eduskunta

Hallitus ehdottaa Suomelle avaruuslakia

La, 10/28/2017 - 23:51 Toimitus

Pikavauhtia kasaan kyhätty laki avaruustoiminnasta hyväksyttiin valtioneuvostossa viime torstaina 26.10.2017. Kyseessä on siis normaaliin lainsäädäntötapaan tässä vaiheessa vielä hallituksen esitys, ja laki saa lainvoiman vasta myöhemmin Eduskunnan käsittelyssä. Se, että juristitkin puuhaavat nyt avaruusasioiden kanssa tarkoittaa sitä, että avaruudesta on tullut ja etenkin siitä on tulossa arkipäivää – myös Suomessa.

Suomesta tuli avaruusvaltio, kun Aalto-1, ensimmäinen suomalainen satelliitti lähetettiin avaruuteen kesäkuussa 2017. Kaksi kaupallista yritystä ja Aalto-yliopisto valmistautuvat parhaillaan lähettämään avaruuteen uusia satelliitteja, joten laki tulee juuri hyvään aikaan.

Avaruus tarjoaa yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvun lähteitä.

Kansallisella avaruuslainsäädännöllä edistetään toimialan kehittymistä luomalla toiminnalle lainmukaisuuden, turvallisuuden ja liiketoimintamahdollisuudet takaavat puitteet.

Laissa säädettäisiin avaruustoiminnan harjoittamisen luvanvaraisuudesta, luvan myöntämisen edellytyksistä, toiminnanharjoittajan velvoitteista, avaruustoiminnan valvonnasta ja toiminnan aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Laki sisältäisi myös säännökset avaruusesineiden rekisteristä ja rekisteriin kirjattavista tiedoista. Työ- ja elinkeinoministeriö toimisi laissa tarkoitettuna lupa- ja rekisteröintiviranomaisena.

Lain rikkomisesta rangaistaisiin avaruustoimintarikkomuksena.

Hallitus esittää lisäksi, että eduskunta hyväksyisi avaruuteen lähetettyjen esineiden rekisteröinnistä tehdyn yleissopimuksen. Yleissopimus velvoittaa valtion rekisteröimään lähettämänsä avaruusesineet kansalliseen rekisteriin ja ilmoittamaan YK:n julkiseen rekisteriin perustiedot avaruusesineistä.

Suomi on sitoutunut YK:ssa 1960-ja 1970-luvuilla tehtyihin avaruussopimuksiin. Näistä kolme tärkeintä ovat avaruuden yleissopimus, vastuusopimus ja avaruusesineiden rekisteröintisopimus.  Suomi on osapuolena kahdessa ensimmäisessä. Rekisteröintisopimukseen liittymistä esitetään tällä hallituksen esityksellä. Uudella lailla pantaisiin kansallisesti täytäntöön YK:n avaruussopimusten mukaiset Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet.

Kansallinen avaruuslaki on EU-maista Ruotsilla, Tanskalla, Itävallalla, Belgialla, Hollannilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.

Juttu perustuu Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen "Uusi laki avaruustoiminnasta tukee avaruusalan kehittymistä Suomessa".

Kansakunnan kerman koulutuksesta

Otsikkokuvan tiilenkantaja ei varsinaisesti liity tapaukseen.

Vaalit tulivat ja menivät. Millaisia edustajia sitä tuli hässäkässä valittua? Päätin selvittää ja tehdä sukelluksen edustajien koulutustaustoihin. Yleiskuva on selvillä, vaikka muutama edustaja vaihtuneekin matkan varrella (esimerkiksi tapaus Väyrynen).

Etsin netistä kaikkien 200 edustajan koulutustiedot ja pyörittelin niitä hetkosen Excelissä. Alla koulutuspoliittisia havaintoja löydöistäni. Lisäinfoa löytyy vielä tekstin lopusta muutaman nimilistan muodossa.

Aluksi kolme asiaa. Tunnustan ensinnäkin keskittyväni lähinnä akateemiseen maailmaan, sillä tunnen sen parhaiten. Toiseksi kannattaa huomata, että käppyröihin merkityn ammattitutkinto-nimikkeen alle on ympätty kaikki mahdolliset aina lapioimisen kirjekurssista korkeimpaan mahdolliseen ammattikorkeakoulututkintoon. Koulutuskenttä on sen verran sekava etten osannut päättää missä tehdä jako, varsinkin kun edustajien antamat tiedot ovat varsin sekalaisia. (Eittämättä joukkoon mahtuu myös muutama virhekin.) Kolmanneksi painotan, etten väitä koulutustason olevan mikään tae tai edellytys minkään käsittämiselle ja/tai asioista perillä olemiselle. Jos ei muusta, niin ainakin se kertoo edustajien kiinnostuksen kohteista. Uskon sen kuitenkin antavan osviittaa myös osaamisesta.

Neljällä viidestä yleissivistävä pohja

Veikkaan, noin yleisesti ottaen, että jo lukion oppimäärä antaa jonkinmoista etua eduskunnan asioiden hahmottamisessa. Ainakin sen luulisi jollain tasolla helpottavan. Eduskunnassa kuitenkin keskustellaan ja päätetään varsin monimutkaisista asioista, erittäin monilta aloilta, jotka vaikuttavat toisiinsa, usein hyvinkin sekavana vyyhtinä. Ja yleissivistystä jakavasta lukiosta maailmaan putkahtavien ylioppilaiden pääkoppaan on ainakin periaatteessa kasattu hyvät valmiudet maailmanmenon ymmärtämiseen.

Siksipä onkin ilahduttavaa, että jopa 80 % edustajista on ylioppilaita. Tässä tosin on mukana 30 prosenttiyksikön verran optimistista tulkintaa: Runsaat kuutisenkymmentä yliopistossa opiskellutta edustajaa, tohtor'immeisiä mukana, ei nimittäin kertonut ansioluetteloissaan lukiosta mitään. Tietystihän yliopistoihin pääsee muutoinkin kuin lukion kautta, mutta nuo reitit taitavat kuitenkin yhä olla varsin harvaan tallottuja. Veikkaan siis, että useimmiten ylioppilaslakin mainostaminen on vain tippunut CV:stä kun plakkariin on saatu jotain koreampaa. Väitän, että ainakin aika lähelle sitä 80 %:a päästään.

Yliopistotutkintojen laaja kirjo

Eduskunnassa on 15 tohtoria ja satakunta maisteria. Lähes kaksi kolmesta edustajasta on suorittanut edes jonkinmoisen yliopistotutkinnon. Se lienee tuplat tai enemmänkin Suomen yleiseen koulutustasoon verrattuna. Alla koulutus on lohkottu aloittain, sen mukaan miten edustajat ilmoittavat haalineensa tutkintoja. (Huomaa, että muutamalla on tutkintoja useilta aloilta.)

Edustajien yliopistokoulutuksia plärätessä tulee kuitenkin heti mieleen, että lieneekö tässä oikeasti nyt kuitenkaan edustettuna koko akateeminen Suomi? Yhteiskuntatieteellisten tutkintojen (sisältäen hallinnon ja valtio-opin) osuus on 40 % hujakoilla, 15 % on kauppatieteellisiä ja 10 % oikeustieteellisestä. Ei tällaista porukkaa missään normaalissa elämässä näe. Mutta tuolle on tietysti syynsä. Eduskunnassa tarvitaan yhteiskuntaa käsittäviä sekä lakitekstien päälle ymmärtäviä.

Kun eduskunnan toiminnalle enemmän tai vähemmän pakolliset alat poistetaan, alkaa paljastua mielenkiintoisia asioita. Vertaan sitä Suomen akateemiseen kenttään, lähteenä Tilastokeskuksen koulutustaulukot vuosilta 2001 - 2013. Tulokset viereisessä varsin psykedeelisessä diagrammissa. Sen saa klikkaamalla isommaksi.

Suomessa on tehdään vuosittain 20 000 - 30 000 akateemista tutkintoa. Hieman yli puolet niistä tulee neljältä suurelta alalta: luonnontieteistä, tekniikasta, sekä humanistisista ja kasvatustieteistä. Eduskunnassa näiden alojen edustajia saa kuitenkin etsiä melkein täikamman kanssa. Etenkin luonnontieteiden osaamista puuttuu - "meikäläisiä" on siellä vain neljä. Tekniikan ja humanistien tilanne on hieman parempi, mutta kummankin osaajia on edustajista vain kahdeksan. Kasvatustieteitä edustaa kuusi.

Miksi ihmeessä tieteen ja tekniikan edustajat eivät halua - tai eivät pääse - eduskuntaan? En tiedä, mutta haluaisin muuttaa asian.

Eduskunnassa on kaksi yliedustettua alaa: Maa- ja metsätieteellinen sekä teologinen. Myös terveys- ja lääketieteiden edustajia on hieman enemmän, mutta se lienee jossain määrin helpompi ymmärtää. Päätettävissä asioissa kun on usein kyse ihmisten hyvinvoinnista.

Uskon vakaasti, että eduskunnassa saisi olla paljonkin enemmän tieteilijöitä. Vaikkapa energiatekniikan asiantuntijoita, meteorologeja tai geofyysikkoja. Tai oikeastaan mitä tahansa. Heillä olisi kykyä pohtia luonnon syy-seuraussuhteita. Noiden ymmärtäminen on avainasemassa, kun pohditaan vaikkapa ilmastonmuutoksen, energiaratkaisujen, tai suojelupäätösten vaikutuksia. Eikä se riitä että niitä tieteilijöitä on konsulteissa ja lobbareissa. He ovat eri asialla kuin päättäjät. Toivottavasti.

Ennemmin yliedustus asiayhteyksiä ymmärtävistä ja pohtivista tieteilijöistä kuin byrokraateista. Lakitekstin ymmärtäjiä on jo pilvin pimein.

Kuuluisuuksia vailla koulutusta

Hypätään koulutusjanan toiseen päähän.

Kansanedustajista moni päätti jo nuorina jättää opinnot ja siirtyä suoraan työelämään. Kuuluisimpia esimerkkejä tästä lienevät toimittaja-juontajat Silvia Modig (Vas) ja Maria Guzenina (SDP). Muita 'elämän kovan koulun' oppilaita olivat kuljettaja Antti Lindtman (SDP) ja maanviljelijä Mats Nylund (RKP), sekä eduskunnassa julkkikseksi noussut sahayrittäjä Teuvo Hakkarainen (PS). Kouluttamattomuudesta huolimatta jokainen heistä lienee menestynyt alallaan. Ja myös mitä ilmeisimmin myös politiikassa.

Osoittaako tuo pieni otos, että ilman koulutustakin tulee oikein hyvin toimeen? Melkein hommaan kuin hommaan voikin ehkä kouluttautua ihan vain tekemällä niitä töitä itsejään? Vai ovatko nämä tyypit esimerkkejä niistä harvoista hyväonnisista?

Pistää kyllä miettimään omia valintoja. Ehkäpä ne kaikki vuodet olisi voinut käyttää paremminkin kuin nököttäessä tietokoneen äärellä yliopistokopperossa. Tai sitten ei.

Eduskunnasta löytyy aimo liuta 'alan sejase ylioppilaita', suomeksi yliopisto-opiskelijoita. Osa on jättänyt hommat kesken jo vuosikymmeniä sitten, toisilla taas on tavoitteena jatkokouluttautua vielä joskus vähän lisää. Syitä ratkaisuihin on varmasti yhtä monia kuin ylioppilaitakin.

Muutama löysi laveamman tien varsin nopeasti jostain muualta kuin yliopiston penkiltä. Tämä näyttää erityisen suositulta toimintatavalta Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Pelkän ylioppilaan tittelillä ratsastavia kerholaisia johtaa komeasti neljän entisen ministerin kaarti: Pekka Haavisto (Vihr), Paavo Arhinmäki (Vas), Eero Heinäluoma (SDP) ja Eva Biaudet (RKP). Tarkempi listaus opiskelijaedustajista löytyy tekstin lopusta.

Olisi mielenkiintoista selvittää, mitä mieltä juuri tämä poppoo on yliopistopolitiikasta. Vaikkapa opintoihin käytettävän ajan, tai sallittavan tutkintomäärän rajoittamisesta. Muistetaanko opiskelun haasteet, vai onko aika vääristänyt / kullannut muistoja? Ja tutkijakoulutuksen saaneilta olisi kiva udella, kuinka kosher juttu meneillään oleva perustutkimuksen alasajo oikein on.

Oli miten oli, kouluttamaton jää eduskunnassa lopulta kuitenkin auttamatta vähemmistöön. Kaikilta muilta löytyy edes jonkinmoinen sertifikaatti jostain ammatillisesta koulutuksesta.

Alueissa ja puolueissa selviä eroja

Siirrytään kokonaiskuvaan. Alla käppyrä eri vaalipiireistä tulevien ehdokkaiden koulutustasosta. Jo mainitut kouluttamattomat näkyvät mustanharmaina pätkinä.

Vaalipiirejä tihrustaessa nousee muutama asia esiin. Parhaiten koulultetut tulevat Lapista, Varsinais-Suomesta ja Oulusta. 70 - 100 % heistä yliopiston käyneitä ihmisiä, eikä yhtään täydellistä dropouttia. Rovaniemeltä kotoisin olevana, Turussa asuvana ja Oulussa vuosikausia opiskelleena täytyy sanoa, että olen asiasta varsin ylpeä!

Toista ääripäätä edustaa sitten Kaakkois-Suomi. Jostain ihmeen syystä sieltä tulee merkittävästi vähemmän lukion käyneitä ja yliopistoimmeisiä. En sano, että se on huono juttu, ihmettelen vain että mistäpä tuo mahtaa johtua.

En lähde mukaan barrikaadien rakenteluun, mutta teen huomion: eivätpä Helsingin ja Uudenmaan edustajat näytä koulutukseltaan eroavan juuri mitenkään keskivertomaakuntien tasosta. Hieman enemmän tohtoreita kuin keskimäärin, mutta vastaavasti huiman paljon niitä täysin koulutuksettomiakin.

Entäpä sitten eroavatko puolueet toisistaan edustajien koulutustaustan puolesta? Vastaus on selkeä kyllä. Alla taas käppyrä.

Kokoomus, Vihreät ja RKP ovat lukiotilaston kärjessä. Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset vetävät häntäpäätä. Sama pätee myös myöhemmän koulutuksen osalta, vaikka RKP kulkeekin siellä kovin opiskelijavetoisella köörillä. Tohtorishenkilöitä löytyy eniten Kokoomuksen ja Keskustan riveistä. Perussuomalaiset lja Vasemmistoliitto ienevät lähimpänä Suomen koulutusjakaumaa (alla), vaikka hekin ovat jo keskivertoa koulutetumpaa väkeä.

Tästä ei välttämättä voi vetää muuta kuin hetkellisiä puoluekohtaisia johtopäätöksiä. Edellisissä vaaleissa tilanne oli hieman toinen, kertoo Tekniikka&Talous.

Ylläoleva käppyrä näyttää, että eduskunnassa on paljon paremmin koulutettua väkeä kuin kansa on keskimäärin. Jollekulle tämä voi olla iso mörkö: eihän sellainen sovi, kansakunta ei ole edustettuna! Kannattaa kuitenkin pohtia, että ottaako uunin muuraajaksi normitallaajan joka tietää millainen ukkivainaan uuni oli käyttää, vai sellaisen jolla on hajua siitä miten ne rakennusmääräykset menevät ja mihin se savu kulkee. Sama juttu se on eduskunnankin kanssa. Siellä pitää olla koulutettua porukkaa. Koulutus auttaa hankkimaan ja sulattamaan paljon monimutkaista tietoa, jonka avulla ja pohjalta sitten toivottavasti on rahkeita tehdä vaikeita päätöksiä kansakunnan parhaaksi.

Eikä se mielipiteen pyörtäminen muuten ole millään muotoa huono asia - ei poliitikolle tai muillekaan. Ei ainakaan silloin, jos takinkäännön peruste on uusi ja entistä parempi tietopohja.

Entäpä ne muut ammatit? Niihin en vielä tällä kertaa juuri perehtynyt. Mutta sen huomasin, että eduskuntasalissa luulisi olevan todella turvallista. Suurin ei-yliopistolainen porukka Istuntosalissa nimittäin on seitsemän ammattipoliisin seurue, ja joukkoon mahtuu vieläpä yksi vartija. Liekö Sulo Aittoniemellä aikoinaan ollut eduskunnassa yhtä paljon kollegoja?

Helsingin Sanomat julkisti samanmoisia uutisia 27.4. perustuen Aamulehden keräämiin tietoihin.

 

Tämä blogi ilmestyi samaan aikaan sekä täällä Tiedetuubissa että Aivoriihessä.

 

Alla listaus muutamista, mielestäni koulutuksellisesti kiinnostavimmista kansanedustajista. Lista ei välttämättä ole aivan täydellinen, joten jos huomaat virheitä, otathan yhteyttä että voin korjata!

Luonnontieteiden edustajat:
Hanna Halmeenpää, Vihr     Fil. maist. (maantiede)
Krista Mikkonen, Vihr      Fil. maist. (biologia)
Pirkko Mattila, PS         Fil. maist. (maantiede)
Emma Kari, Vihr            Luonnont. kand.

Teknisten alojen edustajat:
Jyrki Kasvi, Vihr          Tekn. toht. (tuotantotalous)
Satu Hassi, Vihr           Tekn. lis. (sähkötekniikka)
Anders Adlercreutz, RKP    Arkkit.
Johanna Karimäki, Vihr     Dipl. ins. (biokemia)
Elina Lepomäki, Kok        Dipl. ins., Kauppat. maist.
Sami Savio, PS             Dipl. ins., Ekon.
Juha Sipilä, Kesk          Dipl. ins. (sähkötekniikka)
Mari-Leena Talvitie, Kok   Dipl. ins. (ympäristötekniikka)
Ville Vähämäki, PS         Dipl. ins.
Jukka Kopra, Kok           Tekn. yo.
Eero Suutari, Kok          Tekn. yo.

Humanististen alojen edustajat:
O. Alanko-Kahiluoto, VIHR  Fil. tri. (kirjallisuus, filosofia)
Petri Honkonen, KESK	  Fil. maist.
Hanna Kosonen, KESK       Fil. maist. (taidehistoria, media- ja viestintätieteet, ekologia, ympäristönhoito, ravitsemustieteet)
Jussi Niinistö, PS        Fil. maist. Fil. tri.
Hanna Sarkkinen, VAS      Fil. maist.
Sampo Terho, PS           Fil. maist.
Tytti Tuppurainen, SD     Fil. maist.
Maria Lohela, PS          Hum. kandi
O-P Parviainen, VIHR      Fil. yo. (informaatiotutkimus)
Saara-Sofia Sirén, KOK    Fil. yo. (tulevaisuudentutkimus), Kauppat. maist.

Ei mitään opintoja peruskoulun jälkeen
Silvia Modig, VAS
Mats Nylund, RKP
Teuvo Hakkarainen, PS

Vain lukio käytynä
Maria Guzenina, SDP
Antti Lindtman, SDP

Yliopisto-opinnot kesken, ei muita opintoja
Tiina Elovaara, PS         Aikuiskasvatus
Jukka Kopra, KOK           Tekniikka
Eero Heinäluoma, SDP       Valtio-oppi
Maarit Feldt-Ranta, SDP    Valtiotieteet
Ilmari Nurminen, SDP       Hallintotieteet
Pekka Haavisto, VIHR       Valtiotieteet, sekalaisia
Paavo Arhinmäki, VAS       Valtiotieteet
Eva Biaudet, RKP           Oikeustiede
Thomas Blomqvist, RKP      Maa- ja metsätaloustieteellinen
Mikaela Nylander, RKP      Taloustieteet
Mats Löfström, Ahv.maa     Statskunskap

Yliopisto-opinnot kesken, ammattitutkinto takana:
Juho Eerola, PS            Kasvatustietiede
Kari Kulmala, PS           Hallintotieteet
Eero Suutari, KOK          Teknillinen, eMBA-opinnot
Nasima Razmyar, SDP        Valtio-oppi
Kristiina Salonen, SDP     Sosiaali- ja terveyshallintotiede
Tarja Filatov, SDP         Yhteiskuntatieteet
Sirpa Paatero, SDP         Kasvatustieteet, Terveyskasvatus
O-P Parviainen, VIHR       Humanistinen

Yliopisto-opinnot kesken, yliopistotutkinto takana:
Antti Kaikkonen, KESK      Valtiotieteet
Seppo Särkiniemi, KESK     Valtiotieteet
Mikko Alatalo, KESK        Valtio-oppi, Tiedotusoppi, Sosiaali- ja kunnallispolitiikka
Katri Kulmuni, KESK        Yhteiskuntatieteet
Wille Rydman, KOK          Musiikki
Saara-Sofia Sirén, KOK     Tulevaisuudentutkimus
Timo Harakka, SDP          Sosiologia
Sanna Marin, SDP           Hallintotieteet
Ozan Yanar, VIHR           Taloustiede
Anders Adlercreutz, RKP    Kauppatiede, Taloustieteet
Carl Haglund, RKP          Julkishallinto

Eniten tutkintoja:
Ilkka Kantola, SDP         TM, TL, TT
Erkki Tuomioja, SDP        KTM, VTL, VTT
Paavo Väyrynen, KESK       VTK, VTL, VTT
Alexander Stubb, KOK       BA, MA, FT
Sinuhe Wallinheimo, KOK    BA, BBA, LitM

Poliisit:
Reijo Hongisto, PS
Kalle Jokinen, KOK
Kari Kulmala, PS
Tom Packalén, PS
Mika Raatikainen, PS
Veera Ruoho, PS
Kari Tolvanen, KOK

Vartija:
Olli Immonen, PS

 

Päivitys 24.4.2015: Korjattu Outi Alanko-Kahiluodon tutkintotiedot paremmin kohdilleen.
Päivitys 27.4.2015: Lisätty linkit Helsingin Sanomien ja Tekniikka & Talous -lehden juttuihin.

Tekstin ja analyysin pohjalla olevat lähteet: Eduskunnan www-sivut (jotka menivät tietysti sopivasti remonttiin sillävälin kun tein tätä tutkimusta), ehdokkaiden omat  www-sivut (jotka ovat suhtkoht kategorisesti aika karmeita käyttää ja sisällöltään usein yhtä tyhjän kanssa), Wikipedia (jonka sisältö on varsin vajavaista), sekä Googlen arkistointipalvelu.

Otsikkokuva: Harald Groven

Äänestä tulevaisuutta

Otsikkokuvana on Alex Federleyn vuonna 1906 piirtämä pilakuva eri puolueiden edustajista ennen Suomen ensimmäisiä eduskuntavaaleja. Velikulta-lehdessä julkaistussa kuvassa puolueet kilpailevat Suomi-neidon katsellessa vieressä. 

Kuva on jotenkin osuva myös tilanteeseen nyt yli sata vuotta myöhemmin, sillä jokainen tuijottaa tiukasti omaan napaansa ja Suomen etu lienee jossain taka-alalla. Kuvassa ei näy iloisuutta, tulevaisuudenuskoa tai yhteistyöhalua. Tunnelma on yhtä apea ja mustavalkoinen kuin vaalikopeissa vuonna 2015.

Käyty vaalikampanja on ollut varsin omituinen, sillä kukaan ei ole oikeastaan puhunut asiaa. Nyt olevat vaalit ovat monessa mielessä tärkeimmät vaalit pitkiin aikoihin, sillä Suomi on vaikeuksissa ja tuleva Eduskunta sekä hallitus joutuvat tekemään suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. Ovatko edessä olevat haasteet niin suuria, että niistä ei haluta sanoa mitään? 

Mitä sitten toivoisin ehdokkaiden sanovan? Tässä pieni lista:

1. Mitä mieltä olet tutkimuksesta, tuotekehityksestä ja ennen kaikkea perustutkimuksesta?

Erityisen häiritsevä kampanjakevät on ollut siksi, että nimenomaan Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeä tiede- ja tutkimuspolitiikka on ollut täysin poissa keskustelusta. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että Suomi pitää saada nousuun ja että ainoastaan lisäämällä taloudellista aktiivisuutta voidaan saada budjettivaje täytettyä. Ellei suomalaisyrityksiin saada lisää puhtia, eivät rajutkaan leikkaukset menoissa riitä.

Kun ajatellaan Suomea tuolloin vuonna 1906 ja nyt 2015, on kyseessä melkein kuin kaksi eri maata. Se, millä maatalousvaltainen, lähes kehitysmaana ollut Suomi saatiin nostettua kaikilla mittareilla arvioituna maailman huippukastiin, oli yksinkertaisesti tiede ja tekniikka. Niiden avulla Suomi teollistettiin, niillä maatalous saatiin toimimaan ankarissa pohjoisissa olosuhteissa ja niillä kehitettiin monta huipputeknologiayhtiötä – Nokia komeimpana kruununa. 

Tässä valossa on todella hämmentävää, että ainoat konkreettiset visiot maamme tiede- ja teknologiapanostuksista lähitulevaisuudessa ovat leikkauksia. Korulauseet ovat asia erikseen, sillä puheista huolimatta jo viime vuosina on tutkimus- ja kehitysmäärärahoja leikattu rajusti. On oikeastaan ihme, että suomalaistutkimuksella menee vielä kohtalaisen hyvin.

Varsinkin perustutkimus on ollut leikkauslistalla, ja nyt monet niistä harvoista ehdokkailta tulleista tiedettä koskeneista konkreettisista mielipiteistä kehottavat siirtämään yhä enemmän painopistettä perustutkimuksesta soveltavaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. 

Kannattaa muistaa, että Nokian nousu maailman huipulle perustui ensinnä perustutkimuksen kautta saatuun tietoon ja sen jälkeen tämän tiedon näppärään (ja juuri oikeaan aikaan tapahtuneeseen) soveltamiseen. Tuotekehitys on nimensä mukaisesti olemassa olevan kehittämistä paremmaksi, ja sillä on ehdottomasti tärkeä paikkansa, mutta hyppäykset eteenpäin tehdään perustutkimuksen tuottamin löydöin. Tai sattumalta. 

Huomenna ehdokasta valittaessa kannattaa siksi suosia ehdokasta, joka lupaa edesauttaa tiedettä sekä teknologian kehittämistä yleisesti ja erityisesti perustutkimusta. 

2. Mitä haluat tulevaisuudelta: takaisin menneisyyteen vai katse kohti tulevaa?

Ensimmäiseen kohtaan liittyy myös visio ja into. Nyt puhti on poissa ja visiona on kelata aikakoneella parikymmentä vuotta taaksepäin. Missä on suomalainen sisu, kun sitä kaivataan?

On hyvä olla realisti, mutta on vielä parempi katsoa tulevaisuuteen jossain määrin toiveikkaasti ja pyrkiä tekemään siitä hyvä. Nyt monet ehdokkaat ja puolueet takertuvat vanhoihin arvoihin sekä tottumuksiin – oletettavasti siksi, että eivät ymmärrä (eivätkä halua ymmärtää) mihin maailma on menossa. Jos haluamme vaikuttaa tulevaisuuteemme, meidän pitää olla mukana tekemässä sitä – ja siinäkin tärkeintä on tiede ja tutkimus. Suomi ei ole tällä hetkellä maa, missä uusiin ongelmiin etsitään ratkaisua, vaan ongelmat pyritään kieltämään.

3. Voisiko Suomi olla avoin ja utelias?

Ja kaiken tämän yläpuolella on vielä henkinen ilmapiiri. Valitettavasti monissa puheenvuoroissa käytännössä halveksitaan ulkomaalaisia ja muita erilaisia, vaikka – taas kerran – Suomen kehittyminen nykyisenlaiseksi ei olisi tapahtunut näin nopeasti ilman Suomeen tulleita siirtolaisia ja muualta napattuja ideoita.

Paitsi että tiede ja tutkimus kaipaisi lisää rahoitusta valtion budjetista, panostusta tarvittaisiin ennen kaikkea yhtiöitä. Yhtiöt puolestaan kaipaavat niin ulkomaisia tutkijoita ja ideoitakin, kuin myös markkinoita ulkomailta. Pieni maa ei voi katsoa vain napaansa, sillä sisämarkkinamme ovat aivan liian pienet. Mikäli asenteet ulkomaalaisia kohtaan ovat vihamieliset, Suomeen tulee ainoastaan niitä, joiden on pakko tulla – eivätkä he ole aina kaikkein optimaalisimpia tulokkaita Suomen kehittämisen kannalta (mutta heidänkin tulonsa Suomeen edesauttaa monikulttuurisuutta). Onneksi on myös muutamia hulluja, jotka tulevat ja pysyvät kaikesta huolimatta...

Nyt ja vastaisuudessa avoimuus ja uteliaisuus ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia, on kyse sitten kehittyvästä yhteiskunnasta tai yksittäisistä ehdokkaista. Kun näihin yhdistetään hyvä tietotaito sekä ahkeruus, niin saamme mielestäni erinomaisen ehdokkaan kaavan.

Tällaisia ehdokkaita on melkein kaikissa puolueissa ja toivoisin näkeväni juuri tällaisia kansanedustajia tulevassa Eduskunnassa. 

Ehdokasta ennättää vielä etsimään vaikkapa YLEn vaalikoneella 
(vaikka siinäkään ei ole yhtään kysymystä tieteeseen tai tekniikkaan liittyen, ellei ydinvoimalapäätöstä lasketa sellaiseksi).

BLOG