Railoja merijäässä. Kuva: USGS

Jäämeren jäällä elohopeaa

Pohjoisen jäämeren jään pinnalta on havaittu yllättävän korkeita elohopeapitoisuuksia. Ilmiön syyksi on paljastunut jään lisääntynyt rakoilu, joka vetää elohopeaa ilmasta jäälle.

Elohopean on jo pitkään tiedetty joutuvan aivan jään pinnan tuntumassa monimutkaisiin kemiallisiin reaktioihin, joiden päätteeksi sitä tippuu kiinteänä alas. Normaalisti prosessi kuitenkin tyrehtyy varsin nopeasti. Elohopea loppuu alimmasta ilmamassasta.

Tutkimusta johtaneen Chris Mooren mukaan nyt on kuitenkin toisin. Uutta elohopeaa tulee koko ajan tilalle. Homma siis jatkuu niin kauan kuin avovettä on näkyvissä.

-- Emme olisi ikinä uskoneet löytävämme tällaista railoihin liittyvää prosessia, Moore päivittelee. -- Sekoittuminen on niin voimakasta, että se vetää elohopeaa ylemmistä ilmakerroksista lähelle jään pinnan aktiivista aluetta.

Jään halkeillessa railoista paljastuu vettä. Kymmeniä asteita arktista ilmaa lämpimämpänä se höyryää voimakkaasti, ja pyörteilevät pilvet nousevat jopa satojen metrien korkeuteen. Juuri tämä ilman voimakas sekoittuminen pumppaa elohopeaa ylemmistä kerroksista kohti pintaa.

Aiemmin näin ei ollut. Halkeilu on lisääntynyt napajäätikön ohennuttua tuntuvasti. Viimeisen vuosikymmenen aikana uusi vuoden kestävä merijää on vallannut alaa monivuotiselta jääpeitteeltä. Se on suolaisempaa, ohuempaa ja helpommin halkeilevaa kuin aiemmin.

Elohopea kulkeutuu kaasumaisena arktiselle alueelle pitkiä matkoja eteläisemmiltä leveysasteilta.

Aine rikastuu eritoten vesistöissä ravintoketjua myöten. Jäämeren ohuelle jäälle kertyvä elohopea joutuu jääpeitteen sulaessa veteen. Sieltä se kulkeutuu planktonin, pikkukalojen ja petokalojen kautta niitä syöviin lintuihin ja nisäkkäisiin. Myös ihmisiin.

Tutkimuksessa on keskitytty Alaskan pohjoispuoliseen alueeseen, mutta tulokset voidaan yleistää koko Pohjoiselle jäämerelle. Lisätietoa tutkimuksesta voi lukea projektin omilta sivuilta.

Kalanpäitä. Kuva: Alan Turkus

Paha ympäristömyrkky

Huoneenlämmössä elohopea on neste, mutta höyrystyy helposti. Siksipä elohopeaa sisältävän lampun särkyessä kannattaakin heti juosta avaamaan ikkuna ja siirtyä muualle tuulettumisen ajaksi. Aine nimittäin vahingoittaa keuhkoja ja munuaisia, ja pidemmän ajan kuluessa aivoja ja keskushermostoa. Merkittävästä altistumisesta on seurauksena joko invaliditeetti tai kuolema.

Elohopea on monin eri tavoin vaikuttava ja erittäin myrkyllinen aine ihmisille ja ympäristölle. Arktisen alueen nisäkkäiden elohopeapitoisuuden arvioidaan jopa kymmenkertaistuneen viimeisen 200 vuoden aikana. Syynä on sekä ilman että merivirtojen kautta alueelle kaukokulkeutunut elohopea. Myös alkuperäiskansojen altistuminen elohopealle on lisääntynyt vastaavasti.

Suomessakin on koettu elohopean haittoja. Suurin altistuksemme tulee kalasta. Kotimaisiin petokaloihin kertyy yhä sen verran elohopeaa, ettei aivan suurimpia kannata syödä kovin montaa kertaa kuukaudessa. Normaalikokoiset kalat, mukaanlukien parjattu silakka, ovat kuitenkin hyviä ja turvallisia popsittavia.

Pahin esimerkki elohopean vaikutuksista saatiin 1950-luvun lopulla Japanissa ns. Minamatan taudista. Yli sata kuoli kaloista saatuun elohopeaan, ja kymmenkertainen määrä invalidisoitui. Kalat oli pyydetty merialueelta, jolle paikallinen kemiantehdas oli laskenut elohopeajätteitään seitsemän vuoden ajan.

Varoituskyltti. Kuva: Redjar

Hyötykäyttöä ja päästölähteitä

Elohopeaa kulkeutuu ilmakehään monesta paikasta. Pyöreästi puolet on peräisin luonnollisista lähteistä, kuten tulivuorista, mineraalien rapautumisesta sekä merivedestä. Toinen puoli taas on ihmisen ilmoille sylkemää.

Euroopan Unionissa syntyy viidennes ihmiskunnan elohopeapäästöistä. Suurin aiheuttaja meillä on hiilen ja jätteiden poltto. Pienempiä mutta silti merkittäviä lähteitä ovat rauta-, teräs- ja sementtiteollisuus.

Maailmanlaajuisesti elohopeaa käytetään monien tuotteiden valmistukseen: sitä löytyy esimerkiksi mittalaitteista, elektroniikasta, amalgaamipaikoista, paristoista, lampuista sekä torjunta-aineista ja kosmetiikasta. Tärkeintä aine on kuitenkin kemianteollisuudessa.

Elohopean käyttöä ollaan juuri nyt vähentämässä rajusti. Minamatan yleissopimus kieltää useiden elohopeaa sisältävien tuotteiden valmistuksen ja kansainvälisen kaupan vuodesta 2020 eteenpäin. Samalla on säädetty elohopeapäästöjen minimoinnista ja aineen loppukäsittelystä. Sopimuksen on allekirjoittanut jo vajaat 100 valtiota, mutta se tulee voimaan vasta kun 50 valtiota on sen ratifioinut.

Sopimus vastaa pääpiirteiltään EU:ssa jo käytössä olevia säännöksiä.

Tarkempaa tietoa elohopean käytöstä ja päästöistä löytyy tästä YK:n teknisestä raportista (PDF).


Juttuja samasta aiheesta