avaruus

Suorana labrasta 6/2018: Paavo Heiskasen mukana avaruusmateriaalilaboratorioon

Ti, 02/06/2018 - 15:01 Toimitus
Paavo Heiskanen

ESTEC on suurin Euroopan avaruusjärjestön keskuksista ja siellä sijaitsee suuri testikeskus. Osana tätä on materiaalilaboratorio, joka keskittyy tutkimaan ja testaamaan avaruusaluksissa käytettäviä aineita.

"Työskentelen tutkimus- ja kehityshankkeiden laadunvalvonnan parissa, tavoitteena varmistaa että kun avaruusalusten osia suunnitellaan ne kestävät avaruusympäristön asettamat erityishaasteet", kertoo Paavo, joka on ollut työssä ESTECissä syksystä 2015 alkaen.

Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta juuri ennen kuin se muuttui Aalloksi. Opintojensa aikana hän on ollut myös Ruotsin Luulajassa sekä  Würzburgissa, Saksassa.

 

Jyväskylässä saadaan avaruuselektroniikka sekaisin hiukkascocktaileilla

Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratoriossa tehdään tutkimusta sekä valmistetaan cocktaileja – hiukkassekoituksia, joiden tarkoituksena on jäljitellä mahdollisimman tarkasti avaruudessa olevaa säteilyä.

Avaruuteen lähetettäviä laitteita testataan monin tavoin, jotta voidaan olla varmoja siitä, että ne kestävät avaruuden vaativia olosuhteita ja laukaisun rasitukset. Satelliitteja ja niiden osia ravistetaan, täristetään, altistetaan korkeille ja matalille lämpötiloille, kuritetaan sähkömagneettisilla häiriöillä sekä laitetaan tyhjiökammioihin. Niitä myös ammutaan hiukkasilla.

Jyväskylän kiihdytinlaboratorio on yksi kolmesta Euroopan avaruusjärjestö ESA:n tukemasta säteilytestauspaikasta. Sen lisäksi testausta tehdään Belgiassa ja Sveitsissä, mutta jokaisella testipaikalla on oma erikoisuutensa: suomalaisilla se on suurienergiset hiukkaset sekä elektronit. Näiden vuoksi Jyväskylään tullaan myös kauempaa, sillä testejä Keski-Suomessa käyvät tekemässä myös amerikkalaiset ja japanilaiset.

 

Säteilyasema

Tutkimusaseman johtajana toimii sen myös perustanut Ari Virtanen.

“Kun tämä Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratorio otettiin käyttöön vuonna 1995, kaavailimme sille heti alusta alkaen myös soveltavaa tutkimusta ja haimme jopa kaupallisia sovelluksia.”

Avaruuslaitteiden säteilytestaus oli yksi Virtasen ajatuksista. Hän kävi tutkimassa alaa Yhdysvalloissa ja eurooppalaisissa testausta tekevissä keskuksissa, ja alkoi puuhata Jyväskylään omaa säteilytysasemaa.

“Otimme yhteyttä moniin testejä tekeviin yhtiöihin ja tutkimuslaitoksiin, ja lopulta vuonna 1998 Daimler-Benz Aerospace Saksasta saatiin kiinnostumaan meistä. Rakensimme heille räätälöidyn koejärjestelyn, ja he olivat tyytyväisiä.”

“Siitä se sitten alkoi”, hymyilee Virtanen selvästikin yhä tyytyväisenä.

JUY_Radlab_piiri_testattavanaKuva: Elektroniikkapiiri laitetaan testiaseman sisälle telineeseen. Kuvassa testattavaksi tulevan piirin liittimet, joiden kautta piiri kytketään testilaitteistoon ja ohjaamoon.

ESA tulee mukaan

Heti alkuvaiheessa Jyväskylästä oltiin yhteydessä myös Euroopan avaruusjärjestöön, mutta tarjous ei tuolloin herättänyt vastakaikua. Suomi oli 1990-luvulla vielä varsin tuntematon uusi jäsenmaa Euroopan avaruuspiireissä.

“Aloin käydä tuolloin aktiivisesti alan konferensseissa, ja Daimler-Benz Aerospacen referenssin avulla sain kerrottua meistä hieman aiempaa paremmin”, jatkaa Virtanen.

“Lopulta myös ESA kiinnostui, he tulivat testaamaan meidät ja totesivat, että tosiaan tiedämme mitä teemme. Tämän pohjalta teimme vuonna 2003 sopimuksen ESA:n kanssa siitä, että tänne tehdään heidän vaatimuksensa täyttävä koeasema. Se otettiin käyttöön täällä juhlallisesti toukokuussa 2005.”

“Nykyisin täällä käy noin 20 yritystä vuosittain tekemässä testejä ja tästä tulee ihan kohtuullisesti tuloja laboratoriolle. Noin 20 prosenttia ajasta, kun kiihdytin on päällä, käytetään testaamiseen.”

JUY_Radlab_elektronit
Kuva: Elektronitestausasema on samanlainen kuin sairaaloissa, mutta testikappaleet saadaan siihen helpommin ja laitteen toimintaa voidaan muuttaa tarpeen mukaan.

Cocktailkiihdytin

Säteilytestaamisessa olennaista on luoda kiihdyttimellä sen kaltaiset olosuhteet, joihin testattava laite joutuu avaruudessa. Säteily-ympäristö puolestaan riippuu siitä, mihin laite on menossa: onko kyseessä matala kiertorata, keskikorkea vai lähteekö laite tutkimaan kaukaisempaa kohdetta.

“Laitteiden odotetaan tyypillisesti toimivan avaruudessa useita vuosia, ja me laskemme kuinka paljon ja millaista säteilyä se tulee saamaan tuona aikana. Se sitten tuplataan tai triplataan, ja annetaan laitteelle sen verran hiukkasia. Jos se kestää sen, niin todennäköisesti se kestää avaruudessa.”

Tarkalleen ottaen kokeissa ei tehdä täsmälleen samanlaista säteilyä kuin avaruudessa on, vaan säteilyä, joka vaikuttaa testilaitteeseen samalla tavalla. Esimerkiksi hyvin nopeasti kulkevia suurienergisiä hiukkasia jäljitellään raskaammilla, mutta hitaammin tulevilla ioneilla, atomiytimillä, joista on otettu osa elektroneista pois.

Valitsemalla ionit ominaisuuksiensa mukaan oikein, eli tekemällä niistä sopivan cocktailin, voidaan testattavaan laitteeseen kohdistaa juuri haluttu säteilyvaikutus.

“Kun sähköinen laite alkaa kärsiä säteilystä, ilmenee se ensin toimintahäiriöinä. Esimerkiksi muistipiireissä osa biteistä kääntyy toisinpäin ja informaatio korruptoituu, mutta kun muistiin kirjoitetaan uudelleen, pysyvää vikaa ei havaita. Kun näitä virheitä alkaa tulla, niitä alkaa syntyä aika nopeasti lisää, kun säteilyn määrää nostetaan. Sitten jossain vaiheessa tulee taso, missä virheiden määrä ei enää lisäänny.”

Testauksessa haetaan nämä kaksi säteilytyksen tasoa: milloin virheitä alkaa tulla ja milloin niiden määrä saturoituu, eli niiden määrä ei enää lisäänny säteilymäärän kasvaessa. Kun laitetta säteilytetään oikein kunnolla, se saattaa myös hajota pysyvästi. Piiriin voi tulla oikosulkuja, jolloin se ei enää toimi kunnolla, vaikka säteily lakkaisikin.

“Säteilyvirheet ovat kuitenkin leikkiä todennäköisyyksien kanssa”, Virtanen muistuttaa ja jatkaa: “Voi olla, että vaikka laitetta on testattu kuinka paljon, niin siihen osuu heti avaruudessa joku sopiva kosminen hiukkanen, joka saa aikaan vakavan virheen. Testaamalla laitteet kunnolla voidaan järjestelmät kuitenkin tehdä sellaisiksi, että ne kestävät säteilyä mahdollisimman hyvin.”

Saisiko olla myös elektroneja?

Suurin osa avaruudessa olevasta hiukkassäteilystä on protoneita, neutroneita ja hieman raskaampia atomiytimiä. Mutta siellä on muutakin: elektroneja.

Jyväskylän kannalta ne nousivat huomioon ESA:n Juice-luotaimen myötä. Juice tulee lentämään Jupiterin ympärille itse jättiläisplaneettaa, mutta ennen kaikkea sen jäisiä kuita, tutkimaan. Jupiterin ympärillä on hyvin paljon elektronisäteilyä, joten Juicen kaikki laitteet pitää tehdä kestämään sitä – ja siksi myös testata elektroneilla.

Tätä varten Virtanen keksi pyytää yliopiston käyttöön käytöstä poistettavana olleen syöpähoitolaitteen. Alkuperäisessä käytössään laitteella kohdistetaan potilaaseen elektroneja sekä gammasäteilyä, jota synnytetään elektronien avulla.

“Saimme laitteen ilmaiseksi, koska se oli menossa tuhottavaksi. Laboratorioinsinöörimme Heikki Kettunen muokkasi sitä hieman käyttöömme sopivaksi ja rakensimme siihen testiaseman mittausvarustuksen, ja saimme näin elektronimittausaseman hyvin edullisesti!”

Testaus alkoi viime vuonna ja Jyväskylässä on käynyt jo useita sitä käyttäneitä asiakkaita.

“Oli aika yllättävää huomata, että elektronimittaamista ei tehdä maailmalla paljoakaan, eivätkä käytössä olevat laitteet ole tarkoitukseen sopivia. Periaatteessa testausta voisi tehdä missä tahansa syöpähoitoa antavassa suuremmassa sairaalassa, mutta siellä potilaat ovat luonnollisesti etusijalla. Kyse on myös siitä, että me tiedämme, miten testaus suoritetaan. Voimme tehdä sen standardoidulla tavalla ja tarjota samassa paketissa muita testauksia.”

JUY_Radlab_ionilahdeKuva: Hiukkascocktail tuotetaan ionilähteessä, mistä se johdetaan testiasemaan. Matkalla hiukkasia valikoidaan ja kiihdytetään. Kuvassa on asennettavana oleva uusi ionilähde, joka on lähes kaksinkertainen teholtaan verrattuna nykyiseen.

Seuraava askel: kaupallinen testaaja

Nykyisin asiakkaan edustajat saapuvat Jyväskylään laitteet mukanaan testausta varten ja viipyvät siellä testistä riippuen pari päivää. Kiihdytinlaboratorio tarjoaa heille “vain” sopivat hiukkaset ja testiaseman, minkä sisälle laite voidaan laittaa ja mistä saadaan mittaustietoa ulos.

“Toki avustamme heitä koko ajan mittauksissa, mutta suurimmassa osassa tapauksista voisimme hyvin tehdä mittaukset myös itse. Voimme tarjota koko säteilymittauksen palveluja, jolloin asiakas lähettäisi meille laitteen ja ohjeet siitä, millaisia testejä sille halutaan tehdä. He säästäisivät paljon rahaa ja me voisimme tehdä testit joustavammin oman aikataulumme mukaan.”

Virtasen mukaan tämä on kuitenkin jo niin erikoistunutta kaupallista toimintaa, että sitä varten pitäisi perustaa erityinen yritys. Tämä RADLABiksi kutsuttu yritys toimisi luonnollisesti läheisessä yhteistyössä yliopiston kanssa.

“Yritykselle on varattu tilatkin ja tarkoitus on tehdä muutamia pilottitestejä ennen toiminnan varsinaista aloittamista. Samalla koko tämä testausliiketoiminta siirtyisi sitten tämän uuden yrityksen tehtäväksi.”

Testauksen lisäksi yritys voisi olla tuotteistamassa säteilynkestäviä tekniikoita. Laboratorio on ollut mukana EU-hankkeessa, missä on kehitetty säteilykestävää muistipiiriä. Se on herättänyt jo suurta kiinnostusta, ja mikäli rahoitus järjestyy, voisi RADLAB tuoda piirin myyntiin.

JUY_Radlab_Ari_ja_Arto

Sen tiimoilta Ari Virtanen (kuvassa oikealla) katsoo kuitenkin jo nuorempiin: hänen varamiehinään häärivät Heikki Kettunen ja Arto Javanainen (kuvassa vasemmalla) saanevat säteilytestauksen johdettavakseen Virtasen jäädessä pian eläkkeelle.

“Aika pitkälle tämä vuonna 1965 pesulan kellariin perustettu kiihdytinlaboratorio on päässyt!”

Jutun on kirjoittanut Tiedetuubin Jari Mäkinen Tekesin tilauksesta ja se on julkaistu ensin spacefinland.fi -svustolla.

Jo viikko avaruudessa – Aalto-1:n käyttöönotto edistyy

Aalto-1 kiertää Maata jo tutuksi tulleella, turvallisella polaariradallaan kerran noin 94 minuutissa. Se lentää keskimäärin kaksi kertaa vuorokaudessa Suomen ylitse – läheltä hieman useammin.

Kuluneen viikon aikana Otaniemen maa-asemalta ollaan oltu säännöllisesti yhteydessä satelliittiin ja sitä on vähitellen herätelty toimimaan laukaisun sekä avaruuteen pääsemisen jälkeen.

Kun satelliitti saapuu avaruuteen, on se vähän kuin vastasyntynyt vauva: yllättäen se on uudessa ympäristössä ja joutuu toimimaan itsenäisesti.

Aalto-1 toimii suunnitellusti

Aivan ensin satelliittia vain kuunneltiin. Näin voitiin varmistua siitä, että se toimii.

Sitten sen telemetriatietojen avulla voitiin nähdä, että Aalto-1 toimi jopa erinomaisesti. Sen aurinkopaneelit tuottivat riittävästi virtaa, sen lämpötilat olivat sopivat ja ennen kaikkea sen tietokone sekä muu elektroniikka toimi juuri suunnitellusti.

Ainoa pieni hankaluus oli radiolinkissä ollut kohina, joka johtui ennen kaikkea maa-aseman säädöistä, Kohinan vuoksi yhteys oli hidas, mutta se riitti satelliitin systeemien käynnistämiseen.

Viime päivinä kohinan vähentämisen lisäksi satelliitin toinen UHF-alueella toimiva radiolaitteisto on saatu toimimaan ja myös se toimii kuten pitää. Tietoliikennenopeudet on saatu näin ollen kasvamaan.

Pian dataa alas pikavauhtia

Myös satelliitin rata on saatu määritettyä tarkemmin GPS:n avulla. Näin sen sijainti tiedetään tarkemmin ja antennit voidaan suunnata tarkemmin.

"Kaikki toimii kuten pitää", iloitsee hanketta vetävä Jaan Praks. "Suurinta osaa ylityksistä käytetään datan lähetykseen alas."

"Seuraavaksi otetaan käyttöön nopeampi S-kaistan nopea datalinkki ja sen jälkeen otamme Aalto-1:n kameralla ensimmäisen kuva."

Sen lataus alas maa-asemalle vie kuitenkin vielä vähän aikaa, koska näin aluksi kaikki halutaan tehdä varovasti ja rauhallisesti.

Nasa vastaan SpaceX – onko tässä nykyajan avaruuskilpailu?

Lyhyesti: kyllä. Mutta samalla myös ei suoranaisesti. Asia on monimutkainen ja vaatii pitkähkön selityksen.

Avaruusyhtiö SpaceX ilmoitti johtajaperustajansa Elon Muskin suulla eilen lähettävänsä ensi vuoden lopussa kaksi avaruusturistia noin viikon kestävälle matkalle Kuun ympäri. 


Ilmoitus tuli selvästi yllätyksenä myös Nasalle, joka suunnittelee tekevänsä ensimmäisen miehitetyn kuulennon uudella Orion-aluksellaan vasta vuonna 2021.

Nasan visiossa yksityiset yhtiöt voivat kyllä hoitaa avaruusliikennettä omilla aluksillaan Maan lähellä, mutta kauempana vastuun lennoista kantaisi Nasa pitkään ja hartaasti tehdyllä, mutta silti hyvin perinteisellä Orionilla.

Avaruusjärjestö julkaisikin tiistaina kommentin, jota voi tulkita kahdella tapaa: se kannustaa kaupallisia toimijoita kurottamaan korkeammalle, mutta samalla se kehottaa SpaceX-yhtiötä keskittymään olennaiseen, eli astronauttien avaruusasemalle ja takaisin kuljettamiseen sopivan aluksen kehittämiseen.

Yleistäen Nasa kehuu yritteliästä teiniä, mutta kehottaa pysymään pois omalta tontiltaan. Maailmanmahtavaa avaruusjärjestöä varmasti kismittää kovasti se, että SpaceX on tuottanut sille viime aikoina useita pahoja arvovaltatappioita. 

Ensinnäkin SpaceX, avaruudesta(kin) innostuneen miljardöörin perustama pikkufirma tuli kuin tyhjästä vuonna 2002 ja alkoi nakertaa Nasan ja perinteisten ilmailu- ja avaruusyhtiöiden yhteistyökuviota. Etenkin Boeing ja Lockheed-Martin ovat edelleen hieman pallo hukassa sen suhteen, mitä SpaceX:n ja sen hankkeiden kanssa tulisi tehdä.

Toiseksi yhtiö ilmoitti alkavansa tekemään laukaisun jälkeen alas laskeutuvia raketteja ja leikkaavansa dramaattisesti avaruuteen lentämisen hintaa.

Kolmanneksi SpaceX ilmoitti lähettävänsä Dragon-aluksensa Marsiin nopeammin kuin Nasa pystyy lähettämään sinne luotaimia. 

Neljänneksi Elon Musk julkisti viime vuonna massiivisen suunnitelmansa Marsin asuttamisesta. Sen mukaan yhtiön suuret avaruusalukset suuntaisivat punaiselle planeetalle samaan aikaan kun Nasan astronautit olisivat vielä hädin tuskin Kuuta katselemassa.

Ja nyt viidenneksi Musk on lähettämässä Dragonin miehitetyn version Kuuta kiertämään olennaisesti Nasan ja ESAn lentoa nopeammin. Turistit olisivat kiertäneet Dragonilla Kuun ennen kuin Orionin miehittämätön koelento olisi edes päässyt matkaan.

Viime vuosina Nasa on tiedottanut pienistäkin Orion-aluksen ja sen SLS-kantoraketin edistysaskelista suurina hyppäyksinä eteenpäin, maalannut visioita tulevista huikeista avaruuslennoista ja koettanut häivyttää aikataulun taustalle. Tässä valossa Nasa on saanut koko ajan takkiinsa, kun SpaceX on kertonut uusista tekemisistään.

Lista on hengästyttävä, mutta heti kannattaa muistaa se, että SpaceX ei ole toistaiseksi tehnyt miehitettyjen avaruuslentojen alalla muuta kuin lähettänyt miehittämättömiä aluksia avaruusasemalle, kehittänyt sen miehitettyä versiota kulisseissa ja soittanut suuta. 

Dragon-aluksen miehitetty versio, Dragon 2, lentää vasta kauniissa kuvissa. Se on edelleen kehitteillä, eikä sitä ole kunnolla testattu. Falcon 9 -raketin kelpoisuutta miehitettyjen lentojen tekemiseen on epäilty ja SpaceX:n kokemus toiminnasta Maan lähiavaruuden ulkopuolella on olematonta.

Musk ja SpaceX ovat aikaisemminkin heittäneet ilmaan utopistisia ajatuksia, mutta vaikka aikataulu on mennyt moneen kertaan uusiksi, on se toistaiseksi tehnyt kaiken lupaamansa. 

Uudelleenkäytettävä Falcon 9:n ensimmäinen vaihe on tuorein esimerkki. Sille naurettiin, ensimmäisille epäonnistumisille ilkuttiin, mutta nyt rakettien suorituksia ihaillaan (vaikka ensimmäinen uudelleenkäytetty raketti ei olekaan vielä lentänyt).

Hyvin todennäköisesti nytkin tulee käymään samaan tapaan, ainakin kuulentojen ja Dragonin Mars-matkan suhteen. Lennot toteutuvat, mutta aikataulu ei varmaankaan ole luvattu.

Tämä onkin ollut SpaceX:n hyvä puoli tähän mennessä: se on tehnyt asioita nopeasti ja uhonnut tekevänsä vieläkin nopeammin, mutta se ei ole antanut luvattujen päivämäärien sotkea tekemistä  kunnolla. Yhtiön historiassa on jo koko joukko epäonnistumisia, jotka olisivat kenties saaneet monet jättämään leikin kesken, mutta Musk on puskenut eteenpäin. 

Ja varmasti tekee niin nytkin.

Nasa puolestaan katsoo varmasti tulokasta sekä muita uuden ajan avaruusyhtiöitä samalla ihaillen ja harmitellen.

Ihaillen siksi, että Nasassa (kuten ESAssa ja perinteisissä avaruusyhtiöissäkin) on paljon väkeä, jotka haluaisivat tehdä asioita puhtaalta pöydältä ilman historian ja byrokratian painolastia. Kaupallinen toimija voi toimia myös vapaammin kuin valtion organisaatio, jota syytetään heti ongelmien ilmaantuessa verovarojen väärinkäytöstä. Ei ihme, että avaruusjärjestöt ovat ylivarovaisia. 

Ihailua tulee varmasti myös siitä, että yhtiön ansiosta yleinen kiinnostus avaruuslentoja ja sen mahdollisuuksia kohtaan on korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Nasa on varmasti saanut takavuosina lisärahoitusta osin juuri siksi, että SpaceX on tehnyt alasta seksikkäämpää.

Harmitellen siitä syystä, että mediasirkus unohtaa helposti sen kaiken työn, mitä avaruusjärjestöt ovat tehneet vuosikymmenien kuluessa avaruuslentojen edistämiseksi. Tulokkaat pääsevät ikään kuin valmiiseen pöytään. 

SpaceX:n ja Dragon-aluksen tapauksessa Nasa on rahoittanut varsin olennaisesti yhtiön avaruusalusten kehittämistyötä. Yhtiöllä on sopimus avaruusaseman rahtilentojen tekemisestä ja astronauttien kuljettamisesta asemalle tulevaisuudessa. Ilman Yhdysvaltain puolustushallinnon (ja Nasan) tilauksia ei Falcon 9 -rakettia todennäköisesti olisi voitu tehdä.

Se, että SpaceX on kehittänyt tekniikkaansa paremmaksi ja kyvykkäämmäksi kuin Nasa on halunnut, on tapahtunut puolestaan sen omasta halusta – ja omalla rahalla. 

Jos Nasan suhtautuminen SpaceX:n suhtaan on kaksijakoista, on sama mieliala toisellakin puolella.

Elon Musk on monessa yhteydessä kiittänyt Nasaa avusta ja tarjoaa sille edelleen ensisijaista yhteistyötä. 

Esimerkiksi eilisen tilaisuuden jälkeen hän totesi, että jos Nasa haluaa tehdä omilla astronauteillaan kuulennon ennen turisteja, niin se on mahdollista. 

Nykyisen suunnitelman mukaan Dragon 2 tekee ensimmäisen koelentonsa ilman miehistöä vielä tämän vuoden puolella. Kuuden kuukauden kuluttua siitä Dragon 2 voisi lentää astronauttien kanssa avaruusasemalle, ja kuuden kuukauden kuluttua siitä olisi vuorossa miehitetty lento Kuun ympäri.

Muskin heitto Nasan kuumatkalaisten suuntaan voidaan tosin tulkita myös siten, että SpaceX haluaa kilpailla myöhässä olevan Orion-aluksen ja sen sukkulassa käytettyyn sekä Apollo-aikaiseen tekniikkaan pohjautuvan SLS-raketin kanssa. Pääkaupungissa joku saattaa päättää peruuttaa koko Nasan pitkään tekemän suunnitelman ja ostaa kuulennotkin SpaceX:ltä. Tästä keskustellaan jo vakavasti.

Ei ihme, että Nasassa ollaan huolestuneita.

Blogi: Suoraa puhetta astronauttien alushousuista ja vaipoista

Blogi on kuunneltavissa myös podcastina:

Kansainväliselle avaruusasemalle lähetettiin viime vuonna kahdeksan miehittämätöntä rahtialusta ja tälle vuodelle on suunnitteilla kymmenen.

Näiden alusten mukana kulkee paitsi happea, polttoainetta ja varaosia avaruusasemalle, niin myös tutkimuslaitteita, ruokaa, kaikenlaisia tarvikkeita sekä vaatteita. Ja näiden vaatteiden joukossa on myös alusasuja sekä vaippoja. 

Näistä harvemmin puhutaan, mutta nyt ne nostetaan pöydälle.

Syy siihen, miksi alusasut tulivat mieleeni, oli tuttavani Loredana Bessonen twiitti:


Euroopan astronauttikeskuksessa työskentelevä Loredana pääsi koettamaan avaruuskävelyn simulointia suuressa Nasan vesitankissa, ja kertoi tuossa viestissä testanneensa “sitä seksikästä alusasua” - paitsi että se asu ei ole oikeastaan alusasu, eikä liioin kovin seksikäskään.

Tai mielipiteitä tietysti on monenlaisia, mutta ei seksikkyydestä sen enempää tällä kerralla.

Mutta asu, virallisesti Liquid Cooling and Ventilation Garment eli nesteseen perustuva jäähdytys- ja ilmastointiasuste, on avaruuspuvun sisällä käytettävä puku, jonka verkkomaiseen spandeksista ja nailonista tehtyyn kankaaseen on punottu mukaan ohuita, taipuisia vesiletkuja. 

Letkuissa kiertää sopivan lämpötilaista vettä, joka pitää avaruuspuvun sisällä olevan astronautin mukavan lämpöisenä. Niin amerikkalaisten kuin venäläistenkin avaruuspuvuissa on tällaiset    kuteet, ja sellaisia käyttivät myös kuukävelijät pukunsa sisällä. Täällä maan pinnallakin vastaavia käytetään esimerkiksi palo-ja kaivosmiesten puvuissa.  

Tämä letkupuku ei kuitenkaan ole varsinainen alusvaate, vaikka se onkin avaruuspuvun sisällä. Se on ennemminkin väliasu, sillä sen alapuolella avaruuslentäjät käyttävät alusvaatteita sekä vaippoja.

Kyllä: vaippoja, joita tosin kutsutaan nimellä Maximum Absorbency Garment, tai aiemmin Disposable Absobrtion Containment Trunk, mikä on vain kaunis tapa kertoa se, että kyseessä ovat astronautin nestemäisiä ja kiinteitä ulosteita imevät, kertakäyttöiset housut. Näitä on hieman erilaisia naisille ja miehille. 

Näitä käytetään avaruuskävelyiden aikana, koska ulkoa avaruudesta on vaikea tulla käymään toiletissa. Samoin näitä käytetään esimerkiksi avaruusaluksella kiertoradalle noustessa tai takaisin Maahan laskeuduttaessa, jolloin avaruuslentäjät ovat pitkän aikaa painepukunsa sisällä ja toilettikäynti tavalliseen tapaan olisi hankala – yleensä mahdoton.

Taivaallista taidetta unkarilaisen tähtikuvaajan tyyliin

Ti, 09/06/2016 - 11:15 Jarmo Korteniemi

Erikoisia projektioita harrastava yö- ja tähtikuvaaja näpsäisi kolmen päivän aikana huikaisevan otoksen.

Taidokas kuvaaminen vaatii suunnittelua ja testausta. Otsikkokuvan tapauksessa tuota vaihetta kesti kaksi vuotta. Totuuden hetki koitti viimein elokuun 2016 viime päivinä.

Keskellä näkyvä pieni planeetta antaa osviittaa tähtiharrastajan vuorokaudesta. Päiväpuolella näkyy vain telttoja muutoin autiolla pellolla, mutta yöllä käy kova vilske.

Kuvan otti unkarilainen György Soponyai. Pimeäkuvaukseen ja yllättäviin projektioihin erikoistuneella miehellä on tilillään muitakin henkeäsalpaavia otoksia, alla esimerkkejä:

Otsikkokuvassa ei ole kyse kotibileistä Pikku Prinssin asteroidilla (vai oliko se planeetta), vaan pohjoisunkarilaisesta tähtikuvaustapahtumasta Budapestin lähellä. Projektio saa peltomaiseman näyttämään pallolta.

Otoksen yläosassa näkyvät päivän tapahtumat, alla öiset. Pellon valoshow tulee kuvaajien punaisista lampuista - sellaiset kun eivät haittaa pimeänäkökykyä. Tähtien pyörivästä kehästä poikkeava kaari on taivaan kirkkain keinotekoinen kohde, Kansainvälinen avaruusasema.

Kuinka kuva otettiin?

Soponyai kuvasi ihan ensimmäiseksi tähdet, muttei ollut tulokseen tyytyväinen. Aamun sarastaessa hän alkoi kuvata Auringon kulkua taivaalla 20 minuutin välein, läpi koko päivän. Niistäkin otoksista osa epäonnistui.

Seuraavana yönä tähtikuvauksen uusinta onneksi onnistui nappiin, ja toisen aamun aikana mies sai loput Aurinkokuvatkin hoidettua. Koko kuvaussessio kesti yhteensä 33 tuntia.

Tämän jälkeen kuvat liitettiin toisiinsa, projisoitiin ja muokattiin yhdeksi suureksi kollaasiksi.

Tähtikuvaus ei ole hätäisen ihmisen hommaa. Ainakaan tällaisten kuvien ottaminen.

Otsikkokuva on vain osa täysikokoisesta versiosta. Ja kannattaa Soponyain Flickr-tiliä ihastella ihan muutenkin!

 

Apolloja niin että heikottaa!

Su, 07/17/2016 - 11:15 Jari Mäkinen

Juuri nyt 47 vuotta sitten Apollo 11 kiisi kolme astronautti mukanaan kohti Kuuta. Lentoa voi seurata nyt reaaliajassa twitterissä mainiolla @ReliveApollo11 -tilillä, mutta paremmin ja konkreettisemmin Apollo-aikaan pääsee tutustumaan Yhdysvaltain lukuisissa avaruuslentoja esittelevissä museoissa. Niistä parhaat on tänään museosarjan esittelyssä.

”KesälläKansainvälinen avaruusasema on kiinnostava ja tärkeä osa avaruuslentoja, ja sen merkitys on ennen kaikkea se, että sen asioista avaruudessa elämisestä ja työskentelemisestä on tullut rutiinia.

Rutiini ja arkipäiväisyys ei kuitenkaan ole kaikkein koukuttavimpia aiheita avaruuslentoja suurelle yleisölle esiteltäessä, joten ei ole mikään ihme, että Yhdysvaltain suuret avaruuslentokeskukset keskittyvät historiaan: Apollo-lentoja jaksetaan esitellä joka kantilta ja avaruussukkuloistakin otetaan kaikki irti – etenkin niiden hohdokkaimmista lennoista, kuten Hubble-avaruusteleskoopin huoltolennoista.

Kenties paras ja ennen kaikkea upein paikka Apollojen sekä sukkuloiden aikaan tutustumiseen on Floridassa, Cape Kennedyn vieressä sijaitseva Kennedyn avaruuskeskuksen vierailijakompleksi. Kirjoitimme tästä pari vuotta sitten tässä jutussa.

Keskuksessa on huikea kokoelma raketteja ja avaruusaluksia (kuten avaruussukkula Atlantis), erilaisia esineitä ja interaktiivisia näyttelykohteita, ja mikä parasta, sieltä pääsee käymään varsinaisen avaruuskeskuksen puolella. Siellä on esillä puolestaan oikea Saturnus 5 -kantoraketti ja lisäksi siellä voi ihailla jättimäistä VAB-rakennusta sekä laukaisualustoja.

Kiertoajeluilla pääsee myös käymään Cape Canaveralin puolella paikoissa, mistä Yhdysvaltain miehitetyt avaruuslennot tehtiin ennen Kennedyn avaruuskeskuksen rakentamista. Canaveralin puolella on myös oma museonsa, USAn ilmavoimien avaruusmuseo, minne voi mennä erikseenkin ja mistä pääsee katsomaan sen puolen historiaa. Tästäkin museosta kerrottiin USAn avaruuskeskusten avaruusmuseojutussa.

Tuossa jutussa esiteltiin samoin Houstonin avaruuskeskuksen vieressä oleva yleisökeskus, missä on esillä samoin Saturnus 5 sekä koko joukko muita raketteja. Houstonissa pääsee myös käymään historialliseksi muistomerkiksi muutetussa Apollo-ajan lennonjohtokeskuksessa sekä kiertämään muutenkin miehitettyjen avaruuslentojen keskusta.

Paras paikka kaikkeen (amerikkalaiseen) avaruushistoriaa tutustumiseen on kuitenkin USAn pääkaupunki Washington. Siellä sijaitsee Kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo, joka on osa Smithsonian-museorypästä. 

Museon päärakennus on aivan kaupungin keskustassa olevan Mall -puiston vieressä, ja sen läpi käymiseen kannattaa varata yksi päivä, jos sen tarjontaan haluaa tutustua vähänkin seikkaperäisemmin. Museossa on myös usein vierailijoita, kuten astronautteja, ja ennen museokäyntiä kannattaakin tarkastaa mitä on tarjolla ja milloin.

Kirjoitimme museosta pari vuotta sitten omassa jutussaan, ja siinä kerrotaan myös  museon toisesta rakennuksesta, lähellä Washingtonin Dullesin lentoasemaa olevasta vain lentokoneille ja avaruuslaitteille omistetusta Udvar-Hazy -keskuksesta. Sitä varten kannattaa varata kokonaan toinen päivä, sillä esillä on hyvin paljon kaikenlaista kiinnostavaa.

Näyttelyn helmi on avaruussukkula Discovery, joka tuotiin museoon sukkuloiden jäätyä eläkkeelle. Sitä voi kierrellä lähes kosketusetäisyydellä.

Muut avaruussukkulat ovat esillä New Yorkissa (Enterprise Intrepid Sea-Air-Space Museumissa), Kennedyn avaruuskeskuksessa ja Los Angelesissa, Kaliforniassa (Endeavour Kalifornian tiedekeskuksessa).

Goddard visitor centre

Jokaisen NASAn tutkimuskeskuksen vieressä on myös enemmän tai vähemmän suuri yleisökeskus, missä esitellään etenkin kyseisessä keskuksessa tehtävää työtä. Alla on listaus näistä keskuksista, ja jos joku niistä sattuu matkan varrelle, niin niissä kannattaa ehdottomasti poiketa.

NASA Ames Exploration Center Ames Research Center Moffett Field, California
Goddard Visitor Center Goddard Space Flight Center Greenbelt, Maryland
Kennedy Space Center Visitor Complex Kennedy Space Center Merritt Island, Florida
WFF Visitor Center Wallops Flight Facility Wallops Island, Virginia
U.S. Space & Rocket Center Marshall Space Flight Center Huntsville, Alabama
Dryden Flight Research Center Dryden Flight Research Center Edwards Air Force Base, California
Great Lakes Science Center Glenn Research Center Cleveland, Ohio
Jet Propulsion Laboratory Jet Propulsion Laboratory Pasadena, California
Space Center Houston Lyndon B. Johnson Space Center Houston, Texas
John C. Stennis Space Center John C. Stennis Space Center Hancock County, Mississippi
Virginia Air and Space Center Langley Research Center Hampton, Virginia

Clevelandissa vierailijakeskus on yhdistetty paikallisen tiedekeskuksen kanssa, ja vaikka siellä avaruusosasto ei ole kovin suuri, on se kenties paras paikka päästä tutustumaan Apollo-kapseliin hyvin läheltä – sisälle ei voi mennä, mutta sisälle pääsee kurkistamaan.

Tämän jutun otsikkokuvassa on täma Clevelandin kapseli, joka oli toiseksi viimeinen avaruudessa ollut Apollo: alusta käytettiin Skylab-avaruusasemalle menemiseen ja sieltä palaamiseen vuonna 1973 Skylab 3 -lennolla.

Muut Apollo-kapselit ovat esillä näissä museoissa:

Apollo 6 
Fernbank Science Center, Atlanta, Georgia

Apollo 7
Frontiers of Flight Museum, Dallas, Texas

Apollo 8
Chicago Museum of Science and Industry, Chicago, Illinois

Apollo 9
San Diego Air and Space Museum, San Diego, California

Apollo 10
Science Museum, London, England

Apollo 11
The National Air and Space Museum, Washington, D.C.

Apollo 12
Virginia Air and Space Center, Hampton, Virginia

Apollo 13
Kansas Cosmosphere and Space Center, Hutchinson, Kansas

Apollo 14
Visitor's Center, Kennedy Space Center, Florida

Apollo 15
USAF Museum, Wright-Patterson Air Force Base, Dayton, Ohio

Apollo 16
U.S. Space and Rocket Center, Huntsville, Alabama

Apollo 17
NASA Johnson Space Center, Houston, Texas

Apollo-Soyuz
California Science Center, Los Angeles, California

Skylab 2
Naval Aviation Museum, Pensacola, Florida

Skylab 4
National Air and Space Museum, Washington, D.C.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Sodankylässä on tarjolla elokuvien avaruutta ja ilmastoa

La, 06/11/2016 - 10:44 Markus Hotakainen


Sodankylän elokuvajuhlat järjestää yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion kanssa Avaruus ja ilmasto elokuvissa -matinean.


Tilaisuudessa luennoivat Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio, Sodankylän Geofysiikan Observatorion johtaja, professori Esa Turunen ja Helsingin yliopiston meteorologian professori, akatemiaprofessori Timo Vesala muun muassa ilmastonmuutoksesta, revontulista, avaruusfysiikasta ja tähtitieteestä tunnettujen elokuvien pohjalta. 

Seminaari liittyy Sodankylän elokuvajuhlien Tähtiä, elokuvia ja elokuvatähtiä -ohjelmistoon. Sodankylän elokuvajuhlilla, jotka ovat 15.–19. kesäkuuta, tullaan myös esittämään aiheeseen liittyvien elokuvien sarja. Avaruus ja ilmasto elokuvissa -matinea järjestetään Sodankylän kunnan valtuustosalissa (Jäämerenkatu 1) lauantaina 18.6. klo 12.30–16.30.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio kertoo esityksessään Totuus on tarua ihmeellisempää: Mars ja miten sinne mennään, miten rakettipolttoaine voidaan mahdollisesti korvata käyttämällä 2000 kilometriä metallilankaa. 

"Vaikka asia kuulostaa scifiltä, tämä kuitenkin on idea Suomen ensimmäisen satelliitin testaamassa sähköisessä aurinkotuulipurjeessa. Toimiessaan tämä suomalaiskeksintö avaa ennennäkemättömät mahdollisuudet aurinkokuntamme tutkimiseen ja mahdollistaa järkihintaisen ja jatkuvan ihmisliikennöinnin Maan ja Marsin välillä. Aurinkopurjeen avulla Marsissa ei tarvitse olla yksin ja paluukyytikin on aina valmiina", Merikallio kertoo. 

Esitelmässä tarkastellaan myös Yksin Marsissa -elokuvan Mars-matkailun teknisiä aspekteja.

Tilaisuuden tarkka ohjelma löytyy täältä. Lisätietoa muista matinean esityksistä ja aiheeseen liittyvistä elokuvista on elokuvajuhlien sivulla. Matineaa tukevat Tieteen Tiedotus Ry ja Lapin rahasto.

Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Kuva: NASA/USGS

Baikonur – Kuvia Venäjän legendaarisesta avaruuskeskuksesta

Su, 03/13/2016 - 13:32 Jari Mäkinen
Baikonurin nimikyltti


Kazakstanissa sijaitseva Baikonurin kosmodromi on maailman ensimmäinen kantorakettien laukaisupaikka. Sieltä lähetettiin matkaan Sputnik ja Gagarin – ja monta tuhatta muuta avaruuslentoa. Paikka on omalaatuinen sekoitus huipputekniikkaa ja avaruuslentojen historiaa, maailmanpolitiikan kuohuja ja karua luonnonkauneutta.


Vaikka jännitteet Venäjän ja ns. läntisen maailman välillä ovat viime aikoina kiristyneet, laukaistaan Baikonurista ja maan toisesta suuresta avaruuskeskuksesta, Suomen rajan tuntumassa olevasta Plesetskistä jatkuvasti myös läntisten maiden satelliitteja. Ja niin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset, kanadalaiset kuin japanilaisetkin avaruuslentäjät nousevat avaruusasemalle Baikonurista.

Paikka on nykyisin varsin kansainvälinen, vaikka sinne meneminen on hieman tavallista matkantekoa hankalampaa; Baikonurin kaupunki ja sen vieressä oleva kosmodromi ovat Kazakstanin alueella ja vuokralla Venäjälle, mutta matka sinne tapahtuu yleensä Kazakstanin puolella olevan lentokentän kautta.

lentoasema

Vielä jokin aika sitten, kun Baikonur sijaitsi Kazakstanin sijaan Neuvostoliitossa, ei ulkomaalaisilla ollut juuri suuren itänaapurimme salaiseen rakettilaukaisukaupunkiin asiaa. Nyt tiedossa on vain viisumibyrokratiaa, peräkkäisiä raja- ja tullitarkastuksia. Ja luonnollisesti kaikesta täytyy maksaa. 

Mutta reittikoneet vievät Moskovasta Baikonuriin pari kertaa viikossa, ja ennen kiinnostavimpia laukaisuita paikalle järjestetään myös erikoislentoja.

Baikonurin Kraini-lentoasemaa lähestyessä alla on kuivaa autiomaata, jonka karu ja kuiva maisema kertoo omaa kieltään siitä, kuinka paahtava helle ja jäätävä pakkanen vaihtelevat alueella vuodenaikojen juoksussa. Säärintamat jyräävät aavan maan ylitse normaalisti vauhdilla, jolloin sumupilvet tai raju lumimyrsky saattavat yllättää hetkessä. Kesän kirouksia ovat myös hiekkamyrskyt, jotka saavat silmät punoittamaan ja tunkevat hiekanmuruja suuhunkin. 

Yleensä matkalaiset tulevat paikalle ryhmissä ja ryhmät kuskataan lentoasemalta busseilla Baikonurin kaupunkiin. Siellä kumisee historia ja tyhjät tilat, sillä aikanaan satoja tuhansia asukkaita majoittaneessa kaupungissa on nykyisin "vain" noin 50 000 asukasta. He ovat käytännössä kaikki venäläisiä, jotka ovat työssä tai komennuksella kosmodromissa.

Kosmodromi puolestaan on noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Se, että kumpaakin kutsutaan Baikonuriksi, aiheuttaa luonnollisesti pientä sekavuutta – etenkin muualta katsottaessa.

Kosmodromin pinta-ala on noin 7400 neliökilometriä, mutta raja aseman ja ympärillä levittäytyvän aron välillä on häilyvä. Piikkilanka-aitaa ei kauempaa näe.

Parhaimmillaan alueella oli kaikkiaan 80 erilaista käytössä ollutta laukaisualustaa, joita pystyy edelleen poimimaan katseellaan lentokoneesta. Suurin osa niistä oli mannertenvälisiä ohjuksia varten ja nyt ne on pääosin poistettu käytöstä. Kookkaimmat laukaisualustat ovat ammoisia N-1 -kuuraketteja ja Buran-sukkulaa varten rakennetut, mutta aktiivisimmat nykyisin ovat Proton- ja Sojuz-kantorakettien alustat.

Niiden lisäksi alueella on useita mannertenvälisten ohjusten kokeellisia ja ainakin aikaisemmin aktiivisia laukaisualustoja sekä siiloja.

Laukaisualustojen lisäksi paikalla on suuri määrä erilaisia työtiloja ja halleja, joissa kantoraketteja, satelliitteja ja miehitettyjä avaruusaluksia valmistellaan lennoilleen. Kookkain halleista on kuurakettia varten rakennettu suuri kolossi, jonka katto romahti huollon puutteessa vuonna 2002 surmaten parikymmentä ihmistä. Valitettavasti hallissa oli varastoituna Neuvostoliiton ainoa avaruuskelpoinen sukkula Buran, joka tuhoutui myös onnettomuudessa lentokyvyttömäksi.

2000-luvun alussa Sojuz-alusten laukaisupaikkoja ja niihin liittyviä halleja remontoitiin, koska lisääntynyt kansainvälinen yhteistyö toi paitsi runsaasti ulkomaisia vierailijoita, niin myös rahaa. Myös laukaisupaikan välittömässä läheisyydessä olevat asuintilat sekä Baikonurin kaupungin hotellit laitettiin uuteen uskoon.

Nykyisellään Baikonur jakaantuukin selvästi uuteen ja remontoituun, sekä vanhaan ja rapistuvaan. Tosin nyt yli vuosikymmen sitten innokkaasti korjatut rakennukset ja tilat alkavat olla jo myös paikoitellen surullisessa kunnossa.

Kuvat: Baikonurissa ja kosmodromissa on raketteja (oikeita ja pienoismalleja), ohjuksia ja lentokoneita muistomerkkeinä lähes joka paikassa.

 

Avaruuskilpailun punainen tukikohta

Alun perin Tjuratamiksi kutsutun paikan kirjoitettu historia alkaa vuodesta 1901, jolloin kaupungin vieressä virtaavasta Syr Daria -joesta pumpattiin vettä höyryvetureille, jotka vetivät junia Tashkentiin vievällä rautatiellä. Alueelta myös louhittiin kuparia ja 1930-luvulla paikalla oli kulakkien (eli kommunistien vainoaminen porvareiden ja varakkaiden maanviljelijöiden) vankityöleiri.

Kun vuonna 1955 Tjuratam valittiin avaruuskeskukseksi, oli siellä vain kolmisenkymmentä rakennusta ja muutama kymmentä asukasta. 

Paikka oli täydellinen Neuvostomaan ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen R-7:n koelaukaisupaikaksi. Sen kantomatka oli huimat 10 000 kilometriä, joten alhaalta Kazakstanista laukaistaessa riitti tilaa tarpeeksi Siperiaan saakka. Silloinen tekniikka vaati tutkaverkoston koko lentomatkan alueelle, koska tutkat seurasivat ohjuksen kulkua ja ohjasivat lentoa radiolinkin avulla.

Lisäksi laukaisualueen tuli olla myös tarpeeksi syvällä Neuvostomaan sydämessä, jotta amerikkalaisvakoojat eivät löytäisi helposti paikalle. Näistä syistä aikaisemmin rakettilaukaisuissa käytetty Kapustin Jarin laukaisukeskus Volgajoen varrella ei enää kelvannut, vaan piti löytää jotain muuta.

Kazakstanin laajalla arolla sijaitseva Baikonur oli siis täydellinen paikka, eikä keskuksen perustamispäätöstä peruttu, vaikka rakettien tutkaohjaus kävi pian vanhanaikaiseksi, kun raketin sisään asennettaviin gyroskooppeihin perustuvat inertiaohjausjärjestelmät korvasivat ulkoisten tutka-asemien verkot. Baikonurin ensimmäinen kivi iskettiin paikalleen kesällä 1955.

Joki

Salaisuus leimasi paikan toimintaa alusta alkaen. Baikonurissa työssä olleet eivät puhuneet sen sijainnista edes läheisilleen mitään, vaan viittasivat siihen vain erilaisilla hämäysnimillä. Jos lähistöllä oli liikkeellä ulkomaisia matkailijoita, tiedotettiin heistä etukäteen ja kaikki radioliikenne ja toiminta pysäytettiin.

Kun pääsuunnittelija matkasi Moskovasta paikalle, kerrottiin Skorpioni 4:n olevan liikkeellä. Lentokoneet tekivät hämäyskierroksia ilmassa suunnatessaan kohti Baikonuria.

Kun suurten kantorakettien laukaisut alkoivat keväällä 1957, pystyttiin Baikonurin likimääräinen paikka päättelemään myös lännessä ja sen tarkka sijainti ja olemus paljastuivat kesällä 1957. Silloin Pakistanista ilmaan noussut amerikkalaisten U-2 -vakoilukone löysi Baikonurin yksinkertaisesti rautatiekiskoja seuraten.

Sitä mukaa kun rakettien laukaisut lisääntyivät, kasvoi myös Baikonurin asukasmäärä. Sotilaiden komennukset muuttuivat pitemmiksi ja pian he toivat perheensä mukanaan. Laukaisukeskuksen asuinkaupunki sai oman virallisen nimenkin, Leninsk, ja kun Neuvostoliiton kuuohjelma paisutti toimintaa edelleen 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, nousi alueella enemmän tai vähemmän pysyvästi asuvien määrä 50 000:een.

Seurannut Buran-sukkulan ja sen Energia-kantoraketin (jonka laukaisualusta-alueelta on alla oleva kuva) kehittäminen laajensi edelleen kaupunkia, minkä seurauksena väkimäärä oli jo 75000 vuonna 1990. 

Koska etäisyyttä kaupungin ja laukaisualustojen välillä on muutamia kymmeniä kilometrejä, näkyvät ja kuuluvat laukaisut hyvin Leninskin asunnoissakin. Raketin nousua taivaalle voi seurata parvekkeelta ja koko kaupungin asukkaat hurrasivat, kun raketit kipusivat taivaalle. 

Tosin aina laukaisut eivät ole onnistuneet näin hyvin. Heti avaruusajan alkuaikoina tapahtui kaksi suurta onnettomuutta, joissa laukaistavat raketit räjähtivät ja surmasivat suuren määrän ihmisiä. Koska kummatkin tapahtuivat lokakuun 24. päivänä, vuosina 1960 ja 1963, ei tuona päivänä sen koommin ole laukaisuja tehty. Yhä edelleen 24.10. on kielletty päivä.

Kun Neuvostoliitto hajosi, muutettiin kaupunginkin nimi Baikonuriksi. Koska laukaisupaikka sijaitsi itsenäistyneen Kazakstanin alueella, käynnistettiin saman tien myös neuvottelut sen omistuksesta ja käyttämisestä. Nykyisen sopimuksen mukaan Venäjä on vuokrannut alueen käyttöönsä vuoteen 2050 saakka ja maksaa vuokraa alueesta 115 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä on suuri summa sinällään, mutta verrattuna Baikonurissa olevaan infrastruktuurin hintaan ja kätevään avaruuteen pääsyyn se on hintansa väärti.

Plesetsk, Venäjän ainoa toinen suuri laukaisukeskus, sijaitsee liian pohjoisessa, jotta sieltä voitaisiin laukaista satelliitteja lähellä päiväntasaajaa oleville kiertoradoille.

Siksipä Venäjä on rakentamassa uutta avaruuskeskusta Svobodnin ja  Shimanovskin alueelle Amuriin, maan aivan itäiseen kolkkaan. Keskuksen nimi Космодром Восточный, Vostotšnyin kosmodromi tarkoittaakin "itäistä avaruussatamaa". 

Ensimmäisen laukaisun sieltä piti tapahtua viimeisimmän suunnitelman mukaan viime vuoden puolella, mutta keskuksen rakentaminen on myöhässä mitä moninaisimmista syistä. Venäjän nykyinen taloustilanne vaikuttaa asiaa, kuten myös rakennustyömaalla oleva korruptio.

Nähtävästi Vostotšnyin tekeminen ei ole yhtä korkealla Venäjän valtionhallinnon prioriteettilistalla kuin aikanaan oli Sotshin olympiakylän rakentaminen...

Gagarin on joka puolella...

Mökki, missä Gagarin nukkui ennen historiallista lentoaan varamiehenä olleen German Titovin kanssa, on nyt museo. Korolev nukkui toisessa mökissä.

Mökin sisällä näyttää tältä.

Nyt avaruuslentäjät nukkuvat pari viikkoa ennen lähtöään tällaisessa "kosmonauttihotellissa".

Sojuz-aluksen laukaisu avaruuteen näyttää tältä.

Hyvällä säällä raketin nousua voi seurata lähes siihen saakka, kun se on avaruudessa.

Buran-sukkulan mallikappale makaa yksinäisenä.

Buran laukaistiin ainoalle avaruuslennolleen Energia-kantoraketilla tältä alustalta. 

Surullisen näköinen torni Energian laukaisualustalla.

Kaikki ei ole Baikonurissa historiaa: sen rakettien, avaruusalusten ja satelliittien laukaisuvalmisteluhallit ovat aivan ajanmukaisia.

Alla on vielä tunnelmakuvia Baikonurista ja sen ympäristöstä:

Kuvat: Jari Mäkinen