Ohjusisku vai rakettikoe?

Ti, 09/09/2014 - 11:17 By Jari Mäkinen

Sunnuntain 7.9. Helsingin Sanomissa kaksi Finnairin entistä lentäjää kertoi, kuinka joulun aatonaattona 1987 Tokiosta Helsinkiin palannutta matkustajakonetta kohti tuli Huippuvuorten kohdalla ohjus. Kun koneen ja ohjuksen välillä oli etäisyyttä lentäjien arvion mukaan enää vain parikymmentä kilometriä, ohjus räjähti: ”Räjähdyksestä syntyi valtava pilvi”, muistelevat lentäjät.

Lentäjiä pidetään yleisesti luotettavina havainnontekijöinä eikä tietenkään syyttä – kun liikutaan maanpäällisen kahden ulottuvuuden sijasta kolmessa ulottuvuudessa, satunnainen silmäily ei riitä, vaan ympäristöä on tarkkailtava suurella huolella. Mutta kuten jutussakin todetaan, ”Ilmassa on silmämääräisesti vaikea arvioida etäisyyksiä tai kokoa, kun ei ole mihin verrata”.

Lentäjät olivat kuitenkin selvästi hyvin tilanteen tasalla, sillä he käyttivät koneen navigointijärjestelmää ja sekuntikelloa arvioidakseen ohjuksen räjähdyskohdan ja koneen silloisen sijainnin välisen etäisyyden. Tulokseksi he saivat 20-25 kilometriä, mikä on täysin mahdollista.

Noihin aikoihin pohjoisilla leveysasteilla ilmatila oli kuitenkin ajoittain raketteja ja ohjuksia sakeanaan. Tapausta on pohdittu Suomen kuvalehden nettijutussa ja myös Hesarin jutussa viitattiin vuonna 1985 Inarinjärven jäälle pudonneeseen ohjukseen. Meritorjuntaan käytetyillä risteilyohjuksilla (jollainen Inarin ohjus oli), ilmatorjuntaohjuksilla ja tutkimustarkoituksiin laukaistuilla raketeilla on kuitenkin vissit erot.

Tuolloin 23. joulukuuta 1987 esimerkiksi tehtiin SS-25-ohjusjärjestelmän viimeinen testi Kuolassa. Ja samana päivänä laukaistiin Suomen itärajan tuntumasta Plesetskin avaruuskeskuksesta pohjoiseen omalaatuinen raketti, jonka tarkoituksena oli todennäköisesti testata hätätilanteissa käytettävää tiedonvälityslinkkiä. Vaikka tämä raketti ei tullut Huippuvuorten tuntumaan, se on ainakin periaatteessa näkynyt koneesta (mutta ei todellakaan selvästi lähellä olevana) ja sen laukaisuaika on jotakuinkin sama kuin jutussa mainitaan: se laukaistiin klo 13:14-13:19 ja raketti kävi 760 kilometrin korkeudessa.

UFOja itätaivaalla

Liikennelentäjät eivät olleet 1980-luvulla ainoita taivaalla lentävien rakettien silminnäkijöitä. Niitä nähtiin toisinaan kaikkialta Suomessa. Syynä tähän on tuo mainittu Plesetskin kosmodromi, joka sijaitsee noin 500 kilometriä Suomen itärajasta itään. Se on perustettu vuonna 1966, ja Neuvostoliitto salasi pitkään sen olemassaolon, koska sitä käytettiin eritoten sotilaallisten satelliittien laukaisupaikkana.

1980-luvulla Plesetskin touhut olivat kuitenkin jo yleisessä tiedossa. Selkeällä säällä öiseen aikaan ammutut raketit näkyivät useiden satojen kilometrien säteellä, helposti siis myös Suomen puolelta. Noihin aikoihin tähtiharrastajat ja muut yöllä ulkosalla liikkuneet näkivät idän suunnalla aavemaisia rakettivanoja jopa useita kertoja vuodessa. Laukaisuita tehtiin toisinaan jopa useita päivässä.

Plesetsk ei kuitenkaan ollut ainoa paikka, mistä pohjoiselle taivaalle ammuttiin raketteja. Neuvostoliitto (ja Venäjä) ovat laukaisseet useita raketteja sekä ohjuksia sukellusveneistä Barentsinmereltä, minkä lisäksi sekä Ruotsista että Norjasta laukaistiin (ja laukaistaan edelleen) luotausraketteja, joilla tutkittiin ilmakehän yläosia ja avaruutta.

Joissakin raketeissa oli mukana bariumsäiliö, joka räjäytettiin noin sadan kilometrin korkeudella. Harvassa ilmassa kaasuuntunut barium laajeni turkoosinväriseksi tai sinertävänvihreäksi pilveksi, joka lähti liikkumaan Maan magneettikentän myötäisesti.

Tarkkailemalla pilven liikettä maanpinnalta käsin saatiin tietoa liki avaruuden rajalla vallitsevista oloista, joita on muuten hankala tutkia: sadan kilometrin korkeus on liikaa lentokoneille tai ilmapalloille, mutta liian vähän satelliiteille.

Ruotsista ja Norjasta ammutut raketit olivat kuitenkin aina ennalta tiedossa, Neuvostoliitto ei tekemisistään kertonut etukäteen – eikä usein jälkikäteenkään, ainakaan jos jotakin meni pieleen. Tai jos raketti oli ammuttu Jäämerellä seilaavasta sukellusveneestä…

Amerikkalainen bariumkoe

Taivaallisten etäisyyksien havaitsemisen vaikeudesta hyvä esimerkki on syyskuussa 1985 nähty bariumkoe. Laajalti ympäri Suomea havaittu pilvi oli joidenkin silminnäkijöiden mukaan ihan lähellä, vaikka se todellisuudessa liikkui Lapin yli kohti etelälounasta. Tarkka reitti pystyttiin laskemaan valokuvista, joita ilmiöstä saatiin eri puolilta Suomea.

Kun kuvissa näkyi sekä pilvi että tähtiä, voitiin määrittää pilven tarkka suunta kultakin kuvauspaikalta eri kellonaikoina. Kun tulokset yhdistettiin, saatiin yksinkertaisella kolmiomittauksella selville pilven kulloinenkin etäisyys ja liikesuunta. Seuraamalla reittiä ajassa taaksepäin jäljet johtivat sylttytehtaalle eli Barentsinmerelle.

Miten ohjuskokeet, rakettikokeet ja bariumpilvet liittyvät Finnairin lentäjien kertomukseen liki 30 vuotta sitten nähdystä ohjuksesta, joka oli suuntaamassa suoraan kohti matkustajakonetta? Eivät välttämättä mitenkään – mutta nämä kaikki kertovat omaa kieltään siitä, että etenkin 1980-luvulla pohjoisen taivaalla tapahtui paljon kaikenlaista.

Todennäköisintä lienee se, että puna-armeija on harjoitellut tapauksen aikaan ilmatorjuntaa pahaa-aavistamatonta liikennekonetta vastaan. Myös Suomen armeijassa on IT-tykkejä suunnattu harjoitusmielessä Finnairinkin koneita kohti (kirjoittaja on tehnyt sitä itse Turussa). Onneksi kuitenkin ilman ammuksia…

Kuvat: Otsikkokuvassa on avaruussukkulan laukaisu lentokoneesta kuvattuna. Sitä seuraa Plesetskin rakettilaukaisun itäiselle taivaalle jättämä hohtava pilvi Esko Lyytisen kuvaamana (tosin Lyytinen muistelee, että tämä on saattanut olla myös tulipallovana) ja bariumpilvi on NASAn luotausrakettikokeesta vuodelta 2009.