matkailu

Maailman pisin reittilento laskeutui - 18 tuntia ja 25 minuuttia lentokoneessa

Pe, 10/12/2018 - 15:02 Jari Mäkinen
Airbus A350-900 ULR

Singapore airlines -lentoyhtiö aloitti tänään uudelleen maailman pisimmän säännöllisen ilman välipysähdystä lennettävän reitin: lento Singaporesta New Yorkiin kestää noin 18 tuntia, paluulento tuulien vuoksi hieman pitempään.

Lento SQ21 Singaporen ja New Yorkin (tarkkaan ottaen New Jerseyn puolella olevan Newarkin lentoaseman) välillä oli pitkään maailman pisin välilaskuton reittilento. Sitä lennettiin nelimoottorisella Airbus A340-500 -lentokoneella, mutta polttoaineen kohonnut hinta ja kalliiden lippujen vähentynyt kysyntä sai aikaan sen, että reitti lopetettiin vuonna 2013.

Nyt se aloitettiin uudelleen, tällä kertaa koneena on tuliterä kaksimoottorinen A350. Eilisen puolella Suomen aikaa matkaan lähtenyt lento saapui perille puolenpäivän aikaan, klo 5.24 paikallista aikaa (kuusi minuuttia etuajassa!).

Kyseessä on koneen ULR-erikoisversio; Ultra Long Range -versiossa on pieniä muutoksia normaalistikin polttoainepihiin perusversioon verrattuna, joista olennaisin on suurempi polttoainekapasiteetti. Tämän A350-900:n tankkeihin mahtuu 24 000 litraa enemmän kerosiinia kuin esimerkiksi Finnairin käyttämissä koneissa.

Lisälöpön avulla kone pystyy lentämään liki 18 000 kilometriä pitkiä lentoja, jotka kestävät yli 20 tuntia. Kone voi siis sinnitellä ilmassa lähes vuorokauden!

Koneen lentämä matka oli 15 345 km ja tämä reitin uudelleenavauslento kesti 17 tuntia ja 22 minuuttia.

Sen aikana kone käytti 101,4 tonnia polttoainetta, ja laskeutuessa jäljellä tankeissa oli 10 tonnia kerosiinia. Tämä vastaa hieman alle kahden tunnin lentoa, eli kone olisi voinut lentää vielä pitempäänkin.

Matkustajat olivat toki koneessa pitempään, sillä koneen ns. blokkiaika oli 18 tuntia ja 25 minuuttia. Jos tuulet ovat epäsuotuisia, voi tämä aika lähennellä joskus 20 tuntia.

Jotta koneessa olisi mukavaa näin pitkän aikaa, ei tällä lennolla ole lainkaan tavallista turistiluokkaa, vaan koneessa on vain hieman parempia ja tilavampia premium economy -istuimia, liikematkustusluokka ja ykkösluokka. Niillä paikoilla mennessä tilaa on enemmän ja tarjoilu on sen verran hyvää, että matka saattaa jopa loppua kesken.

Ympäristönäkökulmasta pitkät lennot eivät kuitenkaan ole välttämättä hyviä, koska koneessa on tavallista vähemmän matkustajia. Lennon aikana kone tuotti 315 tonnia hiilidioksidia, joten matkustajaa kohden (150 tällä lennolla) tämä tekee 2,1 tonnia.

Määrä on kohtalaisen suuri, koska polttoainetta käytetään pääasiassa myöhemmin lennolla tarvittavan polttoaineen kuljettamiseen. Vaikka reittilennossa polttoaineenkulutus – ja päästöt – ovat pienimpiä, olisi näin pitkällä lennolla välilaskun tekeminen parempi ratkaisu.

Olennaista pitkissä lennoissa on kuitenkin se, että matkustajat pääsevät perille välilaskutta, eli niin nopeasti kuin nykykoneilla on mahdollista. Koska uudet kaksimoottorikoneet Airbusilta ja Boeingilta tekevät yhä pitemmät lennot mahdollisiksi, ovat monet lentoyhtiöt avaamassa yhä enemmän hyvin pitkiä reittilentoja.

Eurooppalaisesta näkökulmasta klassisin pitkä lentomatka on Australian ja Lontoon välinen yhteys. Australialainen lentoyhtiö Qantas avasi keväällä ensimmäisen säännöllisen reitin Australiasta Lontooseen uudella Boeing 787 Dreamliner -koneella, joskaan edes sen suorituskyky ei riitä rutiininomaiseen liikennöintiin Sydneystä Lontooseen. Siksi lento lähtee Australian länsirannalta Perthistä.

Tämä lento on noin 14500 kilometriä pitkä ja lentoaika sillä on tyypillisesti 17 tuntia ja 20 minuuttia. Toiseen suuntaan matka on sama, mutta matka-aika lyhyempi, koska tyypillisestä itään lennettäessä tuulet puhaltavat koneen pikemmin perille.

Sydneystä Lontooseen oleva reitti olisi arviolta 17 000 kilometriä pitkä ja se sillä lentoaika olisi yli 18 tuntia. Teoriassa Singaporen Airlinesin ennätyslennolla nyt käyttämä Airbus A350-900ULR voisi lentää jo reittiä, mutta koska se olisi juuri ja juuri suorituskyvyn rajoilla, toisivat pienetkin lisätuulet ja muut tekijät säännönmukaisesti lennettävälle yhteydelle niin paljon lisäriskejä, että sitä ei kannata vielä aloittaa.

Qantas onkin usuttanut lentokoneenvalmistajia tekemään koneistaan vielä hieman pitemmälle lentäviä versioita, jotta niillä tämä klassikkoreitti voitaisiin aloittaa. Airbus voisi tehdä tuollaisen koneen puristamalla A350:sta polttoainepihimmän version ja lisäämällä siihen vielä enemmän polttoainetankkeja, ja Boeingin uusi, vuonna 2022 liikenteeseen tuleva 777-8X voisi myös toimia pohjana tällaiselle superpitkänmatkan koneelle.

Hankkeen nimi on Project Sunrise, koska tällä lennolla matkustajat näkisivät aina Auringon nousevan jossain lennon vaiheessa.

Nimellä on myös historiallinen ulottuvuutensa: maailman ensimmäinen pitkä matkustajalento oli Qantasin Toisen maailmansodan aikana operoima "The Double Sunrise" -reitti Pertin ja Sri Lankan (silloin se oli vielä Ceylon) välillä. 5 600 kilometriä pitkä reitti lennettiin kerran viikossa Consolidated Catalina -vesilentokoneella ja se kesti 27 - 33 tuntia tilanteesta riippuen.

Sään lisäksi epävarmuutta reittiin toi se, että se kulki japanilaisten hallussa olleiden alueiden yli, jolloin kone lensi pimeässä. Matkan aikana nähtiin kaksi auringonnousua, mistä reitti sai nimensä. Eräs lennoista on edelleen ennätyksellinen: kone oli ilmassa peräti 32 tuntia ja 9 minuuttia.

Voi olla, että mukavuus koneessa ei ollut ihan samaa luokkaa kuin nyt Singapore Airlinesin nykyennätyslennolla.

Maailmanmatkoja kiireisille: 10 minuutissa minne vaan.

Pe, 03/16/2018 - 20:05 Jari Mäkinen

Oletko kiireinen tai rahapulassa, mutta mieli tekee matkustaa. Japanilainen First Airlines voi auttaa – mutta valitettavasti tämän virtuaalitodellisuuslentoyhtiön palveluita käyttääkseen täytyy mennä Japaniin.

Perjantain kevytjuttumme esittelee yhtiön, jonka toimintaidea on yksinkertainen: se tarjoaa virtuaalisen matkustuskokemuksen ilman kaikkea matkaamiseen liittyvää häslinkiä ja hiilidioksidin suihkuttamista ilmakehään.

Matkustajat lentävät nimittäin virtuaalisesti oikeassa lentokoneympäristössä. Tarjolla on Airbusin istuimet, joko ensimmäisessä luokassa tai liikemiesluokassa, ateriat ja matkustamohenkilökunta.

Maisemat tarjotaan virtuaalitodellisuuslaseilla, joilla matkustajat pääsevät käymään mm. Pariisissa, Roomassa, New Yorkissa ja Havaijilla. 360°-kaupunkikierros on tarjolla heti "lennon" jälkeen, mukavasti omalla istuimella ilman kaikkea vaivaa, mikä tulee passintarkastuksesta, jonottamisista ja lentoasemakuljetuksista.

"Meillä on asiakkaina paljon ikäihmisiä, jotka haluaisivat matkustaa, mutta eivät enää pysty", toteaa yhtiön johtaja Hiroaki Abe The Japan Timesin artikkelissa.

Toistaiseksi yhtiön "lentokoneessa" on kahdeksan ykkösluokan matkustajapaikkaa ja neljä business-istuinta. Matka maksaa noin 45 euroa ykkösluokassa.

"Lennolla" tarjolla oleva annos.

Hintaa voi pitää oikeastaan edullisena, sillä – ainakin jutun ja siinä (sekä alla) olevan videon mukaan – ateriat ovat ihan kunnollisia. Yhtiö toteaa, että niitä on tekemässä jopa oma, paikalla "lentokoneessa" oleva kokki. 

Virtuaalimatkat ovat olleet siinä määrin suosittuja, että yhtiö aikoo tarjota pian myös kotimaanmatkoja, eli laittaa valittavaksi virtuaalilaseihin Japanin maisemia.

Video: Tällainen on Afrikan suuri silmä, jättimäinen SALT-teleskooppi

Eräs näytteilleasettajista Helsingissä perjantaista sunnuntaihin auki olevilla Matkailumessuilla on Etelä-Afrikka, ja sen osastolla on myös tähtitiedettä: paikalla on SAAO:n, Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion Daniel Cunnama, joka kertoo ennen kaikkea Sutherladista, pikku kylästä, missä sijaitsee maailman suurimpien joukkoon lukeutuva teleskooppi. Ja kyllä, sitä pääsee myös turisti katsomaan – kuten koko upeaa Afrikan eteläistä tähtitaivasta.

 

On varmaankin yllättävää kuulla, että eräs maailman suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista sijaitsee Etelä-Afrikassa. Mutta näin vain on: SALT, Southern African Large Telescope on virallisesti maailman suurimpien optisten teleskooppien listalla numerolla neljä, mutta laskentatavan mukaan sijoitus voisi olla parempikin.

Kaikkien isojen teleskooppien pääpeilit on tehty osista, ja osien asettelutavasta riippuen eri teleskoopit voivat olla suurimpia tai eivät ole.

Onko kyseessä pinta-ala, reunoiltaan kulmikkaan peilin ääripisteiden välinen etäisyys vai peilin efektiivinen halkaisija – kokoa voidaan mitata eri tavoilla. Joka tapauksessa SALT on kuusikulmaisen peilinsä fyysisen suurimman halkaisijansa (11,1 metriä) mukaan suurin, mutta koska peilin käyttökelpoisen osan läpimitta on virallisesti 9,2 metriä, painuu se listalla neljänneksi. 

SALT sisäkuva
Kuusikulmainen pääpeili näkyy hyvin SALTin sisältä otetussa kuvassa.

 

Joka tapauksessa niin peiliä, teleskooppia kuin kaukoputkirakennusta paikan päällä katsoessa se on ensimmäinen mieleen tuleva sana "suuri".

Myös tähtitieteilijän kannalta se on suuri, sillä peilin valtava pinta-ala kerää paljon valoa ja sillä voidaan tehdä monia sellaisia tutkimuksia, jotka eivät luonnistu pienemmillä putkilla. SALT on erityisen hyvä tähtitieteellisten "videokuvien" ottamisessa, eli sillä voidaan ottaa monia peräkkäisiä hyvin lyhyen valotuksen kuvia heikoistakin kohteista.

Yksinkertainen ja edullinen jättiteleskooppi

Vuonna 2005 käyttöön otettu SALT tuli erittäin edulliseksi, sillä sen hintalapussa on vain noin 20 miljoonaa euroa. Vastaavan kokoinen La Palmalla oleva Suuri Kanariansaarten teleskooppi, GranTeCan tuli maksamaan noin 130 miljoonaa euroa.

Etelä-Afrikka maksoi itse vain noin kolmasosan hinnasta. Loppua varten kerättiin kasaan niin sanottu SALT-koalitio, johon kuuluu tutkimusorganisaatioita ja yliopistoja Saksasta, Puolasta, Yhdysvalloista, Brittein saarilta, Uudesta-Seelannista ja Intiasta.

Edullisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea kolme asiaa. Ensinnäkin teleskoopin rakenteissa säästettiin siten, että teleskooppia ei voi kääntää pystysuunnassa lainkaan: se kököttää koko ajan 37 asteen kulmassa ylöspäin. Horisontin suunnassa sitä sen sijaan voi kääntää täyden ympyrän.

Kohteiden saaminen kuvaan ja niiden pitäminen kuvassa tutkimisen ajan hoidetaan teleskoopin päällä peilin polttopisteen tasossa olevalla seurantalaitteistolla. Kuuden akselin suhteen kääntyvän, sivu- ja pystysuunnassa liikkuvan laitteiston massa on tonneja ja se pystyy pitämään havaintolaitteen tarkalleen polttopisteessä pitkän aikaa. Kun seurantalaitteiston liikkeen ja teleskoopin pyörimisen laskee yhteen, voi SALT tehdä havaintoja hyvin suurelta alueelta taivasta.

SALT ja Linnunrataa
Linnunrata näkyy kauniisti eteläisen taivaan alla.

Koska tähtitaivas liikkuu, tulevat kaikki havaintopaikalta näkyvissä olevat tähtitaivaan kohteet aikanaan teleskoopin näkökenttään. Kaikkia kohteita voidaan siis havaita, mutta havaintojen teko vaatii suunnittelua – mitä joka tapauksessa täytyy tehdä tämän kokoisella ammattilaiskaukoputkella.

Toinen säästötapa oli teettää kaikki pääpeilin 91 täsmälleen saman kokoista pallopeiliosaa Moskovassa. Venäläisten optinen osaaminen on korkealla tasolla, mutta hinta etenkin 2000-luvun alussa oli vielä matala.

Kolmas, ei mitenkään vähäinen tekijä on Etelä-Afrikan yleisesti edullinen hintataso. Yllättäen maalla on myös varsin korkeaa teknistä osaamista, kuten esimerkiksi erittäin vaativa seurantakoneisto on suunniteltu ja tehty Etelä-Afrikassa. Apartheid-ajan kauppasaarron perintönä maa joutui kehittämään muun muassa omaa asetekniikkansa; seurantakoneisto käyttää tykkien suuntaamiseen käytettyä tekniikkaa.

Myös teleskoopin suojana oleva rakennus on eurooppalaisittain ajateltuna varsin yksinkertainen ja karkeasti tehty. Se kuitenkin on hyvä, kestävä, turvallinen ja toimiva.

SALT kuvattuna päivällä
SALTin tunnusomainen piirre on kupolin vieressä oleva pallopäinen torni. Sen päässä on laitteisto, jonka avulla pääpeilin yksittäiset peilit voidaan suunnata tarkasti polttopisteeseen. Pääpeilin muoto säädetään havaintoyön alussa ja tarpeen mukaan yön kuluessakin.

 

Suomalaista värinää teleskoopissa

SALTin isänä voi pitää uusiseelantilaissyntyistä tähtitieteilijä David Buckleytä, joka vastasi teleskoopin suunnittelusta ja puski hankkeen ideasta todellisuudeksi. Hän oli myös hakemassa teleskooppia varten tähtitieteilijöitä ulkomailta, koska eteläafrikkalaisin voimin ei maailmanluokan teleskooppia voitu operoida. Nyt tilanne on jo hieman toinen, sillä osin SALTin ansiosta on maan tähtitieteilijämäärä (ja -laatu) noussut olennaisesti.

Yksi rekrytoiduista oli Petri Väisänen, Helsingin yliopiston kasvatti, joka tosin lähti heti valmistuttuaan ulkomaille ja palasi Suomeen vain väittelemään sekä lähtemään uudelleen matkaan.

Väisänen oli kolmen vuoden ajan 1990-luvun lopussa Yhdysvalloissa, Bostonissa sijaitsevassa Harvard-Smithsonianin astrofysiikan tutkimuskeskuksessa ja lähti väiteltyään vuonna 2001 Chileen, Euroopan eteläiseen observatorioon ESOon. Siellä hän oli yksi suuren (ja silloin vielä uudenkarhean) VLT-teleskoopin tähtitieteilijöistä; vaikka havaintoja teleskoopilla tekevä tutkija olisikin paikalla teleskoopilla, ei VLT:n kaltaista kallista ja monimutkaista laitteistoa anneta vierailijoiden käyttöön, vaan ESO:n oma tähtitieteilijä vastaa operoinnista.

VLT otti myös eräänä ensimmäisenä teleskooppina käyttöön laajassa mittakaavassa etäkäytön ja palveluhavainnot, eli tutkijan ei täydy tulla paikan päälle Atacaman autiomaahan, vaan hän voi joko olla mukana etäyhteyden kautta tai kertoa vain tarkasti millaisia havaintoja mistä kohteesta hän tarvitsee, ja paikalla oleva tähtitieteilijä hoitaa havainnon tekemisen.

Nämä VLT:n opit olivat eräs syy siihen, miksi Buckley oli kiinnostunut Väisäsestä. Vuonna 2004 Väisänen muutti perheineen Kapkaupunkiin, missä SALTin toimistot sijaitsevat samalla kampusalueella Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion SAAO:n kanssa.

Afrikka on muutenkin Väisäselle rakas paikka, koska hän on syntynyt siellä suomalaiseen lähetyssaarnaajaperheeseen.

Petri Väisänen
Väisänen kertoi mielenkiintoisesta Scholzin tähdestä vuonna 2015 Tiedetuubin videolla.

Väisänen oli mukana viimeistelemässä SALTin tekniikkaa ja käynnistämässä sen rutiininomaista havaintotoimintaa. Vuonna 2015 hänet nimitettiin Buckleyn paikalle SALTin tieteelliseksi johtajaksi ja tämän vuoden alusta Väisänen on toiminut koko SAAO:n johtajana.

Tähtitiedettä ja lammasfarmareita

SALT sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Kapkaupungista koilliseen niin sanotulla Karoolla, eli autiomaan tyylisellä ylänköalueella.

Lähellä Sutherlandin kylää olevalla observatorioalueella oli jo ennen SALTia muutamia pienempiä kaukoputkia, mutta SALTin sekä aktivoituneen eteläafrikkalaistutkimuksen myötä alue on kasvanut ja sinne on noussut uusia kupoleita kuin sieniä sateen jälkeen.

Käytännössä kaikki uudet teleskoopit ovat joko kauko-ohjattuja tai robottiteleskooppeja, joita tutkijat tulevat katsomaan vain hyvin harvoin. Sen sijaan paikalla koko ajan oleva tekninen henkilökunta voi tulla apuun, jos ongelmia ilmenee. Observatorioalue onkin nykyisin kuin teleskooppihotelli, mistä melkeinpä kuka tahansa voi vuokrata paikan ja tehdä sopimuksen laitteiston teknisestä ylläpidosta.

Observatorioaluetta
Etualalla näkyvä 1,9-metrisellä peilillä varustettu Radcliffe Telescope oli Etelä-Afrikan suurin havaintolaite SALTin käyttöönottoon saakka. Nyt sen seurana on SALTin lisäksi parikymmentä muuta havaintolaitetta.

 

Noin 1500 metrin korkeudessa ylängöllä oleva Sutherland on tilastojen mukaan Etelä-Afrikan kylmin paikka talvisin, eikä lumi ole siellä mitenkään vierasta. Kesäisin – siis pohjoisen puolen talvella – päivälämpötila on usein yli 20°C:n ja olosuhteet vastaavat pitkälti Chilen ylänköjä.

Itse asiassa aikanaan, kun ESO oli perustettu ja sen teleskoopeille etsittiin sopivaa sijoituspaikkaa eteläiseltä pallonpuolelta 1960-luvun alussa, oli Sutherland eräs varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Ellei maassa olisi ollut tuolloin rotuerottelua ja poliittista epävakaisuutta, olisi se kenties valittukin. 

Maastoa SALTin ympärillä
Maasto Sutherlandissa on varsin karua. Observatorioalue sijaitsee seudun korkeimman kukkulan päällä noin 1750 metrin korkeudessa.

 

Tähtitieteilijöitä ja teknistä henkilökuntaa varten observatorioalueella on pieni hotelli ja huoltorakennuksia, mutta niiden vieressä on myös vierailijakeskus sekä "tavallisia" kaukoputkia, joilla paikalle tulevat vieraat voivat katsella eteläisen tähtitaivaan ihmeitä. Paikalle siis pääsevät myös muutkin kuin tähtitieteilijät ja Sutherland onkin varteenotettava kohde jokaiselle tieteestä innostuneelle Kapkaupungin-kävijälle.

Matka Kapkaupungista Sutherlandiin kestää viitisen tuntia ja kulkee läpi viiniviljelmien sekä kauniiden vuoristo- ja erämaamaisemien. Matkan varrella on esimerkiksi Maetjesfonteinin kylä, missä kannattaa poiketa vaikka lounastamaan. Vaikka Sutherlandissa voisi piipahtaa jopa päiväseltään, kannattaa siellä viettää ainakin yksi yö, sillä tähtitaivaan näkeminen on sen väärti.

Sutherland onkin viime aikoina panostanut turismiin ja ennen kaikkea tähtiturismiin. Kylässä on muutamia hotelleja, jotka ovat hankkineet pihalleen kaukoputkia ja kylän valoja on säädetty siten, että taivas näkyy hyvin. Etelä-Afrikkalainen grillijuhla. braai, tähtitaivaan alla onkin aivan upea kokemus.

Sutherland hotelToistaiseksi majoitukset ovat Sutherlandissa varsin vaatimattomia, mutta mitäpä muuta matkaaja siellä kaipaa kuin vuoteen, syötävää ja tähtitaivaan?

MaastoaSutherland on kiinnostava kohde myös luonnosta muutenkin innostuneelle: geologiaa sekä Karoon omalaatuista kasvillisuutta ja eläimiä on runsaasti.

-

Artikkelin kirjoittaja on vieraillut Etelä-Afrikassa ja SALTilla useita kertoja sekä tehnyt SALT:in / SAAO:n tilauksesta muun muassa jutun alussa olevan videon.

Tiedetuubin Klubi suunnittelee ryhmämatkaa Kapkaupunkiin ja SALTille marraskuussa 2018. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, kerro tästä sähköpostilla klubiin. Mikäli et ole vielä klubin jäsen, voit liittyä mukaan täällä.

Turistiripulikin sen osoittaa: superbakteerit tykkäävät turhista antibiottikuureista

To, 02/02/2017 - 01:07 Toimitus

Antibiootteihin hieman herkästi turvautuva matkailija poimii mukaansa tavallisista superbakteereista kaikkein vastustuskykyisimmät. Tuore tutkimus osoittaa jälleen kerran liiallisten antibioottien haitallisuuden.

Miljoonat matkailijat vierailevat vuosittain maissa, joissa hygienian taso on alhainen.

Jopa noin kolmasosa heistä palaa kotiin mukanaan ikävä yllätys: antibiooteille vastustuskykyinen ESBL-suolistobakteeri. Onneksi useimmilla tartunta on oireeton. 

ESBL-bakteeritartunnan saamisen riskialueita ovat Etelä- ja Kaakkois-Aasia, Afrikka ja Latinalainen Amerikka.

Erityisesti ripuli on köyhillä seuduilla matkailevan terveysongelma.

Sen sairastaminen nostaa ESBL-tartunnan riskiä, ja vielä suurempi riski on matkailijoilla, jotka hoitavat ripuliaan antibiooteilla: kaksi vuotta sitten julkaistu professori Anu Kanteleen johdolla tehty suomalaistutkimus osoitti, että ripuliin sairastuneista ja antibiootteja ottaneista korkeimman riskin alueilla käyneistä matkailijoista jopa 80 prosenttia toi mukanaan ESBL-superbakteerin.

Jatkotutkimuksessa on nyt osoitettu, että matkalla käytetty antibiootti ei ainoastaan altista ESBL-tartunnalle, vaan jopa valikoi suolistoon kaikkein vastustuskykyisimmät ESBL-kannat. Niistä voi olla suurta haittaa myöhemmin.

"ESBL-bakteerit ovat vastustuskykyisiä penisilliineille ja kefalosporiineille, ja siksi niiden aiheuttamia infektioita hoidetaan muiden ryhmien antibiooteilla, kuten fluorokinoloneilla", Kantele kertoo.

"Kun analysoimme tarkemmin ESBL-bakteerin hankkineita, kävi ilmi että niistä, jotka eivät turvautuneet antibioottiin, 37 prosentilla ESBL oli fluorokinolonille resistentti. Fluorokinolonia käyttäneistä matkustajista sen sijaan peräti 95 prosentilla ESBL-kanta oli vastustuskykyinen myös fluorokinoloneille." 

"Löydös on looginen: kun otetaan antibioottia, suolistossa pärjäävät nimenomaan ne, jotka ovat vastustuskykyisiä käytetylle antibiootille."

Vastustuskyky antibiooteille voi siirtyä bakteerilta toiselle eräänlaisissa geenipaketeissa, jolloin samassa paketissa voi siirtyä vastustuskyky monelle eri antibiootille.

Tutkijat havaitsivatkin, että fluorokinoloneille resistentit ESBL-kannat olivat usein vastustuskykyisiä myös muille sellaisille antibiooteille, joiden vastustuskyky kulkee samoissa geenipaketeissa kuin fluorokinoloniresistenssi.

"Käytännössä tämä merkitsee sitä, että matkailija poimii mukaansa kaikkein vastustuskykyisimmät ESBL-kannat, ja ESBL-infektioiden hoitovaihtoehtoja jää jäljelle entistäkin vähemmän", Kantele toteaa.

Antibioottiresistenssi on vakava uhka

ESBL-tartunta on usein oireeton, mutta oireetonkin kantaja voi kuitenkin levittää bakteeria eteenpäin. Jos huonosti käy, voi bakteeri aiheuttaa vaikean, jopa hengenvaarallisen sairauden.

Antibioottiresistenssi onkin yksi terveydenhoidon vakavimmista uhkista.  Jos antibioottien teho menetetään, monet niiden avulla nujerretut infektiosairaudet saattavat muuttua uudelleen kohtalokkaiksi.

"Vastustuskykyisten bakteerikantojen leviäminen pahentaa tilannetta entisestään. Sen vuoksi myös matkoilla tulisi välttää antibioottien tarpeetonta käyttöä. Tavallisen ripulin hoidossa antibioottia ei tarvita – tärkeintä on pitää huolta nesteytyksestä, ja oireita voi lievittää muilla ripulilääkkeillä."

Vastikään Travel Medicine and Infectious Disease -lehdessä julkaistu tutkimus oli jatkoa työlle, johon kutsuttiin mukaan Lääkärikeskus Aavan matkailuklinikalle hakeutuneita suomalaismatkailijoita.

Tutkittavat antoivat ennen matkalle lähtöään sekä heti matkalta palattuaan ulostenäytteen ja täyttivät kyselykaavakkeita. Jatkotutkimuksessa tästä ryhmästä valittiin 90 matkailijaa, jotka kaikki olivat saaneet matkalta suoliston ESBL-superbakteerin.

Kantojen herkkyys määritettiin lukuisille eri antibiooteille ja tuloksia tarkasteltiin suhteessa matkakohteeseen, matkailijan ikään, sairastettuun matkaripuliin ja käytettyihin antibioottihoitoihin.

Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston, Helsingin yliopistollisen sairaalan, Karoliinisen instituutin ja Lääkärikeskus Aavan Matkailuklinikan yhteistyönä.

Artikkeli on Helsingin yliopiston tiedote vain hieman toimitettuna.

Oletko lähdössä matkalle? Tiedetuubi esittelee tiedeturismikohteita.

Ti, 07/12/2016 - 11:37 Jari Mäkinen
Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskartta

Kesällä matkustellaan! Tiedetuubi esittelee nyt heinäkuussa erilaisia tieteellisteknisesti kiinnostavia turismipaikkoja, joihin matkan päällä kannattaa käydä tutustumassa. Osa näistä on suorastaan matkan väärti ihan yksistäänkin. 

Tiedetuubissa on esitelty erilaisia tiedekiinnostavuuskohteita aivan alusta alkaen, mutta nyt kesällä 2016 niitä tulee yksi per päivä lisää.

Kohteet liikkuvat pienistä tiedekeskuksista suuriin tiedehenkisiin massaturismikohteisiin ja mukana on myös pieniä, varsin yllättäviä knoppejakin – paikkoja, joita ei ole tullut ajatelleeksi tieteellisessä mielessä, tai muuten vain tiedehenkisesti jännittäviä paikkoja.

Paitsi että kaikki esitellyt kohteet löytyvät Tiedetuubin hakukoneella, voi niitä katsoa myös tästä päivästä alkaen kartalla. Jokaisesta mainitusta kohteesta on juttu tai pieni esittely; neliöllä merkityt kohteet ovat avoinna yleisölle vain rajoitetusti tai ryhminä. Siniset ovat lukijoiden jo lähettämiä vinkkejä, joista ei ole toistaiseksi esittelyä – voit siis lähettää oman ehdotuksesi karttasivulla. (Kiitos etukäteen!)

Zoomaa karttaa ja klikkaa kohdetta, niin linkki juttuun avautuu.

Suurin osa kohteista on Euroopassa, mutta mukana on myös paikkoja kaukomailta. Tämän kesän kohde-esittelyt lähtevät myös huomisesta alkaen – ainakin vähäksi aikaa – merten taakse. Mutta minne? Se selviää huomenna...

Nollan tähden hotelli

Pe, 09/19/2014 - 13:49 Jari Mäkinen
Null Stern Hotel

Sveitsissä, juustostaan ja komeista alppimaisemistaan tunnetussa Appenzellin kaupungissa on eräs maailman kummallisimmista hotelleista: vuonna 2009 avattu Null Stern Hotel, siis Nollan tähden hotelli, jonka mottona on ”Täällä ainoa tähti olet sinä”.

Kiinnostavan hotellista tekee kaksi seikkaa: ensinnäkin se on pyrkinyt, ja hyvin onnistunutkin, erittäin minimalistiseen olemukseen, ja toiseksi, kenties koska myös hotellin mukavuus on saatu minimoitua, se suljettiin vajaan vuoden toiminnan jälkeen. Hotelli jäi kuitenkin henkiin museona, jota tosin voi pitää myös omalaatuisena industialistis-arkkitehtoonisena tilataideteoksena.

Taiteijaveljesten Frank ja Patrik Riklinin perustama hotelli sijaitsee ydiniskua varten suojautumiseen varten tehdyssä bunkkerissa 1960-lukuisen ankean kerrostalokorttelin alapuolella kallioperässä. Ajatuksena oli mahdollisimman ankea ja yksinkertainen hotelli, missä palvelut, huonekalut ja oikeastaan kaikki on viety äärimmäiseen minimiin.

Hotellin sisäänkäynti on raskas metallinen pommisuojaovi, minkä jälkeen on pienenpieni vastaanottotiski. Siitä asiakkaat ohjataan kahteen suureen saliin, joissa on kuusi yhden hengen sähkyä ja neljä parivuodetta. Siinä missä peseytyminen ja tarpeiden tekeminen tapahtuu erillisessä, tosin kaikkien kanssa jaetussa erillisessä huoneessa, ei vuoteiden välissä ole minkäänlaisia seiniä tai edes näköesteitä.

Ainoa viihdyke hotellissa on yksi, yhteinen vanha televisio.

Koska lämmitystä ei luonnollisestikaan ole, voivat jotkut vilukissat kokea hotellin hieman kylmäksi. Heitä varten on kuumavesipulloja, niitä sellaisia muovisia brittisarjoista tuttuja litteitä lämmittimiä, jotka laitetaan peiton alle jalkopäähän. Samasta viileysseikasta johtuen tarjolla on aikaisesta aamusta alkaen kuumia juomia.

Tai siis oli, sillä nyt hotelli on enää museo. Riklin-veljesten mukaan hotelli on kommentti yhä naurettavammaksi käyvään hotellitrendiin, missä yksinkertaisesta yöpymisestä on tehty kokonaisvaltainen kokonaisvaltainen, ja siksi hyvin kallis kokemus. He kaavailivat siitä kautta maailman levittäytyvää ketjua (tosissaan tai ei), missä erilaisiin ankeisiin paikkoihin perustettaisiin paikan hengen mukaisia pieniä boutique-hotelleja.

Erilaiset design-hotellit lisääntyvät koko ajan, mutta samalla suuri osa hotelleista käytännössä laskuttaa lisää siitä, että ne ovat vähentäneet palveluitaan ja sisustustaan minimiin. Tästä äärimmäisiä esimerkkejä ovat kapselihotellit sekä ketjut, joissa huoneeseen pääsee netin kautta saatavalla koodilla ja koko vastaanottotiski on muutettu automaatiksi sekä luuriksi. Joissain tapauksissa onneksi myös hinta on minimalistinen, ja yöpymiskokemuksen sijaan väsynyt matkaaja saa vain sen, mitä hän kaipaa: suihkun ja hyvän vuoteen.

Alla on vielä ammoinen Null Stern Hotelista tehty video:

Linnoitushotelli

Pe, 05/30/2014 - 19:40 Jari Mäkinen

Tällaisena perjantaipäivänä mieli kaipaa jonnekin ulkomaille, paikkaan, missä olisi joko mukava lekotella auringonpaisteessa meren kohinaa kuunnellen tai käpertyä sisällä vaikkapa lukemaan.

Nämä ajatukset toivat mieleen jännittävän hotellin Englannissa, Brittein saarilla Kanaalissa: Spitbank Fort.

Kyseessä on vuonna 1878 valmistunut viktoriaaninen merilinnoitus, jonka britit rakensivat suojaamaan Portsmouthin satamaa ranskalaisten mahdollisilta hyökkäyksiltä. Sen tekemisestä päätettiin jo vuonna 1859 ja rakennustyöt aloitettiin lähes välittömästi, kunnes ne lopetettiin vuonna 1861. Samalla alueella kun oli tai sinne oli suunnitteilla kaksi muutakin, suurempaa merilinnoitusta ja pienimmän tarkoitusta haluttiin pohtia. Se päätettiin kuitenkin lopulta rakentaa, ja niin kuusi vuotta kestäneen tauon jälkeen työt aloitettiin uudelleen.

Linnoitus on 50 metriä halkaisijaltaan oleva ympyrä, mihin asennettiin todella raskas aseistus: kahdessa alimmassa kerroksessa oli aluksi 15 suurta tykkiä, yhdeksän 18-tonnista 10-tuumaista tykkiä sojottamassa merelle ja kuusi pienempää seitsentonnista sisämaahan päin. Ne tosin vaihdettiin pian uusiin 12-tuumaisiin merikanuunoihin, jotka olivat paikoillaan ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka.

Linnoitus oli aktiivinen toisenkin maailmansodan ajan ja sen jälkeen aina vuoteen 1962, jolloin se riisuttiin aseista ja jätettiin oman onnensa nojaan. Iso-Britannian puolustusministeriö luovutti sen yksityisiin käsiin vuonna 1982, jolloin sinne perustettiin pienimuotoinen museo. Sitä, sekä sen 50 huonetta, vuokrattiin juhlatilana, kunnes vuonna 2009 se myytiin lähes miljoonan euron hintaan hotelliyrittäjälle, joka laittoi paikan aivan uusiksi.

Nyt paikalla on kaikkea muuta kuin kolkko sotilaslinnoitus, vaikkakin sen historiaa ei edes koiteta peitellä. Karujen, keskimäärin viisi metriä paksujen kivimuurien sisällä on ulkoilmauima-allas, majakka, viheriöitä, kolme baaria, ravintola ja tietysti varsin omalaatuiset maisemat.

Linnoituksen muuttaminen luksushotelliksi vei kaksi vuotta, minkä aikana suurin osa tykkisyvennyksistä muutettiin huoneiksi ja niiden tykkiaukoista tehtiin ikkunoita, keskelle rakennettiin  välikatot lisätilaa varten ja ammoiset ruutikellarit muutettiin baareiksi. Kun paikkaa katsoo nyt, ei uskoisi, että aikanaan linnoituksessa oli 150 sotilasta nukkumassa riippumatoissaan ja kenttäkeittiö tekemässä heille apetta...

Paikka on remontoitu tyylillä, mutta hieman pömpöösisti. Tosin ne, jotka haluavat maksaa 450 euroa yössä huoneesta (tai yli 1200 euroa sviitistä), yleensä pitävät hieman tällaisesta. Silti paikka on jännän eksoottinen päiväunimatkakohde...ja sopii juuri perjantai-illan haaveeksi.

Linnoitus sijaitsee aivan rannikon tuntumassa Porthsmouthin vieressä.

Kuvat: Wikipedia, Solent Forts ja geograph.org.uk