tähtiharrastus

Taruja tähtitaivaalla: Kolme pientä eläintä

To, 09/26/2013 - 12:59 Markus Hotakainen
xxx

Kesäkolmion Joutsenen ja Kotkan sekä siivekkään Pegasuksen lisäksi syysiltaisin etelän suunnalla on muitakin eläinkuntaa edustavia tähdistöjä. Niistä selkeimmin erottuva on Delfiini, joka liittyy luontaisen elinympäristönsä puolesta myös syksyisiin vesitähdistöihin. Delfiini ei ole suuren suuri mutta se on silti tähdistönä isompi kuin piskuisesta kuviosta voisi päätellä. Delfiini kuuluu niihin harvoihin tähtikuvioihin, joissa voi melko helposti nähdä esikuvansa hahmon. Kuvion muoto on niin selkeä, että se on pienestä koostaan huolimatta helppo löytää Suuren kesäkolmion kupeelta. Tosin se tuntuu olevan hiukan oudossa seurassa taivaallisten lintujen ja maanisäkkäiden lähettyvillä. Delfiinin tähdistö liitetään kreikkalaisessa mytologiassa merenneito Amfitriteen, jonka delfiini sai houkuteltua meren jumala Poseidonin puolisoksi. Palkkioksi pontevana puhemiehenä toimimisestaan delfiini sai ikuisen sijan taivaan tähtien joukossa. Monissa muissakin muinaisissa kulttuureissa Delfiinin tähdistö on ollut tavalla tai toisella tekemisissä meren kanssa; milloin se on ollut kala, milloin jokin muu veden elävä. Varhaiset kristityt näkivät tähdistössä Jeesuksen ristin tai kovia kokeneen Jobin ruumisarkun.

xxx

Ketun tähdistö on todella vaatimaton. Sen vähäiset ja himmeät tähdet levittäytyvät Linnunradan valovyön poikki mutta ne eivät muodosta mitään erityisen selkeää kuviota. Jos yrittää löytää edes jonkinlaisen yhtymäkohdan kuvion viekkaan esikuvan kanssa, niin tähdistö on pitkulainen siinä missä kettukin häntineen. Tähdistön sijaintipaikka on kuitenkin helppo löytää, sillä se on keskellä Suurta kesäkolmiota. Puolalaisen tähtitieteilijän Johannes Heveliuksen 1600-luvulla muodostaman tähdistön alkuperäinen nimi oli Vulpecula cum Ansere eli Kettu ja hanhi. Vanhoihin karttoihin piirrettiin usein kumpainenkin elikko ja toisinaan niitä pidettiin kokonaan eri tähdistöinä. Sittemmin Hanhi on kadonnut, kuten sille hyvinkin saattaa käydä, jos se joutuu tekemisiin Ketun kanssa. Pohjoisen tähtitaivaan komein planetaarinen sumu M27 eli Nostopainosumu erottuu kiikarilla utuläikkänä lähellä Ketun ja Nuolen tähdistöjen välistä rajaa. Koska Ketun tähdet ovat himmeitä, sumu on helpompi löytää naapurina olevan Nuolen pienen, mutta selkeän tähtikuvion avulla. Sumu on kolmisen astetta (eli kuusi kertaa Kuun näennäisen halkaisijan verran) Nuolen "kärkitähden" pohjoispuolella eli sumu ja tähti mahtuvat tavallisella kiikarilla samaan näkökenttään.

xxx

Pieni hevonen on pohjoisen taivaan pienikokoisin tähdistö ja Etelän ristin jälkeen koko taivaan toiseksi pienin. Himmeistä tähdistään huolimatta se on melko helppo löytää kookkaamman hevosen eli Pegasuksen ja Delfiinin välistä. Kantikkaassa kuviossa on aikanaan nähty hevosen pää, joten se muistuttaa ainakin hiukan enemmän esikuvaansa kuin naapuriratsun vastaava ruumiinosa. Pientä hevosta voi käyttää apuna etsiessään Pegasuksen pallomaista tähtijoukkoa M15, sillä joukko on lähellä tähdistöjen välistä rajaa. Pieni hevonen liittyy Pegasukseen, joka voisi olla nimeltään yhtä hyvin Iso hevonen. Pieni hevonen nousee taivaalle ennen Pegasusta ja siksi siitä on aiemmin käytetty myös nimityksiä Equus primus ("Ensimmäinen hevonen") ja Equus prior ("Aikaisempi hevonen"). Arabien nimitys tähdistölle oli Al Faras al Thani eli Toinen hevonen. Merkitys oli siten sama kuin tähdistön nykyisellä nimellä: taivaalla on kaksi hevosta, joista toinen on pienempi.

Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen Syksyn tähtitaivas: Joutsen Syksyn tähtitaivas: Kotka Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Taruja tähtitaivaalla: Vetiset kuviot

To, 09/19/2013 - 16:03 Markus Hotakainen
xxx

Prinsessa Andromedaa uhannut ja sankari Perseuksen uljaasti päihittämä Valaskala on yksi taivaankolkkansa "vesitähdistöistä". Valaskala ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti valas – eikä valas tietenkään ole kala – vaan myyttinen merihirviö. Vanhoissa tähtikartoissa, joissa tähdistöille piirrettiin selkeät hahmot, Valaskala sai monenlaisia ulkomuotoja. Se kuvattiin joko tunnettujen merenelävien sekasikiönä tai tyystin mielikuvitukseen perustuvana kammotuksena, jollaisten aikoinaan arveltiin asuttavan maailman merien tuntemattomia laitoja. Jos tähdistön kirkkaimmat tähdet yhdistetään viivoilla perinteisestä poikkeavalla tavalla, saadaan hieman valasta muistuttava kuvio. Kuvittaja-kirjailija Hans Augusto Rey (1898–1977) laittoi vuonna 1952 ilmestyneessä kirjassaan The Stars: A New Way to See Them tähdistöhahmot uusiksi. Sieltä löytyy karttapiirroksessa “virallisen” kuvion rinnalla oleva Valaskalan tunnistettavampi versio. Kovin helposti merten suuri nisäkäs ei taivaalta kuitenkaan hahmotu. Osasyynä on se, että tähdistö on laaja ja sen eteläisimmät osat ovat Suomesta katsottuna matalalla lähellä horisonttia. Valaskalan tunnetuin kohde on kirkkaudeltaan muuttuva tähti o (omikron) Ceti eli Mira Ceti. Kirkkaimmillaan Mira Ceti eli "Valaan ihmeellinen" näkyy helposti paljain silmin. Se on silloin koko tähdistön kirkkain tähti. Suurimman osan ajasta tähti on kuitenkin niin himmeä, että sitä on vaikea löytää kiikarillakin. Mira Ceti on jättiläistähti, joka laajenee ja kutistuu säännöllisesti noin 11 kuukauden jaksoissa. Valaan ”ihmetähteä” on käytetty mahdollisesti myös kristillisessä symboliikassa. Säynätsalon kirkon alttarimaalauksessa, joka on Hanna Rönnbergin käsialaa (1860–1946), on kuvattuna tietäjien matka autiomaan halki kirkkaan tähden opastamina. Kaksiosaisen maalauksen alaosassa pyhä perhe on tallissa paimenten ja eläinten ympäröimänä. Taustalla olevasta oviaukosta siintää palanen yötaivasta ja joitakin tähtiä. Niiden muodostama kuvio muistuttaa Valaskalan tähdistöä ja sen keskellä on muita kirkkaampi tähti, kenties juuri Mira Ceti.

xxx

Syksylle tyypillisiä säitä kuvastaen tähtitaivas on etelän suunnalla näinä aikoina kovin vetinen, sillä siellä on Valaskalan lisäksi muitakin ”vesitähdistöjä”. Valaskalan länsipuolella sijaitseva Vesimies on yksi niistä lukemattomista tähdistöistä, joissa ei parhaalla tahdollakaan pysty näkemään niiden esikuvaa. Laaja tähdistö on hieman hankala hahmottaa, mutta parhaiten sen löytää etsimällä tähdistön pohjoislaidalla olevan kolmen tähden muodostaman kolmion, jonka keskellä on neljäs, jonkin verran kirkkaampi tähti. Kuviota sanotaan Vesikannuksi. Vesimiehen tähdistö on ikivanhaa perua. Jo Kaksoisvirranmaassa se miellettiin – ilmeisen vilkkaan mielikuvituksen tuloksena - pojaksi, joka kaataa vettä astiasta, joidenkin tarinoiden mukaan suoraan Etelän kalan suuhun. Eufratilaiset tähtitieteilijät nimittivät vetisten tähdistöjen hallitsemaa taivaanaluetta Mereksi, jota Vesimies hallitsee. Vesimiehen tähdistössä näkyvä pallomainen joukko M2 on lähes samanlainen kuin naapuritähdistössä eli Pegasuksessa oleva M15. Se näkyy kiikarilla utuläikkänä, mutta yksittäisiä tähtiä alkaa erottua vasta kookkaalla kaukoputkella. M2 ja M15 ovat taivaalla melko lähekkäin, ja ne ovat todellisuudessakin samoilla seuduilla Linnunradan laitamilla: ne ovat meistä suunnilleen yhtä kaukana.

xxx

Valaskalan ja Pegasuksen välissä on vielä samaan sarjaan kuuluva Kalojen tähdistö. Se on laaja mutta niin himmeätähtinen, että kuviota on hankala hahmottaa taivaalta. Se on kuin suuri, hieman vääntynyt v-kirjain. Tähdistö muodostuu kahdesta tähtijonosta, jotka lähtevät Kalojen α-tähdestä eli Alrischasta. Läntisen jonon päässä, Pegasuksen neliön vieressä, on muutaman tähden muodostama pyörylä. Tähdistö tunnettiin kaloina jo muinaisessa Babyloniassa, missä sen nimi oli Nunu. Useissa muissakin kulttuureissa tähtikuvio yhdistettiin kaloihin tai niiden vetiseen elinympäristöön. Asteekit kutsuivat sitä nimellä Atl eli Vesi. Kiinalaisilla kuvio oli alun perin osa Pimeän soturin taivaallista asuinsijaa. Myöhemmin se sai nimekseen Tseu Tsze eli Sika, ja lopulta jesuiittapappien tuomien länsimaisten vaikutteiden myötä Shwang Yu eli Kaksi kalaa. Varhaiskristityt näkivät tähtikuviossa kalat, joilla Jeesus viiden leivän kera ruokki tuhansia ihmisiä. Samaan “vetehisten” sakkiin Valaskalan, Vesimiehen ja Kalojen kanssa lukeutuu myös Eridanus, jota toisinaan kutsutaan Virraksi. Se kuitenkin kuuluu pikemminkin talven kuin syksyn tähdistöihin, joten palaamme siihen tuonnempana.

Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen Syksyn tähtitaivas: Joutsen Syksyn tähtitaivas: Kotka Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Taruja tähtitaivaalla: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus

Su, 09/08/2013 - 20:57 Markus Hotakainen
Andromeda

Tähdistöihin liittyy monenlaisia taruja ja tarinoita, joista todennäköisesti tunnetuin on kertomus muinaisen Etiopian kuningashuoneesta. Andromeda oli prinsessa, kuningas Kefeuksen ja kuningatar Kassiopeian kuvankaunis tytär. Kassiopeia oli niin ylpeä tyttärensä kauneudesta, että kerskui Andromedan päihittävän jopa nereidit, vetten syvyyksissä asustavat merenneidot. Merten kuningas Neptunus ei kuunnellut toimettomana oman väkensä vähättelyä, vaan määräsi Andromedan uhrattavaksi hirmuiselle merihirviölle, Valaskalalle. Tähdistönä Andromeda ei ole mikään mullistava kuvio, sillä se on oikeastaan vain muutaman melko kirkkaan tähden muodostama jono Pegasuksen ja Perseuksen tähdistöjen välillä. Andromeda on kuitenkin helppo hahmottaa, etenkin vielä hieman valoisalta loppukesän iltataivaalta, jolloin näkyvissä ovat vasta tähdistöjen kirkkaimmat tähdet. Andromedan tähdistön kirkkaimmalla eli α-tähdellä on monta nimeä: Alpheratz, Alpherat ja Sirrah. Ne kaikki ovat väännöksiä arabiankielisestä nimestä Al Surrat al Faras, mikä tarkoittaa hevosen napaa. Kummallisen nimen selitys löytyy siitä, että tähteä pidettiin aiemmin Pegasuksen eli siivekkään hevosen tähdistöön kuuluvana. Tähdistön suunnassa näkyvä Andromedan galaksi eli M31 on kaukaisin paljain silmin näkyvä kohde: sen etäisyys on yli 2 500 000 valovuotta. Galaksi löytyy kolmen tähden muodostaman jonon sivustalta, keskimmäisestä tähdestä kohtisuoraan lähtevän lyhyemmän tähtijonon päästä. Spiraaligalaksin näennäinen läpimitta on useita kertoja Kuuta suurempi, mutta paljain silmin ja kiikarilla erottuvat vain kirkkaimmat ydinosat. Jos kaukaista tähtijärjestelmää katselee kuulaana syysyönä, voi mietiskellä sitä, että nyt näkyvä valo on lähtenyt matkaan, kun nykyihmisen esi-isät kehittelivät ensimmäisiä työkalujaan.

xxx

Kuningatarta kuvaava Kassiopeia on Ison karhun ja talvisella taivaalla komeilevan Orionin ohella yksi taivaan helpoimmin tunnistettavia tähdistöjä. Kassiopeian W-kirjaimen muotoinen kuvio on alkusyksystä iltojen pimetessä itäisella taivaalla "oikeinpäin", keskitalvella melkein suoraan pään yläpuolella ja kevään viimeisinä pimeinä öinä kiertymässä läntiselle taivaalle nurinpäin suurena M-kirjaimena. Kassiopeian selväpiirteistä tähdistöä ei niinkään ole mielletty muodoltaan omituiseksi kuningattareksi, vaan valtaistuimeksi. Tarun mukaan Kassiopeia sai tyttärensä ohella kärsiä pöyhkeistä puheistaan. Kuningatar sidottiin kiinni valtaistuimeensa ja sijoitettiin lähelle taivaannapaa, jolloin tähtitaivaan vuorokautinen kiertoliike kiepauttaa hänet säännöllisin väliajoin nurinniskoin ja pää alaspäin. Taivaallisen kieputuksen oli määrä opettaa ylpeälle kuningattarelle nöyryyttä. Kassiopeian tähdistön alueella ei ole paljain silmin näkyviä galakseja, tähtijoukkoja tai muita mielenkiintoisia kohteita, mutta se on keskellä Linnunradan valovyötä. Jos havaintopaikka on pilkkopimeä, kannattaa seurailla Linnunradan kulkua tähdistön poikki. Kannattaa kuitenkin malttaa hetki, jotta silmät ennättävät mukautua kunnolla pimeään: siihen menee puolisen tuntia. Kiikarilla Kassiopeian tähdistössä erottuu kaksi Messierin luettelonumeron saanutta avonaista tähtijoukkoa, M52 ja M103. Niistä M52 on runsastähtisempi, sillä siinä on toistasataa tähteä, kun toisessa joukossa tähtiä on vain joitakin kymmeniä. Joukkoja etsiessä kannattaa olla tarkkana, sillä näillä seuduin Linnunradan lukemattomat tähdet hukuttavat helposti tähtijoukot alleen.

Kefeus

Kuningas Kefeus oli surullisenkuuluisan kuningashuoneen hallitsija, joka on kuitenkin jäänyt hieman syrjään vanhassa tarinassa. Hänellä ei ilmeisesti ollut osaa eikä arpaa puolisonsa suurissa puheissa ja niitä seuranneissa tapahtumissa. Kuningas oli pikemminkin sivustakatsoja – kuten todellisuudessakin: Kefeuksen tähdistö ei ole taivaan silmiinpistävimpiä. Kun sen on oppinut tunnistamaan, löytyy hieman vino risti kuitenkin helposti. Tähdistö ulottuu huomattavasti kirkkaampien tähtien muodostamaa kuviota laajemmalle: Kefeuksen toinen pää on Pohjantähden kupeessa, Pienen karhun ja Kirahvin välissä, toinen pää puolestaan Joutsenen vieressä. Kefeus on Linnunradan valovyön laitamilla. Hyvissä olosuhteissa ja silmien mukauduttua kunnolla pimeään Linnunradassa näkyy Kefeuksen kohdalla tähtipilvien muodostama uloke, joka kurottuu ristin keskellä olevaan tähteen saakka. μ Cephei eli Granaattitähti on muuttuva tähti eli sen kirkkaus vaihtelee. Kirkkaimmillaan se löytyy varsin helposti. Nimensä tähti on saanut syvänpunaisesta väristään, joka erottuu jo paljain silmin, mutta erityisen hyvin kiikarilla.

Muut Syksyn tähtitaivas -sarjan kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen Syksyn tähtitaivas: Joutsen Syksyn tähtitaivas: Kotka Syksyn tähtitaivas: Lyyra