kasvi

Amazoniasta löytyi tieteelle uusi jättilehtinen norsunkorvakasvi

To, 11/14/2019 - 18:44 Jarmo Korteniemi
Kuva jättilehtisestä puusta (Melo ja kumpp., 2019)

Brasilialaistutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä outoja puita, joilla on ihmistä suuremmat lehdet. Uuteen lajiin kuuluvat puut saattavat olla vaarassa kadota luonnosta.

Tutkijat huomasivat ensimmäisen oudon suurilehtisen puun jo 37 vuotta sitten, mutta sen varmistettiin edustavan omaa lajiaan vasta nyt. Tiedeartikkeli aiheesta julkaistiin syksyllä Acta Amazonica -sarjassa.

Puun soikeat lehdet ovat mitoiltaan 60–250 cm x 50–140 cm. Isokin ihminen voisi siis hyvin piilotella yhden ainoan lehden takana. Piilosille meno olisi tosin työlästä, sillä ainoat lehdet sijaitsevat ryppäänä 10–15 metriä pitkän oksattoman rungon huipulla.

Puut kuuluvat jo aiemmin tunnettuun kasvisukuun, jonka virallinen nimi on lehtien muodon vuoksi "norsunkorvakasvit". Uuden jättilehtisen kasvin tapauksessa nimi on erityisen osuva: Savanninorsun korvalehti on pituudeltaan 180240 cm ja leveydeltään 110130 cm.

Sivujuonne: "Norsunkorviksi" kutsutaan huonekasvien harhaanjohtavien myyntinimien ja käännöserheiden vuoksi myös muutamia muita kasveja, kuten kilpipiileaa (Pilea peperomioides, ruotsiksi ”elefantöra”) sekä taarokasveja (Colocasia-suku, englanniksi ”elephant-ear”). Suomeksi ainoa virallinen norsunkorva on kuitenkin Coccoloba uvifera.

Uudella puulajilla ei suomenkielistä nimeä vielä ole, vaan se tunnetaan tylsästi tieteellisellä nimellään Coccoloba gigantifolia. ”Coccoloba” viittaa kasvisuvulle tyypilliseen mehevään marjaterttuun, lajinimi ”gigantifolia” taas tarkoittaa jättilehtistä.

C. gigantifolia-puita on löydetty vasta noin 20 kappaletta. Ne kasvavat keskellä Amazonin sademetsää kahdella alueella, jotka ovat 600 kilometrin päässä toisistaan. Vielä ei kuitenkaan voida täysin varmuudella sanoa, kuinka harvalukuinen laji tarkalleen on. Toisin kuin suomalaismetsissä, Amazoniassa toistensa lomassa saattaa kasvaa jopa useita satoja eri puulajeja. Yksittäisen lajin puihin törmääminen saattaa siis joskus olla sattuman kauppaa. Tästä kertoo jo uuden puulajin löytöhistoriakin.

Ensimmäinen C. gigantifolia löytyi jo vuonna 1982 ja lisää havaittiin vuosina 1985, 1989, 1993 ja 1995. Nuo puut olivat kuitenkin kukattomia ja hedelmättömiä, joten lisätutkimuksiin ei ryhdytty. Vasta vuonna 2005 löydettiin ensimmäinen kukkiva ja hedelmiä vastikään tuottanut puu. Sen siemeniä tuotiin idätettäväksi ja kasvatettavaksi Manauksessa sijaitsevaan Amazonian tutkimusinstituutti INPA:an. Nyt, kun kasvatettujen puiden ikä on yli kymmenen vuotta, voitiin vihdoin varmuudella sanoa että kyse on uudesta lajista.

Tutkijoiden mukaan puu on luokiteltava saman tien uhanalaiseksi. Puiden leviäminen ja lisääntyminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa, oletetun harvalukuisuuden sekä populaatioiden välisen pitkän matkan vuoksi. Tuon lisäksi seutua muokataan rajusti ihmisen toimesta. Metsistä raivataan alati tilaa soijaviljelmille ja laidunalueille, läheiset joet on padottu monesta kohdasta, ja joenvartta kulkevan päätien käyttöä aiotaan lähitulevaisuudessa lisätä rankasti.

Vieläkin suurilehtisempiä kasveja on

Suomalaiset kasvit jäävät lehtineen mennen tullen C. gigantifolian varjoon. Meikäläisittäin ”suuria”, 20-senttisiä lehtiä voi löytää esimerkiksi vaahteralta, haavalta, leskenlehdeltä ja lumpeelta. Ukon- ja karhunputket sekä takiaiset taas tekevät jopa 60 cm pitkiä lehtiä. Vieraslajikasvien, kuten etelänruttojuuren, raparperin ja jättitataren lehdet voivat olla tuotakin suurempia. Suomessa ylivoimaisen voiton vienee kuitenkin haittakasvi jättiputki, jonka äkäisen liuskoittuneet lehdet saattavat yltää yli metrisiksi.

Maailman mittapuussa C. gigantifolia ei kuitenkaan ole se aivan kaikkein suurilehtisin kasvi.

Yhtenäisistä lehdistä pinta-alaltaan suurimpia lienevät joko jättigunneran raparperimäiset lehdet, tai amatsoninjättilumpeen kelluvat pyöreät lehdet. Kummatkin saattavat olla läpimitaltaan kolmen metrin luokkaa. Pisimpiä taas ovat erään raffiapalmulajin 25-metriset lehdet, jotka tosin ovat jakautuneet sadoiksi erillisiksi lehdyköiksi. Joillain muilla palmuilla taas on 5–8 -metrisiä, mutta yhtenäisiä lehtiä.

Lähde: Melo ja kumpp.: "A new species of Coccoloba P. Browne (Polygonaceae) from the Brazilian Amazon with exceptionally large leaves". Acta Amazonica 49(4): 324-329.

Aloituskuvassa esimerkkejä luonnonvaraisten C. gigantifolia -puiden lehdistä. Aloituskuvan oikeanpuoleinen lehti on mitoiltaan 2,15 m x 1,38 m, eli hieman maksimikokoa pienempi. (Melo ja kumpp., 2019)

Seitsemän kukkaa juhannustaikoihin

To, 06/18/2015 - 23:29 Jarmo Korteniemi

Juhannus on perinteisen ketohyppelyn juhla. Niityllä rymytessä voi törmätä mitä erilaisimpiin kasveihin. Jotkut niistä sopivat kukkaseppeleiksi, toiset lautaselle ja jotkut kannattaa kiertää kaukaa. Esittelemme alla seitsemän juhannuksen aikoihin kukkivaa kasvia.

Kaksi kaunista ja kaksi myrkyllistä

  • Lehtomaitikka (Melampyrum nemorosum)

Erikoisen näköinen keltakukkainen kasvi, jonka yläpään sinisenvioletit tukilehdet lisäävät näyttävyyttä. Väriensä vuoksi kasvin nimi on ruotsiksi "svenska flaggan", "svenska soldaten" tai "natt och dag". Kauneudestaan huolimatta kasvi on salakavala. Se on puoliloinen, joka varastaa osan ravinnostaan muiden kasvien juurista. Lehtomaitikka leviää muurahaisten avustuksella, sillä siemenet muistuttavat niiden munia: Vaistonsa mukaan muurahaiset kuskaavat siemenet pesiinsä.

Yksivuotista 20-40 -senttistä lehtomaitikkaa esiintyy luontaisesti maan etelä- ja kaakkoisosien lehdoissa ja niityillä. Keski-Suomessa se on tulokaslaji.

  • Ojakellukka (Geum rivale)

Ruohikosta voi löytää pitkän punertavan varren päässä heiluvan ja kainosti nuokkuvan kukan tai pari. Kellon violettien tai viininpunaisten verholehtien alta vilkkuvat vaaleat terälehdet. Kyse on hennosta ojakellukasta, joka tunnetaan monella muullakin nimellä. "Pumpulakukka", "vapsahaisenkukka", "mettiäisenkukka" ja "kimalaiskukka" kertovat erilaisten pörriäisten touhuamiseen kellon ympärillä. Mesivarastot sijaitsevat syvällä kukassa. Medestä pitävät kimalaiset eivät yllä perille, joten ne joutuvat puremaan tiensä verholehtien läpi. Kukan ronskimmat nimet, kuten "vanhanpiian lemmenkukka", "karva-" tai "pässinkellukat" ja kuuluisan kasvitieteilijän Elias Tillandzin ylöskirjaama "bässincullin muna" taas viittaavat nuokkuvien ja hieman karvaisten punertavien kukkien kasvamiseen pareittain. Toinen hieman toista ylempänä. Myöhemmin niiden tilalle kehittyy kaksi pallomaista hedelmistöä.

Ojakellukan kukkavarsi on 25-50 cm pitkä. Monivuotinen kasvi on yleinen koko maassa purojen varsilla, niityillä, lehdoissa ja rehevissä korvissa.

  • Kielo (Convallaria majalis)

Kielo kukkii valkoisilla nuokkuvilla kukilla, kehittäen niiden paikalle myöhemmin kellanpunaisia marjoja. Koko kielo on tappavan myrkyllinen: ainoastaan muutamat sienet ja hyönteiset pystyvät hyödyntämään kasvia vahingoittumatta. Ihmiselle kielon "nauttiminen" aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa ja pahoinvointia. Kasvista on jo vuosisatoja kansan"lääketieteessä" tehty sydäntä vahvistavia sydänalatippoja. Kielouutteilla on myös lääkitty epileptikkkoja ja halvaantuneita. Wanhan kansan mukaan kielon kukista kuivattu aivastuspulveri auttoi nuhaan, sillä se valuttaa aivorauhasen tautiset eritteet hyvin ulos. Kasvin nykyinen nimi on ilmeisesti Lönrrotin väännös sanasta "kieli": Lehtiensä vuoksi kasvia kutsuttiin kansan parissa "lehmänkieleksi" tai "kieliheinäksi". Ruotsalainen "liljekonvalj" vääntyi meillä pian "viljuvaljuksi" ja "viljukkavaljukaksi". Kielo on Suomen kansalliskukka ja löytyi 90-luvulla kymmenpennisestäkin.

Kielon kukkavarsi on 15-20 cm korkea. Kasvi on yleinen koko maassa, ainakin napapiirin eteläpuolella.

  • Suovehka (Calla palustris)

Suomen ainoa vehka löytyy suolampareista ja purojen varsilta. Kasvi aloittaa kukintansa juhannuksen tienoilla. Sen erikoisen näköisiä kellertäviä tähkämäisiä kukintoja eli puikeloita ympäröi suuri valkoinen suojalehti. Myöhemmin huomiota herättävät vehkan kirkkaan punaiset hedelmät. Koko kasvi on myrkyllinen ja aiheuttaa nautittuna limakalvojen turvotusta ja sydämentykytystä. Vehkaa voi kuitenkin käyttää oikein käsiteltynä hätäravintona: Carl von Linne kertoi aikanaan, että Lapissa vehkan juurista tehtiin parin päivän pituisen käsittelyn jälkeen leipää. Leipä oli makeaa ja vaaleaa, toisten kertomusten mukaan kirpeää ja katkeran makuista.

Vehkan näyttävä suojuslehti on 5-10 cm pituinen. Vehka on yleinen koko maassa, aivan ylintä Lappia lukuunottamatta.

Kaksi ruokaisaa

  • Voikukka (Taraxacum spp.)

Vaikka ympäri maan löytyvät keltaiset "voikukat" näyttävätkin pellolla kaikki samalta, voikukka ei ole mikään yksi laji. Pelkästään Suomessa ne muodostavat noin 500 lajin sekasotkuisen ryhmän, jonka moninaisuuden huomaa lehdistä. Monet lajeista ovat täysin siitepölyttömiä, ja jatkavat sukuaan suvuttomasti. Kaikki voikukat ovat erinomaisia ruokakasveja, joista voi käyttää aivan kaikki osat. Juurista saa leivän jatketta, makua keittoihin tai ytyä muhennoksiin, sekä tietysti kahvinkorviketta. Kirpsakat lehdet kelpaavat salaattiin tai pinaatin tapaan melkein mihin vain. Myös kukat ovat syötäviä, vaikka siitepöly aiheuttaakin joillekin allergisia oireita. Voikukat voi vahingossa sekoittaa ruuaksi kelpaamattomiin sukulaiskasveihin (maitiaiset ja keltanot), mutta ainoastaan voikukan 5-25 cm pituinen kukkavarsi on täysin lehdetön. Kukkavarresta löytyvällä maitiaisnesteellä hoidettiin entisaikaan finnejä, syyliä ja haavoja. Voikukasta saadaan hieman eri käsittelyllä useita eri väriaineita - ainakin punaista, keltaista, violettia ja ruskeaa.

  • Koiranputki (Anthriscus sylvestris)

Yleinen ja näyttävä läpi kesän kukkiva valkoinen kukka löytyy noin metristen varsien päästä. Koiranputki on hyvä ruokakasvi, mutta voi helposti sekoittua tappavan myrkylliseen myrkkykatkoon tai hukanputkiin. Maultaankin se on kuuleman mukaan lievästi epämiellyttävä. Koiranputki on levinnyt ja yleistynyt koko maassa laidunnuksen vähennyttyä. sitä esiintyy etenkin rehevöityneillä alueilla, kuten koirien ulkoilutusalueilla tai tienpientareilla. Ongelmaksi koituneen kasvuston poistaminen on mittava urakka, sillä monivuotinen emokasvi voi yrittää työntää kukkavarsia useiden vuosien ajan. Muita nimiä ruiskuheinä tai koirankattara.

Pirunpiiska

  • Suo-ohdake (Cirsium palustre)

Kosteilla niityillä ja rannoilla kohoavat korkeat, tummanpuhuvat ja piikkiset kukkavarret kuuluvat poikkeuksetta suo-ohdakkeelle. Komea torni nousee jo ennen kukintaa korkealle muun kasvuston yläpuolelle. Tietyissä kulttuuria harrastavissa biologipiireissä se tunnetaankin "mordorkukkana". Rakkaalla ja näkyvällä kasvilla on toki monia muitakin nimiä: "piikkiäinen", koska se on kauttaaltaan varsin kivulias kosketeltava, "mehiläisohdake", koska se on hyönteisten suosiossa, ja "lumenmittari", koska sen korkeuden kerrotaan näyttävän tulevan talven lumimäärän. Jopa parimetrisen varren päähän avautuu lopulta violetti kukkaterttu.

 

Vaan entäpä ne juhannustaiat, kuten vaikkapa tulevan puolison taikominen? Kukan ojennus mielitietylle on oikein hyvä alku. Kunhan ei vain sitä ohdaketta...

Lähteet: Retkeilykasvio (Luonnontieteellinen kasvimuseo 1998); Mikko Piirainen & kumpp.: Kotimaan luonnonkasvit (Wsoy 2003); Ulla Lehtonen: Ullan luonnonyrtit (Wsoy 2004); Hämet-Ahti & kumpp. (toim): Kirsti & Marja Aapala: Pääskynhattu, päivänkämmen (Otava 2007).

Nyplätään juuria

Pe, 05/15/2015 - 19:00 Jari Mäkinen

Moni meistä on varmaankin katsellut joskus kasvien juuria. Suurilla puilla ne ovat käsivarrenkin paksuisia juurakoita, mutta yleisillä sisätiloissa olevilla kasveilla ne ovat sellaista omituista puuhkaa – pieniä, sykkeröisiä tuuheroita, jotka koristekasvejakin ruukusta toiseen siirtäessä ripottelevat multaa ikävästi joka puolelle.

Lontoon taideyliopiston professori Carole Collet on katsellut todennäköisesti myös juuria, mutta koska kestävän tulevaisuuden (mikä on hänen alansa) lisäksi hän on ollut kiinnostunut tekstiilitaiteesta, hänelle juurista tuli mieleen nähtävästi käsityöt.

Nyplääminen, jossa puisiin nypylöihin kiinnitettyjä lankoja solmitaan ja palmikoidaan yhteen. Tai virkkaaminen, eli langan kutominen virkkuuneuloilla kauniiksi mattomaiseksi muodostelmaksi. Collet tosin keksi käyttää langan lisäksi materiaalinaan juuria, eli hän käytti ohuita juuria lankamaisena materiaalina ja jatkoi työtään langoilla.

Tuloksena on kauniita teoksia, osittain jopa eläviä kasveja, joilla on taiteelliset lankajatkeet juurinaan. 

Colletille teokset ovat kuitenkin enemmän, sillä hän haluaa näyttää niillä tilannetta parin vuosikymmenen päästä, joskus 2050-luvulla, kun todennäköisesti kasvien avulla tuotetaan ruokaa ja kangasta, sekä myös monia muita arkielämän materiaaleja. Esimerkiksi materiaalitieteilijät hahmottelevat komposiittimateriaalien seuraavaa sukupolvea, missä esimerkiksi laitteiden osia voidaan kasvattaa oikeaan muotoon. Suurin osa raaka-aineistamme ovat biopohjaisia (mistä itse asiassa eilinen roska-artikkelimmekin kertoi hyvin).

Otsikkokuvassamme on kaksi Colletin teosta sarjasta “Biolace” (2010-2012), mihin kuuluu kaikkiaan neljä virkkaamalla tai nypläämällä modifioitua kasvia. Mansikka, basilika, tomaatti ja Pinaatti, joista oli muokkaamalla saatu teokset Musta Mansikka, Basilika no.5, Tomaattifaktori 60 ja KultaNanoPinaatti (Strawberry Noir, Basil n 5, Tomato Factor 60 ja GoldNano Spinach).

Collet haluaa kysyä teoksillaan kuinka pitkälle elävien kasvien muokkaaminen saa mennä ja mitä tapahtuu, kun muokatut kasvit tulevat tavallisiksi? Entä haluaisitko syödä vitamiinirikasta mustaa mansikkaa samasta kasvista, mikä tuottaa myös kauniita mustia vaatteita?

Tämä nimittäin on todennäköisesti mahdollista varsin pian, kun kasvit kehitetään monikäyttöisiksi biotehtaiksi, jotka voivat tuottaa meille ruokaa ja raaka-aineita samalla kun ne syövät ilmassa olevaa hiilidioksidia sen sijaan että tehtaat syytäisivät sitä taivaalle.

Kestävä kehitys ei ole koskaan näyttänyt ja maistunut näin hyvältä!

Kuvat: Caroline Collet.

Omalaatuisia kasvilamppuja

Pe, 05/09/2014 - 20:07 Jari Mäkinen
"Vase & Leuchte", Miriam Aust. Kuva: Tanja Evers.

Tieteen, tekniikan ja taiteen rajamaastossa liikkuva verkkojulkaisu Art and Science Journal esittelee säännöllisesti arkipäivän esineitä, jotka ovat löytäneet uuden käytön niille hieman epätavallisemmassa ympäristössä tai joutuneet hyvällä tavalla väärinkäytetyiksi. Kuten esimerkiksi kasvit ja lamput artikkelissa Flower 'Bulps' (mikä onkin mainio sanaleikki, koska 'bulb' tarkoittaa niin hehkulamppua kuin kukkasipulia).

Kyse ei ole kasvilampuista, vaan lampuissa olevista kasveista kasveissa olevista lampuista.

Tätä jälkimmäistä kategoriaa edustaa otsikkokuvassakin olevan saksalaisen muotoilijan Miriam Austin pöytälamppu, joka ei ole vain taideteos, vaan käyttöesine, joka on vaasi ja valaisin. Kun sekä lamput että kasvit laitetaan samoihin astioihin, on tuloksena lämmintä, epäsuoraa valoa sekä laboratoriomainen tunnelma. Keskeltä kasveja hohtava valo myös auttaa kasveja kasvamaan sekä näyttää niiden rakenteen kuin läpivalaistuna, koska näinhän juuri tapahtuu. Lisäksi kasveista tulee ympäröivään huoneeseen epätäsmällisiä, orgaanisia varjoja, jotka muuttuvat vedessä olevan konvektion vuoksi.

Tämä "Vase & Leuchte" on myös tuotannossa ja ostettavissa itselle.

Yllä oleva japanilaisen Yuma Kunon työ noudattelee samaa kaavaa. paitsi että nyt kasvit laitetaan lamppujen sisään. Tämän jälkeen tosin hehkulamppu ei toimi, eikä sen ole tarkoitustaan, sillä nyt kyseessä on taideteos. Kun Japanin hallitus kehotti vuonna 2007 siirtymään perinteisistä hehkulampuista energialamppuihin (samaan tapaan kuin Euroopassa on tapahtunut), Kuno keksi käyttää hylättyjä hehkulamppuja omiin tarkoituksiinsa: leikkaamalla lamppuun reiän, täyttämällä syntyneen tilan vedellä ja laittamalla hehkulankaa hyväksi tukena käyttäen lampun sisälle kasvin, on tuloksena kauniita pieniä vaaseja.

Tässä voisi olla myös hyvä toimintavinkki alkavalle viikonlopulle! Leikitään lampuilla ja kasveilla – mutta muistetaan pitää sähkövirta ja vaaseissa oleva vesi kaukana (tai hyvin eristettynä) toisistaan!

Kuvat:

- "Vase & Leuchte" (2011), Miriam Aust. Kuva: Tanja Evers.

- Yuma Kunon hehkulamppukasvivaaseja. Kuva: Satoru Ikegami.