Berliini

Antonov on Neuvostoliiton haamu ilmassa – jättiläismäinen kuusimoottorinen kuljetuskone kuvaraportissa

Ma, 04/30/2018 - 17:34 Jari Mäkinen
Antonov An-225 Berliinin ilmailunäyttelyssä torstaina 26.4.2018

Viime viikon lopulla Berliinissä olleessa ilmailunäyttelyssä oli paikalla kaksi jättiläistä: kaksikerroksinen Airbus A380 -matkustajakone ja kuusimoottorinen Antonov An-225 -rahtikone. Antonov on maailman suurin käytössä oleva lentokone ja sitäpä kannatti käydä katsomassa tarkemmin.

Ensimmäiseksi Antonov An-225:ssa huomio kiinnittyy sen kuuteen moottoriin: niitä on todellakin kolme kummankin siiven alla.

Ja sitten siipiin, joiden kärkiväli on 88,4 metriä ja joissa on pinta-alaa lähes viiden tenniskentän verran. Suuriin siipiin verrattuna jättimäinen runkokin tuntuu pieneltä, vaikka se on 84 metriä pitkä ja sen rahtitilan sisälle voisi ajaa täyspitkän rekka-auton.  

Kenties tärkeintä koneessa on kuitenkin se, että se pystyy kuljettamaan 250 tonnia massaltaan olevia suurikokoisia kappaleita.

Kone on jatkokehitelmä Antonov An-124 -rahtikoneesta, jossa on "vain" neljä moottoria ja joka pystyy lennättämään noin 120-tonnisia rahteja. Isompi Antonov otettiin suunnitteluun 1980-luvun alussa, kun silloinen Neuvostoliitto kaipasi lentokonetta, joka voisi kuljettaa Buran-avaruussukkulaa ja muita avaruusohjelmassa tarvittuja osia paikasta toiseen.

 

Antonov An-225 takaviistosta
Antonov An-225:n moottorit
Antonov An-225:n laskutelineet
Antonov An-225 sisältä

Kuvissa: Antonovissa on mielenkiintoinen pyrstöratkaisu, missä yksi keskellä runkoa tavana oleva sivuvakaaja on korvattu kahdella korkeusvakaajien päihin asennetuilla sellaisella. Renkaita koneen laskutelineessä on kaikkiaan 14 yhdellä puolella konetta. Yhteensä niitä on siis 28 sekä neljä nokan alla.


Jättiantonovin lempinimi on "Mria", eli "unelma", ja se pääsi siivilleen vuonna 1988. Käyttöön kone otettiin seuraavana vuonna.

Neuvostoliiton romahtaminen johti siihen, että koneita tehtiin vain yksi kappale. Ukrainassa majaansa pitävä Antonov aloi tekemään jo toista koneyksilöä Neuvostoliiton avaruusohjelman käyttöön, mutta tämä kone jäi puolivalmiiksi.

Niinpä nytkin esillä ollut kone on maailman ainoa An-225. 

Nyt siitä operoi Antonov-lentokoneenvalmistajan perustama rahtiyhtiö ja asiakkaina ovat kautta maailman tahot, jotka kaipaavat erittäin suurta rahtikonetta. Tyypillisiä kuljetettavia ovat suuret ja massiiviset teollisuuslaitosten osat, joiden vienti pitkän matkan päähän maanteitse tai laivalla on hankalaa tai jos kyytiä kaivataan nopeasti.

Tällaisia asiakkaita ovat myös maailman armeijat, jotka kaipaavat isojen ja painavien rahtien (muun muassa tankkien) kuljettmista nopeasti paikasta toiseen. 

Koneella onkin hallussaan monia lentorahtiin liittyviä ennätyksiä. Se on kuljettanut painavimman yksittäisen lentorahtitavaran (189 980 kg) ja painavimman ilmateitse viedyn kokonaiskuorman 253 820 kg). Myös yksittäisen lentorahtikappaleen pituusennätys on sillä hallussaan: se vei kaksi 42,1 metriä pitkää tuulivoimalan lapaa Kiinasta Tanskaan vuonna 2010.

Portaat ohjaamoon
Laaja kuva ohjaamosta
Yksityiskohtia ohjaamosta (mm. kuusi kaasuvipua)

Kuvat: Koneen ohjaamoon mennään tikkailla rahtitilasta. Itse ohjaamo on hyvin tilava ja siellä on tilaa nelihenkiselle lentomiehistölle (kaksi lentäjää, lentomekaanikko ja navigaattori) sekä kahdelle rahdista vastaavalle henkilölle. He voivat myös yöpyä koneessa. Kojetaulussa huomiota herättää heti kuusi kaasuvipua sekä mittarit kaikille kuudelle moottorille. Yleisilme on edelleen kuin 1980-luvulta.


Tämä nyt liikenteessä oleva kone ennätettiin jo laittaa pois käytöstä 1990-luvun alussa. Se sai kuitenkin uuden elämän, kun Venäjän valtion ja brittiläisen rahtiyhtiö Air Foyle HeavyLiftin yhteisyritys alkoi myydä Antonov-rahtikoneiden palveluita läntisille asiakkaille ja pian kävi ilmi, että An-124:n lisäksi kysyntää olisi suuremmallekin koneelle. Niinpä sukkula Buranin ohella varastoon viety An-225 kärrättiin esiin ja se laitettiin lentokuntoon.

Remontti kesti kahdeksan vuotta ja sen aikana koneen moottorit uusittiin sekä sen systeemit muutettiin läntisiä vaatimuksia vastaaviksi. Kone otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2001.

Väläys historiasta: ensiesiintyminen vuonna 1989

An-225 herätti huomiota ensimmäisen kerran Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1989, kun kone saapui Le Bourget'n lentokentälle komeasti Buran-sukkula päällään. 

Yhä edelleen koneen päällä on kiinnikkeet Burania varten, vaikka sitä kone ei tule enää koskaan kuljettamaan. Sen sijaan on kone voisi edelleen viedä suuria kappaleita reppuselässä näiden kiinnikkeiden avulla, jos on tarpeen.

An-225 ja Buran Pariisissa vuonna 1989

Periaate oli siis sama kuin amerikkalaisilla, jotka kuljettivat avaruussukkuloitaan erikoisrakenteisen Boeing 747 JumboJetin katolla.

Pariisissa kaksikko nousi myös lentoon ja suoritti näyttävän lento-ohjelman. Jättikokoinen kone suuri sukkula selässään oli todella vaikuttava näky!

An-225 ja Buran lennossa

Tuohon aikaan yleisö pääsi vielä lähemmäksi koneita ja lehdistö jopa aivan kiitotien päähän, mistä kirjoittaja onnistui nappaamaan kaksikosta alla olevan, varsin nätin kuva. Vain noin sadan metrin päältä suhahtanut konekaksikko oli uskomaton kokemus, joka saa edelleen ihon nousemaan kananlihalle...

Antonov An-225 ja Buran lennossa takaa

Pariisin ilmailunäyttelyn lento on myös YouTubessa:

Samoin viime viikonloppuna Antonovin Berliinissä tekemä lento-ohjelma on netissä. Vaikka näiden videoiden välissä on 29 vuotta, on kyseessä siis sama kone!

*

Kuvat: Jari Mäkinen

Näin Berliinissä: postikärryt palasina ja robottien vastaanottokomitea

Ti, 06/28/2016 - 09:48 Jari Mäkinen
Postikärryt avattuna Berliinin tiedonvälitysmuseossa


Päivän kuvassa on tänään palasiksi laitetut postikärryt Berliinin tiedonvälitysmuseossa. Saksan pääkaupungissa on paljon nähtävää, mutta entinen postimuseo on vahva tarjokas viihtymiskohteeksi kaikille tieteestä ja tekniikasta kiinnostuneille.


”KesälläAivan kaupungin keskustassa, Leipziger Straße 16:ssa, vain lyhyen kävelymatkan päässä Checkpoint Charlielta sijaitsee entinen Reichspostmuseum, Saksan postimuseo.

Museo on ollut vuodesta 1872 alkaen postikäytössä olleessa jykevässä rakennuksessa, jonka eteisaulaan voi hyvin kuvitella ammoiset palvelutiskit, joissa otettiin vastaan paketteja ja myytiin kirjekuoria. Museoksi rakennus muutettiin aivan 1800-luvun lopussa, jolloin Saksan uudistushenkisessä valtakunnassa katsottiin postilaitoksen olevan oman museonsa väärti. Siellä esiteltiinkin paitsi postin historiaa, niin myös sitä, miten 1900-luvun alun postilaitos toimi kaikkine uusine laitteineen ja vempeleineen.

Toisen maailmansodan lopputiimellyksessä museo tuhoutui varsin perusteellisesti koko Berliinin keskustan tavoin, ja sodan jälkeen siitä tuli Itä-Saksan postimuseo. Saksojen yhdistyttyä siitä päätettiin tehdä uusi valtakunnallinen postimuseo yhdistämällä siihen Frankfurtissa ollut Länsi-Saksan uusi postimuseo, ja paikka avautui perusteellisen remontin jälkeen maaliskuussa 2000 uutena Tiedonvälitysmuseona; saksaksi nimi on ytimekkäästi Museum für Kommunikation.

Nyt museo on mielenkiintoinen kokoelma historiaa ja nykypäivää. Eteisaulassa ottaa vieraat vastaan kolme robottia, jotka kertovat talon tarinaa, esittelevät sen näyttelyosastoja ja selittävät tiedonvälitystä laajemminkin – jos niitä vain jaksaa kuunnella pitkään.

Kahdessa kerroksessa on esillä saksalaiseen tyyliin hyvässä järjestyksessä ja esimerkillisesti dokumentoituina mitä erilaisimpia tiedonvälitykseen liittyviä laitteita. On morsetuskoneita, puhelimia, radioita, televisioita ja luonnollisesti varsin paljon postiasiaa frankeerauskoneista postinkantajien torviin, kirjepaperiautomaatista avaruudessa käyneeseen pikapakettiin. Jännintä tässä osastossa ovat varmaankin erilaiset putkipostisysteemit ja pieni, toimiva putkipostitorvisto, jolla voi lähettää terveisiä toiselle puolelle hallia.

Koko museon upein esine on katosta roikkuva, otsikkokuvassakin oleva palasiksi hajotettu postivaunu. Se on kuin kolmiulotteinen, luonnollisen kokoinen räjäytyskuva, jota pääsee katsomaan eri puolilta. Bonuksena on luonnollisesti se, että kyseessä on oikea vanha postivaunu.

Museon yläkerrassa on vaihtuva näyttely, joka kesäkuun alussa kertoi tietokonepeleistä. Pelaamista ja kipua esittelevä näyttely oli niin interaktiivinen, että sieltä oli vaikea irrottautua jatkamaan matkaa Berliinissä. Mutta nyt tätä ongelmaa ei ole, sillä näyttely päättyi nyt kesäkuun lopussa.

Kellarissa on vielä aarrekammio, missä on salamyhkäisessä, pimeässä salissa erilaisia ennen kaikkea postiin liittyviä historiallisia harvinaisuuksia. Esineet ovat lasitolppien sisällä ja tolpat alkavat selittää esineen tarinaa niiden eteen tullessa. Sali on erittäin mainiosti tehty, ja siellä on muutamia yllätyksiäkin, kuten puhuva postikortti 1900-luvun alusta.

Museopuodissa on vielä hyvä valikoima tiedonvälitysaiheista kirjallisuutta, joskin valitettavasti pääosin saksaksi. Museon tekstit ja opasteet ovat onneksi myös englanniksi, joten ex-postimuseossa käydessä muß mann nich nur Deutsch sprechen.

Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskartta