Bertrand Piccard

No niin, nyt mennään sähkövoimalla Atlantin yli

Ma, 06/20/2016 - 18:56 Jari Mäkinen
Si2 Atlantin päällä


Olemme seuranneet tiiviisti sähkövoimalla toimivan, pääosin aurinkopaleeneista voimansa saavan Solar Impulse 2 -lentokoneen matkaa ympäri maailman, ja niin teemme loppuun saakka: ja loppu on pian tulossa, sillä matkan viimeinen suuri rutistus alkoi tänään. Bertrand Piccard nousi klo 2.30 paikallista aikaa yöllä (klo 9.30 Suomen aikaa) yksinlennolle yli Atlantin.


Kone lähti matkaan yöllä paitsi siksi, että näin se voi käyttää matkansa aluksi akkuihin ladattua virtaa ennen kuin Aurinko alkoi  lataamaan akkuja, ja koska lentoliikenne New Yorkin taivaalla on yöllä rauhallista.

Hitaalla, alitehoisella ja varsin kookkaalla koneella lentäminen tavallisen lentoliikenteen seassa olisi ollut varsin jännittävää.


Edessä Piccardilla oli noin 90 tuntia kestävä lento, sillä hänen odotetaan laskeutuvan Espanjan Sevillaan 23. kesäkuuta. Sevilla määräytyi tämän etapin määränpääksi Atlantin päällä vallitsevien tuulien mukaan.

Lento kestää siis neljä yötä ja päivää, ja on Solar Impulse 2:n maailmanympärilennon toiseksi pisin lento. Tätä vaativampi oli vain koneen toisen pilotin, André Borchbergin tekemä Tyynen valtameren ylilento Japanista Havaijille.

Tuon viime heinäkuussa tapahtuneen lennon aikana koneen akut vaurioituivat ylikuumenemisen vuoksi, mutta tällä kerralla näin ei pitäisi tapahtua, koska yli talven kestäneiden korjausten ansiosta akut toimivat nyt paremmin ja ongelma tunnetaan muutenkin jopa epämukavan hyvin. Nähtävästi akut ylikuumenivat osittain myös käyttövirheen vuoksi, mutta siitä ei kannata syyttää Borschbergiä, sillä hän teki juuri sillä tavalla kuin Piccardkin olisi tehnyt tuolla lennolla. 

Borschbergin lento kesti viisi yötä ja viisi päivää, eli vuorokauden pitempään kuin nyt alkanut lento yli Atlantin.

Joka tapauksessa lento on nytkin haastava ja laittaa lentäjän koetukselle. Piccard ei voi nukkua kuin nokkaunia, hän syö vain kevyttä kenttäruokaa ja tekee tarpeensa ammoisten astronauttien tapaan vaippoihin. 


Koneen toimintahäiriö tai lentovirhe Atlantin päällä voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen, vaikkakin konetta seurataan satelliittilinkillä koko ajan ja Piccardin tukena on Monacossa oleva lennonjohto insinööreineen, lääkäreineen ja meteorologeineen.

Sää on matkan toinen epävarmuus. Vaikka lento aloitettiin juuri nyt siksi, että sää oli suotuisa koko reitin pituudelta, voi säätilassa tapahtua yllättäen myös muutoksia. Kone ei esimerkiksi pysty lentämään voimakasta tuulta vastaan, ja suihkuvirtaukset voivat sysätä sitä nopeastikin sivuun reitiltä. Onneksi näitä pystytään ennakoimaan varsin hyvin.

Sevillan jälkeen kone jatkaa kohti Abu Dhabia, minne sen odotetaan saapuvan heinäkuun alussa. Onko edessä Atlantin jälkeen yksi vain kaksi – vai useampikin – lento ennen Arabiemiraatteja, jää vielä nähtäväksi.

Meneillään olevaa lentoa voi katsella Solar Impulsen reaaliaikaisessa seurannassa.

Aurinkosähkölentokone taas ilmassa: seikkailu jatkuu!

Pe, 03/25/2016 - 10:44 Jari Mäkinen
Si2 ja Aurinko


Aurinkovoimalla viime vuonna maailman ympärilentoa yrittänyt Solar Impulse 2 -sähkölentokone on taas siivillään – tosin kyse on toistaiseksi vain koelennoista. Kone jäi Tyynen valtameren ylilennon aikana saamiensa vaurioiden jälkeen jumiin Havaijille, missä sitä on korjattu talven aikana, ja nyt sääolojen tullessa jälleen suotuisiksi, ollaan matkaa pian jatkamassa.


Siinä missä viimevuotisen maailmanympärilennon aikana hankkeen tiedotusosasto oli toisinaan hyperaktiivinen ja kertoi jopa etukäteen tapahtumista, on nyt tiedotuksessa hieman rauhallisempi tahti. Uutinen Solar Impulse 2:n lentoon palaamisesta tulee varsin myöhässä, sillä ensilento talven ja korjausten jälkeen tapahtui jo viime viikon maanantaina, 14. maaliskuuta.

Silloin kone nousi kolme kertaa lentoon Bertrand Piccardin ohjaamana.

Ensimmäisellä lennollaan Piccard nousi noin 2300 metrin korkeuteen ja testasi koneen hidaslento-ominaisuuksia sekä kertasi mahdollisen moottoririkon tapahtuessa tehtäviä toimia. Toisella ja kolmannella lennolla hän lensi pimeässä ja kävi läpi yöaikaan tehtävien lentoonlähtöjen ja laskeutumisten toimenpiteitä. 

Jotta kone voisi käyttää päiväsaikaan kaiken mahdollisen Auringon valon hyväkseen, se nousee matkaan akut ladattuina aamuvarhaisella ja pyrkii laskeutumaan illalla, mahdollisesti jo pimeän aikaan.

Lentojen tarkoitus on paitsi varmistaa se, että tehdyt korjaukset toimivat odotetusti, mutta myös lentäjälle on tärkeää päästä verestämään lentotuntumaansa. Piccard tulee tekemään koneella sen seuraavan, todennäköisesti kiertueen erään näyttävimmän lennon, sillä hän lentää koneen Havaijilta Yhdysvaltain mantereelle.

Edellisen, itse asiassa maailmanympärilennon kaikkein pisimmän ja vaativimman etapin Japanista Havaijille lensi André Borschberg viime kesä-heinäkuun vaihteessa. Lennon aikana koneen akut ylikuumenivat ja vaurioituivat siinä määrin, ettei lennon jatkaminen ollut turvallista.

Keskimääräiset sääolosuhteet myöhemmin syyskesällä olivat jo lennon jatkamisen kannalta epäedullisia, joten lennon jatkamista lykättiin tähän kevääseen, jolloin tuulet puhaltavat jälleen suotuisasti. Kone sai hyvän majapaikan Havaijin yliopiston käytössä olleesta hangaarista.

Talven aikana akut on vaihdettu, mutta koneeseen on tehty myös muita parannuksia. Esimerkiksi siihen on asennettu 360°-kamerasysteemi, jonka avulla jäljellä olevilta lennoilta saadaan varsin ainutlaatuista kuvaa.

Seuraavan lennon suunniteltua päivää ei ole kerrottu, mutta niin kone kuin mieskin, sekä nähtävästi myös koko tukiverkosto lennon ympärillä, näyttää olevan taas kasassa. Seikkailu saattaa jatkua siis melkein milloin vain.

Aurinkolentokone lähti lentämään ympäri maailman

Ma, 03/09/2015 - 22:24 Jari Mäkinen

Päivitys tiistaina 10.3. aamulla:

Kone lähti Muscatista matkaan kohti Ahmedabadia klo 6:35 paikallista aikaa (klo 8:35 Suomen aikaa). Lento kestää arviolta 16 tuntia ja se on Solar Impulse 2:n ensimmäinen valtameren yli ulottuva lento.

Lentoa voi seurata reaaliajassa täällä: www.solarimpulse.com

Alkuperäinen artikkeli maanantailta:

Sähköllä toimiva Solar Impulse 2 -lentokone lähti kauan valmistellulle maailmanympärilennolleen maanantaina aamulla Abu Dhabista kohti Omanissa sijaitsevaa Muscatia, mistä se jatkaa huomenna tiistaina Intiaan, Ahmedabadiin.

Koneen ohjaimissa tällä ensimmäisellä etapilla oli André Borschberg, ja koneen toinen ohjaaja, Bertrand Piccard, pääsee puikkoihin Omanissa. Koska kone on yksipaikkainen, projektin puuhamiehet ja koneen ohjaajat lentävät konetta vuorotellen koko maailmanympärilennon ajan. Tai pitää kait sanoa yrityksen lentää maailman ympäri, sillä vaikka konetta, sen tekniikkaa ja lentäjiä on valmisteltu huolellisesti tähän ensimmäiseen vain sähköllä tehtävään maailmanympärilentoon, voi se jäädä pelkäksi yritykseksi.

Kuva: André Borschberg (vasemmalla) ja Bertrand Piccard.

Koneella on edessään 35 000 kilometriä ja 25 lentopäivää, ja matkaan käytetään viisi kuukautta. Solar Impulse 2 pysähtyy 12 kertaa matkan aikana, ja kussakin pysähdyspaikassa järjestetään erilaisia tapahtumia liittyen (paitsi sponsoreihin, niin myös) puhtaaseen energiaan.

Suurin haaste lennon aikana on Tyynen valtameren ylilento, sillä sen aikana koneen täytyy pystyä toimimaan myös yöllä akkuihin varastoituneen sähkön avulla. Päivällä koneen päällä olevat aurinkopaneelit voivat tuottaa paitsi lentämiseen vaadittavan energian, niin myös ladata akkuja.

Lento päättyy lopulta Abu Dhabiin, mistä se tänään alkoikin.

Solar Impulse 2 lähti tänään matkaan klo 10 aamulla paikallista aikaa, siirtyi Omanin ilmatilaan myöhemmin noin 3600 metrin lentokorkeudessa ja saavutti iltapäivän lopussa Muscatin noin 5800 metrin korkeudessa lentäen. 

Sen jälkeen André Borschberg kierteli koneella ilmassa sopivaa säätä odotellen (illan tullessa tuulet heikkenevät) ja laskeutui 13-tuntisen lennon päätteeksi klo 20:13 paikallista aikaa Muscatin kansainväliselle lentokentälle. Huomenna (tiistaina) aamulla kone lähtee seuraavalle etapilleen klo 6 paikallista aikaa aamulla.

Kuva: Solar Impulse 2 laskeutumassa tänään Muscatiin.

Lue lisää reitistä ja lentokoneesta aiemmista jutuistamme:

Sähkölentokoneen reitti julkistettiin
Sähkölento maailman ympäri lähestyy

Sähkölentokoneen reitti julkistettiin

Ti, 01/20/2015 - 12:18 Markus Hotakainen
Kuva Solar Impulse / Revillard / Rezo.ch

Joulun alla kerroimme Solar Impulse 2 -sähkölentokoneesta ja valmisteilla olevasta maailmanympärilennosta. Tänään julkistettiin koneen lentoreitti, joka vie kahden valtameren ja neljän mantereen yli. Kuva on koneen viimekesäiseltä koelennolta.

Kone nousee siivilleen Abu Dhabista, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupungista helmi–maaliskuussa ja laskeutuu samaan paikkaan heinä–elokuussa. Matkan varrella koneen pilotit Bertrand Piccard ja André Borschberg tekevät kaikkiaan 12 välilaskua, joiden aikana järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia sekä hankkeen itsensä että uusiutuvien energiamuotojen markkinoimiseksi.

Solar Impulse 2 -kone suuntaa Abu Dhabista kohti itää ja käy ennen Tyynenmeren ylitystä Omanin Masqatissa, Intian Ahmedabadissa ja Varanasissa, Myanmarin Mandalayssa sekä Kiinan Chongqingissa ja Nanjingissa. Piipahdettuaan Havaijilla lentokone jatkaa Yhdysvaltain halki.

SI2-kone tekee välilaskun Phoenixissa ja New Yorkissa, sekä matkan varrella keskilännessä, missä laskeutumispaikan lopullinen valinta tehdään vallitsevien sääolojen mukaan. Atlantin tällä puolen kone laskeutuu vielä kertaalleen joko eteläisessä Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa ennen saapumistaan lähtöpaikkaansa Abu Dhabissa.

Vaikka lento kestää kokonaisuudessaan yli viisi kuukautta, kone on ilmassa vain noin 25 vuorokautta – tosin se voi lentää sekä päivin että akkujen turvin myös öin. Sinä aikana se taittaa noin 35 000 kilometriä ainoastaan 50–100 kilometrin tuntinopeudella. Maisemien ihailuun jää siten ruhtinaallisesti aikaa.

Sähkölentokone sekä 80 teknikon ja insinöörin muodostama huoltojoukko saapui Abu Dhabiin kaksi viikkoa sitten. Siellä tehdään vielä viimeiset turvallisuustestit ja koelennot ennen ennätyksellisen yrityksen alkua. 

Solar Impulse 2 on ensimmäinen aurinkovoimalla toimiva lentokone, joka pystyy lentämään myös öiseen aikaan. Sen siipien kärkiväli on 72 metriä eli suurempi kuin Boeing 747 -jumbojetin, mutta painoa sillä on vain 2 300 kiloa eli katumaasturin verran.

Koneen siivissä on yli 17 000 aurinkokennoa, joiden tuottama sähkö pyörittää neljää moottoria ja lataa litiumakkuja, joilla on painoa yhteensä liki 650 kiloa. Niiden ansiosta lentokone voi pysytellä ilmassa yhtäjaksoisesti useita vuorokausia – ilman pisaraakaan polttoainetta.

 

Sähköllä maailman ympäri

Aurinkopaneeleista voimansa saava sähkölentokone Solar Impulse 2 on saanut koelentonsa Sveitsissä päätökseen ja on valmis lentämään maailman ympäri. Konetta ollaan parhaillaan purkamassa osiin, jotta se voitaisiin kuljettaa ennätyslennon lähtöpaikalle Abu Dhabiin. Lento tapahtuu ensi vuoden alussa.

Kerroimme enemmän lennosta artikkelissa Sähkölento maailman ympäri lähestyy, mihin tämä video liittyy.

Videomateriaali: Solar Impulse

Sähkölento maailman ympäri lähestyy

Ti, 12/16/2014 - 19:42 Jari Mäkinen
Solar Impulse 2

Muistatteko vielä aurinkovoimalla lentävän, pitkäsiipisen sähkölentokoneen Solar Impulse, joka vuosien 2011 ja 2013 välissä lenteli niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin?

Tuon koneen uudempi ja isompi versio Solar Impulse 2 on nyt saanut koelentonsa Sveitsissä päätökseen ja on valmis lentämään pois pesästään. Tällä koneella on aikomus lentää maapallon ympäri ensi vuoden alkupuoliskon aikana. 

Kone teki ensilentonsa viime kesänä Sveitsissä ja koetti siipiään ensimmäisen kerran yölennolla lokakuussa. Nyt koelento-ohjelman päättämisen jälkeen konetta puretaan osiin, ja alkuvuodesta se kuljetetaan Abu Dhabiin. 

Sieltä kone aloittaa tammi-helmikuussa sopivien säiden tullessa matkansa ympäri maailman tekemällä vain neljä tai viisi pysähdystä: Arabian niemimaalta Intian päälle, sieltä Kiinaan ja sieltä Tyynen valtameren, Amerikan ja Altantin yli taas Afrikan päälle ja takaisin Arabian niemimaalle. Jokaisella pysähdyksellään kone viipyy vähän aikaa etapissaan ja lähtee uudelleen matkaan sään ollessa sopiva, joten aikaa maailmaympärilentoon saattaa mennä parikin kuukautta.

Ympärilennosta ympärilentoon

Idea sähkölentoon ympäri maapallon tuli Bertrand Piccardin, tunnetun sveitsiläisen seikkailijasuvun nuorimmaisen, mieleen vuonna 1999, kun hän oli lentänyt maailman ympäri ilmapallolla. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat kolunneet planeettaamme syvyyksistä stratosfääriin, ja Bertrand ei halunnut jäädä heitä vähäisemmäksi. Hän oli lukenut itsensä lääkäriksi, mutta lennoillaan hänellä ei ollut samanlaista tutkimuksellista taustaa kuin vanhemmillaan. 

Sen sijaan Piccard nuorimmainen oli kiinnostunut teknologiasta ja hän oli kiinnostunut uudesta, puhtaasta energiateknologiasta jo ennen pallolentoaan. Tästä merkki oli jo tekniikka, mitä Breitling Orbiter -pallo käytti: se oli helium-pallon ja kuumailmapallon risteytytys, jonka ulkopinta oli metallinkiiltävä, jotta Auringon paiste auttaisi lentoa myös mahdollisimman paljon.

Tuon lentonsa jälkeen Piccard ajatteli, että seuraava tempaus voisi olla lentää maailman ympäri sähkölentokoneella, joka saisi voimansa aurinkopaneeleista.

Hän kertoi ajatuksestaan André Borschbergille, ystävälleen, joka oli myös lentäjä ja yrittäjä. Ja niin kaksikko päätti rakentaa aivan uudenlaisen sähkölentokoneen, jolla voisi lentää ympäri maapallon. 

Borschbergin tehtäväksi tuli suunnitella, rakentaa ja koelentää tämä lentokone, kun taas Piccardin osana oli kiertää ympäri maailmaa hankkimassa rahoittajia ja kertomassa uusiutuvasta energiasta sekä sen mahdollisuuksista. 

Aivan liian usein uusiutuvia energiamuotoja pidetään pieninä tekijöinä, joilla ei ole mahdollisuuksia vaikeissa olosuhteissa, mutta kaksikon päämääränä oli todistaa nämä ennakkoluulot vääriksi.

Koska idea oli varsin haastava ja lento sähkökoneella maapallon valtamerien ylitse olisi vaarallinen, piti tekniikkaa ensin testata. Siksi tehtiin koekone Solar Impulse 1. Sillä he tekivät ensimmäisen 24 tuntia kestäneen sähkövoimaa käyttäneen lennon, ja lensivät koneella halki niin Euroopan, Afrikan kuin Yhdysvallatkin. Tavoitteena lennoilla ei ollut kuitenkaan vain testata konetta, vaan myös kerätä varoja ja herättää kiinnostusta varsinaista lentoa kohtaan.

Versio kakkonen

Solar Impulse 2 on tehokkaampi, suurempi ja kyvykkäämpi. Parin vuoden aikana tekniikka on mennyt sen verran eteenpäin, että monet laitteet, rakenteet ja systeemit ovat nyt kevyempiä ja parempia. Lisäksi tämän koneen täytyy olla koekonetta olennaisesti luotettavampi.

Tekniikan lisäksi nyt on täytynyt kiinnittää erityistä huomiota ohjaamon suunnitteluun. Lentäjän pitää pystyä toimimaan siellä kahdekdan kilometrin korkeudessa viiden vuorokauden ajan. Siis viisi päivää ja yötä mahdollisimman yksinkertaisessa ja pienessä ohjaamossa. Lentäjän pitää ohjata konetta, syödä, ottaa nokkaunia ja toimia mahdollisimman hyvin tuon koko ajan samaan tapaan kuin ilmailun historian kuuluisat ennätyslentäjät. Voi vain muistella The Spirit of St. Louis -elokuvaa, missä James Stewartin näyttelemä Charles Lindbergh käkki pienessä ohjaamossaan Atlantin päällä torkkuja ottaen ja voileipiä syöden.

Nyt lentäjillä on kuitenkin apunaan koko joukko tekniikkaa ja lääketieteellistä tietämystä. Lentäjät ovat simuloineet lentojaan jo monta kertaa, ja heidän suoritustaan on voitu paitsi tarkkailla, niin myös kehittää koko ajan paremmaksi.

Ohjaamon koko on vain 3,8 kuutiometriä, mistä leijonanosan haukkaavat laitteet ja istuin, jonka saa käännettyä vuoteeksi. Lentokoneessa on luonnollisesti pätevä autopilotti, mutta pitkiä, syviä unia lentäjä ei voi matkallaan ottaa. 

Piccardin eräs kiinnostuksen kohteista on autohypnoosi, jota hän aikoo käyttää hyväkseen lennolla: hän voi vaivuttaa itsensä halutessaan pikaiseen uneen, joka on piristävä ja rentouttava, mutta samalla hän (ainakin väittää) olevansa osin myös tietoinen  tilanteesta ympärillään.

Itse lentokoneen rakentamisessa on jokainen ylimääräinen gramma on hiottu pois. Sen runkorakenne on kevyttä hiilikuitua ja kevyttä metallia, kuten alumiinia ja titaania.

Koneen siipien kärkiväli on 72 metriä, eli se on leveämpi kuin Boeing 747 Jumbo-Jet. Mutta koneen massa on vain 2300 kiloa.

Tästä 633 kiloa on litiumpolymeeriakkuja, jotka on pakattu lämpösuojattuihin säiliöihin koneen neljään moottoritilaan, jotka on sijoitettu siipiin: kaksi toisessa siivessä ja kaksi toisessa. Akkujen energiatiheydeksi mainitaan 260 Wh/kg, eli täyteen ladattuina akuissa on teoriassa 164,58 kilowattituntia energiaa. 

Niistä riittää potkua neljälle 13,5 -kilowattiselle sähkömoottorille, jotka pyörittävät kukin neljä metriä halkaisijaltaan olevaa potkuria keskimäärin 525 kierroksen minuuttinopeudella.

Sähköä lentokone saa 17 248 aurinkokennosta, joita on asennettu siipien, rungon ja korkeusvakaajan päälle. Paneelien pinta-ala on 269,5 neliömetriä ja ne voivat tuottaa 23% hyötysuhteella 340 kilowattituntia vuorokaudessa. 

Päiväsaikaan siis kone voi käyttää moottoreitaan täydellä teholla ja ladata samaan aikaan akkujaan, jotta se voi jatkaa lentoaan myös Auringon laskettua. Energian säästämiseksi lentokorkeutta vaihdellaan päivän noin 8500 metristä yön noin 1500 metriin. Lentonopeus voi olla lähes 150 km/h, mikä tosin lentokoneelle ei ole paljoa: Solar Impulse onkin kuin moottoroitu liitokone, joka on suunniteltu lentämään mahdollisimman taloudellisesti. 

Kone palasiksi!

Parhaillaan Solar Impulse 2 -lentokonetta ollaan purkamassa osiin, jotka on helppo kuljettaa Abu Dhabiin, Yhdistyneisiin Arabiemiraattikuntiin. Samalla koneen lentoinstrumentteja parannellaan ja kaikki laitteistot käydään läpi.

Moottorien ja akkujen irrottaminen on hyvin yksinkertaista, mutta 72-metrisen siiven laittaminen osiin ei välttämättä ole sitä. Tai periaatteessa kyllä: siipi on koottu 23,5 metriä pitkistä siivenpäistä ja 25 metriä pitkästä keskiosasta, joiden erottaminen toisistaan on mahdollista. Kun osat on irti, ne laitetaan erityisvalmisteisiin kehikkoihin, joiden tukemana ne voidaan lastata rahtikoneeseen ja lennättää Abu Dhabiin. Tämä tapahtuu tammikuun alussa.

Runko laitetaan myös osiin, sillä ohjaamo, keskirunko ja perä irtoavat erilleen. 

Koneen purkamista ja kokoamista – sekä aikanaan itse lentoa – voi seurata esim. Twitterissä ja myös Tiedetuubi palaa varmasti asiaan!

Alla on konetta esittelevä videomme.