merentutkimus

Valtava aalto havaittu Etelämerellä

Pe, 05/11/2018 - 11:46 Toimitus
Kartta, joka näyttää poijun sijainnin

Toukokuun 8. päivänä Uuden-Seelannin ilmatieteen laitoksen asentama yksinäinen mittauspoiju Etelämerellä sai todella kyytiä: siihen iski 23,8 metriä korkea aalto.

Merenkävijät kertovat aina tarinoita yksittäisistä, valtavista aalloista ja sellaisia on saatu muutamia jopa kuvattuakin.

Mutta näin suurta aaltoa ei ole toistaiseksi tullut eteen eteläisellä pallonpuolella. Tiistaina 8. toukokuuta Etelämerellä noin 600 kilometriä Uudesta-Seelannista etelään keskellä aavaa valtamerta oleva mittauspoiju rekisteröi suurimman koskaan mitatun aallonkorkeuden.

23,8 metriä on seitsenkerroksisen talon korkeus, ja jos sellainen olisi iskenyt laivaan, niin se olisi ollut varmasti pulassa.

Kaikkein suurimmat aallot on kuitenkin mitattu Pohjois-Atlantilla. Brittien merentutkimusalus rekisteröi helmikuussa 2000 Skotlannin länsipuolella useita 18,5 metriä korkeita aaltoja ja yksittäisiä, joiden korkeus oli jopa 29,1 metriä.

Todennäköisesti suuria aaltoja on enemmänkin ja kenties suurempiakin, mutta niistä on vaikea saada tietoa. Mittauspoijuja on varsin harvassa ja valtameret ovat suuria. 

Pientä vinkkiä asiasta on saatu satelliittihavaintojen avulla. Vuonna 2004 tutkijat kävivät läpi Envisat-satelliitin ko,men viikon aikana ottamia tutkakuvia maailman meriltä ja löysivät kymmenen yli 25-metristä aaltoa.

Nyt jättiaallon Etelämerellä havainnut poiju oli varsin uusi, sillä se asennettiin paikalleen vasta viime maaliskuussa.

Poijua laitetaan paikalleen
Kuva: MetOceanNZ

 

Poiju mittaa vain 20 minuuttia kolmen tunnin välein, joten suuria aaltoja on todennäköisesti tuolloin enemmänkin. Kenties jopa suurempiakin.

Alkuviikosta alueella oli hyvin voimakas, nopeasti kehittyvä matalapaine, joka puskee liikkuessaan alla meren pinnalla samaan suuntaan kulkevia aaltoja ikään kuin mukanaan. Matalapaine lisää niiden vauhtia ja voimaa, jolloin ne saattavat kehittyä näinkin suuriksi. 

Aallot jatkavat eteenpäin meren pinnalla, vaikka matalapaine heikkeneekin. Todennäköisesti tämäkin ennätysaalto rantautuu Pohjois-Amerikkaan voin viikon päästä.

Edellinen eteläisen pallonpuolen rekisteröity aallonkorkeusennätys on vuodelta 2012, jolloin australialainen poiju Tasmanian eteläpuolella kirjasi luvun 22,03 metriä.

Kauppa-alus kohtaa jättiaallon vuoden 1940 tienoilla Atlantilla. Kuva: NOAA

 

Epävirallisesti suurin tiedossa oleva aalto havaittiin vuonna 1826, kun ranskalainen tutkimusmatkailija Jules Dumont d'Urville kertoo havainneensa 33 metriä korkeita aaltoja Intian valtamerellä. Häntä arvosteltiin jälkikäteen, sillä kukaan ei uskonut niin suuria aaltoja olevan olemassa – jopa tunnettu tutkija François Arago laski, että aalto ei voi olla suurempi kuin 9,1 metriä.

No, hän oli väärässä ja voi olla, että Dumont d'Urville oli oikeassa; jättiaaltoja on olemassa ja kunhan tämä uusiseelantilaispoijukin pääsee tekemään mittauksiaan pitemmän aikaa, voidaan sielläkin havaita yli 30-metrisiä jättiläisiä.

Aranda ja liidin tutkivat mm. vedenvaihtoa Selkämerellä

La, 05/06/2017 - 18:35 Toimitus

Tutkimusalus Aranda on juuri nyt Selkämerellä noin 100 km itään Gävlestä. Tälle tuoreimmalle tutkimusmatkalleen alus lähti viime tiistaina ja sen mukana on uudenlainen tutkimusrobotti, niin sanottu liidin.

Arandan vuosi on tähän saakka ollut työn täyteinen, sillä alus on ollut matkalla lähes koko ajan. Nyt meneillään oleva tutkimusmatka on vuoden kahdeksas ja edessä on vielä neljä keikkaa ennen heinäkuun lopussa alkavaa isoa remonttia. Aranda on loppuvuoden telakalla, kun sitä parannellaan ja uudistetaan.

Mutta nyt laiva on kuitenkin siis täydessä toimessa. Parhaillaan käynnissä oleva tutkimusmatka on osa suurempaa Itämeren keskusaltaan ja Pohjanlahden välisen vedenvaihdon tutkimusta. Ilmatieteen laitoksen tutkijat kartoittavat matkalla eri vesimassojen jakautumista Itämeren keskusaltaan pohjoisosassa, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläisellä puoliskolla.

Selkämerellä havaittu merkkejä happipitoisuuden pienenemisestä

Sekä Itämeren keskusaltaan, Ahvenanmeren ja Selkämeren välillä olevien matalien kynnysten yli Selkämerelle pääsee vain Itämeren keskusaltaan ylempien kerrosten vettä. Tämä vesimassa on suolaisempaa ja painavampaa kuin Selkämeren vedet ja se painuu Selkämeren syvänteiden pohjalle. 

Kynnysten mataluudesta johtuen keskusaltaan hapettomat, suolaisemmat ja raskaammat syvät vedet eivät pääse Selkämerelle. Selkämeren veden suolapitoisuus on näin pienempi kuin varsinaisen Itämeren, ja vesipatsaan kerrostuneisuus on heikompi. 

Pohjanläheinen happipitoisuus on Selkämerellä tähän asti ollut hyvä, koska happea pääsee pohjalle syksyn ja kevään pystysuoran sekoittumisen ansiosta. Viime vuosina on kuitenkin havaittu merkkejä happipitoisuuden pienenemistä Selkämeren syvien altaiden pohjan läheisessä vedessä.

Selkämeren tila on ollut siinä määrin hyvä, että suuri osa tutkimuksesta on viime vuosina keskittynyt pääaltaaseen ja Suomenlahteen. Jotta Selkämeren tilan muutoksia pystyttäisiin paremmin arvioimaan tulevaisuudessa ja pitämään se vähintään nykyisenä, on tärkeä ymmärtää, miten altaan virtausolosuhteet ja vesimassojen ominaisuudet muuttuvat ja mitkä asiat vaikuttavat veden vaihtoon pääaltaan ja Selkämeren välillä.

Uusi vedenalainen tutkimusrobotti mukana matkalla

"Matkan keskeiset tutkimusvälineet ovat ns. CTD-luotain, jolla mitataan meriveden lämpötilaa ja suolapitoisuutta tarkasti syvyyden funktiona ja vedenalainen liidin, jossa myös on CTD-laitteisto. Laivan ja liitimen CTD-luotaimiin on liitetty muitakin antureita, joilla voidaan mitata mm. happipitoisuutta", kertoo matkanjohtaja Laura Tuomi Ilmatieteen laitoksesta.

CTD-luotaimella (sanoista conductivity, temperature, and depth) mitataan meriveden lämpötilaa, suolapitoisuutta ja syvyyttä. Se lasketaan vinssillä tiedonsiirtokaapelin varassa mereen lähes jokaisella havaintopisteellä heti pisteelle saapumisen jälkeen.

Laitteeseen on mahdollista liittää useita erilaisia lisäantureita, jotka mittaavat esimerkiksi happipitoisuutta, levien määrää sekä valon vaimenemista merivedessä.

Yllä olevassa kuvassa on Arandan CTD-luotain Ilmatieteen laitoksen Twitter-syötteen kuvassa.

Liidin

Liidin on puolestaan kauko-ohjattu merentutkimusrobotti, millaisesta olemme kertoneet useampaankin kertaan aikaisemmin, mm. tässä jutussa ja videossa

Arandan matkan jälkeen liidin jää vielä muutamaksi viikoksi kartoittamaan omin nokkinensa Selkämeren eteläosien vesimassoja.

Matkalla huolletaan lisäksi viime vuoden keväällä meren pohjaan asennetut virtamittarit Selkämeren eteläosissa ja asennetaan matkan ajaksi virtamittari Itämeren pääaltaan ja Ahvenanmeren väliselle kynnykselle.

Näiden lisäksi huolletaan Selkämeren aaltopoiju ja laitetaan Argo-poiju Selkämerelle. Argo-poiju on vapaasti meressä ajelehtiva laite, joka mittaa lämpötilaa ja suolaisuutta.

Matkan alussa tehtiin myös vuosittaiset vertailumittaukset kaikkien Ilmatieteen laitoksen CTD-luotainten mittaustarkkuuden varmistamiseksi.

CTD-luotaimet ovat tärkeitä fysikaalisen merentutkimuksen mittalaitteita. Ne mittaavat meriveden lämpötilaa, sähkönjohtokykyä ja painetta laskeutuessaan pinnalta lähelle pohjaa. Näistä suureista voidaan kansainvälisesti sovituilla kaavoilla laskea monenlaisia muitakin merten ominaisuuksia kuvaavia suureita, kuten mm. veden suolaisuus ja tiheys.

Tutkimusretkikuntaan kuuluu Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen, Ruotsista SMHI:n ja Virosta Tallinnan teknisen yliopiston merentutkimuslaitoksen (MSI) henkilökuntaa.

Metallipurjevene Tara – tutkimusmatkalla Tyynellä valtamerellä

Tara on ranskalainen 36-metrinen purjealus, jonka tutkimusmatkoja olemme seuranneet aikaisemminkin Tiedetuubissa (Jäämeri vuonna 2013 ja yleisjuttu viime vuonna)

Nyt tämä alumiinirakenteinen alus on Tyynellä valtamerellä olosuhteissa, missä sen jäävahvistuksesta ei ole mitään hyötyä. Alus lähti matkaan toukokuussa ja on juuri nyt Pääsiäissaarilla, mistä matka jatkuu eteenpäin Polynesiaan ja muille Tyynen valtameren korallisaarille, Japaniin, Uuteen Seelantiin, Kiinaan ja lopulta päättyy Kanadaan, Vancouveriin vuonna 2018. 

Taran kartta

Tämän Tara Pacific -tutkimusmatkan päätutkimusaihe on korallit. Koralliriuttoja on vain 0,02 % maailman meristä, mutta Taran mukaan niillä on 25 % maailman biodiversiteetistä. Merien eläinten ja kasvien lisäksi noin miljardi ihmistä etenkin Aasiassa ovat riippuvaisia koralleista suoraan tai epäsuorasti. 

Korallit ovat kärsineet huomattavasti ilmastonmuutoksesta: noin 20 % koralliriutoista on tuhoutunut 25 % on vaarassa ja 25 % lisää koralleista on vaarassa tulevaisuudessa, kun arvioidaan tilannetta vuonna 2050. 

Yllä oleva video kertoo enemmän Taran nyt käynnissä olevasta tutkimusmatkasta ja laivan nettisivut ovat erinomainen paikka tutustua tarkemmin matkalla tehtävään ja aiemmin Taralla tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen.

Tiedetuubikin seuraa purjehdusta varmasti myös jatkossa.

Video: Tosimaailman Pokemon löytynyt meren syvyyksistä

Merentutkimusalus E/V Nautilus on parhaillaan tutkimusmatkalla Kalifornian rannikon tuntumassa ja sen tekemisiä voi seurata lähes reaaliajassa osoitteessa nautiluslive.org ja mm. twitterissä sekä Instagrammissa.

Eräs sympaattisimmista sen kameroihin sattuneista eläimistä on varmastikin tämä noin 900 metrin syvyydestä löytynyt pieni mustekala, tarkemmin sanottuna Rossia pacifica -pikkuseepia.

Yleensä alle kymmenen senttiä pitkillä pikkuseepioilla on kahdeksan imukupillista lonkeroa ja kaksi pidempää pyyntilonkeroa. Koiraan ensimmäinen vasemmanpuoleinen lonkero on erikoistunut parittelutehtävään (heterokotylus), siittiöpakkauksen siirtämiseen naaraaseen. Pikkuseepiat voivat uida sekä vaipan eväpoimujen avulla että vaippaontelosta suppilon kautta puristetun vesisuihkun avulla. 

Tämä ötiäinen elää merenpohjassa, ja tunkeutujan lähestyessä se alkaa erittää limaa ja hautautuu merenpohjan hiekkaan. Silloin niiden pallomaiset silmät näkyvät komeasti ... ja saavat seepian näyttämään ihan Pokemonilta.

Mutta siis kyseessä on pikkuseepia, ei Pokemon. 

Hyvää maailman meripäivää! (…vai onko se kovinkaan hyvä?)

Ke, 06/08/2016 - 00:42 Jari Mäkinen
Näkymä merelle


Tänään 8. kesäkuuta vietetään kansainvälistä meripäivää. World Oceans Day on ollut YK:n eräs virallisista maailman merkkipäivistä vuodesta 2008 alkaen, mutta epävirallisesti sitä on juhlistettu Rio de Janeirossa vuonna 1992 olleesta ympäristökokouksesta alkaen.


Päivän kuvaNiinpä tänään vietetäänkin erilaisia meriin ja valtameriin liittyviä tapahtumia ympäri maailman. Tänä vuonna teemana on "Terveet meret, terve planeetta", ja useissa tapahtumissa kiinnitetäänkin huomiota merten saastumiseen.

Ellet pääse itse paikalle johonkin tapahtumista, niin päivän Facebook-sivulle on ainakin helppo hypätä ja seurata menoa twitterissä avainsanalla #worldoceansday.

Maailman luonnonsäätiön mukaan 80% merten saasteista on peräisin ihmisen kiinteän maan kamaralla tekemistä toimista, jotka työntävät meriin lannoitteita, öljyä, myrkyllisiä kemikaaleja ja kaikenlaista kiinteää jätettä, kuten erityisen haitallista muovia.

WWO:n tiedoista paljastuu myös se, että maailman saastunein meri on Meksikon lahti, jonka keskellä on pinta-alaltaan 16 000 – 20 000 km2 oleva lähes kuollut alue. Pohjois-Atlantilla lilluu valtava roskalautta, jonka halkaisija on satoja kilometrejä ja missä on paikoitellen jopa 200 000 roskakappaletta neliökilometrillä.

Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Tyynen valtameren keskellä olevaan pääasiasta mikroskooppista muovia sisältävään jätelauttaan, joka on pinta-alaltaan arviolta 15 miljoonaa neliökilometriä – varovaisimpienkin laskelmien mukaan vähintään 700 000 km2.

Yllä olevassa kuvassa on kuitenkin näkymä varsin puhtaalle merelle Etelä-Afrikassa. Siinä on Kapkaupungin eteläpuolella oleva Cape Point, mistä avautuu laaja ulappa, jonka vastaranta on Etelämanner. Paikassa eteläinen Atlantti ja Intian valtameri kohtaavat, ja vaikka sää olisi lämmin ja mukava, on haita vilisevä, rikas meri aina varsin kylmä.

Maailman meripäivää kannattaa juhlistaa katsomalla (taas kerran) Yann Arthus-Bertrandin ja Michael Pitiot'n mainio elokuva Planet Ocean, jonka YouTube-versio on alla upotettuna. Sen saa näkyviin myös koko ruudun kokoisena ja YouTuben puolelle hyppäämällä myös parempiresoluutioisena.

Itämeressä ui keltainen sukellusvene, jonka nimi on Uivelo (video)

Ilmatieteen laitos tutkii myös merten syvyyksiä nyt automaattisella sukellusveneellä. Uivelo on miehittämätön veden alla toimiva tutkimuslaite, joka otettiin käyttöön toukokuun alussa.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen Itämeren alueella toimiva automaattinen tutkimussukellusvene – eli vedenalainen liidin – sillä suomalaiset testasivat tekniikkaa jo aikaisemmin (katso juttumme vuodelta 2013) yhdessä espanjalaisten kanssa ja havaitsivat sen toimivaksi.

Niinpä Ilmatieteen laitos hankki viime vuonna Slocum G2 -liitimen, joka on suunniteltu toimimaan kauko-ohjatusti matalilla merialueilla.

Laite voi sukeltaa 200 metrin syvyyteen ja se voi Itämeren oloissa toimia jopa kaksi kuukautta yhtäjaksoisesti. Vastaavia laitteita on maailmalla jo noin 600, mutta kyseesäs on ensimmäinen suomalainen sekä eräs harvoista Itämeren alueella olevista.

Liidin mittaa meren vesirungon fysikaalisia ja biologisia ominaisuuksia sukeltaessaan ohjelmoitua reittiä vedenpinnan alla. Uusien sukeltavien robottien avulla voidaan tutkia entistä tarkemmin Itämeren fysikaalisia ominaisuuksia, kuten happipitoisuutta sekä meren lämpötilan ja suolaisuuden vaihtelua sekä virtauksia.

"Liitimen avulla saadaan tietoa, joiden avulla voidaan parantaa merimalleja. Merimalli simuloi veden lämpötilan, suolapitoisuuden ja virtausten käyttäytymistä eli mallien avulla pystytään ennustamaan esimerkiksi merivirtojen muutoksia ilmaston lämmetessä", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Tikka.

Liidin voidaan laskea veteen pienveneestä ja sen kulkua valvotaan ja ohjataan satelliittien välityksellä. Pinnalla käydessään laite on tiedonvaihtoyhteydessä ohjaajiinsa.

Uiveloksi ristitty liidin teki ensimmäisen lyhyen merimatkansa Helsingin edustalla toukokuun alussa.

Testit tehtiin yhdessä aiemmissa kokeissa mukana olleen espanjalaisen yhteistyökumppanin SOCIB:n kanssa, joka tarkasti liitimen vakauden ja perustoiminnan. Perusteellisempia merikokeita ja reitin ajoa tehtiin viime viikolla yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman merialueella.

"Liitimen käyttöönotto sujui hyvin ja varsinainen tutkimustyö voidaan aloittaa jo tänä kesänä", Kimmo Tikka kertoo.

Liidin liittyy samalla osaksi FINMARI-merentutkimusinfrastruktuuria.

Kuva: Ilmatieteen laitos / Kimmo Tikka; video: Ilmatieteen laitos.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Tvärminnen tutkimusalus on antiikkinen - Stig auttoi hankkimaan uuden

Ti, 05/17/2016 - 13:06 Toimitus

Helsingin yliopisto on päättänyt hankkia uuden tutkimusaluksen Hangossa sijaitsevalle Tvärminnen eläintieteelliselle tutkimusasemalle. Nykyinen tutkimusvene Saduria ei enää täytä nykyaikaisia vaatimuksia.

Uusi alus on 16 metriä pitkä katamaraani, joka soveltuu rannikonläheiseen tutkimukseen. Katamaraani varustetaan tarkoituksenmukaisilla nostimilla ja vinsseillä ja nykyaikaisella näytteenottovälineistöllä. Lisäksi aluksella on tilaa enintään 30 hengen kurssi- ja tutkimusryhmille.

Uusi alus otetaan näillä näkymin käyttöön ennen vuoden 2017 loppua Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä.

Alus tulee merkittävästi parantamaan Tvärminnen mahdollisuuksia harjoittaa korkealaatuista ja nykyaikaista merentutkimusta rannikonläheisessä ympäristössä. Uusi alus kasvattaa myös Suomen kapasiteettia rannikonläheisessä Itämeritutkimuksessa ja merentutkimuksessa kansanvälisellä huipputasolla.

Suuren avun aluksen hankkimiseen antoi vuorineuvos Stig Gustavson, joka ohjasi 70-vuotissyntymäpäivätervehdyksensä, yhteensä 800 000 euroa, Helsingin yliopistolle. Itämeri-tutkimus on tunnetusti Gustavsonille läheinen asia, joten alus on luonteva sijoitus lahjoitukselle.

Kaikkiaan uusi alus maksaa noin 1,7 miljoonaa euroa.

Kuva: Alf Norkko
Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Golf-virta on hämmentävän repaleinen

Ma, 05/02/2016 - 10:16 Jari Mäkinen
Golf-virran nopeusennuste

Juuri tänäänkin kannattaa suoda ajatus Golfvirralle, koska se tuo meille Karibianmeren lämpöä. Ilman sitä näillä pohjoisilla kulmilla olisi hieman viileät olot – olemmehan napapiirin tuntumassa.

Päivän kuvaPäivän kuvana on Golfvirta, jonka lämpötilaa ja nopeutta mitataan sekä ennustetaan koko ajan. Tiedolla on paitsi merkitystä sään ennustamisen sekä tutkimuksen kannalta, niin myös konkreettisesti laivaliikenne Atlantilla kaipaa tällaista tietoa.

Itse asiassa ensimmäiset merkit koko virran olemassa olosta saatiin laivoilta. Benjamin Franklin, monialainen tutkijanero, lehtimies, keksijä ja poliitikko, oli nuorena miehenä postivirkailijana vastuualueenaan muun muassa Ison-Britannian ja sen Amerikassa olevien siirtokuntien välinen posti. Hän huomasi, että laivat kulkivat jopa kaksi viikkoa pidempään matkatessaan Englannista Amerikkaan kuin päinvastaiseen suuntaan. 

Franklin alkoi kirjaamaan laivojen kulkuaikoja ja -reittejä tarkasti ylös vuodesta 1769 alkaen, ja vähitellen hänelle tuli kuva merivirrasta, joka vaikutti olennaisesti laivojen nopeuteen. Hän julkaisi havaintonsa tänään vuonna 1775 ja häntä voi näin pitää Golfvirrankin tieteellisenä selittäjänä. 

Sen keksijä hän ei kuitenkaan ole: espanjalainen tutkimusmatkaaja Juan Ponce de León havaitsi ensimmäisenä tämän omituisen merivirran Floridassa, Cape Canaveralin luona vuonna 1513. Tämän jälkeen espanjalaislaivat osasivat myös käyttää Meksikonlahdelta alkunsa saanutta virtausta kotimatkojaan nopeuttamaan.

Virran nimi tulee myös Meksikonlahdesta: Golfvirta on englanniksi Gulf Stream, koska sen alkupää Meksikonlahti on Gulf of Mexico.

Mitä Frankliniin tulee, niin alla on hänen ensimmäinen karttansa Golfvirrasta. Siinä on mukana myös toinen Atlantilla oleva merivirta, Euroopan puolella kohti etelää kylmää vettä puskeva virtaus. 

Sittemmin virtaa on tutkittu hyvinkin tarkasti, ja koska sen osuus ilmastonmuutoksessa on (etenkin eurooppalaisesta näkökulmasta) hyvin tärkeä, tehdään siitä jatkuvasti tarkkoja havaintoja niin meren pinnalla, syvyyksissä kuin satelliiteilla avaruudesta.

Golfvirta virtaa nopeimmillaan noin kaksi metriä sekunnissa, eli kävelyvauhtia, nopeimmillaan virtaus on yli 300 metrin syvyydessä. Tämä nopeimman virtauksen alue on varsin kapea, sillä sen leveys on vain 20–30 km. Kokonaisuudessaan virta on kuitenkin laaja, jopa noin 200 km, mutta virtaus laita-alueilla on luonnollisesti hitaampaa.

Tyypillistä virtaukselle on myös se, että se on pyörteinen ja katkonainen. Sen sisällä ja reunoilla on koko ajan syntyviä ja muuttuvia erikokoisia pyörrealueita, joita kutsutaan meandereiksi. Virran alku etelässä ja sen pää pohjoisessa Grönlannin itäpuolella ovat haaraisia: etenkin loppuosa on röpelöinen, kun viilenevä ja hidastuva virtaus leviää eri puolille laajaa merialuetta Islannin, Brittein saarten ja meren alla olevien muodostelmien ohjaamana.

Golfvirta kuljettaa päiväntasaajalta pohjoiseen noin 30 miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa ja kerää sen jälkeen voimiaan niin, että virtaama on huipussaan noin 150 miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa 65. pituuspiirin itäpuolella Uudesta Englannista itään. Virran lämpötila on alkupäässään noin 27°C ja vielä talvellakin pohjoisilla merillä on virtaaman lämpötila noin 13°C.

Virta hajoaa moneen osaan jotakuinkin paikassa 50° pohjoista leveyttä ja 30° läntistä pituutta, kartalla katsottuna hieman Suomen sijaintia etelämpänä Atlantin keskiselänteen päällä. Yksi virtaus suuntaa pohjoiseen kohti Islantia ja toinen kääntyy Grönlannin suuntaan. Pääosa vedestä jatkaa Englannin pohjoispuolitse Norjan ohi, ja juuri tämä virta lämmittää Englantia ja Norjaa sekä samalla Pohjoismaita.

Vielä Norjan ohi kohti Huippuvuoria suuntaavassa virrassa virtaama on noin kolme miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa. 

Pohjoisilla alueilla merivirta vajoaa meren syvyyksiin ja sekoittuu monelle mutkalle menneen arktisen merivirran kanssa.

Lämpötila ja nopeus

Yllä on Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n tekemä ennuste Golfvirran lämpötilasta ja nopeudesta huhtikuun 30. päivälle. Ennusteita tehdään päivittäin niin Yhdysvalloissa kuin Kanadassa ja Euroopassakin, koska virran vaikutus on meille suuri.

Olennaisin Golfvirran suora vaikutus on sen osa Pohjoisen Atlantin sääilmiöissä. Virta pumppaa energiaa pohjoisille alueille ja virtauksen aikana siitä nousee ilmaan vettä ja lämpöä.

Nature-lehdessä vuonna 2005 julkaistun brittitutkimuksen mukaan Golfvirta olisi hidastunut edeltävien 12 vuoden aikana peräti 30 %, mutta vielä ei osata sanoa, onko ilmiö pysyvä tai johtuuko se ilmastonmuutoksesta. Nyttemmin on saatu lisää vastaavanlaisia havaintoja ja näyttää siltä, että ilmastonmuutoksen aiheuttama napajäätiköiden sulaminen muuttaa Atlantin pohjoisosien suolaisuutta ja siten hidastaa sekä muuttaa virtausta. Esimerkiksi keväällä 2015 raportoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan Golfvirta olisi heikentynyt 15 – 20 %.

Huimimpien ennusteiden mukaan virtaus saattaisi lopulta jopa pysähtyä. Sillä olisi dramaattiset viilentävät vaikutukset Pohjois-Euroopan ilmastoon. Tosin samalla ilmaston lämpeneminen muuttaa tilannetta niin, että Pohjois-Euroopan ilmaston odotetaan kaikesta huolimatta lämpenevän – ja muuttuvan odottamattoman oikulliseksi, missä kuumat ja kylmät jaksot saattavat vaiheilla nopeastikin, kun tasaisen luotettava, lämpöä keskuslämmityksen tapaan tuova Golfvirta ei olisikaan enää mukana kuviossa (ainakaan yhtä merkittävästi kuin aikanaan).

Ryhävalaiden kaunis laulu onkin urosten välistä örinää

Su, 04/10/2016 - 10:54 Jari Mäkinen
Ryhävalas

Eilisessä päivän kuvassa oli kyse äänen nopeudesta veden alla, ja hieman sama teema jatkuu tänään. Kuvassa on nimittäin ryhävalas, joka tunnetaan erityisesti kauniista lauluäänestään – vedenalaisesta laulusta tietenkin.

Päivän kuvaKovin kauniiksi eläimiksi ei ryhävalaita voi sanoa, sillä niiden kuonossa ja vatsassa on varsin rumia rupia ja poimuja. Niillä on lisäksi usein ihossa kiinni olevia parasiitteja, kuten väliaikaisesti viihtyviä nahkiaisia tai pysyvästi kiinnittyneitä merirokkoja, ja lisäksi valaan suuta reunustavissa kyhmyissä on tuntokarvoja.

Kauneus toki on katsojan silmässä, sillä lähes 50 tonnia painava ja aikuisena liki 20-metrinen ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on pelkän kokonsa ansiosta upea ilmestys. Sillä on myös siipimäiset, varsin liikkuvat, ruumiinkokoon nähden erittäin pitkät (6 metriä) kylkievät sekä pyöreämpi ja tuhdimpi ulkomuoto kuin virtaviivaisilla sukulaisillaan. Myös pyrstö on keskiosaa leveämpi ja se on notkea ja voimakas.

Ryhävalaita on lähes kaikkialla maailman valtamerillä, eniten Atlantin länsiosissa. Valaat tekevät pitkiä vaellusmatkoja vuoden kuluessa, sillä valaat viettävät yleensä kesät viileämmissä vesissä korkeammilla leveysasteilla ja lisääntyvät talvisin trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä. Ne tekevät myös tuhansia kilometrejä pitkiä ruuanhakumatkoja. Näin valaille tulee vuodessa noin 25 000 uintikilometriä. Reitit ovat varsin säännöllisiä, ja valaat pysyvät hämmästyttävän tarkasti samoilla reiteillään.

Kuvassa oleva valasyksilö on nuori ryhävalas, ja se tutkailee lähellä pintaa mitä kaikkea pinnan päällä näkyykään. Nämä matalia rannikkovesiä suosivat valaat tekevät näin usein, ja olisikin kiva tietää mitä ne pohtivat merenpäällisestä maailmasta.

Olisi myös erittäin kiinnostavaa ymmärtää paremmin mitä ryhävalaiden laulut kertovat. Suurin osa ns. valasäänistä on juuri ryhävalaiden laulua, ja se onkin erittäin kaunista. 

"Laulu" on on itse asiassa varsin  monimutkainen sarja ääniä, joita valaat toistavat jatkuvasti. Etenkin lisääntymisaikaan kukin urosvalas laulaa omaa lauluaan, mutta kun valaat ovat joukossa, ne muuttavat lauluaan ryhmän mukaan siten, että lopulta kaikki valaat ääntelevät samalla tavalla. Kunkin valasyksilön "laulu" on silti hieman erilainen, mutta "kappale" on sama – vähän kuin kuorossa laulavilla.

Syy ryhävalaiden laulamiseen on edelleen epäselvä, mutta kaikki merkit ja havainnot viittaavat siihen, että kyseessä on vain urosvalaiden välinen kommunikaatio, joka liittyy lisääntymiseen. Laulu vetää puoleensa muita uroksia, ja olennaista on se, että laulut eivät ole aggressiivisia, eli kyseessä ei ole esimerkiksi reviirialueen tai tietyn naaraan puolustaminen kilpakumppaneita vastaan. 

On mahdollista, että laulu auttaa valaita organisoitumaan pariutumisessa ja valitsemaan oikeita naaraita.

Ryhävalaiden laulut ympäri maailman merien ovat hyvin samankaltaisia, mutta eivät samanlaisia. Kun tutkijat ovat soittaneet valaille nauhoitettuja ääniä valaiden omalta seudultaan, ne vastaavat ystävällisesti aivan kuten kyseessä olisi toinen valas, mutta toiselta puolelta maailmaa nauhoitettuun ääneen suhtautuminen on hämmentynyttä, ei vihamielistä, mutta hermostunutta.

Alla olevassa videossa on tunnin verran ryhävalaiden laulua tämän sunnuntaipäivän iloksi. Lisää tietoa valaiden ja muiden merinisäkkäiden laulusta on erinomaisella Voices in the Sea -sivustolla.

Otsikkokuva: Chris Michel / Flickr

Legendaarinen tutkimusalus Calypso restauroidaan

Pe, 01/08/2016 - 10:46 Jari Mäkinen
RV Calypso


Upeista luontoelokuvistaan tunnetun Jacques-Yves Cousteaun myyttinen merentutkimusalus Calypso saa uuden elämän, kun sen restauroinnista uutisoitiin eilen Ranskassa. Pari vuosikymmentä käytännössä hylättynä ollut alus saataneen näytteille Monacoon vuoden päivät kestävän remontin jälkeen.


Otsikkokuvassa RV Calypso seilaa jossain päin maailmaa sellaisena kuin monet Cousteaun elokuvia katsoneet aluksen muistavat: upeana, valkoisena aluksena sinivihreän meren pinnalla tai jäävuorten keskellä uljaasti purjehtimassa.

Cousteau miehistöineen lähtee alukselta sukeltamaan kumiveneissä tai nousee katsomaan maisemia kannella parkissa olleella helikopterilla. 

Nykynäkökulmasta Cousteaun elokuvat ovat teknisesti vanhentuneita, mutta aikanaan – etenkin silloin, kun Cousteau alkoi kuvaamaan 1950-luvulla – vedenalaiskuvat olivat uskomattoman upeita. Cousteau myös kehitti sukellustekniikkaa ja vedenalaista kuvaamista huomattavasti, ja nykyajan huimat sukelluselokuvat pohjaavat hänen tekemäänsä pioneerityöhön.

Calypso oli olennainen osa Cousteaun työtä ja elämää siitä alkaen, kun hän hankki sen käyttöönsä vuonna 1950. 

Alus oli sen aikaisten mittapuiden mukaan huippunykyaikainen: sen varustukseen kuului minisukellusveneitä ja sukellusskoottereita, helikopteri ja useita avomerikumiveneitä. Calypson nokkaan, veden alla olevaan keulabulbiin tehtiin paksuilla ikkunoilla varustettu kuvaustila, ja muutenkin alus muutettiin kuvaus- ja tutkimuskäyttöön sopivaksi.

Calypso aloitti seilaamisensa kuitenkin Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston miinanraivaajalaivaksi. Puurunkoinen alus rakennettiin Yhdysvalloissa ja se laskettiin vesille 21. maaliskuuta 1942. Se aloitti välittömästi palveluksensa Välimerellä ja kun Toisen maailmansodan jälkeen ei suurelle määrälle laivoja ollut enää tarvetta, se poistettiin kalustosta vuonna 1947.

Ennen päätymistään Cousteaulle alus ennätti liikennöimään Maltan ja Gozon saaren välillä reittilaivana. Tuolloin alus nimettiin Calypsoksi, koska kreikkalaisten myyttien mukaan Gozo oli nymfi Kalypson kotisaari; Kalypso oli Atlaksen tytär ja piti Odysseusta vankina saarellaan seitsemän vuotta – siis myytin mukaan.

Sen jälkeen kun Cousteaun viimeinen suuri TV-sarja Meren salaisuudet loppui vuonna 1978, alkoi Calypson lähes kolme vuosikymmentä kestänyt huuma hiipua. Kun Cousteaun poika Philippe kuoli lento-onnettomuudessa kesällä 1979, Cousteau masentui niin, että uhkasi jopa upottaa Calypson. 

Cousteau kuoli vuonna 1997, eikä hänen työtään (erilaisista kaupallisista ristiriidoista huolimatta) jatkanut poika Jean-Michel ollut kiinnostunut kunnostamaan Calypsoa. 

Alus upposi vuonna 1996 Singaporessa, kun proomu törmäsi sen kylkeen. Calypso nostettiin pinnalle kaksi vuotta myöhemmin ja Ranskaan, La Rochelleen, minne se aiottiin kunnostaa näyttelykohteeksi. Viime vuodet alus on ollut varastoituna Bretagnessa, Concarneaun satamassa.

Hanke kuitenkin kariutui, aivan kuten muutkin yrityksen kerätä rahaa aluksen kunnostukseen, kunnes nyt Calypson tulevaisuus näyttää jälleen valoisalta.

Eilen julkistetun tuoreimman kunnostushankkeen taustalla on nyt L’Équipe Cousteau -niminen yhdistys, jonka vetäjä on Coustaun toinen vaimo Francine Cousteau. Aikomuksena on sijoittaa laiva restauroinnin jälkeen Monacoon.

Pitkälliset oikeusprosessit ja raharistiriidat Cousteau-perheen jäsenten ja Calypson omistajien sekä varastoijien kesken näyttävät siis olevan nyt ohi – toivottavasti.

Kuva yllä: Calypso vuonna 2007 Concarneaussa. Nyt alus on vieläkin surkeammassa kunnossa ja osin paloihin purettuna, mutta jo osin restauroitavana (alla).