saattoi siirtää potilaansa sopivaan asentoon edessään.

Päivän kuvaSkylab oli ensimmäinen amerikkalainen avaruusasema, mutta ei suinkaan ensimmäinen. Neuvostoliitto ennätti laukaisemaan aivan ensimmäisen avaruusaseman, Saljut 1:n huhtikuussa 1971.

Avaruusasemien taustalla oli paitsi 1900-luvun alusta alkaen ollut haave kiertoradalla olevasta tutkimusasemasta, niin konkreettisemmin suurvaltojen välinen avaruuskilpailu, joka oli kuumimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla. Kilpailun palkintoja olivat ensimmäiset erilaiset lennot: ensin ensimmäinen satelliitti, sitten miehitetty avaruuslento, sen jälkeen luotaimet kohti Kuuta ja planeettoja, yhä pitemmät ja monimutkaisemmat avaruuslennot, ja lopulta ihmisen laskeutuminen Kuun pinnalle.

Kuten nyt tiedetään, oli myös Neuvostoliitolla massiivinen ohjelma kosmonauttien viemiseksi Kuuhun, mutta tämän avaruuskilpailun pääpalkinnon sai Yhdysvallat kesällä 1969. Sen jälkeen Neuvostoliitto totesi, ettei se ollutkaan koskaan kiinnostunut kuulennoista rahan ja voimavarojen tuhlauksena, vaan haluaa kehittää avaruusasemia, joilla kosmonautit voivat tehdä työtä pitkän aikaa kerrallaan.

Avaruusasemia oli kehitetty kummassakin maassa jo 1960-luvun puolivälistä, mutta niiden toteuttaminen oli jäänyt myöhemmäksi, koska kuulentopyrkimykset olivat poliittisesti tärkeämpiä. Niinpä avaruusasemasuunnitelmat oli helppo ottaa esiin, ja Neuvostoliitto sai ensimmäisenä asemansa taivaalle. 

Ja se tapahtui siis 19. huhtikuuta 1971. Saljut-1 -asemaa seurasi vuoronperään sotilaallisia ja enemmän siviilitutkimuksellisia Saljut-asemia aina numeroon seitsemän saakka, ja tällä Saljut-7 -asemalla tehtiin 1980-luvulla monia pitkä lentoja ja myös kenties avaruushistorian vaativin korjausoperaatio, kun kesällä 1985 Sojuz T-13 -lennon miehistö remontoi aseman sähköhäiriön vuoksi toimintakyvyttömäksi hiipuneesta raadosta jälleen toimivaksi avaruusasemaksi. 

Myös Skylab muistetaan korjaustöistä, sillä aseman ensimmäinen miehistö joutui asentamaan asemalle pikaisesti suunnitellut lämpösuojan ja avaamaan sen paikalleen lukittuneen aurinkopaneelin käsivoimin avaruuskävelyllä.

Skylab oli nerokas pikaratkaisu

kun kuussa oli käyty ja Yhdysvaltain poliittiset päättäjät menettivät kiinnostuksena kuulentoihin, Apollo-ohjelma lopetettiin ennen aikojaan. Kolme jo suunniteltua kuulentoa päätettiin jättää tekemättä. Niitä varten oli kuitenkin tilattu jo alukset ja kantoraketteja, joille mietittiin käyttöä.

Samalla Saljut 1:n laukaisun jälkeen Yhdysvalloissakin haluttiin saada sille vastineena oma avaruusasema, mihin NASA vastasi jo 1960-luvun alussa tehdyllä suunnitelmalla: Saturn 1B -kantoraketin toisesta vaiheesta voitaisiin tehdä "helposti" avaruusasema. Vaiheen sisällä on normaalisti kaksi suurta polttoainetankkia, jotka voitaisiin vahvistaa ja sisustaa ihmisten käyttöön sopiviksi työtiloiksi. Lisäksi vaiheeseen täytyi rakentaa telakoitumisportti ja kaikki muu, mitä avaruusasema vaatii, mutta aseman suurin osa – sen runko – olisi näin valmiina.

Ja niin tehtiin, ja 25 metriä pitkä, liki 70 tonnia painanut Skylab 1 vietiin avaruuteen tänään 45 vuotta sitten kuulentoa varten tehdyllä Saturn 5 -kantoraketilla. 

Valitettavasti vain laukaisussa jokin meni sen verran pieleen, että yksi aseman aurinkopaneeleista ei avautunut ja sen lämpösuojakilpi repeytyi irti.

Niinpä ensimmäisen miehistön tehtäväksi tuli ensisijaisesti korjata asema, ja se onnistui siinä. Kuvassa hammastarkastuksessa oleva, kyseisen lennon komentaja ja Apollo 12 -lennon astronautti Pete Conrad tempasi suuren aurinkopaneelin auki käsivoimin kankeassa avaruuspuvussa.

Kaikkiaan kolme miehistöä kävi asemalla toukokuun 1973 ja helmikuun 1974 välisenä aikana, minkä jälkeen asemaa pidettiin vielä avaruudessa odottamassa ensimmäisiä avaruussukkuloita. Niitä varten oli tarkoitus myös laukaista toinen Skylab myöhemmin avaruuteen, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Kun avaruussukkuloiden tulo lykkääntyi ja lykkääntyi, kävi pian myös selväksi, ettei vaurioitunut Skylab kestäisi toimintakuntoisena avaruudessa sukkulalentoihin saakka. Eikä kestänytkään. Asema syöksyi Maahan hallitsemattomasti 11. helmikuuta 1979 ja sen osia putosi muun muassa Australiaan.

Tiedetuubin video parin vuoden takaa näyttää näitä maisemia, mihin Skylab putosi.

Mitä tulee vielä avaruusasemiin, niin Neuvostoliiton Saljut-asemien jälkeen 1990-luvulla tuli suurempi Mir ja Mir-aseman jälkeen 2000-luvun alussa vieläkin suurempi, nykyisin käytössä oleva kansainvälinen avaruusasema ISS (International Space Station). 

Jos avaruusasemia katsotaan läntisestä näkökulmasta, niin aika Skylabin ja ISS:n välillä ei ole suinkaan toimetonta, vaikka silloin käytössä ei ollutkaan omaa avaruusasemaa: avaruussukkulalennoilla tehtiin tutkimuksia samaan tapaan kuin avaruusasemalla olisi tehty, mutta pisimmillään vain pari viikkoa kerrallaan.

Sukkuloiden rahtiruumaan asennettiin välillä myös eurooppalaistekoinen Spacelab-tutkimusmoduuli, jonka sisällä astronautit saattoivat tehdä työtä. Spacelab oli itse asiassa kuin pieni avaruusasema, tosin ilman asennonsäätöä, energiantuottolaitteita ja muuta sellaista.

Useilla, lyhyillä lennoilla oli se hyvä puoli, että tutkimuslaitteita pystyttiin vaihtamaan erilaisiksi ja tutkimusteemat saattoivat vaihdella paljonkin, mutta niillä ei voitu tehdä pitkäkestoisia tutkimusohjelmia.

Lisäksi avaruusasemien tärkein merkitys on avaruudessa pitkään olemisen ja työskentelyn muuttuminen arkiseksi, ja kaikkien siihen liittyvien teknisten, lääketieteellisten ja psykologisten puolien tutkiminen. Se ei ole hohdokasta, mutta se on erittäin tärkeää ihmisen avaruudessa olemisen tulevaisuuden kannalta.

Yksi tähän liittyvistä asioista on otsikkokuvassa oleva hammastarkastus. Tylsä toimenpide, mutta tärkeä. Esimerkiksi aikanaan Marsiin lennettäessä jokin sinänsä vaaraton tulehdus saattaa äityä hengenvaaralliseksi.

Skylab

Miksi Suomesta on niin vähän astronauttien ottamia kuvia ja ne vähätkin ovat tuhruja?

Ma, 05/02/2016 - 14:20 Jari Mäkinen
Etelä-Suomi Tim Kopran kuvaamana


Kansainvälisen avaruusaseman komentajana parhaillaan olevan suomalaissukuisen Tim Kopran Twitter-tilillä julkaistiin viime yönä Suomen aikaa kaunis kuva Suomen eteläkärjestä. Se, kuten muutkin avaruusasemalta otetut kuvat Suomesta, on varsin suttuinen. Miksi?


Kansainväliseltä avaruusasemalta otetaan nykyisin paljon valokuvia, koska avaruuslentäjät haluavat ikuistaa näkemiään kauniita maisemia ja koska ihmisen ottamat kuvat ovat selvästi erilaisia kuin satelliittien nappaamat kuvat. Ihmissilmä pystyy erottamaan alla olevasta maisemasta tärkeitä kohteita sekä ottamaan kuvat siten, että tuloksena on kaunis kuva. 

Kuvia julkaistaan jatkuvasti paitsi eri astronauttien omissa (tai heidän nimissään olevissa) sosiaalisen median kanavissa, niin myös netissä NASAn ja ESAn sivuilla. Kenties paras näistä on NASAn astronauttien ottamien kuvien galleria, missä esimerkiksi viimeisimpiä kuvia voi etsiä kartalta

Harrastajat ovat tehneet myös hienoja koostesivuja, kuten esimerkiksi Dave Maclean, jonka sivulla näkyvät kuvat ja muu kiinnostava materiaali sekä twiittaukset kätevästi kartalle laitettuina.

Kartoilta näkee myös hyvin syyn siihen, miksi Suomesta on hyvin vähän kuvia: Avaruusasema ei ole koskaan Suomen päällä, vaan nousee maapallon päiväntasaajan suhteen 52° kallellaan olevalla radallaan parhaimmillaankin vain Puolan korkeudelle. Lähimmillään Suomea avaruusasema on siis lentäessään suoraan Valko-Venäjän päällä noin 450 kilometrin korkeudessa, mistä katsottuna Suomi näkyy vain pohjoisessa horisontissa litteänä alueena.

Kuvaa joudutaan usein myös suurentamaan, ja koska kuvauskulmasta katsottuna valo tulee pitkän matkaa ilmakehän läpi, ei kuva ole koskaan niin tarkka.

Siis  tulos on sellainen hieman samea kuva kuin Tim Koprallakin. Tai kuten alla oleva, varsin kaunis otos vuodelta 2005. Näissä tapauksissa asema tosin on jo kauempana idässä Venäjän päällä, mistä katsottuna Venäjäkin puskee mukaan kuvaan.

Kun vielä otetaan huomioon se, että usein täällä pohjoisessa on pilvistä, noin puolet mahdollisista kuvauskerroista tapahtuu yöaikaan ja astronautit toki tekevät asemalla pääosin muuta kuin kuvaavat maisemia, on tulos se, että Suomesta ei ole paljoa kuvia.

Avaruuslentäjät myös ottavat kuviansa ennen kaikkea kaikesta kauniista, ja harvoin Suomi osuu sellaiseen kuvaan – tai itse asiassa osuu aika useinkin, sillä Suomi on mukana monissa upeissa revontulikuvissa ja -videoissa, mutta valitettavasti näkymättömissä, koska revontulten saaminen kuviin tarkoittaa sitä, että Maan pinta näkyy hyvin tummana.

Ja vielä yksi syy on puhtaan inhimillinen: astronautit kuvaavat mieluusti paikkoja, jotka he tuntevat. Monikaan ei ole käynyt Suomessa. Koska Suomi ei myöskään osallistu virallisesti miehitettyihin avaruuslentoihin, eivät avaruuslentojen tiedotusosastotkaan erityisesti kehota kuvaamaan Suomea.

Mutta Suomesta on toki paljon muita kuvia, jotka on otettu avaruudesta!

Sää- ja kaukokartoitussatelliitit kuvaavat Suomea ja lähitienoita mitä erilaisimmin kameroin joka päivä, ja näistä kuvista tehdään paitsi erilaisia kaukokartoitustuotteita (kuten sääkuvia, jääkarttoja laivoille, lumensulamaennusteita, metsäkartoituksia yms.), niin niitä voi myös ihailla. 

Parhaimpia kuvagallerioita netissä ovat NASAn Visible Earth ja ESAn kuva-arkisto sekä hieman ammattimaisempi Earth Online.

Lisäys klo 15:15: Kopran kuva ei ole aivan itsestään selvä, joten teimme nopasti siihen selitykset. Paikkakuntien sijainnit eivät ole aivan tarkkoja, vaan osoittavat karkeasti missä mikin kaupunki on.

Kopkan kuva selityksin

15 vuotta avaruusasema Mirin tuhoutumisesta

Ke, 03/23/2016 - 06:23 Jari Mäkinen
Mir tuhoutuu


Päivän kuvassa on tuhoutuvan Mirin ilmakehän kitkakuumennuksessa hohtavia osia Fijillä olleen tutkimusryhmän kuvaamana.


Päivän kuva

Nykyisen kansainvälisen avaruusaseman edeltäjä, Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän kuuluisa avaruusasema Mir ohjattiin tuhoutumaan Maan ilmakehässä hallitusti tänään 15 vuotta sitten. 

Suuren aseman osat molskahtivat Tyynen valtameren eteläosiin 23. maaliskuuta vuonna 2001 noin klo 8 aamulla Suomen aikaa. 

Mir oli aikansa suurin avaruusasema ja Neuvostoliiton avaruusohjelman kruunu. Sen ensimmäinen osa laukaistiin kiertämään maapalloa vuonna 1986, jolloin suunnitelmissa oli laajentaa asemaa ja käyttää sitä viiden vuoden ajan, ennen kuin se korvattaisiin Mir 2 -asemalla.

Asemaa laajennettiinkin varsin paljon, sillä niiden kaikkiaan 15 vuoden aikana, jotka Mir oli käytössä, siihen liitettiin viisi moduulia. Lopulta aseman massa oli 130 tonnia.

Kun uuden ajan myötä avaruuskilpailu muuttui yhteistyöksi ja uusi kansainvälinen avaruusasema alkoi hahmottua, tehtiin Mir-asemalle yhdeksän lentoa Yhdysvaltain avaruussukkuloilla kesästä 1995 alkaen.

Lopulta Mir 2:n ytimeksi suunniteltu moduuli muutettiin kansainvälisen avaruusaseman ensimmäiseksi osaksi, ja tämä Zaria-niminen osa on edelleen aseman venäläisen osan keskus ja toimii aseman "olohuoneena", keittiönä ja ruokailutilana.

Avaruussukkula Atlantis telakoituneena Mir-asemaan STS-71 -lennolla. Kuvan otti Mir EO-19 -lennon miehistö, joka teki pienen kierroksen Sojuz TM-21 -aluksellaan aseman ympäri oikeastaan vain kuvien ottamisen vuoksi.

 

Kun viimeinen sukkula lähti asemalta kesäkuussa 1998, alettiin asemaa valmistella jo loppua varten. Tarkoitus oli pudottaa suurikokoinen asema hallitusti kiertoradaltaan harvasti asutun ja vähän liikennöidyn eteläisen Tyynen valtameren päällä, jolloin siitä ei koituisi kenellekään harmia.

Vaara siitä, että hylätty asema rikkoontuisi ja putoaisi ilman kontrollia mihin tahansa maapallolla, oli suuri, joten pudottaminen päätettiin tehdä mahdollisimman pian hallitusti.

Tuolloin aikomuksena oli pudottaa Mir kesällä 1999. Kun uuden Kansainvälisen avaruusaseman ensimmäinen moduuli, huoltomoduuli Zaria, laukaistiin avaruuteen marraskuussa 1998, olivat ISS  ja Mir periaatteessa samanaikaisesti avaruudessa muutaman vuoden ajan.

Kansainvälisen avaruusaseman laajentaminen kuitenkin viivästyi, joten monet ehdottivat Mirin käytön jatkamista. Siihen ei kuitenkaan ollut rahaa, joten asema valmisteltiin lopulta tuhoon alkuvuodesta 1999. 

Pudotusta kuitenkin päätettiin lykätä puolella vuodella, koska useat tahot länsimaissa olivat alkaneet kerätä rahoitusta aseman muuttamiseksi avaruusturistien käyttöön, elokuvien tekemiseen ja moneen muuhun tarkoitukseen. Rahaa ei kuitenkaan löytynyt tarpeeksi, joten Venäjä päätti viimein tuhota aseman.

Kosmonautit poistuivat sieltä elokuussa 1999, aseman päätietokone sammutettiin syyskuussa ja asemaan telakoitu Progress M-42 -avaruusrahtialus jätettiin pitämään huolta aseman asennonsäädöstä ja kiertoradan madaltamisesta.

Sitten käynnistyi uusi rahoituskuvio uuden MirCorp-yhtiön toimesta. Se onnistui keräämään varoja ensin sen verran, että keväällä 2000 asemalle lähetettiin kaksi kosmonauttia tekemään korjauksia ja tutkimaan mahdollisuuksia aseman ottamiseksi uudelleen käyttöön. Se osoittautui sen verran kalliiksi ja hankalaksi, että ilman julkista rahaa Mirin pitäminen toiminnassa olisi ollut kannattamatonta.

Siksipä viimein maaliskuussa 2001 aseman tuhoaminen tapahtui.

Se tehtiin uuden asemaan liitetyn Progress-rahtarin, lisäpolttoainetankein varustetun M1-5:n voimin. Progressin rakettimoottorilla tehtiin kolme tarkasti suunniteltua polttoa, joilla rataa laskettiin alaspäin ja nopeutta hidastettiin siten, että viimeinen poltto sysäsi aseman lopulliseen syöksyyn kohti Maata.

Siinä rahtarin kaikki ohjausrakettimoottorit sekä päämoottori jarruttivat vauhtia 22 minuutin ajan.

Mir putosi varsin jyrkässä kulmassa alaspäin ja osui ilmakehän yläosiin klo 7:44 Suomen aikaa Fiji-saarten luona. Asema alkoi hajota osiin ilmakehän kitkakuumennuksen vuoksi klo 7:52 ja kitkan tulipätsistä selvinneet osat putosivat mereen noin klo 8.

Vuoden kestänyt avaruusmatka päättyy

Ti, 03/01/2016 - 09:29 Jari Mäkinen
Kelly, Kornienko ja


Aina menee nopeasti: vuoden päivät avaruudessa olleet Scott Kelly ja Mihail Kornienko palaavat Maahan ensi yönä Suomen aikaa. Eilen oli vuorossa heidän laskeutumisharjoituksensa ja avaruuspukujen testi, mistä tämän päivän kuva tulee: kuva on otettu Sojuz-aluksen luukusta "sisäänpäin" maahanpaluumoduuliin, missä avaruuslentäjät ovat tiiviisti rinnakkain.

 

Päivän kuvaAivan tarkkaan ottaen "vuosi avaruudessa" tulee olemaan 340 vuorokautta, koska Kornienko ja Scott nousivat avaruusasemalle 27. maaliskuuta viime vuonna. Kyseessä on kuitenkin pisin avaruuslento pitkiin aikoihin, pisin Kansainvälisellä avaruusasemalla tehty lento ja lisäksi pisin yhdysvaltalaisastronautin tekemä lento. Itse asiassa pisin muun kuin venäläisen/neuvostoliittolainen ihmisen viettämä yhtäjaksoinen aika avaruudessa.

"No, voisin hyvin olla satakunta päivää pitempäänkin, vaikka toisen vuodenkin, jos olisi tarpeen", kertoi Kelly viime viikolla toimittajille videokonferenssissa.

"Kyse on vain siitä mitä tekisin ja olisiko täällä olemisella enää tarkoitusta. Ei sen puoleen, palaan todella mielelläni takaisin kotiin!"

Kiinnostavaa lennossa on ennen kaikkea pitkän painottomuudessa vietetyn ajan vaikutuksen ihmiseen. Pitempiäkin lentoja on ollut aikaisemmin Mir-asemalla, eikä niiden perustella ole havaittu mitään olennaisia hankaluuksia. Vuosi on oikeastaan juuri sopiva aika painottomuuden vaikutusten tutkimiseen, sillä sitä pitempään oltaessa eivät muutokset ole enää merkittäviä; se kaikki, mitä halutaan tietää, saadaan vuoden kestävällä lennolla selville.

Lisäksi noin vuosi sopii hyvin avaruusaseman miehistökiertoon, koska vaihdot tapahtuvat kolmen kuukauden välein ja yhden Sojuz-aluksen miehistö (siis kolme henkilöä) viettää aina noin viisi ja puoli kuukautta avaruudessa. Siis karkeasti puolen vuoden pestin asemalla.  

Astronautit koe-eläiminä

Tällä vuoden mittaisella lennolla on käytössä on koko joukko uusia menetelmiä, joilla ihmiskehon sopeutumista painottomuuteen voidaan hallita paremmin: on hyvä, että ihminen sopeutuu nopeasti elämään ja työskentelemään painottomuudessa, mutta maahanpaluun kannalta ei ole hyvä, että mm. lihakset ja luut alkavat surkastua, kun painottomana kelluessa ei niitä juuri tarvitse.

Ihmisen keho toimii erinomaisesti, koska se alkaa sopeutua fyysisesti välittömästi uuteen elinympäristöönsä, mutta koska avaruudesta tullaan lopulta takaisin Maan pinnalle raskaan painovoiman alaisuuteen, pitää täydellistä sopeutumista vastaan kamppailla. Paras tapa tässä on kuntoilu: astronautit treenaavat pari tuntia päivässä laitteilla, jotka pitävät yllä lihaskuntoa ja luustoa. Samalla hengitys- ja verenkiertoelimistö pysyy myös kunnossa.

Toinen tärkeä asia on psyykkinen: miten ihminen pystyy olemaan skarppina asustaessaan vuoden ajan tilassa, josta ei pääse noin vain ulos kävelylle, ja missä on elintilaa vain parin liikennelentokoneen verran? Vastaus on jälleen toisaalta tiedossa, toisaalta ei: valitsemalla sopivat henkilöt miehistöön ja antamalla heille vapauksia järjestellä itsenäisesti tekemisiään vähennetään henkisten hankaluuksien määrää olennaisesti.

Olennaisin ero aiempiin pitkiin lentoihin verrattuna nyt on se, että kumpaakin ennätysavaruuslentäjää on tutkittu ennen ja lennon aikana tarmokkaasti. Ja tutkimukset jatkuvat erityisesti nyt lennon jälkeen, kun halutaan seurata miten sopeutuminen maapallon olosuhteisiin taas tapahtuu. Erityisen kiinnostavaa tämä on Kellyn kohdalla, koska hänen Maassa pysynyttä kaksoisveljeään – myös astronautti Mark Kellyä – voidaan käyttää vertailukohtana.

Tutkimus on erittäin kiinnostavaa etenkin tulevaisuuden Mars-lentojen kannalta, koska silloin avaruuslentäjät joutuvat olemaan lähes vuoden ajan painottomuudessa ja aloittamaan työt Marsin pinnalla saman tien sinne saavuttuaan. Aikaa sopeutumiseen ei ole – joskin Marsin pienempi painovoima auttaa hieman.

Kelly, Kornienko ja viime syyskuussa avaruusasemalle saapunut ja 182 päivä siellä viettänyt Sergei Volkov palaavat Maahan ensi yönä Suomen aikaa Sojuz TMA-18M -aluksella. Aluksen on tarkoitus irtaantua asemasta klo 3:02 ja laskeutumisen odotetaan tapahtuvan Kazakstanin arolle 6:25 Suomen aikaa.

Kuva: Kelly ja Kornienko viettivät 300-päivän merkkipäivää tammikuussa.