Pariisin tekniikkamuseo: Pieni pyhättö tieteelle

Avion -lepakkolentokone museon katossa

Pariisissa sijaitsee sympaattinen tiede- ja tekniikkamuseo, jonka kiertämiseen ei tarvita useaa päivää, mutta joka jaksaa yllättää yksityiskohdillaan. Kolmannessa kaupunginosassa sijaitseva Musée des arts et métiers, "Taitojen ja käsityöammattien konservatorion museo", on pyhä paikka tekniikasta innostuneelle – ei vähiten siitä syystä, että museon suuri halli on sijoitettu vanhaan kirkkoon.

Pariisi ja ranskalaiset yhdistetään yleensä kauneuteen, hyvään syömiseen ja toinen toistaan seuraaviin lakkoihin, joita muita kieliä taitamattomat gallialaiset järjestävät yhtenään. No, kaikessa on osa totuutta (jopa kieliäkin puhuvat nykyisin!), mutta ranskalaiset ovat ja ovat olleet aikoinaan myös taitavia tekniikassa ja tieteessä. Vaikka teollinen vallankumous tapahtui Englannissa, kävivät silloiset britti-insinöörit usein Kanaalin toisella puolella ottamassa oppia teknisten laitteiden suunnittelusta ja valmistamisesta. 1800-luvun lopulla Ranska oli insinööritieteiden alalla ykkösmaa koko maailmassa, mistä eräänä esimerkkinä Pariisissa seisoo Effel-torni, eräs komeimmista rakennustaidon ja kauneuden yhteensulautumista. Ja metro, eli Chemin du fer métropolitain, kuljetti jo tuolloin, kuten nytkin, turistit nopeasti Riemukaarta katsomaan.

Viime vuosisadan alussa ranskalaisten ote herpaantui, maa taantui ja heräsi ruususen unestaan vasta Toisen maailmansodan jälkeen, kun kenraali de Gaulle piiskasi laiskistuneet maanmiehensä panostamaan tekniikkaan ja tutkimukseen. Syntyi Caravelle, kunnianhimoinen ydinvoimaohjelma, Concorde ja lopulta muun muassa Ariane-kantorakettiohjelma. TGV-luotijunat, Airbusit, Citroën kaasujousineen ja etuvetoineen, Minitel, ensimmäiset pankkikortit ja monet muut keksinnöt kertovat omaa kieltään siitä, että patongin, punaviinin ja hapatettujen maitotuotteiden voimalla saadaan hammasrattaatkin oikeaan järjestykseen.

200-vuotias käsityökoulu

Pariisin tiede- ja tekniikkamuseo on virallisesti osa oppilaitosta, joka perustettiin jo vuonna 1794. Ranskan vallankumouksen jälkeisen parlamentin jäsen apotti Grégoire halusi vaalia teknisten laitteiden, koneiden ja tieteellisten instrumenttien valmistamisessa vaadittavaa ksäityötaitoa ja teki aloitteen koulusta, jossa kerättäisiin alan tietämystä ja koulutettaisiin uusia teknisten taitojen käsityöläisiä.

Koulu sai hienolta kalskahtavan nimen Conservatoire National des Arts et Métiers, taitojen ja käsityöammattien kansallinen konservatorio, ja se toimii yhä edelleen. Luonne on tosin muuttunut, sillä aikanaan se oli insinööritieteiden ylin oppilaitos, kun nyt se on luokiteltavissa enemmänkin keskiasteen teknisten alojen oppilaitokseksi, jonka toiminta on levittäytynyt läpi Ranskan. Koululla on seitsemän koulutussuuntaa, 500 erilaista ammattia opetusohjelmassaan, kahdekan erillistä tutkimuslaitosta ja sen kirjoilla on noin 70 000 oppilasta vuodessa.

Opetuksen lisäksi CNAM:in tehtäviin alusta alkaen kuului myös aikansa taidonnäytteiden kerääminen ja tallettaminen myöhempien sukupolvien ihailtavaksi. Tiedon ja taidon lisäksi apotti Grégoiren ja hänen aikalaistensa motiivi oli taiteellinen, sillä laitteet olivat usein varsinaisia teoksia. Tiede ja tekniikka estetisoitiin, jolloin oli luonnollista, että teknisiä laitteita asetettiin näytteille kuin taidenäyttelyissä.

Kuin taidegalleriassa

Museon löytäminen Pariisissa ei tuota vaikeuksia. Se sijaitsee pienen kävelymatkan päässä futuristisesta, koko kaupungin horisontin yli nousevasta Pompidou-keskuksesta ylöspäin ja museota lähinnä oleva metroasema on nimetty museon mukaan: se on Arts-et-Métiers. Asema on museon kanssa samanhenkinen, sillä sen seinät ovat kuparia ja muotoiltu sukellusveneen tapaan. Vitriineissä on vanhoja laitteita ja opasteet johdattavat alhaalta laiturilta suoraan katotasolla olevalle museon sisäänkäynnille.

Pahasti rappeutumaan päässyt museorakennus oli vuosituhannen vaihteessa suljettuna usean vuoden ajan, kun sitä remontoitiin nykykuntoonsa. Arkkitehtien Andrea Brunon ja Luciano Piun jäljiltä Musée des Arts et Métiers on nyt kaunis, yksinkertainen ja helposti avautuva. Se kunnioittaa ammoisten aikojen museometodeita ja vanhahtavalla tavalla sympaattista vitriinifilosofiaa, mutta ei ole jäykistynyt. Italialaisarkkitehtien tuotos on harmoniassa talon menneisyyden kanssa, joskaan alakerrassa oleville happamille lipunmyyjille eivät heikään ole voineet mitään. Iloiset kaupanpitäjä ja vahtimestari tosin toivat hyvää vastapainoa.

Museo jakaatuu selvästi kahdeksaan osaan, joiden lisäksi sisäänkäynnin luona on tila vaihtuville näyttelyille sekä pieni kirjakauppa. Varsinainen reitti museon saloihin alkaa toisesta kerroksesta, jossa ensinnä ovat esillä tieteelliset instrumentit. Aikaskaala alkaa 1700-luvun alusta ja renessanssista, kulkee 1800-luvun lopun huikaisevan taidokkaista hienomekaanisista laitteista nykyaikaisiin elektronisiin instrumentteihin ja CRAY-supertietokoneeseen.

Varsinainen helmi on itseoppineen luonnontutkijan Antoine-Laurent de Lavoisierin vuodelta 1785 olevan laboratorion kaksoiskappale. Hän sijoitti suurimman osan maaisäntänä hankkimastaan suuresta omaisuudesta tieteelliseen tutkimukseen ja erityisesti tähän hyvin varustettuun laboratorioonsa, jossa hän tutki kaasuja. de Lavoisier oli nykyaikainen tiedemies siinä mielessä, että hän suoritti kunnollisia kokeita, mittasi ja punnisti, ja teki havaintojensa perusteella johtopäätöksiä. Niiden tekeminen jäi kuitenkin lyhyeen, sillä aatelisherra irroitettiin päästään vallankumouksen tiimellyksessä vuonna 1794 - samana vuonna, kun museo perustettiin.

Erilaisille materiaaleille on omistettu oma osastonsa; mistä metallit, puu, tekstiilit, kivi ja muovit tulevat, kuinka niitä käsitellään, missä niitä käytetään ja millaisia aineita ne oikeastaan ovat? Materiaalien tarinaan liittyy läheisesti rakennustaito. Kuinka eri materiaaleista saatettiin tehdä sellaisia laitteita, kuin on tehty? Tällä saralla kehitys 200 vuoden aikana on ollut kerrassaan huimaavaa, sillä tuskin esimerkiksi de Lavoisier ymmärtäisi nykyajan nanotekniikkaa, jossa rakennellaan elektronimikroskoopin avulla millimetrin tuhannesosan kokoisia laitteita.

Tietotekniikan ja tiedonvälitystekniikan osasto näyttää myös konkreettisesti kuinka kaksi vuosisataa ovat muuttaneet maailmaa. Sinä aikana tulivat lennätit, laskukoneet ja satelliitit. Jo pelkästään viimeisen 50 vuoden kehitys saa haukkomaan henkeä, mistä syy tietysti on elekrtoniikan valtavan kehityksen. Eräässä vitriinissä saa huokailla esihistoriallisen, siis 1980-luvun alun mikrotietokoneen äärellä. Samanlaisella Sinclairilla on kirjoittaja itsekin saanut ensikosketuksen tietotekniikkaan.

Energiantuotanto-osasto alkaa kenties tekniikan historian upeimmilla laitteilla, höyrykoneilla, ja päättyy ydinreaktoreihin ja tuulivoimaan. Reaktoria ei paikalla ole, mutta ydintekniikka on ranskalaista lähellä, ja siksi sille uhrataan monta kulmausta. Erityisiä helmiä ovat kuitenkin 1800-luvun höyryturbiinit ja ensimmäisten lentokoneiden tähtimoottorit, joiden kauneutta ja mekaanista sulavuutta ei voi kuin hämmästellä. Voimansiirto ja varsinainen koneenrakennus on eriytetty kuitenkin omaksi osastokseen. Osasto on kaikkien interaktiivisin perinteisessä mielessä, sillä siellä kävijät voivat testata omin käsin vaikkapa erilaisia hammasrattaita, tutkia planeettapyörästön toimintaa ja tutustua esimerkiksi kardaaniakseliin.

Liikenteen saralla ranskalaisten osa on ollut epäkiitollinen, sillä he ovat olleet ensimmäisten joukossa tekemässä niin autoa kuin lentokonettakin, mutta lopulta muut ovat ennättäneet ensin. Cugot'n puurakenteinen, höyryvoimalla kulkeva auto oli aikanaan varmasti uljas - ja pelottava - näky, mutta se oli liian kömpelö ja hankala oikeaksi autoksi. Clément Aderin lepakkomainen Eole-lentokone roikkuu suuren portaikon katossa ja muistuttaa siitä, että vaikka Wrightin veljekset tekivät ensimmäisen hallitun moottorilennon, teki Ader ensimmäinen moottorilennon; ennätyksellisen kevyellä ja tehokkaalla höyrymoottorilla toiminut Ader nousi parinkymmenen sentin korkeuteen, mutta ei kyennyt varsinaisesti lentämään.

Autotekniikassa onni oli kuitenkin paremmin myötä, joten vanhat Peugeotit, Renaultit ja Citröenin kertovat omaa kieltään siitä, kuinka pariisilaiset huristivat 1900-luvun alussa mukavasti Normandian rannalle viikonloppujaan viettämään. Luotijuna TGV, Train à Grande Vitesse, on myös laite, jonka eri versioita alkuperäisestä 1970-luvun mallista tulevaan superjunaan museo jaksaa esitellä pienoismallein ja kaavakuvin.

Ja oikea kirkkosali!

Museon voi kävellä läpi suunniteltua reittiä pitkin tai sitä voi koluta omassa järjestyksessään, vaikkapa joka puolella olevia tietokoneopasteita apuna käyttäen. Joka tapauksessa lopuksi kävijä päätyy aikanaan koulun kirkkona toimineeseen suureen tilaan, kappeliin. Sen korkeimmasta kohdasta roikkuu metallivaijerin varassa metallikuula, alkupeäinen Foucault'in heiluri. Sen avulla Michel Foucault osoitti 1851 konkreettisesti Maan pyörivän akselinsa ympäri, sillä heiluri liikesuunta kiertyy koko ajan ympäri. Yksinkertainen laite jaksaa hämmästyttää edelleen.

Siinä missä alttariosasssa kerrotaan koulun ja sen museon historia sekä esitellään kauniita, suhteellisen pienikokoisia näyttelyesineitä vuosien varrelta, on varsinainen kirkkosali pieni runsaudensarvi. Kangsteri-Sitikasta Renault-formulaan, Arianen rakettimoottorista ensimmäiseen dieseliin, vanhoja ajoneuvoja, ensimmäisen lennon yli Kanaalin tehnyt Blériot sekä kertomus Vapaudenpatsaan rakentamisesta. Kappelissa vierähtää helposti tunti tai kaksi.

Kappelin näyttelyesineet on aseteltu tilaa täyttävään kookkaaseen metallirakennelmaan, jota pitkin pääsee kiipeämään korkealle. Tila on kerrassaan upea, hyvin entisöity ja hyvin pitkälti kirkkosalia edelleenkin muistuttava, kunhan metallirakennelmaa ja näyttelyesineitä ei huomioi. Tosin niiden kanssa kappeli on entistäkin komeampi, joskin joku irvileuka voi arvostella paikalla selvästi leijuvaa teknouskohenkeä. Omasta mielestäni Pariisin tekniikkamuseon kappeli on eräs hienoimmista tämän alan näyttelytiloista, ja oikeastaan jo sen vuoksi kannattaa käydä paikan päällä.

Jokainen syy matkustaa Pariisiin on hyvä, ja Musée des Arts et Métiers on erittäin hyvä sellainen. Etenkin kun siellä on parhaillaan mainio Enki Bilalin taiteellistekninen robottinäyttely Mécanhumanical.

Musée des Arts et Métiers
Osoite: 60, rue Réaumur, 75003 Pariisi
Lähimmät metroasemat: Arts et Métiers, Réaumur-Sébastopol
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-18 paitsi torstaisin, jolloin museo suljetaan vasta klo 21.30. Museo on suljettu maanantaisin.
Sisäänpääsy aikuisilta maksaa 6,50 euroa ja lapsilta (sekä muilta alennukseen oikeutetuilta) 4,50 euroa. Vuosilippu maksaa 20 euroa.

Museon niin sanottu kirkkosali
Lavoisierin kaasulaboratorio
Stereogramofoni

Muista myös Pariisin kaksi tiedemuseota ja erinomainen ilmailumuseo!

Tieteestä ja tekniikasta kiinnostuneiden kannattaa varata Pariisissa aikaa myös muutamalle muulle museolle. Aivan Champs-Elyséen vieressä, Roosevelt-liikenneympyrän luona sijaitsee kaupungin alkuperäinen tiedemuseo Le Palais de la découverte. Museo esittelee tiedettä ja tutkimusta monin eri osastoin, joista osa noudattelee perinteistä tiedemuseotyyliä vitriineineen ja havaintolaitteineen, mutta osa on nykyaikaisempia multimediaan ja kokeilemiseen perustuvia seikkailumaita. "Löytöjen Palatsissa" on usein kiinnostavia erikoisnäyttelyitä sekä vanha kunnon planetaario, jossa voi nähtä miltä taivas Pariisin yllä näyttää juuri tänään. Tarkempia tietoja aukiolosta ja erikoisnäyttelyistä on netissä: www.palais-decouverte.fr.

La Villetten kuuluisa tiedekeskus on Pariisin reunalla, lähes esikaupunkialueella. Sinne pääsee tosin kätevästi metrolla, ja kun paikalle saapuu, siellä viettää helposti koko päivän, sillä suuren tiedekeskuksen lisäksi alueella on Géode-niminen IMAX-teatteri, planetaario, akvaario, sukellusvene, suuri mediateekki, lasten maailma ja erilaista kulttuuritarjontaa. Siinä missä keskustan Palais de la découverte on perinteinen tiedemuseo, on La Villette uudenlainen ja vastaa pitkälti meikäläistä Heurekaa - paitsi että on kooltaan suurempi. Itse asiassa keskuksen koko nimi on Cité des Sciences et de l'Industrie, eli "Tieteiden ja teollisuuden kaupunki". Lisätietoja La Villettestä saa keskuksen nettisivuilta: www.cite-sciences.fr.

Kolmas käynnin arvoinen museo on Le Bourget'ssa sijaitseva ilmailumuseo, joka esittelee kattavasti niin lentokoneiden kehitystä Eolen ajoista meidän päiviimme saakka, kuin myös erityisesti ranskalaisten osuutta ilmailun historiassa. Museon aarre on Conconden toinen prototyyppi ja sen seurana platalla on kaksi oikean kokoista Ariane-kantorakettia, Boeing 747 ja useita pienempiä lentokoneita. Museo on lajissaan eräs maailman suurimpia. Musée de l'Air et de l'Espace sijaitsee Le Bourget'n legendaarisella lentokentällä (Lindbergh laskeutui sinne Atlantin ylilentonsa päätteeksi), ja paikalle pääsee lentokoneen lisäksi muun muassa junalla: pikametrolinja RER-B vie Le Bourget'n asemalle, mistä on noin vartin kävely perille. Bussit 350 (Gare de l'Est -asemalta) ja 152 (Porte de la Villette -metroasemalta) ajavat aivan museon ohitse, 152 ohittaa myös RER-aseman läheltä. Kun museon edessä olevat, muodostelmassa tolppien päissä kohti taivasta nousevat Fouga Magister -koneet tulevat näkyviin tien vasemmalla puolella, on aika painaa pysäytysnappia. Lisätietoja netissä osoitteesta www.mae.org.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita