Ti, 02/24/2015 - 09:48 Markus Hotakainen

Voiko historia opettaa meitä? Kyllä voi – tai ainakin se antaa meille vinkkejä tulevasta.

Vanderbiltin ja Stanfordin yliopiston tutkijat ovat tarkastelleet Jessica Osterin johdolla jääkauden aikaisia olosuhteita Yhdysvaltain länsiosissa.

Viimeisimmän jäätiköitymisvaiheen huippuvaiheessa noin 21 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikan pohjoisosia peitti yhtenäinen jäätikkö. Sen eteläpuolisilla alueilla olot olivat hyvin toisenlaiset kuin tällä hetkellä.

Mantereen lounaisosissa ilmasto oli paljon nykyistä kosteampi ja sateisempi, luoteisosissa sen sijaan oli huomattavasti kuivempaa. Tutkimuksesta kerrottiin Vanderbiltin yliopiston uutissivuilla ja se julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä (maksullinen) 23. helmikuuta.

Tutkijat yhdistivät eri puolilta Yhdysvaltoja kerättyjä tietoja menneiden aikojen ilmastosta ja laativat niiden pohjalta kartan Pohjois-Amerikan länsiosien sääoloista yli 20 000 vuotta sitten. Vertaamalla näin saatua kokonaiskuvaa ilmastomallien mukaisiin laskelmiin oli mahdollista tehdä arvioita muinaisten muutosten syistä ja ilmasto-olojen tulevasta kehityksestä.

Uudet tulokset antavat selkeämmän kuvan erityisesti keskileveysasteilla tapahtuvista muutoksista, joista eri mallit tuottavat erilaisia ennusteita. Alue on siirtymävyöhykettä, jolla vaikuttavat monet eri tekijät: muutokset ilmakehän yleisessä kiertoliikkeessä, meriveden pintalämpötiloissa El Niñon ja La Niñan vaikutuksesta, ja myrskyjen kulkureiteissä.

Entisaikain sademääristä ei tietenkään ole suoraa mittausdataa, mutta jäätiköiden laajuudesta ja liikkeistä, järvien muinaisista vedenpinnan korkeuksista, luolista löytyvien tippukivien koostumuksesta ja kasvillisuuden muutoksista kertovista merkeistä voidaan tehdä johtopäätöksiä sateiden runsaudesta.  

Jo viime vuosituhannen puolella tehtiin tutkimuksia, jotka viittasivat kuivaan luoteeseen ja kosteaan lounaaseen. Erilaisten ilmastoalueiden välisen siirtymävyöhykkeen arveltiin kulkeneen jokseenkin itä-länsi-suuntaisesti, mutta joillakin alueilla vallinneet olot olivat mallin kanssa ristiriidassa. Esimerkiksi Utahissa ja Coloradossa oli muinoin kuivaa, Idahossa ja Montanassa puolestaan kosteaa.

Uuden tutkimuksen mukaan siirtymävyöhyke kulkikin länsiluoteesta itäkaakkoon, mikä selittää aiemmat kummallisuudet tietyillä alueilla. Samalla todettiin, että joillakin siirtymävyöhykkeen pohjoispuolisilla alueilla kosteampi ilmanala liittyi nykyistä paljon suurempiin järvialueisiin ja oli siksi paikallinen ilmiö.

Laajan skaalan ilmasto-oloille ja erityisesti sademäärien vaihtelulle tutkijat tarjoavat kahta selitystä.

Laurentian jäätikön yllä vallinnut vahva korkeapaine painoi polaarisuihkuvirtausta etelämmäs, jolloin myös talvimyrskyjen kulkureitti siirtyi kohti etelää. Siitä oli seurauksena sademäärien raju lasku luoteisosissa ja kasvu lounaisosissa.

Toinen vaihtoehto on, että subtrooppinen suihkuvirtaus voimistui ja toi mukanaan Tyyneltämereltä lämmintä ja kosteaa ilmaa. Samanlainen ilmiö aiheuttaa nykyisin ajoittain pahoja tulvia Yhdysvaltain lounaisosissa.

Tutkijat korostavat, että mallit eivät viittaa parinkymmenentuhannen vuoden takaisten ilmasto-olojen paluuseen, mutta ilmaston lämmetessä erityisesti El Niño -ilmiö aiheuttaa ajoittain normaalia kuivempia talvikelejä Yhdysvaltain luoteisosiin ja vastaavasti sateisempaa säätä lounaisosiin.

Erilaisten vaikutusten ja niiden seurausten tunteminen on tärkeää, sillä siirtymävyöhykkeen sijainti ja olosuhteet sen molemmin puolin vaikuttavat esimerkiksi vesivarantoihin eri puolilla Yhdysvaltoja.