Ti, 08/30/2016 - 21:42 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Inga Vitola

Kerroimme eilen islantilaisella Katla-tulivuorella sattuneista suurista maanjäristyksistä. Katla on eräs Islannin suurimmista ja vaarallisimmista tulivuorista.

Tämänpäiväisten analyysien mukaan järistysparvi oli vastaava kuin kesän aikana muutoinkin vuorella sattuvat liikehdinnät, vaikkakin huomattavasti keskivertoa suurempi.

Järistykset liittyivät todennäköisesti sekä vuorta peittävän jäätikön vuotuisiin muutoksiin, että osaltaan kalderan pohjan hitaaseen nousuun. Vuoren alla oleva magmasäiliö täyttyy purkausten välillä hitaasti mutta koko ajan, joten kallion nousu on täysin luonnollista. Prosessiin liittyviä muodonmuutokset tapahtuvat usein suurina nykäyksinä, joita mitataan Katlasta muutamia kertoja vuodessa.

Jäätiköltä virtaavista sulavesijoista havaittiin maanantaina muutoksia, kuten virtaaman voimistumista ja lisääntyneitä myrkkykaasupitoisuuksia. Viranomaisten mukaan yhteys vuorella sattuneisiin liikuntoihin on mahdollinen, muttei täysin varma. Kaasupitoisuudet ovat yhä vaarallisesti koholla ja kehitystä seurataan nyt aktiivisesti.

Alla: Maanjäristysten aika- ja paikkatiedot. Matalien järistysen tarkkaa syvyyttä ei voida määrittää tarkkaan.

Tilanne vaikuttaa tasaantuneen tiiviin järistyssuman jälkeen. Tiistaina on sattunut vain muutamia pienehköjä maanjäristyksiä, eikä syvältä kumpuavaa harmonista tärinää ole nyt havaittu ollenkaan. Tärinä kertoisi magman mittavista liikkeistä vuoren alla. Sellaista on havaittu aika ajoin kesällä, mutta ei nyt tämän episodin aikana.

Järistyksissä lieni kyse vain kalderassa sattuneesta massiivisesta mekaanisesta liikahduksesta. Pidemmän päälle siirroksen liikkeellä voi kuitenkin olla vaikutusta sulan kiven kerääntymiseen vuoren alla sijaitsevaan magmasäiliöön.

Tilanne vaikuttaa siis näillä näkymin tasaantuneen, mutta Katlan pitkä hiljaiselo modernin seurannan aikana vaikeuttaa tulkintojen tekoa. Tiedetuubi seuraa tilannetta.

Lue lisää Katlan eilisistä järistyksistä ja joissa havaituista muutoksista aiemmasta jutustamme (linkki).

Artikkelin pohjana on käytetty keskusteluja Islannin ilmatieteen laitoksen seismologien kanssa, sekä islantilaisten viranomaisten tiedotteita. Kirjoittaja on Islanninkin tulivuoria tutkinut planeettageologi.

Otsikkokuva: Inga Vitola
Kaaviot: Jarmo Korteniemi (aineisto Islannin ilmatieteen laitos)