aprillipäivä

Aprillia, aprillia!

Ke, 04/01/2015 - 20:45 By Jari Mäkinen

Monissa tiedotusvälineissä on ollut tänään kaikenlaisia hupijuttuja ja ihmiset ovat tehneet toisilleen aprillipiloja. Mutta harva on tullut ajatelleeksi miksi tänään huhtikuun ensimmäisenä on tapana pilailla. 

Wikipedian mukaan aprilliperinteiden pohjana saattaa olla se, että eri puolilla maailmaa pohjoisella pallonpuolella on kevään tulemista juhlistettu monin eri tavoin, mutta pääasiassa leikitellen ja vitsaillen.

Muun muassa roomalaiset viettivät Hilaria-juhlaa 25. maaliskuuta ja hindujen maaliskuun alussa viettämä värien juhla Holi on vähintään yhtä vanha. 

Konkreettisemmin aprillin asettuminen huhtikuun alkuun on mahdollisesti saanut lisäsysäyksen siitä, että vielä 1500-luvun puolivälissä vuosi alkoi eri aikaan eri puolilla Eurooppaa: esimerkiksi Lyonissa vuosi alkoi jouluna, mutta Wienissä 25. maaliskuuta. Monin paikoin vuosi vaihtui juliaanisen kalenterin mukaisesti 1. maaliskuuta, mutta myös pääsiäinen oli vuoden vaihtumisen merkki, jolloin aikoinaan katsottiin uuden kirkkovuodenkin alkavan.

Suurista eroista aiheutui sekavuutta muun muassa sopimusten suhteen, ja Ranskaa tuolloin 1500-luvun puolivälissä kiertänyt kuningas Kaarle IX paitsi huomasi konkreettisesti ajanlaskun eri tahdin eri hiippakunnissa, niin myös harmistui sen aiheuttamista hankaluuksista. Esimerkiksi sopimuksissa, joissa kyse oli päivämääristä, oli liikaa epämääräisyyttä.

Niinpä Kaarle IX päätti yhtenäistää maansa ajanlaskun ja määräsi tammikuun alussa Pariisissa vuonna 1563 kirjatussa laissa että vuosi alkaa kaikkialla Ranskassa 1. tammikuuta. Tämä sai lain voiman 9. elokuuta 1564.

Suuri osa kansalaisista ei luonnollisestikaan tiennyt uudesta laista ja osa ei yksinkertaisesti hyväksynyt perinteisen oman ajanlaskunsa muuttamista. Niinpä heitä alettiin kutsua nykyisen pääsiäisen tienoilla olemattomiin uudenvuodenjuhliin ja tai heille lähetettiin pilailumielessä uudenvuodenlahjoista.

Aikauudistukset eivät loppuneet tähän, sillä vuonna 1582 Ranskassa siirryttiin vielä käyttämään loogisempaa (nykyistä) gregoriaanista kalenteria. Se osaltaan vielä lisäsi “vuodenvaihteella” leikittelyä.

Kanaalin toisella puolella Brittein saarilla kalenterin muuttuminen gregoriaaniseksi vuonna 1752 ei kuitenkaan saanut aikaan aprillivitsailua, sillä siellä “April Fool’s Day” tunnetaan jo 1600-luvun alusta.

Koko tarina on luettavissa Wikipedista.

Otsikkokuvassa on selkän teipattavia paperikaloja, koska monissa maissa tämä on tyypillinen, viaton aprillipila. Esimerkiksi Ranskassa aprillipiloja kutsutaan nimellä "Poisson d'avril", eli "huhtikuun kala".