Hei! Olen aksolotli, maailman lutuisin pikkueläin!

Su, 11/15/2015 - 09:26 By Toimitus
Aksolotli

Päivän kuvassa on hyvin uhanalainen meksikolainen salamanterieläinlaji, aksolotli, Ambystoma mexicanum.

Päivän kuva

Sen omituisen lutuinen ulkomuoto johtuu siitä, että aksolotlin ulkoinen kehitys pysähtyy yleensä toukkavaiheeseen, eli ne jäävät pensasmaisilla kiduksilla hengittäviksi vesieläimiksi. Ne saavuttavat kuitenkin sukukypsyyden ja lisääntyvät tässä vaiheessa.

Tällaista kutsutaan neoteniaksi, eli vajaaksi yksilönkehitykseksi.

Tosin joissain olosuhteissa aksolotlit saattavat myös käydä läpi muodonvaihdoksen ja kehittyä aikuisenkaltaisiksi, keuhkoilla hengittäviksi salamanterieläimiksi, jolloin niiden kidukset surkastuvat ja ne nousevat elämään maalle. Samalla ne muuttuvat hämäräaktiivisiksi ja niiden ulkonäkökin muuttuu. Aksolotlien yksilönkehitykseen voidaan vaikuttaa keinotekoisesti hormonikäsittelyllä, jolloin ne kehittyvät aikuisvaiheeseen.

Aksolotli esiintyi luonnonvaraisena vain Xochimilco- ja Chalcojärvissä Keski-Meksikossa, ja näistäkin Chalcojärvi on käytännössä hävinnyt ja luonnonvarainen populaatio on vaarantunut Méxicon kaupungin kasvamisen myötä.

Jos haluat ostaa itsellesi aksolotlin lemmikiksi, se onnistuu joissain hyvin varustetuissa akvaarioliikkeissä.