Euroopan avaruusjärjestön Herschel-avaruusteleskooppi joutui lopettamaan havaintonsa 29. huhtikuuta, kun sen mittalaitteita jäähdyttänyt nestemäinen helium loppui. Loppu ei ollut yllätys, vaan jo lennon alussa oli selvää, että helium hiipuu aikanaan ja sen jälkeen havaintojen tekeminen ei onnistu. Sen jäljeen tätä maailman suurinta avaruusteleskooppia on valmisteltu sammuttamiseen, ja tämä tapahtui tänään. Herschel-lennon päällikkö Martin Kessler lähetti viimeisen, teleskoopin lopullisesti sammuttaneen viestin klo 15:25 Suomen aikaa. Herschel on menestyksekkäin infrapunavalon alueella taivasta kuvannut ja mitannut havaintolaite, jonka keräämiä tietoja tullaan käsittelemään vielä vuosien ajan ja niistä on hyötyä kauas tulevaisuuteen. Katso lyhyt video viimeisen käskyn lähettämisestä. Kuvassa Herschelin piirroksen taustalla on teleskoopilla otettu kuva Purjeen tähdistössä olevasta suuresta molekyylipilvestä Vela-C. Kuva: ESA